Antin päivä 30.11., apostoli Andreaksen muistopäivä

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

30. marraskuuta seisoo nimipäiväkalenterissa nimisarja Antti, Atte, Antero ja Andreas. Näistä Andreas on kalenterissa paluumuuttaja, sillä se lisättiin suomenkieliseen nimipäiväkalenteriin vuonna 2020. Silti se on kaikkien edellä mainittujen nimien pohjana.

30.marraskuuta vietetään näet apostoli Andreaksen muistopäivää, yhteinen sekä itäiselle että läntiselle kristikunnalle. Se on aiemmin ollut meilläkin pyhäpäivä, ja eräänlainen joulukauden aloittaja. Luodaan siis aluksi pieni katsaus apostoli Andreakseen ja sitten hänen muistopäiväänsä liittyviin tapoihin ja kansanperinteeseen.

Miehekäs ja kutsuva kalastaja

Nimi Andreas on kreikkaa (Άνδρεας) ja merkitsee 'miehekästä' tai 'miehuullista'. Hän oli kotoisin Galilean Betsaidasta ja oli Simon Pietarin veli. Hänen ammattinsa sopi tietyllä tapaa hänen nimeensä, onhan kalastajan työ stereotyyppisen miehistä työtä purjehtimisineen ja verkkoineen.

Jeesuksen kohtaaminen muutti kalastajamme ihmisten kalastajaksi, missä hän olikin sitten hyvä. Johanneksen evankeliumin mukaan hän oli aluksi Johannes Kastajan opetuslapsia, jonka tämä sitten ohjasi Jeesuksen seuraajaksi. Andreas ryhtyi saman tien kutsumaan muitakin mukaan, aloittaen veljestään Simonista, tulevasta Pietarista ilmoittaen tälle suorasanaisesti: "Me olemme löytäneet Messiaan".(Joh.1:41) Matteuksen evankeliumissa kerrotaan puolestaan, miten Jeesus kutsuu sekä nämä veljekset että Sebedeuksen pojat Jaakobin ja Johanneksen mukaansa ihmisten kalastajiksi, hänen sanomansa eteenpäin viejiksi.

Jeesus kutsuu kalastajia mukaansa ihmisten kalastajiksi Federico Baroccin (1535-1612)
v. 1586 tulkitsemana. Wikimedia Commons: File:Federico barocci, vocazione dei santi pietro e andrea, 1586, 01.JPG - Wikimedia Commons

Myöhemminkin Andreas johdattaa ihmisiä Jeesuksen luokse. Evankeliumeissa on kuvattu kuinka hän oli se, joka toi Jeesuksen luo ruokkimisihmeestä kuuluisan pojan, jolla oli ne viisi leipää ja kaksi kalaa. (Joh. 6:8-10) Lisäksi kerrotaan, kuinka joukko kreikkalaisia halusi nähdä Jeesuksen. He menivät ensin Filippuksen luo, mutta tämä päätyi jostain syystä sanomaan asiasta ensin Andreakselle ja vasta tämän kanssa yhdessä he menivät Jeesuksen puheille. (Joh. 12:20-22)

Rooman paavina toiminut Gregorius I Suuri (n. 540 - 604) onkin säilyneessä Andreaan päivän homiliassaan eli opetuspuheessaan kuvaillut apostolien alttiutta seurata Jeesusta, vaikka he eivät olleet nähneet vielä yhtään ihmettä eivätkä saaneet mitään lupausta tulevasta palkinnosta. Tämän perusteella Gregorius saattoikin ihmetellä oman aikansa kristittyjen, jotka olivat nähneet niin paljon ihmeitä ja saaneet niin paljon lupauksia, hitautta.

Mustaltamereltä Skotlantiin

Apostolien tekojen alussa ilmenee Andreaksen olevan edelleen osa 12 apostolin joukkoa, mutta sen jälkeen hänestä puhutaankin Raamatussa vain osana joukkoa, ei erikseen. Myöhempi perimätieto, josta kirjoittaa muun muassa kirkkohistorioitsija Eusebios Kesarealainen (n. 260 - 340) kertoo Andreaksen  saarnanneen evankeliumia skyyttien ratsastajakansalle, joka asutti myöhäisantiikin aikana Mustanmeren rannikkoja. Tästä syystä häntä on pidetty sekä Venäjän, Ukrainan että myös Romanian suojeluspyhimyksenä. Tähän liittyy myös legenda, jonka mukaan hän olisi saarnamatkallaan pysähtynyt nykyisen Kiovan kohdalla ja ennustanut siihen syntyvän mahtavan kaupungin.

Hänen on myös väitetty perustaneen piispanistuimen, josta muotoutui myöhemmin Konstantinopolin patriarkaatti. Ajatus on sikäli viehättävä, että tällöin Pietarin perustamaksi väitetty Rooman piispanistuin ja Konstantinopoli olisivat hyvin konkreettisesti veljeksiä, mutta kovin epävarmalla pohjalla kyseinen väite on.

Sauvon kirkon seinämaalauksissa 1470-luvulta näkyy Andreaksen tunnuskuva, 
vinoristi eli Andreaan risti. Kuva itse otettu.

Andreaksen sanotaan kärsineen marttyyrikuoleman, ja esimerkiksi apokryfinen Andreaan teot 200-luvulta kertoo hänen tulleen ristiinnaulituksi. Tosin samainen teos väittää hänen saarnanneen ristiltä kolme päivää. Myöhemmin keskiajalla yleistyi käsitys, jonka mukaan Andreas olisi naulittu X:n muotoiselle ristille, koska hän ei pitänyt itseään arvollisena tulla teloitetuksi samalla tavalla kuin Jeesus. Tässäkin muuten yhtymäkohta velipoika Pietariin, joka perimätiedon mukaan ristiinnaulittiin samasta syystä ylösalaisin.

Vinorististä tulikin sitten Andreaksen tunnuskuva, ja se löytyy muun muassa Skotlannin lipusta. Andreaksesta tuli näet Skotlannin suojelija siksi, että tarinan mukaan eräs kreikkalainen munkki sai näyssä kehotuksen viedä Andreaksen reliikit turvaan maailman ääriin, ja hän tulkitsi tämän Skotlanniksi. 30. marraskuuta onkin Skotlannin kansallispäivä.

Skotlannin lipussa on Pyhän Andreaan risti. Se on myös Iso-Britannian lipun 
taustalla. Wikimedia Commons: File:Flag of Scotland.svg - Wikimedia Commons

Kirkkovuoden uusivuosi

Päivä on kansallinen juhlapäivä myös Romaniassa. Paikoin Ukrainassa, Saksassa, Itävallassa, Slovakiassa, Puolassa, Venäjällä ja Romaniassa on olemassa kansanperinnettä, jonka mukaan Andreaan päivää edeltävä yö on erityisen sopiva taikoihin, joilla nuoret naiset voivat selvittää tulevaa aviomiestään. Unkarissa ovat neidot voineet heittää tohvelin hartioidensa yli kohti ovea ja mikäli kanta on kääntynyt heittäjään päin tietää se häitä tulevan vuoden aikana. Tämä uuden vuoden ennusteluilta kuulostava perinne on sikäli luonteva, että Andreaan päivä on aina hyvin lähellä ensimmäistä adventtia, joka monessa kirkkokunnassa aloittaa uuden kirkkovuoden.

Romaniassa naimattomat naiset ovat voineet laittaa 41 jyvää tyynyn alle ja niitä unessa noutamaan tuleva on heidän tuleva miehensä. On myös voitu laittaa vehnää astiaan kasvamaan uuden vuoden päivään asti ja mitä parempi kasvu, sitä parempi vuosi tulossa. Romaniassa on myös kerrottu susien osaavan puhua tänä yönä ja että niillä on silloin lupa syödä mitä haluavat.

Puolassa Andreaksen päivän yönä on nuoriso harrastanut tulevaisuuden 
enteiden tutkimista. Henryk Siemiradzki: "Pyhän Andreaksen yö" (1867).
Wikimedia Commons:
 https://en.wikipedia.org/wiki/File:Siemiradzki_Noc-Andrzeja_1867.jpg

"Anna, Antti, ahvenia!"

Kemiön keskiaikainen kirkko on omistettu Andreakselle. 
Wikimedia Commons: File:Kimito church 4.jpg - Wikimedia Commons

Suomessa Andreakselle on keskiajalla omistettu ainakin Kemiön kirkko. Vuonna 1987 on valmistunut Vantaan Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, joka nimettiin apostolin sekä tämän  mukaan nimetyn rekolalaisen talonpojan Anders Räckhalsin mukaan. Tämä oli yksi kolmesta rekolalaisesta talonpojasta, jotka v. 1401 lahjoittivat maata Helsingin pitäjän kirkolle eli Vantaan pyhän Laurin kirkolle. Oulun Kaakkurin kaupunginosassa sijaitsee puolestaan v. 2004 valmistunut Pyhän Andreaan kirkko. Myös Rovaniemen ortodoksinen kirkko on omistettu apostoli Andreakselle, Helsingissä toimii ruotsinkielinen, jo 1800-luvulla perustettu vapaaseurakunta Andreaskyrkan eli Andreaskirkko ja Kokkolassa Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta -nimisen luterilaisen vapaakirkon Kokkolan seurakunta kantaa nimeä Andreaksen luterilainen seurakunta. Eli Andreaksen nimi elää suomalaisessa kristikunnassa monin tavoin.

Suomalaisessa kansanperinteessä Andreas on ollut erityisesti kalastajien ystävä. Eikä ihme, ottaen huomioon hänen alkuperäisen ammattinsa. Yleisesti tunnettu on ollut loru, joka yhdistää kalamiesveljekset Andreaksen ja Pietarin: "Hei onki ottamaan, väkäleuka vääntämään! Anna, Antti, ahvenia, Pekka pieniä kaloja!" Ainakin paikoin on käsketty sylkeä matoon ennen lorun lausumista ja ongen veteen heittämistä, näin ainakin Ristiinassa.

Andreaan vinoristi on saanut meillä veikeän tulkinnan. Sitä on näet pidetty vipuansan näköisenä ja niin on Andreaksesta tullut Antero Vipunen, vipuansojen virittäjä, metsästäjien auttaja.

Andreasta esittävä vanha puuveistos Uskelasta vinoristeineen. 
Tätä ristiä monet suomalaiset pitivät vipuansan näköisenä.
Suomen kansallismuseo, Historialliset kokoelmat: 
veistos | Suomen kansallismuseo | Finna.fi

Andreaan eli Antin päivä on juuri ennen joulukuun alkua teki siitä vanhassa perinteessä talven sekä joulukauden aloittajan. Talven osalta Iitissä sanottiin "Antti talven alottaa", Kiikalassa "Antin päivänä tulee talvi viimeistään" ja Karunassakin on tiedetty, että Antista alkaen pitää pukeutua turkkiin sekä karvalakkiin.

Mitä jouluun tulee on Ulvilassa sanottu "Anterosta pyhät alkaa",Pertunmaalla "Anterus pyhäin alku". Joutsenossa on rytmitetty joulun kulku Andreaan, Tuomaan (21.12.) ja Paavalin (25.1.) päivien mukaan: "Antti joulun aloittaa, tuomas tupaan taluttaa, paha paavo pois sen ajaa"'. Sakkolassa runoiltiin ainakin v. 1932:

"Joulu tulluo junkertua,

lihapata linkertiä,

Tuomas tuoppi kainalos,

Antero avaimet kiäs."

Anterolla on avaimet siksikin, että nyt haettiin ohria maltaiksi, jotta Annan päivänä (ammoin 15. joulukuuta) voitiin panna jouluoluet. Joulunajan ilmojakin on tarkkailtu. Jos ennen Anttia oli pakkasta enteili se lauhaa ja helppoa talvea. Selkeä Antin ilma tiesi tasaista talvea, pilvet epävakaisuutta. Antin säätä on myös pidetty joulun peilikuvana. Koivistolla sanottiin: "Antti jos on ankara, niin joulu on joutava". Muita vastaavia ovat "Jos Antti lotisee, niin joulu komeilee" taikka päinvastoin.

Vanha pyhäpäivä, sen poisto ja tekstit

Muiden apostolien muistopäivien tavoin oli Andreaksen päivä meilläkin pitkään pyhäpäivä myös luterilaisen kirkon valta-aikana. Vuonna 1772 päätti kuningas Kustaa III kuitenkin vähentää kovalla kädellä pyhäpäiviä, jotka siis olivat siis samalla yleisiä vapaapäiviä. Näin poistui myös Andreaksen muistopäivä virallisten pyhäpäivien joukosta ja siten pian sen viettokin, kansanperinteen kuitenkin muistaessa jossain määrin päivän erityisyyden ainakin sanontojen muodossa. (Kyseisestä pyhäpäivien vähentämisestä ja sen vaikutuksesta Oriveden hurmoksellisessa herätyksessä 1770-luvulla olen kirjoittanut tässä vanhassa blogitekstisssäni: Kirkkohistorian kahinaa: Naissaarnaajia ja villiä hurmosta: Oriveden herätys 1770-luvulla ).

1600-luvulla ilmestyneessä Manuale finnonicum:issa oli Andreaksen päivälle määritelty rukoukset ja raamatunlukukappaleet sekä kaksi virsiehdotusta. Virsiehdotuksista toinen, "Wariel Jumal sinun sanas" on nykyisessäkin virsikirjassa, Martti Lutherin ja Justus Jonaksen sanoittama virsi 190: "Sun sanas suojaa, Jumala". Lukukappaleet ovat Roomalaiskirjeen 10. luvusta, evankeliumitekstinä puolestaan Matteuksen 4. luvusta kohta, jossa Jeesus kutsuu mukaansa kalastamassa olleet Pietarin ja Andreaksen sekä Sebedeuksen pojat.

Laitan tähän lopuksi jälkimmäisen Andreaan päivän rukouksista tuon vanhan suomalaisen manuaalin mukaan. Sitä voi tarkastella historiallisena tekstinä tai halutessaan elvyttää pyhän viettoa vanhan luterilaisen käsikirjan rukouksen sekä lukukappaleitten kera. Vaihdan ohessa ainoastaan osan kirjaimista nykykirjoitustavan mukaisiksi, muun kielenhuollon saatte halutessanne tehdä itse.

"O Herra Jesu Khriste sinä elävän Jumalan Poika joka sinun sanas kautta voit kaikki tehdä mitäs tahdot niinkuin nähtävä on näistä sinun opetuslapsistas että niin pian kuin he kuulit sinun Sanas: Seuratkat minua minä teen teitä ihmisten kalamiehiksi niin he ylönannoit kaikki ja seuratsit sinua. Me rukoilemma anna Pyhä Henges niin valaista meidän sydämen että me uskos aina sinun Sanalles kuuliaset ja alaannetut olisim sitä ilman estet seuraisim ja niin syntein anteksi saamisen ja ijankaikkisen autuuden periä saisim. Amen."

Manuale finnonicum:ista löytyy tekstit monelle jo unohtuneelle pyhäpäivälle, 
myös pyhän Andreaksen päivälle. Manuale finnonicum

Lähteet

Anssi Alhonen: Antin päivä. Taivaannaula. Verkkoversio: https://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/antin-paiva/

Apostoli Andreas. Tampereen ev.lut. seurakunnat. 25.2.2015. Verkkoversio: https://tampereenseurakunnat.fi/sivustot/etsikko/hengen_paloa/jeesus_ja_kaverit/apostoli_andreas.20565.blog

Ennen kuin onki heitetään järveen. Suomen kansan vanhat runot. Verkkoversio: https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/skvr/main/skvr06151540.xml

Jaakko Gummerus: Jäännöksiä keskiajan saarnakirjallisuudesta Suomessa. Teologinen Aikakauskirja 4/1896. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/823131?page=22

Joulu tulluo junkertua. Suomen kansan vanhat runot. Verkkoversio: https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/skvr/main/skvr13047960.xml

Manuale finnonicum, Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1986439?page=587

Rekolan Pyhän Andreaan kirkko - Taide ja historia. Kirkko Vantaalla. Verkkoversio: Taide ja historia - Vantaan seurakunnat

St. Andrew's Day in Romania. Traditions Across Europe. Verkkoversio: https://traditionsacrosseurope.wordpress.com/2008/11/25/st-andrews-day-in-romania/

Unkarilaista taikauskoa. Kansan Työ 202/1933, 2.9.1933. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1852113?page=5

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. 1950 (v. 1985 painos).

Kirkot kahdelle kielelle - esimerkkeinä Kemiö ja Sauvo

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Mikäli kuljette joskus itäisellä Uudellamaalla ja piipahdatte Lapinjärven kunnassa saatatte kirkkomaalla kohdata erikoisen näyn. Kaksi kirkkoa seisoo vastapäätä toisiaan, ovelta ovelle ei pitkäjalkaisen tarvitse montaa harppausta tehdä. Erikoiselle ratkaisulle löytyy selityksensä historiasta. Suurempi, 1746 valmistunut on tehty alkujaan seurakunnan ruotsinkielisten ja pienempi 1744 valmistunut suomenkielisten kirkoksi. Järjestelmä oli ollut olemassa jo 1600-luvulta asti, mutta 1742 salaman aiheuttama tulipalo tuhosi molempien kirkkojen edeltäjät. Nykyään kirkkoja käytetään eri aikoina vuodesta eikä kielellinen jako enää mene rakennuksittain.

Puut peittävät ikävästi, mutta kuten näkyy on vasemmalla pieni 
Lapinjärven suomalainen kirkko ja oikealla ruotsalainen kirkko.
Kellotapuli on yhteinen. Kuva Wikimedia Commons.

Kyse ei kuitenkaan ollut alkujaan vain lapinjärveläisestä erikoisuudesta. Monilla nykyisen Suomen alueen paikkakunnilla asui jo ammoin sekä suomen- että ruotsinkielistä väestöä. Luterilaisuuden korvattua valtakunnassa katolilaisuuden tuli muutoksia myös jumalanpalvelukseen. Vaikka osa jumalanpalveluksesta oli ollut kansankielellä jo aiemmin, saarna mukaan lukien, muuttui nyt liturgia kokonaisuudessaan kansankieliseksi ja saarnasta tuli keskeisempi ja siten isompi osa jumalanpalvelusta.

Haasteen tämä muodosti niillä seuduilla, joissa oli kahdenkielistä kansaa. Näin oli varsinkin Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rannikkoseuduilla. Ruotsinkielisenemmistöisilläkin paikkakunnilla saattoi asua huomattava määrä suomenkielisiä, ja toisinpäin. Erilaisia ratkaisuja asian suhteen tehtiin varmaan jo aiemmin, mutta viimeistään Pietari Brahen kenraalikuvernöörikausina (1637-1641 ja 1648-1654) annettiin määräys järjestää suomenkielisiä jumalanpalveluksia myös ruotsinkielisissä seurakunnissa, jos seurakunnan alueella suomenkielisiä asui.

Helppo ratkaisuhan oli viettää erikielisiä jumalanpalveluksia peräkkäin samassa kirkossa. Maalaisyhteisöissä tämä muodosti kuitenkin ongelman. Monien kirkkomatka oli pitkä, ja esimerkiksi kartanoista saattoi ruotsinkielinen isäntäväki tehdä kirkkomatkan yhdessä suomenkielisen palvelusväen kanssa. Siinä sitten odotettiin puolin ja toisin ennen kuin päästiin kotimatkalle. Ehkä piipahdettiin kirkonkylän krouvissa ja kirkkomatka muuttuikin ryyppyreissuksi. Niinpä ei ole ihme, että etsittiin ratkaisuja, joilla jumalanpalvelukset voitaisiin pitää yhtä aikaa, ja siihen tarvittiin erilliset kirkkotilat.

Christer Kuvaja on artikkelissaan luetteloinut niitä paikkakuntia, joille rakennettiin suomenkielinen kirkko ruotsinkielisen rinnalle. Monet näistä kohosivat 1600-luvulla, jotkut 1700-luvulla, mutta osalla on voinut olla vanhempia edeltäjiä. Uudellamaalla tällaiset löytyivät Pyhtäältä, Pernajalta, Lapinjärveltä, Porvoosta, Sipoosta, Helsingin pitäjästä eli nykyiseltä Vantaalta, Espoolta, Kirkkonummelta ja Siuntiosta. Varsinais-Suomesta Kuvaja mainitsee Paraisen ja Kemiön sekä Keski-Pohjanmaalta Kaarlelan. Näistä Lapinjärvellä, Porvoossa ja Paraisilla nuo kirkkotilat ovat yhä olemassa. Lisäksi hän alaviitteessä mainitsee Uudenmaan Tenholan sakastissa pidetyn suomenkielisiä jumalanpalveluksia ja että Varsinais-Suomen Sauvossa oli puukirkko, jossa pidettiin palveluksia molemmilla kielillä.

Nyt ajattelin luoda pikaisen silmäyksen kahteen esimerkkitapaukseen Varsinais-Suomessa. Nostan esille sekä Kemiön että sen naapurista Kuvajan sivuuttaman Sauvon.

Kemiö

Kemiön suomenkielinen väestö oli ollut keskiajalla ja pitkän aikaa uudellakin ajalla niin vähälukuinen, ettei edellytyksiä omalle kirkolle ollut. 1600-luvun alkupuolella monet täkäläiset miehet joutuivat kuitenkin väenotoissa tappelemaan 30-vuotiseen sotaan Saksanmaalle ja alueella koettiin paikoin työvoimapulaa. Niinpä seudulle alkoi muuttaa työn perässä suomenkielistä väestöä sisämaasta muodostaen merkittävän vähemmistön.

Ei ole tiedossa, milloin suomenkieliset saivat oman kirkon, mutta viimeistään 1651 sellainen oli olemassa. Se oli kuitenkin ilmeisesti huonokuntoinen tai muuten sopimaton tarkoitukseensa, sillä 1664 rakennettiin hirsistä uusi suomalainen kirkko, joka kohosi kirkkotarhan luoteiskulmaan lähelle Kemiön 1400-luvulla valmistunutta kivikirkkoa. Kustannuksissa oli mukana koko pitäjä. Kirkko rakennettiin ajan yleisen tavan mukaan suoraan maan päälle ilman kivijalkaa, mistä seurasi myöhemmin ongelmia. 1700-luvun alussa rakennus sai paanukaton ja 1733 takorautaisen tuuliviirin.

Tämä 1400-luvulla rakennettu Kemiön kirkko sai 1600-luvulla 
naapurikseen puukirkon. Kuva Wikimedia Commons.

Rakennustavan vuosi alimmat hirsikerrat painuivat vähitellen maahan ja mätänivät. 1700-luvun puolivälissä harkittiin kyllä kirkon nostamista ja alimpien hirsikertojen vaihtoa, jopa kivijalan rakentamista mietittiin, mutta toimeksi ei vain saatu.

Myös uuden kirkon pykäämisestä oli juttua, ja 1760 turkulaisen rakennusmestari Isak Olinin kanssa tehtiinkin asiasta sopimus. Tarkoitus oli, että Olin tekisi samanlaisen kirkon kuin millaisen oli juuri rakentanut Västanfjärdiin, mutta jostain syystä sopimus purettiin jo ennen töiden aloittamista.

1775 oli tuolloin jo yli satavuotias kirkko niin kehnossa kunnossa, ettei sitä kannattanut alkaa korjaamaan. Jokin ratkaisu oli kuitenkin löydettävä. Ilmoille nousi ehdotus, että rakennus kokonaan hylättäisiin ja kivikirkon asehuone sisustettaisiin suomalaisten jumalanpalveluskäyttöön. Tähän suhtauduttiin kuitenkin nihkeästi, sillä tila oli pimeä ja tarpeen varastona. Uudella kirkollakin vielä palloteltiin, mutta se sai pahan vastaiskun piispan kerrottua piispantarkastuksessa 1777, että kuninkaallinen asetus oli hiljan kieltänyt puukirkkojen rakennuksen.

Huonokuntoinen puukirkko myytiin sitten huutokaupalla ja sen ostivat luutnantti Bernt Aminoff ja kirkkoherra C.G. Weman. Se jäi kuitenkin seisomaan paikalleen aina siihen heinäkuun 1781 iltapäivään asti, jolloin Kaisa Matssdotterin mökissä syttynyt tulipalo laittoi sen tarulle lopullisen pisteen. Tuli levisi mökin olkikatolle, mistä tuuli vei sen kohti kirkkoja. Suomalainen kirkko roihahti ensimmäisenä liekkeihin ja sen jälkeen tuli levisi myös kivikirkkoon.

Kivikirkko kärsi isoa vahinkoa, sillä sen puiset kattorakenteet tuhoutuivat kokonaan, iso osa sisäseinien ja holvien rappauksista lojui murskana lattialla ja kiinteä sisustus oli palanut poroksi lukuun ottamatta pelastettua irtaimistoa. Seinät ja holvit kuitenkin olivat kestäneet kuumuuden sortumatta. Tilanteen ollessa tämä ja pääkirkon vaatiessa pikaista kunnostusta ei ole ihme, ettei sisustuksineen päivineen palanutta suomalaista kirkkoa alettu jälleenrakentaa.

Sen sijaan päätettiin nyt kunnostaa se asehuone kirkoksi, kuten oli joskus tuumittu. Se tosin oli laajennuksenkin jälkeen pieni, joten sisustuskin vaati kekseliäisyyttä. Alttari sijoitettiin pohjoisseinälle ja tiilestä muurattu saarnatuoli sen yläpuoliselle seinälle. Sinne johtavat portaat hakattiin runkohuoneen kiviseinään. Koillisnurkasta saatiin kaiteilla osa sakastiksi ja kirkkokansaa varten saatiin miesten puolelle mahtumaan viisi ja naisten puolelle kuusi penkkiä, lisäpaikkoja toi takaseinälle pykätty lehteri. Gesterbyn omistanut turkulaiskauppias Matts Augustin lahjoitti 1787 kirkkotilaan alttaritaulun.

Matts Augustin 1787 lahjoittama taulu 
muistuttaa ajasta, jolloin kirkon asehuoneessa 
toimi suomalainen kirkko. Kuva Wikimedia Commons.

Tilassa pidettiin suomenkielisiä jumalanpalveluksia vuoteen 1881 asti, jolloin tilan puute oli muuttunut ylitsekäymättömäksi. Suomenkieliset palvelukset siirrettiin varsinaisen kirkon puolelle ja asehuoneen kirkkotilaa käytettiin jatkossa rippikirkkona.

Sauvo

Naapuristaan Kemiöstä poiketen Sauvossa oli suomenkielinen enemmistö. Tosin myös ruotsinkielinen väestö oli huomattavan kokoinen, sillä kun 1650-luvulla Turun akatemiassa mietittiin professorien palkkaseurakuntia halusi Nicolaus Nycopensis itselleen juuri Sauvon perustellen asiaa heikolla suomen kielen taidollaan. Kirkkoherra saattoi siis ajatella pärjäävänsä Sauvossa pelkällä ruotsilla alemman papiston hoitaessa suomenkieliset tehtävät.

Tännekin kohosi jossain vaiheessa suomalaiseksi kirkoksi kutsuttu puurakennus. Sen tarkka valmistumisaika ei ole tiedossa, mutta ilmeisesti se oli rakennettu jo 1500-luvun puolella päätellen siitä, että se oli 1650-luvulla jo huonokuntoinen. 1654 teki näet Sauvon pitäjänkokous päätöksen rakentaa uusi puukirkko.

Myös Sauvon 1472 valmistunut kirkko sai viimeistään 
1600-luvulla puisen naapurin. Sen sijaintia ei tiedetä.
Ainakin kuvassa näkyvä hautausmaan portti valmistui vasta
1700-luvun lopulla. Kuva Wikimedia Commons.

Työhön päästiin keväällä 1656 heti maan paljastuttua. Työtä johti Johan Lindelöf ja rakennusmestarina toimi nikkari Jören, jolla oli apunaan jokaisesta seurakunnan yökunnasta kutsutut taitavat kirvesmiehet. Jokainen talo pitäjässä oli velvoitettu antamaan viisi syltä pitkän tukin, kolme lautaa sekä 15 naulaa manttaalia kohden. Samana kesänä kirkko nousi salvokseensa ja katettiin seuraavana vuonna.

Kemiöön verrattuna erilaisista kielisuhteista kertoo, että puukirkko oli alusta alkaen liian pieni suomalaiselle seurakunnalle. Kirkkoon pitikin heti valmistumisen jälkeen tehdä lehteri, jonka ainekset kerättiin jälleen pitkin pitäjää. Tilanahtaus johti siihen, että puukirkossa pidettiin vuoroviikoin jumalanpalvelus jommallakummalla kielellä, ruotsiksi tai suomeksi. Kivikirkko oli kuitenkin ainakin aluksi ensi sijaisesti ruotsinkielisten päätellen jo siitäkin, että 1600-luvun sisustuksessa esiintyvät tekstit ovat kauttaaltaan ruotsinkielisiä, minkä jokainen kirkossa vieraileva voi omin silmin havainnoida.

Aivan sovulla vuorojen jako ei sujunut. Kivikirkko suurempana ja komeampana veti puoleensa varsinkin suurina kirkollisina juhlapyhinä. Niinpä piispa Isak Rothovius oli säätänyt jo edellisen puukirkon aikaan 1652, että kirkollisina juhlapäivinä pidetään kivikirkossa kaksi jumalanpalvelusta, ensin suomeksi niin aikaisin aamulla, että tilaisuus päättyisi ennen yhdeksää, jolloin alkaisi ruotsinkielinen palvelus. Jos suomenkieliset eivät pysyisi aikataulussa pitäisi piispan mukaan palata vanhaan käytäntöön eli ilmeisesti vuorotteluun. Näin sitten taisi käydäkin, sillä ainakin 1698 tiedetään suomenkielisen joulukirkon olleen puukirkossa.

1600-luvulla valmistuneen saarnatuolin tekstit 
kertovat osaltaan siitä, että kivikirkko oli Sauvossa 
ensi sijassa ruotsinkielisten. (Tosin teksti Kristus-hahmon yläpuolella 
latinaa ja merkitsee 'Maailman Vapahtajaa' .Kuva itse otettu.

Ehtoollisjumalanpalvelukset toivat omat haasteensa. jo 1658 pitäjänkokous tosin oli jo toivonut, että suomalainen seurakunta voisi viettää aina ehtoollista kivikirkossa, sillä heidän määränsä oli ruotsinkielisiä suurempi ja siten ehtoolliseen kuuluva tutkinta olisi sujuvampaa siellä kuin ahtaassa puukirkossa.

Ehtoollistarpeiden kuljetuksestakin saatiin ongelmia aikaan. Seurakunnan vanhimpien mielestä oli sopimatonta, jos pappi kulkisi ulkona ehtoollismalja kädessä avoimen taivaan alla tuulessa ja sateessa. Niinpä 1661 säädettiin, että lukkari kuljettaa messukasukan, viinillä täytetyn ehtoolliskalkin eli maljan sekä öylättiastian sakastista puukirkkoon. Pappi puki kasukan päälleen puukirkon alttarilla ja jakoi ehtoollisen ja jumalanpalveluksen jälkeen lukkari vei varusteet taas kivikirkon sakastiin. Pelättiinköhän katolisen kulkueen vaikutelmaa, jos pappi itse olisi kulkenut messupuvussaan? Olipa ainakin lukkarilla puuhaa.

Aivan kiveen hakattua ei näytä olleen kummassa jumalanpalveluksessa tuli kunkin käydä, vaikka talojen penkkipaikoilla pyrittiinkin valvomaan kaikkien säännöllistä jumalanpalveluselämää. Muuten vuonna 1698 olisi kolmen upseerin, kapteeniluutnantti Arvid Fågelhuvudin, luutnantti Henrik Johan Rosenlewin ja vänrikki Johan Winterin puolustus ollut outo ja kaukaa haettu. 

He olivat näet jättäneet väliin pitkän joulupäivän jumalanpalveluksen ja sen sijaan hummailleet Kirkonkylässä. Fågelhuvud ja Rosenlew yrittivät puolustautua sanomalla olleensa puukirkon suomenkielisessä jumalanpalveluksessa, mutta silminnäkijät kertoivat heidän saapuneen vasta saarnan puolivälissä, juttelivat lehterin portailla koko saarnana ajan ja häipyivät heti saarnan jälkeen. Winter taas sanoi, että hevonen oli aiheuttanut hänelle haavan päähän eikä hän siksi voinut tulla kirkkoon. Oikeuden mukaan haava, joka mahdollistaa ryyppäämisen ei estäne saarnan kuuntelua, joten Rosenlew ja Fågelhuvud saivat 25 hopeatalarin sakot ja Winter 8 päivää vesileipävankeutta.

Nykyään Helsingin Seurasaaressa oleva Karunan vanha kirkko 
vähensi osaltaan Sauvon kirkon ruotsinkielisten jumalanpalvelusten 
tarvetta. Wikimedia Commons.

Pitäjän kielisuhteet muuttuivat vähitellen yhä enemmän suomenkielisten eduksi, minkä lisäksi Karunan 1685 valmistunut puukirkko vähensi Kirkonkylän ruotsinkielisten palvelusten tarvetta pitäjän ruotsinkielisten keskittyessä yhä enemmän Karunan suunnalle, missä sielläkin suomenkieliset olivat enemmistö jo 1730-luvulla. Niinpä puukirkko Kirkonkylässä jäi pikkuhiljaa tarpeettomaksi ja se purettiin 1700-luvun lopussa. 

Molempien kieliryhmien jumalanpalvelukset pidettiin siitä pitäen Sauvossa kivikirkossa ja ruotsinkielisten palvelusten määrä hiipumistaan hiipui, vaikka ne jatkuivatkin Sauvon kirkossa vielä pitkään. Vuoden 1892 kirkonkokouksessa vuotuiset ruotsinkieliset palvelukset vähennettiin kahdeksaan,  1910-luvulla niitä oli enää muutama vuodessa ja 1930-luvun alussa ne loppuivat kokonaan. 1936 yritettiin vielä järjestää ruotsinkielinen rippi ja ehtoollinen, mutta kun ketään ei tullut paikalle luovuttiin niistä kokonaan. Karunassa pidettiin säännöllisiä ruotsinkielisiä palveluksia tämän jälkeen vielä muutama vuosikymmen. Isoäitini isä oli yksi heistä, jotka näihin palveluksiin osallistuivat.

Karunan nykyinen, 1910 valmistunut kirkko on tuttu 
kirjoittajan esivanhemmille kielestä riippumatta, mutta 
täällä kirjoittajan isoäidin isä osallistui vielä sotien jälkeen 
ruotsinkielisiin jumalanpalveluksiin. Kuva Wikimedia Commons.

Kadonneet kirkot, kadonnut maailma

Mitä tästä jäi käteen? Kumpikin tässä tarinassa mainituista puukirkoista on kadonnut, eikä ole ainakaan tiedossani säilyikö niiden sisustusta. Mitään Lapinjärven kirkkojen tapaista muistomerkkiä aikakaudesta ei siis ole jäljellä. Miksi kerroin juuri näistä kahdesta kirkosta?

Yksi syy on se, että nämä paikkakunnat ja niiden kivikirkot ovat itselleni tuttuja. Samalla ja osin tähän tuttuuteen kietoutuen minua kiehtoo se mennyt maailma, josta näiden kirkkojen olemassaolo kertoo. Ne kertovat ajasta, jolloin koko väestön säännöllinen kirkossa käynti oli osa yhteiskunnan järjestystä, jolloin kansankielinen julistus nousi yhä keskeisemmälle sijalle ja jona eri kieliryhmien keskinäiset suhteet vaihtelivat voimakkaasti. Sauvon osalta voi myös nähdä, että vaikka alue oli silloin Ruotsin hallussa saattoi ruotsinkielisyys joillain seuduilla hiipua suomen eduksi.

Jos siis tosiaan piipahdat joskus Lapinjärvellä voit nähdä muistomerkin menneeltä ajalta, jolloin kansa virtasi maalaispitäjissä kahteen kirkkoon kuulemaan Herran sanaa kukin omalla äidinkielellään. Monin paikoin tuo tarina pitää sisällään kateutta ja kiistelyä, mutta tavoitetta voi pitää silti ihailtavana.

Lähteet:

Alifrosti, Kari & Luoto, Jukka: Sauvon historia I. 1990.

Asplund, Henrik & Suistoranta, Kari: Kemiön suurpitäjän historia I. 1997.

Kuvaja, Christer: Finska kyrkor i svenska församlingar – den finskspråkiga minoriteten i Nyland och Egentliga Finland ca 1721–1850. Historiska Samfundet i Åbo 2012. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/118629/Finska%20kyrkor%20i%20svenska%20f%C3%B6rsamlingar.pdf?sequence=2&isAllowed=y