24.8. Pärttylin päivä eli apostoli Bartolomeuksen päivä

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

24. elokuuta seisoo kalenterissa Pertun nimipäivä, ruotsinkielisessä kalenterissa Bertel ja Bertil. Aiemmin tuolloin kalentereissa ovat seisoneet Bartholomeus, Bartolomeus, Pertteli, Perttuli, Perttyli, Pärttyli. Nämä ovat kaikki variantteja ensin mainitusta apostoli Bartolomeuksesta. Mutta kuka hän oli, ja miksi hänen muistopäivänsä on ollut merkittävä entisaikoina? Selvitetäänpä tämä.

Bartolomeus Sistiiniläiskappelin katossa Michelangelon kuvaamana 1535-1541. Bartolomeuksella on toisessa kädessään nylkyveitsi ja toisessa oma nahkansa, jotka liittyvät karulla tavalla hänen elämäntarinaansa, kuten lukemalla eteenpäin selviää. Wikimedia Commons: File:Last judgement.jpg - Wikimedia Commons

Salaperäinen apostoli

Bartolomeus mainitaan Uudessa testamentissa ainoastaan apostoleita luetellessa eikä Johanneksen evankeliumissa mainita häntä lainkaan. Siksi hänen onkin perinteisesti ajateltu olevan sama henkilö kuin Johanneksen evankeliumissa mainittu Natanael, sillä tämä ei puolestaan esiinny toisten evankeliumien luetteloissa. Natanaelista puolestaan löytyisikin Johannekselta muutakin aineistoa kuin pelkkä nimi. 

Bartolomeushan eli Βαρθολομαίος, 'Bartholomaios', merkitsee lähinnä "Tolmain poikaa", Natanael puolestaan "Jumala on antanut", jolloin on mahdollista spekuloida miehen olleen Natanael Tolmainpoika. Idässä käsitys näiden kahden yhteydestä vakiintui 800-luvulla ja lännessä parisataa vuotta myöhemmin. Kuitenkin tästä on pitkin kirkon historiaa oltu montaa mieltä, enkä kykene tässä syventymään kysymykseen siinä määrin, että voisin muodostaa omaa näkemystäni aiheesta.

Bartolomeus esiintyy veitsineen muun muassa Sauvon kirkon seinämaalauksissa. Itse otettu.

Raamatun ulkopuolinen perimätieto kertoo Bartolomeuksen saarnanneen evankeliumia Intiassa, jonne hän olisi jättänyt Matteuksen evankeliumin, sekä Armeniassa ja joutuneen surmatuksi ristillä, mitä ennen hänet oli nyljetty elävältä. Tämän vuoksi hänellä onkin tunnuskuvanaan kädessään nylkyveitsi, toisinaan hän kantaa myös nahkaansa.

Eusebios mainitsee osan näistä tiedoista Kirkkohistoriassaan. Hänen mukaansa Aleksandriassa kristillistä koulua johtanut, 200-luvun alkupuolella kuollut Pantenus olisi matkannut intialaisten luo ja huomannut, että joillakuilla siellä oli jo entuudestaan Matteuksen evankeliumi ja että nämä olivat oppineet tuntemaan Kristuksen. Pantenuksen välittämän tiedon mukaan apostoli Bartolomeus oli tämän kirjan heille antanut. Ilmeisesti muuten antiikin lähteissä on voitu puhua myös Persian itä- ja eteläosista Intiana, mikä ehkä on uskottavampi Bartolomeuksen saarna-alue, varsinkin kun se ei ole kaukana myöskin Bartolomeuksen kohteena olleesta Armeniasta.

Bartolomeuksen kunnioitus maailmalla ja meillä

Bartolomeuksen muistoa kunnioitetaan maailmalla erityisesti niillä paikkakunnilla, joilla on hänelle omistettu kirkko. Esimerkiksi Italian Fiumalbossa kaupunki valaistaan päivän aattona tuhansin kynttilöin illan huipentuessa ilotulitukseen.

Pärttylinaattona valaistua Fiumalbon raittia v. 2011. Wikimedia Commons: 
File:Fiumalbo - Aia Chioccia San Bartolomeo 2011.jpg - Wikipedia

Kolkkoa kaikua päivän nimelle tuo puolestaan vuoden 1572 Ranskassa tapahtunut Pärttylinyön verilöyly, jossa ilmeisesti kuningas Kaarle IX:n sijaishallitsija Katariina de' Medicin yllytyksestä katolilaiset väkijoukot murhasivat tuhansittain hugenoteiksi kutsuttuja Ranskan protestantteja.

Pärttylinyön verilöyly on antanut Pärttylin nimelle karmean kaiun. Tämän maalauksen aiheesta on tehnyt hugenottitaiteilija François Dubois, joka oli aikalainen, joskin epäselvää oliko hän myös silminnäkijä. Bartolomeukseen tätä onnetonta tapausta ei yhdistä muu kuin päivämäärä. Wikimedia Commons: File:La masacre de San Bartolomé, por François Dubois.jpg - Wikipedia

Vaikka Bartolomeuksen päivä on ollut Suomessa pyhäpäivä aina vuoteen 1772 asti (jolloin, kuten lukijat täältä muistavat, Kustaa III karsi pyhäpäiviä: Kirkkohistorian kahinaa: Naissaarnaajia ja villiä hurmosta: Oriveden herätys 1770-luvulla ) ei hänen muistonsa ole ollut täällä kovin vahva. Silti hänelle on omistettu ainakin pari kirkkoa. Näistä tunnetumpi on Perttelin kirkko nykyisessä Salossa. Koko entinen Perttelin kuntakin sai nimensä kyseiseltä apostolilta, vaikkakin suomalaistuneessa muodossa, ja Bartolomeus esiintyy Perttelin vanhassa vaakunassakin. Paikka on tunnettu Perttelinä jo 1400-luvun alkupuolelta, joten myös edeltävä kirkko on omistettu hänelle. Vielä luterilaisena aikana paikkakunnalla on pidetty pärttylinmarkkinoita.

Bartolomeus on nylkyveitsineen pääosassa tässä Gustaf von Numersin suunnittelemassa Perttelin vaakunassa. Pertteli liitettiin Saloon v. 2009. Wikimedia Commons: File:Pertteli.vaakuna.svg - Wikipedia

Toinen Perttelin kirkko sijaitsee Laitilan Soukaisten kylässä, missä pieni, ilmeisesti 1700-luvulla rakennettu kyläkirkko on omistettu tälle apostolille. Ehkä sitä ovat edeltäneet aiemmat samalle pyhälle omistetut puukirkot. Soukaisissa ja sen lähikylissä Valvaisissa ja Vahantaustassa mainitaan Pärttyliä sekä sitä seuranneita sunnuntaita ja maanantaita vietetyn aikoinaan juhlavin menoin, joskus riehakkaastikin, ilmeisesti 1800-luvun lopulle asti.

Kainuussa Pärttylin päivä oli kirkollisesti merkittävä päivä, sillä Puolangalla ja Suomussalmella oli tapana mennä Pärttylin sunnuntaina joukolla kirkkoon vieden samalla papille tämän kesältä kertyneet saatavat eli voit ja vasikannahat. Muillakin Kainuun paikkakunnilla vietettiin Pärttyliä samaan tapaan, tosin Ristijärvellä ja Kajaanissa vasta viikkoa myöhemmin, jotta voitiin ensin osallistua muiden juhliin.

Varsinais-Suomessa 1500-luvun alussa rakennettu Perttelin kirkko kantaa Bartolomeuksen muistoa. Pertteli tiedetään jo 1400-luvulta, eli myös tätä edeltänyt kirkko on ollut saman apostolin nimikko.
Wikimedia Commons: File:Perttelin kirkko.jpg - Wikimedia Commons

Paltamossa isännät saapuivat pappilaan jo lauantai-iltana voikontteineen ja emännillä oli ruustinnalle tuliaisiksi juusto- ja leipänyytti. On pohdittu oliko jokin alueen kirkoista ollut ennen Bartolomeukselle pyhitetty ja sen myötä ajankohta oli vakiintunut papinsaatavien maksuun, kun ennenkin oli silloin joukolla kokoonnuttu yhteen. Väenkokoukset tarkoittivat toki muutakin kuin kirkollisia menoja, ja osan nuorista neidoista ajatuksia kuvastaa vanha sananparsi "Ennen kesä lehmättä kuin Perttulin yö pojitta".

Ajan merkkinä ja sään määrittäjänä

Pärttyliä on kansanperinteessä pidetty monesti syksyn alkuna. Kasvukausi päättyy, vedet jäähtyvät, linnut valmistautuvat lähtöön eivätkä luonnon eläimet enää tässä kohtaa lisäänny. "Mikä pisti Pertun päähän,, teki mustikan mustaksi, teki yön pimeäksi, toipa pellolle kokkosen, toipa tulta tupasehen". "Ei sikiä siipilintu päivän Perttulin perästä". Syysviljojen kylvö pitikin tehdä ennen Pärttyliä. Niinpä Sakkolassa sanottiin: "Kylvä, kynnä uutisel, Lauri [10.8.], Pärttyli välil, jos on vanhast varoa, ala panna Pietärilt [29.6.]!"

Laitilan Soukaisten kylän vaatimaton kyläkirkko on omistettu sekin Perttelille eli Bartolomeukselle. 
Senkin juuret ulottuvat luultavasti paljon kauemmas kuin nykyisen kirkon fyysinen olomuoto.
Wikimedia Commons: File:Laitila Perttelin kirkko.jpg - Wikimedia Commons

Vaikka monen muun touhun loppu oli Pärttylissä, niin metsälintujen pyynnin puolestaan ajateltiin alkavan juuri silloin, samoin jäniksen pyynnin, Peräpohjolassa myös peuran. "Tee Perttuna permiä, sata sadinta, viisikymmentä vipua, jollet niillä mitään saa, olet kovan onnen lapsi".

Säätäkin Pärttylinä on ennusteltu, kuten muinakin vanhoina merkkipäivinä. "Mitä päivä Pärttylinä, sitä sää sinä syksynä". Joskus sen on sanottu ennustavan koko talvikauden ilmoja: "Minkälainen päivä Pärttylinä, sitä matka Maariaan".

Bartolomeuksen kirkolliseen puoleen liittyvää perinnettä ei ole kansanperinteessä paljon, mutta sentään jotakin. Töysässä on tiedetty Pärttylin joutuneen nyljetyksi ja siksi on sateesta tuona päivänä todettu: "Jos Pertteli ei saa pitää nahkaansa kuivana, niin ei liioin maamies saa viljaansa laariin kuivana".

Muistetaan Pärttyli

Bartolomeus ei siis ole apostoleista tunnetuimpia, eikä hänestä tosiaan paljoa tiedetä, ellei hän sitten ole Johanneksen esittelemä Natanael. Siitä huolimatta hän on kuulunut apostolien valittuun joukkoon ja tehnyt oman osansa evankeliumin levittämisessä, ehkä jopa niissä maissa, jotka perimätieto tuntee. Perimätieto kertoo myös miehestä, joka on ollut valmis kärsimään sen puolesta, minkä on uskonut oikeaksi. Siis kärsimään, ei laittanut muita kärsimään.

Bartolomeus kannattaa siis muistaa, eikä ainoastaan siksi, että voi todeta syksyn todellakin saapuneen. Vaikka hauska ajanmerkki sekin.

Ahvenanmaan Kumlingen kirkon seinämaalauksissa Bartolomeus kantaa paitsi nylkyveistä
 myös omaa nahkaansa. Wikimedia Commons: File:Kumlinge church Saint Bartholomew.jpg - Wikimedia Commons

Lähteet:

Eusebius Kesarealainen: Eusebiuksen kirkkohistoria. Alkuteos vuosina 311, 314 ja 325. Suomentanut Ivar A. Heikel 1937, Verkkoversio: Eusebiuksen Kirkkohistoria / kreikan kielestä kääntänyt sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Ivar A. Heikel. - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Jouko N. Martikainen ja Osmo Vatanen (toim.): Muistopäivien kirja. Sanctorale. Väyläkirjat 2024.

SKVR XIII2 4939. SKVR -tietokanta. Verkossa: http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kvr-076507

Jukka Vehmas: Valko ja Soukainen. Laitilan kylien varhaisvaiheet -sivusto. Laitilan Oppaat ry 2006. Verkossa: Laitilan kylien varhaisvaiheet

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. Vuoden 1985 painos.

Tuomaan päivä 21.12., apostoli Tuomaksen muistopäivä

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

21.12. on Tuomaan ja sen varianttien nimipäivä, jolloin vanhan sananparren mukaan "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi." Enää ei ollut aikaa teurastuksiin, kynttilöiden valamiseen, oluenpanoon ja leipomisiin, vaan oli aika laskeutua jouluun. "Tuomaasta housut naulaan ja alkaa joulurauha", sanottiin Hämeessä ja Uudellamaalla. Vanhastaan näin oli myös virallisesti, sillä tästä pitäen olivat rangaistukset joulun aikana tehdyistä rikoksista kovennettuja.

Tehdäänpä nyt tiivis katsaus Tuomakseen ja hänen muistopäivänsä taustoihin sekä siihen miten tämä kaikki liittyy jouluun sekä sen tuloon hieman tarkemmin.

Epäilevä ja epäilyksensä hylkäävä Tuomas

Tuomaan päivän sankari on apostoli Tuomas, Jeesuksen opetuslapsi, joka muistetaan "epäilevänä Tuomaana". Johanneksen evankeliumissa näet kerrotaan, kuinka Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen opetuslapsilleen, mutta Tuomas oli poissa. Hän ei uskonut, kun muut kertoivat nähneensä Jeesuksen ja sanoi ettei usko, ellei voi nähdä ja koskea Jeesuksen haavoja. Myöhemmin Jeesus ilmestyi uudelleen ja käytiin seuraava sananvaihto: "Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!"

Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe" (Joh. 20:27-29).

Caravaggion (1571-1610) tulkinta Tuomaksen ja Jeesuksen kohtaamisesta 
ylösnousemuksen jälkeen. Wikimedia Commons

Tuomas vaikuttaakin skeptisemmältä kuin toiset opetuslapset, mutta kun hän päättää jotain tai vakuuttuu jostain hän on valmis menemään niin sanotusti päätyyn asti. Jeesuksen epäilykin muuttuu  selväsanaiseksi Jumalaksi tunnustamiseksi. Toinen esimerkki tästä on tilanne, jossa Jeesus oli menossa kuolleen Lasaruksen luo. Opetuslapset olivat peloissaan lähdöstä Juudean seudulle, sillä viimeksi Jeesuksen oltua siellä hänet yritettiin kivittää. Jeesuksen selkeästi ilmaistua, että sinne on kuitenkin mentävä lausui juuri Tuomas tovereilleen: "Mennään vain, kuollaan kaikki yhdessä." (Joh. 11:16) Rohkeutta vai synkkää fatalismia, kumpaakohan lienee? Ehkä tuossa kohtaa vähän molempia.

Perimätieto väittää Tuomaan lähteneen julistamaan kristinuskon sanomaa aina Intiaan saakka. Joka tapauksessa Intiassa on hyvin vanha kristillinen yhteisö, joka kutsuu itseään tuomaskristityiksi ja yhdistää alkuperänsä Tuomaksen tekemään lähetystyöhön. 300-luvulla eläneen Efraim Syyrialaisen mukaan Tuomas surmattiinkin Intiassa. Surmatavasta muistuttamassa Tuomaksen tunnuksena on usein keihäs. Intian tuomaskristityt jakaantuvat nykyään moneen eri haaraan, mutta heidän tunnusmerkkinään on yleisesti apostoli Tuomakseen liitetty risti. Kiinnostavaa sikälikin, että myös Suomessa Tuomaksella on aivan oma ristikoristeensa, mutta siitä kohta lisää alla. Tuomaskristityistä voi lukea lisää lähteisiin laitetusta Emil Antonin blogikirjoituksesta.

Tämä tuomaanristi edustaa syyrialais-malabarilaisen katolisen kirkon tyyliä.
Wikimedia Commons.

Joulurauhan aloittaja

Muiden apostolien muistopäivien tavoin oli Tuomaan päivä meilläkin pitkään pyhäpäivä myös luterilaisen kirkon valta-aikana. Vuonna 1772 päätti kuningas Kustaa III kuitenkin vähentää kovalla kädellä pyhäpäiviä, jotka siis olivat siis samalla yleisiä vapaapäiviä. Näin poistui myös Andreaksen muistopäivä virallisten pyhäpäivien joukosta ja siten pian sen viettokin, kansanperinteen kuitenkin muistaessa jossain määrin päivän erityisyyden ainakin sanontojen muodossa. (Kyseisestä pyhäpäivien vähentämisestä ja sen vaikutuksesta Oriveden hurmoksellisessa herätyksessä 1770-luvulla olen kirjoittanut tässä vanhassa blogitekstisssäni: Kirkkohistorian kahinaa: Naissaarnaajia ja villiä hurmosta: Oriveden herätys 1770-luvulla ).

Tuomas Sauvon kirkon seinämaalauksissa 1400-luvulta, kädessään 
tunnusmerkkinsä keihäs. Kuva itse otettu.

Tuomaan päivän kirkolliseen viettoon myös luterilaisena aikana osoittaa muun muassa se, että päivälle oli 1600-luvulla laaditussa Manuale finnonicum:issa annettu omat raamatunlukukappaleet ja rukoukset. Ensimmäinen rukous sekä virret ovat samat kuin apostoli Andreaksen päivänä, josta olen kirjoittanut täällä: Kirkkohistorian kahinaa: Antin päivä 30.11., apostoli Andreaksen muistopäivä

 Evankeliumitekstinä on luonnollisesti edellä mainittu Johanneksen evankeliumin 20. luvun kohta, jossa on ilmaistu hauskalla tavalla, kuinka Tuomas oli yksi 12 opetuslapsesta: "Thomas yxi cahdesta toistakymmenest". Epistolatekstinä on osa Efesolaiskirjeen 2. luvusta, jonka sen viehättävän kielen vuoksi lainaan tähän alle Manuale finnonicum:in esittämässä asussa:

"Rackat weliät / etpä te sillen ole wierat ja muucalaiset / waan pyhäin kylänmiehet / ja Jumalan perhe: Prophetain ja Apostolein perustoxen päälle racketut / josa Jesus Christus paras culmakiwi on. Jonga päälle caidi rakennus toinen toiseens lijtetän / ja caswa pyhäxi templixi Herrasa. Jonga piälle te myös raketan / Jumalalle asuinsiaxi / Henges."

Tuomaksen päivä löytyy pyhäpäivänä Manuale finnonicum:ista 1600-luvulta.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1986439?page=589

Tuomaan päivä on ollut ehkä juuri pyhäpäivän luonteensa vuoksi selkeä etappi joulun viettoon liittyen. Se ei varsinaisesti liity jouluun, mutta on ollut juhlapyhä lähellä sitä. Koska pyhänä ei ole sopinut tehdä työtä on Tuomaan päivää ollut luontevaa pitää suurimpien jouluvalmistelujen päätepisteenä. Esimerkiksi jouluoluen tuli olla tuolloin valmista, minkä vuoksi Ruotsin vanhoissa riimusauvoissa on päivän merkkinä ollut usein oluttynnyri tai -kannu. Joulurauhakin on ollut luontevaa aloittaa Tuomaan päivästä.

Kuten alussa mainittiin saatettiin nyt alkaa ottaa rennosti, "Tuomaasta housut naulaan ja alkaa joulurauha". Voitiin lekotella sisällä valmistunutta jouluolutta jo maistellen. Mieli virittyi juhlatunnelmaan, jota hyödyntäen paimenten, kyläseppien, lukkarien sekä pappien oli hyvä kiertää taloissa saataviaan pyytämässä vielä ennen joulua.

Tuomaanristi

Päivän perinteinen koriste on ollut tuomaanristi, joka on tästä lähtien ollut esillä koko joulun ajan. Aiemmin on tänään saatettu tervalla tai verellä piirtää risti oven päälle pahaa torjumaan. Tässä lienee taustalla se, kun Israelin kansa ensimmäisenä pääsiäisenä Mooseksen käskystä piirsi karitsan verellä merkin ovenpieliinsä (kertomus löytyy 2. Moos. 12: https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/EXO.12 ). Joulun aika oli vuodenkierron taitekohtia, ja moni uskoi silloin henkien olevan liikkeellä. Ristin katsottiin olevan väkevä symboli torjumaan tällaisia uhkia. Riimusauvoihin päivä merkittiin ristikkäin asetetuilla tangoilla, joiden päissä oli pienet havutupsut. 

Pohjanmaalla oli lyhdyin koristettuja valaistuja ristejä. Sakari Topelius on kuvaillut päiväkirjoissaan näitä ristejä, ja niiden perusteella tapa liittyi enemmän jouluaattoon. Portin molemmin puolin pystytettiin kuusenhavuin koristettujen tankojen päihin asetetut lyhdyt. Lyhdyt sytytettiin iltahämärissä ja koko Uudenkaarlepyyn kaupunki loisti valomerenä. Tavassa oli omat vaaransa, ja v. 1836 Uudenkaarlepyyn pormestari kielsi lyhtyjen sytyttämisen kaupungin alueella. Tavan voimasta kertoo, että seuraavana vuonna lyhdyt loistivat jälleen.

Nykyään yleisin tuomaanristi on ns. Korppoon risti. Tämä saariston ristimalli levisi 1900-luvun alkupuolelta lähtien vähitellen myös muualle maahan. Kuten edellä ilmeni on ristikoriste ollut muutenkin perinteenä ympäri maan. Niinpä tuomaanristi soveltuu hyvin päivän koristeeksi ja eräänlaiseksi joulukoristelujen kruunuksi vaikkapa keskelle pöytää.

Erkki Voutilaisen joulukuussa 1956 ottama kuva Tuusulan Ali-Seppälän talon 
joulupöydästä, jonka keskellä komeilee tuomaanristi.
Wikimedia Commons

Tule meille, Tuomas kulta!

Minulle henkilökohtaisesti Tuomaan päivä on tärkeä joulun ajan merkkipäivä. Tähän on syynä se, että tarvasjokelainen isoisäni Tuomo vietti nimipäiväänsä varsin suureellisesti niin, että siitä muodostui sekä sukuni että monen muunkin joulunalkajaisjuhla. Hän oli tietoinen nimipäivänsä vanhasta merkityksestä ja jatkoi omalla tavallaan perinnettä hankkien tuomaanristinkin koristeeksi. Jonkun vieraista mainitaan todenneen, että "ei tule joulua ilman Tuomon päiviä". Isoisäni on nukkunut pois jo useampi vuosi sitten eikä tähän päivään liity minullakaan enää notkuvaa pitopöytää, mutta kun tuomaanristi otetaan esille muistelen häntä lämmöllä samalla, kun mieleni virittyy alkavaan jouluun.

Joulu on siis ihan nurkan takana. Ennen kuvattiinkin naisen perinnön nopeaa hupenemista sanomalla: "Akan perintö ei kestä kuin Tuomaan päivästä jouluun". Ohessa tähän loppuun lounaissuomalainen versio runosta, jolla on toivotettu Tuomas tervetulleeksi:

"Tule meille, Tuomas kulta

tuo joulu tullesansa,

oluttynnyri olalansa,

viinapikari pivosansa,

juustokakku kailosansa.

Kyl sä meijän portin tunnet:

tervaristi, rautarengas,

musta koira portin alla."

Lähteet: 

Ilari Aalto & Elina Helkala: Vuosi keskiajan Suomessa. Atena 2023.

Emil Anton: Irakilaisempi kuin luulit: Keitä ovat tuomaskristityt? Seurakuntalainen.fi. Verkkoversio: Irakilaisempi kuin luulit: Keitä ovat Intian Tuomas-kristityt? - Seurakuntalainen

Uno Harva: Varsinais-Suomen historia III, 1. Varsinais-Suomen henkistä kansankulttuuria. 1935. 

Jouko N. Martikainen ja Osmo Vatanen (toim.): Muistopäivien kirja. Sanctorale. Väyläkirjat 2024.

joulurauha. Suomen etymologinen sanakirja, Kotimaisten kielten keskus. Verkkoversio: joulurauha - Suomen etymologinen sanakirja

Irma Savolainen: Tervaristi ja tuomaanristi. Helsingin kaupunginmuseo. Verkkoversio: Vuoden kierto - Talvi - Joulun koristeet

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. Vuoden 1985 painos.

Grönlannin ristiretki - Tanskan kuninkaan toteutumaton haave

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Varmaan kaikki ovat kuulleet ristiretkistä, ja monet varmaan myös siitä, että niitä tehtiin Lähi-Idän lisäksi myös muualle, kuten Suomeen, vaikka ainakin ensimmäisen retken osalta yksityiskohdat ovatkin monella tapaa kiistanalaisia. Mutta monelle voi olla vierasta se, että täältä Pohjoismaista käsin suunniteltiin vakavasti hyvin mielikuvituksekasta hanketta, nimittäin ristiretkeä Grönlannin kautta Intiaan! Vieläpä aikana, jolloin ristiretket eivät enää olleet niin sanotusti muodissa. Mistä tässä oikein oli kyse, no sitä käsittelemme tällä kertaa.

Pohjoisen unioni ja ensimmäisen Kristianin suuret suunnitelmat

Vuonna 1397 meni Pohjolan kartta uusiksi, kun Tanska, Norja, Ruotsi sekä Schleswig-Holstein yhtyivät valtioliitoksi, Kalmarin unioniksi, kuningatar Margareta I:n valtikan alaisuuteen. Tämä teki siitä melkoisen alueellisen mahdin, vaikkakin se myös rakoili eri tavoin pitkin taivaltaan. Myös ristiretkiaate tuli uudelle unionille läheiseksi, osin siksikin, että kun Margareta naapureiden rajoilla aiheuttamista ongelmista johtuen oli kirjoittanut paaville oli tämä 1401 lähettänyt vastauksen, jonka mukaan alueen arkkipiispojen tuli saarnata ristiretkeä kaikkialla ja lupaili täysiä aneita niille, jotka taistelisivat Margaretan ja tämän jälkeläisten vihollisia vastaan. Hämmentävästi paavi sanoi tämän pitävän paikkansa oli sitten kyse pakanoista tai kristityistä vihollisista, mikä ei oikein sovi ristiretkien ajatukseen. Ehkä hän ajatteli muun muassa venäläisiä ortodokseja, joita saattoi katolisesta näkökulmasta pitää harhaoppisina ja jotka uhkasivat unionin itärajaa.

Kalmarin unionin valtapiiri noin vuoden 
1400 tienoilla. Sata vuotta myöhemmin 
unionin äärilaidalla sijainnut ja välillä 
tyystin unohdettu Grönlanti näytteli 
merkittävää osaa varsin mielikuvituksellisessa 
suunnitelmassa. Wikimedia Commons.

Joka tapauksessa unionin hallitsijoita kävi pyhiinvaellusmatkoilla Roomassa ja Jerusalemissa, osallistui Böömissä hussilaisia vastaan suunnattuihin ristiretkiin (kategoriaa "kristityt viholliset") ja olivat mukana Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin järjestämissä ristiretkitapaamisissa. (Ainakin kirjoittajan mielikuvituksessa kuulostaa varsin jännittävältä konseptilta). Kun osmanit eli turkkilaiset valloittivat Konstantinopolin 1453 lupasi Tanskan kuningas Kristian I lähteä ristiretkelle, mutta asia jäi.

1471 Saksan Regensburgissa pidettiin valtiopäivien yhteydessä ristiretkikokousta, ja silloin Kristian I:n lähettiläät ehdottivat hyökkäystä turkkilaisia vastaan kolmen rintaman avulla. Keisari ja saksalaiset ruhtinaat etenisivät maata pitkin Balkanilla,  paavi ja italialaisten kaupunkivaltioiden joukot hyökkäisivät Adrianmeren yli ja Kristian I johtaisi itse suurta pohjoiseurooppalaisesta ratsu- ja jalkaväestä koottua armeijaa Venäjän läpi kohti Jerusalemia. Kristianin taholta asiaan liittyi usko omiin sotilaallisiin voimiin sekä se, että hän uskoi olevansa se henkilö, jonka eräs profetia väitti vapauttavan Jerusalemin. Tosin profetiassa kuninkaan nimi oli Kristoffer, mutta mitäpä yksityiskohdista.

Kuvassa Kristian I (1426-1481) ja vaimonsa 
Dorothea. Kristianilla oli varsin 
suureelliset sotasuunnitelmat, 
mutta lopputulos oli paljon puhetta, 
vähän villoja. Wikimedia Commons.

Suunnitelma sai itse asiassa hyvän vastaanoton ja ristiretki oli tarkoitus aloittaa 24. huhtikuuta 1472. Emme kuitenkaan koskaan saa tietää miten tuo mielikuvituksekas suunnitelma olisi menestynyt, sillä Kristianin piti vielä saada ruotsalaiset mukaan yritykseen. Unioni näet rakoili pahasti, eikä Kristianilla ollut kontorollia Ruotsista. Nämä eivät innostuneet, niin kuin eivät tanskalaisvallasta muutenkaan, joten syntyi taistelu, jossa Ruotsin valtionhoitaja Sten Sture vanhemman johtamat ruotsalaisjoukot voittivat Brunkebergin taistelun 10. lokakuuta 1471.  Tämän seurauksena Kristian ei enää tohtinut lähteä vuosikausiksi sotimaan Pyhälle maalle ja koko hanke kuivui kokoon.

Grönlanti muistuu mieleen

Samoihin aikoihin oli kuitenkin tehty retki, joka osaltaan avaisi aivan uuden ajatuksen hyökkäysreitiksi. Vuoden 1470 tienoilla olivat näet Kristian I sekä Portugalin kuningas Alfonso V lähettäneet retkikunnan pohjoiselle Atlantille. Yhtenä ajatuksena oli saada yhteys Grönlantiin. Sinne oli Norjassa syntynyt viikinki Eerik Punainen perustanut 980-luvulla siirtokunnan, joka oli tullut vuonna 1261 Norjan kuninkaan Haakon IV:n alaisuuteen. Grönlannin vientituotteina olivat taljat, turkikset ja mursunhampaat, mutta sinne piti tuoda esimerkiksi puuta ja rautaa. 

Ennallistus Brattahliðin kirkosta. Tämäntyyppisen kirkon 
rakennuttivat Grönlannin ensimmäiset skandinaaviset 
asuttajat. Wikimedia Commons.

Ennen Haakonia he olivat ilmeisesti ainakin välillä purjehtineet Marklandiin eli todennäköisesti Labradorille puuta hakemaan, mutta Norjan alaisuudessa omia laivoja ei sallittu, vaan tilalle tuli erillinen yhteysalus. Se katosi vuonna 1367 tai 1369, eikä uutta tullut tilalle, sillä taljoja ja turkiksia sai vaikka Venäjältä ja norsunluu syrjäytti markkinoilla mursunhampaat. Kalmarin unionin synnyttyä ja Tanskan saadessa ylivallan Norjasta alkoi Grönlanti unohtua. Sen läntinen siirtokunta autioitui vuoden 1350 paikkeilla eikä Grönlannissa piispa Alfrin kuoltua 1377 ollut enää omaa piispaa. Titteli tosin säilyi niin sanottuna titulaaripiispan tittelinä, arvonimenä ilman konkreettista hiippakuntaa ja sen kaitsemista.

Se, mitä Hvalseyn kirkosta, viimeisten dokumentoitujen 
Grönlannin siirtokunnan häiden tapahtumapaikasta 
on jäljellä. Wikimedia Commons.

Viimeinen dokumentoitu vierailu siirtokunnassa oli 1406, kun joukko islantilaisia harhautui reitiltään ja vietti Grönlannissa neljä vuotta. He olivat osaltaan todistamassa siirtokunnan hiipumista, sillä he näkivät erään miehen joutuvan poltetuksi syytettynä noituudesta ja heidän mukanaan lähti 1410 Islantiin hääpari, joiden häitä he saivat todistaa Hvalseyn kirkossa. Sen jälkeen siirtokunta haipui historian lehdiltä eikä ole tietoa, milloin se tarkalleen lakkasi olemasta.

Täysin unohtunut se ei kuitenkaan ollut, minkä osoittaa edellä mainittu retkikunta. Sen väitetään yhyttäneen niin Grönlannin kuin Newfoundlandin, jonka nurkilla portugalilaiset harjoittivat kalastusta. Samalla reissulla kuikuiltiin merireittiä Intiaan. Siirtokuntia ei taidettu löytää, eikä kukaan varmasti tajunnut, että tässä kolkuteltiin vieraan mantereen portteja. Ylipäätään retken yksityiskohdat ovat jossain määrin kiistanalaisia.

Toisen Kristianin suuri suunnitelma

Tanskan kuningas Kristian II saikin sitten 1514 oikean kuningasidean. Kalmarin unioni suorittaisi ristiretken Grönlannin tuolla puolen oleville saarille laajempana missionaan Intiaan suuntautuva ristiretki. Tälle hankkeelle pyydettiin myös paavin valtuutusta osallistujille myönnettävien aneiden muodossa. Osin varmaan oli ajatuksena myös saada alue Tanskan hallintaan pitkän tauon jälkeen ja saada tälle hankkeelle virallisen ristiretken antama tuki. Tosin ei tuo Intia-osiokaan aikalaisten mielestä ollut niin hullu kuin meistä ehkä saattaa tuntua, sillä maapallon koko ei ollut vielä aivan selvillä ja Grönlannin jopa ajateltiin olevan kiinni Aasiassa.

Jos oli edellisellä Kristianilla ollut 
suuria sotasuunnitelmia, ei Kristian II (1481-1559)
ollut tässä ainakaan huonompi ristiretki-
hankkeineen. Wikimedia Commons.

Idea ei myöskään tullut Kristianille aivan tyhjästä, sillä ennen kuninkaaksi tuloaan hän toimi isänsä alaisuudessa Norjan varakuninkaana ja oli läheisissä väleissä Norjan arkkipiispan Erik Walkendorffin kanssa. Tämä keräsi aktiivisesti tietoa Grönlannista ajatuksenaan saattaa se jossain vaiheessa takaisin arkkihiippakuntansa kaitsentaan. Hän uskoi pohjoisesta löytyvän valtakunnalle monia mahdollisuuksia ja hänen jäämistöstään löytyi ohjeita miten toimia, jahka Grönlanti saavutetaan. Varmasti hän oli puhunut näistä ajatuksista myös Kristianille, varsinkin kun hän 1520 kirjoitti niistä itselleen paavi Leo X:lle.

Grönlantilaisesta haudasta löytyneet piispansormus 
ja mursunluinen piispansauvan koriste 1200-luvulta.
Wikimedia Commons.

Aivan heti idea ei saanut tuulta siipiensä alle, mutta vuonna 1519 alkoi tapahtua, kun paavi Leo X nimitti Grönlantiin uuden piispan Vincent Peter Kampen, suunniteltuna toimipaikkanaan Garðar, saaren vanha hiippakuntakeskus. Tämän oli tarkoitus olla mukana Kristianin ristiretkiarmeijassa ja vallata saari jälleen kristikunnalle, sillä Kristian oli luvannut vallata paikan takaisin pakanoilta. Sen verran siis tiedettiin ja muistettiin, että inuitit olivat levittäytyneet alueella siirtokuntalaisten alueen pienentyessä, tosin edelleenkään ei tiedetty, olisiko siirtokunnasta jotain jäljelläkin.

 Retkelle valittiin myös johtaja, tunnettu amiraali ja sittemmin myös merirosvousta harjoittanut Søren Norby. Tämä ilmoitti helmikuussa 1521 Kristianille, että laivasto alkoi olla valmiina lähtöä varten.  Kuitenkin joitain korjauksia oli vielä tehtävä ja sopivien puuseppien puutteen vuoksi ei olisi mahdollista lähteä  ennen kuin vasta pääsiäisen jälkeen.

Vielä syyskuussakaan matkaan ei oltu lähdetty, mutta hanke eli vielä, sillä kuninkaan kansleri Klaus Pedersen kirjoitti 21. syyskuuta 1521 kuninkaalle Roomasta käsin kuinka tämä  hanke ei tuottaisi ainoastaan kunniaa ja ylistystä vaan myös suuren ja iankaikkisen tuoton. Kiirettä tuli kuitenkin pitää, sillä espanjalaisten huhuttiin lähestyvän Grönlantia.

Søren Norby (k. 1530) oli monessa mukana, 
mutta Grönlannin sotaretki jäi häneltä 
tekemättä. Wikimedia Commons.

Homma meni kuitenkin puihin, ja kuten edellisen Kristianin aikana ruotsalaisista johtuen. Ruotsalaiset olivat taas kapinoineet, ja näiden antauduttua Kristian II päätti huolehtia, ettei vastarintaa enää syntyisi. Hän vakuutti yleistä anteeksiantoa ja kutsui valtakunnan ylhäisön kruunajaisiin, mutta hänellä olikin ketunhäntä kainalossa. Arkkipiispa Gustav Trollella oli kalavelkoja Ruotsin mahtimiesten kanssa, jotka olivat erottaneet hänet virasta ja hajottaneet hänen linnansa hänen väitettyjen tanskalaisyhteyksiensä vuoksi, ja nyt koitti koston hetki. 8.-9. marraskuuta 1520 mestattiin kuninkaanlinnan viereisellä Suurtorilla ainakin 80 henkeä.

Jos tällä piti rauhoittaa Ruotsi epäonnistui se pahasti. Ympäriinsä nousi kapinoita, ja niiden siivittämänä Ruotsin kuninkaaksi kohosi Kustaa Vaasa, joka, toisin kuin esimerkiksi isänsä, oli ollut sen verran epäluuloinen ettei ollut osallistunut Kristianin verisiksi päätyneisiin pitoihin. Tämä johti siihen, että Kristian menetti 1523 myös Tanskan ja Norjan kruunut ja joutui maanpakoon. Kalmarin unioni oli mennyttä, ja niin oli myös Kristianin ristiretkisuunnitelma. Reformaation toteutuminen Ruotsissa sekä Suomessa 1527 ja Tanskassa sekä Norjassa 1536 saivat aikaan sen, ettei Pohjoismaissa myöhemminkään kellään ollut intressejä ristiretkeen.

Risti ja tanskalaiset saavuttavat lopulta sekä Grönlannin että Intian

Tanska sai Grönlannin valtaansa 1700-luvulla, ja myös 
kristillinen sanoma teki saarelle paluun Hans Egeden 
julistamana, oma tarinansa sekin. Kuvassa Egeden 
patsas Grönlannin Nuukissa, taustalla Nuukin tuomiokirkko.
Patsas on herättänyt viime vuosina vilkasta keskustelua, 
mutta palataan siihen jos joskus kirjoitan Egedestä.
Wikimedia Commons.

Aivan unohtuneeksi ei Grönlanti toki jäänyt, ja 1605 Tanskan kuningas Kristian IV (kuningashuoneissa on tunnetusti joskus puutetta mielikuvituksesta nimien suhteen) lähetti retkikunnan etsimään tuota muinaista siirtokuntaa. Muutama inuiitti siepattiin mukaan, mutta yhtään viikinkien jälkeläistä ei löytynyt. Siirtokuntien jäänteitä löytyi vasta pastori Hans Egeden tehdessä alueelle lähetysmatkoja 1721, jolloin Tanskan valta alueella alkoi muodostua. Tutkijat ovat myöhemmin arvelleet eräästä löydetystä hautausmaasta, että se olisi poistunut käytöstä vuoden 1450 tienoilla, eli siihen mennessä väki on joko kuollut tai siirtynyt Islantiin taikka muualle.

Mitä Intiaan tulee saavuttivat tanskalaiset aikanaan senkin, tosin eivät ristiretkeläisinä. Tanskan Itä-Intian kauppakomppania perusti Etelä-Intian Tranquebariin siirtokunnan vuonna 1620 ja se säilyi Tanskan hallussa vuoteen 1845. Nikobaarien saaret kuuluivat Tanskalle 1750-luvulta vuoteen 1869 ja Serampore vuodet 1755-1839. Tranquebarissa alkoi myös luterilainen lähetystyö pietistisessä hengessä vuonna 1706, mitä pidetään luterilaisen kirkollisen maailmanlähetyksen alkuna. Näin risti oli mukana täälläkin, tosin varsin jälkijättöisesti.

Vaikka ristiretkeä ei tullutkaan sai Tanskan Itä-Intian
 kauppakomppania myöhemmin haltuunsa sieltä tukikohtia.
 Myös kristillinen sanoma tuli seudulle Bartholomäus Ziegenbalgin
saattelemana, oma kiinnostava tarinansa sekin, ehkä palataan siihenkin.
Tässä Ziegenbalgin muistomerkki Intian Tranquebarissa.
Wikimedia Commons.

Tällaiset toteutumattomat hankkeet kiehtovat mielikuvitusta. Me tiedämme, ettei Grönlannista Intiaan ole mikään unelmareitti, mutta olisiko Tanska voinut päästä voimalla mukaan siirtomaakilpaan alusta asti tuolla suunnitellulla retkellään? Olisiko Kanadasta tai vähän eteläisemmistäkin seuduista voinut tulla Tanskan valtapiiriä ja tanskan kieli kaikuisi mantereella englannin sijaan valtakielenä ja smørrebrød maistuisi hampurilaisten sijaan New Yorkissa vai mikä Ny Køpenhavn se olisikaan? Olisiko Tanska ollut pohjoinen suurvalta, jonka osana myös suomalaiset olisivat olleet jo varhain Amerikan metsiä kaskeamassa? Vähintään ajatusleikkinä mielenkiintoinen, mutta vastausta siihen tuskin löydämme. Joka tapauksessa, tanskalaisten kuninkaiden valloitussuunnitelmat ovat kiehtova historian alaviite.

Lähteet:

Catholic-Hierarchy: Bishop Vincent Peter Kampe, O.F.M. Obs. https://www.catholic-hierarchy.org/bishop/bkampev.html

Richard Hall: Matka viikinkien maailmaan. 2007.

Janus Møller Jensen: Denmark and the Crusades 1400 - 1650. 2005. https://www.sdu.dk/~/media/027AAE9BF1F24EC89501666C01F73FE4.ashx

Kurt Villads Jensen: Ristiretket. 2019.