perjantai 15. toukokuuta 2020

Hegesippus Hippolytus Hjerpe, Perttelin profeetta, joka sai kuolla Sauvossa

Kirjoittaja: Ossi Tammisto
HEGESIPPUS HIPPOLYTUS HJERPE (1831-1888)
Hegesippus Hippolytus Hjerpen kuva Wennerströmin
kirjoittamasta muistoartikkelista.

Sauvon kirkon pääsisäänkäyntiä kohti kuljettaessa vasemmalla, lähellä hautausmaan aitaa on hieman erikoisen näköinen hautakivi, jossa yksi nimistä on kiinnittänyt varmaan yhden jos toisenkin huomion: "Provasti Hegesippus Hippolytus Hjerpe". On siinä miestä nimellä paiskattu, on saattanut moni ajatella. Mutta kuka hän oli? Sitä lähdemme nyt selvittämään, ja sen myötä pääsemme seikkailulle 1800-luvun herätyskristillisyyden ja useiden maalaisseurakuntien maailmaan, aikaan, jolloin Hjerpe oli kuuluisa saarnamies.

Vaikeuksien kautta voittoon ja papistoon
Tarinamme sankari syntyi 2. elokuuta 1831 Vahdossa, joka tuolloin oli Maskun kappeliseurakunta. Hänen vanhempansa olivat Erik  Daniel Hjerpe (1794-1851), joka toimi kappeliseurakunnassa pitäjänapulaisena, sekä tämän vaimo Helena os. Alm (1779-1876). Hjerpestä elämäkerta-artikkelin Kotimatkalla -vuosikirjaan kirjoittanut Ludvig Wennerström toteaa, ettei tiedä juuri tämän varhaisvuosista, mutta oli saanut sen käsityksen, etteivät ne olleet valoisat ja iloiset. "Köyhyys ja puute oli usein tunnettu vieras kodissa, jonka ylitse muitakin pimeitä varjoja levisi". Valitettavasti nämä varjot näyttävät liittyneen osaltaan Hjerpen isään, sillä tämä oli pidätettynä virasta 4 kk vuonna 1835 sekä uudelleen 1.12.1839-1.12.1841. Hänen tiedetään saaneen sakkoja juopumuksesta sekä pyhäpäivän rikkomisesta, kiusallisia rikkeitä varmasti kaikille, mutta varsinkin papille. Kuten myöhemmin ilmenee oli isä-Hjerpellä loppuvuosinaan myös sijaisia useamman vuoden ajan, mikä sekin saattaa kertoa omaa surullista kieltään työkyvystä. Hegesippus Hippolytuksella oli neljä veljeä ja yksi sisko, ja lasten nimien kerrotaan osaltaan kertoneen näiden isän omituisuudesta, sillä sankarimme lisäksi nämä olivat Herman Hypatius, Heribert Hyginus, Hemming Hilarius, joka muuten toimi Piikkiössä lukkarina yli 50 vuotta, sekä Henrika Hypatia. Komeita nimiähän nuo toki, ei siinä.

File:Vahto church.jpg
Vahdon kirkossa Hjerpen isä toimi pitäjänapulaisena,
aina silloin kun elämän horjahdukset eivät katkaisseet
viranhoitoa. Wikimedia Commons.
Vaikeat lähtökohdat näkyivät nuoren Hjerpen elämässä silläkin tavoin, että hän kirjoittautui 24.8.1852 oppilaaksi Turun kymnaasiin, siis 21-vuotiaana, epätavallisen vanhana. Hän ei ollut saanut myöskään päättötodistusta mistään kymnaasiin valmistavasta koulusta, eli hän oli opiskellut yksityisesti. Opintielle pääseminen ei siis ollut hänelle helppoa, mutta ilmeisesti vaikeudet johtuivat lähinnä taloudesta, sillä hän lopetti kymnaasissa 1855 keväällä ja suoritti syksyllä ylioppilastutkinnon, minkä jälkeen hän opiskeli Helsingissä yliopistossa vajaa kaksi vuotta ja vihittiin Turussa papiksi 15.7.1857. Ripeää toimintaa siis, mutta ei hän silti mennyt siitä, mistä aita oli matalin, sillä hän valmistui arvosanalla cum laude approbatur, kiitoksella hyväksytty. Hänen mainitaan olleen opinnoissaan uuttera, mutta hän ei ollut kiinnostunut oppiarvoista tai erityisistä arvosanoista, vaan hän opiskeli voidakseen toteuttaa pappiskutsumustaan. Aikanaan vuonna 1874 hänen pastoraalitutkintonsa hyväksyttiin samalla arvosanalla. Hänet lähemmin tuntevien mukaan hän omasi kuitenkin hyvän Raamatun-tuntemuksen sekä hyvät tiedot alkukirkon historiasta, minkä lisäksi hän tutki osaa kirkkoisistä alkukielillä. Kielipäätä siis oli, mutta hän käytti tietojaan lähinnä käytännön pappistyöhön.
Mahtiyleisöt heti Maariassa
File:Sankt Marie kyrka i Räntämäki (stadsdel i Åbo).jpg
Maarian kirkosta tuli Hjerpen ensimmäinen
saarnapaikka. Homma lähti lievästi sanottuna
hyvin käyntiin. Wikimedia Commons.
Hjerpestä tosiaan tuli isänsä tavoin pappi. Ei ole tiedossa, tuliko uskonnollinen vakaumus ja kutsumus pappisvirkaan kotiperuina, jossa oli ollut omat ongelmansa, vai oliko hän kokenut muuta kautta hengellisen heräämisen. Hänen isäänsä oli kuitenkin vuodesta 1846 lähtien sijaistanut kaksikin evankelista pappia, joten tätä kautta on voinut syntyä yhteys evankeliseen herätysliikkeeseen. Ainakin tämän liikkeen väki otti hänet pian omakseen, sillä hänen tultuaan Turun naapuriin Maariaan kirkkoherran apulaiseksi hän nautti saarnaajana suurta suosiota niin, että hänen saarnatessaan Turusta ja lähitienoilta tuli laajoja ihmisjoukkoja Maarian kirkkoon siinä määrin, etteivät kaikki mahtuneet kirkkoon sisälle. Hänen mainitaan olleen lahjakas kansanpuhuja, joka osasi koota laumoja, minkä lisäksi ihmiset kokivat hänen itse eläneen omakohtaisesti saarnaamansa. Hänelle tyypillisin saarna oli parannussaarnaa, joka varoitti siitä vaarasta, jossa syntinen eli ja kertoi siitä palavasta rakkaudesta, jolla Jeesus etsi kaikkia, ettei kukaan joutuisi hukkaan. Tällöin hänen kerrotaan olleen elementissään ja hänen sanojensa kaikuneen mahtavina ja vaikuttavina. Ehkä hän siis itse oli kokenut voimakkaan kääntymyksen.
Hjerpellä oli läheiset välit naapuriseurakunnassa Kaarinassa toimivaan evankelisen herätysliikkeen isähahmoon Fredrik Gabriel Hedbergiin. He edustivat samaa hengellistä suuntausta, vaikka julistustapa oli erilainen, Hjerpellä herättävä ja parannussaarnaan painottuva, Hedbergillä tyynesti virtaavaan Kristus-julistukseen keskittyvä. Näin he täydensivät toisiaan palvellessaan samaa seutukuntaa, missä ihmisvirrat vaelsivat Kaarinan ja Maarian kirkkoihin, kummankin puhuessa usein myös kotikokouksissa.
"Perttelin profeetta"
Pertteli church.JPG
Perttelin kirkko toimi Hjerpen työpaikkana kahteenkin kertaan.
Vaikka ensimmäinen kerta jäi lyhyeksi tuotti se hänelle liikanimen
"Perttelin profeetta". Wikimedia Commons.
Maariassa Hjerpe ei kuitenkaan kauaa vanhentunut, sillä tie vei keväällä 1860 Pertteliin kappalaisen välivuoden saarnaajaksi. Hän oli harmissaan lähdöstään Maariasta ja kirjoitti Hedbergille rakastavansa Maarian seurakuntaa ja tahtovansa aina rukoilla sen puolesta. Hän myös iloitsi siitä, että kuuli hengellisen liikehdinnän siellä yhä voimistuvan. Hän kuitenkin kertoi myös Perttelistä saaneensa paljon kuulijoita ja saarnaavansa siellä jotenkin vapaammin kuin Maariassa. Liekö kokemuksen tuomaa varmuutta vai mitä, mutta ainakin hän mainitsi sekä vanhojen että erityisesti nuorten heränneen hengellisesti ja näillä olevan niin kova sanan kuulemisen nälkä, etteivät antaneet edes huonon sään heitä estää.
Hjerpe itse asiassa jopa häpeili sitä, että näillä oli joskus suurempi into kuulla kuin hänellä julistaa. Tämä liittyi siihen, että koko yli 3000 -henkinen kappeliseurakunta oli hänen vastuullaan, ja herätys tuo yleensä mukanaan runsaasti sielunhoitoa ja henkilökohtaisia keskusteluita, jotka tulivat muun työn lisäksi. Samalla Hjerpe kantoi murhetta siitä, että herätykseen tulleiden lisäksi seurakunnassa ilmeni paljon juoppoutta ja väkivaltaa, ja tunnollisena pappina hän koki vastuuta myös näistä, sekä vastustusta niitä harjoittavien taholta. Ehkä nämä antoivat Hjerpelle liikanimen "Perttelin profeetta", jolla hänet tuolloin tunnettiin. Melkoinen saavutus kuitenkin, kun ottaa huomioon Hjerpen olleen Perttelissä vain vuoden verran ennen siirtymistään toukokuussa 1861 Angelniemen kappalaiseksi.
Angelniemi ja kypsyneen julistajan "sydänkesä"
Angelniemi oli pieni Halikon seurakunnan kappeliseurakunta, jonka kirkko oli Kemiönsaaren puolella. Siellä sanotaan olleen Hjerpen sydänkesän, jolloin hän oli kypsynyt saarnaajana ja sielunhoitajana, jonka sanoja tuhannet kuuntelivat. Tuhannet! Mutta eikös Angelniemen pitänyt olla pieni? Niin se olikin, mutta sinne virtasi kuulijoita Hjerpen siellä toimiessa Halikosta, Uskelasta, Kemiöstä, Sauvosta ja ilmeisesti Paimiostakin. Tmä ei ollut tuolloin ainutlaatuista, esimerkiksi Hedbergiä tultiin hänen saarnatessaan Kakskerran kirkosta kuulemaan Kemiöstä asti. Hjerpen kahdeksan Angelniemen-vuoden kerrotaan olleen ihmeellistä aikaa.
File:Angelniemi church from south Salo Finland.jpg
Hjerpen kahdeksan vuotta Angelniemessä olivat
sen pienelle kirkolle ihmeellisiä aikoja, jolloin
väkeä virtasi paikalle enemmän kuin kirkkoon
mahtui. Wikimedia Commons.
Vuosia myöhemmin muisteli joku Turun Lehteen lähettämässään muistokirjoituksessa, kuinka oli ensi kertaa muiden kemiöläisten joukossa vaeltanut Angelniemelle kuulemaan Hjerpeä vaikka perille vei silloin surkea tie.  Hän muisteli ratsain ja jalkaisin vaeltavia, joita liittyi joukkoon yhä uusia sekä vesitse soljuvia purjeveneitä. Kemiöläisiä veti puoleensa ruotsinkielinen jumalanpalvelus, joka Angelniemellä toimitettiin muutaman kerran vuodessa suomenkielisen jälkeen, Angelniemi näet oli enemmistöltään suomenkielinen muusta saaresta poiketen. Silti kemiöläisten myötä ruotsinkielinenkin jumalanpalvelus täyttyi niin, että monet jäivät ulkopuolelle ja kuuntelivat avoimista ikkunoista. Näitten avoimien ikkunoiden aiheuttaman vedon muuten arvellaan tehneen Hjerpen loppuiäkseen kivulloiseksi.
Tämä muistelija jatkoi, ettei Hjerpessä hänen alttarilla toimiessaan ollut mitään erikoista, ääni ei ollut mitenkään erikoinen eikä hän 'messunnut'. Saarnatessaan  kookkaana ja tanakkana hän kuitenkin oli "kansanpuhuja Jumalan armosta".  Hän saarnasi vapaasti ilman paperia ja hänen kasvoissaan näytti hehkuvan innostuksen tuli. Puhe oli yksinkertaista ja helppotajuista, mutta täynnä erilaisia hyvin valittuja vertauksia, jotka koskettivat väkeä kyyneliin asti, niin että muistelija sanoi nähneensä "raakain ja irstaiden ihmisten itkevän lasten tavoin". Tätä hänen saarnatapaansa Hedbergkin ihaili. Siinä määrin Hjerpe teki kemiöläisiin vaikutuksen, että nämä rakennuttivat paremman tien Angelniemeen "Hjerpen kirkolle". Hjerpe itsekin kulki Kemiön suuntaan kokoontuen yhdessä muiden pappien kanssa Hedbergin pappilassa.
File:F G Hedberg.jpg
Fredrik Gabriel Hedberg,
evankelisen liikkeen isähahmo,
oli Hjerpelle oppi-isä, kollega,
mentori ja ystävä, joka myös
sai siunata itseään nuoremman
toverinsa hautaan. Wikimedia
Commons.
Sillä, ettei Hjerpe saarnannut paperista voi osin selittyä se, ettei hän ole tuottanut juurikaan kirjallista materiaalia joitain painettuja saarnoja lukuun ottamatta. Poikkeuksen muodosti kirjoitus, jonka hän 1866 julkaisi vastustaakseen Alfred Kihlmanin lapsikasteen kyseenalaistavaa väitöskirjaa. Vastakirjoituksessa hän argumentoi sekä Raamatulla että kirkkohistorian esimerkein, johon hän olikin omatoimisesti perehtynyt. Hän ei antanut Kihlmanin esitykselle minkäänlaista arvoa ja piti sitä täysin pintapuolisena. Maalaispastorilla oli ainakin rohkeutta, varsinkin kun tämä oli hänen ainoa tämäntyyppinen julkaisunsa.
Hjerpe työskenteli myös oman seurakuntansa ulkopuolella ja kävi Särkisalossa asti pitämässä raamatunselityksiä haluten omien sanojensa mukaan herättää suruttomia saarnaten Kristusta kaikille ja kehottamalla "ottamaan armoa synnin päälle", mutta ei "syntiä armon päälle". Kuitenkin hänen vierailtuaan Perttelissä ja Uskelassa 1864 kirjoitti Uskelan kirkkoherra Ingelius Hedbergille, kuinka maailma oli masentanut Hjerpeä siten, etteivät tämän kasvot enää loistaneet kuten ennen. Toki Hjerpen voimia olivat vieneet julistustoiminnan ohella seurakunnan muut asiat, joissa hänen kerrotaan olleen ahkera, sillä hänen aikanaan korjattiin sekä kirkkoa että pappilaa ja hautausmaata laajennettiin, minkä lisäksi monet muutkin asiat vaativat kappalaisen huomiota. Hänen mainitaankin olleen työssään kaikin puolin ahkera. Käyhän se kunnon päälle. Lisäksi vuonna 1868 kuoli tai sairasti moni Hjerpen suvussa ja moni hänen sanankuulijansahan menehtyi. Tuolloin elettiin suuria nälkävuosia, Suomen viimeistä laajaa nälänhätää, joka vei 8% maan väestöstä. Lisäksi Hjerpelle tuotti murhetta hänen naapurinsa talollinen Fredrik Åkerroos, "pappienvihaaja", joka kutsui itseään Jumalan lapseksi eläen samalla julkisynneissä. Ehkä tähän liittyi aiemmin mainittu, ettei Hjerpe sallinut synnin ottamista armon päälle.
Sauvoon joukolla kutsuttuna
File:Sauvo church2.jpg
Sauvoon Hjerpeä käytiin hakemassa oikein
joukkovoimalla, ja Sauvo tekikin Hjerpeen
hyvän vaikutuksen. Hän sai julistaa Sauvon
isossa kirkossa sekä kappalaisena että
myöhemmin kirkkoherrana. Wikimedia Commons.
Kuten edellä mainittiin kävivät myös sauvolaiset häntä kuuntelemassa ja nämä pyysivät häntä hakemaan Sauvon kappalaisen virkaa. Häntä oli pyydetty hakemaan myös Kemiöön ja Perniöön, mutta Sauvosta tullut kutsu voitti, ehkä osin siksi, että anomuksen takana oli peräti 125 sauvolaista, mikä osoittaa Hjerpellä olleen melkoisesti kannattajakuntaa siellä. Tätä selitti osin se, että edellinen kappalainen Karl Heikel, joka siirtyi Janakkalaan oli myös evankelinen ja oli kutsunut liikkeen julistajia paikkakunnalle. Hän sai viran ja astui siihen toukokuussa 1869, toimien virassa kymmenen vuotta. Kiinnostavaa sinänsä, että hän samaan aikaan olisi voinut saada Maarian kappalaisen viran, mutta Maaria oli selvästi nyt taakse jäänyttä elämää. Hän toimitti virkaansa ahkerasti, mutta seurakunnan laajuus tuotti kovasti työtä. 1885, kun Hjerpe myöhemmin tuli Sauvoon kirkkoherraksi oli seurakunnassa jäseniä 4298, joista emäseurakunnassa 2779 ja kappeliseurakunta Karunassa 1519. Hjerpe auttoi lisäksi Kemiössä toimivaa Hedbergiä ja sanoi tälle rukoilevansa, että Jumala estäisi Hjerpeä itseään lankeamasta ylpeyden syntiin. Hjerpe siis tiedosti saamansa arvostuksen ja tunnisti myös sen vaarat.
Sauvoon siirryttyäänkin hän oli yhä aktiivisesti kytköksissä evankelisuuteen, mitä osoittaa sekin, että liikkeen organisoituessa Suomen Luterilaiseksi Evankeliumiyhdistykseksi 1873, mistä olenkin jo aiemmin kertonut Kleofas Immanuel Nordlundia käsitelleessä tekstissä oli Hjerpe niitten joukossa, jotka kutsuttiin yhdistyksen jäseniksi, minkä lisäksi hän oli yhtenä puhujista yhdistyksen ensimmäisillä vuosijuhlilla koskaan, Kesällä 1874 Helsingissä. Tällöin pidetty saarna myös painettiin. Ei hän kuitenkaan rajoittanut toimintaansa vain evankelisen liikkeen piiriin, ensinnäkin hän oli tietysti seurakuntapappi, mutta lisäksi hän oli vuonna Suomen Lähetysseuran vuosijuhlilla puhujana. Lisäksi hän oli Suomen Pipliaseuran jäsen.
Sauvon kirkon saarnatuoli.jpg
Tämä Sauvon kirkon saarnatuoli sai jäädä
Hjerpen saarnojen viimeiseksi näyttämöksi.
Wikimedia Commons.
Hjerpe oli mukana myös 30.6.1877 kuntakokouksessa, jossa keskusteltiin siitä, pitäisikö Sauvoon perustaa kansakoulu. Asia oli ollut jo seitsemän vuotta vireillä, ja Hjerpe oli asiaa valmistelleen komitean jäsen, mutta enemmistö kokousväestä piti kansakoulua "laiskuutta edistävänä" ja kaatoi hankkeen, vaikka kuvernööri oli luvannut valtion huolehtivan opettajien palkkauksesta. Hjerpe kuului kuitenkin siihen harvalukuiseen joukkoon, joka halusi kirjattavan ylös vastalauseensa päätöstä kohtaan. Hän siis suhtautui kouluasiaan myönteisesti, ehkä hänen mielessään oli hänen oma vaikea koulutiensä. Tavallaan hän toimi tässä omaa taloudellista etuaan vastaankin, sillä kuvernööri oli myös toivonut, että paloviinasta kertyneitä verovaroja käytettäisiin koulun rakentamiseen eikä kirkollisiin tarkoituksiin. Kansakoulu hyväksyttiin Sauvossa vasta 1881 ja aloitti 1886, jolloin Hjerpe oli palannut jälleen työhön Sauvoon. Saattoi siinä pastorin pää silloin hyväntahtoisesti puistella hänen ajatellessaan itsepäisiä mutta rakkaita sauvolaisiaan.
Sauvossa "soisin elää, siellä kuollakin"
Monet kehottivat häntä hakemaan Perttelin seurakunnan kirkkoherran virkaa, jota hän haki ja jonka hän sai. 1. helmikuuta 1879 vanha toveri rovasti Hedberg asetti hänet tähän virkaan, mutta hänelle Hjerpe lausui: "Sauvo on sydämelleni armahin kaikkea, siellä soisin elää, siellä kuollakin". Vain kuusi vuotta viihtyikin Hjerpe enää Perttelissä, ja 1.5.1885 hänestä tuli Sauvon kirkkoherra.
Hjerpen hautamuistomerkki
seisoo Sauvon hautausmaalla.
Sen päälle on nostettu hänen
aiemmin kuolleen äitinsä
hautakivi. Itse otettu.
Paljon ei Hjerpe enää kuitenkaan ehtinyt tehdä. Ehkä jonkinlainen 'tämä on koettu ennenkin' -tunne tuli silloin, kun kuntakokous 1887 hylkäsi ajatuksen perustaa vaivaistalo. Tällöin Hjerpe kuitenkin yritti, että asian käsittelyä jatkettaisiin edes komitean kautta. Kuitenkin terveys oli kovan työn vuoksi mennyt, ja sairastuttuaan eräissä lukusissa Hjerpe kuoli 10. maaliskuuta 1888. Hänen hautaan siunaamisensa toimitti Hedberg, joka toimi tuolloin Kemiön kirkkoherrana. Samassa haudassa lepäävät jo hänen vuonna 1872 kuollut äitinsä sekä siskonsa, joka eli vielä hänen kuollessaan. Nämä siis ilmeisesti elivät hänen kanssaan. Hän itse oli koko elämänsä naimaton.
Myös Hjerpen siskon Henrika
Hypatian viimeinen leposija
on Sauvon mullissa. Itse
otettu.
Hjerpen muisto on niin Sauvossa kuin evankelisessa liikkeessä hiipunut, kuten psalmissa sanotaan: "ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole. eikä hänen asuinsijansa häntä tunne" (Ps.  103:16) Hänellä ei ollut laajaa kirjallista tuotantoa tai merkittävää asemaa, joka olisi säilyttänyt hänen muistonsa. Tosin yhdestä hänen saarnastaan näyttäisi evankelinen Todistajaseura ottaneen uuden painoksen vielä 1945, mutta sen jälkeen ei ilmeisesti ole painettu niitäkään. Kuitenkin hän oli aikanaan hyvin arvostettu ja tunnettu, rakastettukin julistaja laajalle alueelle. Siksi onkin Sauvon hautuumaalle kunniaksi, että hän lepää juuri siellä, missä hän jo eläessään olisi tahtonut viimeisen leposijansa olevan. Jos joskus satut kulkemaan hänen leposijansa ohi älä tyydy vain kummastelemaan erikoista nimeä vaan tervehdi kunnioituksella Sauvoa rakastanutta "Perttelin profeettaa". "Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa; katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoansa." (Hepr. 13:7)
Lähteet:
Hjerpe, Erik Daniel. Suomen papisto 1800–1920 -verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017 (viitattu 15.5.2020) https://kansallisbiografia.fi/papisto/henkilo/609
Hjerpe, Hegesippus Hippolytus. Suomen papisto 1800–1920 -verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017 (viitattu 15.5.2020) https://kansallisbiografia.fi/papisto/henkilo/612
Hongisto, Birgitta: Sauvon kunnan koululaitos 100 vuotta 1887-1987. 1987.
Koskenniemi, Lauri: Suomen evankelinen liike 1870-1895. 1967.
Katsausta sivistys- ja talouselämään Angelniemellä. Uusi Aura nro 83, 25.3.1924. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1504247?page=8
Kujanen, Hannu: Sauvon historia II. 1996.
Muistosanoja äsken awatulla haudalla. Turun lehti nro 85, 21.7.1888. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/461609?page=2
Schmidt, W.A.: Fredrik Gabriel Hedberg. 1951.
Takala, Lauri: Suomen evankelisen liikkeen historia II. 1844-1851. Toinen nide. 1937.
Takala, Lauri: Suomen evankelisen liikkeen historia III. 1852-1873. 1948.
Wennerström, Ludvig: Tilastollinen ja biografillinen Suomen evankelis-lutherilaisten seurakuntain ja papiston matrikkeli. 1885.
Wennerström, Ludvig: Hegesippus Hippolytus Hjerpe. Muutamia muistosanoja.Kotimatkalla 1909. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/832778?page=47

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti