23.11. Klemetti aloittaa talven

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Tämä muistopäivä ei ole niitä kaikkein tunnetuimpia, eikä ihme, sillä Klemens Roomalaiselle on Suomessa omistettu tiettävästi vain yksi kirkko, ja tämäkin omistus oli vuosisatoja tuntematon. Niinpä kansanperinnettäkin on säilynyt varsin vähän. Koska kyseessä on kuitenkin kirjoittajan oman kotipitäjän, Sauvon, kirkko, ja koska tästä päivämäärästä tuolloin tietämättä kihlauduin vaimoni kanssa juuri tänä samaisena päivänä Herran vuonna 2008 koen suorastaan velvoitteeksi valistaa teitä aiheesta.

Klemens Roomalainen, Mustaanmereen heitetty Rooman piispa

Vuoteen 1994 oli tällä päivämäärällä Klemetin nimipäivä, kunnes Ismo syrjäytti vuonna 1995 tämän harvinaisen nimen. Päivällä on kuitenkin vanhat juuret, sillä se on edelleen katolisessa kirkossa vuoden 100 tienoilla kuolleen Rooman piispan tai paavin Klemensin eli Klemens I Roomalaisen muistopäivä. Hänet lasketaan kuuluvaksi niin sanottuihin apostolisiin isiin. On säilynyt kaksi hänen nimiinsä laitettua kirjettä Korintin seurakunnalle, joista ensimmäisen liittymistä häneen pidetään todennäköisempänä kuin jälkimmäisen.

Varhainen kirkko joutui usein kohtaamaan vainoja, ja perimätiedon mukaan Klemenskin olisi saanut tästä osansa. Väitetään, että hänet olisi Krimillä sidottu laivan ankkuriin ja heitetty mereen. Tosin jotkut lähteet puhuvat myös luonnollisesta kuolemasta. Joka tapauksessa tämä perimätieto näkyy myös Suomen ainoassa tunnetussa Klemensille omistetussa kirkossa, nimittäin Sauvon kirkossa. Kirkon seinälle on näet kuvattu Klemens ankkuri kädessään.

Italialaisen Bernardino Fungain (n. 1460-n. 1516) tulkinta Klemensin marttyyrikuolemasta.Wikimedia Commons: File:Saintclementmartyr.png - Wikimedia Commons

Kyrillisten kirjainten isinä pidetyt veljekset Kyrillos (tuolloin vielä Konstantinos) ja Methodios löysivät väitetysti Klemensin jäänteet Krimiltäollessaan matkalla evankelioimaan kasaareja 850-luvun tienoilla. Veljekset pakkasivat Klemensin jäänteet mukaansa ja kuljettivat niitä matkoillaan. Laatiessaan 860-luvulla Määrin alueella slaaveille kirjakielen ja kääntäen sitä käyttäen kirjallisuuta jumalanpalveluksien slaaviksi pitämistä varten tämä glagolitsaksi kutsuttu aakkosto oli kyrillisten aakkosten esimuoto. Latinaa käyttäneet frankkilähetyssaarnaajat kantelivat paaville, mutta veljeksillä oli tämän luo Roomaan mennessään ässä hihassa, tai pikemmin ruumis arkussa, sillä he toivat paaville lahjaksi tämän edeltäjän eli Klemensin jäänteet. Veljesten työ sai hyväksynnän ja Klemensin jäänteet sijoitettiin Pyhän Clemensin basilikaan, jonne päätyi myös pian kuollut Kyrillos.

Keskiaikainen fresco Pyhän Clemensin basilikasta kuvaa Kyrillosta ja Methodiosta tuomassa Klemensin jäännöksiä Roomaan. Wikimedia Commons: File:San clemente fresco.jpg - Wikipedia

Klemens talven aloittajana meillä ja muualla

Keski- ja pohjoiseurooppalainen perinne on kytkenyt talven alun Klemetin päivään. Mikael Agricolakin kirjoitti vuonna 1544, että "P. Clemettin todhistajan ja pijspan" päivänä on "talven alku". Tosin täällä Suomessa tämä ei näytä olleen kovinkaan laajasti kansanperinteeseen liittyvä ajatus, vaan Agricola liittyy tässä vanhaan kirjalliseen perinteeseen. Esimerkiksi 1200-luvun englantilaisessa runossa mainitaan "Seint Clementes day" vuodenajan rajana, ja jo Kaarle Suuren kalenteri vuosilta 781-783 mainitsee sen talven alkuna.

Kansan parissa Klemettiä seurattiin lähinnä tulevaa säätä pohdittaessa, kuten Liisaa ja Kaisaakin. Näiltä kaikilta kolmelta odotettiin suojasäätä. Klemetin päivän suojan ajateltiin ennustavan leutoa talvea Matin päivään 24.2. asti, pakkanen taas olisi luvannut kylmää. Ainakin yksi tähän liittyvä sananparsi esittää Klemetin eräänlaisena taitekohtana, viimeisenä etappina ennen joulunodotuksen alkua: "Katrinan (25.11) liukkaat ja Lemetin luikkaat kun ovat olleet, niin sitten ala vuottaa joulua." Ainakin Kustaa Vilkunan mukaan tämä olisi vuoden varhaisin joulumaininta, eli jos ei malta odottaa 1. adventtia antaa kansanperinne mahdollisuuden joulutunnelmointiin jo Klemetin ja Katariinan päivän jälkeen.

Klemens Sauvossa ja Tanskassa

Suomessa on tiettävästi vain yksi Klemensille omistettu kirkko, v. 1472 valmistunut Sauvon kirkko. Tämä tosin tuli modernin ajan tietoon vasta 1970-luvulla, kun ilmeisesti 1600-luvulla kalkitut maalaukset otettiin restauroinnin yhteydessä esiin. Kuori-ikkunan ympäriltä löytyivät sanat: ": ano : vero : domini : mcd : lxII : hec : ecca edificata fuit : et de picta: in hore : sti : clemetis" ('totisena Herran vuonna 1472 tämä kirkko rakennettiin ja koristeltiin maalauksin pyhän Clementiuksen kunniaksi').

Klemens komeilee Sauvon kirkon alttariikkunan vierellä paavin tunnuksineen ja ankkureineen. Itse otettu.

Tänä kesänä sain ilon vierailla perheeni kanssa Tanskassa, missä minua kiehtoi erityisesti Aarhusin keskiaikainen tuomiokirkko. Kirkkohan on 93 metrillään Tanskan pisin, ja sen 92 metriä korkea torni on vaikuttava sekin, mutta minua kiinnosti erityisesti se, että kyseinen kirkko on omistettu juuri Klemensille. Löysinkin Klemensin kirkosta ainakin kolmesta eri kohtaa, ja näkyipä hän katukuvassakin. Niinpä tarjoan teille tässä pienen kuvavalikoiman teemalla "Aarhus Klemensin seurassa" tietoisena, että esimerkkejä olisi voinut löytyä enemmänkin.

Klemens näkyy aivan kirjaimellisesti Aarhusin kaduilla. Itse otettu.

Klemensin ankkuritunnus aarhusilaisessa talossa. Itse otettu.

Klemensillä on oma torikin Aarhusissa. Itse otettu.

Aarhusin tuomiokirkko on vaikuttava ilmestys. Itse otettu.

Kirkon seinää koristaa Tanskan suurin keskiaikainen seinämaalaus...

Jonka yhteydessä esiintyy myös Klemens hieman juron näköisenä. Itse otetut.

Alttarilaitteessa Klemens on kolmesta isosta veistoksesta ensimmäinen vasemmalta. Itse otettu.

Myös tuomiokirkon katossa komeilee Klemens ankkuroineen ja paavin tiaroineen. Itse otettu.

Lopuksi

Pistetään vielä maistiaisiksi pieni tekstinpätkä 1. Klemensin kirjeestä. Sen voi ottaa myös ohjeeksi valmistautumisessa joulunaikaan:

"Teidän on otettava vastaan ojennus, joka johtaa parannukseen, ja notkistettava sydämenne polvia. Opetelkaa tottelemaan ja luopukaa kielenne kerskailevasta ja röyhkeästä ylimielisyydestä. On nimittäin parempi, että teidät todetaan Kristuksen laumassa vähäpätöisiksi mutta siihen kuuluviksi kuin että näytätte vaikutusvaltaisilta mutta jäätte osattomiksi sille annetusta toivosta."

Lähteitä:

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto (1985).

Suomen ortodoksinen kirkko: Apostolienvertaiset Kyrillos ja Methodios, slaavien opettajat: https://ort.fi/synaksario/apostolienvertaiset-kyrillos-ja-methodios-slaavien-opettajat/

29.8. Johannes Kastajan kaulanleikkauspäivä

Vielä vuonna 1907 suomalaisessa almanakassa oli merkittynä 29. elokuuta kohdalle "Joh. Kast. k.l.". Lyhenteellä oli karu merkitys: "Johannes Kastajan kaulanleikkauspäivä". Tutustutaanpa tähän muistopäivään ja sen perinteisiin.

Kreikkalainen ikoni 1700-luvun jälkipuoliskolta kuvaa Johannes Kastajan mestausta sarjakuvamaiseen tapaan. Taaempana pää on jo leikattu. Ylhäällä taivaat avautuvat vastaanottamaan Johannesta. Wikimedia Commons: File:The Beheading of St John the Baptist - Google Art Project.jpg - Wikimedia Commons

Surkeat syntymäpäivät

Muistopäivän taustat ovat traagiset. Johannes Kastajahan oli Raamatussa Jeesuksen aikaan elänyt parannussaarnaaja, joka kastoi Jeesuksen ja kehotti ihmisiä seuraamaan tätä. Johannes Kastaja vangittiin, kun hän moitti kuningas Herodes Antipasta (k. v. 39 jälkeen) siitä, että tämä oli ottanut vaimokseen veljensä Filippoksen vaimon, Herodiaan. Kuningas, tai oikeammin neljännesruhtinas, hän kun sai hallita vain osaa valtakunnasta roomalaisten luvalla, ei kuitenkaan uskaltanut mestata Johannesta, joka nautti laajaa kansansuosiota.

Kuninkaan syntymäpäivillä Herodiaksen tytär, siis Herodeksen tytärpuoli, tanssi juhlaväelle. Kuningas lupasi tanssista ihastuneena tytölle lahjaksi mitä vain tämä keksi pyytää, jolloin tyttö kysyi äidiltään neuvoa. Herodias käski pyytää Johannes Kastajan päätä. Kuningas ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin suostua, olihan hän antanut lupauksen vieraidensa kuullen. Niin pyöveli mestasi vankilassa Johanneksen ja antoi tämän pään vadille asetettuna tytölle, joka antoi sen äidilleen.

Giovanni Andrea Ansaldo (1584-1638) on maalauksessaan noin v. 1630 kuvannut Salomen antamassa äidilleen Johannes Kastajan päätä, teloituspaikan näkyessä taustalla. Herodias esiintyy kuvassa uhkaavana ja Johannesta vielä kuolleenakin vihaavana. Muu seurue taas seuraa tilannetta vakavana, jopa murheissaan, Herodes ehkä hieman katuvankin näköisenä. Wikimedia Commons: File:Andrea Ansaldo - Herodias presented with the Head of the Baptist by Salome - Google Art Project.jpg - Wikimedia Commons

Tapahtumasta ei kerrota vain Raamatussa, vaan juutalainen historioitsija Josefus (n. 37 - n. 100) on kirjoittanut Johanneksesta kirjassaan Juutalaisten muinaisajat, vaikkei kirjassaan käsittele mestauksen syytä. Hän myös mainitsee tytön nimeksi Salome, Raamatussa häntä ei nimetä.

Tämä syntymäpäivien karu käänne on muuten eräs perustelu sille, miksi Jehovan todistajat eivät vietä syntymäpäiviä. Syntymäpäivien vietto mainitaan Raamatussa vain kahdessa yhteydessä (toinen on 1. Moos. 40:20, jossa kerrotaan Egyptin faaraon teloituttaneen syntymäpäivänään ylimmäisen leipojansa), ja molemmissa joku surmataan. Tähän voidaan kuitenkin todeta vastaväitteeksi, että kertomuksissa ei puhuta mitään siitä, oliko väärin kokoontua viettämään syntymäpäiviä, vaan näistä syntymäpäivistä kerrotaan meille siksi, mitä niiden yhteydessä tapahtui. Tiedämme näistä kertomuksista, että noina aikoina oli tapana viettää syntymäpäiviä, ja toivottavasti ymmärrämme, että surmatyöt ovat kurja tapa viettää syntymäpäiväänsä.

Raamatun kuvauksen perusteella mestaus osuisi ilmeisesti muutamaa viikkoa ennen pääsiäistä, mutta kun 300-luvulla keisari Konstantinus Suuri ja hänen äitinsä Helena vihityttivät Sebastessa kirkon Johanneksen haudan päälle 29. elokuuta alettiin mestauksen muistoa viettää tuona päivänä. Idässä tuo päivä vakiintui jo 300-luvulla, leviten länteen 400-luvulla ja ollen siellä yleinen 800-luvulta alkaen.

Suomalaista viettoa ja perinteitä

Suomen osalta varhaisin tieto päivän viettämisestä on vuodelta 1324, jolloin se oli yksinkertainen kirkkojuhla. Missale Aboense:ssa vuodelta 1488 päivää kutsutaan nimellä Decollatio Johannis, kaula on latinaksi 'collum'. Mikael Agricola kutsui vuoden 1544 Rukouskirjassaan päivää nimellä Johannesen Castaijan caulan lecaus. Virsikirjojen kalenterissa se säilyi vuoteen 1845, ja almanakassa tosiaan aina vuoteen 1907, tosin lyhennetyllä nimellä. Katolinen ja ortodoksinen kirkko viettävät tätä muistopäivää edelleen, kun taas luterilaisessa kirkossa sen teemoista puhutaan, jos puhutaan, muina Johannes Kastajan muistopäivinä, kuten tämän syntymäpäivänä eli juhannuksena, ehkä myös 3. adventtina.

Vielä vuoden 1907 almanakasta elokuun 29. päivän kohdalta Johannes Kastajan mestauksen muistopäivä löytyy, vaikkakin lyhenteenä. Yliopiston Almanakkatoimisto

Synkän teeman vuoksi mistään varsinaisesta juhlapäivästä ei ole ollut kyse. Päivä on kuitenkin ollut pyhä, eikä suomalaisessa perinteessä silloin ole saanut muokata peltoa eikä kylvää ruista viljaonnen menettämisen uhalla. Toisaalta niittyjen ja ojien perkaamiseen niissä kasvavista pajuista, pihlajista sun muista tämä päivä soveltui. Ehkä taustalla oli mielleyhtymä katkaisemiseen. Vihdissä esimerkiksi sanottiin, että tänä päivänä katkaistut puut kuivuvat niin, etteivät enää kasva ja Tyrväällä uskottiin puun tappamiseen riittävän tänään senkin, että pistää naskalilla puun kuoren rikki.

Kuten edellä tuli todettua viettää ortodoksinen kirkko edelleen tätä muistopäivää, jota se kutsuu nimellä "Herran edelläkävijän ja kastajan Johanneksen mestaus", ja ortodoksisessa kalenterissa onkin tänäänkin Johanneksen ja sen johdannaisten nimipäivät. Heillä on muuten runsaasti muitakin Johannekseen liittyviä muistopäiviä, luterilaisille yhteneväisesti syntymän muistopäivä, joka ortodokseilla on kiinteästi 24.6., mutta lisäksi Johanneksen vanhempien profeetta Sakariaan ja vanhurskaan Elisabetin muistopäivä 5.9., Johanneksen sikiämisen muistopäivä 23.9., Johannes Kastajan teofanian jälkeinen muistopäivä 7.1., hänen kunniallisen päänsä ensimmäisen ja toisen löytymisen muistopäivä 24.2. sekä kunniallisen pään kolmannen löytymisen muistopäivä 25.5. Melkoinen määrä tilaisuuksia muistella Johannes Kastajaa, eikö?

Mestauksen muistopäivä poikkeaa näistä surullisen teemansa vuoksi. Siksi se on ortodokseilla paastopäivä. Karjalan ortodoksien parissa tunnettiin edellä mainittu katkaistujen puiden kuivumiseen liittyvä perinne, ja päivää kutsuttiinkin myös Kuiva-Iivanaksi. Salmin alueella ajateltiin, että jos tuona päivänä poimii marjoja kuivuu tuo marjastuspaikka niin, ettei siellä kasva marjoja enää koskaan.

Antonio Cabral Bejaranon (1798-1861) maalauksessa pyöveli asettaa Johanneksen pään Salomen pitelemälle vadille. Maassa lojuvassa ristissä lukevat latinaksi Johanneksen Jeesuksesta lausumat sanat: "Ecce Agnus Dei", "Katso, Jumalan Karitsa". Wikimedia Commons: File:Degollación del Bautista, de Antonio Cabral Bejarano (Real Academia de Bellas Artes de San Fernando).jpg - Wikimedia Commons

Vaikka marjojen poimintakielto liittynee ensi sijassa työnteon välttämiseen pyhäpäivänä, on siihen voitu liittää myös kielto syödä marjoja. Kansanperinne on näet ainakin Suistamolla sisältänyt ajatuksen, että tuona päivänä marjojen sisältämä neste on Johannes Kastajan verta.

Johannes Kastajan surmaamisesta kuultuaan Jeesuksen mainitaan menneen yksinäisyyteen, ilmeisesti Johanneksen kohtaloa surrakseen (Matt. 14:13). Jos itse Jeesus näki tarpeelliseksi pysäyttää hetkeksi toimintansa Johanneksen muistoksi, niin ehkä tällä muistopäivällä on tarkoituksensa tänäkin päivänä.

Lähteet:

Herran edelläkävijän ja kastajan Johanneksen mestaus 29.8. Suomen ortodoksinen kirkko. Verkossa: Herran edelläkävijän ja kastajan Johanneksen mestaus 29.8. - Suomen ortodoksinen kirkko

Jouko N. Martikainen ja Osmo Vatanen (toim.): Muistopäivien kirja. Sanctorale. Väyläkirjat 2024.

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. Vuoden 1985 painos.

24.8. Pärttylin päivä eli apostoli Bartolomeuksen päivä

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

24. elokuuta seisoo kalenterissa Pertun nimipäivä, ruotsinkielisessä kalenterissa Bertel ja Bertil. Aiemmin tuolloin kalentereissa ovat seisoneet Bartholomeus, Bartolomeus, Pertteli, Perttuli, Perttyli, Pärttyli. Nämä ovat kaikki variantteja ensin mainitusta apostoli Bartolomeuksesta. Mutta kuka hän oli, ja miksi hänen muistopäivänsä on ollut merkittävä entisaikoina? Selvitetäänpä tämä.

Bartolomeus Sistiiniläiskappelin katossa Michelangelon kuvaamana 1535-1541. Bartolomeuksella on toisessa kädessään nylkyveitsi ja toisessa oma nahkansa, jotka liittyvät karulla tavalla hänen elämäntarinaansa, kuten lukemalla eteenpäin selviää. Wikimedia Commons: File:Last judgement.jpg - Wikimedia Commons

Salaperäinen apostoli

Bartolomeus mainitaan Uudessa testamentissa ainoastaan apostoleita luetellessa eikä Johanneksen evankeliumissa mainita häntä lainkaan. Siksi hänen onkin perinteisesti ajateltu olevan sama henkilö kuin Johanneksen evankeliumissa mainittu Natanael, sillä tämä ei puolestaan esiinny toisten evankeliumien luetteloissa. Natanaelista puolestaan löytyisikin Johannekselta muutakin aineistoa kuin pelkkä nimi. 

Bartolomeushan eli Βαρθολομαίος, 'Bartholomaios', merkitsee lähinnä "Tolmain poikaa", Natanael puolestaan "Jumala on antanut", jolloin on mahdollista spekuloida miehen olleen Natanael Tolmainpoika. Idässä käsitys näiden kahden yhteydestä vakiintui 800-luvulla ja lännessä parisataa vuotta myöhemmin. Kuitenkin tästä on pitkin kirkon historiaa oltu montaa mieltä, enkä kykene tässä syventymään kysymykseen siinä määrin, että voisin muodostaa omaa näkemystäni aiheesta.

Bartolomeus esiintyy veitsineen muun muassa Sauvon kirkon seinämaalauksissa. Itse otettu.

Raamatun ulkopuolinen perimätieto kertoo Bartolomeuksen saarnanneen evankeliumia Intiassa, jonne hän olisi jättänyt Matteuksen evankeliumin, sekä Armeniassa ja joutuneen surmatuksi ristillä, mitä ennen hänet oli nyljetty elävältä. Tämän vuoksi hänellä onkin tunnuskuvanaan kädessään nylkyveitsi, toisinaan hän kantaa myös nahkaansa.

Eusebios mainitsee osan näistä tiedoista Kirkkohistoriassaan. Hänen mukaansa Aleksandriassa kristillistä koulua johtanut, 200-luvun alkupuolella kuollut Pantenus olisi matkannut intialaisten luo ja huomannut, että joillakuilla siellä oli jo entuudestaan Matteuksen evankeliumi ja että nämä olivat oppineet tuntemaan Kristuksen. Pantenuksen välittämän tiedon mukaan apostoli Bartolomeus oli tämän kirjan heille antanut. Ilmeisesti muuten antiikin lähteissä on voitu puhua myös Persian itä- ja eteläosista Intiana, mikä ehkä on uskottavampi Bartolomeuksen saarna-alue, varsinkin kun se ei ole kaukana myöskin Bartolomeuksen kohteena olleesta Armeniasta.

Bartolomeuksen kunnioitus maailmalla ja meillä

Bartolomeuksen muistoa kunnioitetaan maailmalla erityisesti niillä paikkakunnilla, joilla on hänelle omistettu kirkko. Esimerkiksi Italian Fiumalbossa kaupunki valaistaan päivän aattona tuhansin kynttilöin illan huipentuessa ilotulitukseen.

Pärttylinaattona valaistua Fiumalbon raittia v. 2011. Wikimedia Commons: 
File:Fiumalbo - Aia Chioccia San Bartolomeo 2011.jpg - Wikipedia

Kolkkoa kaikua päivän nimelle tuo puolestaan vuoden 1572 Ranskassa tapahtunut Pärttylinyön verilöyly, jossa ilmeisesti kuningas Kaarle IX:n sijaishallitsija Katariina de' Medicin yllytyksestä katolilaiset väkijoukot murhasivat tuhansittain hugenoteiksi kutsuttuja Ranskan protestantteja.

Pärttylinyön verilöyly on antanut Pärttylin nimelle karmean kaiun. Tämän maalauksen aiheesta on tehnyt hugenottitaiteilija François Dubois, joka oli aikalainen, joskin epäselvää oliko hän myös silminnäkijä. Bartolomeukseen tätä onnetonta tapausta ei yhdistä muu kuin päivämäärä. Wikimedia Commons: File:La masacre de San Bartolomé, por François Dubois.jpg - Wikipedia

Vaikka Bartolomeuksen päivä on ollut Suomessa pyhäpäivä aina vuoteen 1772 asti (jolloin, kuten lukijat täältä muistavat, Kustaa III karsi pyhäpäiviä: Kirkkohistorian kahinaa: Naissaarnaajia ja villiä hurmosta: Oriveden herätys 1770-luvulla ) ei hänen muistonsa ole ollut täällä kovin vahva. Silti hänelle on omistettu ainakin pari kirkkoa. Näistä tunnetumpi on Perttelin kirkko nykyisessä Salossa. Koko entinen Perttelin kuntakin sai nimensä kyseiseltä apostolilta, vaikkakin suomalaistuneessa muodossa, ja Bartolomeus esiintyy Perttelin vanhassa vaakunassakin. Paikka on tunnettu Perttelinä jo 1400-luvun alkupuolelta, joten myös edeltävä kirkko on omistettu hänelle. Vielä luterilaisena aikana paikkakunnalla on pidetty pärttylinmarkkinoita.

Bartolomeus on nylkyveitsineen pääosassa tässä Gustaf von Numersin suunnittelemassa Perttelin vaakunassa. Pertteli liitettiin Saloon v. 2009. Wikimedia Commons: File:Pertteli.vaakuna.svg - Wikipedia

Toinen Perttelin kirkko sijaitsee Laitilan Soukaisten kylässä, missä pieni, ilmeisesti 1700-luvulla rakennettu kyläkirkko on omistettu tälle apostolille. Ehkä sitä ovat edeltäneet aiemmat samalle pyhälle omistetut puukirkot. Soukaisissa ja sen lähikylissä Valvaisissa ja Vahantaustassa mainitaan Pärttyliä sekä sitä seuranneita sunnuntaita ja maanantaita vietetyn aikoinaan juhlavin menoin, joskus riehakkaastikin, ilmeisesti 1800-luvun lopulle asti.

Kainuussa Pärttylin päivä oli kirkollisesti merkittävä päivä, sillä Puolangalla ja Suomussalmella oli tapana mennä Pärttylin sunnuntaina joukolla kirkkoon vieden samalla papille tämän kesältä kertyneet saatavat eli voit ja vasikannahat. Muillakin Kainuun paikkakunnilla vietettiin Pärttyliä samaan tapaan, tosin Ristijärvellä ja Kajaanissa vasta viikkoa myöhemmin, jotta voitiin ensin osallistua muiden juhliin.

Varsinais-Suomessa 1500-luvun alussa rakennettu Perttelin kirkko kantaa Bartolomeuksen muistoa. Pertteli tiedetään jo 1400-luvulta, eli myös tätä edeltänyt kirkko on ollut saman apostolin nimikko.
Wikimedia Commons: File:Perttelin kirkko.jpg - Wikimedia Commons

Paltamossa isännät saapuivat pappilaan jo lauantai-iltana voikontteineen ja emännillä oli ruustinnalle tuliaisiksi juusto- ja leipänyytti. On pohdittu oliko jokin alueen kirkoista ollut ennen Bartolomeukselle pyhitetty ja sen myötä ajankohta oli vakiintunut papinsaatavien maksuun, kun ennenkin oli silloin joukolla kokoonnuttu yhteen. Väenkokoukset tarkoittivat toki muutakin kuin kirkollisia menoja, ja osan nuorista neidoista ajatuksia kuvastaa vanha sananparsi "Ennen kesä lehmättä kuin Perttulin yö pojitta".

Ajan merkkinä ja sään määrittäjänä

Pärttyliä on kansanperinteessä pidetty monesti syksyn alkuna. Kasvukausi päättyy, vedet jäähtyvät, linnut valmistautuvat lähtöön eivätkä luonnon eläimet enää tässä kohtaa lisäänny. "Mikä pisti Pertun päähän,, teki mustikan mustaksi, teki yön pimeäksi, toipa pellolle kokkosen, toipa tulta tupasehen". "Ei sikiä siipilintu päivän Perttulin perästä". Syysviljojen kylvö pitikin tehdä ennen Pärttyliä. Niinpä Sakkolassa sanottiin: "Kylvä, kynnä uutisel, Lauri [10.8.], Pärttyli välil, jos on vanhast varoa, ala panna Pietärilt [29.6.]!"

Laitilan Soukaisten kylän vaatimaton kyläkirkko on omistettu sekin Perttelille eli Bartolomeukselle. 
Senkin juuret ulottuvat luultavasti paljon kauemmas kuin nykyisen kirkon fyysinen olomuoto.
Wikimedia Commons: File:Laitila Perttelin kirkko.jpg - Wikimedia Commons

Vaikka monen muun touhun loppu oli Pärttylissä, niin metsälintujen pyynnin puolestaan ajateltiin alkavan juuri silloin, samoin jäniksen pyynnin, Peräpohjolassa myös peuran. "Tee Perttuna permiä, sata sadinta, viisikymmentä vipua, jollet niillä mitään saa, olet kovan onnen lapsi".

Säätäkin Pärttylinä on ennusteltu, kuten muinakin vanhoina merkkipäivinä. "Mitä päivä Pärttylinä, sitä sää sinä syksynä". Joskus sen on sanottu ennustavan koko talvikauden ilmoja: "Minkälainen päivä Pärttylinä, sitä matka Maariaan".

Bartolomeuksen kirkolliseen puoleen liittyvää perinnettä ei ole kansanperinteessä paljon, mutta sentään jotakin. Töysässä on tiedetty Pärttylin joutuneen nyljetyksi ja siksi on sateesta tuona päivänä todettu: "Jos Pertteli ei saa pitää nahkaansa kuivana, niin ei liioin maamies saa viljaansa laariin kuivana".

Muistetaan Pärttyli

Bartolomeus ei siis ole apostoleista tunnetuimpia, eikä hänestä tosiaan paljoa tiedetä, ellei hän sitten ole Johanneksen esittelemä Natanael. Siitä huolimatta hän on kuulunut apostolien valittuun joukkoon ja tehnyt oman osansa evankeliumin levittämisessä, ehkä jopa niissä maissa, jotka perimätieto tuntee. Perimätieto kertoo myös miehestä, joka on ollut valmis kärsimään sen puolesta, minkä on uskonut oikeaksi. Siis kärsimään, ei laittanut muita kärsimään.

Bartolomeus kannattaa siis muistaa, eikä ainoastaan siksi, että voi todeta syksyn todellakin saapuneen. Vaikka hauska ajanmerkki sekin.

Ahvenanmaan Kumlingen kirkon seinämaalauksissa Bartolomeus kantaa paitsi nylkyveistä
 myös omaa nahkaansa. Wikimedia Commons: File:Kumlinge church Saint Bartholomew.jpg - Wikimedia Commons

Lähteet:

Eusebius Kesarealainen: Eusebiuksen kirkkohistoria. Alkuteos vuosina 311, 314 ja 325. Suomentanut Ivar A. Heikel 1937, Verkkoversio: Eusebiuksen Kirkkohistoria / kreikan kielestä kääntänyt sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Ivar A. Heikel. - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Jouko N. Martikainen ja Osmo Vatanen (toim.): Muistopäivien kirja. Sanctorale. Väyläkirjat 2024.

SKVR XIII2 4939. SKVR -tietokanta. Verkossa: http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kvr-076507

Jukka Vehmas: Valko ja Soukainen. Laitilan kylien varhaisvaiheet -sivusto. Laitilan Oppaat ry 2006. Verkossa: Laitilan kylien varhaisvaiheet

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. Vuoden 1985 painos.

"Pakanallinen" pääsiäinen, Ištar ja muita hölmöjä salaliittoteorioita

Kirjoittanut:

Ossi Tammisto

Seurailen jonkin verran englanninkielisiä apologeettisia eli kristinuskoa puolustavia Youtube -kanavia. Monesti ne kristinuskoa koskevat mielikuvitukselliset väitteet ja niiden torjumiset saavat välillä suorastaan huvittumaan: nämäkö todella ovat jonkun mielestä uskottavia syytöksiä ja järkeviä kritiikin kohteita?

Kun nyt kuitenkin pääsiäisen aikoihin sain nähdä ihan suomeksi jonkun kirjoittavan pääsiäisen pakanallisista juurista perustellen tätä muun muassa Easter -nimen taustoilla sain havaita, että mitä pöhköimmät jutut saattavat levitä myös tänne. Niinpä kirjoitan nyt juuri tästä ja parista muusta pääsiäisjutusta vielä näin jälkijunassa. Todetaan heti alkuun, että pitääkseni tämän luettavan pituisena en syvenny kaikkiin yksityiskohtiin kovin pitkälle (tai ainakin yritän olla menemättä), mutta lähteistä pääsee syvemmälle.

Nykytiktokkarit skotlantilaisen pastorin oppilaina

Englanninkielisessä maailmassa, varsinkin nykyään Tiktok -videoilla, kiertää näet väite pääsiäisen pakanallisista kytköksistä ja kuinka kyseessä olisi alkujaan Astarten eli Ištarin juhla. Katsokaas, Ištar ja Easter. Selvä yhteys, eikö vain?

No eihän se ole. Väite Ištarin ja pääsiäisen yhteydestä putkahtaa esiin vuonna 1853, kun Skotlannin vapaakirkon pastori Alexander Hislop julkaisi pamflettinsa The Two Babylons, jossa hän uutterasti  pyrki osoittamaan katolisen kirkon pakanallisuuden. Vuonna 1858 teos ilmestyi laajennettuna kirjana. Hänen teorioitaan ovat sittemmin hyödyntäneet niin uuspakanat kuin ateistitkin hyökätessään kristinuskoa vastaan. Mitä lie Hislop tästä tuumisi?

Alexander Hislop (1807-1865) oli Skotlannin vapaakirkon pastori, jonka inho katolista kirkkoa kohtaan sai hänet kehittelemään mitä mielikuvituksellisempia väitteitä, jotka ovat sen jälkeen palvelleet myös kristinuskon vastustajien työkalupakissa. Wikimedia Commons: File:Alexander Hislop.jpg - Wikimedia Commons

Hislop hyödynsi teoksessaan runsaasti Austen Henry Layardin julkaisuja tämän tutkimuksista Ninivessä, joka oli löydetty aivan hiljan, vuonna 1851. Tämä antoi vaikutelman Hislopin teoksen perustumisesta uusimpaan tutkimukseen. Vaikutelma oli varsin pettävä.

Mitä Hislop siis väittää? Erillisessä pääsiäistä koskevassa luvussa hän aloittaa näin:

"Then look at Easter. What means the term Easter itself? It is not a Christian name. It bears its Chaldean origin on its very forehead. Easter is nothing else than Astarte, one of the titles of Beltis, the queen of heaven, whose name, as pronounced by the people Nineveh, was evidently identical with that now in common use in this country. That name, as found by Layard on the Assyrian monuments, is Ishtar."

Eli hän selittää, kuinka pääsiäisen englanninkielinen nimi olisi peräisin kaldealaisesta uskonnosta ja Astarte -jumalattaresta, jota assyrialaiset kutsuivat Ištariksi. Tästä sitten tehdään mitä monimutkaisempia johtopäätöksiä. Muun muassa mainitaan häntä juhlitun huhtikuussa aikana, jota pakanalliset britit olisivat kutsuneet nimellä Easter-monath.

Astarten alttari on on itse asiassa löytynyt Britanniasta. Tämä ei sinänsä yllätä, sillä monietnisessä Rooman valtakunnassa väestö ja myös väen uskonnot liikkuivat laajalti. Emme voi tietää levisikö hänen kulttinsa myös alkuperäisväestön parissa vai oliko kyse vain niiden uskonnosta, jotka olivat muuttaneet nykyisestä Lähi-Idästä. Joka tapauksessa alttari oli nimetty Astarten, ei Ištarin nimellä, joten yhteys jälkimmäisen ja Easter -sanan välillä vaikuttaa hataralta.

700-luvulla anglosaksikronikoitsija Beda Venerabilis (n. 673-735) kirjoitti kronikassaan De temporum ratione kirjoitti siitä, miten entisiaikojen englantilaiset ("Antiqui autem Anglorum populi") olivat kutsuneet eri kuukausia. Huhtikuuta oli kutsuttu nimellä Eosturmonath ("Aprilis Eosturmonath"). Myöhemmin Beda kertoo, mitä tuo nimi hänen tietääkseen tarkoitti ja miten se vaikutti pääsiäisen nimeen. Hänen mukaansa Eosturmonath käännettiin nykyään pääsiäiskuukaudeksi ja se oli saanut nimensä jumalattarelta nimeltä Eostre, jonka kunniaksi vietettiin juhlia huhtikuussa. Bedan aikana väki oli alkanut kutsua kristillisen pääsiäisen aikaa vanhalla, kyseiseen ajanjaksoon totutulla nimellä.

Beda 1100-luvun koodeksin tulkitsemana. Wikimedia Commons: 
File:E-codices bke-0047 001v medium (cropped).jpg - Wikimedia Commons

On ollut jonkun verran erimielisyyttä siitä oliko kyseessä vain Bedan itsensä keksimä selitys nimelle ja oliko Eostre -nimistä jumalatarta olemassakaan. Sitäkin on spekuloitu oliko kyseessä paikalliseen kieleen taipunut versio Astartesta. Tuo nimi ei joka tapauksessa ole Britannian roomalaisaikakaudelta, koska se on germaaninen ja juontaa siis Britanniaan Rooman valtakunnan hajotessa tunkeutuneilta angleilta ja sakseilta, ei kelttiläisiä kieliä puhuneilta briteiltä tai latinaa puhuneilta roomalaisilta.

Bedan lisäksi frankkilainen historioitsija Einhard (n. 775-840) mainitsee Kaarle Suuren elämäkerrassaan Vita Karoli Magni, että Kaarle antoi kuukausille nimet omalla kielellään eli germaanisella frankin kielellä, kun frankit olivat aiemmin kutsuneet niitä osin latinaksi, osin "barbaarisilla nimillä" (barbaris nominibus). Tässä yhteydessä huhtikuusta tuli ostarmanoth.

Eostre/Ostara Johannes Gehrtsin (1855-1921) tulkitsemana. Wikimedia Commons: 
File:Ostara.png - Wikimedia Commons

Paljon puhetta, vähän villoja

Mutta mitä tämä kertoo pääsiäisen alkuperästä? Ei oikeastaan mitään. Nimittäin, kuten Hislop itsekin toteaa oli pääsiäistä kyllä vietetty jo varhaisista ajoista asti kristittyjen parissa. Hänen mukaansa tämä juhla, nimeltään "Pasch" tai "Passover" oli kuitenkin aivan eri kuin katolisen kirkon Hislopin aikana viettämä juhla ja joka ei ollut, kuten Hislop korostaa, Easter.

Tässä Hislop on suorastaan herttaisen englanti-keskeinen. Pääsiäisen nimi kun on tuota juurta lähinnä englannissa sekä saksassa (Ostern). Sen sijaan lukuisissa kielissä sen juurena on kreikan kielen pääsiäistä merkitsevä sana πασχα, jonka juuret ovat aramean sanassa פַּסְחָא ('pasḥā'), joka puolestaan tulee heprean sanasta פֶּסַח ('pesaḥ'). Ja mitä tulee Hislopin pyrkimyksiin kytkeä yhteen katolisuus, epäjumalanpalvonta ja pääsiäinen Easter -sanalla, niin monissa katolisissa maissa juuri on nimen omaan kreikkalainen (esimerkiksi ranskaksi Pâques, espanjaksi pascua, italiaksi Pasqua...) 

(Sivuhuomiona: meikäläinen pääsiäinen muodostuu päästä -verbistä, pääsiäisenä kun päästään paastosta, ja toki ensimmäisenä pääsiäisenä juutalaiset pääsivät pois Egyptin orjuudesta. Sana tunnetaan ainakin Agricolalta asti, mutta voi olla vanhempikin.)

Mikä merkittävintä, on nimi katolisen kirkon käyttämällä kielellä eli latinaksi pascha. Jos siis kuvitellaan, että kyseessä on ollut jokin katolisen kirkon juoni muuttaa pääsiäisen vietto pakanajumalattaren palvonnaksi, niin miksei tuo nimi ole edes käytössä niissä maissa, joissa katolilaisuus on valtavirtaa?

Vinkkinä kaikille: jos jostain syystä haluatte lähteä kritisoimaan katolista kirkkoa tai kristinuskoa yleisesti, niin tämä ei sitten ole kovin hyvä lähdeteos. Wikimedia Commons: File:The Two Babylons (7th Edition).jpg - Wikimedia Commons

Johdonmukaisuus ei toki muutenkaan ole Hislopin vahvaa alaa, vaikka hän peittääkin sen informaatiovyöryllä. Hän esimerkiksi väittää, että 40-päiväinen paasto ennen pääsiäistä on peräisin babylonialaisen jumalattaren palvojilta. Hän näyttää tyystin unohtavan, että Jeesus itse paastosi ennen julkisen toimintansa aloittamista 40 päivää (Luuk. 4:1-13), ja että Israelin kansa vaelsi erämaassa 40 vuotta, jotka ovat varsin johdonmukaisia juuria tuolle paastojaksolle.

Suomessa Hislopia on käyttänyt auktoriteettinaan ainakin vuonna 1937 adventistien Aikain Vartija -lehteen kirjoittanut Kaarlo Soisalo artikkelissaan, jossa hän perusteli sapatin eli lauantain asemaa ainoana kristillisenä pyhäpäivänä. Hän vyöryttää esiin joukon lähteitä Hislopin lisäksi, mutta hän ei tunnu itsekään ymmärtävän mitä lainaa ja millä perustein. Hän esimerkiksi toteaa Rooman kirkon kerskaavan siitä, miten se on tehnyt pakanallisesta Eostresta pääsiäisen ja että juhla on englanniksi edelleen Easter. 

Tästä sitten jatketaan parilla lisälainauksella Eostresta, jonka jälkeen aletaan väittää, etteivät kristityt ennen Nikean kirkolliskokousta olisi viettäneet pääsiäistä, vaikka hieman aiemmin on todettu, että silloin vain päätettiin yhteinen ajankohta pääsiäiselle. En tiedä, mitä adventistit nykyään tuumivat Hislopista, mutta Jehovan todistajat ovat ainakin käyttäneet häntä ahkerasti lähteenään, myös pääsiäistä koskien: Search — Watchtower ONLINE LIBRARY

Hislopia aiemmin itse lähteenään käyttänyt ja tämän pohjalta oman kirjansa kirjoittanut Ralph Woodrow on kirjoittanut, kuinka hän otti oman kirjansa pois levityksestä tajuttuaan, kuinka huteralla todellisuuspohjalla Hislopin väitteet ovat. Hislop sekoittelee surutta yhteen erilaisia myyttejä ja nimiä luoden sekavan, mutta äkkinäisiä vakuuttavan keitoksen. Lisäksi jokainen sellainen asia, josta Hislop ei pidä löytää kyllä vastineensa Babyloniasta, mutta niinpä myös vaikkapa polvillaan rukoilu ilmenee Raamatun lisäksi pakanauskonnoissa, ja muutenkin samankaltaisuuksia löytyy, jos niitä haluaisi etsiä. Samankaltaisuus ei vain aina merkitse riippuvuussuhdetta.

Hislopin väitteiden moderni leviäminen

Tämä ei estä Hislopin aloittamien väitteiden elämistä, ja ne ovat vain kehittyneet eteenpäin. 2000-luvulla oheinen meemi on valloittanut Internetiä (ruksit on lisätty muistuttamaan, ettei lukijan kannata jakaa tätä kuvaa):

Itse asiassa jo tässä kohtaa voinee todeta, että vuonna 2013 kuvan jakoi sekulaaria maailmankatsomusta ajava Richard Dawkins Foundation for Reason and Science, jota julkaisua jaettiin ainakin 226 000 kertaa. Tämän jälkeenkin kuvaa tai sen variantteja on jaettu ainakin satoja tuhansia kertoja. Luultavasti moni suomalainenkin on sen vuoksi väitteeseen törmännyt. Sen jakoi myös niin ikään sekulaaria katsomusta edistävä Center for Inquiry, joka kuitenkin on julkaissut sivuillaan artikkelin, jossa pahoittelee sitä, ettei tullut tarkistaneeksi väitteen todenperäisyyttä ennen sen levittämistä.

Kuvassa toistuu Hislopin etymologiaväite, jota on vielä täydennetty lisäväittein. Ištarin symboleiksi väitetään pupu ja munat, mikä väitteen mukaan alleviivaa hänen juhlaansa hedelmällisyyden ja seksin juhlana. Lisäksi väitetään keisari Konstantinus Suuren muuttaneen pääsiäisen koskemaan Jeesusta.

Kumotaan muutama pääsiäiseen liittyvä väite

Noh, tuota noin, Ištarin tunnuseläin oli leijona, joka lähinnä hotkii suuhunsa nuo väitetyt puput. Munatkaan eivät kuuluneet hänen tunnuskuviinsa. Kuten edellä ilmeni pääsiäistä kyllä vietettiin jo aiemmin, Konstantinuksen aikana vain päätettiin yhteinen ajankohta, mitä ennen oli ollut kilpailevia pääsiäisen ajankohdan laskutapoja kuitenkin niin, että kaikki mielsivät viettävänsä samaa juhlaa. Niihin voidaan palata ehkä toiste tarkemmin.

Munilla ja niiden koristelulla on toki yhteyksiä erinäisten uskontojen menoihin, mutta kristityillä on tältä osin oma, kristillisestä teologiasta nouseva perustelunsa tälle. Legendan mukaan Magdalan Maria olisi ollut Rooman keisari Tiberiuksen kuultavana koskien uskoaan. Maria olisi silloin ottanut käteensä kananmunan ylösnousemuksen vertauskuvana, kananmunan kuolleen kuoren alta kun näet murtautuu elämä, ja julisti Kristuksen ylösnousemusta. Keisari olisi silloin todennut, että väite on yhtä todennäköinen kuin se, että nyt esillä oleva muna muuttuisi punaiseksi. Silloin näin ihmeenomaisesti tapahtui.

Äskeinen on luultavasti pelkkää legendaa, mutta se sisältää pääsiäismunien symboliikan lähtökohtia ja sitä, millä niitten koristelua perusteltiin. Tärkeä juuri munien ja pääsiäisen yhteiselolle oli edellä mainittu 40 päivää kestävä pääsiäispaasto. Silloin paastottiin näet myös munista. Niinpä munat laitettiin talteen ja niillä voitiin sitten herkutella pääsiäisenä. Tavaksi tuli myös koristella niitä. Suklaamunilla yllätyksineen on niilläkin kristillinen ulottuvuutensa: haudan sisältä löytyykin iloinen yllätys.

Pääsiäispupuja minulla ei ole tarvetta puolustella, en ole niiden suuri ystävä. Mutta todettakoon kuitenkin, että kyse on varsin myöhäisestä perinteestä, jonka juuret eivät juonna Astarteen eivätkä ilmeisesti edes keskiajalle asti. Kyseessä lienee keväiseen ajankohtaan ja luonnon virkoamiseen liittyvää rekvisiittaa. Tosin jotkut ovat selittäneet asiaa niin, että protestantit olisivat halunneet jatkaa pääsiäismunien jakamista, mutta ilman niiden kirkollista siunaamista, jolloin ne toi pääsiäispupu. Jos joku tietää väitteen todenmukaisuudesta lisää niin kertokoon.

Näinpä myös virpomisvitsoja kyseenalaistetun tänä pääsiäisenä sillä perusteella, että paju oli pakanoiden pyhä puu. Puhutaanpa tämäkin nyt sitten alta pois. Virpovitsojen heilutteluhan juontaa siitä, kuinka Jeesuksen tullessa Jerusalemiin heilutettiin palmunoksia. No, meillä Suomessa ei ole palmuja, mutta paju kukkii pääsiäisen aikaan, siksi palmusunnuntaina heilutetaan pajunoksia. Noidaksi pukeutuminen ei oikeastaan kuulu palmusunnuntaihin, vaan on pitkäperjantain ja pääsiäisen välisen lauantain perinne, johon ajatuksellisesti kuuluu se, että Jeesuksen ollessa haudassa ovat pahan voimat valloillaan. Näiden kahden perinteen sekoittuminen on valitettavaa, sillä se hämärtää niiden merkitystä, varsinkin virpomisen.

Pysykää tarkkoina!

Tämä teksti pääsi taas venähtämään. Toivottavasti kuitenkin opitte, että kaikista yhtäläisyyksistä ei kannata vetää kovin suuria johtopäätöksiä ja että jos historiallinen väite on yhtä aikaa tiivistetty yhteen meemiin ja kyseenalaistaa perinteisen historiatulkinnan kannattaa sen väitteet tarkastaa, niin kuin tämänkin tekstin.

Lähteet: 

RIB 1124. Altar dedicated to Astarte. Roman Inscriptions of Britain. Verkkoversio: https://romaninscriptionsofbritain.org/inscriptions/1124

Louis Baudoin-Laarman: Easter not derived from name of ancient Mesopotamian goddess. AFP Fact Check, 2.4.2021. Verkkoversio: Easter not derived from name of ancient Mesopotamian goddess | Fact Check

Carolyn Emerick: Ēostre - Real Goddess or Bede's Invention? HubPages 12.5.2015. Verkkoversio: Ēostre - Real Goddess or Bede's Invention? - HubPages

Einhard: Early Lives of Charlemagne. V. 1905 englanninkielinen käännös. Verkkoversio: Early Lives of Charlemagne

Paul Fidalgo: Holy Ishtar! Our Own False Claim Rises from the Dead. Center for Inquiry, 5.4.2021. Verkkoversio: Holy Ishtar! Our Own False Claim Rises from the Dead | Center for Inquiry

Kaarina Heiskanen: Punastunut pääsiäismuna ällistytti Rooman keisarin. Lehteri, 18.3.2016. Verkkoversio: Punastunut pääsiäismuna ällistytti Rooman keisarin - Lehteri

Alexander Hislop: The Two Babylons or the Papal Worship Proved to be the Worship of Nimrod and His Wife. 1858, v. 1916 painos. Verkkoversio: The Two Babylons, 1853 - Alexander Hislop

Virpi Hyvärinen: Puput ja tiput kuuluvat pääsiäiseen. Kirkkotie, 30.3.2022. Verkkoversio: Puput ja tiput kuuluvat pääsiäiseen – Kirkkotie

Johanna Laakso: Pashajuttu, mutta tulipahan kirjoitettua. Kieliö - sekalaista aattelehdintaa kielestä ja kielistä, 30.3.2018. Verkkoversio: Pashajuttu, mutta tulipahan kirjoitettua – Kieliö – sekalaista aattelehdintaa kielestä ja kielistä

Spencer McDaniel: No, Easter Is Not Named after Ishtar. Tales of Times Forgotten, 6.4.2020. Verkkoversio: No, Easter Is Not Named after Ishtar - Tales of Times Forgotten

Roger Pearse: Easter: A translation error in Bede, De Ratione Temporum. Roger Pearse 25.3.2024. Verkkoversio: https://www.roger-pearse.com/weblog/2024/03/25/easter-a-translation-error-in-bede-de-ratione-temporum/

Kaarlo Soisalo: Kristityn ainoa pyhäpäivä. Pakanallis-kirkolliset pyhäpäivät ja juhla-ajat. Sabatti ja sunnuntai. Aikain Vartija 6/1937. Verkkoversio: 01.06.1937 Aikain vartija : sanomalehti oikean kristillisen siveyden edistämiseksi no 6 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Jon Sorensen: No, Easter Is Not a Pagan Holiday. Catholic Answers, 4.4.2023. Verkkoversio: No, Easter Is Not a Pagan Holiday | Catholic Answers Magazine

Ralph Woodrow: The Two Babylons: A Case Study in Poor Methodology. Christian Research Journal volume 22, number 2 (2000). Christian Research Institute. Verkkoversio: The Two Babylons: A Case Study in Poor Methodology - Christian Research Institute

Tuomaan päivä 21.12., apostoli Tuomaksen muistopäivä

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

21.12. on Tuomaan ja sen varianttien nimipäivä, jolloin vanhan sananparren mukaan "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi." Enää ei ollut aikaa teurastuksiin, kynttilöiden valamiseen, oluenpanoon ja leipomisiin, vaan oli aika laskeutua jouluun. "Tuomaasta housut naulaan ja alkaa joulurauha", sanottiin Hämeessä ja Uudellamaalla. Vanhastaan näin oli myös virallisesti, sillä tästä pitäen olivat rangaistukset joulun aikana tehdyistä rikoksista kovennettuja.

Tehdäänpä nyt tiivis katsaus Tuomakseen ja hänen muistopäivänsä taustoihin sekä siihen miten tämä kaikki liittyy jouluun sekä sen tuloon hieman tarkemmin.

Epäilevä ja epäilyksensä hylkäävä Tuomas

Tuomaan päivän sankari on apostoli Tuomas, Jeesuksen opetuslapsi, joka muistetaan "epäilevänä Tuomaana". Johanneksen evankeliumissa näet kerrotaan, kuinka Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen opetuslapsilleen, mutta Tuomas oli poissa. Hän ei uskonut, kun muut kertoivat nähneensä Jeesuksen ja sanoi ettei usko, ellei voi nähdä ja koskea Jeesuksen haavoja. Myöhemmin Jeesus ilmestyi uudelleen ja käytiin seuraava sananvaihto: "Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!"

Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe" (Joh. 20:27-29).

Caravaggion (1571-1610) tulkinta Tuomaksen ja Jeesuksen kohtaamisesta 
ylösnousemuksen jälkeen. Wikimedia Commons

Tuomas vaikuttaakin skeptisemmältä kuin toiset opetuslapset, mutta kun hän päättää jotain tai vakuuttuu jostain hän on valmis menemään niin sanotusti päätyyn asti. Jeesuksen epäilykin muuttuu  selväsanaiseksi Jumalaksi tunnustamiseksi. Toinen esimerkki tästä on tilanne, jossa Jeesus oli menossa kuolleen Lasaruksen luo. Opetuslapset olivat peloissaan lähdöstä Juudean seudulle, sillä viimeksi Jeesuksen oltua siellä hänet yritettiin kivittää. Jeesuksen selkeästi ilmaistua, että sinne on kuitenkin mentävä lausui juuri Tuomas tovereilleen: "Mennään vain, kuollaan kaikki yhdessä." (Joh. 11:16) Rohkeutta vai synkkää fatalismia, kumpaakohan lienee? Ehkä tuossa kohtaa vähän molempia.

Perimätieto väittää Tuomaan lähteneen julistamaan kristinuskon sanomaa aina Intiaan saakka. Joka tapauksessa Intiassa on hyvin vanha kristillinen yhteisö, joka kutsuu itseään tuomaskristityiksi ja yhdistää alkuperänsä Tuomaksen tekemään lähetystyöhön. 300-luvulla eläneen Efraim Syyrialaisen mukaan Tuomas surmattiinkin Intiassa. Surmatavasta muistuttamassa Tuomaksen tunnuksena on usein keihäs. Intian tuomaskristityt jakaantuvat nykyään moneen eri haaraan, mutta heidän tunnusmerkkinään on yleisesti apostoli Tuomakseen liitetty risti. Kiinnostavaa sikälikin, että myös Suomessa Tuomaksella on aivan oma ristikoristeensa, mutta siitä kohta lisää alla. Tuomaskristityistä voi lukea lisää lähteisiin laitetusta Emil Antonin blogikirjoituksesta.

Tämä tuomaanristi edustaa syyrialais-malabarilaisen katolisen kirkon tyyliä.
Wikimedia Commons.

Joulurauhan aloittaja

Muiden apostolien muistopäivien tavoin oli Tuomaan päivä meilläkin pitkään pyhäpäivä myös luterilaisen kirkon valta-aikana. Vuonna 1772 päätti kuningas Kustaa III kuitenkin vähentää kovalla kädellä pyhäpäiviä, jotka siis olivat siis samalla yleisiä vapaapäiviä. Näin poistui myös Andreaksen muistopäivä virallisten pyhäpäivien joukosta ja siten pian sen viettokin, kansanperinteen kuitenkin muistaessa jossain määrin päivän erityisyyden ainakin sanontojen muodossa. (Kyseisestä pyhäpäivien vähentämisestä ja sen vaikutuksesta Oriveden hurmoksellisessa herätyksessä 1770-luvulla olen kirjoittanut tässä vanhassa blogitekstisssäni: Kirkkohistorian kahinaa: Naissaarnaajia ja villiä hurmosta: Oriveden herätys 1770-luvulla ).

Tuomas Sauvon kirkon seinämaalauksissa 1400-luvulta, kädessään 
tunnusmerkkinsä keihäs. Kuva itse otettu.

Tuomaan päivän kirkolliseen viettoon myös luterilaisena aikana osoittaa muun muassa se, että päivälle oli 1600-luvulla laaditussa Manuale finnonicum:issa annettu omat raamatunlukukappaleet ja rukoukset. Ensimmäinen rukous sekä virret ovat samat kuin apostoli Andreaksen päivänä, josta olen kirjoittanut täällä: Kirkkohistorian kahinaa: Antin päivä 30.11., apostoli Andreaksen muistopäivä

 Evankeliumitekstinä on luonnollisesti edellä mainittu Johanneksen evankeliumin 20. luvun kohta, jossa on ilmaistu hauskalla tavalla, kuinka Tuomas oli yksi 12 opetuslapsesta: "Thomas yxi cahdesta toistakymmenest". Epistolatekstinä on osa Efesolaiskirjeen 2. luvusta, jonka sen viehättävän kielen vuoksi lainaan tähän alle Manuale finnonicum:in esittämässä asussa:

"Rackat weliät / etpä te sillen ole wierat ja muucalaiset / waan pyhäin kylänmiehet / ja Jumalan perhe: Prophetain ja Apostolein perustoxen päälle racketut / josa Jesus Christus paras culmakiwi on. Jonga päälle caidi rakennus toinen toiseens lijtetän / ja caswa pyhäxi templixi Herrasa. Jonga piälle te myös raketan / Jumalalle asuinsiaxi / Henges."

Tuomaksen päivä löytyy pyhäpäivänä Manuale finnonicum:ista 1600-luvulta.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1986439?page=589

Tuomaan päivä on ollut ehkä juuri pyhäpäivän luonteensa vuoksi selkeä etappi joulun viettoon liittyen. Se ei varsinaisesti liity jouluun, mutta on ollut juhlapyhä lähellä sitä. Koska pyhänä ei ole sopinut tehdä työtä on Tuomaan päivää ollut luontevaa pitää suurimpien jouluvalmistelujen päätepisteenä. Esimerkiksi jouluoluen tuli olla tuolloin valmista, minkä vuoksi Ruotsin vanhoissa riimusauvoissa on päivän merkkinä ollut usein oluttynnyri tai -kannu. Joulurauhakin on ollut luontevaa aloittaa Tuomaan päivästä.

Kuten alussa mainittiin saatettiin nyt alkaa ottaa rennosti, "Tuomaasta housut naulaan ja alkaa joulurauha". Voitiin lekotella sisällä valmistunutta jouluolutta jo maistellen. Mieli virittyi juhlatunnelmaan, jota hyödyntäen paimenten, kyläseppien, lukkarien sekä pappien oli hyvä kiertää taloissa saataviaan pyytämässä vielä ennen joulua.

Tuomaanristi

Päivän perinteinen koriste on ollut tuomaanristi, joka on tästä lähtien ollut esillä koko joulun ajan. Aiemmin on tänään saatettu tervalla tai verellä piirtää risti oven päälle pahaa torjumaan. Tässä lienee taustalla se, kun Israelin kansa ensimmäisenä pääsiäisenä Mooseksen käskystä piirsi karitsan verellä merkin ovenpieliinsä (kertomus löytyy 2. Moos. 12: https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/EXO.12 ). Joulun aika oli vuodenkierron taitekohtia, ja moni uskoi silloin henkien olevan liikkeellä. Ristin katsottiin olevan väkevä symboli torjumaan tällaisia uhkia. Riimusauvoihin päivä merkittiin ristikkäin asetetuilla tangoilla, joiden päissä oli pienet havutupsut. 

Pohjanmaalla oli lyhdyin koristettuja valaistuja ristejä. Sakari Topelius on kuvaillut päiväkirjoissaan näitä ristejä, ja niiden perusteella tapa liittyi enemmän jouluaattoon. Portin molemmin puolin pystytettiin kuusenhavuin koristettujen tankojen päihin asetetut lyhdyt. Lyhdyt sytytettiin iltahämärissä ja koko Uudenkaarlepyyn kaupunki loisti valomerenä. Tavassa oli omat vaaransa, ja v. 1836 Uudenkaarlepyyn pormestari kielsi lyhtyjen sytyttämisen kaupungin alueella. Tavan voimasta kertoo, että seuraavana vuonna lyhdyt loistivat jälleen.

Nykyään yleisin tuomaanristi on ns. Korppoon risti. Tämä saariston ristimalli levisi 1900-luvun alkupuolelta lähtien vähitellen myös muualle maahan. Kuten edellä ilmeni on ristikoriste ollut muutenkin perinteenä ympäri maan. Niinpä tuomaanristi soveltuu hyvin päivän koristeeksi ja eräänlaiseksi joulukoristelujen kruunuksi vaikkapa keskelle pöytää.

Erkki Voutilaisen joulukuussa 1956 ottama kuva Tuusulan Ali-Seppälän talon 
joulupöydästä, jonka keskellä komeilee tuomaanristi.
Wikimedia Commons

Tule meille, Tuomas kulta!

Minulle henkilökohtaisesti Tuomaan päivä on tärkeä joulun ajan merkkipäivä. Tähän on syynä se, että tarvasjokelainen isoisäni Tuomo vietti nimipäiväänsä varsin suureellisesti niin, että siitä muodostui sekä sukuni että monen muunkin joulunalkajaisjuhla. Hän oli tietoinen nimipäivänsä vanhasta merkityksestä ja jatkoi omalla tavallaan perinnettä hankkien tuomaanristinkin koristeeksi. Jonkun vieraista mainitaan todenneen, että "ei tule joulua ilman Tuomon päiviä". Isoisäni on nukkunut pois jo useampi vuosi sitten eikä tähän päivään liity minullakaan enää notkuvaa pitopöytää, mutta kun tuomaanristi otetaan esille muistelen häntä lämmöllä samalla, kun mieleni virittyy alkavaan jouluun.

Joulu on siis ihan nurkan takana. Ennen kuvattiinkin naisen perinnön nopeaa hupenemista sanomalla: "Akan perintö ei kestä kuin Tuomaan päivästä jouluun". Ohessa tähän loppuun lounaissuomalainen versio runosta, jolla on toivotettu Tuomas tervetulleeksi:

"Tule meille, Tuomas kulta

tuo joulu tullesansa,

oluttynnyri olalansa,

viinapikari pivosansa,

juustokakku kailosansa.

Kyl sä meijän portin tunnet:

tervaristi, rautarengas,

musta koira portin alla."

Lähteet: 

Ilari Aalto & Elina Helkala: Vuosi keskiajan Suomessa. Atena 2023.

Emil Anton: Irakilaisempi kuin luulit: Keitä ovat tuomaskristityt? Seurakuntalainen.fi. Verkkoversio: Irakilaisempi kuin luulit: Keitä ovat Intian Tuomas-kristityt? - Seurakuntalainen

Uno Harva: Varsinais-Suomen historia III, 1. Varsinais-Suomen henkistä kansankulttuuria. 1935. 

Jouko N. Martikainen ja Osmo Vatanen (toim.): Muistopäivien kirja. Sanctorale. Väyläkirjat 2024.

joulurauha. Suomen etymologinen sanakirja, Kotimaisten kielten keskus. Verkkoversio: joulurauha - Suomen etymologinen sanakirja

Irma Savolainen: Tervaristi ja tuomaanristi. Helsingin kaupunginmuseo. Verkkoversio: Vuoden kierto - Talvi - Joulun koristeet

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. Vuoden 1985 painos.

Annan päivä 9.12. sekä "suomalainen Anna" 15.12.

Kirjoittanut: Ossi Tammisto 

Annan päivä on Suomessa ollut merkittävä keskiajan juhlapyhä ja myös luterilaisessa Suomessa joulun aikaan liittyvä jouluaskareiden aikatauluttaja. Tosin erikoisesti se on sijainnut meillä välillä eri paikalla kuin nykyään huolimatta siitä, että kyseessä on ollut aivan yleinen kirkollinen juhlapyhä. Mutta tutustutaanpa ensin lyhyesti Annan henkilöön ja sitten vasta hänen juhlapäiväänsä.

Anna itse kolmantena

Päivän sankari on siis Anna, Neitsyt Marian äiti. Ahkerinkaan Raamatun tavaaja ei Annaa kuitenkaan sieltä löydä, vaikka selvää toki lienee, että täytyihän Marialla vanhemmat olla. 100-luvulle ajoitettu Jaakobin protoevankeliumi, joka ei siis kuulu Uuden testamentin kaanoniin, mainitsee Marian vanhemmiksi Annan ja Joakimin. Vaikka kirja jätettiin kaanonin ulkopuolelle ovat ortodoksinen ja katolinen kirkko hyväksyneet sen esittämistä tiedoista esimerkiksi juuri Marian vanhempien henkilöllisyyden. Kyseisen tekstin vaikutushistoria on muutenkin mielenkiintoinen, mutta jätämme sen sekä sen tietojen arvioinnin tällä kertaa sivuun.

Lyhyesti Annasta voidaan kertoa, että hänellä ja Joakimilla sanotaan olleen takanaan pitkä avioliitto ja he olivat hyvin hartaita juutalaisia. Joakimilla oli tapana viedä temppeliin runsaat uhrilahjat, mutta kerran hänet jätettiin ottamatta vastaan, koska hän ei ollut saanut hankittua vaimonsa kanssa lasta. Silloin Joakim vetäytyi 40 päivän ajaksi paastoamaan, jolloin enkeli ilmoitti hänelle tämän rukouksiin vastatun. Samanaikaisesti toinen enkeli ilmoitti Annalle, joka palvelijansa nöyryyttämänä oli lapsettomuuttaan surren paennut rukoilemaan puutarhaan, tulevasta lapsesta, joka siis oli Maria.

Annaa, Mariaa sekä Jeesus-lasta kuvaava veistos Turun linnasta Sturen kirkosta. 
Turun museokeskuksen Turun kaupungin taidekokoelma: Pyhä Anna; Pyhä Anna itse kolmantena | Turun museokeskus | Finna.fi

Ilmeisesti varhaisemmalla keskiajalla Annalla ei ollut mitään erityisen suurta roolia kirkollisessa elämässä, vaikka jo 550-luvulle Bysantin keisari Justinianus Suuri rakennutti hänen nimikkokirkkonsa Konstantinopoliin. Kuitenkin vasta keskiajan lopulla hänestä kehittyi katolilaisessa kristikunnassa hyvin suosittu pyhä. Laajalti käytetty kuvamalli on ollut veistos, jossa Anna istuu sylissään Maria, jonka sylissä on Jeesus-lapsi. Kuva-aihe on nimeltään "Anna itse kolmantena".

Suomalaisten poikkeava kalenteri

Suomessa hänet mainitaan ilmeisesti ensi kerran vuonna 1398, jolloin paavi Bonifatius IX lupasi niille, jotka Annan päivänä kävivät Hattulan kirkossa synninpäästön. Asiakirjasta ei käy ilmi, mikä vuoden päivä oli kyseessä. Tämä olisi sikäli kiinnostavaa, että kun Anna löytyy Turun hiippakunnan pyhimyskalenterista vuonna 1424 on hänellä siinä koko muusta kristikunnasta poikkeava muistopäivä 15.12. Vasta 1600-luvun loppupuolen kalenteriuudistuksessa se siirrettiin yleisvaltakunnallista kalenteria vastaavasti 9.12., käväisten vielä kerran suomenkielisessä almanakassa vuonna 1745 vanhalla 15.12. sijainnillaan.

Mielenkiintoista on, että 15.12. oli silloisen ajanlaskun mukaan vuoden lyhin päivä, vanha talvipäivän seisaus, millä oli ollut suomalaisille merkitystä jo esikristillisellä ajalla. Näyttääkin siltä, että suomalainen Anna oli tarkoituksella sijoitettu tälle jo esikristilliseltä ajalta tärkeälle juhlapäivälle. Näin ainakin omat lähdekirjani arvelevat.

Anna itse kolmantena -kuvaryhmä komeasti maalattuna Ulvilan pyhän 
Olavin kirkossa. Wikimedia Commons: File:Ulvila Church 2024 09.jpg - Wikimedia Commons

Marian kunnioituksen seurauksena myös hänen äitinsä oli arvostettu, ja erityisesti hänen esirukouksiaan saatettiin pyytää lapsionnen toivossa. Itäisemmässä Suomessa Annasta kehittyi Annikki, metsän emäntä, jonka uskottiin hallitsevan petoeläimiä ja siten saattoi sekä suojella näiltä karjaa sekä antaa runsaan saaliin sitä pyytävälle metsästäjälle. Tämä erikoinen erikoistuminen metsäneläimiin johtuu ilmeisesti siitä, että ortodokseilla Annan muistopäivä oli 9. syyskuuta, sopivasti metsästyskauden alussa. Niinpä idässä oli luontevaa kytkeä hänet näihin asioihin.

Annaa muistettiin tosiaan myös lännempänä, ja Turussa toimi Pyhän Annan kilta ja Turun tuomiokirkossa oli hänelle omistettu alttari, jota kyseinen kilta ylläpiti. Häntä esittäviä veistoksia ja maalauksia on säilynyt useissa kirkoissamme, yleensä teemaltaan "Anna itse kolmantena".

"On yötä yökötellä"

Ajankohtansa vuoksi Annaan liittyy erityisesti jouluperinteitä. Aikana, jolloin joulun tarjottavat oli tehtävä itse tuli viimeistään Annana aloittaa jouluoluiden paneminen, leipoa joululeivät sekä laittaa lipeäkala likoamaan. Pääosin emäntäväelle kuuluvia tehtäviä, mutta emäntähän se Annakin oli. Töysässä sanottiin "Annana oluet pannaan, juhlana joukolla juodaan".

Päivän perinteissä on muistettava, että kansalla oli vahvassa muistissa juuri Annan varhempi sijainti 15.12. ja perinteet kytkeytyvät juuri siihen. Tytärsaaressa puhuttiin "Leipä-Annasta, joka on yhdeksän yötä ennen joulua". Näin siis Leipä-Anna oli eri päivänä kuin kalenterin Annan päivä. Tuona yönä nukuttiin iltayö ja herättiin keskiyöllä leipomaan koristeelliset joululeivät, yön pituuden ansiosta kahdetkin. Yhteen jouluaamuna syötäväksi tarkoitettuun leipään tehtiin "joulusilmät" eli ihmisen kasvojen muoto. Käytiin myös yöllä naapureissa pyytämässä paistinkakkua, minkä antamisesta riippui tulevan vuoden leivän riittoisuus sekä kalansaalis.

Tämä keskiaikainen Anna itse kolmantena -veistos Tyrväältä on maalattu uudelleen 
ilmeisesti 1700-luvun jälkipuoliskolla, jolloin Annan päivä oli jo siirtynyt kalenterissa, 
muttei ihmisten mielissä. Suomen kansallismuseon Historialliset kokoelmat:
keskiaikainen puuveistos; veistos | Suomen kansallismuseo | Finna.fi

Vanhan sijainnin talvipäivänseisauksen kohdalla viittaavat useat Annan yön pituuteen viittaavat sanonnat: "Annin silmä on pitkäuninen", "Kyllä on yötä yökötellä annanpäivän aikana" (Teisko), "On yötä ja pärettä annanpäivän aikuista" (Lammi) sekä "Kyllä on yötä jouluista, annanpäivän aikuista" (Artjärvi). Muun muassa Nousiaisista talletettu sananparsi viittaa selvästi Annan vanhaan sijaintiin sijoittaen Annan ja sen aaton Lucian päivän (13.12) jälkeen: "Lutun yö, annan aatto, -kukko kolmesti orrelta putoaa".

Päivän traditiot viittaavat siis hyvin vähän Annan henkilöön, ellei sitten tosiaan ajatella Annaa keittiössä häärivänä emäntänä. Muutenkin traditiot liittyvät lähinnä ajankohtaan, jona Annan nimipäivä ei enää ole. Mutta jotain hyvääkin: jos joululeivät ja jouluoluet ovat vielä 9.12. alulle laittamatta, niin ei hätää, 15.12. ehtii vielä!

Lähteet:

Ilari Aalto ja Elina Helkala: Vuosi keskiajan Suomessa. Atena 2023.

Jouko Hautala (toim.): Vanhat merkkipäivät. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1990.

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. Otava 1950 (v. 1985 painos).