Antin päivä 30.11., apostoli Andreaksen muistopäivä

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

30. marraskuuta seisoo nimipäiväkalenterissa nimisarja Antti, Atte, Antero ja Andreas. Näistä Andreas on kalenterissa paluumuuttaja, sillä se lisättiin suomenkieliseen nimipäiväkalenteriin vuonna 2020. Silti se on kaikkien edellä mainittujen nimien pohjana.

30.marraskuuta vietetään näet apostoli Andreaksen muistopäivää, yhteinen sekä itäiselle että läntiselle kristikunnalle. Se on aiemmin ollut meilläkin pyhäpäivä, ja eräänlainen joulukauden aloittaja. Luodaan siis aluksi pieni katsaus apostoli Andreakseen ja sitten hänen muistopäiväänsä liittyviin tapoihin ja kansanperinteeseen.

Miehekäs ja kutsuva kalastaja

Nimi Andreas on kreikkaa (Άνδρεας) ja merkitsee 'miehekästä' tai 'miehuullista'. Hän oli kotoisin Galilean Betsaidasta ja oli Simon Pietarin veli. Hänen ammattinsa sopi tietyllä tapaa hänen nimeensä, onhan kalastajan työ stereotyyppisen miehistä työtä purjehtimisineen ja verkkoineen.

Jeesuksen kohtaaminen muutti kalastajamme ihmisten kalastajaksi, missä hän olikin sitten hyvä. Johanneksen evankeliumin mukaan hän oli aluksi Johannes Kastajan opetuslapsia, jonka tämä sitten ohjasi Jeesuksen seuraajaksi. Andreas ryhtyi saman tien kutsumaan muitakin mukaan, aloittaen veljestään Simonista, tulevasta Pietarista ilmoittaen tälle suorasanaisesti: "Me olemme löytäneet Messiaan".(Joh.1:41) Matteuksen evankeliumissa kerrotaan puolestaan, miten Jeesus kutsuu sekä nämä veljekset että Sebedeuksen pojat Jaakobin ja Johanneksen mukaansa ihmisten kalastajiksi, hänen sanomansa eteenpäin viejiksi.

Jeesus kutsuu kalastajia mukaansa ihmisten kalastajiksi Federico Baroccin (1535-1612)
v. 1586 tulkitsemana. Wikimedia Commons: File:Federico barocci, vocazione dei santi pietro e andrea, 1586, 01.JPG - Wikimedia Commons

Myöhemminkin Andreas johdattaa ihmisiä Jeesuksen luokse. Evankeliumeissa on kuvattu kuinka hän oli se, joka toi Jeesuksen luo ruokkimisihmeestä kuuluisan pojan, jolla oli ne viisi leipää ja kaksi kalaa. (Joh. 6:8-10) Lisäksi kerrotaan, kuinka joukko kreikkalaisia halusi nähdä Jeesuksen. He menivät ensin Filippuksen luo, mutta tämä päätyi jostain syystä sanomaan asiasta ensin Andreakselle ja vasta tämän kanssa yhdessä he menivät Jeesuksen puheille. (Joh. 12:20-22)

Rooman paavina toiminut Gregorius I Suuri (n. 540 - 604) onkin säilyneessä Andreaan päivän homiliassaan eli opetuspuheessaan kuvaillut apostolien alttiutta seurata Jeesusta, vaikka he eivät olleet nähneet vielä yhtään ihmettä eivätkä saaneet mitään lupausta tulevasta palkinnosta. Tämän perusteella Gregorius saattoikin ihmetellä oman aikansa kristittyjen, jotka olivat nähneet niin paljon ihmeitä ja saaneet niin paljon lupauksia, hitautta.

Mustaltamereltä Skotlantiin

Apostolien tekojen alussa ilmenee Andreaksen olevan edelleen osa 12 apostolin joukkoa, mutta sen jälkeen hänestä puhutaankin Raamatussa vain osana joukkoa, ei erikseen. Myöhempi perimätieto, josta kirjoittaa muun muassa kirkkohistorioitsija Eusebios Kesarealainen (n. 260 - 340) kertoo Andreaksen  saarnanneen evankeliumia skyyttien ratsastajakansalle, joka asutti myöhäisantiikin aikana Mustanmeren rannikkoja. Tästä syystä häntä on pidetty sekä Venäjän, Ukrainan että myös Romanian suojeluspyhimyksenä. Tähän liittyy myös legenda, jonka mukaan hän olisi saarnamatkallaan pysähtynyt nykyisen Kiovan kohdalla ja ennustanut siihen syntyvän mahtavan kaupungin.

Hänen on myös väitetty perustaneen piispanistuimen, josta muotoutui myöhemmin Konstantinopolin patriarkaatti. Ajatus on sikäli viehättävä, että tällöin Pietarin perustamaksi väitetty Rooman piispanistuin ja Konstantinopoli olisivat hyvin konkreettisesti veljeksiä, mutta kovin epävarmalla pohjalla kyseinen väite on.

Sauvon kirkon seinämaalauksissa 1470-luvulta näkyy Andreaksen tunnuskuva, 
vinoristi eli Andreaan risti. Kuva itse otettu.

Andreaksen sanotaan kärsineen marttyyrikuoleman, ja esimerkiksi apokryfinen Andreaan teot 200-luvulta kertoo hänen tulleen ristiinnaulituksi. Tosin samainen teos väittää hänen saarnanneen ristiltä kolme päivää. Myöhemmin keskiajalla yleistyi käsitys, jonka mukaan Andreas olisi naulittu X:n muotoiselle ristille, koska hän ei pitänyt itseään arvollisena tulla teloitetuksi samalla tavalla kuin Jeesus. Tässäkin muuten yhtymäkohta velipoika Pietariin, joka perimätiedon mukaan ristiinnaulittiin samasta syystä ylösalaisin.

Vinorististä tulikin sitten Andreaksen tunnuskuva, ja se löytyy muun muassa Skotlannin lipusta. Andreaksesta tuli näet Skotlannin suojelija siksi, että tarinan mukaan eräs kreikkalainen munkki sai näyssä kehotuksen viedä Andreaksen reliikit turvaan maailman ääriin, ja hän tulkitsi tämän Skotlanniksi. 30. marraskuuta onkin Skotlannin kansallispäivä.

Skotlannin lipussa on Pyhän Andreaan risti. Se on myös Iso-Britannian lipun 
taustalla. Wikimedia Commons: File:Flag of Scotland.svg - Wikimedia Commons

Kirkkovuoden uusivuosi

Päivä on kansallinen juhlapäivä myös Romaniassa. Paikoin Ukrainassa, Saksassa, Itävallassa, Slovakiassa, Puolassa, Venäjällä ja Romaniassa on olemassa kansanperinnettä, jonka mukaan Andreaan päivää edeltävä yö on erityisen sopiva taikoihin, joilla nuoret naiset voivat selvittää tulevaa aviomiestään. Unkarissa ovat neidot voineet heittää tohvelin hartioidensa yli kohti ovea ja mikäli kanta on kääntynyt heittäjään päin tietää se häitä tulevan vuoden aikana. Tämä uuden vuoden ennusteluilta kuulostava perinne on sikäli luonteva, että Andreaan päivä on aina hyvin lähellä ensimmäistä adventtia, joka monessa kirkkokunnassa aloittaa uuden kirkkovuoden.

Romaniassa naimattomat naiset ovat voineet laittaa 41 jyvää tyynyn alle ja niitä unessa noutamaan tuleva on heidän tuleva miehensä. On myös voitu laittaa vehnää astiaan kasvamaan uuden vuoden päivään asti ja mitä parempi kasvu, sitä parempi vuosi tulossa. Romaniassa on myös kerrottu susien osaavan puhua tänä yönä ja että niillä on silloin lupa syödä mitä haluavat.

Puolassa Andreaksen päivän yönä on nuoriso harrastanut tulevaisuuden 
enteiden tutkimista. Henryk Siemiradzki: "Pyhän Andreaksen yö" (1867).
Wikimedia Commons:
 https://en.wikipedia.org/wiki/File:Siemiradzki_Noc-Andrzeja_1867.jpg

"Anna, Antti, ahvenia!"

Kemiön keskiaikainen kirkko on omistettu Andreakselle. 
Wikimedia Commons: File:Kimito church 4.jpg - Wikimedia Commons

Suomessa Andreakselle on keskiajalla omistettu ainakin Kemiön kirkko. Vuonna 1987 on valmistunut Vantaan Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, joka nimettiin apostolin sekä tämän  mukaan nimetyn rekolalaisen talonpojan Anders Räckhalsin mukaan. Tämä oli yksi kolmesta rekolalaisesta talonpojasta, jotka v. 1401 lahjoittivat maata Helsingin pitäjän kirkolle eli Vantaan pyhän Laurin kirkolle. Oulun Kaakkurin kaupunginosassa sijaitsee puolestaan v. 2004 valmistunut Pyhän Andreaan kirkko. Myös Rovaniemen ortodoksinen kirkko on omistettu apostoli Andreakselle, Helsingissä toimii ruotsinkielinen, jo 1800-luvulla perustettu vapaaseurakunta Andreaskyrkan eli Andreaskirkko ja Kokkolassa Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta -nimisen luterilaisen vapaakirkon Kokkolan seurakunta kantaa nimeä Andreaksen luterilainen seurakunta. Eli Andreaksen nimi elää suomalaisessa kristikunnassa monin tavoin.

Suomalaisessa kansanperinteessä Andreas on ollut erityisesti kalastajien ystävä. Eikä ihme, ottaen huomioon hänen alkuperäisen ammattinsa. Yleisesti tunnettu on ollut loru, joka yhdistää kalamiesveljekset Andreaksen ja Pietarin: "Hei onki ottamaan, väkäleuka vääntämään! Anna, Antti, ahvenia, Pekka pieniä kaloja!" Ainakin paikoin on käsketty sylkeä matoon ennen lorun lausumista ja ongen veteen heittämistä, näin ainakin Ristiinassa.

Andreaan vinoristi on saanut meillä veikeän tulkinnan. Sitä on näet pidetty vipuansan näköisenä ja niin on Andreaksesta tullut Antero Vipunen, vipuansojen virittäjä, metsästäjien auttaja.

Andreasta esittävä vanha puuveistos Uskelasta vinoristeineen. 
Tätä ristiä monet suomalaiset pitivät vipuansan näköisenä.
Suomen kansallismuseo, Historialliset kokoelmat: 
veistos | Suomen kansallismuseo | Finna.fi

Andreaan eli Antin päivä on juuri ennen joulukuun alkua teki siitä vanhassa perinteessä talven sekä joulukauden aloittajan. Talven osalta Iitissä sanottiin "Antti talven alottaa", Kiikalassa "Antin päivänä tulee talvi viimeistään" ja Karunassakin on tiedetty, että Antista alkaen pitää pukeutua turkkiin sekä karvalakkiin.

Mitä jouluun tulee on Ulvilassa sanottu "Anterosta pyhät alkaa",Pertunmaalla "Anterus pyhäin alku". Joutsenossa on rytmitetty joulun kulku Andreaan, Tuomaan (21.12.) ja Paavalin (25.1.) päivien mukaan: "Antti joulun aloittaa, tuomas tupaan taluttaa, paha paavo pois sen ajaa"'. Sakkolassa runoiltiin ainakin v. 1932:

"Joulu tulluo junkertua,

lihapata linkertiä,

Tuomas tuoppi kainalos,

Antero avaimet kiäs."

Anterolla on avaimet siksikin, että nyt haettiin ohria maltaiksi, jotta Annan päivänä (ammoin 15. joulukuuta) voitiin panna jouluoluet. Joulunajan ilmojakin on tarkkailtu. Jos ennen Anttia oli pakkasta enteili se lauhaa ja helppoa talvea. Selkeä Antin ilma tiesi tasaista talvea, pilvet epävakaisuutta. Antin säätä on myös pidetty joulun peilikuvana. Koivistolla sanottiin: "Antti jos on ankara, niin joulu on joutava". Muita vastaavia ovat "Jos Antti lotisee, niin joulu komeilee" taikka päinvastoin.

Vanha pyhäpäivä, sen poisto ja tekstit

Muiden apostolien muistopäivien tavoin oli Andreaksen päivä meilläkin pitkään pyhäpäivä myös luterilaisen kirkon valta-aikana. Vuonna 1772 päätti kuningas Kustaa III kuitenkin vähentää kovalla kädellä pyhäpäiviä, jotka siis olivat siis samalla yleisiä vapaapäiviä. Näin poistui myös Andreaksen muistopäivä virallisten pyhäpäivien joukosta ja siten pian sen viettokin, kansanperinteen kuitenkin muistaessa jossain määrin päivän erityisyyden ainakin sanontojen muodossa. (Kyseisestä pyhäpäivien vähentämisestä ja sen vaikutuksesta Oriveden hurmoksellisessa herätyksessä 1770-luvulla olen kirjoittanut tässä vanhassa blogitekstisssäni: Kirkkohistorian kahinaa: Naissaarnaajia ja villiä hurmosta: Oriveden herätys 1770-luvulla ).

1600-luvulla ilmestyneessä Manuale finnonicum:issa oli Andreaksen päivälle määritelty rukoukset ja raamatunlukukappaleet sekä kaksi virsiehdotusta. Virsiehdotuksista toinen, "Wariel Jumal sinun sanas" on nykyisessäkin virsikirjassa, Martti Lutherin ja Justus Jonaksen sanoittama virsi 190: "Sun sanas suojaa, Jumala". Lukukappaleet ovat Roomalaiskirjeen 10. luvusta, evankeliumitekstinä puolestaan Matteuksen 4. luvusta kohta, jossa Jeesus kutsuu mukaansa kalastamassa olleet Pietarin ja Andreaksen sekä Sebedeuksen pojat.

Laitan tähän lopuksi jälkimmäisen Andreaan päivän rukouksista tuon vanhan suomalaisen manuaalin mukaan. Sitä voi tarkastella historiallisena tekstinä tai halutessaan elvyttää pyhän viettoa vanhan luterilaisen käsikirjan rukouksen sekä lukukappaleitten kera. Vaihdan ohessa ainoastaan osan kirjaimista nykykirjoitustavan mukaisiksi, muun kielenhuollon saatte halutessanne tehdä itse.

"O Herra Jesu Khriste sinä elävän Jumalan Poika joka sinun sanas kautta voit kaikki tehdä mitäs tahdot niinkuin nähtävä on näistä sinun opetuslapsistas että niin pian kuin he kuulit sinun Sanas: Seuratkat minua minä teen teitä ihmisten kalamiehiksi niin he ylönannoit kaikki ja seuratsit sinua. Me rukoilemma anna Pyhä Henges niin valaista meidän sydämen että me uskos aina sinun Sanalles kuuliaset ja alaannetut olisim sitä ilman estet seuraisim ja niin syntein anteksi saamisen ja ijankaikkisen autuuden periä saisim. Amen."

Manuale finnonicum:ista löytyy tekstit monelle jo unohtuneelle pyhäpäivälle, 
myös pyhän Andreaksen päivälle. Manuale finnonicum

Lähteet

Anssi Alhonen: Antin päivä. Taivaannaula. Verkkoversio: https://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/antin-paiva/

Apostoli Andreas. Tampereen ev.lut. seurakunnat. 25.2.2015. Verkkoversio: https://tampereenseurakunnat.fi/sivustot/etsikko/hengen_paloa/jeesus_ja_kaverit/apostoli_andreas.20565.blog

Ennen kuin onki heitetään järveen. Suomen kansan vanhat runot. Verkkoversio: https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/skvr/main/skvr06151540.xml

Jaakko Gummerus: Jäännöksiä keskiajan saarnakirjallisuudesta Suomessa. Teologinen Aikakauskirja 4/1896. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/823131?page=22

Joulu tulluo junkertua. Suomen kansan vanhat runot. Verkkoversio: https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/skvr/main/skvr13047960.xml

Manuale finnonicum, Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1986439?page=587

Rekolan Pyhän Andreaan kirkko - Taide ja historia. Kirkko Vantaalla. Verkkoversio: Taide ja historia - Vantaan seurakunnat

St. Andrew's Day in Romania. Traditions Across Europe. Verkkoversio: https://traditionsacrosseurope.wordpress.com/2008/11/25/st-andrews-day-in-romania/

Unkarilaista taikauskoa. Kansan Työ 202/1933, 2.9.1933. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1852113?page=5

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. 1950 (v. 1985 painos).

Johan Wegelius Nuorempi (1693-1764), postillansa kautta koko Suomelle saarnannut

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

JOHAN WEGELIUS NUOREMPI (1693-1764)

Tällä kertaa esiteltävänä on edellisen esitellyn poika, Johan Wegelius Nuorempi. Kun hänen isänsä oli tunnettu pietistisen kristillisyyden pioneerina Suomessa, on poika puolestaan tunnettu erityisesti kirjallisesta tuotannostaan, jonka kautta hän on toiminut useiden sukupolvien opettajana. Siitä lisää myöhemmin.

Johan Nuorempi näki päivänvalon Tukholmassa, missä isä-Wegelius oli vaatimassa kuninkaalta oikeutta jouduttuaan harhaoppisyytteiden vuoksi erotetuksi virasta. Valittaminen kannatti ainakin silloin, ja isä saikin jo samana vuonna kappalaisen viran Paimiosta, jonne koko perhe muutti, samoin 1697 Tyrväälle isän tultua sinne kirkkoherraksi. Alkeisopetuksen nuorempi Johan sai kotonaan, missä hän luultavasti ammensi kiintymyksen pietistiseen uskonkäsitykseen. Opiskeluaikana se näet tuskin ainakaan kehittyi, sillä hänen käydessään katedraalikoulua tuomittiin kaksi näkyvää pietistiä, Petter Schäfer sekä Isaacus Laurbecchius, ja alettuaan yliopisto-opinnot Turun akatemiassa 1709 hän saattoi huomata, että opettajakunta oli hyvin pietistivastainen ja piti varoittavia luentoja "uusista opeista". Nämä eivät ilmeisesti horjuttaneet sympatiaa pietismiä kohtaan, mutta ilmeisesti hän tuona aikana ammensi itselleen ne laajat opilliset tiedot, jotka näkyivät myöhemmin hänen tuotannossaan.

Wegeliuksen aikana Enontekiön
kirkko sijaitsi Markkinan kylässä.
Siitä on tämä muistomerkki yhä
kertomassa. Wikimedia Commons.

1713 Wegeliuksen yliopisto-opinnot keskeytyivät, kun hän pakeni muun perheensä kanssa pohjoiseen pakoon Ison vihan väkivallantekoja. Wegeliukset elivät sitten vuosia Lapin erämaissa Enontekiön tunturiseuduilla. Isä-Wegelius harjoitti alueella saarnatointa, mutta hänelle Lapin erämaat edustivat joka tapauksessa elämän ehtoopuolen koettelemuksia, kun taas nuoremmalle Wegeliukselle se oli hänen omien sanojensa mukaan "ristin korkeakoulu", jossa hänellä olivat opettajina nälkä ja sairaus. Hän kävi myös Norjan puolella, missä häneen teki syvän vaikutuksen Thomas von Westenin saamelaisten parissa tekemä lähetystyö. Näillä kokemuksilla oli merkittävä rooli hänen myöhemmällä urallaan.

1719 Wegeliuksen onnistui siirtyä Upsalaan suorittamaan loppuun Turussa alkamansa opinnot. 1720 hän sai pappisvihkimyksen ja nimityksen Enontekiön kappalaiseksi. Luultavasti hän ajatteli nyt voivansa seurata von Westenin esimerkkiä, ja olihan hänellä kokemustakin seudusta. Hänen terveytensä oli kuitenkin ilmeisesti mennyt piloille, sillä hän ei enää kestänyt pohjoisen ankaria oloja ja joutui luopumaan tehtävästä jo 4 vuoden kuluttua. Hän yritti Tyrväälle isänsä seuraajaksi, mutta epäonnistui. Sitten Härnosandin tuomiokapituli nimitti hänet Tornion koulun rehtoriksi, mihin vaikutti hänen Lapin-tuntemuksensa.

Tornio 1600 - 1700-lukujen taitteessa. Wikimedia Commons.

Tornio ei ollut mikään merkittävä keskus, eikä uusi virka erityisen loistelias. Wegeliuksen elämää varjostivat koko hänen elämänsä ajan jos ei köyhyys niin ajoittainen niukkuus, sairaus ja kuolema. Hän sai vaimonsa Margareta Törnerin kanssa 10 lasta. Kaikki Torniossa syntyneet 8 lasta kuolivat alle vuoden ikäisinä ja kahdesta vanhemmasta lapsesta 15-vuotias Johannes kuoli 1740 ollessaan matkalla aloittamaan opintoja Turun akatemiassa. Ainoastaan lapsista vanhin, tytär Kristiina eli aikuiseksi. Torniossa Wegelius kuitenkin toimi yli 30 vuotta. Toisaalta kaupunki oli 1700-luvun alkupuolella tärkeä erilaisten uskonnollisten liikkeiden etappina, minkä lisäksi koulutyö pakotti Wegeliuksen seuraamaan ajan kirkollista elämää ja teologiaa. Älyllistä vireyttä kehitti myös ranskalaisen retkikunnan vierailu näiden suorittaessa Tornionlaaksossa maapallon muotoa koskevia astemittauksia. Latinantaitoisena Wegelius kykeni seurustelemaan näiden oppineiden ulkomaalaisten kanssa ja osallistui myös heihin työhönsä, esimerkiksi hänen paikallistuntemuksensa auttoi löytämään hyvät mittauspaikat. Vierailu sai hänessä aikaan pysyvän kiinnostuksen luonnontieteisiin ja hän alkoi tehdä säännöllisiä meteorologisia havaintoja, joista hän raportoi vuosittain Kuninkaalliselle tiedeakatemialle. Oma sairaus sai aikaan myös kiinnostuksen lääketieteeseen ja hän kokosi aiheeseen liittyvää tietämystä 200-sivuiseen käsinkirjoitettuun lääkärikirjaansa. Tämä kaikki tuki hänen elämäntyönsä tärkeintä osaa eli kirjallista työtä.

Wegeliuksen elämän varsinainen suurtyö oli hänen postillansa eli saarnakirjansa Se pyhä ewangeliumillinen walkeus taiwallisesa opisa ja pyhäsä elämäsä. Se oli kaksiosainen ja sisälsi 79 saarnaa ja 2 300 sivua. Kirja oli ajateltu erityisesti suomenkielisille ja saamenkielisille syrjäseutujen asukkaille, jotta näiden olisi ollut mahdollista harjoittaa paremmin kotihartautta kirkkomatkojen ollessa pitkiä. Saamelaiskielille oli yritetty kääntää suoraankin hengellistä kirjallisuutta, mutta eteläisiin kielimuotoihin perustuvana se ei miellyttänyt Tornionjokilaakson saamelaisia, joista ainakin osa sanoi lukevansa mieluummin suomeksi kuin tuolla kielimuodolla kirjoitettuja kirjoja. Enontekiön saamelaisten nimissä lähetetty tätä koskeva  anomus Uumajan maaherralle 1736 kumpusi varmasti osin siitäkin, että entistä kappalaista arvostettiin seudulla edelleen. Kirja valmistui jo syksyllä 1737, mutta sen painatus vaati varoja sekä painoluvan. Matkan varrella oli monia mutkia, kirjaa pidettiin muun muassa tarpeettoman laajana. 1. osa painettiin lopulta 1747 ja 2. osa 1749, esipuhe oli päivätty jo 10.4.1742, mikä kertoo osaltaan prosessin pituudesta. Keskeisin esikuva postillan saarnoissa on tutkimuksen mukaan saksalainen pietismin isä Spener, joka oli jo Wegeliuksen isän esikuva ja kirjeenvaihtotoveri. Se siis oli osaltaan levittämässä speneriläistä pietismiä Suomeen.

Kirjan levikki oli aluksi vaatimaton, mikä aiheutti taloudellista murhetta, mutta ajan kuluessa siitä tuli suoranainen menestys. 1700-luvun lopulla siitä oli tullut Tornionjokilaakson levinnein hartauskirja, muiden jäädessä levikissä kauas taakse. Tämä on huomionarvoista siinäkin mielessä, että se oli myös tällaisista kirjoista suurin ja kallein. Ainakin parissasadassa taloudessa oli tuohon aikaan kyseinen teos, minkä lisäksi vaikutusta laajensi se, että tiedetään ihmisten kokoontuneen hartauskokouksiin kuulemaan siitä ääneen luettuja saarnoja isollakin joukolla. Vaikutus ei ulottunut ainoastaan Tornionjokilaaksoon, vaan kirja levisi myös Pohjanmaalle ja Savoon sekä muuallekin. Herännäisjohtaja Paavo Ruotsalainen omisti teoksen ja suhtautui siihen suurella kunnioituksella. Anekdootti keskustelusta koskien Lutherin postillan suomentamisesta kertoo Ruotsalaisen melkoisesta kunnioituksesta Wegeliuksen postillaa kohtaan: "Niinpä niin Lutheruskin oli sotamies,mutta hänen poikansa Wegelius rakensi minulle temppelin." Tämä siitä huolimatta, ettei Ruotsalainen ollut opillisesti mitenkään orjallinen Wegeliuksen seuraaja. 1836-1838 ilmestyi postillan 2. painos, jonka kielellisestä uudistuksesta Ruotsalainen ei pitänyt, sillä Ruotsalainen mainitsi tätä kirjaa paljon lukeneensa ja pitävänsä sitä selvänä suomena, mikä vahvistaa kirjan merkitystä hänelle. 1848 toimitti herännäispappi Niilo Kustaa Malmberg postillan 3. painoksen ja 1895-1896 Raumalla rukoilevaiset ottivat 4. painoksen. Kustantajien esipuhe kertoo, millä rakkaudella myös Lounais-Suomen rukoilevaisseuduilla suhtauduttiin postillaan: "Postilla on johdattanut tuhansia sieluja totuuden tuntoon sekä herättänyt ja edistänyt kristillistä elämää Suomen kansassa. Suurten herätysten aikana tämän vuosisadan keskipaikkeilla tätä kirjaa ahkerasti ja hartaasti luettiin." Rukoilevaisjohtaja Kustaa Ilvanin kuolinvuoteellaan lausumat sanat sopivat alleviivaamaan postillan merkitystä ainakin osalle suomalaista herätyskristillisyyttä: "Wegeliuksen postilla on kristinuskon tuki Suomessa." Myös Elias Lönnrotin tiedetään käyttäneen lyhennellen Wegeliuksen postillaa saarnatessaan joskus maallikkona Sammatin kirkossa.

Postillan keskeinen merkitys pakotti viipymään tovin sen vaikutushistoriassa. On kuitenkin vielä katsottava, miten Wegeliuksen elämä kulki päätökseensä. Hän halusi saatuaan postillan päästä seurakuntavirkaan, mutta useista hauista huolimatta häntä ei onnistanut. Lopulta 1756 hänet valittiin Oulun kirkkoherraksi. Tosin huonoa lupaili se, että hänen piti ennen Ouluun muuttoa käydä Tukholmassa hakemassa lievitystä yhä pahemmaksi tulleeseen sairauteensa. Niinpä hänen Oulun vuotensa, 7 vuotta, eivät olleet seurakunnan hoidon kannalta niin tehokkaita kuin hän olisi toivonut.  Parhaansa hän koetti, ja hänen ystävänsä Mattthias Pazelius, joka oli Limingan kirkkoherra kertoo hänen olleen loppuun asti mieleltään tasainen ja tyytyväinen, ystävällinen keskustelija sekä nauravainen. Työn suhteen arvio oli kuitenkin karu: "Vireydellä virkansa toimituksessa ei ollut muuta rajaa kuin voimien täydellinen puuttuminen."

Silti tuona aikana syntyi vielä yksi merkittävä teos, rippikirja seurakunnan jäsenten valmistamiseksi ehtoolliselle ja hengellisen elämän tehostamiseksi. Siinä vaikutti se esikuva, jonka Wegelius oli nuoruudessaan saanut Norjan von Westeniltä, minkä lisäksi Spenerin katekismus oli myös mallina. Yxi Tarpellinen Coetus ja Tutkiskelemus Rippi-Wäen canssa ilmestyi 1762, ja se sai suuren levikin, minkä vuoksi siitä otettiin uusi painos vuosina 1765 ja 1777. Senkin pitkää arvostusta kuvaa se, että rukoilevaisjohtaja Daniel Dahlberg kustansi siitä Porissa vielä vuonna 1884 uuden painoksen.

Rippikirjan ilmestymisen jälkeen olikin Wegeliuksen elämä jo ehtoossa. Kevättalvella Oulun tienoilla liikkunut kuumesairaus tarttui häneenkin eikä hän sitä enää kestänyt. Pazeliuksen mukaan tämä oli aavistanut pian kuolevansa ja kirjoitti vapisevalla kädellä ystävälleen: "Aica ongin jo lähteä, Jesuxen Nimeen, hyvin tulduas." Kuolema koitti 13.5.1764. Lounais-Suomen Nousiaisissa vaikuttanut pietistihenkinen pappi Abraham Achrenius laati hänestä muistorunon, joka julkaistiin. Achrenius oli tehnyt runonsa Wegeliuksen postillan innoittamana, mikä osaltaan kertoo laajasta arvostuksesta ja vaikutuksesta.

Wegelius mitä ilmeisimmin tunsi vetoa julistustyöhön, mutta hänen uransa seurakuntapappina jäi kahdeksi lyhyeksi pätkäksi eikä terveysongelmien vuoksi ollut menestyksekäs. Kuitenkin kirjoistaan hän rakensi sellaisen saarnatuolin, josta hänen sanomansa kaikui ympäri  Suomen vielä yli sadan vuoden jälkeenkin.

LÄHTEET

Erkki Kansanaho: Wegeliuksen postillan lähteet ja teologia. 1950.

Erkki Kansanaho:  Wegelius, Johan nuorempi (noin 1693 - 1764) (Kansallisbiografia)

Johan Wegelius Vanhempi (1660-1725), suomalaisen kirkollisen pietismin isä

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Tämä teksti aloittaa kirjoitussarjan, jossa on tarkoitus esitellä lyhyesti erinäisiä kirkkohistorian enemmän tai vähemmän tunnettuja hahmoja, jotka kirjoittajan mielestä ansaitsevat syystä tai toisesta tulla muistetuksi.

JOHAN WEGELIUS VANHEMPI (n. 1660 - 1725)

Lähdetään liikkeelle Suomen herätysten historian varhaisvaiheista, nykyään varmaan monille tuntemattomasta pappismiehestä, Johan Wegelius vanhemmasta (joskus käytetty kirjallisuudessa myös nimimuotoa Juhana). Miksi vanhemmasta, no, se selviää kyllä. Täkynä sanottakoon, että ainakin seinäjokelaisten, pudasjärveläisten, paimiolaisten ja tyrvääläisten on syytä olla hänestä kiinnostunut, tietysti myös muiden.

Wegelius syntyi vuoden 1660 paikkeilla tuolloin Etelä-Pohjanmaan Ilmajokeen kuuluneessa Seinäjoen kylässä maatilan pojaksi. Hänen isänsä oli nimeltään Tuomas Uppa, talollinen, äiti Katariina Joosefintytär. Lapsena hänelle sattui tapaturma, minkä vuoksi pojasta ei arveltu olevan talon töihin. Niinpä hänet laitettiin opintielle. Kotipaikastaan hän muuten sai sukunimensä, sillä lähdettyään opintielle hän muotoili kotipaikkansa ruotsinkielisestä nimestä Väggälv (Wegelf) latinalaistetun version Weggelfius, mikä myöhemmin yksinkertaistui Wegeliukseksi. Opinnot alkoivat Oulun triviaalikoulusta, mistä sitten jatkettiin Uppsalan yliopiston kautta Turun akatemiaan. Sieltä sitten Wegelius siirtyi opettajaksi aiempaan opinahjoonsa Oulun triviaalikouluun, josta tämä ahkerana ja hyvänä opettajana pidettynä valittiin vuonna 1688 Pohjois-Pohjanmaan Pudasjärven seurakunnan kirkkoherraksi.

Elämä kuljetti Wegeliusta laajalti ympäri nykyisen Suomen alueen.
Syntymäkodistaan Seinäjoelta (1) valmistumaan Turun akatemiasta (2),
opettajaksi Ouluun (3) ja kirkkoherraksi Pudasjärvelle (4), Tukholman vali-
tuskierroksen kautta kappalaiseksi Paimioon (5) ja kirkkoherraksi Tyrväälle
(6) ja lopulta sotapakolaiseksi Enontekiön seuduille (7).

Asiat näyttivät siis olevan Wegeliuksella hyvällä mallilla, mutta Pudasjärvellä tulikin mutkia matkaan. Seurakunnan kappalainen Johannes Keckman oli myös tavoitellut virkaa ja oli siitä syystä Wegeliukselle katkera. Asiaa ei helpottanut se, että Wegelius puuttui Keckmanin liiketoimiin, kuten tämän harjoittamaan laittomaan kaupankäyntiin. Niinpä Keckman sai tuomiokapitulilta tiukat nuhteet. Keckman päätti kostaa ja kanteli vuonna 1690 sekä piispalle että tuomiokapitulille siitä, ettei Wegelius hänen mukaansa tunnustanut kirkon virallista oppia, vaan oli harhaoppiseksi tuomitun Laurentius Ulstadiuksen oppien kannattaja. Ulstadius olisi ihan oman selostuksensa arvoinen, mutta kuuluisin häneen liittyvä tapaus sattui vuonna 1688, jolloin hän keskeytti Turun tuomiokirkossa saarnan, joutui tappeluun, jossa menetti vaatteensa ja juoksi sitten alasti kirkon käytävää pitkin julistaen sille tuomiotaan. Voisi siis sanoa, ettei ehkä niitä, joihin kirkkoherra haluaisi nimensä yhdistettävän. Wegelius todellakin oli jo viimeistään nuorena pappina tullut pietismin kannattajaksi ja julisti parannuksen ja elävän uskon tarpeellisuutta, mutta Ulstadiuksen tapainen radikaali hän ei tiettävästi ollut.

Keckmanin mukaan Wegelius oli myös syyttänyt piispa Johannes Gezelius nuorempaa hengellisesti kuolleeksi ja harhaoppiseksi, mikä ei varmastikaan piispaa ilahduttanut. Hieman huvittava on syytös siitä, että Wegelius oli paheksunut virkaveljiensä taloudellisia harrastuksia, sillä juuri näistähän oli myös tuomiokapituli Keckmania moittinut. Kiinnostava puolestaan on se tapaus, joka liittyi Wegeliuksen vaimoon, herkäksi ja syvämietteiseksi mainittuun Kristina Laureukseen. Tämä näet oli kärsinyt syviä tunnonvaivoja erään lapsuudessa tekemänsä pienen varkauden vuoksi. Hänen miehensä vakuutti tämänkin synnin olevan Jeesuksen veressä anteeksiannettu, mutta vaimo vaati saada tehdä julkisen synnintunnustuksen. Vuoden 1690 elokuussa kappalainen Keckman oli sitten saanut luettavakseen Pudasjärven kirkossa Wegeliuksen vaimonsa puolesta kirjoittaman tunnustuksen, jossa oli vaimon tunnustus vanhasta varkaudestaan koko kirkkokansalle, minkä jälkeen pariskunta oli viettänyt yhdessä ehtoollista. Tunnustukseen liittyi kehotus koko seurakunnalle tehdä parannusta synneistään ja kerrottiin, miten heillä synninpäästön kautta oli mahdollisuus saada sydämeensä Jumalan rauha. Tämä tapaus muuten koettiin erityisen raskauttavaksi Wegeliusta myöhemmin tutkittaessa.

Tällainen syytelista sai piispa Gezeliuksen tarttumaan toimeen ja hän tutki asiaa Oulussa vuoden 1691 tammikuussa pidetyssä pappeinkokouksessa. Siellä Wegelius kiisti harhaoppisuutensa, sanoi opetuksensa olevan kirkon tunnustuskirjojen mukaista ja ettei hän koskaan ollut edes tuntenut Ulstadiusta saati kannattavansa tätä. Toiselta Suomessa vaikuttaneelta radikaalipietistiltä Pietari Schaeferilta hän sai erikseen hankittua kirjeen, jossa tämä totesi heidän oppiensa eroavan toisistaan. Sen sijaan hän mainitsi hengellisiksi auktoriteeteikseen 1600-luvun pietismin suuret nimet, saksalaiset Johann Arndtin ja Philipp Jakob Spenerin, joita piispakin oli suositellut. Spenerin kanssa hän oli ollut kirjeenvaihdossakin. Spener eräässä kirjeessään myös ilmoitti pitävänsä Wegeliuksen toteuttamaa julkista synnintunnustusta hyväksyttävänä sielunhoidollisena toimenpiteenä. Mitä taas tuli virkaveljien elintapojen kritisoimiseen ei Wegelius välittänyt tässä kohtaa turhasta diplomatiasta vaan heitti lisää vettä myllyyn. Hän esitti syytöksiä joittenkin virkaveljiensä jumalattomuudesta ja Pyhän Hengen puutteesta ja syytti Oulun rovastia päin tämän naamaa ahneeksi ja juopoksi. Kun häntä pyydettiin mainitsemaan pappeja, joilla hänen mielestään ei ollut edellytyksiä pappina toimimiseen oli hän sanonut: "Hyvät sananpalvelijat ovat harvinaisia; te täällä läsnäolevatkaan ette lihanmielisten ajatustenne vuoksi kykene hoitamaan pyhää sananpalveluvirkaa niinkuin teidän pitäisi." Näin ei varsinaisesti hankita ystäviä, menestystä tai vaikutusvaltaa eikä tästä sitten hyvää seurannut, sillä pappeinkokous totesi Wegeliuksen syylliseksi ja piispa pidätti hänet kirkkoherran virasta. Kuningaskin hyväksyi erottamisen ja tilalle nimitettiin kukas muu kuin Keckman.

Wegelius sai kuitenkin pitää pappisoikeutensa, ja häntä tutkittiin uudelleen saman vuoden toukokuussa, jolloin myös Pudasjärven asukkailta saatiin hänestä myönteinen lausunto ja muutenkin sekä tässä että kahdessa myöhemmässä tutkinnossa Wegeliuksen opetukseen oltiin tyytyväisiä. Piispa ja tuomiokapituli eivät kuitenkaan halunneet peräytyä aiemmasta tuomiostaan, mutta piispa piti kuitenkin mahdollisena, että Wegelius voisi saada kappalaisen viran jonkun tehokkaan kirkkoherran alaisuudessa, joka valvoisi tämän touhuja. Wegelius ei kuitenkaan tyytynyt tähän, vaan kääri hihansa ja kirjoitti valituskirjelmän itse kuninkaalle ja vei sen perille henkilökohtaisesti, jolloin hänen tapaustaan alettiin tutkia uudestaan. Tällä reissulla syntyi muuten myös selitys tuolle "vanhempi" -liitteelle, nimittäin poika Johan Wegelius nuorempi, joka aikanaan kirjoitti tunnetun ja arvostetun postillan, saarnakokoelman. Wegelius myös kirjoitti Spenerille pyytäen tältä suosituskirjettä, jonka Spener myös kirjoitti hänelle. Kuningas tutki asiaa tarkkaan neuvonantajiensa kanssa ja Oulun pappeinkokouksen päätökset todettiin täysin laittomiksi, mistä seurasi ankara nuhdekirjelmä piispalle ja tuomiokapitulille. Koska kuningas halusi kuitenkin pitää kiinni omasta arvovallastaan piti hän edelleen Wegeliuksen erottamisen Pudasjärveltä olleen oikea, mutta koska tämä nyt näytti olevan oikeaoppinen pitäisi hänelle antaa virka jostakin Turun läheltä.

Paimion kirkon seinään on kiinnitetty
muistolaatta Wegeliuksen kunniaksi.
Itse otettu.

1693 Wegelius nimitettiinkin kappalaiseksi Varsinais-Suomen Paimioon. Hänen sanotaan vaikuttaneen merkittävästi paikkakunnan hengellistä elämää elvyttävästi, ja väitetään hänen työnsä jäänteitä olleen havaittavissa vielä yli sata vuotta myöhemmin, kun evankelisen herätysliikkeen isäksi kutsuttu Fredrik Gabriel Hedberg toimi Paimiossa. Ilmeisesti kohentuneista suhteista piispa Gezeliukseen kertoo se, että tästä tuli yksi hänen Paimiossa syntyneen poikansa Daavidin kummeista. Hänen viimeiset kolme vuottaan Paimiossa olivat vaikeaa aikaa, sillä tuolloin elettiin nälkävuosia, esimerkiksi vuonna 1697 Paimiossa haudattiin 332 paimiolaista sekä 203 siellä nälkään kuollutta kulkijaa.

Samana vuonna Wegeliuksesta tuli Satakunnan Tyrvään kirkkoherra. Tätä tehtävää hän toimitti saaden osakseen arvostusta, mutta myös vaikeuksia. Piispan kanssa välit olivat korjautuneet hyviksi, ja Gezeliuksen kerrotaan sanoneen hänelle: "Minä rakastan sinua sydämellisesti, vaikka sinä monta harmaata karvaa olet tähän päähän tuottanut." Vuonna 1703 hän valmisti suomennoksen Johann Arndtin tunnetusta hartauskirjasta "Paratiisin yrttitarha", mutta sodan vuoksi se jäi julkaisematta. Isovihan miehitysaikana venäläinen sotaväki ruoski hänet, koska hän ei ollut riittävän nopeasti järjestänyt heidän vaatimiaan kyytejä ja veroja. Tuon jälkeen hän ei voinut vähään aikaan toimittaa virkaansa ja vaikka oli aiemmin päättänyt, ettei pakene työpaikaltaan joutui hän kuitenkin lähtemään perheineen eli vaimon ja seitsemän lapsen kanssa vuonna 1713 pohjoiseen miehitystä pakoon. Hän oleskeli sitten 8 ja puoli vuotta lähinnä Muonion ja Enontekiön erämaissa ja kansanperinteen mukaan hän siellä kalasti, opetti ja saarnasi. Vuonna 1722 hän pääsi palaamaan Tyrväälle, missä hän sitten eli kuolemaansa 1725 asti. Häntä muistettiin sielläkin pitkään suurella arvostuksella.

Johan Wegelius vanhempi oli speneriläisen, luterilais-kirkollisen pietismin ensimmäisiä merkittäviä edustajia maassamme. Siten hän on monien luterilaisen kirkon herätysliikkeitten edelläkävijä maassamme, ja edelleen sitä myöten tuntemisen arvoinen.

Lähteet:
Matthias Akiander: Historiska upplysningar om Religiösa rörelserna i Finland i äldre och nyare tider, V Delen. 1861.
Erkki Kansanaho: Hallen pietismin vaikutus Suomen varhaisempaan herännäisyyteen. 1947.
Erkki Kansanaho: Wegeliuksen postillan lähteet ja teologia. 1950.
Juho Päiwiö: Paimion vaiheita. 1940.
Uuras Saarnivaara: He elivät Jumalan voimassa III. 1975.
Jouko Vahtola ja Erkki Kansanaho: Wegelius, Johan (noin 1660 - 1725) (Kansallisbiografia)