Pelikaani Kristuksen vertauskuvana

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Pelikaani, tuo suomalaisille kovin eksoottinen lintu, on vanha kristillinen symboli, johon voi meikäläisessäkin kirkkotaiteessa törmätä silloin tällöin. Mutta miksi? Mikä tekee pelikaanista kristillisen? Syvennytäänpä yhdessä tähän aiheeseen.

Raamatun tekstejä ja legendaa

Raamatussa pelikaani esiintyy pari kertaa, mutta ne kohdat eivät anna valaistusta aiheeseemme. 3. Moos. 11 ja 5. Moos. 14 määrittelevät pelikaanin yhdeksi niistä linnuista, joita ei sopinut syödä. Psalmin 102 jakeessa 7 on vielä vuoden 1933 käännöksessä kirjoitettu seuraavasti: "Minä olen kuin pelikaani erämaassa, olen kuin huuhkaja raunioissa.", mutta vuoden 1992 käännöksessä kohta kuuluu näin: "Minä olen kuin huuhkaja autiomaassa, kuin pöllö, joka asustaa raunioissa." En tunne hepreaa sen vertaa, että osaisin ottaa kantaa kumpi lintu on oikein. Vuoden 1776 käännöksessä lintujen nimet ovat muuten kerrassaan veikeitä: "Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa."

Antependium eli alttarin etuosaa peittävä tekstiili, johon on kuvattu poikasiaan verellään ruokkiva pelikaani. Tekstiilin on laatinut ruotsalainen tekstiilitaiteilija Sofia Widén (1900 -1961). Domus: Aikakauslehti sisustustaidetta, taideteollisuutta, maalaus- ja kuvanveistotaidetta varten 8-10/1930: 
01.01.1930 Domus : aikakauslehti sisustustaidetta, taideteollisuutta, maalaus- ja kuvanveistotaidetta varten no 8-10 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Pelikaanin merkitys on kuitenkin muualla. Ammoin näet luultiin, että mikäli pelikaani ei löydä poikasilleen ruokaa se lävistää rintansa nokkansa kärjellä ja ruokkii jälkeläisensä omalla verellään. Nokan yläpuolen verenpunainen kärki tuki tämän myytin muodostumista yhdistettynä siihen, kuinka pelikaanit saattoivat nyppiä itsestään sulkia nokallaan ja tapaan seistä niin, että nokka lepää rintaa vasten.

Varhaisimpia kirjallisia lähteitä tälle väitteelle on tuntemattoman kreikkalaisen kirjoittajan mahdollisesti 100-luvulla, viimeistään 300-luvulla, kirjoittama Fysiologos -niminen bestiaari. Bestiaareissa kuvaillaan erilaisia eläimiä, lintuja, taruolentoja, kiviä sekä kasveja niin, että näihin kuvauksiin liittyy tarina sekä symbolinen ja moraalinen merkitys.

Ensinnäkin Fysiologos yhdisti psalmin 102 sanat "minä olen kuin pelikaani erämaassa" Jeesukseen, joka oli yksin messiaanisessa tehtävässään ja kärsimyksessään. Sitten hän kertoo, kuinka pelikaaninpoikaset hyökkäävät kasvaessaan vanhempiaan vastaan, jolloin nämä iskevät poikasensa kuoliaaksi. Tämän jälkeen ne surevat lapsiaan kolme päivää, kunnes kolmantena päivänä emo iskee kylkeensä ja vuodattaa verensä kuolleiden poikasten päälle. Silloin veri herättää ne kuolleista.

1200-luvulta oleva teos selostaa Fysiologoksen tietoja pelikaanista kuvituksen kera. Kuten monesta muustakin tyylin teoksesta huomaa saattoi pelikaanin ulkomuoto olla tekijälle täysin vieras.
Wikimedia Commons: File:A Pelican Feeding her Young - Google Art Project (lgHqUJaXPUhT9Q).jpg

Tämän jälkeen kirjoittaja kertoo, kuinka "näin meidän Herramme teki". Luoja on tehnyt meidät kaikki, ja me olemme lyöneet häntä palvelemalla luotuja Luojan sijaan. Tämän vuoksi "Herra nousi ristillä korkeuteen ja jumalattomat iskivät hänen kylkeensä ja avasivat sen, niin että veri ja vesi virtasivat siitä ikuiseksi elämäksi".

Varovaiset kirkkoisät tarinan välittäjinä ja tulkitsijoina

Tämän tarinan on, ehkä Fysiologoksen kautta, tuntenut ainakin pohjois-afrikkalainen kirkkoisä Augustinus (354 - 430). Psalmin 102 selityksessään hän näet viittaa pelikaania koskevaan väitteeseen ja soveltaa sitä samalla tavoin kuin Fysiologos. Hän on kuitenkin selvästi varovainen puhuessaan aiheesta, sillä sekä ennen että jälkeen jutun kertomisen hän toteaa, että väite voi olla totta tai valhetta. Silti hän toteaa, että jos se on totta on se hieno vertauskuva siitä, mitä Jeesus Kristus on tehnyt. Hän löytää myös 5. Moos. 32:39:stä raamatullisen perustan ajatukselle surmaamisesta ja henkiin herättämisestä: "Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän". Tällä hän vertasi kääntymistä kristityksi vanhan elämän kuolemisena ja uuden syntymisenä.

Myös nykyisen Espanjan alueella vaikuttanut kirkkoisä Isidorus Sevillalainen (n. 560 - 636) mainitsee legendan Etymologiae -ensyklopediassaan. Hänkin kertoo asiasta varsin varovasti todeten, että "On kerrottu, jos se voi olla totta...". Kirkkoisät eivät olleet mitään oppimattomia kaikkiin tarinoihin suoraa päätä uskovia. He tiedostivat kertomuksen epävarmuuden, mutta koska he eivät olleet itse katsomassa miten pelikaanit toimivat eivät he voineet olla varmoja sen valheellisuudestakaan. Augustinukselle merkitsi enemmän kertomuksen symboliarvo kuin se onko kyse luonnontieteellisestä faktasta.

Mosaiikkityö pelikaanista ruokkimassa poikasiaan verellään Aachenin tuomiokirkossa Saksassa. 
Wikimedia Commons: File:Aachen - Aachener DOM (18) -.jpg - Wikimedia Commons

Myöhemmin keskiajalla legenda muotoutui enemmän siihen suuntaan, jossa pelikaani ruokkii verellään nälkäisiä poikasiaan. Ehkä alkuperäinen legenda tuntui turhan brutaalilta, ja tämä versio sopi myös esimerkiksi ehtoollisen vertauskuvaksi. Silti myös aiempaa kertomusta voitiin hyödyntää.

Esimerkiksi nykyisen Ranskan Normandiasta kotoisin ollut Guillaume le Clerc de Normandie, joka eli 1200-luvun alussa, kirjoitti legendasta omassa teoksessaan Bestiaire divin ('Jumalallinen bestiaari'). Hän soveltaa kertomusta näin (tämä on oma käännökseni englanninkielisestä käännöskatkelmasta):

"Me olemme hänen poikiaan, hänen pieniä poikasiaan, jotka kuin ilkeät rikolliset hyökkäävät vasten hänen kasvojaan palvelemalla niin usein luotua, mikä johtaa meidät häpeään. Me kiellämme hänet täysin palvoessamme kiveä ja puuta. Tämän vuoksi hän tulee vihaiseksi, hylkää ja ajaa meidät pois [---]. Sitten Isä säälii meitä lähettäen Maahan rakkaan Poikansa, todellisen Jumalamme, Jeesuksen Kristuksen. Jumala tulee ihmiseksi meidän syntiemme tähden. Hänet ympärileikattiin ja kastettiin, ja meidän pelastukseksemme hän koki tuskan ja kärsimyksen, antoi pidättää ja vangita itsensä, antautui sidotuksi ja syljetyksi, ripustettavaksi pyhälle ristille, kruunattavaksi piikein sekä naulattavaksi käsistään ja jaloistaan. Täynnä sääliä Pelastaja antoi lävistää kylkensä ja, todellakin, veri ja vesi virtasivat ulos. Tämän veren kautta me olemme kaikki parannetut [---] Jumala on todellinen pelikaani. Hän pelasti meidät ja toivotti meidät tervetulleeksi takaisin armoonsa."

Italian Urbinossa on 1400-luvun alussa maalattu pieneen kappeliin ristiinnaulitun Jeesuksen 
yläpuolelle pelikaani ruokkimaan poikasiaan verellään. Symboliikka on tässä aivan ilmeinen.
Wikimedia Commons: File:Urbino, Oratorio di San Giovanni Battista 07.JPG - Wikimedia Commons

Pelikaani lauluissa, taiteessa - ja kuninkaallisessa käytössä

Ainakin 1300-luvulta lähtien pelikaani ei ollut Kristuksen vertauskuvana ainoastaan bestiaareissa, vaan myös lauluissa sekä rukous- ja messukirjoissa. 1200-luvulla Tuomas Akvinolainen (1225 - 1274) kirjoitti hymnissään Adoro te devote, kuinka Kristus on "Pie Pelicane, Jesu Domine" ('Hurskas pelikaani, Herra Jeesus'). Kaunokirjallisuudessa siihen ovat viitanneet muun muassa Dante (1265 - 1321) ja myöhemmin Shakespeare (1564 - 1616).

Pelikaani päätyi kirkkotaiteeseen sekä useisiin vaakunoihin, ja sen käyttö säilyi myös reformaation yli. Kuvatyyppi tunnetaan nimellä "Pelikaani hurskaudessaan" (englanniksi "Pelican in her piety"). Tosin joskus sen tulkinnat saattoivat kokea erikoisia muutoksia. Englannin kuningas Henrik VIII vertasi englannin reformaation keskeistä vaikuttajaa Thomas Cranmeria (1489 - 1556), jolle kuningas antoi vuonna 1544 uuden kolmella pelikaanilla varustetun vaakunan, juuri pelikaaneihin sanoen näiden lintujen merkitsevän sitä, kuinka Cranmerin tulisi pelikaanin tavoin olla valmis vuodattamaan vertaan poikastensa puolesta, jotka on kasvatettu uskossa Kristukseen.

Henrikin tytär, kuningatar Elisabet I (1533 - 1603) venytti symbolia vielä pidemmälle. Hän näet vertasi itseään pelikaaniin kansakunnan itsensäuhraavana äitinä. Tästä artikkelissaan kirjoittanut Jonathan Jong toteaakin ivallisesti, että toisinaan protestantit ovat tuhonneet kuvia fyysisesti, mutta välillä tätä on tehty sisällöllisesti.

Vuonna 1575 ilmeisesti Nicholas Hilliardin (1547 - 1619) maalaama muotokuva Elisabet I:stä, 
niin sanottu "Pelikaanimuotokuva", sillä hänellä on siinä yllään "Pelikaani hurskaudessaan" -tyyppiä 
esittävä koru. Kuten edellä tuli mainittua liitti Elisabet symbolin koskemaan myös itseään. Wikimedia 
Commons: File:Nicholas Hilliard Elizabeth I The Pelican PortraitFXD.jpg

Yksityiskohta yllä olevasta maalauksesta, jossa pelikaani erottuu tarkemmin.

Wikimedia Commons: File:The Pelican Portrait - detail 01.jpg

Toisaalta tämä kristillinen symboli on päätynyt amsterdamilaiseen synagogaankin, missä se on ilmeisesti saanut uuden sovellutuksen kolmen poikasen edustaessa kolmea yhdistynyttä juutalaista yhteisöä, jotka yhdessä juovat samasta tradition lähteestä. Symbolista on siis ollut moneksi.

Pelikaani hurskaudessaan esiintyy myös heraldiikassa, ja muissakin kuin uskonnollisissa 
yhteyksissä, kuten tämä Yhdysvaltain Louisianan osavaltion lippu todistaa. 
Wikimedia Commons: File:Flag of Louisiana.svg - Wikimedia Commons

Pelikaani Suomessa

Suomalaiseen luontoonhan pelikaani ei kuulu, mutta kolmasti se on todistetusti vieraillut ilmatilassamme: Turussa vuonna 1605, Karjaalla 1839 sekä Pyhäjoella 1925. Ei ihme, ettei vierailuja ole ollut enempää, sillä jokainen näistä kolmesta tänne asti eksyneestä ammuttiin.

Silti pelikaanin symboliarvo on täälläkin jossain määrin tunnettu, sillä siitä löytyy viittauksia maamme hengellisessä lehdistössä ainakin 1900-luvun alkupuolella. Tulkinnat ovat yleensä vastanneet pitkälti yleiskristillistä linjaa, mutta onpa meilläkin tehty myös sovellutuksia. Näin sanailee Tampereen talouskoulun pitkäaikainen johtajatar Helmi Koskimies (1869 - 1947) Kotimaa -lehdessä vuonna 1925: 

"Eräällä matkalla kävin eräässä vanhassa kirkossa, joka oli korjauksen alaisena. Veistos uuden saarnatuolin yläpuolella kuvasi pelikaania, joka hakkaa oman povensa verille ruokkiakseen ympärillä olevia poikasiaan omalla verellään. Ryhmä oli liikuttavan kaunis. Ajattelin sitä katsoessani: ainoastaan se mitä sydämestä lähtee, menee sydämeen. Ainoastaan siitä, mitä antaumuksen tuskalla on ruokittu, tulee aikaan samallainen ruokkija. Pelikaanipoikasesta tulee pelikaani, joka elättää poikasiaan sydänverellään. Sanotte, että tämä on luonnollista. Mutta luonnollista on myöskin, että ainoastaan se lapsi, joka on alttiiksiantavalla rakkaudella kasvatettu antaa vastalahjana parastaan - ensin koulussa, sitten elämässä. Juuri tämä onkin kasvatuksen päämäärä: saada kasvatti vapaaehtoisesti, iloisella antaumuksella antamaan parhaansa, olkoon sitten tehtävä suuri tai pieni, koulun arkiset askareet tai vaativa elämäntehtävä."

Ennen kaikkea sen jäljet ovat näkyneet kuitenkin kirkkotaiteessa siellä täällä. Vaikuttava esimerkki tästä oli sotien myötä tuhoutunut Koiviston kirkon alttari-ikkuna, jonka oli maalannut v. 1928 Lennart Segerstråhle ja joka oli aikanaan Suomen suurin lasimaalaus. Siinä oli maalauksen alaosassa, Jeesuksen alapuolella, kuvattuna pelikaani ruokkimassa poikasiaan sydänverellään.

Koiviston kirkon alttarilasimaalauksesta löytyi myös pelikaani. Tästä kuvasta sitä on vaikea erottaa, mutta siellä se on, Jeesuksen alapuolella. Wikimedia Commons:
File:Koivisto church altar.jpg - Wikimedia Commons

Pelikaani löytyy myös vuonna 1933 valmistuneesta Noormarkun kirkosta, josta olen sen itse bongannut. Tosin sitä ei välttämättä ole moni kirkkovieras nähnyt, se kun on sakastissa oven yläpuolella. Ehkä sen tarkoituksena on muistuttaa saarnaamaan sekä alttaripalvelusta toimittamaan menevää pastoria siitä, kuinka hänen on ruokittava itseuhrautuvasti laumaansa Kristuksen (ja pelikaanin) esimerkin mukaisesti.

Pelikaani poikasineen komeilee myös Noormarkun kirkon sakastissa. 
Kuva itse otettu.

Pelikaani löytyy myös useista muista Suomen kirkoista. Usein se on saarnatuolin yläpuolella. Useimmiten tuolla paikalla nähdään kyyhkynen Pyhän Hengen vertauskuvana, mutta joissain kirkoissa on valikoitu symboliksi pelikaani. Näin esimerkiksi Kangasalan, Karjaan, Kökarin, Orimattilan, Siuntion ja Helsingin Paavalin kirkoissa. Varmasti niitä on muuallakin, sekä esimerkiksi lasimaalauksissa. Kommenteissa voitte kertoa, mitkä paikat jätin Suomesta mainitsematta.

Pelikaani komeilee Kangasalan kirkon saarnastuolin yläpuolella, 
tosin ilman poikasiaan. Ehkä pastori ja kirkkokansa ovatkin niitä poikasia, 
joita ruokitaan verellä? Wikimedia Commons: 
File:Kangasalan kirkon saarnastuolin pelikaani.JPG

Symboli ei ole riippuvainen luonnontieteestä

Pelikaanisymboli esiintyy siis hyvinkin laajasti, ja se on väkevä kuva huolimatta siitä, että kyseessä ei ole luonnontieteellinen fakta. Toisaalta se ei olekaan riippuvainen siitä, sillä jo Augustinus käytti tarinaa sillä tavoin, että vaikka se ei olisikaan totta, niin tarinana se on erinomainen vertauskuva Jeesuksen toiminnasta ja työstä. Kuten Guillaume le Clerc de Normandie kirjoitti, on Jumala todellinen pelikaani, toteuttaen tuon vertauskuvan sisällön täydellisesti. Näin tämä symboli on edelleen käyttökelpoinen.

Näin luovasti symbolia käytettiin Skotlannissa, kun väkeä yritettiin vuonna 1944 sodan tiimellyksessä 
saada luovuttamaan verta. Juliste julistaa: "Sinun veresi voi pelastaa elämän". Jälleen vertauskuva toimi: oli tarve antaa vertaan toisten elämäksi. 
Wikimedia Commons: File:Poster The Scottish National Blood Transfusion Association.JPG - Wikimedia Commons

Lähteet:

Augustine: Exposition on Psalm 102. New Advent. Verkkoversio: CHURCH FATHERS: Exposition on Psalm 102 (Augustine)

Matti Etelänsaari: Eläimellistä symboliikkaa. Tampereen ev.lut. seurakunnat, 4.10.2013. Verkkoversio: Eläimellistä symboliikkaa - Etsikko

Guillaume le Clerc. The Medieval Bestiary. Verkkoversio: Medieval Bestiary : Encyclopedia : Guillaume le Clerc

Isidore of Seville: Etymologies. Cambridge University Press 2006. Verkkoversio: The Etymologies of Isidore of Seville

Jonathan Jong: Christian Symbolism: The Pelican in Her Piety. St Mary Magdalen School of Theology. Verkkoversio: Christian Symbolism: The Pelican in Her Piety — St Mary Magdalen School of Theology

Kangasalan kirkko: 250-vuotias kivikirkko. Kangasalan seurakunta. Verkkoversio: Kangasalan kirkko: 250-vuotias kivikirkko

Helmi Koskimies: Kaksi kaswattajatyyppiä Aleksis Kiven "Paimentytössä". Kotimaa 27/1925, 8.4.1925. Verkkoversio: 08.04.1925 Kotimaa no 27 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Koulu & kirkko: Kristillisiä symboleja - P-T. Suomen ev.lut. kirkko. Verkkoversio: Kristillisiä symboleja - P-T - Koulu ja kirkko

Kökarin kirkko. Kökarin kunta. Verkkoversio: Kökarin kirkko

Orimattilan kirkko täytti 150 vuotta v. 2016. Orimattilan seurakunta. Verkkoversio: ORIMATTILAN KIRKKO TÄYTTI 150 VUOTTA V. 2016

Remigijus Oželis: Pelican: a Christian symbol Depicting the Sacrifice of Jesus Christ. Bogoslovni vestnik/Theological Quarterly 83 (2023) 2, 391—401. Verkkoversio: Ozelis.pdf

Paavalinkirkko. Kirkko Helsingissä, 29.10.2021. Verkkoversio: Paavalinkirkko

Pelikaani. Tiedonportailla.fi. Verkkoversio: Pelikaani (Pelecanus onocrotalus)

Saarnastuolit. Siuntion seurakunta. Verkkoversio: Saarnastuolit

Richard Stracke: The Pelican Symbol. A Guide to Christian Iconography: Images, Symbols, and Texts. Verkkoversio: The Pelican Symbol in Christian Iconography

Diklah Zohar: Bloodsucking Pelicans, a Dutch Jewish Symbol? 10.11.2020. Verkkoversio: Bloodsucking Pelicans, a Dutch Jewish Symbol?

Antin päivä 30.11., apostoli Andreaksen muistopäivä

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

30. marraskuuta seisoo nimipäiväkalenterissa nimisarja Antti, Atte, Antero ja Andreas. Näistä Andreas on kalenterissa paluumuuttaja, sillä se lisättiin suomenkieliseen nimipäiväkalenteriin vuonna 2020. Silti se on kaikkien edellä mainittujen nimien pohjana.

30.marraskuuta vietetään näet apostoli Andreaksen muistopäivää, yhteinen sekä itäiselle että läntiselle kristikunnalle. Se on aiemmin ollut meilläkin pyhäpäivä, ja eräänlainen joulukauden aloittaja. Luodaan siis aluksi pieni katsaus apostoli Andreakseen ja sitten hänen muistopäiväänsä liittyviin tapoihin ja kansanperinteeseen.

Miehekäs ja kutsuva kalastaja

Nimi Andreas on kreikkaa (Άνδρεας) ja merkitsee 'miehekästä' tai 'miehuullista'. Hän oli kotoisin Galilean Betsaidasta ja oli Simon Pietarin veli. Hänen ammattinsa sopi tietyllä tapaa hänen nimeensä, onhan kalastajan työ stereotyyppisen miehistä työtä purjehtimisineen ja verkkoineen.

Jeesuksen kohtaaminen muutti kalastajamme ihmisten kalastajaksi, missä hän olikin sitten hyvä. Johanneksen evankeliumin mukaan hän oli aluksi Johannes Kastajan opetuslapsia, jonka tämä sitten ohjasi Jeesuksen seuraajaksi. Andreas ryhtyi saman tien kutsumaan muitakin mukaan, aloittaen veljestään Simonista, tulevasta Pietarista ilmoittaen tälle suorasanaisesti: "Me olemme löytäneet Messiaan".(Joh.1:41) Matteuksen evankeliumissa kerrotaan puolestaan, miten Jeesus kutsuu sekä nämä veljekset että Sebedeuksen pojat Jaakobin ja Johanneksen mukaansa ihmisten kalastajiksi, hänen sanomansa eteenpäin viejiksi.

Jeesus kutsuu kalastajia mukaansa ihmisten kalastajiksi Federico Baroccin (1535-1612)
v. 1586 tulkitsemana. Wikimedia Commons: File:Federico barocci, vocazione dei santi pietro e andrea, 1586, 01.JPG - Wikimedia Commons

Myöhemminkin Andreas johdattaa ihmisiä Jeesuksen luokse. Evankeliumeissa on kuvattu kuinka hän oli se, joka toi Jeesuksen luo ruokkimisihmeestä kuuluisan pojan, jolla oli ne viisi leipää ja kaksi kalaa. (Joh. 6:8-10) Lisäksi kerrotaan, kuinka joukko kreikkalaisia halusi nähdä Jeesuksen. He menivät ensin Filippuksen luo, mutta tämä päätyi jostain syystä sanomaan asiasta ensin Andreakselle ja vasta tämän kanssa yhdessä he menivät Jeesuksen puheille. (Joh. 12:20-22)

Rooman paavina toiminut Gregorius I Suuri (n. 540 - 604) onkin säilyneessä Andreaan päivän homiliassaan eli opetuspuheessaan kuvaillut apostolien alttiutta seurata Jeesusta, vaikka he eivät olleet nähneet vielä yhtään ihmettä eivätkä saaneet mitään lupausta tulevasta palkinnosta. Tämän perusteella Gregorius saattoikin ihmetellä oman aikansa kristittyjen, jotka olivat nähneet niin paljon ihmeitä ja saaneet niin paljon lupauksia, hitautta.

Mustaltamereltä Skotlantiin

Apostolien tekojen alussa ilmenee Andreaksen olevan edelleen osa 12 apostolin joukkoa, mutta sen jälkeen hänestä puhutaankin Raamatussa vain osana joukkoa, ei erikseen. Myöhempi perimätieto, josta kirjoittaa muun muassa kirkkohistorioitsija Eusebios Kesarealainen (n. 260 - 340) kertoo Andreaksen  saarnanneen evankeliumia skyyttien ratsastajakansalle, joka asutti myöhäisantiikin aikana Mustanmeren rannikkoja. Tästä syystä häntä on pidetty sekä Venäjän, Ukrainan että myös Romanian suojeluspyhimyksenä. Tähän liittyy myös legenda, jonka mukaan hän olisi saarnamatkallaan pysähtynyt nykyisen Kiovan kohdalla ja ennustanut siihen syntyvän mahtavan kaupungin.

Hänen on myös väitetty perustaneen piispanistuimen, josta muotoutui myöhemmin Konstantinopolin patriarkaatti. Ajatus on sikäli viehättävä, että tällöin Pietarin perustamaksi väitetty Rooman piispanistuin ja Konstantinopoli olisivat hyvin konkreettisesti veljeksiä, mutta kovin epävarmalla pohjalla kyseinen väite on.

Sauvon kirkon seinämaalauksissa 1470-luvulta näkyy Andreaksen tunnuskuva, 
vinoristi eli Andreaan risti. Kuva itse otettu.

Andreaksen sanotaan kärsineen marttyyrikuoleman, ja esimerkiksi apokryfinen Andreaan teot 200-luvulta kertoo hänen tulleen ristiinnaulituksi. Tosin samainen teos väittää hänen saarnanneen ristiltä kolme päivää. Myöhemmin keskiajalla yleistyi käsitys, jonka mukaan Andreas olisi naulittu X:n muotoiselle ristille, koska hän ei pitänyt itseään arvollisena tulla teloitetuksi samalla tavalla kuin Jeesus. Tässäkin muuten yhtymäkohta velipoika Pietariin, joka perimätiedon mukaan ristiinnaulittiin samasta syystä ylösalaisin.

Vinorististä tulikin sitten Andreaksen tunnuskuva, ja se löytyy muun muassa Skotlannin lipusta. Andreaksesta tuli näet Skotlannin suojelija siksi, että tarinan mukaan eräs kreikkalainen munkki sai näyssä kehotuksen viedä Andreaksen reliikit turvaan maailman ääriin, ja hän tulkitsi tämän Skotlanniksi. 30. marraskuuta onkin Skotlannin kansallispäivä.

Skotlannin lipussa on Pyhän Andreaan risti. Se on myös Iso-Britannian lipun 
taustalla. Wikimedia Commons: File:Flag of Scotland.svg - Wikimedia Commons

Kirkkovuoden uusivuosi

Päivä on kansallinen juhlapäivä myös Romaniassa. Paikoin Ukrainassa, Saksassa, Itävallassa, Slovakiassa, Puolassa, Venäjällä ja Romaniassa on olemassa kansanperinnettä, jonka mukaan Andreaan päivää edeltävä yö on erityisen sopiva taikoihin, joilla nuoret naiset voivat selvittää tulevaa aviomiestään. Unkarissa ovat neidot voineet heittää tohvelin hartioidensa yli kohti ovea ja mikäli kanta on kääntynyt heittäjään päin tietää se häitä tulevan vuoden aikana. Tämä uuden vuoden ennusteluilta kuulostava perinne on sikäli luonteva, että Andreaan päivä on aina hyvin lähellä ensimmäistä adventtia, joka monessa kirkkokunnassa aloittaa uuden kirkkovuoden.

Romaniassa naimattomat naiset ovat voineet laittaa 41 jyvää tyynyn alle ja niitä unessa noutamaan tuleva on heidän tuleva miehensä. On myös voitu laittaa vehnää astiaan kasvamaan uuden vuoden päivään asti ja mitä parempi kasvu, sitä parempi vuosi tulossa. Romaniassa on myös kerrottu susien osaavan puhua tänä yönä ja että niillä on silloin lupa syödä mitä haluavat.

Puolassa Andreaksen päivän yönä on nuoriso harrastanut tulevaisuuden 
enteiden tutkimista. Henryk Siemiradzki: "Pyhän Andreaksen yö" (1867).
Wikimedia Commons:
 https://en.wikipedia.org/wiki/File:Siemiradzki_Noc-Andrzeja_1867.jpg

"Anna, Antti, ahvenia!"

Kemiön keskiaikainen kirkko on omistettu Andreakselle. 
Wikimedia Commons: File:Kimito church 4.jpg - Wikimedia Commons

Suomessa Andreakselle on keskiajalla omistettu ainakin Kemiön kirkko. Vuonna 1987 on valmistunut Vantaan Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, joka nimettiin apostolin sekä tämän  mukaan nimetyn rekolalaisen talonpojan Anders Räckhalsin mukaan. Tämä oli yksi kolmesta rekolalaisesta talonpojasta, jotka v. 1401 lahjoittivat maata Helsingin pitäjän kirkolle eli Vantaan pyhän Laurin kirkolle. Oulun Kaakkurin kaupunginosassa sijaitsee puolestaan v. 2004 valmistunut Pyhän Andreaan kirkko. Myös Rovaniemen ortodoksinen kirkko on omistettu apostoli Andreakselle, Helsingissä toimii ruotsinkielinen, jo 1800-luvulla perustettu vapaaseurakunta Andreaskyrkan eli Andreaskirkko ja Kokkolassa Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta -nimisen luterilaisen vapaakirkon Kokkolan seurakunta kantaa nimeä Andreaksen luterilainen seurakunta. Eli Andreaksen nimi elää suomalaisessa kristikunnassa monin tavoin.

Suomalaisessa kansanperinteessä Andreas on ollut erityisesti kalastajien ystävä. Eikä ihme, ottaen huomioon hänen alkuperäisen ammattinsa. Yleisesti tunnettu on ollut loru, joka yhdistää kalamiesveljekset Andreaksen ja Pietarin: "Hei onki ottamaan, väkäleuka vääntämään! Anna, Antti, ahvenia, Pekka pieniä kaloja!" Ainakin paikoin on käsketty sylkeä matoon ennen lorun lausumista ja ongen veteen heittämistä, näin ainakin Ristiinassa.

Andreaan vinoristi on saanut meillä veikeän tulkinnan. Sitä on näet pidetty vipuansan näköisenä ja niin on Andreaksesta tullut Antero Vipunen, vipuansojen virittäjä, metsästäjien auttaja.

Andreasta esittävä vanha puuveistos Uskelasta vinoristeineen. 
Tätä ristiä monet suomalaiset pitivät vipuansan näköisenä.
Suomen kansallismuseo, Historialliset kokoelmat: 
veistos | Suomen kansallismuseo | Finna.fi

Andreaan eli Antin päivä on juuri ennen joulukuun alkua teki siitä vanhassa perinteessä talven sekä joulukauden aloittajan. Talven osalta Iitissä sanottiin "Antti talven alottaa", Kiikalassa "Antin päivänä tulee talvi viimeistään" ja Karunassakin on tiedetty, että Antista alkaen pitää pukeutua turkkiin sekä karvalakkiin.

Mitä jouluun tulee on Ulvilassa sanottu "Anterosta pyhät alkaa",Pertunmaalla "Anterus pyhäin alku". Joutsenossa on rytmitetty joulun kulku Andreaan, Tuomaan (21.12.) ja Paavalin (25.1.) päivien mukaan: "Antti joulun aloittaa, tuomas tupaan taluttaa, paha paavo pois sen ajaa"'. Sakkolassa runoiltiin ainakin v. 1932:

"Joulu tulluo junkertua,

lihapata linkertiä,

Tuomas tuoppi kainalos,

Antero avaimet kiäs."

Anterolla on avaimet siksikin, että nyt haettiin ohria maltaiksi, jotta Annan päivänä (ammoin 15. joulukuuta) voitiin panna jouluoluet. Joulunajan ilmojakin on tarkkailtu. Jos ennen Anttia oli pakkasta enteili se lauhaa ja helppoa talvea. Selkeä Antin ilma tiesi tasaista talvea, pilvet epävakaisuutta. Antin säätä on myös pidetty joulun peilikuvana. Koivistolla sanottiin: "Antti jos on ankara, niin joulu on joutava". Muita vastaavia ovat "Jos Antti lotisee, niin joulu komeilee" taikka päinvastoin.

Vanha pyhäpäivä, sen poisto ja tekstit

Muiden apostolien muistopäivien tavoin oli Andreaksen päivä meilläkin pitkään pyhäpäivä myös luterilaisen kirkon valta-aikana. Vuonna 1772 päätti kuningas Kustaa III kuitenkin vähentää kovalla kädellä pyhäpäiviä, jotka siis olivat siis samalla yleisiä vapaapäiviä. Näin poistui myös Andreaksen muistopäivä virallisten pyhäpäivien joukosta ja siten pian sen viettokin, kansanperinteen kuitenkin muistaessa jossain määrin päivän erityisyyden ainakin sanontojen muodossa. (Kyseisestä pyhäpäivien vähentämisestä ja sen vaikutuksesta Oriveden hurmoksellisessa herätyksessä 1770-luvulla olen kirjoittanut tässä vanhassa blogitekstisssäni: Kirkkohistorian kahinaa: Naissaarnaajia ja villiä hurmosta: Oriveden herätys 1770-luvulla ).

1600-luvulla ilmestyneessä Manuale finnonicum:issa oli Andreaksen päivälle määritelty rukoukset ja raamatunlukukappaleet sekä kaksi virsiehdotusta. Virsiehdotuksista toinen, "Wariel Jumal sinun sanas" on nykyisessäkin virsikirjassa, Martti Lutherin ja Justus Jonaksen sanoittama virsi 190: "Sun sanas suojaa, Jumala". Lukukappaleet ovat Roomalaiskirjeen 10. luvusta, evankeliumitekstinä puolestaan Matteuksen 4. luvusta kohta, jossa Jeesus kutsuu mukaansa kalastamassa olleet Pietarin ja Andreaksen sekä Sebedeuksen pojat.

Laitan tähän lopuksi jälkimmäisen Andreaan päivän rukouksista tuon vanhan suomalaisen manuaalin mukaan. Sitä voi tarkastella historiallisena tekstinä tai halutessaan elvyttää pyhän viettoa vanhan luterilaisen käsikirjan rukouksen sekä lukukappaleitten kera. Vaihdan ohessa ainoastaan osan kirjaimista nykykirjoitustavan mukaisiksi, muun kielenhuollon saatte halutessanne tehdä itse.

"O Herra Jesu Khriste sinä elävän Jumalan Poika joka sinun sanas kautta voit kaikki tehdä mitäs tahdot niinkuin nähtävä on näistä sinun opetuslapsistas että niin pian kuin he kuulit sinun Sanas: Seuratkat minua minä teen teitä ihmisten kalamiehiksi niin he ylönannoit kaikki ja seuratsit sinua. Me rukoilemma anna Pyhä Henges niin valaista meidän sydämen että me uskos aina sinun Sanalles kuuliaset ja alaannetut olisim sitä ilman estet seuraisim ja niin syntein anteksi saamisen ja ijankaikkisen autuuden periä saisim. Amen."

Manuale finnonicum:ista löytyy tekstit monelle jo unohtuneelle pyhäpäivälle, 
myös pyhän Andreaksen päivälle. Manuale finnonicum

Lähteet

Anssi Alhonen: Antin päivä. Taivaannaula. Verkkoversio: https://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/antin-paiva/

Apostoli Andreas. Tampereen ev.lut. seurakunnat. 25.2.2015. Verkkoversio: https://tampereenseurakunnat.fi/sivustot/etsikko/hengen_paloa/jeesus_ja_kaverit/apostoli_andreas.20565.blog

Ennen kuin onki heitetään järveen. Suomen kansan vanhat runot. Verkkoversio: https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/skvr/main/skvr06151540.xml

Jaakko Gummerus: Jäännöksiä keskiajan saarnakirjallisuudesta Suomessa. Teologinen Aikakauskirja 4/1896. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/823131?page=22

Joulu tulluo junkertua. Suomen kansan vanhat runot. Verkkoversio: https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/skvr/main/skvr13047960.xml

Manuale finnonicum, Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1986439?page=587

Rekolan Pyhän Andreaan kirkko - Taide ja historia. Kirkko Vantaalla. Verkkoversio: Taide ja historia - Vantaan seurakunnat

St. Andrew's Day in Romania. Traditions Across Europe. Verkkoversio: https://traditionsacrosseurope.wordpress.com/2008/11/25/st-andrews-day-in-romania/

Unkarilaista taikauskoa. Kansan Työ 202/1933, 2.9.1933. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1852113?page=5

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. 1950 (v. 1985 painos).

Hakkinen, pyhä lintu - naakan kirkkohistoriaa

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

 Eri paikkakuntien asukkaille on muodostunut varsinkin varhemmin omia haukkumanimiään, pitäjänköllejä, joista osa on siirtynyt myöhemmin miltei eräänlaisiksi kunnianimiksi. Yksi näistä on Varsinais-Suomen Sauvon asukkaiden nimitys Sauvon hakkiset, joka nykyään näkyy paikkakunnalla eri tavoin, kuten ruokapaikka Hakkisherkkuna, jalkapallokenttä Hakkispaanana ja ansioituneen sauvolaisen tittelinä Sauvon hakkinen. Koska nimitykseen liittyy kirkollisiakin piirteitä ja koska hakkinen, monelle naakkana tutumpi lintu liittyy muutenkin kirkollisiinkin yhteyksiin otan sauvolaisena vapauden käsitellä teemaa hieman ja ehkä paikoin tavallistakin levottomammalla huumorilla. Kansanperinnettä on hakkisiin liittyen monenlaista, mutta teeman vuoksi pitäydyn pitkälti kirkolliseen.

Naakka eli hakkinen (Corvus monedula) 
Magnus von Wrightin (1805-1868) 
taiteilemana. Wikimedia Commons.

Linnun nimet

Aloitetaanpa tuosta nimestä hakkinen. Hakkinen, hakki, kirkkohakkinen tai kirkhakkinen ovat olleet Lounais-Suomessa käytössä olleita naakan nimityksiä ja nimellä on mahdollisesti yhteys viron kieleen, jossa naakka on hakk. Myös nimellä naakka lienee vanhat juuret, sillä eräissä suomen lähisukukielissä on vastaavanlaisia nimiä. Muoto kirkkokaijakin tunnetaan, ja se tulee luultavasti ruotsin sanasta kaja. Murrekartalla hakkinen painottui ainakin joskus erityisesti Varsinais-Suomeen, varsinkin Turusta itään olevalle rannikolle, mutta myös Mynämäen-Vehmaan alueelle. Lisäksi Porista Huittisiin esiintyi pohjoisempi hakkisvyöhyke.

Kuitenkin juuri hakkinen on vanhin painettuna esiintyvä suomenkielinen nimi kyseiselle linnulle. Koska suomeksi ei varhemmin kauhean paljon kirjoja rustailtu sukellamme pikaisesti vanhojen sanakirjojen maailmaan. Varoitus:vaikeita latinankielisiä nimiä edessä, mutta selätämme ne nopeasti. Sana näet esiintyy jo Ericus Schroderuksen v. 1637 ilmestyneessä sanakirjassa Lexicon Latino - Scondicum, joka on vanhin suomen kieltä sisältävä sanakirja. Siinä nimi on muodossa haokinen. On muistettava, ettei Schroderus puhunut itse suomea, vaan sai suomenkielisen sanastonsa Oulussa toimineelta ja Porissa syntyneeltä papilta Marcus Pauli Sadelerilta. Vuonna 1644 ilmestynyt Variarum rerum Vocabula Latina, cum Svetica et Finnonica interpretation pitää myös sisällään linnunnimen  hackinen. Vasta Henrik Florinus, Paimion kirkkoherran poika ja itsekin saman seurakunnan kirkkoherraksi noussut käytti vuonna 1678 sanakirjassaan Nomenclatura rerum brevissima latino-sveco-finnonica nimeä naacka, ja hänelläkin oli sen rinnalla hackinen. Florinus oli suomenkielinen, joten hän tunsi kotoperäisen nimistön edeltäjiään laajemmin.

Kutsumanimiä ja naapurirakkautta

Se sanakirjoista.Sauvolaisten nimitykseksi hakkisen kerrotaan tulleen siitä, kun erään sauvolaisen piti viedä riistaa papinpalkaksi. Asiaankuuluvan metson sijasta hän oli tuonut kuolleena maantieltä löytämänsä naakan eli seudun kielellä hakkisen. Ilmeisesti juttu lähti kulkemaan ja sauvolaisista tuli näin hakkisia.

Sauvon komea keskiaikainen kivikirkko on seissyt paikallaan 
vuosisatoja, ja kauan sillä on ollut myös hakkisia vahteinaan.
Wikimedia Commons.

Sauvolaiset eivät kuitenkaan jääneet ivapuheiden edessä sanattomiksi, vaan osasivat antaa joskus hyvinkin nokkelasti ja terävästi sanan sanasta. Niinpä kun naapuripaikkakunnalta Paimiosta ollut pilkkasi sauvolaisia hakkiseksi vastaus kajahti vanhalla Sauvon murteella "Hakkinen on pyhe lint, se pite kirkonharjal vaari, et ei Paimjo ruumisvarkka ten pees". (Neuvon sana: jos lukija ei ole sauvolainen ja siellä joskus käy, älkää yrittäkö kommunikoida paikallisten kanssa tuollaisella kielellä. Murre on muuttunut, joten saisitte lähinnä kummeksuvia katseita.)

Ruumisvaras ei ollut tuulesta temmattu nimitys, vaan silläkin oli historiansa. Paimiossa oli elänyt isokokoinen mies, joka oli tehnyt erinäisiä rikoksia. Kerran tämä oli murtautunut ruumishuoneeseen ryöstellen sieltä vainajilta sormuksia ja muita arvoesineitä. Hän jäi kuitenkin kiinni ja joutui oikeuden eteen. Siellä tuomari oli ihmetellyt moista rikosta ja kysynyt syytetyltä: "Ettekö yhtään pelännytkään yöllä siellä pimeässä ruumishuoneessa?" Syytetyn vastaus oli yksinkertainen: "Mää pelkkä hyvi vähä eläväki ihmist, ja kuolluva ei sit ollenka."Näin paimiolaiset saivat omaksi liikanimekseen ruumisvarkaat. Kukaan ei yllättyne kun sanon, ettei sitä ole ylläpidetty paimiolaisten toimesta eikä paikkakuntaa ole markkinoitu sen avulla. Nöyrimmät pahoitteluni asian nostamisesta esille, mutta pitihän tuo muistitiedon vastaus selittää.

Hakkinen komeilee tietysti myös Sauvon vaakunassa. 
Kuvan tähdiltä näyttävät kuviot ovat kannuspyöriä 
ja viittaavat paikkakunnan lukuisiin aateliskartanoihin.
Wikimedia Commons.

Kirkonharjalla vahtia pitävä hakkinen on varmasti ollut yleinen näky, sillä vuosisatojen ajan kirkot ovat olleet kyseisten lintujen suosimia paikkoja, siitä myös nimitys kirkhakkinen juontaa. Tälle on saatettu antaa myös syvempiä merkityksiä kuin pelkkä korkeissa rakennuksissa viihtyminen taikka se ruumisvarkaitten kyttääminen, kuten Keuruulta 1938 talletettu kertomus kertoo: "Kirkon räystäitten alla oleskeli mustia lintuja, luultavasti naakkoja, jotka pitivät kovaa kirkunaa. Sanottiin että ne ovat syntisten sydämiä." Ei Koivistossakaan Karjalankannaksella mitenkään kauniisti näistä linnuista 1935 lausuttu: "Kun kirkon naakka naaksutteli ja lenteli, tuli kuoleman sanomia siitä kylästä, mistä päin naakka lensi".

Linnuista eroon vai linnuilla rahaa

Joskus kirkon katolla nökötelleet naakat ovat aiheuttaneet myös ärsytystä ja niitä on lähdetty karkottamaan voimakeinoin. Naantalissa vuonna 1628 tässä kävi hieman köpelösti, sillä niin paljon vahinkoa kuin kirkhakkiset ehkä aiheuttivatkin ei se vetänyt vertoja sille tuholle, mitä niiden hävitysyritys sai aikaan, lääke oli pahempi kuin tauti. Aatelisherra Johan Henrikinpoika Jägerhorn Paimiosta (taas nuo paimiolaiset) näet ampui Naantalissa käydessään suustaladattavalla pyssyllään vanhan birgittalaisluostarin katolla olevaa hakkista, jolloin palava panos sytytti rakennuksen tuleen. Tuli hävitti luostarirakennusta, kirkkoa ja kolmasosan koko kaupungista. Ilmeisesti jotkut väittivät, vaikka luterilaista aikaa jo elettiinkin, että Pyhä Birgitta rankaisi tällä tavoin lintujen ampumisesta, luostarikirkon alueella kun kaikkien elävien olentojen olisi tullut saada olla rauhassa.

Naakka Naantalin hautausmaalla jatkamalla lajinsa 
pitkää perinnettä paikkakunnalla. Silminnähtävästi 
edes kaupungin palaminen ei horjuttanut näiden lintujen 
eloa siellä. Wikimedia Commons.

Eivät toki sauvolaisetkaan ole pelkällä rakkaudella katselleet hakkisiaan. Huhtikuussa 1912 Sauvon kirkonkokous teki päätöksen maksaa kymmenen penniä tapporahaa jokaista hakkista kohden. (Ja nyt puhutaan siis linnuista, ei hakkisiksi kutsutuista sauvolaisista. Lisäksi tarjous ei enää ole voimassa, joten voitte laittaa ne pyssyt takaisin paikoilleen...) Lisäksi tukittiin kaikki kirkon ullakolle johtavat luukut ja reiät, etteivät hakkiset pääsisi sinne yölevolle ja pesimään.

Yksi syy hakkisten yrmimiseen on ollut tietysti siinä, että ne ovat jätöksillään sotkeneet kirkon vinttejä tehokkaasti. Asian voi kuitenkin kääntää myös voitoksi, kuten tekivät mynämäkeläiset vuonna 1894. Tuolloin saatiin valmiiksi kirkon korjaustyö, jonka jälkeen pidettiin huutokauppa. Näin lehti kirjoittaa: "Sen jälkeen myytiin huutokaupalla vanhat paanut ja lastut sekä pellon höystöä. jota hakkiset aikain kuluessa olivat tuonneet. Eivät hakkisetkaan ilmaiseksi asu, koska tuo hakkisguano huutokaupassa tuotti 49 markkaa 75 penniä." Mynämäkeläiset tekivät siis tiliä hakkisten jätöksillä. Kunnioitettava saavutus.

Mynämäkeläiset joutuivat siivoamaan tämän kirkkonsa hakkisten 
jätöksistä, mutta saivat tehtyä sillä tiliä. Tämän perusteella suosittelen 
palkkaamaan mynämäkeläisiä myyntifirmoihin. Wikimedia Commons.

Hakkinen virkana ja esikuvana

Jos muualla on todettu, että "äänellään se variskin laulaa", on Sauvossa kertoman mukaan lukkari todennut rippikoulussa lauluhaluttomille pojille "Eenelles teel Hakkine laula, anta tulla eent va". Hakkinen liittyy myös hauskasti erääseen kirkolliseen virkaan, se on näet ollut Turun tuomiokirkon vahtimestarin taikka suntion nimitys. Itse asiassa ensi näkemältä näytti, että Hakkinen olisi ollut näiden yleinen sukunimi, mutta ilmeisesti kyse oli ammattinimikkeestä, sillä esimerkiksi 1660 mainitaan, kuinka Erik -niminen mies otettiin "för en Hackinen" edesmenneen Bertilin tilalle koevuodeksi. Historioitsija Yrjö Blomstedt arveli, että kyseessä oli kuvaileva nimitys: kirkonpalvelijana toimiva 'hakkinen' oli unilukkari, joka naakan tavoin nokki nukkuvat seurakuntalaiset hereille.

Ei naakka taikka hakkinen mitenkään huono kirkolliseksi linnuksi ole. Se on näet kerrassaan siveä ja hyveellinen lintu mitä tulee sen avioelämään. Hienovaraisten kosiomenojen jälkeen pariskunta pitää yhtä kuolemaan asti eikä puolisoa jätetä, vaikka pesintä menisi vuodesta toiseen pieleen. Voisi siis ajatella, että kirkon katoilla kykkiessään se näyttää kirkkokansalle elämisen mallia.

Turkulainen hakkinen. Aikoinaan samalla nimellä on kutsuttu 
myös turkulaisia kirkollisia viranhaltijoita. Wikimedia Commons.

Puheenaiheena vallan saleissa

Silti nuo linturaukat koetaan nykyäänkin myös ongelmaksi, mihin vaikuttaa niiden määrän raju lisääntyminen ja sen tuomat moninaiset lieveilmiöt. Kuten tunnettua naakan rauhoitus loppui jokunen vuosi sitten. Silmiini osui asiaa koskeva eduskuntakeskustelu, missä kansanedustaja Timo Heinonen viittasi linnun vanhaan maineeseen kuolemanlintuna todeten hauskasti ja samalla lajin yleistymistä kuvaavasti: "Ja jos naakan, kuolemanennelinnun, vaikutus olisi sellainen kuin sen aikanaan harvalukuisempana uskottiin olevan, niin en minäkään enää tätä puhettani pitäisi, sillä joka päivä satoja naakkoja näen oman kotipiirini ja kirkonkylämme ympäristössä." 

Samassa keskustelussa muuten sauvolainen kansanedustaja Esko Kiviranta kiitteli rauhoituksen poistamista "siitäkin huolimatta, että naakka eli hakkinen on kotikuntani Sauvon vaakunalintu". Samassa yhteydessä hän mainitsee, ettei tiedä, miksi se on siihen valittu. No, jos hän törmää joskus tähän tekstiin niin ehkä sitten selviää. Vähän uhkarohkeaa toki kiitellä tuota päätöstä, sauvolaiselle kun hakkisen metsästysoikeus voi olla uhka henkilökohtaiselle turvallisuudelle. Mikäli muuten haluatte hävittää kirkkojenne katoilta hakkiset niin pienenä neuvona, että kutsukaa hätiin joku muu kuin paimiolainen. Naantalilaisilla on heidän osaamisestaan tässä tehtävässä sanansa sanottavana.

Lähteet:

Sofia Björklöf: Meri kuljettaa kieltä -virolaisia lainasanoja suomen murteissa. Kielikello 3/2018. https://www.kielikello.fi/-/meri-kuljettaa-kielta

Yrjö Blomstedt: Hakkinen. Genos 33 (1962), s. 103. https://www.genealogia.fi/genos-old/33/33_103.htm

Kaisa Häkkinen: Linnun nimi. 2004.

Kaisa Häkkinen: Suomalaisen linnunnimistön etymologinen sanakirja. 2013.

Pauli Itälä: Hakkistaivaan alla. 2006.

Jouni Koutonen: Naakka on ollut tulilinjalla ennenkin - kirkhakkisten häätö oli jopa polttaa Naantalin luostarikirkon vuonna 1628. Yle 10.4.2018. https://yle.fi/uutiset/3-10146415

Hannu Kujanen: Sauvon historia II. 1996.

A. Laurila: Historia. Naantalin VPK. https://naantalinvpk.fi/historia/

Mynämäen kirkon korjaustyö. Uusi Suometar nro 198/1894. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/585167?page=3

Pöytäkirjan asiakohta PTK 64/2018 vp. Eduskunta 12.6.2018. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_64+2018+9.aspx

Pirjo Silveri: Mustatakkinen, äänekäs saarnaaja. Silta - tamperelainen seurakuntalehti 6.6.2018. https://www.siltalehti.fi/sivustot/silta/loytoretkia/katsokaa_taivaan_lintuja/mustatakkinen_aanekas_saarnaaja.41670.blog

Suomen murteiden sanakirja. Merkityksen levikki: hakkinen. Kotimaisten kielten keskus. https://kaino.kotus.fi/sms/?p=map&map_id=76588