Kirjoittanut: Ossi Tammisto
ABRAHAM TUOMINIEMI (1845-1891)
Suomen herätysliikkeissä on ollut runsaasti merkittäviä maallikkojulistajia. Näin myös evankelisessa herätysliikkeessä, jonka parista haluan nyt nostaa esille erään aikansa merkittävimmistä. Abraham Tuominiemen ansiota on näet osaltaan se, että evankelisella herätysliikkeellä on yhä, yli 130 vuotta hänen kuolemansa jälkeenkin suhteellisen vahva asema Keski-Pohjanmaalla. Sitäkin kiehtovampaa tämä on siksi, ettei Tuominiemi ulkoisesti vastaa stereotyyppistä mielikuvaa siitä, millainen olisi massoja viehättävä julistaja.
Halsuan pojan harvinainen silmäsairaus ja elämän valon löytäminen
Tuominiemi oli kotoisin Keski-Pohjanmaan Halsualta, joka oli tuolloin Vetelin kappeliseurakunta. Hän syntyi 5. toukokuuta 1845 pienelle Tuominiemen tilalle. Hänen äitinsä mainitaan olleen kristillismielinen ja kehotti lapsiaan ahkeraan Raamatun tutkimiseen. Isä puolestaan oli uskonnollisesti välinpitämätön. Pikku Aabrahamin tai Aapramin mainitaan olleen iloinen ja "hilpeä-luontoinen poika", joka oli taipuvainen kuuntelemaan Jumalan sanan opetusta.
Tuominiemi muutti 15-vuotiaana kotoaan hankkiakseen elantonsa vieraan palveluksessa. Hänen kerrotaan eläneen muiden nuorten tavoin aina 18-vuotiaaksi, tai kuten hänen elämäkertansa Kotimatkalla -vuosikirjaan kirjoittanut Juho Torppa asian ilmaisee, "tämän maailman juoksun jälkeen". 18-vuotiaana hän sairastui pitkälliseen tautiin, jonka seurauksena hän sai silmiinsä pysyvän vian. Moni luuli häntä sokeaksi, mutta oikeastaan kyse oli silmäluomien halvaantumisesta. Niinpä Tuominiemen oli nähdäkseen vaikkapa lukemista varten käsin nostettava silmäluomensa ylös. Tämän vuoksi hän tarvitsi itselleen taluttajan pitkille matkoille. Usein näillä matkoilla saattajana toimi Tuominiemen sisarenpoika.
 |
| Abraham Tuominiemi Kuva on piirretty valokuvan pohjalta ja hän on siinä jo habitukseltaan selvästi arvokas saarnamies. Silmät eivät sairauden vuoksi pysyneet auki ilman, että hän nosti käsin luomiaan. Kotimatkalla 1892. |
Sairaus luonnollisesti esti häntä tekemästä normaalia työtä, minkä vuoksi hän päätti ryhtyä hierojaksi. 22-vuotiaana hänen elämässään tapahtui kuitenkin jälleen suuri käänne. Halsuan pitkäaikainen kappalainen Frans August Hällberg (1824-1889) oli muuttanut perheineen v. 1867 Himangan kappalaiseksi. Tuominiemi oli kuulunut Hällbergin rippikoululaisiin. Ehkä Tuominiemi oli jäänyt jotenkin mieleen, tai sitten kappalaisenpappilassa kaivattiin hierojaa, mutta joka tapauksessa Tuominiemi kutsuttiin Himangalle, missä erityisesti rouva Serafia Hällberg (1826-1890) otti hänet hoiviinsa. Tämä vei häntä myös evankelisen liikkeen tilaisuuksiin, joita pieni joukko järjesti Himangalla.
Näissä tilaisuuksissa sana puhutteli Tuominiemeäkin. Hän havaitsi oman Jumala-suhteensa puutteellisuuden siitä huolimatta, että oli tautivuoteelta asti tuntenut halua parannuksen tekoon. Oman syntisyyden painaessa Tuominiemi joutui painiskelemaan myös kahden eri herätysliikkeen uskonkäsitysten välillä. Evankelisten lisäksi alueella vaikutti näet lestadiolaisia, jonka edustajat myöskin olisivat halunneet nuoren miehen riveihinsä. Lutherin sekä evankelisen liikkeen oppi-isän Fredrik Gabriel Hedbergin kirjojen lukeminen saivat hänet kuitenkin omaksumaan evankelisen kannan, jossa hän pitäytyikin kuolemaansa saakka.
 |
| Himangan kirkon alttaritaulu julistaa sitä Jeesuksen täytetyn työn sanomaa, josta Tuominiemikin löysi elämänsä valon silmien valon heikennyttyä. Wikimedia Commons: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Himanka_nya_altartavlan.JPG |
Lähes sokeasta valoa jakamaan
Vuoden 1870 aikoihin Tuominiemi matkasi Lappajärvelle, jossa toimi apulaispappina nuori, myöhemmin evankelisen liikkeen johtohahmoksi nouseva Johannes Bäck (1850-1901). Hän oli omaksunut evankelisen uskonkäsityksen aivan vastikään. Tuominiemi aloitti Lappajärvellä hengellisten puheitten pitämisen. Ensimmäisen raamatunselityksen tekstikin tiedetään, se oli Johanneksen evankeliumin 8. luvusta.
Ulkonäöltään tämä ainakin myöhemmin lihava ja parrakas mies ei ollut ehkä miellyttävimmän näköisiä sananjulistajia, mutta hänen erinomainen muistinsa auttoi tässä tehtävässä, josta tuli hänen elämäntyönsä. Hänellä oli myös monia kiehtovia kielikuvia, jotka jäivät kuulijoiden mieleen. Esimerkiksi tähdentäessään sitä, ettei parannuksen tekoa kannata jättää vasta kuoleman hetkelle hän sanoi: "Se ei ole niin otettavissa kuin vesitanko porstuvan nurkasta". Seuraillessaan kirvesvartta veistävän isännän puuhastelua hän totesi: "Itsevanhurskas on kuin pilalle veistetty pölkky, siitä on vaikea tehdä kirvesvartta. Helpompi se on tehdä veistämättömästä pölkystä".
 |
| Johannes Bäck (1850-1901) oli itse merkittävä evankelinen vaikuttaja, joka sai hetken toimia yhdessä Tuominiemen kanssa. Wikimedia Commons: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Johannes_B%C3%A4ck_pastor.jpg |
Tämän jälkeen hän asui noin kymmenen vuotta Himangalla toimien yksityisesti maallikkosaarnaajana kiertäen naapuriseurakunnissa Kälviällä, Lohtajalla ja Kannuksessa sekä matkaten myös pidemmälle Lestijokilaaksoon Toholammille ja Lestijärvelle. Tuominiemi kulki kylästä kylään niin, että saattoi viipyä samalla paikkakunnalla useita viikkoja.
Vainottuna ja valtuutettuna julistajana
Tosin Himangalla nuorta sananjulistajaa kohtasivat jo alkuunsa vaikeudet. Evankelista julistusta vastustaneet saivat näet Tuominiemen karkotettua Halsualle sillä perusteella, ettei tällä ollut lainmukaisia matkapapereita. Pian hän kuitenkin palasi tarvittavat paperit mukanaan. Silloin hänen vastustajansa hävittivät nuo paperit, joita säilytettiin erään isännän luona ja vaativat miestä jälleen poistumaan. Silloin muutamat säätyläiset selittivät tilanteen nimismiehelle, joka rauetti asian. Tuominiemi toimi Himangalla noin kymmenen vuotta.
Tuominiemen muutettua takaisin kotiseudulleen Halsualle hän aloitti Vetelinjokilaaksossa seurojen pidon. Tästä paisui vähitellen huomattava hengellinen liikehdintä. Vetelissä Räyringin ja Finnilän kylien väki sisusti Finnilään erityisen saarnahuoneen Tuominiemen seuroja varten niin, että kukin talo hankki huoneeseen oman penkkinsä. Tuominiemi oli kolmen vuoden ajan tuon huoneen vakinainen opettaja kiertäen pyynnöstä myös muualla. Seudulla kutsuttiin Tuominiemeä nimellä "Suuri vältti" tai "Isofältti" eli aura, mikä kuvasi hänen vaikutustaan hengellisen maaperän muokkaajana. Muita hänestä käytettyjä nimiä olivat "Aapa-pappi" ja "Sokio-Aapa".
 |
| Vetelin kirkko tuli Tuominiemelle varmasti tutuksi hänen vaikuttaessaan siellä monta vuotta. Wikimedia Commons: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Veteli_Church_20180525.jpg |
Vuoden 1883 lopulla evankelisen herätysliikkeen kattojärjestö Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys kutsui Tuominiemen kolportöörikseen eli maallikkotyöntekijäkseen. Pöytäkirjassa mainittiin valinnan perusteluna Tuominiemen erinomainen lahja "saarnata puhtaasti ja selvästi Jumalan sanaa". Tämän myötä hän matkasi entistä laajemmalla alueella saarnaten nyt myös Alajärvellä, Lappajärvellä sekä Evijärvellä. Liikkumishaasteistaan huolimatta hän toimi kolportöörinä ainakin 21 seurakunnassa. Häntä onkin pidetty Keski-Pohjanmaan evankelisen herätyksen isänä.
Pappien herjausten kohteena
Menestys toi mukanaan huomiota, eikä ainoastaan myönteistä. Paikallinen papisto alkoi arvostella Tuominiemeä. Niissä seurakunnissa, joissa papisto suhtautui Tuominiemen työhön kielteisesti alkoivat evankeliset ollakin pian oppositiohengessä seurakuntaa kohtaan, kun taas myönteisten pappien seurakunnissa evankeliset olivat kirkollisia.
Kaustisten kirkkoherrana toimi vuosina 1887-1889 vt. kirkkoherrana J. R. Forsman (1859-1936), joka toimi myöhemmin sukunimellä Koskimies Oulun piispana. Hän kohtasi silloin tällöin Tuominiemen seuroissa. Hän ei hyväksynyt Tuominiemeä ja ilmaisi arvostelunsa tavalla, joka ei tee suinkaan kunniaa arvostelun antajalle. Hänen mukaansa Tuominiemi oli "inhottava katsella, puoli silmitön, lihava mäskisäkki", joka puhui "pitkään ja sakeasti", mutta siitä huolimatta tämän puhe oli "herkkua" kuulijoille. Ulkomuodon haukkuminen tuntuu ala-arvoiselta, varsinkin kun Tuominiemi ei voinut sairaudelleen mitään. Puheen arvostelussa voi aavistella kateuttakin, kun tämä "sakeasti" puhuva mies sai ilmeisesti kirkkoherraa suurempaa suosiota.
 |
| Juho Rudolf Forsman (1859-1936) ei sanottavammin tämän kirjoituksen sankaria arvostanut. Wikimedia Commons: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Juho_Rudolf_Forsman.jpg |
Kuolinvuotenaan 1891 Sokio-Aapa ehti päätyä Vartija-lehden väittelyn kohteeksi. Kaustisilla vuodet 1889-1891 pappina toiminut Johan Adolf Snellman (1861-1901) antoi ankaraa arvostelua Evankeliumiyhdistyksen maallikkosaarnaajia vastaan syyttäen sen kolportöörejä omahyväisiksi ja itsepäisiksi sekä miehiksi, joita hallitsi väärä täydellisyydentunto. Snellmanin mukaan nämä eivät käyneet kirkossa eivätkä sallineet ojentaa itseään. Snellman ei mainitse Tuominiemen nimeä, mutta on pidetty selvänä tämän puhuneen hänestä.
Snellmanin kirjoitusta seurasi vilkas kirjoittelu kolportöörien oikeuksista ja velvollisuuksista, missä yhteydessä Tuominiemeä ja tämän mainetta myös puolusteltiin. Paikallisen perimätiedon mukaan poikamieheksi jäänyt Tuominiemi olikin elämänvaellukseltaan nuhteeton. Usein tällainen kiistely johtui siitä, että papisto edusti toisenlaista teologista kantaa kuin kolportööri. Tuominiemi ja Snellman olivat ilmeisesti päätyneet opilliseen väittelyyn, mikä selittää vihamielisen kirjoittelun.
Saarnamiehenä liki viimeiseen asti
Viimeiset vuotensa Tuominiemi eli Vetelissä Tunkkarin talossa. Helmikuun alussa 1891 Tuominiemi noudettiin Halsualle Meriläisen taloon puhumaan. Tuominiemen terveys ei ollut tuolloin kovin hyvä, mutta kun kerran Halsualla oli sanan nälkää oli sinne mentävä. Oltuaan Halsualla viikon hän sai oikeaan olkapäähän kivuliaan veripaisuman. Siitä huolimatta hän opetti sunnuntaisin ja kerran arkenakin.
Keskiviikkona 11. helmikuuta hän piti viimeisen julkisen puheensa. Tilaisuus oli tavallisuudesta poikkeava, sillä puheensa lopetettuaan Tuominiemi ehdotti lopuksi keskustelua ja esitti itse kysymyksiä keskustelun pohjaksi, kun hän yleensä oli antanut tämän muiden tehtäväksi. Hänen esittämänsä kysymykset koskettelivat hyvin keskeisiä asioita, kuten uskovan lankeemuksia, syntien anteeksiantamista, syntien anteeksi antajaa jne. Aivan kuin hän olisi aavistanut, että aika oli hänen osaltaan kulumassa loppuun.
Seuraavana sunnuntaina hänen oli vielä tarkoitus pitää raamatunselitys, mutta voimat murtuivat ennen sitä. Maanantaina 16. helmikuuta hänen vointinsa paheni rajusti ja hän sai kouristuksia. Hän kuitenkin oli iloisella mielellä sanoen ilonsa ja lohdutuksensa olevan siinä, että sai olla Jeesuksen morsian. Illalla hän ei enää jaksanut puhua, vaan lepäsi kuin nukkuen seuraavan päivän 17. helmikuuta aamuun kello 9 asti, jolloin hiljaa nukkui pois. Hän oli kuollessaan 45-vuotias. Kuolinsyyksi kirjattiin "kolme pahkaa selässä".
 |
| En tiedä, oliko Vetelin kirkkoherra Julius Bergroth (1849-1914) evankelisia, mutta jonkinlaista hengenheimolaisuutta voi kuvastaa se, että hän piti ruumissaarnan vainajalle henkilökohtaisesti tärkeästä tekstistä. Museoviraston Historian kuvakokoelma, Collianderin kokoelma: https://www.finna.fi/Record/museovirasto.E4D97795B2CC301084C8849B2C4599A6 |
Tuominiemen siunasi Halsuan kirkkomaahan 8. maaliskuuta 1891 Vetelin kirkkoherra Julius Bergroth (1849-1914) suuren saattojoukon läsnä ollessa. Ruumissaarnan hän piti samasta Johanneksen evankeliumin 8. luvusta, josta vainajakin oli ensimmäisen raamatunselityksensä pitänyt. Haudalla laulettiin laulu, joka käsittääkseni on sama kuin nykyinen Siionin kanteleen numero 487 (Meillä on koti taivaallinen), tässä näytteeksi 1. säkeistö Tuominiemelle lauletusta versiosta:
Meill' on koto autuas juur',
Kun me pääsemme Luojamme luo,
Jossa hurskasten joukkio suur
Ylistystänsä Herralle tuo,
Luojan luo, Luojan luo, Luojan luo,
Me riennämme Hän kodin suo.
Lopuksi seitsemästä seurakunnasta saapunut saattoväki piti vielä hengellisen kokouksen, jossa kerättiin rahalahja lähetystyölle. Tähän vaikutti sekin, että vainaja oli itse testamentissaan halunnut muistaa lähetystyötä.
Tuominiemen vaikutus ja muisto elää
Tuominiemen vaikutuksen voi katsoa jatkuvan Keski-Pohjanmaan evankelisuudessa. Luonnollisesti liike on siellä yli sadan vuoden aikana kokenut nousuja sekä laskuja, ja monet muutkin julistajat ovat tehneet oman osansa liikkeen eteen. Mutta kaikki he ovat viljelleet sille maaperälle, jonka "Suuri vältti" on ensin muokannut. Vuonna 1939 Kotimaa-lehdessä kirjoitettiinkin Vetelin evankelisuudesta, että siellä "Jumalan tulen sytyttäjänä" oli 1880-luvulla ollut "sokea saarnamies Aaprami Tuominiemi". Vetelin seurakunnan hengellisen elämän sanottiin siitä asti kantaneen miltei pelkästään evankelisen liikkeen leimaa, kuten oli asian laita myös naapureissa Kaustisilla ja Halsualla. Vuonna 1971 kirjoitti toimittaja Annikki Wiirilinna Keskipohjanmaa-lehdessä, miten vielä silloin evankelisen liikkeen pohjoisraja meni juuri niiden pitäjien mukaan, joissa Tuominiemi oli aikoinaan saarnannut.
 |
| Kotiseudun mullissa Halsuan kirkkomaalla on Tuominiemen maallisten jäännösten viimeinen leposija. Wikimedia Commons: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Halsua_Church_2017.jpg |
Tuominiemen muistoa nostettiin viime vuonna esille tavallista isommalle joukolle. Keski-Pohjanmaan Toholammilla vietettiin Evankeliumiyhdistyksen kesäjuhlaa eli valtakunnallista Evankeliumijuhlaa 30.6.-2.7.2023. Siellä pastori Pasi Palmu kertoi puheessaan tapauksen yli sadan vuoden takaa Toholammin Kaattarin kylästä, jonne Tuominiemi oli tullut saarnaamaan. Palmun sanoin Toholammin isännät olivat jo tuolloin vakaata väkeä, ja he olivat kuulleet epäilyttäviä juttuja Tuominiemestä. Tämä kuului olevan villikko, uskonnollinen kiihkoilija. Isäntien aikomuksena oli antaa mokomalle selkäsauna ja ajaa pois paikkakunnalta.
Isännät päättivät kuitenkin ennen höykytyksen antamista kuunnella Tuominiemen puheen. Se oli tietyssä mielessä kohtalokasta. Sokio-Aapa piti puheen, katsoi sitten hiirenhiljaa istuvaa kuulijakuntaansa ja lausui "Silloin seppäkin takoo, kun rauta on kuumaa" ja alkoi pitää uutta puhetta. Pahoinpitelyä suunnitelleet miehet alkoivat vähitellen kyynelehtiä. Sokio-Aapa ei joutunut karkotetuksi, vaan hän viipyi Toholammilla kokonaisen viikon jättäen syvän jäljen monien paikkakuntalaisten elämään.
Palmu nosti kyllä esille senkin, etteivät kaikki ihastuneet Sokio-Aapan puheisiin ja mainitsi edellä mainitut Forsmanin puheet puolisilmittömästä lihavasta mäskisäkistä naurahtaen, että nykyään voisi sanoa menneen vähän henkilökohtaisuuksiin. Laitan puheen linkit lähteisiin, josta voitte halutessanne sen kuunnella.
Tuominiemessä näkyy se monen muunkin maallikkovaikuttajan kohdalla pätevä asia, ettei merkittävän julistajan tarvinnut olla ulkoisesti vaikuttava tai yhteiskunnallisesti merkittävä, vaan hyvin yllättävätkin persoonat saattoivat vaikuttaa syvästi lukuisiin ihmisiin. Tätä nostaa esille myös Tuominiemen elämänkuvauksen laatinut Juho Torppa kuvauksensa alun lainauksella: "Ei monta lihallista wiisasta eikä monta suurasta suwusta, waan ne kuin maailman edessä owat tyhmät, on Jumala walinnut, että hän wiisaat häpiään saattaisi". Torpan silmissä Sokio-Aapa oli Jumalan valitsema työkalu hänen palveluksessaan. Suuren Auran työ näkyy yhä Keski-Pohjanmaan elopelloilla.
Lähteet:
Lauri Koskenniemi: Sanansaattajia. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys kolportööritoimensa valossa 1873-1900. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys 1964.
A. V. L.: Voimakas evankelinen herätys Vetelin hengellisen elämän pohjana. Seurakunta 300-vuotias. Kotimaa 53/1939, 28.7.1939. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2027597?page=3
Pasi Palmu: Sormus sormeen - Mikä on Pyhän Hengen sinetti? Puhe Toholammin evankeliumijuhlassa 1.7.2023. Äänite: https://mediakirjasto.sley.fi/2023/07/sormus-sormeen-mika-on-pyhan-hengen-sinetti ja video: https://www.youtube.com/watch?v=BZAAtCOytd8
Juho Torppa: Abraham Tuominiemi. Kotimatkalla 1892. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1009761?page=130
Annikki Wiirilinna: Fredrik Gabriel Hedberg ja evankelisen liikkeen tulo Keski-Pohjanmaalle. Keskipohjanmaa 1.7.1971. Verkkoversio: https://www.porstuakirjastot.fi/files/original/a28aaf0a0592c1179efe1c927977eb61.pdf
