Antin päivä 30.11., apostoli Andreaksen muistopäivä

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

30. marraskuuta seisoo nimipäiväkalenterissa nimisarja Antti, Atte, Antero ja Andreas. Näistä Andreas on kalenterissa paluumuuttaja, sillä se lisättiin suomenkieliseen nimipäiväkalenteriin vuonna 2020. Silti se on kaikkien edellä mainittujen nimien pohjana.

30.marraskuuta vietetään näet apostoli Andreaksen muistopäivää, yhteinen sekä itäiselle että läntiselle kristikunnalle. Se on aiemmin ollut meilläkin pyhäpäivä, ja eräänlainen joulukauden aloittaja. Luodaan siis aluksi pieni katsaus apostoli Andreakseen ja sitten hänen muistopäiväänsä liittyviin tapoihin ja kansanperinteeseen.

Miehekäs ja kutsuva kalastaja

Nimi Andreas on kreikkaa (Άνδρεας) ja merkitsee 'miehekästä' tai 'miehuullista'. Hän oli kotoisin Galilean Betsaidasta ja oli Simon Pietarin veli. Hänen ammattinsa sopi tietyllä tapaa hänen nimeensä, onhan kalastajan työ stereotyyppisen miehistä työtä purjehtimisineen ja verkkoineen.

Jeesuksen kohtaaminen muutti kalastajamme ihmisten kalastajaksi, missä hän olikin sitten hyvä. Johanneksen evankeliumin mukaan hän oli aluksi Johannes Kastajan opetuslapsia, jonka tämä sitten ohjasi Jeesuksen seuraajaksi. Andreas ryhtyi saman tien kutsumaan muitakin mukaan, aloittaen veljestään Simonista, tulevasta Pietarista ilmoittaen tälle suorasanaisesti: "Me olemme löytäneet Messiaan".(Joh.1:41) Matteuksen evankeliumissa kerrotaan puolestaan, miten Jeesus kutsuu sekä nämä veljekset että Sebedeuksen pojat Jaakobin ja Johanneksen mukaansa ihmisten kalastajiksi, hänen sanomansa eteenpäin viejiksi.

Jeesus kutsuu kalastajia mukaansa ihmisten kalastajiksi Federico Baroccin (1535-1612)
v. 1586 tulkitsemana. Wikimedia Commons: File:Federico barocci, vocazione dei santi pietro e andrea, 1586, 01.JPG - Wikimedia Commons

Myöhemminkin Andreas johdattaa ihmisiä Jeesuksen luokse. Evankeliumeissa on kuvattu kuinka hän oli se, joka toi Jeesuksen luo ruokkimisihmeestä kuuluisan pojan, jolla oli ne viisi leipää ja kaksi kalaa. (Joh. 6:8-10) Lisäksi kerrotaan, kuinka joukko kreikkalaisia halusi nähdä Jeesuksen. He menivät ensin Filippuksen luo, mutta tämä päätyi jostain syystä sanomaan asiasta ensin Andreakselle ja vasta tämän kanssa yhdessä he menivät Jeesuksen puheille. (Joh. 12:20-22)

Rooman paavina toiminut Gregorius I Suuri (n. 540 - 604) onkin säilyneessä Andreaan päivän homiliassaan eli opetuspuheessaan kuvaillut apostolien alttiutta seurata Jeesusta, vaikka he eivät olleet nähneet vielä yhtään ihmettä eivätkä saaneet mitään lupausta tulevasta palkinnosta. Tämän perusteella Gregorius saattoikin ihmetellä oman aikansa kristittyjen, jotka olivat nähneet niin paljon ihmeitä ja saaneet niin paljon lupauksia, hitautta.

Mustaltamereltä Skotlantiin

Apostolien tekojen alussa ilmenee Andreaksen olevan edelleen osa 12 apostolin joukkoa, mutta sen jälkeen hänestä puhutaankin Raamatussa vain osana joukkoa, ei erikseen. Myöhempi perimätieto, josta kirjoittaa muun muassa kirkkohistorioitsija Eusebios Kesarealainen (n. 260 - 340) kertoo Andreaksen  saarnanneen evankeliumia skyyttien ratsastajakansalle, joka asutti myöhäisantiikin aikana Mustanmeren rannikkoja. Tästä syystä häntä on pidetty sekä Venäjän, Ukrainan että myös Romanian suojeluspyhimyksenä. Tähän liittyy myös legenda, jonka mukaan hän olisi saarnamatkallaan pysähtynyt nykyisen Kiovan kohdalla ja ennustanut siihen syntyvän mahtavan kaupungin.

Hänen on myös väitetty perustaneen piispanistuimen, josta muotoutui myöhemmin Konstantinopolin patriarkaatti. Ajatus on sikäli viehättävä, että tällöin Pietarin perustamaksi väitetty Rooman piispanistuin ja Konstantinopoli olisivat hyvin konkreettisesti veljeksiä, mutta kovin epävarmalla pohjalla kyseinen väite on.

Sauvon kirkon seinämaalauksissa 1470-luvulta näkyy Andreaksen tunnuskuva, 
vinoristi eli Andreaan risti. Kuva itse otettu.

Andreaksen sanotaan kärsineen marttyyrikuoleman, ja esimerkiksi apokryfinen Andreaan teot 200-luvulta kertoo hänen tulleen ristiinnaulituksi. Tosin samainen teos väittää hänen saarnanneen ristiltä kolme päivää. Myöhemmin keskiajalla yleistyi käsitys, jonka mukaan Andreas olisi naulittu X:n muotoiselle ristille, koska hän ei pitänyt itseään arvollisena tulla teloitetuksi samalla tavalla kuin Jeesus. Tässäkin muuten yhtymäkohta velipoika Pietariin, joka perimätiedon mukaan ristiinnaulittiin samasta syystä ylösalaisin.

Vinorististä tulikin sitten Andreaksen tunnuskuva, ja se löytyy muun muassa Skotlannin lipusta. Andreaksesta tuli näet Skotlannin suojelija siksi, että tarinan mukaan eräs kreikkalainen munkki sai näyssä kehotuksen viedä Andreaksen reliikit turvaan maailman ääriin, ja hän tulkitsi tämän Skotlanniksi. 30. marraskuuta onkin Skotlannin kansallispäivä.

Skotlannin lipussa on Pyhän Andreaan risti. Se on myös Iso-Britannian lipun 
taustalla. Wikimedia Commons: File:Flag of Scotland.svg - Wikimedia Commons

Kirkkovuoden uusivuosi

Päivä on kansallinen juhlapäivä myös Romaniassa. Paikoin Ukrainassa, Saksassa, Itävallassa, Slovakiassa, Puolassa, Venäjällä ja Romaniassa on olemassa kansanperinnettä, jonka mukaan Andreaan päivää edeltävä yö on erityisen sopiva taikoihin, joilla nuoret naiset voivat selvittää tulevaa aviomiestään. Unkarissa ovat neidot voineet heittää tohvelin hartioidensa yli kohti ovea ja mikäli kanta on kääntynyt heittäjään päin tietää se häitä tulevan vuoden aikana. Tämä uuden vuoden ennusteluilta kuulostava perinne on sikäli luonteva, että Andreaan päivä on aina hyvin lähellä ensimmäistä adventtia, joka monessa kirkkokunnassa aloittaa uuden kirkkovuoden.

Romaniassa naimattomat naiset ovat voineet laittaa 41 jyvää tyynyn alle ja niitä unessa noutamaan tuleva on heidän tuleva miehensä. On myös voitu laittaa vehnää astiaan kasvamaan uuden vuoden päivään asti ja mitä parempi kasvu, sitä parempi vuosi tulossa. Romaniassa on myös kerrottu susien osaavan puhua tänä yönä ja että niillä on silloin lupa syödä mitä haluavat.

Puolassa Andreaksen päivän yönä on nuoriso harrastanut tulevaisuuden 
enteiden tutkimista. Henryk Siemiradzki: "Pyhän Andreaksen yö" (1867).
Wikimedia Commons:
 https://en.wikipedia.org/wiki/File:Siemiradzki_Noc-Andrzeja_1867.jpg

"Anna, Antti, ahvenia!"

Kemiön keskiaikainen kirkko on omistettu Andreakselle. 
Wikimedia Commons: File:Kimito church 4.jpg - Wikimedia Commons

Suomessa Andreakselle on keskiajalla omistettu ainakin Kemiön kirkko. Vuonna 1987 on valmistunut Vantaan Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, joka nimettiin apostolin sekä tämän  mukaan nimetyn rekolalaisen talonpojan Anders Räckhalsin mukaan. Tämä oli yksi kolmesta rekolalaisesta talonpojasta, jotka v. 1401 lahjoittivat maata Helsingin pitäjän kirkolle eli Vantaan pyhän Laurin kirkolle. Oulun Kaakkurin kaupunginosassa sijaitsee puolestaan v. 2004 valmistunut Pyhän Andreaan kirkko. Myös Rovaniemen ortodoksinen kirkko on omistettu apostoli Andreakselle, Helsingissä toimii ruotsinkielinen, jo 1800-luvulla perustettu vapaaseurakunta Andreaskyrkan eli Andreaskirkko ja Kokkolassa Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta -nimisen luterilaisen vapaakirkon Kokkolan seurakunta kantaa nimeä Andreaksen luterilainen seurakunta. Eli Andreaksen nimi elää suomalaisessa kristikunnassa monin tavoin.

Suomalaisessa kansanperinteessä Andreas on ollut erityisesti kalastajien ystävä. Eikä ihme, ottaen huomioon hänen alkuperäisen ammattinsa. Yleisesti tunnettu on ollut loru, joka yhdistää kalamiesveljekset Andreaksen ja Pietarin: "Hei onki ottamaan, väkäleuka vääntämään! Anna, Antti, ahvenia, Pekka pieniä kaloja!" Ainakin paikoin on käsketty sylkeä matoon ennen lorun lausumista ja ongen veteen heittämistä, näin ainakin Ristiinassa.

Andreaan vinoristi on saanut meillä veikeän tulkinnan. Sitä on näet pidetty vipuansan näköisenä ja niin on Andreaksesta tullut Antero Vipunen, vipuansojen virittäjä, metsästäjien auttaja.

Andreasta esittävä vanha puuveistos Uskelasta vinoristeineen. 
Tätä ristiä monet suomalaiset pitivät vipuansan näköisenä.
Suomen kansallismuseo, Historialliset kokoelmat: 
veistos | Suomen kansallismuseo | Finna.fi

Andreaan eli Antin päivä on juuri ennen joulukuun alkua teki siitä vanhassa perinteessä talven sekä joulukauden aloittajan. Talven osalta Iitissä sanottiin "Antti talven alottaa", Kiikalassa "Antin päivänä tulee talvi viimeistään" ja Karunassakin on tiedetty, että Antista alkaen pitää pukeutua turkkiin sekä karvalakkiin.

Mitä jouluun tulee on Ulvilassa sanottu "Anterosta pyhät alkaa",Pertunmaalla "Anterus pyhäin alku". Joutsenossa on rytmitetty joulun kulku Andreaan, Tuomaan (21.12.) ja Paavalin (25.1.) päivien mukaan: "Antti joulun aloittaa, tuomas tupaan taluttaa, paha paavo pois sen ajaa"'. Sakkolassa runoiltiin ainakin v. 1932:

"Joulu tulluo junkertua,

lihapata linkertiä,

Tuomas tuoppi kainalos,

Antero avaimet kiäs."

Anterolla on avaimet siksikin, että nyt haettiin ohria maltaiksi, jotta Annan päivänä (ammoin 15. joulukuuta) voitiin panna jouluoluet. Joulunajan ilmojakin on tarkkailtu. Jos ennen Anttia oli pakkasta enteili se lauhaa ja helppoa talvea. Selkeä Antin ilma tiesi tasaista talvea, pilvet epävakaisuutta. Antin säätä on myös pidetty joulun peilikuvana. Koivistolla sanottiin: "Antti jos on ankara, niin joulu on joutava". Muita vastaavia ovat "Jos Antti lotisee, niin joulu komeilee" taikka päinvastoin.

Vanha pyhäpäivä, sen poisto ja tekstit

Muiden apostolien muistopäivien tavoin oli Andreaksen päivä meilläkin pitkään pyhäpäivä myös luterilaisen kirkon valta-aikana. Vuonna 1772 päätti kuningas Kustaa III kuitenkin vähentää kovalla kädellä pyhäpäiviä, jotka siis olivat siis samalla yleisiä vapaapäiviä. Näin poistui myös Andreaksen muistopäivä virallisten pyhäpäivien joukosta ja siten pian sen viettokin, kansanperinteen kuitenkin muistaessa jossain määrin päivän erityisyyden ainakin sanontojen muodossa. (Kyseisestä pyhäpäivien vähentämisestä ja sen vaikutuksesta Oriveden hurmoksellisessa herätyksessä 1770-luvulla olen kirjoittanut tässä vanhassa blogitekstisssäni: Kirkkohistorian kahinaa: Naissaarnaajia ja villiä hurmosta: Oriveden herätys 1770-luvulla ).

1600-luvulla ilmestyneessä Manuale finnonicum:issa oli Andreaksen päivälle määritelty rukoukset ja raamatunlukukappaleet sekä kaksi virsiehdotusta. Virsiehdotuksista toinen, "Wariel Jumal sinun sanas" on nykyisessäkin virsikirjassa, Martti Lutherin ja Justus Jonaksen sanoittama virsi 190: "Sun sanas suojaa, Jumala". Lukukappaleet ovat Roomalaiskirjeen 10. luvusta, evankeliumitekstinä puolestaan Matteuksen 4. luvusta kohta, jossa Jeesus kutsuu mukaansa kalastamassa olleet Pietarin ja Andreaksen sekä Sebedeuksen pojat.

Laitan tähän lopuksi jälkimmäisen Andreaan päivän rukouksista tuon vanhan suomalaisen manuaalin mukaan. Sitä voi tarkastella historiallisena tekstinä tai halutessaan elvyttää pyhän viettoa vanhan luterilaisen käsikirjan rukouksen sekä lukukappaleitten kera. Vaihdan ohessa ainoastaan osan kirjaimista nykykirjoitustavan mukaisiksi, muun kielenhuollon saatte halutessanne tehdä itse.

"O Herra Jesu Khriste sinä elävän Jumalan Poika joka sinun sanas kautta voit kaikki tehdä mitäs tahdot niinkuin nähtävä on näistä sinun opetuslapsistas että niin pian kuin he kuulit sinun Sanas: Seuratkat minua minä teen teitä ihmisten kalamiehiksi niin he ylönannoit kaikki ja seuratsit sinua. Me rukoilemma anna Pyhä Henges niin valaista meidän sydämen että me uskos aina sinun Sanalles kuuliaset ja alaannetut olisim sitä ilman estet seuraisim ja niin syntein anteksi saamisen ja ijankaikkisen autuuden periä saisim. Amen."

Manuale finnonicum:ista löytyy tekstit monelle jo unohtuneelle pyhäpäivälle, 
myös pyhän Andreaksen päivälle. Manuale finnonicum

Lähteet

Anssi Alhonen: Antin päivä. Taivaannaula. Verkkoversio: https://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/antin-paiva/

Apostoli Andreas. Tampereen ev.lut. seurakunnat. 25.2.2015. Verkkoversio: https://tampereenseurakunnat.fi/sivustot/etsikko/hengen_paloa/jeesus_ja_kaverit/apostoli_andreas.20565.blog

Ennen kuin onki heitetään järveen. Suomen kansan vanhat runot. Verkkoversio: https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/skvr/main/skvr06151540.xml

Jaakko Gummerus: Jäännöksiä keskiajan saarnakirjallisuudesta Suomessa. Teologinen Aikakauskirja 4/1896. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/823131?page=22

Joulu tulluo junkertua. Suomen kansan vanhat runot. Verkkoversio: https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/skvr/main/skvr13047960.xml

Manuale finnonicum, Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1986439?page=587

Rekolan Pyhän Andreaan kirkko - Taide ja historia. Kirkko Vantaalla. Verkkoversio: Taide ja historia - Vantaan seurakunnat

St. Andrew's Day in Romania. Traditions Across Europe. Verkkoversio: https://traditionsacrosseurope.wordpress.com/2008/11/25/st-andrews-day-in-romania/

Unkarilaista taikauskoa. Kansan Työ 202/1933, 2.9.1933. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1852113?page=5

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. 1950 (v. 1985 painos).

Marttilan vaivaisten ystävä ja teollisuussuvun esiäiti - Mathias ja Catharina Laurillius

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

MATHIAS (1808-1874) JA CATHARINA (1809-1882) LAURILLIUS 

Marttilan hautausmaalla taannoin kulkiessani minut pysäyttivät erään pariskunnan hautamuistomerkit, erityisesti niissä olleet muistolauseet. Ensimmäisessä luki "Tässä lepää pitäjän eduspappi Mathias Laurilius * 24.3.1808 + 26.11.1874 Mutta nytt [sic!] kaikkein loppu lähestyy niin olkaat siis raittiit ja valppaat rukoilemaan" (Teksti 1. Piet. 4:7). Toisessa taas luki "Eduspapin leski C. C. Laurilius * Aeimelaeus 24.2.1809 + 11.9.1882 Minä elän teidän pitää myös elämän Joh. ev. 14:19". 

Mutta keitä olivat nämä näin väkevästi haudan takaa julistavat? Tämä jäi kutkuttamaan mieltäni, ja jaan selvitykseni hedelmät teillekin. Luulin tarinaa hyvin arkiseksi, mutta sieltä paljastuikin raadollisia ihmiskohtaloita sekä merkittävä suomalainen teollisuussuku.

Mathias Laurilliuksen...

...ja hänen vaimonsa Catharinan hautaristit. Kuvat itse otettu.

Mynämäeltä maailmalle

Mathias syntyi 24. maaliskuuta 1808 Mynämäellä Pursisten kylässä Laurilan talossa. Hänen vanhempansa olivat Johan Matinpoika Laurila ja Elisabet Matintytär. Isä oli talollinen ja kuudennusmies, mikä oli tuohon aikaan seurakunnan luottamusmiehen nimike. Näille kuului paitsi oman kinkerikuntansa hengellisen elämän valvonta myös kirkollisten maksujen keruu sekä seurakuntaan liittyvien työvelvoitteiden jakaminen. Ennen kuntalaitoksen syntyä näillä oli paljon myös maallisia tehtäviä.

Mynämäen kirkko liittyi Mathiaksen elämään myös isän luottamustoimen 
kautta. Kuva Wikimedia Commons:
 https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Myn%C3%A4m%C3%A4ki_Church,_August_2019.jpg

Miten Mathiaksen isä oli tehtäväänsä valittu ei ole tiedossani. Ehkä hän oli itse aktiivinen seurakuntalainen muutenkin kuin tehtävänsä puolesta. Joka tapauksessa jonkunlainen kipinä näyttää syttyneen yhdelle hänen lapsistaan, sillä Mathias lähti opintielle. Vuonna 1822 hän aloitti opinnot Turun katedraalikoulussa, joka triviaalikouluna oli neliluokkainen niin, että yksi luokka kesti kaksi vuotta. Mathiaksen kouluajoista kiinnostuneet voivat lukea niistä hänen luokkatoverinsa Adolf Mobergin muistelmista. Tämä kuvailee esimerkiksi vuonna 1827 tapahtunutta Turun paloa. Mobergista tuli sittemmin Helsingin yliopiston fysiikan professori ja rehtori sekä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen johtokunnan ensimmäinen puheenjohtaja. Hänestäkin pitäisi joskus kirjoittaa...

 Vuosina 1830-1832 hän oli oppilaana Turun lukiossa, joka itse asiassa erotettiin vuonna 1830 Turun katedraalikoulusta niin, että edellinen jäi ylemmäksi alkeisoppilaitokseksi.  2.10.1832 hänestä tuli ylioppilas saaden arvosanakseen laudaturin. 5.10.1832 hän liittyi Helsingin yliopiston Boreaaliseen osakuntaan, millä tarkoitettiin Aurajoen pohjoispuolisia Varsinais-Suomen pitäjiä. Viimeistään tässä vaiheessa hän myös otti käyttöön kotitalo Laurilasta muodostetun 'latinalaistetun' sukunimen Laurillius.

11. kesäkuuta 1834 hänet vihittiin pappisvirkaan. Ensimmäiseksi hänet määrättiin Kiikalan kirkkoherran apulaiseksi. Vuoden 1835 marraskuussa hän suuntasi Rymättylään armovuodensaarnaajaksi, sitten kesäkuussa 1836 hänestä tuli Naantalin vt. pedagogi.  Joulukuussa 1838 hänestä tuli Mietoisten kappalaisen apulainen.

Naantaliin ja naimisiin

Sitten seurasi paluu Naantaliin, sillä elokuussa 1840 hänet valittiin Naantalin kappalaiseksi, tosin ilmeisesti hän astui virkaan vasta v. 1842. Tässä virassa hän pysyikin sitten varsin pitkään. Vuonna 1845 Naantalista löytyi myös puoliso, Catharina Charlotta Aejmelaeus, joka oli edellisen kappalaisen, Axel Herlinin (1807-1839) leski. Laurillius peri siis Herliniltä  paitsi viran myös puolison. Ei mitenkään epätavallinen kuvio.

Catharina oli syntynyt 22. helmikuuta 1809 Isossakyrössä, hautaristissä on ilmeisesti virhe syntymäpäivän osalta. Hänen isänsä oli ollut lääninrovasti ja  Isonkyrön kirkkoherra Nils Aejmelaeus, joka oli myös osallistunut Porvoon valtiopäiviin v. 1809. Isä oli tosin kuollut Catharinan ollessa vasta noin kahdeksan.

Catharina Charlotta Aejmelaeuksen (1809-1882) kohtalona oli jäädä kaksi kertaa leskeksi. 
Viidestä lapsestaan neljän hän sai nähdä varttuvan aikuisiksi. Kuva https://www.geni.com/photo/view/6000000000011319617?album_type=photos_of_me&end=&photo_id=6000000068846647887

Aejmelaeukset olivat vanhaa ja arvostettua sukua, mutta Catharinan molemmat pappispuolisot olivat kuitenkin ensimmäistä pappispolvea. Ensimmäinen puoliso Herlin oli näet hämeenlinnalaisen hatuntekijämestarin poika. Liitosta syntyi ainakin viisi lasta, joista vanhin oli Catharinan jäädessä leskisksi 2.4.1839 noin viisivuotias ja nuorin syntyi kaksi kuukautta isänsä kuoleman jälkeen. Yksi lapsista tosin kuoli aivan pienenä. Laurillius sai siis morsiamensa mukana neljän tenavan lapsikatraan, 3 poikaa ja yhden tyttären. Näistä osaan palaamme myöhemmin. Ilmeisesti Laurilliuksella ei ollut omia lapsia.

Marttilaan köyhien auttajaksi

Naantalissa ollessaan Laurillius sai vuonna 1853 nimipastorin arvonimen ja suoritti vuonna 1858 pastoraalitutkinnon. Hän myös haki silloin tällöin virkoja muista seurakunnista. Vuonna 1866 hänet valittiinkin Marttilan kirkkoherraksi, tosin virkaan hän saattoi astua vasta v. 1868.

Laurillius tuli kirkkoherraksi siinä murrosvaiheessa, jossa seurakunnallinen ja kunnallinen hallinto eriytyivät. Kuitenkin hän ehti tehdä yhden päätöksen, jota Marttilassa pitkään kiitellen muisteltiin.

Vuosina 1867-1868 Suomea näet koettelivat suuret nälkävuodet. Niissä arvioidaan kuolleen noin 150 000-200 000 henkeä, 8% Suomen silloisesta väestöstä. Tämä asetti myös Marttilan seurakunnan vaivaishoitojärjestelmän kovalle koetukselle apua tarvitsevien määrän kasvaessa rajusti.

 Vuonna 1867 päätettiin perustaa Marttilaan vaivaishuone hoitajanaan jahtivouti Lindberg vaimoineen. Vaivaishuoneeksi vuokrattiin 10-huoneinen Kraappalan rakennus, jota sitten asutti lapset mukaan lukien noin 60 vaivaista. Vuoteina toimivat pukkien päälle asetetut laverit oljilla pehmitettyinä, vuodevaatteina vaivaisten omat ryysyt. Majapaikan ja ruuan vastineeksi asukkaiden piti suorittaa kutomista ja kehruuta vaivaiskassan hyväksi.

Kraappalan taloon perustettiin Marttilan vaivaishuone, joka sai 
pian hyvin kolkon maineen. Uusi Aura 245/1911.

Siivottomuus oli suurta, mutta surkeimmaksi mainitaan ruokapuoli, jonka vuoksi ihmisiä kerrotaan jopa kuolleen. Aluksi leipä tehtiin seulomattomista kaurajauhoista ja käytetyistä pavunvarsista lisäämällä vähän ruisjauhoja siteeksi, että leipä pysyisi jotenkin koossa. Perunaa saatiin vähän joka toinen päivä, suurimpana herkkuna ruuassa oli kaksi silakkaa. Joulun aikaan oli kuitenkin ruvettu jo laittamaan leipään jäkälää ja mäkisammalta herneenvarsien kanssa ja ruisjauhoa oli taas vain siteeksi siitä huolimatta, että pitäjän kaikki ruotujyvät tuotiin vaivaishuoneelle ja sitä oli lisäksi ostettu parikymmentä tynnyriä. Noin leivottu leipä ei enää pysynyt edes koossa, vaan se piti luudalla harjaten ottaa ulos uunista. 

Osa leivän sisuksesta oli niin terävää, että kurkkuun ja suolistoon syntyi haavoja ja tulehduksia monien sairastuessa. Moni joutui pöhöttyneine vatsoineen vuoteen omaksi ja useita menehtyi varsinkin, kun sairaita ei ilmeisesti yritettykään hoitaa. Sen sijaan Lindbergin kerrotaan laittaneen sairaita vaivaisia kuljettamaan vettä hevosilleen ja lehmilleen kiskomalla isoa kivireen päälle asetettua vesiammetta. Vastaan hangoittelijat saivat nopeasti kepistä. 

Ruuasta oli yleisestikin puutetta, mikä selittää osaltaan surkeata ruokalistaa. Kuitenkin monet kiinnittivät huomiota siihen, että Lindbergin eläimet näyttivät syövän hyvin siihen nähden, että hänen vastuullaan olevat vaivaiset elivät ja kuolivat kurjuudessa. Varsinkin poikalapset karkasivat nälän ajamina lähitaloihin ruokaa kerjäämään, mutta kiinnijäätyään he joutuivat viettämään aikaa kylmässä putkassa ja olemaan puolella ruoka-annoksella. Kukaan ei näköjään pistänyt Lindbergin toiminnalle vastaan, vaan seurakunnan ainoana pappina silloin toiminut kappalainen Gustaf Granströmkin lähinnä huolehti, että lähitaloissa kuivatettiin riittävästi hernevarsia ja sammalia vaivaistalon ruokapöytään.

Vappuna 1868 saapui kuitenkin uusi kirkkoherra Laurillius. Heti lähti kolme vaivaistalon asukasta tämän luokse mukanaan vaivaishuoneen leipää sekä puoli tuopillista velliä, jonka mainitaan olleen mustaa, karkeaa, vastenmielisen makuista ja muistuttaneen enemmän sian ruokaa. Näitä he tahtoivat kirkkoherran maistavan. Haukattuaan leivästä ja maistettuaan velliä löi hän vimmoissaan leivän tuolille ja sanoi: "Näitä ruokia ei syö siatkaan. Jos ei voida antaa teille parempaa ruokaa, niin kuollaan mieluummin kaikki, mutta niin kovaa aikaa ei pitäjässä vielä ole".

Mathias Laurillius vaimonsa ja kasvattityttärensä Hildan kanssa vanhana pappismiehenä. Kuva julkaistu Aulis Oja: "Marttilan pitäjän historia" 1959.

Laurillius pisti nyt tuulemaan. Välittömästi hän erotti Lindbergin toimestaan ja käski tämän poistua vaivaishuoneelta. Talon ruokalista muutettiin heti ja hernevarret, sammaleet ja tähkät kärrättiin kuormittain tarhalle mätänemään. Leipään laitettiin kyllä yhä kaurajauhojakin, mutta nyt seulottuna kuorista ja muusta roskasta puhtaaksi. Myös vaivaistalon siisteydestä alettiin huolehtia. Tuloksena oli asukkaiden voimistuminen ja tervehtyminen. Vaivaishuone jatkoi toimintaansa tosin vain seuraavaan syksyyn, jolloin olot paikkakunnalla yleisesti paranivat, mutta niin arvokkaana pidettiin Laurilliuksen puuttumista asioihin, että sitä ainakin vielä 40 vuotta myöhemmin kiitollisuudella muisteltiin.

Jälkikasvun bisneksiä ja vanhan polven poistuminen

Muuten en löytänyt paljoakaan tietoja Laurilliuksen Marttilan ajoista. Tosin v. 1870 tapaamme hänet pitäjänkokouksessa kannattamassa kahden uuden kiertokoulunopettajan viran perustamista Marttilaan. Pitäjässä sanottiin olleen noin 400 kouluikäistä lasta, eivätkä silloiset resurssit riittäneet näiden opettamiseen varisnkin, kun kunta ei ollut ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin edes yhden kansakoulun perustamiseksi. Kokouksen enemmistö vastusti kuitenkin kiertokoulujenkin lisäämistä ajatellen, ettei siihen ole varoja eikä opetuksen lisäämiselle tarvettakaan. Laurillius oli mukana yhdessä viiden muun vähemmistöön jääneen kanssa laaditussa jyrkässä vastalauseessa. Hän itse oli toiminut kokouksen puheenjohtajana. 

Vaimonsa pojista Laurilliuksella ja rouvallaan lienee kuitenkin ollut huolta. Pojista vanhin Gustaf Albert Herlin oli perustanut Hill Helsingfors -nimisen terästavaratehtaan. Se meni kuitenkin 1860-luvun lopulla konkurssiin ja lopetti toimintansa kokonaan v. 1870. Yrityksessä oli toiminut kirjanpitäjänä hänen veljensä Axel Niklas Herlin, joka oli aikoinaan aloittanut teologian opinnot isänsä ja kasvatti-isänsä jalanjäljissä, mutta siirtynyt sitten insinööriopintoihin Saksaan. Velipojan yrityksen ajettua karille Axel lähti Venäjälle Tulan metallitehtaaseen töihin. 

Gustaf Albert Herlinillä (1834-1890) oli välillä epäonnea 
liikeasioissa, mutta siitä huolimatta hänen jälkeläisistään 
tuli suomalaisen talouselämän mahtitekijöitä. Mercator 1/1908.

Sieltä Axel tuli vuonna 1872 takaisin Suomeen ja asettui asumaan äitinsä ja isäpuolensa Laurilliuksen luo Marttilaan. Hän kirjoitteli pari vuotta eri sanomalehtiin, kunnes v. 1874 suoritti uudelleen ylioppilastutkinnon 36-vuotiaana ja lähti Helsingin yliopistoon. Axel tuli sitten etenemään vankeinhoitolaitoksen apukamreeriksi ja Ulvilan kihlakunnan kruununvoudiksi. Hän myös kirjoitti Saksassa saamiensa vaikutteiden johdosta saksankielisen kirjan Das Rechtssystem der Sozialdemokratie. Nils Robert af Ursin antoikin Axel Niklas Herlinille myöhemmin arvonimen "Suomen ensimmäinen sosialisti".

En tiedä, mitä Laurillius olisi tuosta tuumannut, mutta noita vaiheita hän ei ehtinyt nähdä, ei myöskään Gustaf Albertin elpyneitä bisneksiä tai Karl Andersin suomen kielen opettajan uraa Turun ruotsalaisessa alkeiskoulussa. Mathias Laurillius näet sairastui ja menehtyi vain kaksi päivää sairastettuaan Marttilan pappilassa 26. marraskuuta 1874. Hän oli tällöin 66-vuotias.

Axel Niklas Herlin (1838-1906) sai arvonimen "Suomen ensimmäinen sosialisti".
En tiedä, miten kasvatti-isä suhtautui pojan poliittisiin aatteisiin vai ehtivätkö he
niistä puhua, mutta ehkä Laurilliuksen työ vaivaisten hyväksi sai pojaltakin arvostuksen.
Toivottavasti. Photos in Valokuvia henkilöstä Axel Niklas Herlin (geni.com)

Asiasta mainittiin lyhyesti useissa lehdissä. Niissä ilmoitettiin myös lesken järjestämästä huutokaupasta. Tuossa vaiheessa hänen kanssaan asui enää 39-vuotias tytär Hilda Maria. Kaksi vuotta myöhemmin tämä muutti Loimaalle. Leski Catharina Charlotta asui kirkonkirjojen mukaan elämänsä loppuun saakka Marttilan pappilassa, mutta sanomalehtitietojen mukaan hän kuoli Turussa. Joka tapauksessa kuolema tapahtui 11. syyskuuta 1882 ja vainaja haudattiin miehensä tavoin Marttilan kirkkomaalle, mistä heidän hautaristinsäkin löysin.

Catharinan kuolinilmoitus Sanomia Turusta -lehdessä nro 142/1882. 
Lopuksi mainittu virsi on ilmeisimmin tuolloin käytössä olleen v. 1701 
virsikirjan virsi nro 274, "Pois makia mailma jää!": http://koraali.fi/1701/274.html

Marttilan hautausmaalta miljardöörien jäljille

Pieni tutkimusretkeni Laurilliusten pariin tuotti yllättävän lopputuloksen, sillä se johti minut yhden vauraimmista suomalaissuvuista varhaisvaiheisiin. Gustaf Albert Herlinin poika Bror Harald Herlin (1874-1941) nimittäin osti vuonna 1924 Kone Oy:n. Hänen poikansa Heikki H. Herlinin (1901-1989) aikana yhtiö nousi Suomen kymmenen suurimman metalliteollisuusyrityksen joukkoon. Hänellä oli myös kristillistä harrastuneisuutta voimakkaan hengellisen herätyksen myötä, jonka hän koki 1930-luvun lopulla. Nykyään Herlinin suvulla pyyhkiikin varsin hyvin, sillä vuonna 2022 Suomessa oli seitsemän miljardööriä, joista neljä oli Herlinejä, nimittäin Heikki H. Herlinin pojan Pekan (1932-2003) lapset Antti, Ilkka ja Ilona Herlin sekä lapsenlapsi Heikki Herlin.

Catharina Charlottan jälkeläiset ovat siis menestyneet. Mathias Laurillius ei saanut omia jälkeläisiä, mutta hänellä oli varmasti tärkeä rooli Catharinan lasten kasvattajana. Vaikea on sanoa missä määrin hän vaikutti näiden aatteisiin tai uravalintoihin. Joka tapauksessa Laurilliuksen toiminta Marttilan vaivaistalon tapauksessa antaa kauniin todistuksen hänestä.

En tiedä, oliko hänellä tai vaimollaan itsellään osuutta hautateksteihinsä. Kuitenkin ne ovat jättäneet kauniin perinnön ja kehotuksen kaikille, jotka pysähtyvät niiden ääreen. Klassisen luterilaisen saarnarakenteen mukaan niissä on sekä laki (Mutta nyt kaikkein loppu lähestyy niin olkaat siis raittiit ja valppaat rukoilemaan) että evankeliumin lupaus (Minä elän teidän pitää myös elämän). Niissä on jotain, mikä on kaikkia maallisia rikkauksia suurempi perintö.

Marttilan hautausmaalla on Mathiaksen ja Catharinan maallisten 
jäänteiden leposija. Heidän hautaristinsä erottuvat kirkon päätyseinää 
vasten. Kuva Wikimedia Commons:
 https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Marttilan_kirkko_ja_Wichtmanin_hautakappeli.jpg

Lähteet:

J. F. A.: Marttilasta. Alempi kansanopetus nro 3/1912. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/938232?page=6

J. F. A.: Paroecia Sancti Martini. Uusi Aura nro 177/1926. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1692940?page=7

Julkisella wapaehtoisella huutokaupalla. Sanomia Turusta nro 31/1876. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/482969?page=4

Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Matias Laurillius. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=14998>. Luettu 29.9.2023.

Kuolemantapaus. Sanomia Turusta nro 49/1874. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/482045?page=2

Kuolleita. Uusi Suometar nro 215/1882. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/428417?page=3

Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Axel Herlin. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=14248>. Luettu 29.9.2023.

Laurillius, Matias. Suomen papisto 1800–1920 -verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017 (viitattu 26.9.2023). Verkkoversio: https://kansallisbiografia.fi/papisto/henkilo/1331

Marttilan seurakunnan rippikirja 1867-1876: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/marttila/rippikirja_1867-1876_mko22-32/304.htm

Marttilan seurakunnan rippikirja 1877-1886: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/marttila/rippikirja_1877-1886_mko33-45/360.htm

Aulis Oja: Marttilan pitäjän historia. 1959.

Professor Adolf Mobergs autobiografi. Historiska och litteraturhistoriska studier 3. 1927. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/2109016?page=109

Elina Ranta: Näin elävät Suomen superrikkaat. Ilta-Sanomat 5.11.2022. Verkkoversio: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009175622.html

Raskaita muistoja. Uusi Aura nro 245/1911, 22.10.1911. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1192554?page=6

N. R. af Ursin: Suomen ensimmäinen sosialisti. Joulusoihtu 1913. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1354704?page=6