Kirjoittanut: Ossi Tammisto
Kristillinen tapakulttuuri ja sen historia on kiehtonut minua jo pitkään, varsinkin kun itselleni se on monin osin tuttua vasta aikuisiältä. Nyt haluan jakaa palasen tutkisteluistani teillekin. Pahoittelen pitkää tekstiä, ehkä joskus voisin pilkkoa joitain kokonaisuuksia omiksi artikkeleikseen. Olkoon tämä nyt jonkinlainen kokoava esitys.
Ristinmerkki, siis tapa piirtää kädellään ristin kuvio itsensä tai jonkin henkilön tai esineen ylle on tapa, joka yhdistää kristittyjä yli tunnustuskuntien ja samalla myös jakaa mielipiteitä. Toisille se on tärkeä osa rukous- ja uskonelämää, toisille taas taikauskon ja (protestanttisissa piireissä) katolilaisuuden merkki. Muistan itsekin yläkoulusta tilanteen, jossa luokkatoverini luuli luterilaisen seurakunnan nuorisotyöntekijää katolilaiseksi siksi, että näki tämän tehneen ristinmerkin. Monelle suomalaiselle ele lieneekin tutuin ulkomaisten urheilijoiden eleenä ennen urheilusuoritusta. Mutta miten tuo tapa on syntynyt, mikä on sen historia ja merkitys? Ja näin suomalaisessa kontekstissa, onko se luterilaisempi kuin luulitkaan? Tätä lähdemme nyt tutkimaan.
Ristinmerkki varhaisessa kirkossa
Ennen kuin menemme niihin Raamatun teksteihin, joilla ristinmerkin tekoa on perusteltu kurkistetaan varhaiseen kirkkohistoriaan. Ensimmäisiä tunnettuja kirjallisia mainintoja ristinmerkistä on Karthagossa, nykyisessä Tunisiassa Pohjois-Afrikassa, eläneen Tertullianuksen (n. 160-220) kirjoittaa teoksessaan De Corona seuraavasti: "Jokaisella askelella, kun menemme sisään ja ulos, kun pukeudumme ja riisumme kenkämme, kun peseydymme, syömme, sytytämme kynttilän, käymme makuulle, istumme alas ja kaikissa askareissa joita hoidamme, piirrämme ristin sinetin otsaamme." (De Corona, 3. luku). Tämän perusteella tiedämme, että Tertullianuksen aikana kristityillä oli yleisenä tapana tehdä otsaansa ristinmerkki.
Piispa Basileios Suuri (330-379) Kappadokiasta, nykyisen Turkin alueelta kirjoitti teoksessaan Pyhästä Hengestä, kuinka tapa tehdä ristinmerkki on opittu jo apostoleilta. Toki hän on liian myöhäinen todistamaan moista, mutta tämäkin osoittaa, ettei kyse ollut mistään tuoreesta käytännöstä. Jerusalemin piispa Kyrillos Jerusalemilainen (315-386) kirjoittaa Katekeeseissaan, jotka on suomennettu nimellä Jerusalemin uskontunnustus seuraavasti:
"Älkäämme siis hävetkö tunnustaa ristiinnaulittua. Pankaamme rohkeasti sormillamme sinetti otsalle ja pantakoon risti kaiken päälle, syötäville leiville ja juotaville maljoille, sisään käytäessä, ulos mentäessä, ennen unta, vuoteeseen laskeutuessamme ja vuoteesta noustessamme, matkatessamme ja paikalla ollessamme. Se on suuri suoja, ilmainen köyhille, vaivaton heikoille, on se armolahja Jumalalta, uskovaisten merkki ja demonien kauhistus. Saihan hän niistä voiton ja saattoi ne häpeään. Sillä nähdessään ristin ne muistavat ristiinnaulittua. Ne pelkäävät lohikäärmeen päitten murskaajaa. Älä ylenkatso sinettiä siksi, että se on ilmainen, vaan kunnioita hyväntekijää sitäkin enemmän." (Jerusalemin uskontunnustus, 13. katekeesi, 36. kohta.)
 |
| Katekeeseissaan Kyrillos Jerusalemilainen käsittelee myös ristinmerkin tekemistä. Kuvassa v. 1763 laitos, jonka teksti on sekä kreikaksi että latinaksi. Wikimedia Commons: File:Cyrillus Hierosolymitani Catecheses.jpg - Wikipedia |
Kyrilloskin siis tuntee otsalle piirrettävän ristinmerkin, ja kannustaa sen piirtämiseen usein ja myöskin siunaamaan ruoka ja juomakin sitä käyttäen. Merkille näytetään annettavan ehkä hämmentävänkin suuri merkitys, mutta Kyrilloksen mukaan merkin voima on juuri siinä, että se muistuttaa ristiinnaulitusta, Jeesuksesta.
"Tee merkki kaikkien niiden otsaan..."
Tässä kohtaa voisi ottaa esille sen, ajateltiinko ristinmerkin teolla olevan mitään raamatullisia perusteita. Karthagon piispa Cyprianuksen (n. 200-258) nimiin on laitettu teos Kolme kirjaa todistuksia juutalaisia vastaan. Teos on ilmeisesti jonkun muun laatima ja päätynyt vain osaksi Cyprianuksen teosten kokoelmaa, mutta on silti varhainen teksti. Sen 2. kirjan 22. kohta on otsikoitu "Että tässä ristin merkissä on pelastus kaikille ihmisille, joilla on merkki otsassaan". Siinä viitataan kolmeen Raamatun kirjaan: Vanhan testamentin Hesekielin kirjaan ja 2. Mooseksen kirjaan sekä Uuden testamentin Ilmestyskirjaan. Otetaan lyhyt raamattutunti ja vilkaistaan erityisesti niistä ensimmäistä.
Hesekielin kirjan 9. luvun 4. jakeessa Hesekiel näkee näyn, jossa Jumala sanoo pellavapukuiselle, kirjoitusvälineitä kantavalle miehelle: "Kulje Jerusalemin halki, koko kaupungin läpi laidasta laitaan, ja tee merkki kaikkien niiden otsaan, jotka huokaavat ja valittavat kaupungissa tehtävien iljettävyyksien tähden." Sen jälkeen toiset saavat näyssä käskyn hyökätä surmaten tähän kaupunkiin, mutta merkittyihin he eivät saa koskea.
Kirjoittaja asettaa tämän rinnalle 2. Mooseksen kirjan 12. luvusta, jossa Jumala lyö Egyptiä vielä viimeisellä vitsauksella, jotta Israelin kansa vapautuisi orjuudestaan. Egyptin esikoiset surmataan, mutta Israelin kansa säästetään merkitsemällä talot uhrikaritsan verellä: "Ja veri olkoon niiden talojen merkkinä, joissa te olette, sillä kun minä näen veren, menen ohitsenne. Minä kuritan vain egyptiläisiä, eikä tämä vitsaus satu teihin." (2. Moos. 12:13). Uhrikaritsa nähdään kristinuskossa Jeesuksen ja hänen uhrinsa ennakkokuvana, ja niinpä pelastava merkki on myös hänen merkkinsä.
Tähän on Hesekielin tekstin osalta aivan erityinen peruste. Sana "merkki" on tässä kirjoitettu hieman epätavallisesti heprean taw-kirjaimen nimenä. Kyseessä on heprean aakkosten ensimmäinen kirjain. Nykyään taw -kirjain kirjoitetaan hepreassa ת, mutta se on elänyt erilaisia vaiheita pohjautuen alkuaan foinikialaiseen kirjaimistoon. Varhaisessa muodossaan taw näytti joko vinoristiltä tai ristiltä, mitä kautta siitä on kehittynyt kreikan tau -kirjain (τ) ja lopulta meidän t:mme. Tämän vuoksi varhaisessa kirkossa nähtiin Hesekielin mainitseman merkin ennakoivan ristin tuomaa pelastusta, ja ilmeisesti tästä juontaa yleinen tapa piirtää ristinmerkki kastettavan otsaan.
 |
| Vasemmalta oikealle varhaissiinailainen, foinikialainen ja varhaisheprealainen tav-kirjaimen muoto. Oikeanpuolimmaisena heprean nykyinen tav käsinkirjoitettuna ja painokirjain-versiona. Ei ihme, että jotkut ovat saaneet tästä mielleyhtymiä ristiin. |
Edellä mainittu salaperäinen kirjoittaja viittaa myös Ilmestyskirjan 6. luvussa mainitusta sinetistä, joka painetaan Jumalan palvelijoiden otsaan sekä lopulta Ilmestyskirjan 1. luvun jakeeseen 8, jossa Jumala sanoo: "Minä olen A ja O, alku ja loppu". Α eli alfa on kreikan aakkosten ensimmäinen, Ω eli oomega puolestaan viimeinen. Vastaavat kirjaimet ovat heprean aakkosten ensimmäinen alef ja viimeinen tav. Näin tav -merkki saa suorastaan eskatologisen merkityksen, jolloin sen voi tulkita olevan niiden merkki, jotka selviävät lopunkin tullessa.
En ole kielitieteilijä, joten olen tässä(kin) muiden varassa. Joka tapauksessa nämä kielelliset perustelut ovat kuitenkin mielestäni kiehtovia. Luonnollisesti tällä ei ole pyritty pelkästään puolustamaan ristinmerkkiä eleenä, vaan ennen kaikkea haluttu nähdä Vanhan testamentin ennustavan tulevasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Ristinmerkin muoto kehittyy
Kristuksen olemusta koskeneet kiistat vaikuttivat myös ristinmerkin kehitykseen. Monofysiittien väittäessä Kristuksella olleen vain jumalallinen luonto hänen inhimillisen puolensa ollessa vain näennäistä alettiin tälle vastalauseena noin 500-luvun tienoilla idässä tehdä ristinmerkki kahdella sormella sen merkkinä, että Jeesus Kristus oli sekä Jumala että ihminen. Ristinmerkkiä ei myöskään tehty enää vain otsalle vaan näkyvämmin koko ylävartalon alueelle.
Myöhemmin haluttiin ilmaista vielä selkeämmin Jumalan olemukseen liittyviä asioita ristinmerkin symboliikan avulla ja käden asento kehittyi edelleen. Ristinmerkki alettiin piirtää yhdistäen peukalo, etusormi ja keskisormi kuvaten Jumalan kolmea persoonaa, Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, jotka yhdessä muodostivat Kolmiyhteisen Jumalan, sekä asettamalla kaksi jäljellä olevaa sormea vierekkäin vasten kämmentä sen merkiksi, että Jeesus Kristus oli sekä Jumala että ihminen.
 |
| Oheinen kuva havainnollistaa sormien asentoa silloin, kun ristinmerkki tehdään edellä kuvatulla tavalla. Tämä on nykyään erityisen suosittu tapa itäisessä kristikunnassa. Wikimedia Commons: File:Sign-of-the-cross--fingers-position.jpg - Wikimedia Commons |
Tämä uusi käytäntö levisi myös länteen. Esimerkiksi Rooman paavi Leo IV kirjoitti 800-luvun puolivälissä, kuinka ehtoollisaineet tulisi siunata tekemällä ristinmerkillä niin, että kaksi sormea ojennettuna ja peukalo kiinni niissä kolminaisuuden symbolina. Käytännön jonkinasteista tuoreutta kuvaa se, että Leo kehottaa huolehtimaan siitä, että ele suoritetaan oikein. 1200-luvulla paavi Innocentius III ohjeisti tarkemmin, kuinka ristinmerkki tehdään kolmella sormella otsasta rintaan ja oikealta olkapäältä vasemmalle. Tämä on itse asiassa tapa, jota itäinen kirkko noudattaa valtaosin edelleen, mutta katolisessa kirkossa siirryttiin 1300-luvulla vähitellen tapaan tehdä ristinmerkki avokämmenellä ja käänteisesti, vasemmalta oikealle. Syy tähän on hieman epäselvä. Itäinen kirkko perustelee oikealta aloittamista ainakin sillä, että uskontunnustuksessa ja Uudessa testamentissa sanotaan Jeesuksen istuvan Isän Jumalan oikealla puolella.
Katolilaisille lapsille tehty ohjekuvasarja ristinmerkin tekemisestä vuodelta 1949. Tässä mallissa
merkki piirretään avokämmenellä. Wikimedia Commons. File:Sign of the cross step by step.png - Wikipedia
Ristinmerkki-riitoja Ruotsinmaalla
Ristinmerkki oli luonnollisesti osa suomalaistakin kirkollista elämää keskiajalla, muun muassa kastetoimituksessa kastettavan otsaan ja rintaan, vihittäessä aviopareja sekä lausuttaessa Herran siunausta jumalanpalveluksessa. 1500-luvulla reformaatio vei Suomen osana Ruotsia luterilaiseen kristikuntaan. Tämä ei periaatteessa ollut ristinmerkin teolle ongelma.
Itse Martti Luther näet ohjeisti Vähä katekismuksessaan jokaista siunaamaan itsensä "pyhällä ristinmerkillä" sekä aamulla herätessä että illalla nukkumaan mennessä. Myös Iso katekismuksessaan Luther kannusti 2. käskyn selityksessään ristinmerkin tekoon: "Tästä syystä ovat tulleet pysyvään käyttöön myös ruokasiunaukset ja -kiitokset sekä muut rukoukset, aamu- ja iltasiunaukset samoin kuin lasten totuttaminen siunaamaan itsensä ristinmerkillä, kun he näkevät tai kuulevat jotain kauheaa ja pelottavaa. Heitä opetetaan samalla lausumaan: "Varjele, Herra Jumala", "Auta, rakas Herra Kristus" tai muuta sen kaltaista. Ja kun taas jollekin yllättäen tapahtuu hyvää, vaikka vähäistäkin, lausutaan: "Ylistys ja kiitos Jumalalle", tai "Tämän on Jumala minulle suonut". Myös toinen merkittävä saksalainen luterilainen teologi, Martin Chemnitz, määritteli ristinmerkin vanhaksi kirkolliseksi tavaksi, jota jotkut väittivät apostoliseksi. Hänen mukaansa tällaiset tavat eivät olleet pakollisia, mutta niitä voidaan hyödyllisinä noudattaa.
Kuitenkin 1500-luvun aikana ristinmerkki tuli haastetuksi niiden taholta, joilla oli ajattelussaan reformoidun eli kalvinilaisen teologian piirteitä. Siinä reformaation linjassa näet vieroksuttiin kaikkia rituaaleja ja tapoja, joita ei voitu suoraan johtaa Raamatusta. Merkittävä ristinmerkin puolustaja oli Ruotsin ensimmäinen luterilainen arkkipiispa Laurentius Petri (1499-1573). Hän käänsi v. 1562 ruotsiksi saksalaisen reformaattorin Justus Meniuksen (1499-1588) teoksen, jossa tämä selitti ristinmerkkiä käytettävän kastetoimituksessa siitä huolimatta, ettei sitä Raamatussa erikseen käskettykään siksi, että se muistutti Kristuksen kuolleen ristillä syntiemme anteeksisaamiseksi havainnollistaen samalla uskoa Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen. Laurentius puolusti ristinmerkkiä myös omassa teoksessaan "Om Kyrkio Stadgar och Ceremonier" vedoten kristilliseen vapauteen tässä asiassa.
Ruotsin valtakunnan luterilaisuuden sinetöineessä Uppsalan kokouksessa v. 1593 ei juuri keskusteltu ristinmerkistä, vaan sitä pidettiin kuuluvana niihin seremonioihin, jotka tuli säilyttää kristillisen vapauden tähden. Kalvinilaisia näkemyksiä omaava Kaarle-herttua, josta v. 1599 tuli Ruotsin hallitsija ja sittemmin kuningas Kaarle IX, kuitenkin toimi sen poistamiseksi. Vuosien 1599 ja 1608 kirkkokäsikirjaehdotuksissa poistettiin ristinmerkki vihkikaavasta ja Herran siunauksesta, mikä vahvistettiin vuoden 1614 käsikirjassa. Myös kastekaavasta ristinmerkki poistettiin, mutta Kaarlen kuoltua v. 1611 se palautettiin.
 |
| Petrus Kenicius toimi vuosina 1609-1636 Uppsalan arkkipiispana. Vaikka hän oli tullut virkaansa ristinmerkkiä vastustavan Kaarle IX:n aikana puolusti hän tämän kuoltua sen säilyttämistä. Wikimedia Commons: File:PetrusKenicius.JPG - Wikipedia |
Käsikirjan esipuheessa Uppsalan arkkipiispa Petrus Kenicius (1555-1636) puolusti sen säilyttämistä sillä, ettei Uppsalan kokous ollut sitä hylännyt. Käyttö olisi vapaaehtoista, mutta se oli hyvä muistuttamaan jokaista kastettua kohtaavasta elämän tuskasta ja rististä, josta heidät armollisesti vapahtaa ja autuuteen saattaa vain ristiinnaulittu Jeesus Kristus. Turun piispa Ericus Erici Sorolainen käytti hyvin samoja perusteluja suomenkielisen laitoksen esipuheessa.
Kenicius oli viitannut puhuessaan vapaaehtoisuudesta siihen, että niissä seurakunnissa, joissa ristinmerkin käyttö oli säilynyt se olisi yhä sallittua, mutta missä siitä oli luovuttu ei palauttamiseen ollut pakkoa. Niinpä Ruotsin valtakunnassa käytäntö muodostui kirjavaksi osan piispoistakin vastustaessa, osan kannattaessa tapaa. Suomen alueella ainakin piispa Johannes Gezelius vanhempi (1615-1690) puolusti käytäntöä, koska se muistutti, ettei meillä ole muuta ansiota Jumalan edessä kuin ristiinnaulitun Kristuksen hankkima. Tapa vaikuttaakin olleen Suomessa 1600-luvulla yleinen niin, että kun v. 1658 Taivassalon rovasti valitti eräiden nuorten pappien jättäneen ristinmerkin teon pois totesi Turun tuomiokapituli, että on parempi noudattaa käsikirjaa ja olla tekemättä omia muutoksia siihen. Silloin ei siis haluttu tavan hiipuvan omin päin vaan nuoret papit pistettiin ruotuun.
Gezelius puolusti mahdollisesti ristinmerkin tekoa myös yksityisessä hartaudenharjoituksessa eikä vain kastetoimituksessa, sillä laatimassaan Liivinmaan kirkkojärjestyksessä hän toteaa, että: "yksinkertaisten ihmisten tulee varoa sitä hurskauden puutetta osoittavaa tapaa, ettei osoiteta lainkaan kunnioitusta silloin, kun Jeesuksen pyhä nimi mainitaan". Ruotsalaisissa katekismuslaitoksissakin oli 1600-luvun lopulla säilytetty ohje ristinmerkin teosta yksityisessä hartaudenharjoituksessa. On kuitenkin mahdollista, että Gezelius tässä puhui tavasta kumartua tai notkistaa polviaan silloin, kun Jeesuksen nimi mainitaan. Tätä vanhaa käytäntöä seuraa Suomessa yhä ainakin Satakunnan ja Vakka-Suomen alueella vaikuttava rukoilevaisuus. Kyseinen traditio olisikin aivan oman kirjoituksensa väärti.
 |
| Johannes Gezelius vanhempi toimi Turun piispana vuosina 1664-1690. Tämä ruotsalaisen talonpoikaisperheen kasvatti puolusti hänkin osaltaan ristinmerkkiä hyvänä kristillisenä tapana. Wikimedia Commons: File:Johannes Gezelius den äldre, copy by Lindh.jpeg - Wikimedia Commons |
V. 1664 Loimaalla pappina toiminut Laurentius Petri Aboicus selitti ristinmerkin teon hyödyllisyyttä neljällä tavalla: ”1. Pyhä risti muistuttaa Jeesuksen kärsimyksestä ja kuolemasta. 2. Se muistuttaa myös Kristuksen antamasta esikuvasta sekä kristityn halusta eritä tästä maailmasta ja olla Kristuksen kanssa (Fil. 1:23) 3. Risti kuvaa uskon asettamista perkeleen kiusauksia, helvettiä ja kuolemaa vastaan ja niiden voittamista. 4. Ristinmerkki erottaa kristityn pakanoista. Sillä me tunnustamme uskomme Kolmiyhteiseen Jumalaan ja annamme itsemme Hänen haltuunsa”.
Ristinmerkin yllättäviä puolustajia ja ylläpitäjiä Pohjolassa
Kuten voi päätellä ristinmerkin kiistanalaisesta asemasta jopa kastetoimituksessa oli sen käyttö muissa yhteyksissä kuitenkin kovasti hiipunut. Tässä on nähty 1700-luvulta lähtien myös valituksen ja pietismin vaikutusta, jotka kumpikin, eri syistä, vierastivat ulkoisia menoja.
Paikoin vanha kirkollinen tapakulttuuri piti kuitenkin pitkään pintansa. Näin ainakin Satakunnan Ulvilan tienoilla. 1800-luvun alkuvuosikymmenille säilyi tapa tehdä ristinmerkki Pyhää kolminaisuutta mainitessa, ja ilmeisesti vielä 1900-luvun alussa tunnettiin tapa tehdä ristinmerkki astuessa ovesta ulos tai sisään. 1900-luvun alusta ovat myös maininnat oikein jättiristinmerkeistä, kun jotkut siunasivat peltojaan piirtämällä tiheillä askelilla kylvetyn pellon poikki ristin. Vielä kauemmin eli muualtakin tuttu perinne piirtää leipää leivottaessa ristinmerkki taikinan ylle seuraten tässä hyvinkin vanhakirkollista tapaa.
 |
| Porilaisen rukoilevaislasimestari J. A. Nylénin kanta ristinmerkkiin on minulle tuntematon, mutta hänen puolustuksensa polvirukoukselle soveltuu myös ristinmerkin tapaiseen eleeseen. Suomen Kuvalehti nro 50/1928. |
Juuri Satakunnan alueella ovat monet muutkin vanhakirkolliset tavat säilyneet muita alueita paremmin muun muassa rukoilevaisuuden ylläpitäminä. Rukoilevaisuudessa onkin nähty joitain muita herätysliikkeitä vahvemmin ruumiillisuuden merkitys uskonelämässä. Porilainen lasimestari ja rukoilevainen maallikkosaarnaaja J. A. Nylén (1853-1941) kirjoitti v. 1903 kirjan Muutama sana Rukouksesta eli Rukoilewaiset ja Rukouksen wäärinkäyttämisestä. Siinä hän polvirukousta ja kasvoillaan maassa rukoilua puolustaessaan esittää perustelun, joka soveltuu muihinkin fyysisiin rukouseleisiin:
"Niinkuin ennen syntiä tehtäissä ruumis totteli sisällä asuwia waikutuksia, joka yllytti pahuuteen, niin uudessa mielessä, johon ihminen on tullut, tulee ruumiin olla hengelle alamainen, ja tämä koskee kaikkiin kristillisyyden harjoituksiin, myöskin rukoukseen."
Herätysliikejohtajien joukossa on ristinmerkillä ollut myös yksi merkittävä ja ehkä yllättäväkin puolustaja, Pohjolan herättäjä ja lestadiolaisuuden oppi-isä Lars Levi Laestadius (1800-1861). Hän näet kritisoi aikakauslehdessään Ens Ropandes Röst i Öknen (Huutavan Ääni Korvessa) sitä, miten Ruotsin uudessa kirkkokäsikirjassa oli jätetty pahojen henkien manaaminen ja ristinmerkki pois kastetoimituksesta. Laestadius ei perustanut toimitukseen sisältyvistä kysymyksistä kastettavalle vaan piti viisaimpana, että lasta kastettaessa käytettäisiin ainoastaan ristinmerkkiä Jeesuksen ristin osallisuuden merkkinä.
 |
| Lars Levi Laestadius tunnetaan niin herätysjohtajana, raittiusmiehenä kuin kasvitieteilijänäkin, mutta harvemmin kai ristinmerkin puolustajana. Kuvan piirros on julkaistu teoksessa "Voyages en Scandinavie et Laponi" v. 1839. Rintapielessä on Ranskan kunnialegioonan ritarin mitali, jonka taiteilija lisäsi muotokuvaansa jälkikäteen kuultuaan sen myönnetyn Laestadiukselle. Wikimedia Commons: File:Larslevilaestadius.jpg - Wikimedia Commons |
Laestadiuksen käsitys lasten uskosta ja kasteen merkityksestä olisi oma laaja aiheensa, mutta hän ajatteli manaamisen ja ristinmerkin olevan tarpeen läsnäolevan seurakunnan vakuuttamiseksi siitä, että lapsi on todella vapautettu synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta. Esittipä Laestadius oman kaavaehdotuksenkin, jossa ristinmerkin osalta todettiin seuraavasti: "Nyt pappi menee lapsen luo ja sanoo: "Lapsi, ota pyhä ristinmerkki sydämeesi merkiksi, että jokaisen kristityn täytyy kantaa Jeesuksen ristiä kärsivällisyydessä." Tämä ristinmerkin teon säilyttämisen halu on sikälikin mielenkiintoinen, että hän toisaalta Hulluinhuonelainen -teoksessaan esittää esimerkkinä teeskennellystä uskosta venäläisen, "joka tekee ristinmerkin ja kumartaa krusifiksin ääressä joka aamu, ja kun tämä ulkonainen jumalanpalvelus on tehty, alkaa kirota ja pettää kansaa".
Mielenkiintoisena puolustajana voisi mainita myös Pelastusarmeijan. Vaikka kyseessä on hyvin omaleimainen protestanttinen suunta harjoitti se ainakin 1910-luvun Pietarissa työskennellessään everstinsä Karl Larssonin toivomuksesta hyvin käytännönläheistä suhtautumista ristinmerkin tekoon. Mataloittaakseen ortodoksitaustaisen väestön kynnystä osallistua kokouksiinsa se salli jopa jäsenikseen liittyneille venäläisille ristinmerkin tekemisen ja tapana oli, että joku ortodoksiseen kirkkoon kuulunut armeijalainen teki kokousten alussa ristinmerkin aloittamisen merkiksi. Muitakin vastaavia elementtejä oli, kuten ikonin asettaminen Pelastusarmeijan slummiasemalle. Ikonin tuli kuitenkin aina esittää Kristusta eikä ketään muuta.
 |
| En tiedä, missä määrin Pelastusarmeijan eversti Karl Larsson henkilökohtaisesti arvosti ristinmerkin tekoa, mutta hän halusi antaa tilaa niille, joille se oli tärkeä. Nuori Sotilas nro 9/1915. 27.02.1915 Pelastusarmeijan nuori sotilas no 9 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto |
Pietarissa esiintynyt toiminta oli varmasti olennaisilta osiltaan pyrkimystä madaltaa osallistumisen kynnystä tutuilla elementeillä, mutta muissakin yhteyksissä Pelastusarmeija osasi tehdä arvoa hurskaille eleille. Pelastusupseereille suunnatussa Upseeri -lehdessä v. 1920 käsiteltiin kunnioitusta ja kirjoitettiin arvostaen siitä, miten katolilaiset osoittivat kunnioitusta kirkoille, alttarille, ristille sekä Jeesuksen nimelle tekemällä ristinmerkin. Kirjoittaja toteaakin: "Voitanee kuitenkin sanoa, että uskonpuhdistajat taistellessaan katolisen kirkon mystillistä pyhimysten ja pyhäinjäännösten palvomista vastaan ja intoillessaan puhtaan opin puolesta tekivät sen niin rajusti, että jotain hyvääkin tuli hyljätyksi, muun muassa paljon kunnioitusta pyhiä asioita kohtaan".
Ortodoksit ristinmerkin puolustajina
Pelastusarmeijankin suhtautuessa ristinmerkin tekoon sallivasti oli ainakin Suomessa luterilainen kirkko välillä hyvinkin nihkeä kastetoimitusta lukuun ottamatta. Ristinmerkin vierastus meni täällä niin pitkälle, että vuonna 1948 silloisessa Lutherin Vähä katekismuksen painoksessa oli ristinmerkin teko muutettu käsien ristiin laittamiseksi. Niin luterilaisia siis haluttiin olla, että Lutheriakin piti sensuroida.
Tähän vierastukseen saattoi vaikuttaa se, että maassamme oli merkittävä vähemmistö, jolle ristinmerkki oli hyvinkin ominainen osa uskonelämää, nimittäin ortodoksit. En nyt mene heihin syvemmin, mutta heidän vanhoista julkaisuistaan huomaa, että vähemmistöasema on hyvin tiedostettu. Ristinmerkin merkitystä on opetettu paitsi vastauksena ulkopuolisten ihmettelyihin myös opetukseksi ortodokseille itselleen sen oikeasta käyttötavasta. Toisaalta tällöin on korostunut juuri tavan ortodoksisuus.
Vuonna 1927 nimittäin Säkeniä -lehdessä oli Nikolai Varfolomejeffin (myöh. Valmo) (1890-1943) kirjoitus, jossa hän kertoo ristinmerkin historiasta, muodosta ja merkityksestä. Kirjoitus loppuu mahtipontisesti: "Koska tämän isiltämme perityn ja monia vuosisatoja kirkossamme säilyneen tavan merkitys on niin tärkeä, niin älkäämme luopuko siitä, älkäämme hävetkö sitä, älkäämme unohtako sitä, vaan aina rukoillessamme Tehkäämme ristinmerkki".
 |
| Nikolai Varfolomejeff oli yksi niistä, jotka pyrkivät tukemaan Suomen ortodoksien kirkollista perinnettä myös ristinmerkin osalta. Aamun Koitto nro 36/1931. |
Edellä mainittua lehteä julkaisi Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta, joka v. 1928 toisena painoksena ilmestyneessä rukous- ja hartauskirjassa annettiin ohjeet myös ristinmerkin tekoon oikein kuvalla höystettynä sormien asentoja kuvaamaan. Samalla on kerrottu tämän asennon symboliikasta. Mainittakoon vielä lehtinen Elämän sana, jossa v. 1939 oli pitkä kirjoitus (koko julkaisun täyttävä) Kuinka on oikealla tavalla tehtävä ristinmerkki. Siinä kannettiin huolta ristinmerkin välinpitämättömästä ja huolimattomasta tekemisestä. Tämän nähtiin olevan haitaksi paitsi näille ihmisille itselleen myös antavan aiheen ulkopuolisille arvostella ortodoksista kirkkoa. Niinpä kirjoitus antaa ohjeita ja kehotuksia sen oikeanlaiseen tekemiseen. Näistä esimerkeistä voinee päätellä, että ulkopuolisten arvostelu oli laajamittaista, samoin myös tarve opettaa ortodokseille ristinmerkin tradition merkitystä.
Ristinmerkin elpyminen Suomen luterilaisilla
Ristinmerkin teko on elpynyt luterilaisessa kirkossa osin ekumeenisten yhteyksien, osin syvemmän historiallisen ymmärryksen myötä. Silti se on ehkä suurelle osalle kirkon jäsenistöä vieras ja mielletään joko katolilaiseksi ja ortodoksiseksi tavaksi. Ehkä siksikin eri yhteyksissä on koettu hyväksi kertoa, missä kaikkialla luterilainen voi esimerkiksi tehdä ristinmerkin, kuten jumalanpalveluksen alku- ja loppusiunauksessa liturgin lausuessa sanat "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" ja tehdessä ristinmerkin, ylipäätään kun edellä mainitut mainitaan, ehtoolliselle tultaessa ja sieltä poistuttaessa ja jopa kirkkoon astuessa sen merkkinä, että on astuttu Herran huoneeseen. Oikeastaan siis silloin, kun se tuntuu luontevalta ja palvelee omaa rukousta ja hartautta.
Omien havaintojeni mukaan ristinmerkki on omaksuttu käyttöön ainakin osassa herätysliikepiirejä, esimerkiksi evankelisuudessa. Monelle suomalaiselle se on kuitenkin varmasti edelleen vieras tapa, sillä se ei ortodoksista ja katolisista maista poiketen ole osa yleistä tapakulttuuria ja onkin tunnettu lähinnä uskonnollisesti aktiivisempien luterilaisen kirkon jäsenten parissa, joista osa heistäkin tosiaan saattaa vielä vierastaa sitä. Henkilökohtaisesti olen yhä enemmän innostunut sen käytöstä, mitä enemmän aiheeseen perehdyn.
Tähän loppuun voisin laittaa vielä mahtipontisen sitaatin Johannes Khrysostomokselta (n. 347-407), joka oli Konstantinopolin patriarkka ja legendaarinen saarnaaja, mistä johtuikin hänen lisänimensä Khrysostomos, 'kultasuu'. Muita mielenkiintoisia ajatuksia aiheesta löydätte lähdeluettelon kautta. Kuten kirkollisessa tapakulttuurissa muutenkin on kunkin oman harkinnan mukaista kokeeko jonkin tavan omaksumisen luontevaksi osaksi hartauselämäänsä. Mutta näin siis Kultasuu neuvoo ristinmerkin teosta:
"Älä koskaan poistu kotoasi tekemättä ristinmerkkiä. Se on sinun sauvasi, aseesi, voittamaton linnoituksesi. Ei ihminen eikä demoni uskalla hyökätä kimppuusi nähdessään sinun peittävän itsesi niin voimakkaalla haarniskalla. Anna tämän merkin opettaa, että olet sotilas, valmis taistelemaan demoneja vastaan, ja valmis taistelemaan oikeuden kruunun puolesta. Oletko tietämätön siitä, mitä risti on tehnyt. Se on voittanut kuoleman, tuhonnut synnin, tyhjentänyt helvetin, syössyt valtaistuimeltaan Saatanan ja asettanut ennalleen maailmankaikkeuden. Epäilisitkö siis sen voimaa?"
Lähteet:
Johnathan Arnold: Should Christians Make the Sign of the Cross? Holy Joys, 12.12.2022. Should Christians Make the Sign of the Cross? - Holy Joys
Basileios Suuri: De Spiritu Sancto. CHURCH FATHERS: De Spiritu Sancto (Basil) (newadvent.org)
John Bombaro: Very Superstitious: A History of the Sign of the Cross. 1517. Very Superstitious: A History of the Sign of the Cross (1517.org)
[Pseudo?]-Cyprianus: Treatise 12, Second Book. CHURCH FATHERS: Treatise 12, Second Book (Cyprian of Carthage) (newadvent.org)
Bert Ghezzi: The Sign of the Cross. Recovering the Power of the Ancient Prayer. Word on Fire, 2021. The-Sign-Of-The-Cross.pdf (wordonfire.org)
Whitney Hetzel: 5 Things You Should Know About the Sign of the Cross. Good Catholic 10.9.2021. 5 Things You Should Know About the Sign of the Cross - Good Catholic
Petri Hiltunen: Ristinmerkin tekeminen. Luterilainen.net, 6.10.2016. https://www.luterilainen.net/ristinmerkin-tekeminen/
Heikki Huhtala: Seurakunta on elänyt ja uskonut. Ulvilalaista kristillisyyttä 750 vuoden aikana. Ulvilan seurakunta, 1981.
Jari Jolkkonen: Ristin suojeluksessa ja siunauksessa.Yle Radio 1:n aamuhartaus 6.8.2014. Ristin suojeluksessa ja siunauksessa | Piispa Jari Jolkkonen
Hannu Juntunen: Lars Levi Laestadiuksen käsitys kirkosta. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1982. Lars Levi Laestadiuksen käsitys kirkosta = Kyrkouppfattningen hos Lars Levi Laestadius = Lars Levi Laestadius' Auffassung von der Kirche / Hannu Juntunen. - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Kunnioituksesta yleensä, mutta varsinkin meidän järjestömme keskuudessa. Lehdessä Upseeri. Pelastusupseerien yksityinen kuukauslehti, nro 3-4/1920. 01.03.1920 Upseeri no 3-4 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Kirkkoisä Kyrillos: Jerusalemin uskontunnustus. Kyrillos Jerusalemilaisen katekeesit. Suomentanut Johannes Seppälä. Perussanoma, 2013.
Elsa Könönen: Hengen miekka, auttava käsi. Pelastusarmeijan vaiheet Suomessa. Werner Söderström Osakeyhtiö, 1964. Hengen miekka, auttava käsi : Pelastusarmeijan vaiheet Suomessa / Elsa Könönen. - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Pentti Laasonen: Johannes Gezelius vanhempi ja suomalainen täysortodoksia. Suomen Kirkkohistoriallinen Seura, 1977. Johannes Gezelius vanhempi ja suomalainen täysortodoksia = Johannes Gezelius der Ältere und die finnische Hochorthodoxie / Pentti Laasonen. - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Lars Levi Laestadius: Hulluinhuonelainen - silmäys armon järjestykseen. Microsoft Word - Darhushonet Finnish complete.doc (laestadiusarkivet.se)
Lars Levi Laestadius: Tidskriften Ens Ropandes Röst i Öknen / Aikakauslehti Huutavan Ääni Korvessa. Microsoft Word - ERR 001 (laestadiustexter.se)
Peter Leithart: Mark it with a T. Theopolis, 21.3.2012. Mark it with a T – Theopolis Institute
Pentti Lempiäinen: Kastekäytäntö Suomen kirkossa 1500- ja 1600-luvulla. Suomen Kirkkohistoriallinen Seura, 1965.
Martti Luther: Iso katekismus. 1529. https://www.tunnustuskirjat.fi/ik/index.html
Martti Luther: Vähä katekismus. 1529. https://tunnustuskirjat.fi/vahakatekismus.html
Rukous- ja Hartauskirja. I osa. Kotirukoukset. Pyh. Sergein ja Hermanin Veljeskunta, 1928. Rukous- ja hartauskirja. I osa, Kotirukoukset / toimittanut ja kustantanut Pyh. Sergein ja Hermanin veljeskunta. - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Yrjö Sariola: Uudistuva jumalanpalvelus. Tutkielmia jumalanpalveluksen teologiasta. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1994. Uudistuva jumalanpalvelus : tutkielmia jumalanpalveluksen teologiasta / Yrjö Sariola. - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
J. Suhola: Kuinka on oikealla tavalla tehtävä ristinmerkki. Elämän sana nro 28/1939. 01.01.1939 Elämän sana no 28 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Seppo A. Teinonen: Rooma ja me. Vatikaanin toiseen konsiiliin liittyviä dogmatiikan kysymyksiä. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1966. Rooma ja me : Vatikaanin toiseen konsiiliin liittyviä dogmatiikan kysymyksiä / kirjoittanut Seppo A Teinonen. - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Tertullianus: De Corona. https://www.newadvent.org/fathers/0304.htm
The Sign of the Cross. Office of Educational Services; Melkite Eparchy of Newton. https://www.cyril-methodius.org/Pamphlets/Sign_of_the_Cross.pdf
N[ikolai] Varfolomejeff: Muutama sana uskonnostamme. Ristinmerkki. Säkeniä nro 8/1927. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/838159
When did Christians first start making the Sign of the Cross? Catholic Company. https://www.catholiccompany.com/getfed/when-did-christians-first-start-making-the-sign-of-the-cross/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti