24.8. Pärttylin päivä eli apostoli Bartolomeuksen päivä

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

24. elokuuta seisoo kalenterissa Pertun nimipäivä, ruotsinkielisessä kalenterissa Bertel ja Bertil. Aiemmin tuolloin kalentereissa ovat seisoneet Bartholomeus, Bartolomeus, Pertteli, Perttuli, Perttyli, Pärttyli. Nämä ovat kaikki variantteja ensin mainitusta apostoli Bartolomeuksesta. Mutta kuka hän oli, ja miksi hänen muistopäivänsä on ollut merkittävä entisaikoina? Selvitetäänpä tämä.

Bartolomeus Sistiiniläiskappelin katossa Michelangelon kuvaamana 1535-1541. Bartolomeuksella on toisessa kädessään nylkyveitsi ja toisessa oma nahkansa, jotka liittyvät karulla tavalla hänen elämäntarinaansa, kuten lukemalla eteenpäin selviää. Wikimedia Commons: File:Last judgement.jpg - Wikimedia Commons

Salaperäinen apostoli

Bartolomeus mainitaan Uudessa testamentissa ainoastaan apostoleita luetellessa eikä Johanneksen evankeliumissa mainita häntä lainkaan. Siksi hänen onkin perinteisesti ajateltu olevan sama henkilö kuin Johanneksen evankeliumissa mainittu Natanael, sillä tämä ei puolestaan esiinny toisten evankeliumien luetteloissa. Natanaelista puolestaan löytyisikin Johannekselta muutakin aineistoa kuin pelkkä nimi. 

Bartolomeushan eli Βαρθολομαίος, 'Bartholomaios', merkitsee lähinnä "Tolmain poikaa", Natanael puolestaan "Jumala on antanut", jolloin on mahdollista spekuloida miehen olleen Natanael Tolmainpoika. Idässä käsitys näiden kahden yhteydestä vakiintui 800-luvulla ja lännessä parisataa vuotta myöhemmin. Kuitenkin tästä on pitkin kirkon historiaa oltu montaa mieltä, enkä kykene tässä syventymään kysymykseen siinä määrin, että voisin muodostaa omaa näkemystäni aiheesta.

Bartolomeus esiintyy veitsineen muun muassa Sauvon kirkon seinämaalauksissa. Itse otettu.

Raamatun ulkopuolinen perimätieto kertoo Bartolomeuksen saarnanneen evankeliumia Intiassa, jonne hän olisi jättänyt Matteuksen evankeliumin, sekä Armeniassa ja joutuneen surmatuksi ristillä, mitä ennen hänet oli nyljetty elävältä. Tämän vuoksi hänellä onkin tunnuskuvanaan kädessään nylkyveitsi, toisinaan hän kantaa myös nahkaansa.

Eusebios mainitsee osan näistä tiedoista Kirkkohistoriassaan. Hänen mukaansa Aleksandriassa kristillistä koulua johtanut, 200-luvun alkupuolella kuollut Pantenus olisi matkannut intialaisten luo ja huomannut, että joillakuilla siellä oli jo entuudestaan Matteuksen evankeliumi ja että nämä olivat oppineet tuntemaan Kristuksen. Pantenuksen välittämän tiedon mukaan apostoli Bartolomeus oli tämän kirjan heille antanut. Ilmeisesti muuten antiikin lähteissä on voitu puhua myös Persian itä- ja eteläosista Intiana, mikä ehkä on uskottavampi Bartolomeuksen saarna-alue, varsinkin kun se ei ole kaukana myöskin Bartolomeuksen kohteena olleesta Armeniasta.

Bartolomeuksen kunnioitus maailmalla ja meillä

Bartolomeuksen muistoa kunnioitetaan maailmalla erityisesti niillä paikkakunnilla, joilla on hänelle omistettu kirkko. Esimerkiksi Italian Fiumalbossa kaupunki valaistaan päivän aattona tuhansin kynttilöin illan huipentuessa ilotulitukseen.

Pärttylinaattona valaistua Fiumalbon raittia v. 2011. Wikimedia Commons: 
File:Fiumalbo - Aia Chioccia San Bartolomeo 2011.jpg - Wikipedia

Kolkkoa kaikua päivän nimelle tuo puolestaan vuoden 1572 Ranskassa tapahtunut Pärttylinyön verilöyly, jossa ilmeisesti kuningas Kaarle IX:n sijaishallitsija Katariina de' Medicin yllytyksestä katolilaiset väkijoukot murhasivat tuhansittain hugenoteiksi kutsuttuja Ranskan protestantteja.

Pärttylinyön verilöyly on antanut Pärttylin nimelle karmean kaiun. Tämän maalauksen aiheesta on tehnyt hugenottitaiteilija François Dubois, joka oli aikalainen, joskin epäselvää oliko hän myös silminnäkijä. Bartolomeukseen tätä onnetonta tapausta ei yhdistä muu kuin päivämäärä. Wikimedia Commons: File:La masacre de San Bartolomé, por François Dubois.jpg - Wikipedia

Vaikka Bartolomeuksen päivä on ollut Suomessa pyhäpäivä aina vuoteen 1772 asti (jolloin, kuten lukijat täältä muistavat, Kustaa III karsi pyhäpäiviä: Kirkkohistorian kahinaa: Naissaarnaajia ja villiä hurmosta: Oriveden herätys 1770-luvulla ) ei hänen muistonsa ole ollut täällä kovin vahva. Silti hänelle on omistettu ainakin pari kirkkoa. Näistä tunnetumpi on Perttelin kirkko nykyisessä Salossa. Koko entinen Perttelin kuntakin sai nimensä kyseiseltä apostolilta, vaikkakin suomalaistuneessa muodossa, ja Bartolomeus esiintyy Perttelin vanhassa vaakunassakin. Paikka on tunnettu Perttelinä jo 1400-luvun alkupuolelta, joten myös edeltävä kirkko on omistettu hänelle. Vielä luterilaisena aikana paikkakunnalla on pidetty pärttylinmarkkinoita.

Bartolomeus on nylkyveitsineen pääosassa tässä Gustaf von Numersin suunnittelemassa Perttelin vaakunassa. Pertteli liitettiin Saloon v. 2009. Wikimedia Commons: File:Pertteli.vaakuna.svg - Wikipedia

Toinen Perttelin kirkko sijaitsee Laitilan Soukaisten kylässä, missä pieni, ilmeisesti 1700-luvulla rakennettu kyläkirkko on omistettu tälle apostolille. Ehkä sitä ovat edeltäneet aiemmat samalle pyhälle omistetut puukirkot. Soukaisissa ja sen lähikylissä Valvaisissa ja Vahantaustassa mainitaan Pärttyliä sekä sitä seuranneita sunnuntaita ja maanantaita vietetyn aikoinaan juhlavin menoin, joskus riehakkaastikin, ilmeisesti 1800-luvun lopulle asti.

Kainuussa Pärttylin päivä oli kirkollisesti merkittävä päivä, sillä Puolangalla ja Suomussalmella oli tapana mennä Pärttylin sunnuntaina joukolla kirkkoon vieden samalla papille tämän kesältä kertyneet saatavat eli voit ja vasikannahat. Muillakin Kainuun paikkakunnilla vietettiin Pärttyliä samaan tapaan, tosin Ristijärvellä ja Kajaanissa vasta viikkoa myöhemmin, jotta voitiin ensin osallistua muiden juhliin.

Varsinais-Suomessa 1500-luvun alussa rakennettu Perttelin kirkko kantaa Bartolomeuksen muistoa. Pertteli tiedetään jo 1400-luvulta, eli myös tätä edeltänyt kirkko on ollut saman apostolin nimikko.
Wikimedia Commons: File:Perttelin kirkko.jpg - Wikimedia Commons

Paltamossa isännät saapuivat pappilaan jo lauantai-iltana voikontteineen ja emännillä oli ruustinnalle tuliaisiksi juusto- ja leipänyytti. On pohdittu oliko jokin alueen kirkoista ollut ennen Bartolomeukselle pyhitetty ja sen myötä ajankohta oli vakiintunut papinsaatavien maksuun, kun ennenkin oli silloin joukolla kokoonnuttu yhteen. Väenkokoukset tarkoittivat toki muutakin kuin kirkollisia menoja, ja osan nuorista neidoista ajatuksia kuvastaa vanha sananparsi "Ennen kesä lehmättä kuin Perttulin yö pojitta".

Ajan merkkinä ja sään määrittäjänä

Pärttyliä on kansanperinteessä pidetty monesti syksyn alkuna. Kasvukausi päättyy, vedet jäähtyvät, linnut valmistautuvat lähtöön eivätkä luonnon eläimet enää tässä kohtaa lisäänny. "Mikä pisti Pertun päähän,, teki mustikan mustaksi, teki yön pimeäksi, toipa pellolle kokkosen, toipa tulta tupasehen". "Ei sikiä siipilintu päivän Perttulin perästä". Syysviljojen kylvö pitikin tehdä ennen Pärttyliä. Niinpä Sakkolassa sanottiin: "Kylvä, kynnä uutisel, Lauri [10.8.], Pärttyli välil, jos on vanhast varoa, ala panna Pietärilt [29.6.]!"

Laitilan Soukaisten kylän vaatimaton kyläkirkko on omistettu sekin Perttelille eli Bartolomeukselle. 
Senkin juuret ulottuvat luultavasti paljon kauemmas kuin nykyisen kirkon fyysinen olomuoto.
Wikimedia Commons: File:Laitila Perttelin kirkko.jpg - Wikimedia Commons

Vaikka monen muun touhun loppu oli Pärttylissä, niin metsälintujen pyynnin puolestaan ajateltiin alkavan juuri silloin, samoin jäniksen pyynnin, Peräpohjolassa myös peuran. "Tee Perttuna permiä, sata sadinta, viisikymmentä vipua, jollet niillä mitään saa, olet kovan onnen lapsi".

Säätäkin Pärttylinä on ennusteltu, kuten muinakin vanhoina merkkipäivinä. "Mitä päivä Pärttylinä, sitä sää sinä syksynä". Joskus sen on sanottu ennustavan koko talvikauden ilmoja: "Minkälainen päivä Pärttylinä, sitä matka Maariaan".

Bartolomeuksen kirkolliseen puoleen liittyvää perinnettä ei ole kansanperinteessä paljon, mutta sentään jotakin. Töysässä on tiedetty Pärttylin joutuneen nyljetyksi ja siksi on sateesta tuona päivänä todettu: "Jos Pertteli ei saa pitää nahkaansa kuivana, niin ei liioin maamies saa viljaansa laariin kuivana".

Muistetaan Pärttyli

Bartolomeus ei siis ole apostoleista tunnetuimpia, eikä hänestä tosiaan paljoa tiedetä, ellei hän sitten ole Johanneksen esittelemä Natanael. Siitä huolimatta hän on kuulunut apostolien valittuun joukkoon ja tehnyt oman osansa evankeliumin levittämisessä, ehkä jopa niissä maissa, jotka perimätieto tuntee. Perimätieto kertoo myös miehestä, joka on ollut valmis kärsimään sen puolesta, minkä on uskonut oikeaksi. Siis kärsimään, ei laittanut muita kärsimään.

Bartolomeus kannattaa siis muistaa, eikä ainoastaan siksi, että voi todeta syksyn todellakin saapuneen. Vaikka hauska ajanmerkki sekin.

Ahvenanmaan Kumlingen kirkon seinämaalauksissa Bartolomeus kantaa paitsi nylkyveistä
 myös omaa nahkaansa. Wikimedia Commons: File:Kumlinge church Saint Bartholomew.jpg - Wikimedia Commons

Lähteet:

Eusebius Kesarealainen: Eusebiuksen kirkkohistoria. Alkuteos vuosina 311, 314 ja 325. Suomentanut Ivar A. Heikel 1937, Verkkoversio: Eusebiuksen Kirkkohistoria / kreikan kielestä kääntänyt sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Ivar A. Heikel. - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Jouko N. Martikainen ja Osmo Vatanen (toim.): Muistopäivien kirja. Sanctorale. Väyläkirjat 2024.

SKVR XIII2 4939. SKVR -tietokanta. Verkossa: http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kvr-076507

Jukka Vehmas: Valko ja Soukainen. Laitilan kylien varhaisvaiheet -sivusto. Laitilan Oppaat ry 2006. Verkossa: Laitilan kylien varhaisvaiheet

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. Vuoden 1985 painos.

Pelikaani Kristuksen vertauskuvana

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Pelikaani, tuo suomalaisille kovin eksoottinen lintu, on vanha kristillinen symboli, johon voi meikäläisessäkin kirkkotaiteessa törmätä silloin tällöin. Mutta miksi? Mikä tekee pelikaanista kristillisen? Syvennytäänpä yhdessä tähän aiheeseen.

Raamatun tekstejä ja legendaa

Raamatussa pelikaani esiintyy pari kertaa, mutta ne kohdat eivät anna valaistusta aiheeseemme. 3. Moos. 11 ja 5. Moos. 14 määrittelevät pelikaanin yhdeksi niistä linnuista, joita ei sopinut syödä. Psalmin 102 jakeessa 7 on vielä vuoden 1933 käännöksessä kirjoitettu seuraavasti: "Minä olen kuin pelikaani erämaassa, olen kuin huuhkaja raunioissa.", mutta vuoden 1992 käännöksessä kohta kuuluu näin: "Minä olen kuin huuhkaja autiomaassa, kuin pöllö, joka asustaa raunioissa." En tunne hepreaa sen vertaa, että osaisin ottaa kantaa kumpi lintu on oikein. Vuoden 1776 käännöksessä lintujen nimet ovat muuten kerrassaan veikeitä: "Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa."

Antependium eli alttarin etuosaa peittävä tekstiili, johon on kuvattu poikasiaan verellään ruokkiva pelikaani. Tekstiilin on laatinut ruotsalainen tekstiilitaiteilija Sofia Widén (1900 -1961). Domus: Aikakauslehti sisustustaidetta, taideteollisuutta, maalaus- ja kuvanveistotaidetta varten 8-10/1930: 
01.01.1930 Domus : aikakauslehti sisustustaidetta, taideteollisuutta, maalaus- ja kuvanveistotaidetta varten no 8-10 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Pelikaanin merkitys on kuitenkin muualla. Ammoin näet luultiin, että mikäli pelikaani ei löydä poikasilleen ruokaa se lävistää rintansa nokkansa kärjellä ja ruokkii jälkeläisensä omalla verellään. Nokan yläpuolen verenpunainen kärki tuki tämän myytin muodostumista yhdistettynä siihen, kuinka pelikaanit saattoivat nyppiä itsestään sulkia nokallaan ja tapaan seistä niin, että nokka lepää rintaa vasten.

Varhaisimpia kirjallisia lähteitä tälle väitteelle on tuntemattoman kreikkalaisen kirjoittajan mahdollisesti 100-luvulla, viimeistään 300-luvulla, kirjoittama Fysiologos -niminen bestiaari. Bestiaareissa kuvaillaan erilaisia eläimiä, lintuja, taruolentoja, kiviä sekä kasveja niin, että näihin kuvauksiin liittyy tarina sekä symbolinen ja moraalinen merkitys.

Ensinnäkin Fysiologos yhdisti psalmin 102 sanat "minä olen kuin pelikaani erämaassa" Jeesukseen, joka oli yksin messiaanisessa tehtävässään ja kärsimyksessään. Sitten hän kertoo, kuinka pelikaaninpoikaset hyökkäävät kasvaessaan vanhempiaan vastaan, jolloin nämä iskevät poikasensa kuoliaaksi. Tämän jälkeen ne surevat lapsiaan kolme päivää, kunnes kolmantena päivänä emo iskee kylkeensä ja vuodattaa verensä kuolleiden poikasten päälle. Silloin veri herättää ne kuolleista.

1200-luvulta oleva teos selostaa Fysiologoksen tietoja pelikaanista kuvituksen kera. Kuten monesta muustakin tyylin teoksesta huomaa saattoi pelikaanin ulkomuoto olla tekijälle täysin vieras.
Wikimedia Commons: File:A Pelican Feeding her Young - Google Art Project (lgHqUJaXPUhT9Q).jpg

Tämän jälkeen kirjoittaja kertoo, kuinka "näin meidän Herramme teki". Luoja on tehnyt meidät kaikki, ja me olemme lyöneet häntä palvelemalla luotuja Luojan sijaan. Tämän vuoksi "Herra nousi ristillä korkeuteen ja jumalattomat iskivät hänen kylkeensä ja avasivat sen, niin että veri ja vesi virtasivat siitä ikuiseksi elämäksi".

Varovaiset kirkkoisät tarinan välittäjinä ja tulkitsijoina

Tämän tarinan on, ehkä Fysiologoksen kautta, tuntenut ainakin pohjois-afrikkalainen kirkkoisä Augustinus (354 - 430). Psalmin 102 selityksessään hän näet viittaa pelikaania koskevaan väitteeseen ja soveltaa sitä samalla tavoin kuin Fysiologos. Hän on kuitenkin selvästi varovainen puhuessaan aiheesta, sillä sekä ennen että jälkeen jutun kertomisen hän toteaa, että väite voi olla totta tai valhetta. Silti hän toteaa, että jos se on totta on se hieno vertauskuva siitä, mitä Jeesus Kristus on tehnyt. Hän löytää myös 5. Moos. 32:39:stä raamatullisen perustan ajatukselle surmaamisesta ja henkiin herättämisestä: "Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän". Tällä hän vertasi kääntymistä kristityksi vanhan elämän kuolemisena ja uuden syntymisenä.

Myös nykyisen Espanjan alueella vaikuttanut kirkkoisä Isidorus Sevillalainen (n. 560 - 636) mainitsee legendan Etymologiae -ensyklopediassaan. Hänkin kertoo asiasta varsin varovasti todeten, että "On kerrottu, jos se voi olla totta...". Kirkkoisät eivät olleet mitään oppimattomia kaikkiin tarinoihin suoraa päätä uskovia. He tiedostivat kertomuksen epävarmuuden, mutta koska he eivät olleet itse katsomassa miten pelikaanit toimivat eivät he voineet olla varmoja sen valheellisuudestakaan. Augustinukselle merkitsi enemmän kertomuksen symboliarvo kuin se onko kyse luonnontieteellisestä faktasta.

Mosaiikkityö pelikaanista ruokkimassa poikasiaan verellään Aachenin tuomiokirkossa Saksassa. 
Wikimedia Commons: File:Aachen - Aachener DOM (18) -.jpg - Wikimedia Commons

Myöhemmin keskiajalla legenda muotoutui enemmän siihen suuntaan, jossa pelikaani ruokkii verellään nälkäisiä poikasiaan. Ehkä alkuperäinen legenda tuntui turhan brutaalilta, ja tämä versio sopi myös esimerkiksi ehtoollisen vertauskuvaksi. Silti myös aiempaa kertomusta voitiin hyödyntää.

Esimerkiksi nykyisen Ranskan Normandiasta kotoisin ollut Guillaume le Clerc de Normandie, joka eli 1200-luvun alussa, kirjoitti legendasta omassa teoksessaan Bestiaire divin ('Jumalallinen bestiaari'). Hän soveltaa kertomusta näin (tämä on oma käännökseni englanninkielisestä käännöskatkelmasta):

"Me olemme hänen poikiaan, hänen pieniä poikasiaan, jotka kuin ilkeät rikolliset hyökkäävät vasten hänen kasvojaan palvelemalla niin usein luotua, mikä johtaa meidät häpeään. Me kiellämme hänet täysin palvoessamme kiveä ja puuta. Tämän vuoksi hän tulee vihaiseksi, hylkää ja ajaa meidät pois [---]. Sitten Isä säälii meitä lähettäen Maahan rakkaan Poikansa, todellisen Jumalamme, Jeesuksen Kristuksen. Jumala tulee ihmiseksi meidän syntiemme tähden. Hänet ympärileikattiin ja kastettiin, ja meidän pelastukseksemme hän koki tuskan ja kärsimyksen, antoi pidättää ja vangita itsensä, antautui sidotuksi ja syljetyksi, ripustettavaksi pyhälle ristille, kruunattavaksi piikein sekä naulattavaksi käsistään ja jaloistaan. Täynnä sääliä Pelastaja antoi lävistää kylkensä ja, todellakin, veri ja vesi virtasivat ulos. Tämän veren kautta me olemme kaikki parannetut [---] Jumala on todellinen pelikaani. Hän pelasti meidät ja toivotti meidät tervetulleeksi takaisin armoonsa."

Italian Urbinossa on 1400-luvun alussa maalattu pieneen kappeliin ristiinnaulitun Jeesuksen 
yläpuolelle pelikaani ruokkimaan poikasiaan verellään. Symboliikka on tässä aivan ilmeinen.
Wikimedia Commons: File:Urbino, Oratorio di San Giovanni Battista 07.JPG - Wikimedia Commons

Pelikaani lauluissa, taiteessa - ja kuninkaallisessa käytössä

Ainakin 1300-luvulta lähtien pelikaani ei ollut Kristuksen vertauskuvana ainoastaan bestiaareissa, vaan myös lauluissa sekä rukous- ja messukirjoissa. 1200-luvulla Tuomas Akvinolainen (1225 - 1274) kirjoitti hymnissään Adoro te devote, kuinka Kristus on "Pie Pelicane, Jesu Domine" ('Hurskas pelikaani, Herra Jeesus'). Kaunokirjallisuudessa siihen ovat viitanneet muun muassa Dante (1265 - 1321) ja myöhemmin Shakespeare (1564 - 1616).

Pelikaani päätyi kirkkotaiteeseen sekä useisiin vaakunoihin, ja sen käyttö säilyi myös reformaation yli. Kuvatyyppi tunnetaan nimellä "Pelikaani hurskaudessaan" (englanniksi "Pelican in her piety"). Tosin joskus sen tulkinnat saattoivat kokea erikoisia muutoksia. Englannin kuningas Henrik VIII vertasi englannin reformaation keskeistä vaikuttajaa Thomas Cranmeria (1489 - 1556), jolle kuningas antoi vuonna 1544 uuden kolmella pelikaanilla varustetun vaakunan, juuri pelikaaneihin sanoen näiden lintujen merkitsevän sitä, kuinka Cranmerin tulisi pelikaanin tavoin olla valmis vuodattamaan vertaan poikastensa puolesta, jotka on kasvatettu uskossa Kristukseen.

Henrikin tytär, kuningatar Elisabet I (1533 - 1603) venytti symbolia vielä pidemmälle. Hän näet vertasi itseään pelikaaniin kansakunnan itsensäuhraavana äitinä. Tästä artikkelissaan kirjoittanut Jonathan Jong toteaakin ivallisesti, että toisinaan protestantit ovat tuhonneet kuvia fyysisesti, mutta välillä tätä on tehty sisällöllisesti.

Vuonna 1575 ilmeisesti Nicholas Hilliardin (1547 - 1619) maalaama muotokuva Elisabet I:stä, 
niin sanottu "Pelikaanimuotokuva", sillä hänellä on siinä yllään "Pelikaani hurskaudessaan" -tyyppiä 
esittävä koru. Kuten edellä tuli mainittua liitti Elisabet symbolin koskemaan myös itseään. Wikimedia 
Commons: File:Nicholas Hilliard Elizabeth I The Pelican PortraitFXD.jpg

Yksityiskohta yllä olevasta maalauksesta, jossa pelikaani erottuu tarkemmin.

Wikimedia Commons: File:The Pelican Portrait - detail 01.jpg

Toisaalta tämä kristillinen symboli on päätynyt amsterdamilaiseen synagogaankin, missä se on ilmeisesti saanut uuden sovellutuksen kolmen poikasen edustaessa kolmea yhdistynyttä juutalaista yhteisöä, jotka yhdessä juovat samasta tradition lähteestä. Symbolista on siis ollut moneksi.

Pelikaani hurskaudessaan esiintyy myös heraldiikassa, ja muissakin kuin uskonnollisissa 
yhteyksissä, kuten tämä Yhdysvaltain Louisianan osavaltion lippu todistaa. 
Wikimedia Commons: File:Flag of Louisiana.svg - Wikimedia Commons

Pelikaani Suomessa

Suomalaiseen luontoonhan pelikaani ei kuulu, mutta kolmasti se on todistetusti vieraillut ilmatilassamme: Turussa vuonna 1605, Karjaalla 1839 sekä Pyhäjoella 1925. Ei ihme, ettei vierailuja ole ollut enempää, sillä jokainen näistä kolmesta tänne asti eksyneestä ammuttiin.

Silti pelikaanin symboliarvo on täälläkin jossain määrin tunnettu, sillä siitä löytyy viittauksia maamme hengellisessä lehdistössä ainakin 1900-luvun alkupuolella. Tulkinnat ovat yleensä vastanneet pitkälti yleiskristillistä linjaa, mutta onpa meilläkin tehty myös sovellutuksia. Näin sanailee Tampereen talouskoulun pitkäaikainen johtajatar Helmi Koskimies (1869 - 1947) Kotimaa -lehdessä vuonna 1925: 

"Eräällä matkalla kävin eräässä vanhassa kirkossa, joka oli korjauksen alaisena. Veistos uuden saarnatuolin yläpuolella kuvasi pelikaania, joka hakkaa oman povensa verille ruokkiakseen ympärillä olevia poikasiaan omalla verellään. Ryhmä oli liikuttavan kaunis. Ajattelin sitä katsoessani: ainoastaan se mitä sydämestä lähtee, menee sydämeen. Ainoastaan siitä, mitä antaumuksen tuskalla on ruokittu, tulee aikaan samallainen ruokkija. Pelikaanipoikasesta tulee pelikaani, joka elättää poikasiaan sydänverellään. Sanotte, että tämä on luonnollista. Mutta luonnollista on myöskin, että ainoastaan se lapsi, joka on alttiiksiantavalla rakkaudella kasvatettu antaa vastalahjana parastaan - ensin koulussa, sitten elämässä. Juuri tämä onkin kasvatuksen päämäärä: saada kasvatti vapaaehtoisesti, iloisella antaumuksella antamaan parhaansa, olkoon sitten tehtävä suuri tai pieni, koulun arkiset askareet tai vaativa elämäntehtävä."

Ennen kaikkea sen jäljet ovat näkyneet kuitenkin kirkkotaiteessa siellä täällä. Vaikuttava esimerkki tästä oli sotien myötä tuhoutunut Koiviston kirkon alttari-ikkuna, jonka oli maalannut v. 1928 Lennart Segerstråhle ja joka oli aikanaan Suomen suurin lasimaalaus. Siinä oli maalauksen alaosassa, Jeesuksen alapuolella, kuvattuna pelikaani ruokkimassa poikasiaan sydänverellään.

Koiviston kirkon alttarilasimaalauksesta löytyi myös pelikaani. Tästä kuvasta sitä on vaikea erottaa, mutta siellä se on, Jeesuksen alapuolella. Wikimedia Commons:
File:Koivisto church altar.jpg - Wikimedia Commons

Pelikaani löytyy myös vuonna 1933 valmistuneesta Noormarkun kirkosta, josta olen sen itse bongannut. Tosin sitä ei välttämättä ole moni kirkkovieras nähnyt, se kun on sakastissa oven yläpuolella. Ehkä sen tarkoituksena on muistuttaa saarnaamaan sekä alttaripalvelusta toimittamaan menevää pastoria siitä, kuinka hänen on ruokittava itseuhrautuvasti laumaansa Kristuksen (ja pelikaanin) esimerkin mukaisesti.

Pelikaani poikasineen komeilee myös Noormarkun kirkon sakastissa. 
Kuva itse otettu.

Pelikaani löytyy myös useista muista Suomen kirkoista. Usein se on saarnatuolin yläpuolella. Useimmiten tuolla paikalla nähdään kyyhkynen Pyhän Hengen vertauskuvana, mutta joissain kirkoissa on valikoitu symboliksi pelikaani. Näin esimerkiksi Kangasalan, Karjaan, Kökarin, Orimattilan, Siuntion ja Helsingin Paavalin kirkoissa. Varmasti niitä on muuallakin, sekä esimerkiksi lasimaalauksissa. Kommenteissa voitte kertoa, mitkä paikat jätin Suomesta mainitsematta.

Pelikaani komeilee Kangasalan kirkon saarnastuolin yläpuolella, 
tosin ilman poikasiaan. Ehkä pastori ja kirkkokansa ovatkin niitä poikasia, 
joita ruokitaan verellä? Wikimedia Commons: 
File:Kangasalan kirkon saarnastuolin pelikaani.JPG

Symboli ei ole riippuvainen luonnontieteestä

Pelikaanisymboli esiintyy siis hyvinkin laajasti, ja se on väkevä kuva huolimatta siitä, että kyseessä ei ole luonnontieteellinen fakta. Toisaalta se ei olekaan riippuvainen siitä, sillä jo Augustinus käytti tarinaa sillä tavoin, että vaikka se ei olisikaan totta, niin tarinana se on erinomainen vertauskuva Jeesuksen toiminnasta ja työstä. Kuten Guillaume le Clerc de Normandie kirjoitti, on Jumala todellinen pelikaani, toteuttaen tuon vertauskuvan sisällön täydellisesti. Näin tämä symboli on edelleen käyttökelpoinen.

Näin luovasti symbolia käytettiin Skotlannissa, kun väkeä yritettiin vuonna 1944 sodan tiimellyksessä 
saada luovuttamaan verta. Juliste julistaa: "Sinun veresi voi pelastaa elämän". Jälleen vertauskuva toimi: oli tarve antaa vertaan toisten elämäksi. 
Wikimedia Commons: File:Poster The Scottish National Blood Transfusion Association.JPG - Wikimedia Commons

Lähteet:

Augustine: Exposition on Psalm 102. New Advent. Verkkoversio: CHURCH FATHERS: Exposition on Psalm 102 (Augustine)

Matti Etelänsaari: Eläimellistä symboliikkaa. Tampereen ev.lut. seurakunnat, 4.10.2013. Verkkoversio: Eläimellistä symboliikkaa - Etsikko

Guillaume le Clerc. The Medieval Bestiary. Verkkoversio: Medieval Bestiary : Encyclopedia : Guillaume le Clerc

Isidore of Seville: Etymologies. Cambridge University Press 2006. Verkkoversio: The Etymologies of Isidore of Seville

Jonathan Jong: Christian Symbolism: The Pelican in Her Piety. St Mary Magdalen School of Theology. Verkkoversio: Christian Symbolism: The Pelican in Her Piety — St Mary Magdalen School of Theology

Kangasalan kirkko: 250-vuotias kivikirkko. Kangasalan seurakunta. Verkkoversio: Kangasalan kirkko: 250-vuotias kivikirkko

Helmi Koskimies: Kaksi kaswattajatyyppiä Aleksis Kiven "Paimentytössä". Kotimaa 27/1925, 8.4.1925. Verkkoversio: 08.04.1925 Kotimaa no 27 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Koulu & kirkko: Kristillisiä symboleja - P-T. Suomen ev.lut. kirkko. Verkkoversio: Kristillisiä symboleja - P-T - Koulu ja kirkko

Kökarin kirkko. Kökarin kunta. Verkkoversio: Kökarin kirkko

Orimattilan kirkko täytti 150 vuotta v. 2016. Orimattilan seurakunta. Verkkoversio: ORIMATTILAN KIRKKO TÄYTTI 150 VUOTTA V. 2016

Remigijus Oželis: Pelican: a Christian symbol Depicting the Sacrifice of Jesus Christ. Bogoslovni vestnik/Theological Quarterly 83 (2023) 2, 391—401. Verkkoversio: Ozelis.pdf

Paavalinkirkko. Kirkko Helsingissä, 29.10.2021. Verkkoversio: Paavalinkirkko

Pelikaani. Tiedonportailla.fi. Verkkoversio: Pelikaani (Pelecanus onocrotalus)

Saarnastuolit. Siuntion seurakunta. Verkkoversio: Saarnastuolit

Richard Stracke: The Pelican Symbol. A Guide to Christian Iconography: Images, Symbols, and Texts. Verkkoversio: The Pelican Symbol in Christian Iconography

Diklah Zohar: Bloodsucking Pelicans, a Dutch Jewish Symbol? 10.11.2020. Verkkoversio: Bloodsucking Pelicans, a Dutch Jewish Symbol?

"Tunnetko tämän juutalaisen?" - Dimitri Klepininin (1904-1944) tarina

Kirjoittanut: Ossi Tammisto

Toinen maailmansota oli suurten kauhujen ja julmuuden aikaa. Kaiken verenvuodatuksen ja julmuuden pimeän yötaivaan keskellä esiintyi kuitenkin myös sellaisia epäitsekkyyden, hyvyyden ja rakkauden osoituksia, että ne loistavat tuossa synkeydessä kuin kirkkaat tähdet. Jokainen niistä olisi oman laulunsa arvoinen, mutta nyt tahdon kertoa teille Ranskassa toimineesta ortodoksipappi Dimitri Klepininistä (1904-1944).

Dimitri Klepinin mainitaan usein häntä tunnetumman Maria Skobtsovan eli Maria Pariisilaisen (1891-1945) yhteydessä. Maria onkin hyvin kiehtova henkilö, ja hänestä on kirjoitettu paljon. Nyt haluan kuitenkin keskittyä Dimitriin. Käytän hänestä tässä nimeä Dimitri, koska lähteenikin kutsuvat häntä pääosin isä Dimitriksi.

Venäjältä Pariisiin

Dimitri syntyi 14. huhtikuuta 1904 Venäjän keisarikunnan eteläosissa, Terekin oblastin Pjatigorskissa hartaaseen ortodoksiperheeseen. Perheen asuessa Odessassa nykyisen Ukrainan alueella hänen äitinsä Sofia auttoi perustamaan ortodoksisia kouluja ja toimi aktiivisesti kaupungin köyhien auttamiseksi.

Dimitri Klepinin nuorena miehenä. 
Wikimedia Commons

Venäjän vuonna 1917 alkanut vallankumous johti lopulta siihen, että perhe pakeni maasta ensin Konstantinopoliin (nykyinen Istanbul Turkissa), sitten Jugoslaviaan ja lopulta Ranskan Pariisiin. Siellä Dimitrin elämässä tapahtui suuri käänne hänen rakkaan äitinsä kuoltua vuonna 1923. Hän kirjoitti ystävälleen kirjeessä kokemastaan:

"Ensimmäinen kerta, kun ymmärsin kärsimyksen merkityksen [---] Mutta ilo tuli takaisin, kun muistin Vapahtajamme sanat: 'Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt'. Olin tullut äitini haudalle maailmallisten murheiden raskaan taakan kera. Kaikki näytti hämmentävältä ja ratkaisemattomalta kunnes yhtäkkiä löysin Kristuksen keveän ikeen. En ole koskaan kokenut iloisempaa päivää kuin tuo päivä ja kiitän Jumalaa kaikesta mitä Hän on antanut minulle kannettavaksi. Tämän kokemuksen jälkeen uudelleensuuntasin elämäni ja tiettyjen ongelmien ratkaiseminen helpottui."

Kohti pappeutta

Vuonna 1925 Dimitri alkoi opiskella Pyhän Sergiuksen teologisessa instituutissa Pariisissa. Siellä hänen opettajanaan ja oppi-isänään toimi Sergei Bulgakov (1871-1944), instituutin johtaja ja dogmaattisen teologian professori. Dimitrin tavoin Bulgakov oli syntynyt Venäjällä. Tutustuminen marksismiin oli vieraannuttanut hänet lapsuudenkotinsa uskonnollisuudesta, mutta Leo Tolstoin, Fjodor Dostojevskin sekä Vladimir Solovjovin teosten lukemin auttoivat häntä löytämään uudelleen kristillisen uskon.

Bulgakovista tuli eräänlainen kristillinen sosialisti, ja vuonna 1906 hän olikin Venäjän duumassa itsenäisenä kristillis-sosialistisena edustajana. Kesällä 1909 hän sai poikansa hautajaisissa kokemuksen, joka ratkaisi hänen paluunsa ortodoksiseen kirkkoon. Vuonna 1918 Bulgakov vihittiin papiksi ja sai olla mukana valitsemassa Moskovan patriarkka Tiihonia. Bulgakov suhtautui torjuvasti lokakuun vallankumoukseen, mikä johti osaltaan hänen ja monen muun karkottamiseen Neuvostoliitosta joulukuussa 1922 niin sanotulla filosofien laivalla.

Sergei Bulgakov 1920-luvulla. 
 https://en.wikipedia.org/wiki/File:Sbulgakov.jpg

Bulgakov vaikutti Dimitrin hengelliseen ajatteluun, joka oli varmasti jo jälkimmäisen perhetaustankin vuoksi yhteiskunnallisesti suuntautunut. Dimitri ei tosin tehnyt opiskeluaikanaan suurta vaikutusta opettajiinsa, sillä näiden mukaan Dimitri oli hyvin vaatimaton ja melko kömpelö nuori mies, joka ei erottunut mitenkään erityisesti. Jälkikäteisarviona sanottiin, ettei kukaan osannut arvata hänen sisällään ollutta valtavaa henkistä voimaa.

Dimitri kuitenkin valmistui vuonna 1929 ja opiskeli sen jälkeen Yhdysvalloissa New Yorkin protestanttisessa teologisessa seminaarissa. Sieltä palattuaan hän työskenteli eri ammateissa ollen samalla kirkollisesti aktiivinen muun muassa johtamalla seurakunnan kuoroa.

Papiksi ja juutalaisten auttajaksi

Vuonna 1937 tapahtui kaksi tärkeää asiaa. Ensinnäkin avioituminen Tamara Baimakovan kanssa ja toiseksi metropoliitta Jevlogin suorittama pappisvihkimys. Liitosta syntyi kaksi lasta, Helene vuonna 1939 ja Paul vuonna 1942. 

Vuonna 1939 Dimitri nimitettiin papiksi yhteisöön, joka majoitti köyhiä. Sitä johti luostarien ulkopuolella elävä nunna Maria Skobtsova, äiti Maria, hänkin Venäjältä muuttanut. Hän oli vuonna 1935 perustanut Ortodoksinen aktio -nimisen hyväntekeväisyysjärjestön. Sen keskus oli Lourmel-kadulla sijaitsevassa talossa, jonka keskuksen pappina Dimitri toimi.

Dimitri pappina.
Wikimedia Commons

Samana vuonna 1939 alkoi myös toinen maailmansota, ja seuraavana vuonna Saksa miehitti Ranskan. Tämä vaikutti myös Dimitrin tekemään työhön, sillä natsien aloitettua Ranskan juutalaisten massapidätykset etsivät monet juutalaiset turvaa Lourmel-kadun keskuksesta. Vangitsemisen saattoi tässä vaiheessa välttää, mikäli pystyi todistamaan olevansa kristitty eikä juutalainen siitä huolimatta, että natsien juutalaisiin kohdistama vaino oli kylläkin etnistä eikä niinkään uskonnollista. Kastetodistuksella saattoi kuitenkin hämätä juutalaisia etsineitä viranomaisia.

Tämä antoi uuden ulottuvuuden Dimitrin pappisvirkaan. Osa keskukseen tulleista juutalaisista päätyi Dimitrin kanssa keskusteltuaan ottamaan vastaan kasteen, mutta hän kirjoitti kastetodistuksia pyydettäessä myös muille juutalaisille laittaen niihin ainoastaan pienen merkinnän muistaakseen itse, mitkä todistukset olivat aitoja, mitkä vääriä. Tällainen hämäys vaivasi hänen omaatuntoaan hieman, mutta hän katsoi kristillisen uskonsa ja pappeutensa velvoittavan hänet toimimaan näin. Hän kirjoitti:

"Ajattelen, että hyvä Kristus antaisi minulle tällaisen paperin jos olisin heidän asemassaan. Joten minun täytyy tehdä se [---] Jos myrskyn yllättämä hakee suojaa kirkosta, onko minulla oikeutta sulkea ovea?"

Eräs Dimitrin seurakuntalaisista on kuvannut seurakunnan pääsiäisenviettoa vuonna 1942. Silloin ei ollut tiedossa, että kyseessä oli viimeinen pääsiäinen, jonka Dimitri sai viettää seurakuntansa kanssa:

"Ulkopuolella olivat rajoitukset, tuska, sota. Täällä kynttilöiden valaisemassa kirkossa oli pappimme kokonaan valkoisiin puettuna, kuin tuulten siivin kantamana. Säteilevin kasvoin hän julisti: 'Kristus on ylösnoussut!'. Ja me vastasimme: 'Totisesti ylösnoussut!', niin että varjot hajosivat."

Kesäkuussa 1942 pidätettiin kerralla noin 13 000 juutalaista ja vietiin heidät urheilustadionille säilöön kuin karjalauma aitaukseen. Äti Marian onnistui kuitenkin päästä sisälle stadionille, jolloin hän saattoi auttaa sairaita ja antaa tukea epätoivoisille. Hän jopa onnistui pelastamaan neljä lasta piilottamalla nämä pois kuljetettaviin roskalaatikoihin.

Maria Pariisilainen v. 1930 yhdessä venäläisen ortodoksifilosofin Nikolai Berdjajevin sekä bulgarialaisen ortodoksiteologin Stefan Tsankovin kanssa. 
Wikimedia Commons

"Juutalaisten rakastaja" vankeuteen

Helmikuussa 1943 Gestapo pidätti Marian, tämän pojan Georgin sekä useita muita. Georgin taskusta löytyi kirje juutalaisen perheen Dimitrille lähettämä kirje, jossa pyydettiin kastetodistusta. Dimitri ei ollut paikalla Gestapon hyökätessä, mutta seuraavana aamuna hän rauhallisesti toimitti viimeisen jumalanpalveluksen kirkossaan ja meni sitten kohtaamaan Gestapon. Osa Dimitrin ja häntä kuulustelleen saksalaisen upseerin Hoffmanin keskustelusta on säilynyt:

Hoffman: "Jos vapautamme sinut, niin lupaatko olla koskaan enää auttamatta juutalaisia?"
Dimitri: "En voi luvata sellaista. Olen kristitty, ja minun pitää toimia niin kuin täytyy."

Silloin Hoffman iski Dimitriä vasten kasvoja huutaen: "Juutalaisten rakastaja!  Kuinka julkeat puhua noista sioista kristityn velvollisuutena!"

Silloin Dimitri kohotti kaulassaan roikkuvaa ristiä. Se oli krusifiksi, joten siihen oli kuvattu Jeesus ristiinnaulittuna. Sitä näyttäen hän lausui: "Tunnetko tämän juutalaisen?" Vastaukseksi Hoffman iski uudelleen. Dimitri Klepininin kohtalo oli sinetöity.

Kaksi kuukautta myöhemmin Dimitri oli vankileirillä yhdessä Marian pojan Georgin kanssa. Dimitrin papinpuku eli kasukka oli repaleinen sekä likainen ja vartijat kutsuivat häntä pilkkahuudolla "Juutalainen!" Georgin alettua itkeä lohdutti Dimitri häntä sanoen, että Jeesus Kristus oli saanut kantaa paljon suurempia loukkauksia.

Dimitrin oli leirillä mahdollista toteuttaa pappiskutsumustaan, sillä ortodoksivankien oli sallittu pystyttää leirille kappeli, jossa he viettivät päivittäin jumalanpalvelusta. Hän jopa valmisti Georgia pappisvihkimystä varten. Hän rohkaisi kirjeissään perheelleen vaimoaan pysymään vahvana:

"Hävitä synkät ajatukset Jeesuksen rukouksella, osallistu ehtoolliseen niin usein kuin mahdollista [---] Älä anna epätoivon tai ärsytyksen juurtua sinuun, ja riennä nopeasti ripittäytymään papille."

Omasta tilanteestaan hän totesi:

"Olen täysin tietoinen siitä, että Jumalan tahto toteutuu ja että uusi kuuliaisuus kirkossa on alkamassa minulle."

Buchenwaldin keskitysleirin portti, jossa lukee "Jedem das seine", 'jokaiselle omansa'.
Wikimedia Commons

Kuoleman rajan yli ristinmerkin suojissa

Vuoden kuluttua Dimitri siirrettiin Buchenwaldin keskitysleirille ja sen jälkeen Mittelbau-Doran keskitysleirille. Georgi sai akuutin äkämätautitartunnan ja mahdollisesti teloitettiin työhön kykenemättömänä. Myös Dimitrin terveys romahti ja hän kärsi keuhkokuumeesta. Hän lojui ylikansoitetussa sairastuvassa lattialla, jossa ihmisjätökset löyhkäsivät. Lopulta 9. helmikuuta 1944 hän menehtyi. 

Henkensä säilyttämiseksi vanginvartijaksi värväytynyt venäläinen vanki on kertonut tunnistaneensa Dimitrin papiksi, jota eräät vangit olivat kyselleet. Hänen kumartuessaan Dimitrin puoleen pappi pyysi vartijaa siunaamaan hänet ristinmerkillä. Ajattelematta mitään vartija toteutti Dimitrin pyynnön, jonka jälkeen pappi veti viimeisen henkäyksensä. Vuosia myöhemmin vartija kertoi ahdistuneena, kuinka hänen mielessään kummitteli se, miten hän pampuniskujen tahraamalla kädellään oli piirtänyt ristinmerkin kuolevan miehen ylle.

Dimitrin ruumis poltettiin Buchenwaldin krematoriossa. Kun sana hänen kuolemastaan saavutti hänen perheensä järjesti metropoliitta Jevlogi järjesti hänelle muistopalveluksen. Myös äiti Maria kuoli keskitysleirillä, 31. maaliskuuta 1945.

Dimitrin ja hänen ystäviensä jälkimuisto

16. tammikuuta 2004 Konstantinopolin patriarkaatti julisti Marian, Georgin, Dimitrin sekä heidän kanssaan toimineen kristityksi kääntyneen juutalaisen Elia Fondaminskin pyhiksi asettaen muistopäiväksi 20. heinäkuuta.

Dimitrin ja hänen tovereidensa tarina on vaikuttava ja inspiroiva. Inhimillisesti ajatellen sillä on vaikea nähdä onnellista loppua. Varmaan heidän vangitsijoidensa ajatukset vastasivat paljossa niitä pilkkasanoja, joita Jeesuksen ristiinnaulitsemista seuranneet syytivät hänen päälleen: "Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan" (Matt. 27:42).

Mutta juuri tämän Mestarinsa jalanjälkiä he olivatkin lähteneet seuraamaan. He olivat saaneet pelastettua muiden hengen, vaikka he menettivät omansa. He halusivat seurata oikeaa Kristusta, juutalaisen kansan pariin syntynyttä Kristusta, ei mitään natsien keksimää arjalaista Kristusta, jollaista Saksalaiset kristityt (Deutsche Christen) -liike yritti lanseerata. Tätä ristiinnaulittua juutalaista Jeesusta Dimitri tunnusti iskujakin vastaan, ja hänen ristinsä merkki ylleen piirrettynä hän astui kuoleman rajan yli.

Oma kaunis viestinsä on siinäkin, että tuon viimeisen palveluksen suoritti itsensä kelvottomaksi tuntenut vanginvartija. Hän oli monessa rikkonut, mutta silti hän saattoi toimia siunauksen välikappaleena. Eikö se olekin lohdullinen ajatus, kun rehellisesti tarkastelemme omaa elämäämme, puutteellisuuksiamme, rikkomuksiamme ja laiminlyöntejämme?

Dimitrin ja hänen ystäviensä tarina on monella tapaa synkkä. Samalla se on kaunis tarina epäitsekkyydestä ja itseuhrautuvaisuudesta. Ja samalla tavoin kuin heidän hyvyytensä loistaa kirkkaiden tähtien tavoin pimeällä yötaivaalla oli vanginvartijan piirtämä ristinmerkki pieni valontuike sairastuvan saastan keskellä.

Lähteet:

Dimitri Klepinin. Gariwo: Gardens of the Righteous Worldwide. https://en.gariwo.net/righteous/shoah-and-nazism/dimitri-klepinin-7568.html

New Martyr Under The Nazis: St. Dimitri Klepinin. American Carpatho-Russian Orthodox Diocese of North America. Ecumenical Patriarchate of Constantinople. https://www.acrod.org/orthodox-christianity/articles/saints/st-dimitri-klepinin

Pyhittäjämarttyyri Maria Pariisilainen, hänen poikansa Georgi, pappi Dimitri Klepinin ja Elias Fondaminski. Suomen ortodoksinen kirkko. https://ort.fi/synaksario/pyhittajamarttyyri-maria-pariisilainen-hanen-poikansa-georgi-pappi-dimitri-klepinin-ja-elias-fondaminski/

Pyykkönen, Hannu: Sergei Bulgakov. Ortodoksi.net. https://www.ortodoksi.net/index.php/Sergei_Bulgakov

6.1. Loppiainen, idän tietäjien ja Jeesuksen kasteen juhla

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

6.1. on loppiainen, ja nyt tutustumme tämän juhlan taustoihin ja perinteisiin.

Päivän suomenkielinen nimi viittaa siihen, kuinka se päättää 12 päivän joulujakson sen viimeisenä juhlapyhänä. Esimerkiksi Virossa päivä on "kolmekuningapäev", mikä viittaa Matteuksen evankeliumissa esiintyvään kertomukseen idän tietäjistä, jotka toivat Jeesus-lapselle lahjoja. Näitä on kutsuttu myös kuninkaiksi, tästä "kolmen kuninkaan päivä". Itse asiassa Matteus ei kerro mitään tietäjien lukumäärästä, mutta koska lahjoja oli kolmea lajia, kultaa, mirhaa ja suitsuketta, on lukumääräksi arvattu kolme.

Päivä on siis katolisessa kirkossa sekä monissa protestanttisissa kirkoissa muodostunut näiden tietäjien vierailun muistopäiväksi. Päivän kirkollisempi nimi epifania viittaa näyttämiseen, tietäjät näkivät  tähden, joka puolestaan näytti heille Jeesuksen. Toisin kuin monista seimiasetelmista voisi päätellä eivät nämä tietäjät näet vierailleet vastasyntyneen Jeesuksen luona, vaan he lähtivät liikkeelle vasta tämän synnyttyä: "Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: "Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme." (Matt. 2:1-2)

Tietäjien vierailun on teologisesti ajateltu kuvaavan sitä, kuinka Jeesus tuli maailman kaikkia kansoja varten, ei vain juutalaisia, joita edustivat synnyinyönä seimelle saapuneet paimenet, vaan myös muita kansoja varten, joita edustivat kaukaa tulleet tietäjät. Siksi loppiainen on myös lähetystyön pyhä. Tietäjien historia olisi kiinnostava tutkimuskohde, mutta saa jäädä odottamaan tulevaisuutta.

Tietäjien kumarrus Giotton (1266-1337) tulkitsemana. 
Wikimedia Commons: File:Giotto - Scrovegni - -18- - Adoration of the Magi.jpg - Wikimedia Commons

Katolisen kristikunnan perinteitä

Monessa katolisessa maassa päivään liittyy runsaasti juhlaperinteitä. Varsinkin Espanjassa ja muilla espanjan- ja katalaaninkielisillä alueilla vietetään Kolmen viisaan miehen juhlaa, espanjaksi nämä ovat los Reyes Magos, katalaaniksi els Reis Mags d'Orient. Kameleineen saapuville tietäjille voivat lapset lähettää kirjeitä, ja yöllä nämä saapuvat tuomaan lahjoja. Myös kulkueita järjestetään.

Ranskassa makea tapa juhlistaa päivää on "kuninkaiden kakku" (Galettes des rois), joka koristellaan pahvikruunulla ja jonka sisään kätketään papu tai jokin esine. Se, jonka kakkupalaan tuo kätketty asia osuu saa kruunun päähänsä ja on loppupäivän perheen kuninkaana.

Monessa katolisessa maassa lapset voivat pukeutua tietäjiksi tai kuninkaiksi ja kiertää talosta taloon laulaen ja keräten lähetystyölle lahjoituksia. He voivat myös kirjoittaa liidulla ulko-oveen seuraavat merkinnät (numerot vaihtelevat vuoden mukaan): "20*C+M+B*24". Niiden merkitys on "Jumala siunatkoon tätä taloa vuonna 2024". Kirjaimilla CMB on kaksoismerkitys, sillä ensinnäkin ne ovat lyhenne latinankielisestä siunauksesta "Christus Mansionem Benedicat" ('Kristus taloa siunatkoon'), mutta samalla ne sisältävät viittauksen perimätiedon vuosisatojen varrella tietäjille antamiin nimiin Caspar, Melchior ja Balthasar. Suomessa paikallinen katolinen kirkkokin noudattaa tätä perinnettä myyden tekstiä myös oveen kiinnitettävinä tarroina.

500-luvulla Sant'Apollinare Nuovon basilikaan Italian Ravennaan tehty mosaiikki 
antaa miehille nimet Balthassar, Melchior ja Gaspar. Nimiperinne on siis vanha.
Wikimedia Commons.

Luterilaisen Suomen vähäinen tapaperinne

Luterilaisessa Suomessa kansanperinne tähän juhlaan liittyen on ollut vähäistä. Yksi syy on siinä, että Nuutin päivä on läheisyytensä vuoksi imenyt itseensä pikemmin loppiaiseen sopivia tapoja. Aiemmin Nuutin päivä näet sijaitsi kalenterissa heti loppiaisen jälkeen ja koska loppiainen oli viimeinen joulun pyhäpäivä oli Nuutti varsinainen joulun lopettaja. Nuutin päivä on kuitenkin aivan oma tarinansa.

Monen muun juhlapyhän tavoin säätä toki tarkkailtiin. Jämsässä sanottiin, että "jos loppiaisena sataa lunta niin paljon, että hiiren jäljet peittyvät, niin sinä vuonna ei tule lumesta puutetta". Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjärvellä iso lumituisku tiesi huonoa: "Jos loppiaisena on jyväaitan polku ummessa, niin se joutaa olemaan ummessa koko seuraavan talven". Elettäessä savupirteissä saatettiin joulun aikaan lämmittää kiukaita koko valoisan ajan, sillä ihmiset toimittivat valoisan ajan ulkona askareitaan pirtin ollessa täynnä savua. Loppiaisena kuitenkin jo voitiin sanoa, että tuvasta tulee liian lämmin, jos koko valoisa aika lämmitetään. Päivä pidentyi ja päreitäkin tarvittiin vähemmän valaistukseksi. Myös tiernapoika -esitykset kantavat sisältönsä puolesta loppiaisen perinnettä viitatessaan tietäjiin.

Ortodoksiset perinteet

Suomessa on kuitenkin toinenkin traditio viettää tätä juhlapäivää. Ortodokseilla näet loppiainen on ensi sijassa Teofanian juhla, jolloin muistellaan Jeesuksen saamaa kastetta Jordan-virrassa. Se on ortodokseilla yksi 12 tärkeimmästä kirkollisesta juhlasta vuodessa. Teofania tulee sanana kreikasta ja merkitsee Jumalan ilmestymistä. Evankeliumeissahan kuvataan Jeesuksen kasteen yhteydessä Isän Jumalan äänen kuuluneen taivaista ja Pyhän Hengen laskeutuneen kyyhkysen hahmossa Pojan ylle. Vaikka kyse onkin syntymää paljon myöhemmästä tapahtumasta oli joulukin Jeesuksen syntymänä teofania ja läntisissäkin kirkoissa on voitu muistaa tänään myöskin Jeesuksen kastetta.

Karjalassa ja Inkerinmaalla tämä on ollut tärkeä juhla. Ortodoksiseen perinteeseen kuuluu edelleen loppiaisena suuri vedenpyhitys. Karjalassa tämän nimi on ollut vieristä ja Inkerinmaalla veseristä, viitaten sekä veteen että ristiin. Tämä vedenpyhitys suoritetaan joko kirkossa taikka luonnonveden äärellä ja siunatulla vedellä on voitu esimerkiksi siunata koteja. Kansanperinteeseen tämä on vaikuttanut niin, että Karjalassa on tarkkailtu enteitä vesipaikoilla. Inkerinmaalla on kristillisempänä kansanperinteenä piirretty ovenpieliin ja ikkunoiden sivuihin ristejä. Tämä tapa tuntuu katolisen kodinsiunaustavan sukulaiselta.

Venäjällä ortodoksinen kirkko järjestää loppiaisena ison kastautumisseremonian, johon voi osallistua runsaastikin väkeä. Silloin jäähän tehdään suuri ristin muotoinen avanto nimeltään Jordan (Иордань). Väki kastautuu siihen kolmesti, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kyse on Jeesuksen kasteen muistamisesta eikä siis varsinaisesta kastetoimituksesta. Koska Venäjän ortodoksinen kirkko käyttää juliaanista kalenteria on heidän loppiaisensa eri aikaan kuin meidän kalenterissamme.

Myös Ukrainassa voidaan kastautua ristinmuotoiseen avantoon loppiaisena, 
kuten kuvasta näkyy. Wikimedia Commons: File:Купання на Водохреща (15705711894).jpg - Wikimedia Commons

Kirjoittajan loppiainen sekä tietäjien sanoma

Kuten ilmeni ei Suomessa ole vahvaa luterilaista perinnettä loppiaisen viettoon. Tapoja voi kuitenkin lainata ja kehitellä uusiakin. Me olemme jo muutaman vuoden ajan askarrelleet lasten kanssa pahvisia Itämaan tietäjiä, joilla on voitu toteuttaa pieni esityskin. Kopioimme myös viime vuonna ranskalaisilta tavan leipoa Kuninkaiden kakku (joka oli hyvää) ja esikoisemme sai tuolloin mantelin ja kruunun. Toivottavasti ehdimme leipoa tänäkin vuonna. Kiinnitinpä myös yhteen oveen "20**C+M+B*23" -tarrankin. Näitä saa vapaasti kopioida tai kehittää jotain omaa, myös ortodoksien perinteissä on paljon arvokasta muillekin lainattaviksi.

Itseäni tietäjien tarinassa on puhutellut se, että vaikka he olivat nähneet tähden heidän tarvitsi kuulla juutalaisilta Vanhan testamentin ennustuksista ennen kuin he löysivät etsimänsä Jeesuksen (Matt. 2:5-6). Olen ajatellut sitä eräänlaisena yleisen ja erityisen ilmoituksen kuvauksena: heillä oli luonnon kautta (tähti) tieto Jumalan Pojasta, mutta vasta kirjoituksista (Raamatun ilmoitus) he saivat sen tiedon, että he saattoivat löytää ja tunnistaa hänet. Toivottavasti saatte kiinni ajatuksesta.

Tietäjien oppineisuus on monesti esille nostettu, tietäjäthän tietävät. Saksalainen teologi Kristian Scriver (1629-1693) on kirjassaan Sielun aarre käyttänyt tietäjiä yhtenä esimerkkinä siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikenlaisia ihmisiä. Lopetankin tämän tekstin lainaukseen Scriverin teoksesta ja toivotan hyvää loppiaista, vietitpä sitä läntisen tai itäisen perinteen mukaan tai vaikket viettäisi sitä lainkaan:

"§ 18. Älkää myös puolustelko itseänne säädyllänne, askareillanne ja toimituksillanne, sillä minä näen, että Jumala on armonsa kautta kutsunut, valaissut ja kääntänyt ihmisiä joka säädystä, kaikenlaisista ammateista. Jos olet kuningas, ruhtinas tahi hallitsija, tässä on Daavid, Hiskia, Josia, Konstantinus Suuri ja monta muuta, joita heidän ylhäisyytensä ja kunniansa ja heidän toimiensa laajuus ei ole voinut estää tosi jumalisuudesta. Jos olet hovimies, tässä on Obadja, 1 Kun. 18: 3, profeettain ystävä, tässä on Ebedmelek, Jer. 38: 7, joka piti huolta profeetta Jeremiasta, tässä on kuninkaanmies, Joh. 4: 47, tässä on Etiopian kuningattaren Kandaken kamaripalvelija, Apost. Tek. 8: 27, jotka ovat uskollisesti palvelleet maallisia herrojansa sekä myös Jumalaansa pyhyydessä ja vanhurskaudessa. Jos olet sotamies, tässä on Kapernaumin sadanpäämies, Mat. 8: 5, seur., jonka uskoa Herra kiitti suureksi, tässä on Kornelius, Apost. Tek. 10: 1, seur., Kaisareian sadanpäämies ynnä hänen jumalaapelkääväinen sotamiehensä, jotka todistavat, että sotamiehillekin on elämän tie avoinna. Jos olet oppinut, tässä ovat itäisen maan tietäjät, tässä on Nikodemus, Gamaliel, Paavali ja muut, jotka ovat olleet oppineita ei ainoastaan maailman edessä, vaan myös taivaanvaltakunnan asioissa ja ovat laskeutuneet kaikkine tietoinensa ristinnaulitun Jesuksen jalkain juureen. Jos olet ylöskantaja, rahastonhoitaja tahi muu sellainen, jonka tulee jollekulle herralle tehdä tiliä toimestansa, tässä on Kuusa, Luuk. 8: 3, kuningas Herodeksen vouti (jonka oppineet arvelevat olleen Kristuksen salaisen opetuslapsen, koska hän muutoin ei olisi sallinut vaimonsa matkustella Herran kanssa), tässä on Sakeus, Mateus ja muita, jotka ovat tulleet Herran Jesuksen ystäviksi ja seuraajiksi. Jos olet kauppamies, tässä on Lydia, Apost. Tek. 16: 14, purppuran myöjä, joka vastaanotti Kristuksen sydämmeensä ja apostolit huoneesensa. Jos olet käsityöläinen, tässä on Pietari, Andreas, Jakob, Johannes, kalastajat, tässä on Simon, parkkari (nahkuri), Apost. Tek. 10: 6, ja monta muuta. Jos olet renki tahi piika, tässä on Onesimus, Filem. 10, jonka Paavali käänsi vankina ollessaan, tässä on Rode, Apost. Tek. 12: 13, ynnä muita. Lyhyesti ei ole mitään säätyä, käsityötä, tointa, jonka kanssa jumalisuus ei voisi sopia yhteen. Se on tosin taivaallinen ja harvinainen kukkanen, mutta se kasvaa kuitenkin kaikenlaisessa maan laadussa, missä sitä vaan suositaan ja ahkerasti hoidetaan. Se voipi kyllä sallia muiden kukkien ja kasvien kasvavan ympärillänsä, kun sillä vaan on sijansa sydämmessä ja se saapi kietoutua Jesuksen Kristuksen ristin ympäri. Kaiken tämän lisäksi on hyvin muistettava, että kaikkien muiden askareiden tulee kohtuullisesti väistyä jumalisuuden harjoituksen tieltä, sillä ei milläkään muulla ole nykyisen ja tulevaisen elämän lupausta. 1 Tim. 4: 8. Mitä hyötyä on meille kaikesta hyörimisestä ja pyörimisestä? Mitä hyötyä on meille kaikista hyvistä elinkeinoista, kaikesta voitonhimoisesta ja edullisesta kaupasta, jos loppu on kadotus ja jos olemmekin voittaneet kaikki, mutta kadottaneet sielumme?" (Sielun aarre, I osa, s. 403)

Saksalainen Christian Scriver (1629-1693) sai vastata tämän tekstin 
loppuhartaudesta. Hän oli luterilaisen puhdasoppisuuden ajan merkittävimpiä 
hartauskirjailijoita. Wikimedia Commons.File:ScriverC1780.JPG - Wikimedia Commons

Lähteet:

20 * C+M+B + 24: Uuden vuoden 2024 kodinsiunaus. Fides: 20 * C+M+B + 24 : Uuden vuoden 2024 kodinsiunaus  | Fides (katolinen.fi)

Anna Ferrante: Loppiainen on Suomessa vapaa normipäivä - Euroopasta kelpaisi nämä perinteet: lahjanoita, Jeesus-torttu, avantokaste... Anna 5.1.2024: Loppiainen Suomessa ja Euroopassa: nämä perinteet haluaisimme (anna.fi)

Inkeriläistä kansanperinnettä. Inkeri.fi: Tapatieto – Inkeri

Loppiainen. Kirkkovuosikalenteri: Loppiainen (Epifania) - Kirkkovuosikalenteri

Christian Scriver: Sielun aarre  (1675-1696). Suomeksi: Sielun-aarre (webnode.fi)

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto (1985)

Nikolaos Myralainen, itsenäisyyspäivän lahjojen jakaja ja toisen lahjantuojan esikuva

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

 NIKOLAOS MYRALAINEN (N. 270-343)

6. joulukuuta on suomalaisille luonnollisesti tutuin maamme itsenäisyyspäivänä. Katolisissa ja ortodoksisissa maissa tätä päivää kuitenkin muistetaan erityisesti vuonna 343 kuolleen nykyisen Turkin alueella olleen Myran kaupungin piispan kuolinpäivänä. Hänellä on ollut myös merkittävä välillinen vaikutus Suomeen ja koko maailmaan siinä mielessä, että hän on osaltaan vaikuttanut siihen, millaiseksi joulupukki-perinne on muotoutunut. Tehdäänpä siis pieni katsaus Nikolaos Myralaisen elämään.

Nikolaosta kuvaavista ikoneista 
voivat nokkelimmat jo havaita 
yhdennäköisyyttä erääseen loppu-
vuodesta suosittuun hahmoon.
Wikimedia Commons.

Innokas ja salamyhkäinen hyväntekijä

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja niinpä Nikolaoskin tunnetaan Nikolaos Myralaisena hänen piispanistuimensa mukaan, Nikolaos Ihmeidentekijänä häneen liitettyjen monien ihmekertomusten vuoksi sekä Nikolaos Barilaisena hänen jäännöstensä nykyisen sijoituspaikan mukaan. Niin, ja lisäksi häntä voidaan kutsua myös Nikolaukseksi ainakin länsimaissa, mutta koska hän vaikutti kreikkalaisella kielialueella niin puhutaan nyt Nikolaoksesta.

Hänen elämänsä varhaisvaiheista ei tiedetä paljon, ja muutenkin hänen elämäänsä kytkeytyy paljon legendanomaista ainesta. Tämä johtuu osin siitä, että vanhin hänestä kertova elämäkerta on peräisin vasta noin 500 vuotta hänen kuolemansa jälkeiseltä ajalta. Sen kirjoittaja, Konstantinopolin vuonna 847 kuollut patriarkka Methodios totesikin siinä, että "tähän saakka tämän verrattoman esipaimenenen elämä on ollut tuntematon uskovien enemmistölle". Niinpä kertomuksiin pitää suhtautua tietyllä varauksella.

 Hänen arvellaan syntyneen vuoden 270 vaiheilla nykyisen Turkin alueella Lyykian provinssissa kreikkalaiseen Pataran siirtokuntaan, joka kuului tuolloin Rooman valtakunnan alaisuuteen. Hänen perheensä oli kohtalaisen hyvätuloinen ja hän sai hyvän kasvatuksen. Hänen kerrotaan olleen jo nuoresta pitäen hyvin uskonnollinen ja hänestä tuli jo varsin nuorena pappi.

Osa Pataran entistä pääkatua. Näillä kivillä on Nikolaoskin
 käppäillyt. Wikimedia Commons.

Hänen kerrotaan olleen ahkera paastoaja ja rukoilija, mutta erityisesti kertomuksissa korostuu hänen halunsa hyväntekeväisyyteen ja omastaan antamiseen. Kun hän vanhempiensa kuoltua sai näiltä ison perinnön hänen kerrotaan jakaneen sen pois köyhille ja muille apua tarvitseville. Hän oli omasta mielestään ainoastaan köyhille kuuluvan omaisuuden hoitajana, joka kuitenkin yritti pitää hyvät tekonsa salassa.

Tunnetuin häneen liitetty kertomus, jolla on suuri historiallinen merkitys riippumatta siitä onko tarina totta vai ei on kertomus kolmesta neidosta, joiden isä oli joutunut niin suuriin velkoihin. Hän ei kyennyt naittamaan tyttäriään, sillä hänellä ei ollut rahoja näiden myötäjäisiin. Näytti siltä, että rahapulan takia tyttärien pitäisi turvautua itsensä myymiseen. Nikolaos kuuli asiasta ja päätti toimia. Yön pimeydessä hän hiipi paikalle ja heitti perheen ikkunasta kolme pussia. Joissain versioissa ne heitettiin savupiipusta, mutta sellaista tuskin talossa olisi tuohon aikaan ja tuolla seudulla ollut. Eräässä versiossa yksi säkeistä lensi lattialle, yksi kenkään ja yksi tulisijan äärellä kuivuvaan sukkaan. Nokkelimmat alkavat näistä yksityiskohdista jo aavistaa, mihin tällaiset tarinat ovat antaneet aineksia... No, perheen taloustilanne oli pelastettu ja tyttäret pääsisivät naimisiin, mutta anonymiteetti ei säilynyt, sillä perheen isä tunnisti pois painelevan Nikolaoksen.

1300-luvun italialainen versio 
Nikolaoksen rahalahjojen jaosta. 
Tässäkin muuten lahjojen tuojan 
vaatetus on punainen, mistä voi tulla
mieleen jotakin... Wikimedia 
Commons.

Monenlaisia muitakin ihmeitä Nikolaokseen liitetään, mutta yritän pitää tämän tekstin tiiviinä. Halukkaat löytävät niitä kyllä luettavakseen. Kerrotaan, että enkeli olisi kehottanut valitsemaan hänet Myran piispaksi, kun tätä oltiin valitsemassa. Ainakin kansan kerrotaan iloinneen valinnasta.

Harhaoppisten läpsijä - vai oliko sittenkään?

Keisarit Diocletianus ja Maximianus järjestivät viimeisen suuren kristittyihin kohdistuneen vainon Rooman valtakunnassa. Lähteestä riippuen Nikolaos oli tuona aikana joko maanpaossa tai vankeudessa, mutta joka tapauksessa keisari Konstantinus Suuren tehtyä kristinuskosta laillisen saattoi Nikolaoskin palata tehtäviinsä Myraan.

Nykyaikana internetin meemikulttuuri on ilakoinut erityisesti Nikolaoksen väitetyllä osallistumisella Nikean kirkolliskokoukseen vuonna 325, missä aleksandrialainen presbyteeri Areios väitti Jeesuksen olevan luotu olento, eikä siis samaa olemusta kuin Isä Jumala. Hän siis kiisti Jeesuksen jumaluuden. Areioksen puhuessa väitetään Nikolaoksen menettäneen malttinsa kuunnellessaan moista jumalanpilkkaa ja läimäisseen Areiosta. Tämän vuoksi Nikolaos olisi vangittu ja häneltä olisi riistetty hänen piispalliset tunnuksensa, mutta yöllä vankilassa koetun ilmestyksen yhteydessä kahleet olisivat kirvonneet ja hän olisi saanut uudet piispalliset tunnukset vastattuaan ensin Jeesuksen kysymykseen siitä, miksi oli joutunut vankeuteen: "Rakkaudestani sinuun". Tämä ihme sitten olisi tehnyt niin suuren vaikutuksen keisariin ja kirkolliskokoukseen, että Areioksen kanta hylättiin ja Nikolaos sai piispanvirkansa takaisin.

Tässä keskiaikaisessa kreikkalaisessa maalauksessa 
Nikolaos antaa Areiokselle tällin. Vaikka ajatus hykerryttääkin
monia hyväntahtoisen lahjojenjakajan menettäessä malttinsa 
ei tätä kohtaamista luultavasti koskaan tapahtunut. 
Wikimedia Commons.

Juttu on tosiaan levinnyt varsinkin kristillisissä meemeissä ja nettisarjakuvissa, mutta sen todenmukaisuus on kyseenalainen. Nikolaosta ei näet löydy niistä luetteloista, jotka ovat listanneet kokoukseen osallistuneet piispat. Vasta satoja vuosia myöhemmin hänestä kirjoitetut elämäkerrat liittävät hänet kokoukseen. Toki Myra ei ole hirveän kaukana Nikeasta, joten ei olisi ihmeellistä vaikka hän olisikin ollut paikalla, mutta jos hänen roolinsa olisi ollut lähelläkään niin suurta kuin mitä tarina antaa ymmärtää, olisi luullut nimen löytäneen tiensä luetteloihinkin...Sitä paitsi, ensimmäinen maininta läimäisystä on ilmeisesti vasta 1300-luvulta, ja siinäkin Nikolaos läimäisee erästä areiolaista eli Areioksen kannattajaa. Tämähän oli aivan liian laimeaa, joten parin vuosisadan päästä iskua ottamaan laitettiin itse Areios.

Nikolaoksen hauta Myrassa, nykyisessä Demressä. 
Haudalle on unohtanut asentaa "Olemme muuttaneet" 
-kyltti, sillä Nikolaosta ei täältä enää löydä.
Wikimedia Commons.

Nikolaos ei siis ilmeisesti ollut mätkimässä kerettiläisiä, ja ehkä parempi niin. Areios joka tapauksessa kokouksessa torjuttiin. Nikolaos itse kuoli 6. joulukuuta 343 ja hänet haudattiin Myraan, jonne kohosi kirkko hänen kunniakseen. Myöhemmin Myra siirtyi muslimien alaisuuteen, ja moni harmitteli sitä, että tuolloin jo laajemmin arvostetun pyhän hauta oli vääräuskoisten hallussa. Niinpä vuonna 1087 joukko italialaisia purjehti seudulle kauppiaita esittäen, etsivät Nikolaoksen haudan ja veivät luut mukanaan Italian Bariin, jossa ne haudattiin uudelleen. Tällä siirrolla on oma juhlapäivänsä 9. toukokuuta ja väitetään Nikolaoksen jäännösten vuodattavan mirhaa, jota kutsutaan nimellä Manna di San Nicola. Ruumiille on tehty myös tieteellisiä tutkimuksia, joiden mukaan Nikolaos olisi ollut noin 1,5 metriä pitkä, eli hieman sen ajan keskiarvoa lyhyempi, ja että hänen nenänsä oli murtunut. Jollei siis Nikolaos läimäyttänytkään Areiosta oli hän ainakin itse saanut joskus nenälleen.

Nikolaoksen maallisten jäännösten nykyinen leposija 
Italian Barissa. Verrattuna edelliseen käytössä olo 
on ilmeinen, sisustus on näet aivan eri luokkaa.
Wikimedia Commons.

Lahjojen jakajaksi ja joulupukin esikuvaksi

Nikolaoksen perinteen eräs jatkajista, 
Mikulás jakamassa lahjoja 1860-luvun 
Unkarissa. Wikimedia Commons.

Mutta niin, miten on  sen Nikolaoksen myöhemmän vaikutuksen laita? No, ortodoksinen ja katolinen kirkko kunnioittavat häntä lukuisten asioiden suojelijana, mutta edellä kerrottu legenda rahalahjojen tuonnista on vaikuttanut erityisen laajasti. Niinpä 6. joulukuuta esimerkiksi Belgiassa, Itävallassa, Saksassa ja Ranskassa lapset voivat saada erityisiä herkkuja, Unkarissa ja lähistön slaavilaisissa maissa Mikulás tuo lasten asettamiin lahjasukkiin tai kenkiin makeisia ja leivonnaisia sekä pieniä lahjoja ja Espanjassa Nikolaos tuo lahjojaan isoille ja pienille.

Alankomaissa Sinterklaas on 
iso juttu. Tämä kuva on vuodelta 2009.
Wikimedia Commons.

Ehkä tunnetuin on Alankomaiden Sinterklaas, joka saapuu veneellään lahjoja tuomaan. Yhdysvalloissa tästä muodostui sitten Santa Claus, joka uudessa amerikkalaisessa maallistuneessa muodossaan lähti maailmanvalloitukselle, nyt joulun sankarina. Täällä pohjoismaissa se sulautui aiempiin perinteisiin niin, että joulupukki muuttui pukinhahmoisesta pelottavasta ilmestyksestä hyväntahtoiseksi, punanuttuiseksi parrakkaaksi ukoksi, joka liitettiin samalla vanhaan pohjoismaiseen tonttuperinteeseen, joka oli antanut aineksia uudelle perinteelle jo rapakon takana. Jonkinlaista yhteensulautumista perinteissä oli ollut jo aiemmin, joissain maissa pukinhahmoinen kammotus kulki Nikolaoksen toverina, mutta vähitellen on amerikkalainen kuvasto yhdenmukaistanut perinnettä joulun osalta ympäri maailman.

Varsinainen joulupukkiperinne olisi ihan oman tarinansa 
väärti, mutta niin vain tämä ruotsalaisenkin kuvan keskellä 
oleva sarvipäinen pukkihahmo on kokenut sittemmin melkoisen 
muodonmuutoksen. Wikimedia Commons.

Niinpä saamme tavallaan kiittää nykymuotoisesta joulupukista piispa Nikolaosta. Eikä se hassumpaa olekaan, sopiihan siihen häneen liittyvän legendan auttamisen ja antamisen ilo ja pyrkimys olla ottamatta kunniaa lahjan antamisesta itselleen. Muistapa siis tänä itsenäisyyspäivänä ja jouluna lämpimin ajatuksin myös Myran muinaista piispaa.

"Ollaanhan täällä Kristuksen jumaluuden 
tunnustajia... ei kun siis... onkos täällä kilttejä 
lapsia?" Wikimedia Commons.

Lähteet:

Anna Dunér & Andréa Räder: Pyhät ja rohkeat. Katekeettinen keskus 2003.

Steven D. Greydanus: Let's Stop Celebrating St. Nicholas Punching Arius. National Catholic Register, 6.12.2016. https://www.ncregister.com/blog/let-s-stop-celebrating-st-nicholas-punching-arius

Elizabeth Hallam: Pyhiä miehiä ja naisia. Karisto 1996.

Petja Pyykkönen: Nikolaos Ihmeidentekijä. Ortodoksi.net. https://www.ortodoksi.net/index.php/Nikolaos_Ihmeidentekij%C3%A4

Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä 6. joulukuuta. Suomen ortodoksinen kirkko, 4.12.2020. https://ort.fi/uutishuone/2020-12-04/pyha-nikolaos-ihmeidentekija-6-joulukuuta

Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä, Myrran piispa. Suomen ortodoksinen kirkko. https://ort.fi/pyha-nikolaos-ihmeidentekija-myrran-piispa