"Kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman" - tapa kumartaa tai niiata Jeesuksen nimelle

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Olen aiemmin täällä blogissa käsitellyt ristinmerkin teon historiaa ja taustoja: Kirkkohistorian kahinaa: Miksi tehdään ristinmerkki? Ristinmerkin historia Välimeren rannoilta Pohjolan perukoille Nyt haluaisin esitellä teille erään toisen tavan, joka ainakin suomalaisessa luterilaisessa kristikunnassa on tällä hetkellä varsin paikallinen eli lokaali, sillä se keskittyy pitkälti Satakunnassa ja Vakka-Suomessa vaikuttavan rukoilevaisuus -nimisen herätysliikkeen pariin, mutta tarkemmin tutkittuna kyseessä onkin hyvin kansainvälinen eli globaali ilmiö. Tervetuloa tutkimusmatkalle!

En muista milloin kuulin ensi kertaa, että rukoilevaisten parissa on tapana notkistaa polvia, siis käytännössä niiata, kun Jeesuksen nimi mainitaan ja kuulijat ovat seisaallaan. Joka tapauksessa olen saanut muutaman kerran todistaa tämän tradition elävyyttä, esimerkiksi liikkeen kesäjuhlilla kirkkokansan laulaessa seisaallaan vanhaa ruokarukousta, päättäen sen polvien notkistukseen tai kumarrukseen:

"Jeesuksen nimeen nyt

Me menemm kauniist pöytään.

Ja Herran sanan pääll

meit syömäst juomast löytään.

Me siitä hyvän saamm

vaan saakoon kiitoksen

se pöydän Herra suur

ain nimeen Jeesuksen."

Lisäksi olen nähnyt polvien notkistamista syntymäpäiväseuroissa, joissa on laulettu virsikirjassakin (numerolla 345) olevaa rukoilevaisvirttä "Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää", joka siis kuuluu laulaa seisten. Erään pienemmän rukoilevaisryhmän jäsenen kautta olen puolestaan kuullut, että on jonkin verran vaihtelua siinä missä kaikissa tilanteissa tätä notkistamista tapahtuu. Heidän mukaansa ennen ei olisi sitä tehty niin paljon kuin liikkeen valtauomassa nykyään tehdään, mutta kuten jatkossa ilmenee on tämä 'ennen' siinä tapauksessa hyvin suhteellinen käsite.

Rukoilevaisuudessa ylläpidetään monia vanhoja tapoja, kuten näkyy myös edellä lainatusta, 1700-luvun ABC-kirjasta löytyvästä ruokarukouksesta. Mutta jostakin tavat ovat saaneet alkunsa. Mistä siis tämä?

Tällainen kuva löytyi isovanhempieni yli 20 
vuotta sitten saamasta kortista. Kortin on 
valmistanut rukoilevaistaustainen Eurajoen 
kristillinen opisto ja siinä esiintyvää ruokarukousta käytetään tietääkseni edelleen rukoilevaisten parissa.

"Että Jesuksen nimeen pitää kaikki polvet heitänsä kumartaman"

Raamatullisena perusteluna olen kuullut rukoilevaisten käyttävän Raamatun Filippiläiskirjeen kohtaa, jonka mukaan jokaisen polven on notkistuttava Jeesuksen nimeen (näin ainakin 1930-luvun raamatunkäännöksessä), tai kuten se rukoilevaisten suosimassa vanhassa 1700-luvun raamatunkäännöksessä kuuluu:

"Että Jesuksen nimeen pitää kaikki polvet heitänsä kumartaman, jotka taivaassa ja maan päällä ja maan alla ovat, ja kaikki kielet pitää tunnustaman, että Jesus Kristus on Herra, Isän Jumalan kunniaksi." (Fil. 2:10-11).

Olenpa kuullut sellaisen pilke silmäkulmassa annetun selityksen, että kun kerran Taivaassa kaikkien on notkistettava Jeesuksen nimelle polviaan, niin on hyvä harjoitella jo nyt. Asiasta tarkemmin kysyttäessä en ole kuullut juuri muita perusteluita, sillä tuon Filippiläiskirjeen kohdan katsotaan yksin olevan kyllin jykevä perustelu. Eikä siinä mitään, mutta utelias sielu halusi tietää lisää.

Oletan rukoilevaisalueille sijoittuvan sen Toveritar -lehdessä v. 1936 julkaistun muisteluksen noin 15 vuotta aiemmin tapahtuneesta kastetilaisuudesta, jossa kirjoittaja oli saanut nähdä eräällä pihalla kastetun kolme lasta. Kertoja oli ihmetellyt, kuinka yhtenä kummeista toiminut vanha nainen notkisti vähän väliä polviaan. Eräs nainen oli kauhistunut kertojan tietämättömyyttä ja selittänyt, että kummi notkisti polvensa Jeesus-nimelle.

Muistaakseni tässä vuoden 2012 rukoilevaisten kesäseurojen jumalanpalveluksessa Luvian kirkossa 
sain todistaa sitä, miten kirkkokansa palveluksen päätteeksi lauloi edellä lainatun ruokalaulun ja lausuessaan "ain nimeen Jeesuksen" joko kumarsi tai niiasi. Rukoilevaistapaan jumalanpalvelus oli toteutettu 1600-luvun lopun kirkkokäsikirjan mukaisesti. Huomaa myös, että monet naiset ovat peittäneet päänsä joko huivilla tai hatulla. Tämä tapa on rukoilevaisten parissa yleinen, muttei pakollinen. Kuva itse otettu.

Voin kuitenkin olla väärässä tämän muiston sijoittamisessa, sillä tapa ei ollut ominainen vain Satakunnan ja Vakka-Suomen rukoilevaisalueilla. Tästä löysin pienen todisteen Kersti Bergrothin Sininen kirja -aikakausjulkaisusta. Sen numerossa 5/1929 näet on Bergrothin äidin, Lydia Bergrothin muisteluita siitä, kun hänen miehensä Adiel Bergroth valittiin v. 1875 Viipuriin suomen kielen lehtoriksi.

Lydia Bergroth kertoo heidän ensimmäisestä käynnistään "vanhaan suomalaiseen kirkkoon", joka sijaitsi Keisarikadun varrella meren rannalla. Kyseessä oli Viipurin maaseurakunnan kirkko, ja Bergroth mainitseekin kirkkokansan olleen maalaisväestöä. Itse asiassa Bergrothin mukaan maalaismummot saattoivat istua niiden kaupunkilaisten syliin, jotka olivat erehtyneet istumaan heidän paikalleen. Saarnaamassa oli pastori Johannes Witikka.

Bergroth kertoo myös, että "Kaikki niiasivat tai kumarsivat joka kerta kun Jeesuksen nimi lausuttiin". Tämä mainitaan erityisenä huomiona lisäten, että kirkossa "vallitsi suuri kirkkokuri ja hartaus, ja sentähden pidimme siitä". Tästä huomaa, että tapa on kiinnittänyt Bergrothien huomiota ja se ei siis ole ollut tuolloin aivan tavallista, mutta ei ilmeisesti aivan vierastakaan.

Tässä Viipurin maaseurakunnan kirkossa Bergrothin pariskunta sai seurata kirkkokansan Jeesuksen nimeä kohtaan osoittamaa kunnioitusta. Kirkko oli alun perin rakennettu v. 1481 Viipurin dominikaaniluostarin kirkoksi. Tämä on sikäli osuvaa, että juuri dominikaanit luultavasti toivat Suomeen tämän tavan kumartaa Jeesuksen nimeä, kuten myöhemmin tästä tekstistä ilmenee. Vaikka viipurilainen kirkkokansa ei ehkä sitä tiennytkään jatkoivat he siis hyvin vanhaa perinnettä kirkkonsa osalta. Wikimedia Commons: File:Viipuri municipality church.jpg - Wikimedia Commons

Piispallisia ohjeita

Tavan esiintyminen rukoilevaisalueen ulkopuolella ei oikeastaan ole mikään ihme, sillä se ei rukoilevaisten omankaan todistuksen perusteella ole heidän keksimänsä. Pastori Miika Tarna on pitänyt 5. heinäkuuta 1936 Porissa rukoilevaisten kesäjuhlilla esitelmän, joka on julkaistu Länsi-Suomen Herännäis-Lehdessä. Siinä hän toteaa, kuinka 1700-luvulla alkanut herätys otti käyttöön kirkon opettamat tavat, joita olivat muun muassa polvirukous sekä kumartaminen Jeesuksen nimeä mainittaessa. Näistä jälkimmäistä Tarna sanoo piispojen kiertokirjeissään jo 1600-luvulla ohjeistaneen papistoa opettamaan kansaa näin toimimaan.

Sittemmin Helsingin piispana toiminut Samuel Lehtonen puolestaan on kirjoittanut vanhaluterilaisen tavan olevan se, että jumalanpalveluksessa kirkkokansa kumartaa laulettaessa pientä kunniaa (eli "Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen") sekä aina silloin, kun Jeesuksen nimi mainitaan.

Kyseessä on siis vanha kirkollinen tapa, eikä se ollut myöskään vain 1600-luvun luterilaisten piispojen keksintö. Päiväjumalanpalvelusta käsittelevässä kirjassaan on Eino Wilhelms käsitellyt erilaisia rukousasentoja. Hän mainitsee pään tai yläruumiin taivuttamisen kunnioituksen merkkinä esiintyvän liki kaikissa kristillisissä kirkoissa ja vertaa tätä juutalaiseen tapaan kumartua silloin, kun Jumalan nimi mainitaan. Hän mainitsee myös, että roomalaiskatolisessa kirkossa tämä korvataan usein nopealla polventaivutuksella.

Näin siis olemme löytäneet tavan yleiskristillisen, jopa juutalaisesta hurskauselämästä juontavan juuren. Samalla polvientaivutuksen taustalta löytyy kumarrus, joka toki voi osaltaan liittyä tähän notkistamiseenkin.

Notkistus siivon kielenkäytön opettajana

Tähän väliin on kerrottava hauska löytö Evankeliumiyhdistyksen Lasten Lehdestä vuodelta 1897. Siinä ollut kirjoitus käsitteli Jeesuksen nimeä ja sen tärkeyttä. Kirjoituksessa viitattiin myös Filippiläiskirjeen kohtaan ja kysyttiin lukijalta, notkistaako hän polviansa Jeesuksen nimeen. Mahdollisesti kirjoittaja tarkoittaa enemmän kunnioittavaa suhtautumista kuin fyysistä toimintaa, mutta hän kertoo kertomuksen, joka osoittaa hänen tuntevan sellaisenkin tavan.

Kertomuksen tapahtumapaikkaa ei mainita, mutta siinä esiintyy kristitty afrikkalainen (josta tekstissä käytetään ajan tavan mukaan nykyään käytöstä poistunutta sanaa) ja tämän isännästä, joten mahdollisesti näyttämönä ovat Yhdysvaltain eteläosat. Afrikkalainen rakasti suuresti Jumalaa ja kunnioitti Jeesuksen pyhää nimeä, mutta hänen isäntänsä ja tämän vieraat lausuivat toistuvasti tätä nimeä ajattelemattomasti ja turhaan. Päivällisillä seisoi palvelija (vai orja?) isäntänsä tuolin takana. Vilkkaassa keskustelussa seurue lausui useasti Jeesuksen nimen mitä erinäisimmissä yhteyksissä. He huomasivat pian palvelijan notkistavan toistuvasti polviaan ja kysyivät syytä siihen. Tämä vastasi: "Minä olen oppinut rakastamaan ja kunnioittamaan Jumalani ja Vapahtajani pyhää nimeä, niin suuresti, ett'en voi muuta kuin notkistaa polviani joka kerta kun sitä kuulen mainittavan". Tämä oli saanut seurueen häpeämään puheitaan.

Äskeinen kertomus on sikäli kiehtova että löysin nykyaikaisia katolilaisia tekstejä, joissa kehotetaan harjoittamaan Jeesuksen nimelle kumartamista myös messun ulkopuolella varsinkin silloin, mikäli kuullaan Jeesuksen nimeä lausuttavan turhaan, eli rikottavan käskyä "Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä..". Tämän näet toivotaan toimivan ajatuksien herättäjänä sen suhteen, miten sopii puhua. Näin on myös toimittu.

Paavi, dominikaanit ja Jeesuksen nimi

Kumartaminen on ollut ja on osa niin itäisen kuin läntisenkin kristikunnan hurskauselämää. Koska Suomen alue on ollut keskiajalla pääosin katolisen kristikunnan vaikutuskenttää on tavan luterilaisia, varsinkin rukoilevaisia, juuria järkevintä etsiä sieltä suunnasta.

Jeesuksen nimeä kohtaan liittyy toki monenlaista muutakin kunnioitusta. Kirkollisesti sitä muistetaan ainakin uudenvuodenpäivänä, mistä olen kirjoittanut täällä: https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2024/01/11-uudenvuodenpaiva-seka-jeesuksen-nimi.html Ortodoksisessa kirkossa tärkeässä Jeesuksen rukouksessa puolestaan juuri Jeesuksen nimi on keskeisessä roolissa. Emme mene kuitenkaan tällä erää muuhun kuin tähän kumartamiseen, jotta teksti ei paisuisi liikaa.

Paavi Gregorius X (n. 1210-1276, paavina 1271-1276) halusi levittää helppoa tapaa osoittaa kunnioitusta Jeesuksen nimeä kohtaan. Tällä oli vaikutusta myös Suomeen. Wikimedia Commons: File:NoccoloAndMaffeoPoloWithGregoryX (Gregory X).JPG - Wikimedia Commons

Kuten edellä tuli mainittua puhuu Filippiläiskirje siitä, kuinka Jeesuksen nimeen pitää jokaisen polven notkistua. Keskiaikaisessa katolisessa jumalanpalveluksessa pääosin seistiin, mutta jatkuva polvistuminen jumalanpalveluksessa olisi ollut haasteellista ja ilmeisesti siksi sitä ei laajalti harrastettu. Niinpä paavi Gregorius X kirjoitti vuonna 1274 dominikaanijärjestölle toiveestaan, että jollain fyysisellä tavalla voitaisiin kunnioittaa Jeesuksen nimeä.

Kirjoituksessaan paavi mainitsee äskettäin Lyonissa pidetyssä kirkolliskokouksessa (joka pidettiin vuosina 1272-1274) käydystä keskustelusta, jossa oli pidetty hyödyllisenä kehottaa uskovia astumaan kirkkoon nöyryydellä ja antaumuksella. Myöskin oli katsottu sopivaksi, että uskovat osoittaisivat suurempaa kunnioitusta nimeä kohtaan, joka on yli kaikkien muiden nimien, ainoa nimi, joka oikeuttaa pelastukseen, nimittäin Jeesuksen Kristuksen nimeä, joka on lunastanut ihmiset synnin orjuudesta.

Tästä johtuen sekä viitaten edellä mainittuun Filippiläiskirjeen kohtaan apostolisena käskynä esitettiin toivomus, että lausuttaessa tuota nimeä varsinkin ehtoollista toimitettaessa tulisi jokaisen kumartaa päänsä merkkinä sydämensä polvien sisäisestä taivutuksesta. Kumarrus siis korvasi polvistumisen, mutta mielessään kumartujan tuli myös polvistua.

Dominikaanit ottivat paavin kehotuksen vakavasti ja järjestö alkoi aktiivisesti levittää Jeesuksen Pyhän Nimen kunnioittamista saarnaamalla siitä, perustamalla Pyhän Nimen Seuroja sekä omistivat alttareita Jeesuksen Pyhälle Nimelle.

Keskiajalla läntisessä kristikunnassa kehittyi yleisimmäksi kristogrammiksi eli Kristuksen nimen 
lyhennelmäksi IHS, joka sisältää Jeesuksen kreikankielisen nimen kolme alkukirjainta ja on latinaksi 
lyhenne sanoista "Iesus Hominum Salvator", "Jeesus, ihmisten pelastaja". Tämä kuva on Rooman Jeesuksen Kaikkein Pyhimmän Nimen kirkosta (Chiesa del Gesú), ja siinä enkelit kunnioittavat Jeesuksen pyhää nimeä. Wikimedia Commons: File:IHS monogram Gesu.jpg - Wikipedia

Suomessa oli keskiajalla kaksi dominikaanikonventtia eli luostaria, ja dominikaaneilla oli suuri vaikutus Suomen alueen kirkolliseen elämään. On siis todennäköistä, että he levittivät tämän tavan myös Suomeen.

En tiedä, kuinka elävä tapa on nykyään Suomen katolilaisten parissa. Kuitenkin löysin ainakin vuodelta 1936 Uskon Sanoma -lehden kirjoituksen, jossa tätä tapaa selvästi suositellaan: "Jeesuksen nimelle hän aina taivuttaa päänsä. Oikein kiltit tytöt tekevät Jeesuksen nimelle niiauksen". Lehden vastaavana toimittajana toimi suomalainen katoliseksi kääntynyt ja sen jälkeen papiksi vihitty Adolf Carling.

Adolf Carling (1882-1966) oli kiehtova persoona. Hän liittyi nuorena katoliseen kirkkoon ja oli tultuaan papiksi vihityksi ensimmäinen suomenkielinen katolinen pappi Suomessa sitten reformaation. Julkaistessaan v. 1936 lehdessään lainaamamme kirjoituksen hän toimi samalla Terijoen katolisen seurakunnan esimiehenä. En tiedä tunsiko hän suosittelemansa hartaudenharjoituksen luterilaisia noudattajia. Wikimedia Commons: File:Adolf Carling.tif - Wikimedia Commons

Tavan nykyisestä levinneisyydestä ja rukoilevaissaarnaajan ohjeet

Löysin useamman ulkomaisen kirjoituksen, joissa valiteltiin sitä, kuinka kumartaminen Jeesuksen nimelle on harvinaista katolisessa kirkossa nykypäivänä. Minulla on yhden kerran verran kokemusta katolisesta jumalanpalveluksesta, joten joudun luottamaan näihin arvioihin. Vuoden 1969 Institutio Generalis Missalis Romani kylläkin toteaa, että kumarrus tehdään mainittaessa Jeesuksen nimi, mutta myöskin kun Jumalan kolme persoonaa mainitaan yhdessä sekä kun Neitsyt Marian tai sen pyhän, jonka kunniaksi kyseistä messua vietetään mainitaan.

Ehkä kumartamista onkin vähentänyt osin se, että kun se tehdään useamman nimen kohdalla on se kärsinyt inflaatiota. Tämä on vain omaa arveluani. Joskus vähemmän on enemmän.

Joka tapauksessa lukemissani teksteissä kovasti toivotaan perinteen elpymistä. Sen osalta on hyvä huomata, että kyseessä on myös suomalainen luterilainen perinne. Ehkä se voisi elpyä myös muiden kuin rukoilevaisten parissa, joko niiauksena tai kumartamisena. Onhan tuolla tavalla pitkä perinne, ja kuten rukoilevaiset tietävät, myös Filippiläiskirjeen tuki. 

Otetaan tähän vielä porilaisen rukoilevaissaarnaajan J. A. Nylénin (1853-1941) kirjasessaan Muutama sana Rukouksesta eli Rukoilewaiset ja Rukouksen wäärinkäyttämisestä (1903) esittämä perustelu rukoilevaisten rukoustavoille, joka sopii hyvin perustelemaan muutakin fyysistä hartaudenharjoitusta:

"Niinkuin ennen syntiä tehtäissä ruumis totteli sisällä asuwia waikutuksia, joka yllytti pahuuteen, niin uudessa mielessä, johon ihminen on tullut, tulee ruumiin olla hengelle alamainen, ja tämä koskee kaikkiin kristillisyyden harjoituksiin, myöskin rukoukseen."

Rukoilevaissaarnaaja J. A. Nylénin perusteluissa on pohtimisen aihetta myös muiden suuntausten edustajille. Suomen Kuvalehti 50/1928.

Lähteet:

L. Bergroth: Kuvia kaukaa. Sininen kirja -aikakauslehdessä 5/1929, 1.5.1929. Verkkoversio: 01.05.1929 Sininen kirja no 5 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Grace Elaine Brown: Catholics Should Absolutely be Bowing At The Name Of Jesus! Graceful Catholic 1.6.2021. Verkkoversio: Catholics Should Absolutely be Bowing At The Name Of Jesus! - Graceful | a Catholic Homemaking Blog

Jeesukseen liittyvät symbolit. Kirkkonummen seurakunnat. Verkkoversio: Jeesukseen liittyvät symbolit - Kirkkonummen seurakunnat

Kaarlo Setä: Uudenwuoden päiwänä. Lasten Lehti 1/1897, 15.1.1897. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/932138?page=6

Philip Kosloski: Why Catholics bow their heads at the name of Jesus. Aleteia 1.2.2020. Verkkoversio: https://aleteia.org/2020/01/02/why-catholics-bow-their-heads-at-the-name-of-jesus

Samuel Lehtonen: Yhdessä ja yhteen ääneen. Perustietoa jumalanpalveluksesta. Kirjaneliö 1973, s. 38.

Antonio Ortiz: Bowing at Holy Names at Mass and Elsewhere. Catholic Culture. Verkkoversio: Library : Bowing at Holy Names at Mass and Elsewhere | Catholic Culture

Raatajaäidin tytär: Äidit ja kirkko. Toveritar: Suomen Sos. Dem. Työläisnaisliiton äänenkannattaja 1/1936. Verkkoversio: 01.01.1936 Toveritar : Suomen sos.-dem. työläisnaisliiton äänenkannattaja no 1 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Salve Regina. Uskon Sanoma 5/1936, 1.5.1936. Verkkoversio: 01.05.1936 Uskon sanoma no 5 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

M. Tarna: Herran tuli. Esitelmä, pidetty länsi-Suomen herännäiskansan kesäkokouksessa Porissa 5 p. heinäkuuta 1936. Länsi-Suomen Herännäis-Lehti 1/1937. Verkkoversio: 01.01.1937 Länsi-Suomen herännäislehti no 1 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Eino Wilhelms: Päiväjumalanpalvelus. Sen osat ja niiden merkitys historiallisen kehityksen valossa. Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura 1957, s. 86. Verkkoversio: Päiväjumalanpalvelus : sen osat ja niiden merkitys historiallisen kehityksen valossa / Eino Wilhelms. - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Tuomaan päivä 21.12., apostoli Tuomaksen muistopäivä

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

21.12. on Tuomaan ja sen varianttien nimipäivä, jolloin vanhan sananparren mukaan "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi." Enää ei ollut aikaa teurastuksiin, kynttilöiden valamiseen, oluenpanoon ja leipomisiin, vaan oli aika laskeutua jouluun. "Tuomaasta housut naulaan ja alkaa joulurauha", sanottiin Hämeessä ja Uudellamaalla. Vanhastaan näin oli myös virallisesti, sillä tästä pitäen olivat rangaistukset joulun aikana tehdyistä rikoksista kovennettuja.

Tehdäänpä nyt tiivis katsaus Tuomakseen ja hänen muistopäivänsä taustoihin sekä siihen miten tämä kaikki liittyy jouluun sekä sen tuloon hieman tarkemmin.

Epäilevä ja epäilyksensä hylkäävä Tuomas

Tuomaan päivän sankari on apostoli Tuomas, Jeesuksen opetuslapsi, joka muistetaan "epäilevänä Tuomaana". Johanneksen evankeliumissa näet kerrotaan, kuinka Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen opetuslapsilleen, mutta Tuomas oli poissa. Hän ei uskonut, kun muut kertoivat nähneensä Jeesuksen ja sanoi ettei usko, ellei voi nähdä ja koskea Jeesuksen haavoja. Myöhemmin Jeesus ilmestyi uudelleen ja käytiin seuraava sananvaihto: "Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!"

Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe" (Joh. 20:27-29).

Caravaggion (1571-1610) tulkinta Tuomaksen ja Jeesuksen kohtaamisesta 
ylösnousemuksen jälkeen. Wikimedia Commons

Tuomas vaikuttaakin skeptisemmältä kuin toiset opetuslapset, mutta kun hän päättää jotain tai vakuuttuu jostain hän on valmis menemään niin sanotusti päätyyn asti. Jeesuksen epäilykin muuttuu  selväsanaiseksi Jumalaksi tunnustamiseksi. Toinen esimerkki tästä on tilanne, jossa Jeesus oli menossa kuolleen Lasaruksen luo. Opetuslapset olivat peloissaan lähdöstä Juudean seudulle, sillä viimeksi Jeesuksen oltua siellä hänet yritettiin kivittää. Jeesuksen selkeästi ilmaistua, että sinne on kuitenkin mentävä lausui juuri Tuomas tovereilleen: "Mennään vain, kuollaan kaikki yhdessä." (Joh. 11:16) Rohkeutta vai synkkää fatalismia, kumpaakohan lienee? Ehkä tuossa kohtaa vähän molempia.

Perimätieto väittää Tuomaan lähteneen julistamaan kristinuskon sanomaa aina Intiaan saakka. Joka tapauksessa Intiassa on hyvin vanha kristillinen yhteisö, joka kutsuu itseään tuomaskristityiksi ja yhdistää alkuperänsä Tuomaksen tekemään lähetystyöhön. 300-luvulla eläneen Efraim Syyrialaisen mukaan Tuomas surmattiinkin Intiassa. Surmatavasta muistuttamassa Tuomaksen tunnuksena on usein keihäs. Intian tuomaskristityt jakaantuvat nykyään moneen eri haaraan, mutta heidän tunnusmerkkinään on yleisesti apostoli Tuomakseen liitetty risti. Kiinnostavaa sikälikin, että myös Suomessa Tuomaksella on aivan oma ristikoristeensa, mutta siitä kohta lisää alla. Tuomaskristityistä voi lukea lisää lähteisiin laitetusta Emil Antonin blogikirjoituksesta.

Tämä tuomaanristi edustaa syyrialais-malabarilaisen katolisen kirkon tyyliä.
Wikimedia Commons.

Joulurauhan aloittaja

Muiden apostolien muistopäivien tavoin oli Tuomaan päivä meilläkin pitkään pyhäpäivä myös luterilaisen kirkon valta-aikana. Vuonna 1772 päätti kuningas Kustaa III kuitenkin vähentää kovalla kädellä pyhäpäiviä, jotka siis olivat siis samalla yleisiä vapaapäiviä. Näin poistui myös Andreaksen muistopäivä virallisten pyhäpäivien joukosta ja siten pian sen viettokin, kansanperinteen kuitenkin muistaessa jossain määrin päivän erityisyyden ainakin sanontojen muodossa. (Kyseisestä pyhäpäivien vähentämisestä ja sen vaikutuksesta Oriveden hurmoksellisessa herätyksessä 1770-luvulla olen kirjoittanut tässä vanhassa blogitekstisssäni: Kirkkohistorian kahinaa: Naissaarnaajia ja villiä hurmosta: Oriveden herätys 1770-luvulla ).

Tuomas Sauvon kirkon seinämaalauksissa 1400-luvulta, kädessään 
tunnusmerkkinsä keihäs. Kuva itse otettu.

Tuomaan päivän kirkolliseen viettoon myös luterilaisena aikana osoittaa muun muassa se, että päivälle oli 1600-luvulla laaditussa Manuale finnonicum:issa annettu omat raamatunlukukappaleet ja rukoukset. Ensimmäinen rukous sekä virret ovat samat kuin apostoli Andreaksen päivänä, josta olen kirjoittanut täällä: Kirkkohistorian kahinaa: Antin päivä 30.11., apostoli Andreaksen muistopäivä

 Evankeliumitekstinä on luonnollisesti edellä mainittu Johanneksen evankeliumin 20. luvun kohta, jossa on ilmaistu hauskalla tavalla, kuinka Tuomas oli yksi 12 opetuslapsesta: "Thomas yxi cahdesta toistakymmenest". Epistolatekstinä on osa Efesolaiskirjeen 2. luvusta, jonka sen viehättävän kielen vuoksi lainaan tähän alle Manuale finnonicum:in esittämässä asussa:

"Rackat weliät / etpä te sillen ole wierat ja muucalaiset / waan pyhäin kylänmiehet / ja Jumalan perhe: Prophetain ja Apostolein perustoxen päälle racketut / josa Jesus Christus paras culmakiwi on. Jonga päälle caidi rakennus toinen toiseens lijtetän / ja caswa pyhäxi templixi Herrasa. Jonga piälle te myös raketan / Jumalalle asuinsiaxi / Henges."

Tuomaksen päivä löytyy pyhäpäivänä Manuale finnonicum:ista 1600-luvulta.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1986439?page=589

Tuomaan päivä on ollut ehkä juuri pyhäpäivän luonteensa vuoksi selkeä etappi joulun viettoon liittyen. Se ei varsinaisesti liity jouluun, mutta on ollut juhlapyhä lähellä sitä. Koska pyhänä ei ole sopinut tehdä työtä on Tuomaan päivää ollut luontevaa pitää suurimpien jouluvalmistelujen päätepisteenä. Esimerkiksi jouluoluen tuli olla tuolloin valmista, minkä vuoksi Ruotsin vanhoissa riimusauvoissa on päivän merkkinä ollut usein oluttynnyri tai -kannu. Joulurauhakin on ollut luontevaa aloittaa Tuomaan päivästä.

Kuten alussa mainittiin saatettiin nyt alkaa ottaa rennosti, "Tuomaasta housut naulaan ja alkaa joulurauha". Voitiin lekotella sisällä valmistunutta jouluolutta jo maistellen. Mieli virittyi juhlatunnelmaan, jota hyödyntäen paimenten, kyläseppien, lukkarien sekä pappien oli hyvä kiertää taloissa saataviaan pyytämässä vielä ennen joulua.

Tuomaanristi

Päivän perinteinen koriste on ollut tuomaanristi, joka on tästä lähtien ollut esillä koko joulun ajan. Aiemmin on tänään saatettu tervalla tai verellä piirtää risti oven päälle pahaa torjumaan. Tässä lienee taustalla se, kun Israelin kansa ensimmäisenä pääsiäisenä Mooseksen käskystä piirsi karitsan verellä merkin ovenpieliinsä (kertomus löytyy 2. Moos. 12: https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/EXO.12 ). Joulun aika oli vuodenkierron taitekohtia, ja moni uskoi silloin henkien olevan liikkeellä. Ristin katsottiin olevan väkevä symboli torjumaan tällaisia uhkia. Riimusauvoihin päivä merkittiin ristikkäin asetetuilla tangoilla, joiden päissä oli pienet havutupsut. 

Pohjanmaalla oli lyhdyin koristettuja valaistuja ristejä. Sakari Topelius on kuvaillut päiväkirjoissaan näitä ristejä, ja niiden perusteella tapa liittyi enemmän jouluaattoon. Portin molemmin puolin pystytettiin kuusenhavuin koristettujen tankojen päihin asetetut lyhdyt. Lyhdyt sytytettiin iltahämärissä ja koko Uudenkaarlepyyn kaupunki loisti valomerenä. Tavassa oli omat vaaransa, ja v. 1836 Uudenkaarlepyyn pormestari kielsi lyhtyjen sytyttämisen kaupungin alueella. Tavan voimasta kertoo, että seuraavana vuonna lyhdyt loistivat jälleen.

Nykyään yleisin tuomaanristi on ns. Korppoon risti. Tämä saariston ristimalli levisi 1900-luvun alkupuolelta lähtien vähitellen myös muualle maahan. Kuten edellä ilmeni on ristikoriste ollut muutenkin perinteenä ympäri maan. Niinpä tuomaanristi soveltuu hyvin päivän koristeeksi ja eräänlaiseksi joulukoristelujen kruunuksi vaikkapa keskelle pöytää.

Erkki Voutilaisen joulukuussa 1956 ottama kuva Tuusulan Ali-Seppälän talon 
joulupöydästä, jonka keskellä komeilee tuomaanristi.
Wikimedia Commons

Tule meille, Tuomas kulta!

Minulle henkilökohtaisesti Tuomaan päivä on tärkeä joulun ajan merkkipäivä. Tähän on syynä se, että tarvasjokelainen isoisäni Tuomo vietti nimipäiväänsä varsin suureellisesti niin, että siitä muodostui sekä sukuni että monen muunkin joulunalkajaisjuhla. Hän oli tietoinen nimipäivänsä vanhasta merkityksestä ja jatkoi omalla tavallaan perinnettä hankkien tuomaanristinkin koristeeksi. Jonkun vieraista mainitaan todenneen, että "ei tule joulua ilman Tuomon päiviä". Isoisäni on nukkunut pois jo useampi vuosi sitten eikä tähän päivään liity minullakaan enää notkuvaa pitopöytää, mutta kun tuomaanristi otetaan esille muistelen häntä lämmöllä samalla, kun mieleni virittyy alkavaan jouluun.

Joulu on siis ihan nurkan takana. Ennen kuvattiinkin naisen perinnön nopeaa hupenemista sanomalla: "Akan perintö ei kestä kuin Tuomaan päivästä jouluun". Ohessa tähän loppuun lounaissuomalainen versio runosta, jolla on toivotettu Tuomas tervetulleeksi:

"Tule meille, Tuomas kulta

tuo joulu tullesansa,

oluttynnyri olalansa,

viinapikari pivosansa,

juustokakku kailosansa.

Kyl sä meijän portin tunnet:

tervaristi, rautarengas,

musta koira portin alla."

Lähteet: 

Ilari Aalto & Elina Helkala: Vuosi keskiajan Suomessa. Atena 2023.

Emil Anton: Irakilaisempi kuin luulit: Keitä ovat tuomaskristityt? Seurakuntalainen.fi. Verkkoversio: Irakilaisempi kuin luulit: Keitä ovat Intian Tuomas-kristityt? - Seurakuntalainen

Uno Harva: Varsinais-Suomen historia III, 1. Varsinais-Suomen henkistä kansankulttuuria. 1935. 

Jouko N. Martikainen ja Osmo Vatanen (toim.): Muistopäivien kirja. Sanctorale. Väyläkirjat 2024.

joulurauha. Suomen etymologinen sanakirja, Kotimaisten kielten keskus. Verkkoversio: joulurauha - Suomen etymologinen sanakirja

Irma Savolainen: Tervaristi ja tuomaanristi. Helsingin kaupunginmuseo. Verkkoversio: Vuoden kierto - Talvi - Joulun koristeet

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. Vuoden 1985 painos.

Annan päivä 9.12. sekä "suomalainen Anna" 15.12.

Kirjoittanut: Ossi Tammisto 

Annan päivä on Suomessa ollut merkittävä keskiajan juhlapyhä ja myös luterilaisessa Suomessa joulun aikaan liittyvä jouluaskareiden aikatauluttaja. Tosin erikoisesti se on sijainnut meillä välillä eri paikalla kuin nykyään huolimatta siitä, että kyseessä on ollut aivan yleinen kirkollinen juhlapyhä. Mutta tutustutaanpa ensin lyhyesti Annan henkilöön ja sitten vasta hänen juhlapäiväänsä.

Anna itse kolmantena

Päivän sankari on siis Anna, Neitsyt Marian äiti. Ahkerinkaan Raamatun tavaaja ei Annaa kuitenkaan sieltä löydä, vaikka selvää toki lienee, että täytyihän Marialla vanhemmat olla. 100-luvulle ajoitettu Jaakobin protoevankeliumi, joka ei siis kuulu Uuden testamentin kaanoniin, mainitsee Marian vanhemmiksi Annan ja Joakimin. Vaikka kirja jätettiin kaanonin ulkopuolelle ovat ortodoksinen ja katolinen kirkko hyväksyneet sen esittämistä tiedoista esimerkiksi juuri Marian vanhempien henkilöllisyyden. Kyseisen tekstin vaikutushistoria on muutenkin mielenkiintoinen, mutta jätämme sen sekä sen tietojen arvioinnin tällä kertaa sivuun.

Lyhyesti Annasta voidaan kertoa, että hänellä ja Joakimilla sanotaan olleen takanaan pitkä avioliitto ja he olivat hyvin hartaita juutalaisia. Joakimilla oli tapana viedä temppeliin runsaat uhrilahjat, mutta kerran hänet jätettiin ottamatta vastaan, koska hän ei ollut saanut hankittua vaimonsa kanssa lasta. Silloin Joakim vetäytyi 40 päivän ajaksi paastoamaan, jolloin enkeli ilmoitti hänelle tämän rukouksiin vastatun. Samanaikaisesti toinen enkeli ilmoitti Annalle, joka palvelijansa nöyryyttämänä oli lapsettomuuttaan surren paennut rukoilemaan puutarhaan, tulevasta lapsesta, joka siis oli Maria.

Annaa, Mariaa sekä Jeesus-lasta kuvaava veistos Turun linnasta Sturen kirkosta. 
Turun museokeskuksen Turun kaupungin taidekokoelma: Pyhä Anna; Pyhä Anna itse kolmantena | Turun museokeskus | Finna.fi

Ilmeisesti varhaisemmalla keskiajalla Annalla ei ollut mitään erityisen suurta roolia kirkollisessa elämässä, vaikka jo 550-luvulle Bysantin keisari Justinianus Suuri rakennutti hänen nimikkokirkkonsa Konstantinopoliin. Kuitenkin vasta keskiajan lopulla hänestä kehittyi katolilaisessa kristikunnassa hyvin suosittu pyhä. Laajalti käytetty kuvamalli on ollut veistos, jossa Anna istuu sylissään Maria, jonka sylissä on Jeesus-lapsi. Kuva-aihe on nimeltään "Anna itse kolmantena".

Suomalaisten poikkeava kalenteri

Suomessa hänet mainitaan ilmeisesti ensi kerran vuonna 1398, jolloin paavi Bonifatius IX lupasi niille, jotka Annan päivänä kävivät Hattulan kirkossa synninpäästön. Asiakirjasta ei käy ilmi, mikä vuoden päivä oli kyseessä. Tämä olisi sikäli kiinnostavaa, että kun Anna löytyy Turun hiippakunnan pyhimyskalenterista vuonna 1424 on hänellä siinä koko muusta kristikunnasta poikkeava muistopäivä 15.12. Vasta 1600-luvun loppupuolen kalenteriuudistuksessa se siirrettiin yleisvaltakunnallista kalenteria vastaavasti 9.12., käväisten vielä kerran suomenkielisessä almanakassa vuonna 1745 vanhalla 15.12. sijainnillaan.

Mielenkiintoista on, että 15.12. oli silloisen ajanlaskun mukaan vuoden lyhin päivä, vanha talvipäivän seisaus, millä oli ollut suomalaisille merkitystä jo esikristillisellä ajalla. Näyttääkin siltä, että suomalainen Anna oli tarkoituksella sijoitettu tälle jo esikristilliseltä ajalta tärkeälle juhlapäivälle. Näin ainakin omat lähdekirjani arvelevat.

Anna itse kolmantena -kuvaryhmä komeasti maalattuna Ulvilan pyhän 
Olavin kirkossa. Wikimedia Commons: File:Ulvila Church 2024 09.jpg - Wikimedia Commons

Marian kunnioituksen seurauksena myös hänen äitinsä oli arvostettu, ja erityisesti hänen esirukouksiaan saatettiin pyytää lapsionnen toivossa. Itäisemmässä Suomessa Annasta kehittyi Annikki, metsän emäntä, jonka uskottiin hallitsevan petoeläimiä ja siten saattoi sekä suojella näiltä karjaa sekä antaa runsaan saaliin sitä pyytävälle metsästäjälle. Tämä erikoinen erikoistuminen metsäneläimiin johtuu ilmeisesti siitä, että ortodokseilla Annan muistopäivä oli 9. syyskuuta, sopivasti metsästyskauden alussa. Niinpä idässä oli luontevaa kytkeä hänet näihin asioihin.

Annaa muistettiin tosiaan myös lännempänä, ja Turussa toimi Pyhän Annan kilta ja Turun tuomiokirkossa oli hänelle omistettu alttari, jota kyseinen kilta ylläpiti. Häntä esittäviä veistoksia ja maalauksia on säilynyt useissa kirkoissamme, yleensä teemaltaan "Anna itse kolmantena".

"On yötä yökötellä"

Ajankohtansa vuoksi Annaan liittyy erityisesti jouluperinteitä. Aikana, jolloin joulun tarjottavat oli tehtävä itse tuli viimeistään Annana aloittaa jouluoluiden paneminen, leipoa joululeivät sekä laittaa lipeäkala likoamaan. Pääosin emäntäväelle kuuluvia tehtäviä, mutta emäntähän se Annakin oli. Töysässä sanottiin "Annana oluet pannaan, juhlana joukolla juodaan".

Päivän perinteissä on muistettava, että kansalla oli vahvassa muistissa juuri Annan varhempi sijainti 15.12. ja perinteet kytkeytyvät juuri siihen. Tytärsaaressa puhuttiin "Leipä-Annasta, joka on yhdeksän yötä ennen joulua". Näin siis Leipä-Anna oli eri päivänä kuin kalenterin Annan päivä. Tuona yönä nukuttiin iltayö ja herättiin keskiyöllä leipomaan koristeelliset joululeivät, yön pituuden ansiosta kahdetkin. Yhteen jouluaamuna syötäväksi tarkoitettuun leipään tehtiin "joulusilmät" eli ihmisen kasvojen muoto. Käytiin myös yöllä naapureissa pyytämässä paistinkakkua, minkä antamisesta riippui tulevan vuoden leivän riittoisuus sekä kalansaalis.

Tämä keskiaikainen Anna itse kolmantena -veistos Tyrväältä on maalattu uudelleen 
ilmeisesti 1700-luvun jälkipuoliskolla, jolloin Annan päivä oli jo siirtynyt kalenterissa, 
muttei ihmisten mielissä. Suomen kansallismuseon Historialliset kokoelmat:
keskiaikainen puuveistos; veistos | Suomen kansallismuseo | Finna.fi

Vanhan sijainnin talvipäivänseisauksen kohdalla viittaavat useat Annan yön pituuteen viittaavat sanonnat: "Annin silmä on pitkäuninen", "Kyllä on yötä yökötellä annanpäivän aikana" (Teisko), "On yötä ja pärettä annanpäivän aikuista" (Lammi) sekä "Kyllä on yötä jouluista, annanpäivän aikuista" (Artjärvi). Muun muassa Nousiaisista talletettu sananparsi viittaa selvästi Annan vanhaan sijaintiin sijoittaen Annan ja sen aaton Lucian päivän (13.12) jälkeen: "Lutun yö, annan aatto, -kukko kolmesti orrelta putoaa".

Päivän traditiot viittaavat siis hyvin vähän Annan henkilöön, ellei sitten tosiaan ajatella Annaa keittiössä häärivänä emäntänä. Muutenkin traditiot liittyvät lähinnä ajankohtaan, jona Annan nimipäivä ei enää ole. Mutta jotain hyvääkin: jos joululeivät ja jouluoluet ovat vielä 9.12. alulle laittamatta, niin ei hätää, 15.12. ehtii vielä!

Lähteet:

Ilari Aalto ja Elina Helkala: Vuosi keskiajan Suomessa. Atena 2023.

Jouko Hautala (toim.): Vanhat merkkipäivät. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1990.

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. Otava 1950 (v. 1985 painos).

2. adventtisunnuntai

 Tässä kirjoituksessa esitellään 2. adventtisunnuntaita ja sen taustoja. 1. adventtisunnuntaita käsitelleessä tekstissäni ( Kirkkohistorian kahinaa: 1. adventtisunnuntai ) käsittelin adventin ajan taustaa yleisesti, mutta siltä varalta ettette jaksa lukea sitä liitän tämän lyhyen selostuksen myös alle.

Adventin aika on jouluun, Jeesuksen syntymäjuhlaan valmistautumista. Nimi "adventti" latinan sanoista adventus Domini, 'Herran saapuminen'. Tällainen joulua edeltävä valmistumisaika on tunnettu ainakin jo v. 420, sillä tuolta ajalta on säilynyt Torinon piispan Maksimuksen adventtisaarna. Sen perusteella tiedämme, että adventtiaikaan liittyi vahvasti katumuksen elementti. Oli syytä katuen ja parannusta tehden valmistautua vastaanottamaan Kristus-lapsi ja viettämään joulujuhlaa, joka sisälsi lupauksen pelastuksesta.

Keskiajalla saksalainen dominikaaniveli ja mystikko Johann Tauler (1300-1361) luonnehti adventtiviikkoja saarnakokoelmassaan hyvin kauniilla tavalla: "Tämä aika on enemmän kuin muut juhlat, sydämellinen ja pyhä". Nykyisissä pikkujouluissa voi nähdä jäänteen paastoa edeltävästä juhlinnasta, mutta kun pikkujoulukausi kestää nykyään liki koko adventin ajan jää itse paasto valtaosalta täysin tuntemattomaksi. Ortodoksien joulupaasto eli apostoli Filippuksen paasto alkaa jo 15.11. ja päättyy 24.12 niin, että vasta 25.12. eli joulupäivä ei ole paastopäivä.

Kuninkaasi tulee kunniassa

Kun 1. adventtina teemana oli Jeesuksen saapuminen nöyränä, niin 2. adventtina tulokulma on toinen, sillä otsikkona on "Kuninkaasi tulee kunniassa". Latinaksi nimi kuuluukin adventus glorificationis, 'kunnian adventti'. Turun piispa Eerik Sorolainen (n. 1546-1625) käytti päivästä vuonna 1621 valmistamassaan postillassa eli saarnakokoelmassa nimeä "Christuxen cunnialisesta tulemisesta".

Tässä Kristuksen tulo kuninkuudessaan adventisti William A. Spicerin (1865-1952) 
v. 1921 julkaiseman kirjan "Our day in the light of prophecy and providence" tulkitsemana. 
Wikimedia Commons: File:Our day in the light of prophecy and providence - Christ coming in glory.jpg - Wikimedia Commons

Kun ensimmäinen adventti siis käsitteli Jeesuksen ensimmäistä saapumista ottaen ihmisen hahmon siten nöyrtyen ihmiskunnan tasolle, niin toisena adventtina luodaan katsetta hänen toiseen, tulevaan saapumiseensa kuninkuudessaan ja kunniassaan. Näin joulun odotuksen teemoihin yhdistyvät sekä Kristuksen ensimmäisen tulemisen muistelu että toisen tulemisen odotus.

On toki hyvä muistaa, etteivät adventtisunnuntaiden teemat ole kaikkialla yleismaailmalliset. Esimerkiksi katolisessa kirkossa ensimmäinen adventti liittyy Kristuksen toiseen tulemiseen ja toinen adventti Johannes Kastajaan, joka valmisti tietä Jeesukselle. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tämä teema liittyy kolmanteen adventtiin.

Tänä päivänä syttyy joka tapauksessa toinen adventtikynttilä, mikä viehättävä tapa on, kuten ensimmäisen adventin tekstissä todettiin, tosiaan meille melko myöhään Saksasta kulkeutunut tapa, joka on yleinen myös ainakin Ruotsissa. Siellä muuten toisen adventtisunnuntain teema on Guds rike är nära, 'Jumalan valtakunta on lähellä'.

Toinen adventtikynttilä syttyy, ollaan jo puolivälissä kohti joulua. 
Wikimedia Commons: File:Christmas 2654 (15782802067).jpg - Wikimedia Commons

Tähän loppuun ote toisen adventin saarnasta Johannes Bäckiltä (1850-1901), joka oli Suomen evankelisen herätysliikkeen johtomiehiä ollen vuosina 1884-1889 Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen yliasiamies. Kuollessaan hän oli Tyrvään kirkkoherra.

"Nauttikaa Kristuksen valtakunnan jäseninä vapaasti kaikkia tämän valtakunnan suuria etuja, mutta älkää myöskään kieltäkö täyttämästä niitä suuria velvollisuuksia, joita Herra vaatii kaikilta valtakuntansa alamaisilta! Taistelkaa Kristuksen, kuninkaanne, ristilipun suojassa Herran taistelua hänen valtakuntansa vihollisia vastaan, ja jotta voisitte menestyä taistelussa, pukekaa päällenne koko se hengellinen sota-asu, josta puhutaan Efesolaiskirjeen 6. luvussa. Seuratkaa Kristusta kärsimisen kaidalla ja orjantappuraisella tiellä ja antakaa tulevan kirkkauden toivon pitää rohkeuttanne vireillä ja vahvistaa voimianne! Käyttäkää ennen kaikkea ahkerasti kalliita armonvälikappaleita, jotka Herra Kristus on antanut valtakuntansa jäsenille, jotta hän niiden kautta saisi päättää teissä työnsä ja Jumalan voimalla uskon kautta varjella teidät autuuteen! Älkää synkkinä ja kovina hetkinäkään menettäkö rohkeuttanne, vaan pitäkää uskossa lujasti kiinni siitä lupauksesta, jonka Herra Jeesus on antanut seurakunnalleen yleensä ja jokaiselle sen jäsenelle erityisesti: "Tuonelan portit eivät sitä voita!""

Lähteet:

Johannes Bäck: Terveellinen oppi. Johannes Bäckin saarnoja kolmannen vuosikerran evankeliumiteksteistä. Suomen Lutherilainen Evankeliumiyhdistys, 1. painos 1891, 2. suomennettu painos 1931.

2. adventtisunnuntai. Kirkkovuosikalenteri. Verkkoversio: Sunnuntai 8.12.2024 - 2. adventtisunnuntai - Kirkkovuosikalenteri

2. adventtisunnuntai. Luterilainen.net. Verkkoversio: 2. adventtisunnuntai - Luterilainen.netLuterilainen.net

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. 1950 (v. 1985 painos).

1. adventtisunnuntai

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Tässä kirjoituksessa esitellään 1. adventtisunnuntaita ja sen taustoja sekä perinteitä, mutta ensin pikasilmäys adventtiin yleisesti.

Adventin aika on jouluun, Jeesuksen syntymäjuhlaan valmistautumista. Nimi "adventti" latinan sanoista adventus Domini, 'Herran saapuminen'. Tällainen joulua edeltävä valmistumisaika on tunnettu ainakin jo v. 420, sillä tuolta ajalta on säilynyt Torinon piispan Maksimuksen adventtisaarna. Sen perusteella tiedämme, että adventtiaikaan liittyi vahvasti katumuksen elementti. Oli syytä katuen ja parannusta tehden valmistautua vastaanottamaan Kristus-lapsi ja viettämään joulujuhlaa, joka sisälsi lupauksen pelastuksesta.

Keskiajalla saksalainen dominikaaniveli ja mystikko Johann Tauler (1300-1361) luonnehti adventtiviikkoja saarnakokoelmassaan hyvin kauniilla tavalla: "Tämä aika on enemmän kuin muut juhlat, sydämellinen ja pyhä". Nykyisissä pikkujouluissa voi nähdä jäänteen paastoa edeltävästä juhlinnasta, mutta kun pikkujoulukausi kestää nykyään liki koko adventin ajan jää itse paasto valtaosalta täysin tuntemattomaksi. Ortodoksien joulupaasto eli apostoli Filippuksen paasto alkaa jo 15.11. ja päättyy 24.12 niin, että vasta 25.12. eli joulupäivä ei ole paastopäivä.

Ensimmäisen adventin vanha nimi on adventus humiliationis, 'nöyrtymisen adventti'. Suomalainen luterilainen kirkkokäsikirja antaa sille otsikon "Kuninkaasi tulee nöyränä". Päivä nivoo yhteen Jeesuksen saapumisen lapsen muodossa maan päälle ja hänen saapumisensa Jerusalemiin täyttämään tehtäväänsä, kärsiä ja kuolla ihmiskunnan puolesta. Jeesus ei saapunut Jerusalemiin mahtavan kuninkaan tavoin, vaan nöyrästi aasilla ratsastaen, mikä kytki hänet profeetta Sakarjan ennustuksiin.

1. adventtina muistellaan Jeesuksen ratsastusta Jerusalemiin pääsiäisenä. Tämä palmusunnuntain tunnelmiin siirtyminen on loogista, sillä adventtina valmistaudutaan Jeesuksen saapumiseen jouluna. Julius Schnorr von Carolsfeldin kuvitusta kuvaraamattuun vuodelta 1860: File:Jesus entry into Jerusalem.jpg - Wikimedia Commons

Hoosianna -hymnistä

Osuvaa onkin, että tämän päivän hitti, Hoosianna -hymni, on sanoituksiltaan yhtä lailla palmusunnuntaihin sopiva. Siihen ajankohtaan se alkuaan tehtiinkin, vaikkei sitä silloin taideta juuri koskaan esittää. Hymnin sanathan ovat suoraan Raamatusta, Matteuksen evankeliumin 21. luvusta. Sen on säveltänyt saksalaissyntyinen Georg Joseph Vogler (1749-1814), jonka kuningas Kustaa III kutsui v. 1786 Tukholmaan ja joka toimi kuninkaallisen teatterin eli oopperan musiikinjohtajana aina vuoteen 1799, tosin lukuisin keskeytyksin.

Mielenkiintoinen yksityiskohta Voglerista on se, että hänet oli vihitty katolisen kirkon papiksi ja hän käyttikin nimeä Abbé Vogler ('Isä Vogler'). Hän sävelsi Tukholmassa Hoosianna -hymnin, jonka kantaesitys oli v. 1795. Ilmeisesti se esitettiin Suomenkin puolella julkisesti jo v. 1797 Turussa, toki ruotsin kielellä.

Saksalainen katolilainen pappi Georg Joseph Vogler on monelle tuntematon, 
mutta hänen musiikkiteoksensa tuntevat liki kaikki. 
File:Georg Joseph Vogler.jpg - Wikimedia Commons

Varsinaisesti hymnin menestystarina alkoi vasta myöhemmin. Ruotsissa siitä tuli vähitellen yksi kirkkokuorojen suosituimmista kappaleista sen jälkeen, kun Uppsalan tuomiokirkon urkuri J. A. Josephson oli julkaissut sen musiikkilehdessään Zion  vuonna 1867. Suomessa puolestaan Jyväskylän seminaarin musiikinlehtori E. A. Hagfors julkaisi hymnin suomennoksen vuonna 1871 kokoelmassa Suomalainen lauluseppele. Hänen oppilaistaan tuli kansakoulunopettajia, joiden välityksellä kappale tuli tunnetuksi ympäri maata.

Aluksi kansakoululaiset saattoivat olla esittämässä hymniä kirkoissa ensimmäisenä adventtina. Paikoin laulutaitoisesta väestä saatettiin koota Hoosianna-kuoro, joista saattoi muodostua säännöllisiä kirkkokuoroja. Näin Hoosiannasta muodostui instituutio ensimmäisen adventin jumalanpalveluksiin. Pitkän aikaa kyseessä oli kuitenkin erityisen huomion ansainnut teos. Esimerkiksi kirjoittajalle läheisessä Sauvossa hymni esitettiin ensi kertaa vuonna 1887 'urkunisti' L. H. Westrinin johdolla, mikä ilmenee Turun Lehden numerosta 144/1887. Artikkelissa esittäjien mainitaan olleen 'nuorisoa', eli ilmeisesti kouluikäisitä koottu kuoro. Esitys oli selvästi menestys:

"Ja ihanaa se olikin kuulla, koska kuulin monenkin kirkosta tultuaan sanovan että, olisi tarvinnut se 'Hoosiannaa' veisata vielä toinen kerta yhtämittaa sillä se kävi niin kauniisti."

Adventin valoa ja sanan valoa

Tapa polttaa adventtikynttilöitä juontaa meillä juurensa Saksasta. Se on viehättävä tapa joulun lähestymisen seuraamiseen, kun joka sunnuntai syttyy yksi kynttilä enemmän. Kun Ilmar Talve teoksessaan Suomen kansankulttuuri kirjoittaa ensimmäisen adventin olevan meillä myöhäinen kaupunkilaistapa 1800-luvun lopulta hän viitannee juuri tämänkaltaisiin perinteisiin, sillä ensimmäinen adventti on ollut kirkollisessa kalenterissamme jo vuosisatoja. Se ei vain liikkuvana pyhänä ole kerännyt samalla tavalla kansanperinnettä kuin tietyllä päivämäärällä jämptisti seisoneet päivät.

Kuvan adventtikynttelikkö on ilmeisesti Ruotsista, mutta vastaava asetelma on tuttu myös meillä Suomessa. Wikimedia Commons.
 

Tähän loppuun voisinkin liittää pari otetta vanhoista ensimmäisen adventin saarnoista. Näidenkin välillä on ajallista eroa noin sata vuotta, mutta kummassakin otteessa, jotka otan saarnojen lopusta, näkyy ajatus adventista uuden kirkkovuoden alkajana sekä ajatus Jeesuksesta saapuvana kuninkaana. Ensimmäinen on saksalaiselta 'pietismin isoisältä' Johann Arndtilta (1555-1621), jonka useita teoksia on suomennettu ja julkaistu monena painoksena. Toinen on v. 1806 kuolleelta Ruotsin Morupin kirkkoherra Nils Hamnerinilta, jonka teoksia käännettiin suomeksi vielä vuosia hänen kuolemansa jälkeen. Kolmas taas on Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen johtajalta Kauko Veikko Tammiselta (1882-1946).

"Avatkaat sentähden sydämmenne tälle Kuninkaalle; Hän tulee teidän tykönne ja tahtoo tehdä asuntonsa tykönänne. "Avaa minulle ovi, niin minä tahdon mennä sisälle ja pitää ehtoollista sinun kanssasi (Ilm. 3:20). Ei Kristus tahdo itsellensä valtakuntaa ulkona meistä, vaan meissä; sillä eipä se ole ulkonainen, vaan sisällinen valtakunta meissä. "Katso, Jumalan valtakunta on teidän keskellänne (Luuk. 17:21)."

(- Johann Arndt: Postilla eli Wuotuisten Sunnuntai- ja Juhlapäiwäin Ewankeliumien hengellisiä ja rakentawaisia selityksiä. Suom. Greg. Monell, v. 1899 painos. Ote saarnasta Ensimäisenä sunnuntaina Adventista.)

"Herra Jesus! Sinä Sionin Kuningas, joka tänä päivänä olet meidän antanut alkaa uutta kirkkovuotta, laske tänä vuonna kaikki vihollises, parannuksen järjestyksessä, jalkais alle! Anna kaikkein alamaistes uskossa käsittää armos ja autuutes valtikka! Anna tulla yksi lammashuone ja yksi Paimen, yksi Kuningas ja yhdenkaltaiset alamaiset, anna kaikkein tätä uutta kirkkovuotta alkavaisten, koska he vaelluksensa armovaltakunnassa päättävät, saada alkaa ijankaikkisesti elää ja hallita sinun kanssas kunnian valtakunnassa taivaassa! Amen."

( - Nils Hamnerin: Postilla eli Tutkinnot vuotisten juhla- ja pyhäpäiväin Evankeliumein johdosta. Suom. Jak. Schroderus 1871, v. 1972 Länsi-Suomen rukoilevaisten kirjarahaston kustantama painos. Ote 1. adventtisunnuntain hengellisestä tutkinnosta.)

"Ehkä sinä oletkin jotain antanut. Ehkä sinulla on kaunis ääni. Ajattele, Herra sanoo: Minä tarvitsen ääntäsi. Laula minusta ihmisille. Oletko valmis sen tekemään? Kyllä, jos sinä olet hänen alamaisensa. Jos todella elät hänen omanaan, silloin olet valmis antamaan kaiken, mitä Herra tarvitsee sinulta.

Aloittaessamme nyt uuden kirkkovuoden, alkakaamme se varmana siitä: "Jeesus on minun kuninkaani, minä olen hänen alamaisensa."

(- Kauko Veikko Tamminen: Ristin ihme. Saarnoja ensimmäisen vuosikerran teksteistä. Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys 1948. Ote 1. adventtisunnuntain saarnasta, pidetty Ensossa v. 1938.)

Lähteet:

Saarnalainausten lähteet lainausten yhteydessä.

1. adventtisunnuntai. Kirkkovuosikalenteri. Verkkoversio: 1. adventtisunnuntai - Kirkkovuosikalenteri

1. adventtisunnuntai. Luterilainen.net. Verkkoversio: 1. adventtisunnuntai - Luterilainen.netLuterilainen.net

Joulupaasto. Ortodoksi.net. Verkkoversio: Joulupaasto – Ortodoksi.net

Sauwosta 28 p. marrask. Turun Lehti 144/1887, 8.12.1887. Verkkoversio: 08.12.1887 Turun Lehti no 144 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Ilmar Talve: Suomen kansankulttuuri. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (1990).

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. 1950 (v. 1985 painos).

Tauno Väinölä: Hoosianna. Virsikirja.fi. Verkkoversio: https://virsikirja.fi/virsi-1-hoosianna/

Antin päivä 30.11., apostoli Andreaksen muistopäivä

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

30. marraskuuta seisoo nimipäiväkalenterissa nimisarja Antti, Atte, Antero ja Andreas. Näistä Andreas on kalenterissa paluumuuttaja, sillä se lisättiin suomenkieliseen nimipäiväkalenteriin vuonna 2020. Silti se on kaikkien edellä mainittujen nimien pohjana.

30.marraskuuta vietetään näet apostoli Andreaksen muistopäivää, yhteinen sekä itäiselle että läntiselle kristikunnalle. Se on aiemmin ollut meilläkin pyhäpäivä, ja eräänlainen joulukauden aloittaja. Luodaan siis aluksi pieni katsaus apostoli Andreakseen ja sitten hänen muistopäiväänsä liittyviin tapoihin ja kansanperinteeseen.

Miehekäs ja kutsuva kalastaja

Nimi Andreas on kreikkaa (Άνδρεας) ja merkitsee 'miehekästä' tai 'miehuullista'. Hän oli kotoisin Galilean Betsaidasta ja oli Simon Pietarin veli. Hänen ammattinsa sopi tietyllä tapaa hänen nimeensä, onhan kalastajan työ stereotyyppisen miehistä työtä purjehtimisineen ja verkkoineen.

Jeesuksen kohtaaminen muutti kalastajamme ihmisten kalastajaksi, missä hän olikin sitten hyvä. Johanneksen evankeliumin mukaan hän oli aluksi Johannes Kastajan opetuslapsia, jonka tämä sitten ohjasi Jeesuksen seuraajaksi. Andreas ryhtyi saman tien kutsumaan muitakin mukaan, aloittaen veljestään Simonista, tulevasta Pietarista ilmoittaen tälle suorasanaisesti: "Me olemme löytäneet Messiaan".(Joh.1:41) Matteuksen evankeliumissa kerrotaan puolestaan, miten Jeesus kutsuu sekä nämä veljekset että Sebedeuksen pojat Jaakobin ja Johanneksen mukaansa ihmisten kalastajiksi, hänen sanomansa eteenpäin viejiksi.

Jeesus kutsuu kalastajia mukaansa ihmisten kalastajiksi Federico Baroccin (1535-1612)
v. 1586 tulkitsemana. Wikimedia Commons: File:Federico barocci, vocazione dei santi pietro e andrea, 1586, 01.JPG - Wikimedia Commons

Myöhemminkin Andreas johdattaa ihmisiä Jeesuksen luokse. Evankeliumeissa on kuvattu kuinka hän oli se, joka toi Jeesuksen luo ruokkimisihmeestä kuuluisan pojan, jolla oli ne viisi leipää ja kaksi kalaa. (Joh. 6:8-10) Lisäksi kerrotaan, kuinka joukko kreikkalaisia halusi nähdä Jeesuksen. He menivät ensin Filippuksen luo, mutta tämä päätyi jostain syystä sanomaan asiasta ensin Andreakselle ja vasta tämän kanssa yhdessä he menivät Jeesuksen puheille. (Joh. 12:20-22)

Rooman paavina toiminut Gregorius I Suuri (n. 540 - 604) onkin säilyneessä Andreaan päivän homiliassaan eli opetuspuheessaan kuvaillut apostolien alttiutta seurata Jeesusta, vaikka he eivät olleet nähneet vielä yhtään ihmettä eivätkä saaneet mitään lupausta tulevasta palkinnosta. Tämän perusteella Gregorius saattoikin ihmetellä oman aikansa kristittyjen, jotka olivat nähneet niin paljon ihmeitä ja saaneet niin paljon lupauksia, hitautta.

Mustaltamereltä Skotlantiin

Apostolien tekojen alussa ilmenee Andreaksen olevan edelleen osa 12 apostolin joukkoa, mutta sen jälkeen hänestä puhutaankin Raamatussa vain osana joukkoa, ei erikseen. Myöhempi perimätieto, josta kirjoittaa muun muassa kirkkohistorioitsija Eusebios Kesarealainen (n. 260 - 340) kertoo Andreaksen  saarnanneen evankeliumia skyyttien ratsastajakansalle, joka asutti myöhäisantiikin aikana Mustanmeren rannikkoja. Tästä syystä häntä on pidetty sekä Venäjän, Ukrainan että myös Romanian suojeluspyhimyksenä. Tähän liittyy myös legenda, jonka mukaan hän olisi saarnamatkallaan pysähtynyt nykyisen Kiovan kohdalla ja ennustanut siihen syntyvän mahtavan kaupungin.

Hänen on myös väitetty perustaneen piispanistuimen, josta muotoutui myöhemmin Konstantinopolin patriarkaatti. Ajatus on sikäli viehättävä, että tällöin Pietarin perustamaksi väitetty Rooman piispanistuin ja Konstantinopoli olisivat hyvin konkreettisesti veljeksiä, mutta kovin epävarmalla pohjalla kyseinen väite on.

Sauvon kirkon seinämaalauksissa 1470-luvulta näkyy Andreaksen tunnuskuva, 
vinoristi eli Andreaan risti. Kuva itse otettu.

Andreaksen sanotaan kärsineen marttyyrikuoleman, ja esimerkiksi apokryfinen Andreaan teot 200-luvulta kertoo hänen tulleen ristiinnaulituksi. Tosin samainen teos väittää hänen saarnanneen ristiltä kolme päivää. Myöhemmin keskiajalla yleistyi käsitys, jonka mukaan Andreas olisi naulittu X:n muotoiselle ristille, koska hän ei pitänyt itseään arvollisena tulla teloitetuksi samalla tavalla kuin Jeesus. Tässäkin muuten yhtymäkohta velipoika Pietariin, joka perimätiedon mukaan ristiinnaulittiin samasta syystä ylösalaisin.

Vinorististä tulikin sitten Andreaksen tunnuskuva, ja se löytyy muun muassa Skotlannin lipusta. Andreaksesta tuli näet Skotlannin suojelija siksi, että tarinan mukaan eräs kreikkalainen munkki sai näyssä kehotuksen viedä Andreaksen reliikit turvaan maailman ääriin, ja hän tulkitsi tämän Skotlanniksi. 30. marraskuuta onkin Skotlannin kansallispäivä.

Skotlannin lipussa on Pyhän Andreaan risti. Se on myös Iso-Britannian lipun 
taustalla. Wikimedia Commons: File:Flag of Scotland.svg - Wikimedia Commons

Kirkkovuoden uusivuosi

Päivä on kansallinen juhlapäivä myös Romaniassa. Paikoin Ukrainassa, Saksassa, Itävallassa, Slovakiassa, Puolassa, Venäjällä ja Romaniassa on olemassa kansanperinnettä, jonka mukaan Andreaan päivää edeltävä yö on erityisen sopiva taikoihin, joilla nuoret naiset voivat selvittää tulevaa aviomiestään. Unkarissa ovat neidot voineet heittää tohvelin hartioidensa yli kohti ovea ja mikäli kanta on kääntynyt heittäjään päin tietää se häitä tulevan vuoden aikana. Tämä uuden vuoden ennusteluilta kuulostava perinne on sikäli luonteva, että Andreaan päivä on aina hyvin lähellä ensimmäistä adventtia, joka monessa kirkkokunnassa aloittaa uuden kirkkovuoden.

Romaniassa naimattomat naiset ovat voineet laittaa 41 jyvää tyynyn alle ja niitä unessa noutamaan tuleva on heidän tuleva miehensä. On myös voitu laittaa vehnää astiaan kasvamaan uuden vuoden päivään asti ja mitä parempi kasvu, sitä parempi vuosi tulossa. Romaniassa on myös kerrottu susien osaavan puhua tänä yönä ja että niillä on silloin lupa syödä mitä haluavat.

Puolassa Andreaksen päivän yönä on nuoriso harrastanut tulevaisuuden 
enteiden tutkimista. Henryk Siemiradzki: "Pyhän Andreaksen yö" (1867).
Wikimedia Commons:
 https://en.wikipedia.org/wiki/File:Siemiradzki_Noc-Andrzeja_1867.jpg

"Anna, Antti, ahvenia!"

Kemiön keskiaikainen kirkko on omistettu Andreakselle. 
Wikimedia Commons: File:Kimito church 4.jpg - Wikimedia Commons

Suomessa Andreakselle on keskiajalla omistettu ainakin Kemiön kirkko. Vuonna 1987 on valmistunut Vantaan Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, joka nimettiin apostolin sekä tämän  mukaan nimetyn rekolalaisen talonpojan Anders Räckhalsin mukaan. Tämä oli yksi kolmesta rekolalaisesta talonpojasta, jotka v. 1401 lahjoittivat maata Helsingin pitäjän kirkolle eli Vantaan pyhän Laurin kirkolle. Oulun Kaakkurin kaupunginosassa sijaitsee puolestaan v. 2004 valmistunut Pyhän Andreaan kirkko. Myös Rovaniemen ortodoksinen kirkko on omistettu apostoli Andreakselle, Helsingissä toimii ruotsinkielinen, jo 1800-luvulla perustettu vapaaseurakunta Andreaskyrkan eli Andreaskirkko ja Kokkolassa Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta -nimisen luterilaisen vapaakirkon Kokkolan seurakunta kantaa nimeä Andreaksen luterilainen seurakunta. Eli Andreaksen nimi elää suomalaisessa kristikunnassa monin tavoin.

Suomalaisessa kansanperinteessä Andreas on ollut erityisesti kalastajien ystävä. Eikä ihme, ottaen huomioon hänen alkuperäisen ammattinsa. Yleisesti tunnettu on ollut loru, joka yhdistää kalamiesveljekset Andreaksen ja Pietarin: "Hei onki ottamaan, väkäleuka vääntämään! Anna, Antti, ahvenia, Pekka pieniä kaloja!" Ainakin paikoin on käsketty sylkeä matoon ennen lorun lausumista ja ongen veteen heittämistä, näin ainakin Ristiinassa.

Andreaan vinoristi on saanut meillä veikeän tulkinnan. Sitä on näet pidetty vipuansan näköisenä ja niin on Andreaksesta tullut Antero Vipunen, vipuansojen virittäjä, metsästäjien auttaja.

Andreasta esittävä vanha puuveistos Uskelasta vinoristeineen. 
Tätä ristiä monet suomalaiset pitivät vipuansan näköisenä.
Suomen kansallismuseo, Historialliset kokoelmat: 
veistos | Suomen kansallismuseo | Finna.fi

Andreaan eli Antin päivä on juuri ennen joulukuun alkua teki siitä vanhassa perinteessä talven sekä joulukauden aloittajan. Talven osalta Iitissä sanottiin "Antti talven alottaa", Kiikalassa "Antin päivänä tulee talvi viimeistään" ja Karunassakin on tiedetty, että Antista alkaen pitää pukeutua turkkiin sekä karvalakkiin.

Mitä jouluun tulee on Ulvilassa sanottu "Anterosta pyhät alkaa",Pertunmaalla "Anterus pyhäin alku". Joutsenossa on rytmitetty joulun kulku Andreaan, Tuomaan (21.12.) ja Paavalin (25.1.) päivien mukaan: "Antti joulun aloittaa, tuomas tupaan taluttaa, paha paavo pois sen ajaa"'. Sakkolassa runoiltiin ainakin v. 1932:

"Joulu tulluo junkertua,

lihapata linkertiä,

Tuomas tuoppi kainalos,

Antero avaimet kiäs."

Anterolla on avaimet siksikin, että nyt haettiin ohria maltaiksi, jotta Annan päivänä (ammoin 15. joulukuuta) voitiin panna jouluoluet. Joulunajan ilmojakin on tarkkailtu. Jos ennen Anttia oli pakkasta enteili se lauhaa ja helppoa talvea. Selkeä Antin ilma tiesi tasaista talvea, pilvet epävakaisuutta. Antin säätä on myös pidetty joulun peilikuvana. Koivistolla sanottiin: "Antti jos on ankara, niin joulu on joutava". Muita vastaavia ovat "Jos Antti lotisee, niin joulu komeilee" taikka päinvastoin.

Vanha pyhäpäivä, sen poisto ja tekstit

Muiden apostolien muistopäivien tavoin oli Andreaksen päivä meilläkin pitkään pyhäpäivä myös luterilaisen kirkon valta-aikana. Vuonna 1772 päätti kuningas Kustaa III kuitenkin vähentää kovalla kädellä pyhäpäiviä, jotka siis olivat siis samalla yleisiä vapaapäiviä. Näin poistui myös Andreaksen muistopäivä virallisten pyhäpäivien joukosta ja siten pian sen viettokin, kansanperinteen kuitenkin muistaessa jossain määrin päivän erityisyyden ainakin sanontojen muodossa. (Kyseisestä pyhäpäivien vähentämisestä ja sen vaikutuksesta Oriveden hurmoksellisessa herätyksessä 1770-luvulla olen kirjoittanut tässä vanhassa blogitekstisssäni: Kirkkohistorian kahinaa: Naissaarnaajia ja villiä hurmosta: Oriveden herätys 1770-luvulla ).

1600-luvulla ilmestyneessä Manuale finnonicum:issa oli Andreaksen päivälle määritelty rukoukset ja raamatunlukukappaleet sekä kaksi virsiehdotusta. Virsiehdotuksista toinen, "Wariel Jumal sinun sanas" on nykyisessäkin virsikirjassa, Martti Lutherin ja Justus Jonaksen sanoittama virsi 190: "Sun sanas suojaa, Jumala". Lukukappaleet ovat Roomalaiskirjeen 10. luvusta, evankeliumitekstinä puolestaan Matteuksen 4. luvusta kohta, jossa Jeesus kutsuu mukaansa kalastamassa olleet Pietarin ja Andreaksen sekä Sebedeuksen pojat.

Laitan tähän lopuksi jälkimmäisen Andreaan päivän rukouksista tuon vanhan suomalaisen manuaalin mukaan. Sitä voi tarkastella historiallisena tekstinä tai halutessaan elvyttää pyhän viettoa vanhan luterilaisen käsikirjan rukouksen sekä lukukappaleitten kera. Vaihdan ohessa ainoastaan osan kirjaimista nykykirjoitustavan mukaisiksi, muun kielenhuollon saatte halutessanne tehdä itse.

"O Herra Jesu Khriste sinä elävän Jumalan Poika joka sinun sanas kautta voit kaikki tehdä mitäs tahdot niinkuin nähtävä on näistä sinun opetuslapsistas että niin pian kuin he kuulit sinun Sanas: Seuratkat minua minä teen teitä ihmisten kalamiehiksi niin he ylönannoit kaikki ja seuratsit sinua. Me rukoilemma anna Pyhä Henges niin valaista meidän sydämen että me uskos aina sinun Sanalles kuuliaset ja alaannetut olisim sitä ilman estet seuraisim ja niin syntein anteksi saamisen ja ijankaikkisen autuuden periä saisim. Amen."

Manuale finnonicum:ista löytyy tekstit monelle jo unohtuneelle pyhäpäivälle, 
myös pyhän Andreaksen päivälle. Manuale finnonicum

Lähteet

Anssi Alhonen: Antin päivä. Taivaannaula. Verkkoversio: https://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/antin-paiva/

Apostoli Andreas. Tampereen ev.lut. seurakunnat. 25.2.2015. Verkkoversio: https://tampereenseurakunnat.fi/sivustot/etsikko/hengen_paloa/jeesus_ja_kaverit/apostoli_andreas.20565.blog

Ennen kuin onki heitetään järveen. Suomen kansan vanhat runot. Verkkoversio: https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/skvr/main/skvr06151540.xml

Jaakko Gummerus: Jäännöksiä keskiajan saarnakirjallisuudesta Suomessa. Teologinen Aikakauskirja 4/1896. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/823131?page=22

Joulu tulluo junkertua. Suomen kansan vanhat runot. Verkkoversio: https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/skvr/main/skvr13047960.xml

Manuale finnonicum, Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1986439?page=587

Rekolan Pyhän Andreaan kirkko - Taide ja historia. Kirkko Vantaalla. Verkkoversio: Taide ja historia - Vantaan seurakunnat

St. Andrew's Day in Romania. Traditions Across Europe. Verkkoversio: https://traditionsacrosseurope.wordpress.com/2008/11/25/st-andrews-day-in-romania/

Unkarilaista taikauskoa. Kansan Työ 202/1933, 2.9.1933. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1852113?page=5

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. 1950 (v. 1985 painos).

Salaman surmaama herännäissaarnaaja Simo Pylväs Ylivieskasta

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Selailinpa hiljan Olavi Kareksen teossarjaa Heränneen kansan vaellus osin yleisestä mielenkiinnosta, osin pohtien sitä, etten ole kovin paljon kirjoittanut tänne herännäisyyttä koskevia tekstejä. Ajattelin, josko sieltä löytyisi inspiraatio, ja löytyihän sieltä. Huomioni kiinnittyi ylivieskalaiseen herännäisvaikuttajaan Simo Pylvääseen sekä ennen kaikkea hänen erikoiseen kuolintapaansa, hän näet menehtyi omassa kodissaan salaman iskemänä. Uteliaisuuteni heräsi ja päätin tutustua mieheen hieman lisää. Selvisi, että hän oli arvostettu kynänkäyttäjä ja herännäisyyden vaiheiden taltioija. Pienestä tutkistelustani syntyi oheinen kertomus.

Tämä lyhyt uutinen kertoi useassa lehdessä ympäri Suomen tarinamme sankarin 
erikoisen lopun. Uusi Suometar 217/1899.

Hurmoksessa mukana ja sitä muistelemassa

Pylväs sai kokea monenlaisia herännäisyyden vaiheita. Hän sai nähdä ainakin sivusta seuraten liikkeen hiljaiselon kauden, "ukkojen ajan". Hän sai nähdä myös v. 1864 alkaneen elpymisen, kun Kalajokilaaksossa alkoi herätys, jonka myötä ilmeisesti hän itsekin tuli herätykseen. Tämä herätys ei sujunut täysin ongelmitta, sillä vanhan polven heränneiden ja herätykseen tulleiden nuorten välille syntyi jännitteitä, jotka kärjistyivät syystalvella 1866 ja keväällä 1867 erilaisina ääri-ilmiöinä. Tähän liittyi nuoren polven  profeetallisen arvovallan ottamista ja muita hurmosilmiöitä. Tätä vaihetta kutsutaan herännäisyyden historiassa nimellä "kiireen talvi", ja se voisi olla aivan oman kirjoituksensa väärti.

Tällä kertaa mainittakoon lähinnä, että varhemman herännäisyyden keskeisen johtajan Niilo Kustaa Malmbergin oppilaan, lapualaisen Arvi Logrenin vierailu Ylivieskassa lopetti hurmosilmiöt. Herännäisyyden paikallinen johto tuli Taneli Rauhalalle, jonka apumies Pylväästä tuli toimien usein Rauhalan kirjurina, Rauhala kun ei osannut kirjoittaa. Myöhemmin Pylväs kirjoitti herännäisyyden paikallisista vaiheista, ja hänen ansiostaan tiedämme paljon myös "kiireen talvesta". Tuota aikaa ja ilmeisesti omaakin osuuttaan siinä Pylväs pohdiskeli seuraavalla tavalla:

"Kertominen näistä asioista on minulle sangen arkaluontoinen. Olen pelännyt, että tulisin panettelemaan herännyttä kansaa kertomalla sen erehdyksiä eli varjopuolia, vaikka luonnollisesti minun ei käy keitäin muita pitäminen eli sanominen itseäni hulluimmiksi, koska olin eli pyysin olla etevin niissä toimissa, joita silloin kristillisyyden kiihkossa toimitettiin. Ajatellessani: lieneekö Jumalan varsinainen johdatus ollut se, että saattaa kutsumuksen kuulleita ihmisiä sillä tavalla eksymään saadakseen paremmin osoittaa heille heidän luontonsa huonouden ja hänen voimansa ja rakkautensa, täytyy panna käteni suuni päälle ja lopettaa kertoilemiseni."

Ylivieskan kirkonkylää v. 1908 Iivari Leiviskän kuvaamana. 
Museoviraston Kansatieteen kuvakokoelma: 
Ylivieskan kirkonkylä | Museovirasto | Finna.fi

Pohjanmaan ja Savon heränneiden yhteyttä lujittamassa

Rauhalan apumiehenä Pylväs sai olla mukana erilaisilla elpyvän herännäisyyden voimia yhteen koonneilla retkillä. Herännäisyyden heikompana kautena kun oli eri alueiden yhteydenpito heikentynyt. V. 1869 joulukuussa Pylväs oli mukana Nivalasta ja Ylivieskasta lähteneen joukon matkalla Iisalmen heränneiden luo, tavaten paikallisen johtohahmon Juhani Niskasen. Iisalmessa saatiin muistella menneiden herätysten suurista hetkistä alueella. Paikallisten mukaan heidän uskonsa oli yhä puhdas, mutta ainakin vieraat havaitsivat heissä jonkinlaista penseyttä ja uskon hedelmien puutetta. Pylväs kirjoitti keskusteluista kirjeessään:

"Tässä jouduin minä ajattelemaan: voi, hyvä Jumala, mitä auttaa meitä puhtaasti suulla puhua, oikein tunnustaa ja tuomita uskon asioista, jos hedelmät julki tuovat sen, ettei sydän usko, paremmin kuin villityt ja vääräuskoisetkaan".

Positiivisiakin kokemuksia Pylväs Iisalmella sai. Hän sai kuulla paikallisia kielilläpuhujia sekä harjoittaa yhteistä rukousta, mikä ei ollut tavallista Ylivieskassa pidetyissä seuroissa. Niinpä hän kotiin palattuaan arvioi:

"Saattaa niin olla, että Savon vanhojen heränneitten lahjoista saadaan lisätulta tännekin, Kalajoen heränneille uudistukseksi. Siellä kuulin puheita, joita en ennen ollut kuullut. Myöskin kerrottiin entisistä heränneistä ja niiden toimista, kuinka monen vaivaloisen matkan ja monen taistelun alla ovat oppineet tuntemaan elämän tietä".

Neljä huivipäistä naista Iisalmen pappilassa 1800-luvun lopulla. 
He saivat toimia malleina Venny Soldan-Brofeldtin maalaukselle 
"Heränneitä" (1898). Museovirasto, Historian kuvakokoelma sekä 
Ahon suvun kokoelma: 
neljä huivipäistä naista istuu Iisalmen msrk: pappilassa | Museovirasto | Finna.fi

Muitakin paikkakuntia tälle yhteysmatkalle oli osunut. Pylväs muisteli kirjeessä Rauhalan lausuneen Pyhäjärven läpi kulkiessa: "Voi Pyhäjärvi, jossa suuret herätykset ovat tapahtuneet ja jossa Jumala on suuret työt alkanut ja sen paikan niinkuin taivaaseen korottanut; nyt siellä ei mitään siitä äänestä jälellä ole". Surullinen muisto jäi myös Kiuruvedestä, jossa oltiin pyritty paikallisen herännäisvaikuttajan Erkki Pikkaraisen luokse, sillä tämä ei ottanut vieraita vastaan.

Pylväs teki muitakin matkoja, ainakin v. 1872 Suupohjaan, Etelä-Pohjanmaan läntisimpään osaan. Tästä matkastaan hän antoi oheisen selostuksen, ilmeisesti vastatakseen muiden uteluihin:

"Tästä reisuamisesta on moni kysellyt ja saattaa vastakin kysellä, millä asialla siellä käytiin. Asia ei ole sen suurempi kuin että kävin katsomassa ja oppimassa siellä etelänpuolessa niitä ihmisiä, jotka kutsumuksen kautta ovat ystävyyteen ja yhteen mieleen tämänpuolen heränneen kansan kanssa tulleet. Yleensä en muuta ymmärtänyt, kuin että sama Herra, jota täälläkin kutsutaan eläväin s.o. Jumalaa pelkääväisten Jumalaksi, on niittenkin armahtaja, ja että heitä samat suuret puutokset, penseys, Jumalan sanan halveksiminen y.m. vaivaa kuin kansaa täälläkin".

Ylivieskassa hengellisenä ja maallisena toimijana

Pylvään sanotaan olleen hiljainen ja vaatimaton mies. Hän sai nähdä herännäisyyden uuden nousun ja olla sitä rakentamassa toimien jonkun verran myös sielunhoitajana. Erään heränneen naisen mukaan hän oli ollut vierailemassa Pylvään luona, kun yksin kamarissa istuessa olivat ahdistukset ja kiusaukset kovasti vaivanneet. Silloin Pylväs oli huomaamatta tullut sisälle kamariin ja kuiskasi naisen korvaan: "Menkööt perkeleet helvettiin". Sanat olivat karkeat, mutta ilmeisesti oikeaan aikaan lausutut, sillä naisen olo helpotti.

Erityisen suurta arvoa on annettu Pylvään kirjoituksille koskien kotiseutunsa herännäisyyden historiaa. Tähän hänen mainitaan saaneen kehotuksen Wilhelmi Malmivaaralta. Herännäisyyden historiasta muun muassa neliosaisen kirjasarjan kirjoittaneen Mauno Rosendalin mukaan Pylväs käsitteli aiheitaan huolellisesti ja "kiitettävällä puolueettomuudella", viitaten erityisesti "kiireen talven" kuvauksiin.

Malmivaara kuului Pylvään arvostamiin pappeihin. V. 1885 hän kirjoitti tälle valittaen heränneiden keskinäisen yhteyden kylmää henkeä, nämä kun eivät keskustele toistensa kanssa kadotuksenalaisesta tilastaan eivätkä autuuden asioista, minkä seurauksena he erkanivat toistensa seurasta huonon omantunnon vaivoissa. Hän kuitenkin sanoo Malmivaaran käynnin ja puheiden olleen iloksi. !880-luvun lopulla osa Ylivieskan heränneistä lähetti lapsensa Kiuruvedelle Malmivaaran luo käymään rippikoulua, minkä teki v. 1889 myös Pylväs.

Pylvään nauttimaa jonkinlaista arvonantoa todistavat myös hänen erilaiset luottamustehtävänsä. Hän toimi jonkin aikaa muun muassa Ylivieskan "panttifoudina", jonka tehtävä oli ulosmitata kunnanverotuksen rästit. Vielä 1930-luvulla hänen kirjoitettiin etevänä kirjoitus- ja tilimiehenä olleen kyläteitä suunniteltaessa kirjurina ja jakomiehenä. Hän toimi myös seurakunnan kirkkoraadissa.

Kankaan rautatieasemalle vievä tie v. 1925 A. L. Backmanin kuvaamana. 
Mikäli oikein ymmärsin oli Pylväs mukana tämän tien laatimisessa. 
Lusto - Suomen Metsämuseo, Metsähallituksen kokoelma: 
Maantie, joka johtaa Kankaan rautatieasemalle. Tien vieressä on aitaa. Mies ajaa polkupyörällä. | Lusto - Suomen Metsämuseo | Finna.fi

Kuolema salaman iskusta

Pylvään mainitaan toivoneen itselleen äkkikuolemaa välttyäkseen tuskalliselta riutumiselta. Näin sitten kirjaimellisesti tapahtuikin, vieläpä hyvin rajulla tavalla. Hänen näet istuessaan perheensä kanssa 18. elokuuta 1899 päivällispöydässä iski salama häneen niin, että hän kuoli silmänräpäyksessä. Hänen heränneet ystävänsä sanoivat hänen menneen tulisilla vaunuilla taivaaseen, viitaten Vanhan testamentin profeetta Elian vaiheisiin.

Kuolintapa herätti selvästi huomiota, sillä siitä löytyi useampi uutinen saman vuoden sanomalehdistä. Kyseessä ei siis ole mikään muinaisaikojen legenda, vaan hyvin dokumentoitu tapaus. Sama lyhyt uutinen julkaistiin useammassa lehdessä, kuten Kokkola, Perä-Pohjolainen sekä Uusi Suometar. Niiden kirjoittajaksi mainitaan "P.P.", jonka arvelen olleen Ylivieskassa vaikuttanut lukkari, kansankirjailija sekä valtiopäivämies Pietari Päivärinta (1827-1913).

Joka tapauksessa Pylväästä jotain kirjoitettaessa on säännöllisesti muistettu mainita hänen erikoinen kuolemansa. Siihen on voitu myös liittää tuo maininta hänen toiveestaan, mikä antaa tapaukselle lisää ihmeenomaista hohdetta, sekä selityksen, joka on varmasti helpottanut hämmentyneitä uskonveljiä ja -sisaria. Kyseessä ei  tässä kerronnassa ollut taivaallinen rangaistus tai kohtalon oikku, vaan toivottu nopea loppu.

Perä-Pohjolainen -lehdessä huomioitiin muita lehtiä enemmän myös Pylvään 
vaimon kohtalo. En löytänyt tietoa siitä toipuiko hän saamastaan iskusta, oletan,
että kyllä. Perä-Pohjolainen 95/1899.

"Eräs kirje" Pylvään kynänkäytön näytteenä

Pylvästä muisteltiin vielä vuosia hänen kuolemansa jälkeen, mistä todistuksena on sekin, kuinka heränneiden Hengellisessä Kuukauslehdessä julkaistiin v. 1915 eräs Pylvään vanha kirje, otsikolla "Eräs kirje". Lehteä toimitti sama Malmivaara, johon Pylväs itse oli kohdistanut suurta arvonantoa. Kirjeen vastaanottajaa ei lehdessä mainita. Koska siinä kuuluu Pylvään oma ääni laitan sen tähän kirjoitukseni lopuksi hänen omaksi tervehdyksekseen.

"Ylivieskasta heinäk. 1896.

Rakas ystävä Herrassa!

Sen pienen keskustelun johdosta, jonka pidimme Lapuan asemalla yhtiökokousmatkalta lähtiessä, tämän kuun 3 p:nä, otin nyt kynän käteeni sinulle ensikerran kirjoittaakseni. Sinä sanoit, ettet ole voinut nykyaikoina liikkua heränneen kansan parissa, kun on näyttänyt, että sekä oma että ystävien elämä ei ole, niinkuin olla pitäisi. Tähän suuntaan lausutut puheet liikuttavat minua, jota aina samat kiusat tahtoisivat uuvuttaa, jos kohta en ole joutunut niiden orjaksi. Olen tuntenut, että ne ovat epäuskoisen sydämeni juonia, eli toisin sanoen sydämessä majailevan uskottomuuden hedelmä. Sillä sielun vihollinen pyytää meitä tämän kautta eksyttää pois siitä joukosta, jossa totuuden oppia julistetaan, saadakseen meidät kokonaan omiksi palvelijoikseen. Mutta kiitos olkoon Herralle, joka antaa meille vielä saarnata, että jos kohta me olemmekin kuolleet, niin vielä elää Hän, joka meidän edestämme kuollut ja ylösnoussut on. - Siis jos sinäkin olisit elämälläs saattanut heränneelle kansalle murhetta, ja maahan tallannut suruttomalla käytökselläsi sitä oppia, johon olet lapsuudestasi asti johdatettu, niin olisi siitä herännyt kansa sairas. Mutta jos sinussa on vielä itsessäsi sana tauti sinua vaivaamassa, olet kuitenkin yksi kipein jäsen sairastavassa ruumiissa.

Kun ryhdyin mielijohteitteni mukaan lausumaan sinulle, osoittaakseni ystävyyttäni, vaikka tämä käy hyvin huonosti, toivon kumminkin, että sinäkin pistät jonkun sanan minulle. Olet siksi suuri minun silmissäni, että suunikin tahtoo käydä nauruun ilon tunteesta nähdessäni kasvosi, joskus aivan kuin näkisin isäsi kasvot. Ei silti, ett olet hyvä maailman mies, mutta silti, kun olet perinyt suuremman rikkauden, Herran pelvon. Tässä mielentilassa en ole sinun suhteesi yksin, mutta koko Herran kansa, johon sinä ja minä olemme ilman omaa syytämme saaneet yhdistyä.

Sano minulta terveisiä, jolle se sopii, mutta ole enin perheesi kanssa tervehditty, sanoo yksi halpa ystäväsi vaivassa

Simo Pylväs"

Lähteet:

Olavi Kares: Heränneen kansan vaellus. Suomen herännäisyyden elämää ja vaiheita noin v:sta 1880 v:een 1930. I. (1941)

O. M.: Kyläteitten historiaa Ylivieskassa. Kaleva 56/1934, 9.3.1934.Verkkoversio: 09.03.1934 Kaleva no 56 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

P.P.: Ukkonen. Uusi Suometar 217/1899, 29.8.1899. Verkkoversio: 29.08.1899 Uusi Suometar no 217 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Simo Pylväs: Eräs kirje. Hengellinen Kuukauslehti 5-6/1915, 1.5.1915. Verkkoversio: 01.05.1915 Hengellinen kuukauslehti no 5-6 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Mauno Rosendal: Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla IV. 1853-1900. Kustannusosakeyhtiö Herättäjä (1915). Verkkoversio: The Project Gutenberg eBook of Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla IV. 1853-1900, by Mauno Rosendal

Rauhala Taneli. Nivala-Seura. https://nivalaseura.fi/henkilogalleria/rauhala-taneli/

Ukkonen. Kokkola 69/1899, 2.9.1899. Verkkoversio: 02.09.1899 Kokkola no 69 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Ukkonen. Perä-Pohjolainen 95/1899, 24.8.1899. Verkkoversio: 24.08.1899 Perä-Pohjolainen no 95 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Ukkonen. Työmies 199/1899, 29.8.1899. Verkkoversio: 29.08.1899 Työmies no 199 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Ylivieskan kirja. Toim. Aaro Harju & Erkki Laitinen (1981).