Kuhmon korpimaiden horrossaarnaaja ja Japanin-ystävä Saara Malinen

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

SAARA MALINEN (1861-1923)

Saara Malisen kuva hänen
muistokirjoituksensa yhteydessä
Nuorison ystävä-lehdessä 8/1923.

Niille, joille Suomen evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeisiin kuuluva evankelisuus on tuttu ei luultavasti tule tästä luterilaista tunnustusta korostavasta liikkeestä ensimmäisenä mieleen horrossaarnaajat, varsinkaan naispuoliset sellaiset, onhan liikkeen pääuoma tunnettu osaltaan siitä, ettei se hyväksy naisten pappeutta. Tämmöinenkin tapaus kuitenkin liikkeen historiasta löytyy, ja seuraavaksi suuntaamme Kainuun nälkämaille Kuhmoon tutustuaksemme Saara Malisen, "Saara-äidin", tarinaan. Heti alkuun on valittaen todettava, ettei minulla ollut käytössäni Malisesta 1954 tehtyä elämäkertaa, mutta eiköhän tässä pärjätä.

Nälkämaan lapsi nälkää paossa

Kuhmo (Malisen aikaan Kuhmoniemi)
sijaitsee Kainuun maakunnassa.
Wikimedia Commons.

Saara Malinen syntyi 23. toukokuuta 1861 Kuhmon, joka silloin tunnettiin nimellä Kuhmoniemi, Lammasperän kylässä Hirvelän talossa vanhempiensa ainoaksi lapseksi. Olot olivat kodissa köyhät, ja tilanne vain paheni, kun vuosien 1866-1868 suuret nälkävuodet koettelivat koko Suomea. Pahimpana vuotena eli vuonna 1868 kuoli parin kuukauden aikana  mahdollisesti jopa 10 % maan väestöstä, joillain alueilla menehtyi jopa viidesosa asujaimistosta. Tosin kaikki väestökirjanpidosta hävinneet tuhannet ihmiset eivät välttämättä olleet päätyneet nimettöminä joukkohautoihin, sillä esimerkiksi Kuhmon väestöstä osa lähti Venäjän puolelle etsimään leipää ja parempia oloja. Niin teki myös Malisen perhe ja suuntasi Äänisen Karjalaan. Siellä perheen isä kuoli ja äiti palasi Saaran kanssa takaisin vain todetakseen, että he olivat menettäneet kotitalonsa. Pieni ja hento Saara joutui vieraiden palvelukseen paimentytöksi. 13-14 -vuotiaana tyttö meni yllättäen horroksiin ja alkoi saarnata kuulijoilleen parannusta.

Tästä ensimmäisestä saarnailusta ei ainakaan minulla ole juuri tietoa. 18-vuotiaana hän kuitenkin lähti palvelustytöksi Viipuriin, missä hänen kerrotaan saaneen eräältä perheeltä hengellistä ohjausta ja herätteitä. Oliko kyseessä juuri hänen isäntäperheensä on minulle hieman epäselvää, mutta isäntäperheen myötä hän näki ainakin vähän maailmaa, sillä perhe oleskeli jonkun verran myös Venäjällä ja kävipä jopa Puolassa asti, Saara tietysti mukana. Kymmenen vuoden palveluksen jälkeen Malinen päätti palata kotipitäjäänsä, missä hän äitinsä kanssa hoiti pientä mökkiä, Lammasperän Mehtolaa, äitinsä kuolemaan asti, jonka jälkeen kämppäkaveriksi tuli kahdeksi vuodeksi Liisa Pääkkönen ja tämän jälkeen Elli Komulainen, joka olikin Malisen asuinkumppani 24 vuotta.

Horrossaarnaajana ja piispan puheilla

Malisen kerrotaan tunteneen kotiseudulle palattuaan halua kertoa pitäjän asukkaille sielujen autuuden asioista, mutta tunteneensa siinä arkuutta sukupuolensa, heikkoutensa ja ainakin itse kokemansa heikkolahjaisuuden vuoksi. Niinpä erään hänen muistokirjoituksensa kirjoittaja M. I. Kuusi sanoo Herran siksi panneen Malisen saarnaamaan unissaan. Ehkä tämä oli Malisen oma kokemus ja kertomus. Joka tapauksessa alkoi seitsemän kuukauden jakso, jonka aikana Malinen saarnasi horroksessa. Näistä saarnoista ja niiden sisällöstä en valitettavasti ole löytänyt kuvauksia.

Gustaf Johansson (1844-1930)
on parhaiten tunnettu toiminnastaan
Turun arkkipiispana, mutta tämän
'kertomuksen kannalta olennaisinta
on hänen aikansa Kuopion piispana.
Wikimedia Commons.

Sen verran huomiota ne joka tapauksessa herättivät, että niistä valitettiin Kuopion piispa Gustaf Johanssonille, josta myöhemmin tuli arkkipiispa, Kuopiossa 1885-1897. Johansson kuulustelikin Malista piispantarkastuksen yhteydessä, mahdollisesti vuonna 1894. Piispa antoi kuitenkin tälle varauksettoman siunauksensa, tosin pari asiaa hänellä oli ehdotettavana. Hän näet kehotti Malista rukoilemaan, että saisi kyvyn puhua myös valveilla eikä vain horroksessa ja että tuo horroksissa saarnaus saisi kokonaan jäädä. Lisäksi hän neuvoi tekemään Saarasta pyhäkoulunopettajan, jossa tehtävässä Malinen toimikin elämänsä loppuvaiheille asti. Pian hän kykenikin saarnaamaan myös valveilla, Kuusen sanojen mukaan rohkaistuaan mielensä. Kuusi muutenkin vaikuttaa tulkitsevan asiaa niin, että horrossaarnaus oli todellakin Jumalan antama lahja, mutta tarkoitettu ainoastaan välivaiheeksi rohkaisemaan Malista valveilla pidettyjen saarnojen pitoon.

Maininnat piispa Johanssonin myönteisestä suhtautumisesta ovat sikäli yllättäviä, että häneltä on säilynyt tuolta ajalta hyvin jyrkkiä lausuntoja unissasaarnaamisesta, jota hän kutsui "saarnataudiksi, jota Savossa ja Karjalassa on paikoin ilmestynyt." Hänen arvionsa ilmiöstä oli tyly: "Tainnuksissa saarnaamisesta ei Raamattu tiedä mitään. Se on aivan tauti ja se voi tarttua eikä ole ihmisten sen yhteyteen rientäminen." Otan tähän vielä yhden pidemmän pätkän Johanssonin puheesta Oulun seudulla, sillä se käsittelee horrossaarnan lisäksi myös Johanssonin kantaa naisten harjoittamaan saarnaamiseen: "Raamattu ei tiedä mitään tämmöisestä saarnasta eikä Jumala voi siihen mielistyä, että semmoista kuljetetaan ympäri. Tämmöinen saarnataudissa oleva puhuu sitä, mitä hän on kuullut ja lukenut, ja jos joku on elänyt heränneiden keskuudessa, niin saarnaa hän siinä, mitä on siinä kuullut, jos ken on mormoonein seassa ollut, niin hän saarnaa mormoonein oppia; jos ken on metodistien luona elänyt, niin hän saarnaa metodistien opin mukaan. Tämmöistä on aina ollut ja niitä on nytkin paikoin maassamme, ja jos ken tuommoisessa tukea hakee, niin pian kyllä hän eksytyksen valtaan joutuu. Jumala on selvästi sanonut, ettei vaimo saa puhua seurakunnassa ja joka ei Raamatun selvää sanaa noudata, hän osottaa sillä, ettei hän tahdo olla kuuliainen Jumalalle."

Tämän perusteella tuntuu ihmeelliseltä, että Johansson olisi suhtautunut Maliseen niin positiivisesti. 

Yksi avain asiaan lienee siinä, että Johansson piti hengellistä herätystä arvossa, ja sellaista hän varmaan Kuhmossa näki olevan liikkeellä. Voi myös olla, etteivät Malisen horrosssaarnat eivätkä myöhemmät selväsanaisetkaan puheet olleet sisällöltään olleet sellaisia, jotka olisivat kuuluneet Johanssonin naisilta kielletyksi katsomaan saarnatoimintaan. Tämä toki on vain spekulaatiota. Joka tapauksessa jokin Malisessa on ilmeisesti herättänyt Johanssonissa luottamusta, sillä Johansson ei kieltänyt Malista puhumasta, hän halusi vain poistaa horrospuheen. Mitä taas tulee pyhäkoulunopettajaksi kehottamiseen on hyvä tietää, että Johansson arvosti pyhäkoulutyön hyvin korkealle ja pyrki voimakkaasti kehittämään sitä hiippakunnassaan. Hän myös kantoi huolta sopivien opettajien löytämisestä. Ilmeisesti hän piti Malista sopivaksi kyseiseen tehtävään. Lisäksi hän on näin saanut kätevästi sidottua tämän toiminnan osaksi seurakuntaa ja saanut aikaan sen, että tällä on ollut seurakunnassa tehtävä, jonka kautta tämä on voinut harjoittaa toimintaansa ikään kuin virallisemmin.

Horrossaarnaajasta valveilla puhujaksi ja Japanin ystäväksi

Joka tapauksessa tästä eteenpäin Malisen toiminta sai vakiintuneen muotonsa. Arkisin hän hoiti kotimökkiään ja pyhäpäivinä hän kulki omalla hevosellaan pitkin pitäjää pitämässä seuroja. Monien kerrotaan muuttaneen elämänsä suuntaa "Saara-äitinä" tunnetun Malisen julistuksen myötä. Hänen kerrotaan aina olleen valmis kertomaan Jeesuksessa tarjolla olevasta pelastuksesta jokaiselle. Hänellä kerrotaan olleen erityisesti sielunhoitajan lahja. Vaikka hänen kotinsa sijaitsi verraten syrjässä Lammasperän Mehtolassa, 15 km päässä Kuhmon kirkolta kävivät monet hänen kodissaan hengellistä apua hakemassa ja saamassa ja siellä pidettiinkin sekä isompia kokoontumisia että yksityisiä sielunhoitokeskusteluita. Malisen kerrotaan eläneen koko ikänsä köyhyydessä, mutta siitä huolimatta hän auttoi ihmisiä sairastapauksissa, auttoi köyhiä sekä opetti lapsia, mikä toki pyhäkoulunopettajan tehtäviin kuuluikin.

Kirjoituksen alussa mainittiin evankelisuus. Miten tuo erityisesti Lounais-Suomessa ja muutenkin etelämpänä voimakas herätysliike liittyy Maliseen? Jossakin vaiheessa jo toimintansa vakiinnuttua, elämänkuvausten sanoin "täydessä iässään" Malinen tutustui Suomen Luterilaiseen Evankeliumiyhdistykseen, evankelisen liikkeen kattojärjestöön. Erityisesti hän innostui sen Japanissa tekemästä lähetystyöstä. Tämän uusi yhteys vaikutti myös Malisen oman opetuksen sisältöön. Sen sanotaan tulleen entistä selkeämmin luterilaiseksi, jopa "läpeensä luterilainen" - ilmausta on käytetty, minkä lisäksi sitä läpäisi hyvin voimakas lähetysrakkaus. Malisen ollessa sairaana hänen kerrotaan sanoneen terveisinä eräälle Polvelan isännälle: "Muista ottaa Japani mukaan." Japani oli siis aina mielessä. Näin hänen ympärilleen syntynyt liikehdintä liittyi osaksi evankelista herätysliikettä, ja Malisen lähetysrakkauskin juurtui syvälle paikkakunnan maaperään, minkä saamme myöhemmin havaita.

Yksi esimerkki voisi kuvata sitä, miten evankelisen liikkeen sanoma innosti Kuhmossa muitakin kuin Malista. 1908 siellä vierailivat puhujamatkalla pastori Verneri Niinivaara ja opettaja Oskari Ahola. Jälkimmäinen oli ottanut mukaansa myytäväksi kaksi laatikollista Evankeliumiyhdistyksen kirjoja. Niinivaara oli pitänyt sopimattomana raijata niin paljon kirjoja nälkäiseen Kuhmoon ja arveli varmaan, etteivät ne kävisi kaupaksi. Kuhmon kirkonkylässä oli pidetty ensimmäinen juhla, johon markkinoiden myötä osallistui runsaasti väkeä. Kaikki mukana olleet kirjat myytiin heti tässä juhlassa. Niinivaara kertoo ihmetelleensä moista sanan nälkää ja että hänen silmänsä täyttyivät ilonkyynelillä.

Sairaana ja kuollessakin evankeliumin ja Japanin asialla

Malisen terveys ei ollut vahva, ja varsinkin loppuvuosinaan hän sairasti paljon. Kuitenkin hän sai voimia tehdä hengellistä työtä loppuun asti ja kerrotaan, että vaikka hän olisi arkena sairastanut kuinkakin pahasti tokeni hän pyhäpäivään mennessä riittävästi voidakseen pitää seuroja. Tauti, joka häntä erityisesti vaivasi ja lopulta vei hänet hautaan oli jonkinlainen kaulasyöpä.

Noin vuotta ennen Malisen kuolemaa, viikko ennen juhannusta 1922 oli Malinen taas ollut pitämässä seuroja ja puhunut tapansa mukaan voimallisesti ja pitänyt myös rukoukset. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanoa niiden perään "aamen", kun hän yhtäkkiä menetti puhekykynsä. Peräti viikon ajan hän ei kyennyt puhumaan sanaakaan vaan saattoi ainoastaan viittoa. Tämä sai  hänen kannattajakuntansa suuren murheen valtaan. He alkoivat ajatella, että kaikki johtui siitä, ettei Saara-äidin puheita oltu otettu riittävän vakavasti ja että Jumala nyt muistutti tällä tavalla, ettei sanaa pidettäisi liian halpana. Viikon vaitiolon jälkeen oli kansaa sitten kokoontunut joukolla Mehtolaan anomaan polvillaan Herralta, että Malinen saisi taas puhekyvyn. Kun viimeiseksi rukoillut Malisen asuinkumppani oli päättänyt oman rukouksensa kerrotaan Malisen suun silloin auenneen ja tämän alkaneen kiittää ja ylistää Jumalaa.

Kuhmon kirkkomaalla on Saara Malisen viimeinen leposija.
Wikimedia Commons.

Seuraavana vuonna, 2. kesäkuuta 1923 Saara Malinen menehtyi syöpään. Hänen hautajaisistaan, joissa Evankeliumiyhdistystä edusti jo edellä mainittu pastori M. I. Kuusi, muodostui juhannus-aattona suuri Japanin lähetysjuhla, jossa vainajan edeltä ilmoittaman toivomuksen mukaisesti kerättiin kolehti Japanin lähetykselle. Kolehtisummakin on tiedossa, sillä tuolloin kerättiin varoja pappisseminaarin rakentamiseksi Japaniin. Malinen itse oli jo aiemmin lahjoittanut tarkoitukseen 158 markkaa 50 penniä, oliko sitten testamenttina vai vielä eläessään, mutta hänen hautajaisissaan kerätty kolehti kasvatti vielä lahjaa 528 markalla. Haudalle oli kerääntynyt suuri joukko ja Kuhmon kanttori K. F. Tiainen oli pitänyt puheen, jossa oli kertonut vainajan elämästä, mikä puhe lienee Kuusen muistokirjoituksen tärkeä lähde. Samalla reissulla Kuusi oli pitämässä useamman evankeliumijuhlan, evankelisuudessa nimitys tietynlaisille hengellisille juhlille, ympäri Kuhmoa, myös Lammasperän kylässä.

Malisen jälkivaikutus Kuhmossa, evankelisuudessa ja Japanin-lähetyksessä

Malisen työ on selvästi inspiroinut Kuusta. Seuraavana vuonna eli 1924 hän on näet saanut tuolloin toimittamaansa Nuorison ystävä -lehteen kysymyksen, jossa kysyttiin, miksi Paavali kieltää 1. korinttolaiskirjeessä naisia puhumasta seurakunnassa. On huomattava, ettei tuolloin naisten pappeutta ollut toteutettu missään luterilaisessa kirkossa eikä juuri muuallakaan. En mene nyt Kuusen tekstiin syvemmälle, kiinnostuneet löytävät sen lähdeluettelosta, mutta koska se liittyy Maliseen esittelen sen ajatuksia lyhyesti. Kuusi totesi näkemyksenään, ettei tuon kohdan ja muiden vastaavien ole tarkoitus antaa kategorista puhekieltoa, vaan että kyse on sellaisten opetuspuheiden pitämisestä, jotka pidetään apostoleille ja seurakunnan varsinaisille opettajille kuuluvalla arvovallalla. Kuusen mukaan Raamattu siis esti naisia toimimasta seurakunnan johtajina sekä seurakunnan opettajan eli papin virassa. Kuusi kuitenkin korosti monin esimerkein, että muunlainen puhe ja evankeliumin julistaminen on sekä miehiltä että naisilta suorastaan toivottavaa ja nostaa esille useita Raamatun esimerkkejä. Muualta historiasta nostettuja esimerkkejä on kuitenkin hänellä vain yksi, Saara Malinen, jonka työstä saatu todistus merkitsi Kuusen mukaan hänelle itselleen paljon. 

Näin Malinen on omalta osaltaan ollut yhtenä osana sitä keskustelua, jossa Evankeliumiyhdistyksen virkakäsitys ja sen perustelut ovat kehittyneet. Nykyäänkin yhdistyksen piirissä naiset eivät toimi pappeina, mutta heitä toimii muuten merkittävissä asemissa ja osa pitää myös hengellisiä puheita, linja, joka näyttäisi jossain määrin vastaavan Kuusen edustamaa kantaa. Tästä linjasta kukin lukija saa olla mitä mieltä haluaa, mutta koska kirjoituksemme sankari on ollut osa liikkeen lehdessä ollutta julkista opetusta koskien viran ja yleisen uskosta todistamisen suhdetta ja eroa on asiasta mainitseminen mielestäni huomionarvoista.

Mikä oli Malisen muu merkitys? Hänen alkamansa liikehdintä ei loppunut hänen kuolemaansa, ei edes hänen omassa talossaan. Muutama vuosi myöhemmin mainitaan Mehtolassa edelleen hänen entisen asuintoverinsa Elli Komulaisen asuvan yhdessä leski-opettajattaren Hilda Huotarin kanssa ja että nämä naiset pitivät seuroja sekä Mehtolassa että kävivät seuroja muuallakin pitämässä. En tiedä, mikä on evankelisuuden tilanne tämän päivän Kuhmossa, mutta ainakin 2000-luvun aikana on liikkeellä ollut siellä toimintaa.

Erityisen suuren hedelmän Kuhmo näyttää tuottaneen Evankeliumiyhdistyksen Japanin-lähetykselle. Tuo liikkeen pohjoista rajaseutua edustava Kainuun korpimaa on tuottanut Japanin työkentälle peräti kuusi lähettiä eri aikoina, Kaisu Piirainen lähti ensimmäisenä 1952, sitten Hilda Ahtonen, 1960-luvulla Hildur Piirainen, 1977 lähtivät Sointu ja Veli-Matti Sallinen, joista Kuhmosta Sointu o.s. Komulainen, ja 1980-luvulla lähtivät kuhmolaiset Mirja Piirainen ja Paavo Heikkinen. Voi ajatella, että jos Malinen ei olisi ottanut Japanin-lähetystä omakseen ei Kuhmosta ainakaan näin monta olisi lähtenyt sananjulistukseen Nousevan auringon maahan.

Malinen ei koskaan saanut muuta perhettä kuin hänen uskontoverinsa. Kuitenkin kun ottaa huomioon hänen alkamansa liikkeen pitkän iän Kuhmossa, hänen vaikutuksensa evankelisen liikkeen virkapohdinnoissa, hänen lahjansa lähetystyölle sekä sen, että hänen työnsä osaltaan vaikutti useiden kuhmolaisten lähtöön Japanin lähetyskentille voi täydellä syyllä sanoa, että Malisen yhteen muistokirjoitukseen kirjoitettu raamatunkohta oli Malisen osalta erittäin osuvasti valittu: "Yksinäisellä on enemmän lapsia kuin sillä, jolla mies on." (Jes. 54:1)

(Korjaus 3.1.2021: Korjattu Kaisu Piiraisen Japaniin-lähtövuosi.)

Lähteet:

Reijo Arkkila ja Markku Niemelä: Elävän veden virrat. Suomen evankelinen herätysliike sivuvirtoineen. 2017.

Kertomus naislähetystyöstä Kuhmoniemellä kesällä 1912. Lehdessä Kolkuttaja: totisen parannuksen ja eläwän uskon kannatuslehti, 15.12.1912, nro 23. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/985272?page=3

Lauri Koskenniemi: Suomen evankelinen liike 1896-1916. 1984.

Lauri Koskenniemi: Maallikkosaarna - Evankelisen liikkeen voima.2008.

M. I. Kuusi: Edellä olevan johdosta. Lehdessä Nuorison ystävä, 1.8.1923, nro 8 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/826789?page=15

M. I. Kuusi: Kysymyksiä ja vastauksia. Lehdessä Nuorison ystävä, 1.6.1924, nro 6. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/826799?page=10

Neiti Saara Malisen muistolle. Lehdessä Nuorison ystävä, 1.8.1923, nro 8. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/826789?page=9

Arja-Leena Paavola: Kun Suomi näki nälkää. Lehdessä Kemia-lehti 1/2018.

Martti Savelainen: Muistelmia Kuhmoniemen juhlilta. Lehdessä Nuorison ystävä, 1.9.1926, nro 14. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/978866?page=12

Riemujuhlalahjoina saatu Japanilähetyksen Rakennusrahastoon seuraavat summat, lehdestä Nuorison ystävä, 1.8.1923, nro 8. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/826789?page=22

Y. A. Wallinmaa: Piirteitä Gustaf Johanssonin toiminnasta Kuopion hiippakunnan piispana. 1937.