Paddaisten kartanon evankelinen jyvärenki Johan Henrik Kuustonen (1844-1910)

 Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Kuten lukijat ovat saattaneet havaita on blogistilla sydämessään erityisen lämmin kohta Sauvoa koskeville aiheille. Tämä siitä huolimatta, että ainakaan herätysliikehistorian osalta Sauvo ei näytä olleen mitään vahvimpia valtamaita, monen liikkeen osalta ei edes reunamaita. Välillä on joku papeista edustanut jotain herätysliikettä ja saanut aikaan paikallista aktiivisuutta, mutta paikkakunnalla ei vaikuta vaikuttaneen juuri paikallisia maallikkosaarnaajia, jotka olisivat pitäneet liekkiä yllä silloinkin kun pastorit ovat vaihtuneet.

Siksipä innostuin kun satuin törmäämään Johan Henrik  Kuustosen (1844-1910) muistokirjoitukseen evankelisen herätysliikkeen Sanansaattaja -lehdessä. Kuustonen oli Ypäjällä syntynyt ja Somerolta muuttanut Paddaisten kartanon jyvärenki eli muonarenki, jolla tarkoitettiin tilatonta, omillaan asunutta henkilöä, joka teki maanomistajalle päivätöitä. Samalla hän näyttää kuitenkin olleen paikkakunnalla ainakin osan väestöä arvostama uskonnollinen toimija, jonka muistoksi perustettiin jopa sananjulistusta tukeva rahasto. Tehkäämme siis lyhyt katsaus hänen elämänvaiheisiinsa.

Nimi Ypäjän kirkonkirjoissa

Johan Henrik syntyi kirkonkirjojen mukaan 8. toukokuuta 1844 Ypäjän Perttulan kylän Papalin talossa. Tuohon aikaan koko paikkakuntaa kutsuttiin Perttulaksi, joka sai nimen Ypäjä rautatieaseman tultua rakennetuksi Ypäjän kylään. Hänen vanhempansa olivat Papalin isäntä Matts Mattsson (eli luultavimmin Matti Matinpoika sekä tämän vaimo Brita. Johan Henrik oli kuopus perheessä, johon kuului myös isoveli ja kolme isosiskoa. Perheen isä kuoli v. 1849, ja äiti meni uusiin naimisiin Johan Henricssonin kanssa.

Kuustonen ei välttämättä ole koskaan itse tätä kastettaan koskevaa merkintää Ypäjän, 
silloisen Perttulan kirkonkirjoissa katsellut, niin myöhemmin tekstissä ilmenee, että 
juuri tällä merkinnällä oli hänelle suuri henkilökohtainen merkitys. Ypäjän syntyneiden kirja 
1838-1862.

20.4.1871 Johan Henrik avioitui Amanda Gustafsdotterin (s. 10.8.1855), kanssa, joka oli kotoisin Kosken Sorvaston kylästä. Sitten kadotan hänet pariksi vuodeksi, löytääkseni hänet Someron Kimalan kartanon Härkojan torpasta kartanon renkinä. Hänen mainitaan muuttaneen sinne Tammelasta, ilmeisesti vuonna 1873. Vaimoa hänellä ei enää ole, joten Amanda on ilmeisesti kuollut. Vuonna 1874 hän muutti saman kartanon Niinisaaren torppaan ja v. 1875 Someron Ollilan Sippuun, jolloin hänellä on vaimokin, Koskella 25. helmikuuta 1855 syntynyt Justina Wilhelmsdotter. 3. tammikuuta 1876 syntyi parin ensimmäinen lapsi, Olga Karolina. 

Pieni perhe oli pian taas muuttopuuhissa, sillä 1877 he muuttivat Someron Jurvalaan. Siellä syntyivät Sigrid Maria v. 1878 ja Axel Wilhelm v. 1880, mutta Olga menehtyi jo 1879. Vuonna 1882 Kuustoset muuttivat Härkölän tai Härkälän kartanoon palvelusväeksi. Perhekin kasvoi, Edla syntyi 1882 ja Ida Helena 1885. Jälkimmäisen syntymävuonna muutettiin Saarentakaan Anttilan torpan Nissilään, josta jo 1887 palattiin Härkölään. Siellä syntyivät v. 1891 Martti Maurits, v. 1895 Juho Henrik sekä v. 1897 Aarne William.

Kartanonisännän ja rengin uskonveljeys

Härkölän kartanon isännän, kollegireistraattori Emil Reinhold Gammalin mainitaan olleen hurskas mies. Hänen määräyksestään vouti piti joka aamu tilan väelle rukoukset, joissa Gammal itsekin oli usein mukana. Vilpilliseksi osoittautuneen työntekijän hän saattoi ripeästi erottaa. Gammal oli usein mukana hengellisissä juhlissa eikä sietänyt tällaisissa juhlapaikoissa mitään "markkinamyyntiä", vaan saattoi sellaista havaitessaan kaataa myyntipöydät.

Härkälän kartanon nykyinen päärakennus on Emil Reinhold Gammalin rakennuttama 
v. 1882. Kuustosen tullessa taloon rengiksi se oli siis aivan uudenkarhea. Wikimedia 
Commons: File:Härkälän kartano. Somero. 1.jpg - Wikimedia Commons

Isännän ja hänen renkinsä hengellinen katsantokanta näyttää käyneen yksiin, ja ehkä sekin vaikutti siihen, että kun Gammal vuonna 1896 osti Sauvosta Paddaisten kartanon muutti sinne myös renki Kuustonen, tosin hieman viiveellä, sillä Kuustonen muutti Sauvoon Someron Härkölästä vasta 9. marraskuuta 1898. Gammalille Sauvoon muutossa oli kyse paluusta, sillä hän oli syntynyt siellä vuonna 1840. Hänen isänsä oli Sauvon entinen kirkkoherra Karl Reinhold Danielsson ja Gammalin muuttaessa takaisin paikkakunnalle oli siellä kirkkoherrana hänen siskonsa Fanny Alexandran mies Arvid Utter, josta olen kirjoittanut oman blogikirjoituksensa. Utter oli evankelisen herätysliikkeen miehiä, ja ilmeisesti tätä hengellisyyttä edusti myös ainakin osa hänen vaimonsa suvusta.

Johan Henrikin (tai Sauvon rippikirjassa Juha Heikin) mukana Sauvoon muuttivat vaimo Justiina sekä pojat Martti Maurits, Juho Henrik sekä Aarne William. Vuonna 1899 Paddaisten isännyys siirtyi Gammalin kuoltua tämän leskelle Ida Gammalille. Kartanon mainitaan kovasti rappeutuneen ja köyhtyneen Gammalien isännyyden alla, mitä varmasti selittää osaltaan isännän menehtyminen. Kuustonen jatkoi kuitenkin talon palveluksessa.

Emil Reinhold Gammalin sammaloitunut hautamuistomerkki seisoo 
Sauvon kirkon hautausmaan pohjoispuolella lähellä kiviaitaa. Vieressä 
hänen siskonsa Fannyn ja lankonsa Arvid Utterin hauta. Kuva itse
otettu.

Sauvossa sananjulistajana

Tältä ajalta viimeistään löytyvät varmat merkit Kuustosen uskonnollisesta harrastuneisuudesta. Hänestä muistokirjoituksen Turussa laatinut Hilma Holmberg on näet viimeistään tällöin oppinut tuntemaan hänet. Kuvauksessa ei ole juurikaan ajallisia kiinnekohtia, ja esimerkiksi Holmbergin kuvaillessa, miten Kuustonen oli havainnut oman vanhurskautensa kelvottomaksi ja kurjaksi rääsypuvuksi, mutta Jumalan sanasta havainnut Golgatalla hänelle valmistetun sellaisen puvun, joka kelpaa Karitsan iankaikkisiin häihin jää epäselväksi ovatko nämä Kuustosen vai Holmbergin sanoja.

Kuitenkin autenttinenkin lausahdus löytyy, nimittäin Holmbergin kysyttyä Kuustoselta hänen autuutensa perustusta hän vastasi tavalla, joka sopii hyvin juuri evankelisen liikkeen katsantokantaan:

"Perttulan kirkonkirjat sen todistaa, että olen autuas Jumalan lapsi Kristuksen kuoleman perustuksella, koska olen kastettu ja vieläpä kasteen kautta oikein haudattu tähän Kristuksen kuoleman ja ylösnousemisen ihanaan voittoon." 

Vakuudeksi Holmberg mainitsee Kuustosen vielä siteeranneen apostoli Paavalia: "Laupeutensa kautta hän meidät autuaiksi teki, uuden syntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta." (Tiit. 3:5).

Vaurautta ei Kuustosen osalle ollut elämässä osunut, ja Holmberg toteaakin, ettei tämän maallinen elämä "juuri kehuttavaa ollut, köyhä kun oli ja suuri oli perhe elätettävänä". Kuitenkin seuraavasta ilmenee, että hän viimeistään Sauvossa on saanut jonkinlaisen aseman hengellisenä puhujana.

Syyskuussa 1907 Suomen kristillisen työväen liiton Tähti -lehdessä näet kirjoitettiin Sauvon kristillisen työväenyhdistyksen kuukausikokouksesta, johon oli osallistunut sateesta huolimatta yli sata henkeä. Sauvon kirkkoherra J. V. Vartiainen oli puhunut kristillisestä työväenaatteesta, mutta hengellisen puheen oli pitänyt "renki Kuustonen", mitä ilmeisimmin juuri tämän kirjoituksen päähenkilö.

Tähän nähden on kiinnostavaa, kuinka Holmberg sanoo Kuustosen saaneen "kokea mitä kristittynä eläminen merkitsee". Holmbergin mukaan tämä oli saanut osakseen paljon vastustusta niin oppineilta kuin oppimattomilta, sekä papeilta että maallikoilta. Tämä viittaisi toisaalta siihen, että Kuustosen julkinen esiintyminen hengellisten asioitten saralla on ollut tuota yksittäistä tilaisuutta laajempaa, toisaalta siihen, että se on herättänyt kielteistä huomiota. Itse asiassa edellä mainitusta Vartiaisesta tiedetään, että hänelle oli Loimaalla pappina ollessaan kehittynyt vahva antipatia evankelisuutta kohtaan. Voi siis olettaa, että hän on saattanut olla Kuustosen kanssa napit vastakkain. Silti he näköjään saattoivat myös sopia samaan tilaisuuteen puhumaan, vaikka mielenkiintoisesti kirkkoherralle tuossa edellä mainitussa tapauksessa jäi esitelmöinti, Kuustoselle julistus.

Kuoleman rajan takaakin sananjulistusta tukemassa

Kuollessaan oli Kuustonen palvellut isäntäväkeään 27 vuotta. Hän kuoli 8. tammikuuta 1910. Uusi Aura -lehdessä todettiin vainajan olleen Sauvossa yleisesti tunnettu raamatullisesta tiedostaan ja uskonnollisesta mielestään. Holmbergin mukaan Kuustonen nukkui kuolonuneen "autuaallinen hymy huulilla, herätäksensä vanhurskasten ylösnousemisen ihanana aamuna."

Kun Rosenlewien suku v. 1912 osti Paddaisten kartanon sanotaan sen päärakennuksen olleen 
masentavassa kunnossa päärakennuksen hirsikehikkoa peittävän laudoituksen ollessa monesta kohtaa rikki tai puuttuessa kokonaan, pärekaton ollessa huonokuntoinen ja seinäpintojen maalinkin ollessa rapistunut. Tässä Signe Branderin v. 1911 ottamassa kuvassa tilanne ei näytä aivan niin pahalta. 
Signe Brander 1911, Museoviraston Historian kuvakokoelma: Paddaisten kartano Sauvossa | Museovirasto | Finna.fi

Johan Henrik Kuustosen hautajaisia vietettiin 23. tammikuuta 1910. Hautaan siunauksen toimitti kirkkoherra Vartiainen. Samassa yhteydessä piti haudalla puheen viilari Evankeliumiyhdistyksen kolportööri Iivari Eskola, joka puhui Roomalaiskirjeen 6. luvun 23 jakeen pohjalta: "Sillä kuolema on synnin palkka, mutta ijankaikkinen elämä on Jumalan lahja Jesuksessa Kristuksessa meidän Herrassamme." Lehtikirjoituksen mukaan hän puhui sen perusteella "mieltäylentäviä sanoja kalmiston rauhaan lasketun muistoksi". Holmbergin mukaan Eskola oli lausunut "mieleen painuvia sanoja syntiinlankeemuksen hirveistä seurauksista", mutta oli myös lohduttanut läsnäolleita "sillä ihanalla totuudella, että ne, jotka täältä lähtevät kuten vainaja, Karitsa turvanaan eivät ole kuolleet, vaan ovat menneet kuolemasta elämään ja niin saavat ijankaikkisesti elää."

Hautajaisissa pidettiin useita puheita, ja tällaisten puheiden jatkuvuuskin päätettiin varmistaa. Hautajaisissa näet perustettiin J. H. Kuustosen rahasto, josta oli tarkoitus kustantaa Evankeliumiyhdistyksen puhujien matkarahat. En tiedä, kuinka pitkäikäinen rahastosta tuli, varsinkin kun evankelisuus osittain kirkkoherra Vartiaisen myötävaikutuksella pikku hiljaa hiipui Sauvossa, mutta ainakin 3. heinäkuuta 1910 Evankeliumiyhdistyksen pastori Werneri Niinivaara vieraili puhumassa Sauvossa ja juurikin Paddaisissa.

"Vanhurskaan muisto pysyy iäti"

Näin usein sanotaan, mutta pitääkö se paikkansa? Kuustosen edustama evankelisuus sekä kristillinen työväenliike hiipuivat Sauvosta, eikä hänen muistorahastostaankaan tainnut jäädä edes muistoa. Kuka jyvärenki Kuustosta muistaa?

Kristillisen katsantokannan mukaan hänet muistaa tietysti Jumala, mutta näkisin hänen muistamisellaan olevan syytä muillekin. Hän on eräs esimerkki heistä, jotka ilman koulutusta ja vaatimattomasta yhteiskunnallisesta asemasta käsin toimivat sananjulistajina ja levittivät oikeaksi kokemaansa sanomaa eteenpäin. 

Itse asiassa Kuustonen on tässä evankelisen liikkeen osalta paikallisesti osa kiehtovaa ketjua, jonka juuri oivalsin. Sauvossa toimi ensin kappalaisena 1869-1879 ja sitten kirkkoherrana 1885-1888 omana aikanaan arvostettu evankelinen sananjulistaja Hegesippus Hippolytus Hjerpe (jonka olen esitellyt täällä: Kirkkohistorian kahinaa: Hegesippus Hippolytus Hjerpe, Perttelin profeetta, joka sai kuolla Sauvossa ), sitten vuodet 1890-1898 jo aiemmin mainitsemani evankelinen kirkkoherra Utter. Tämän jälkeen Sauvoon tuli evankelisuuteen nurjasti suhtautunut kirkkoherra Vartiainen.

Kuitenkin juuri Utterin kuolinvuonna Kuustonen muutti paikkakunnalle, ikään kuin ottamaan vastaan soihdun eteenpäin kannettavaksi. Itse asiassa Utter kuoli lokakuussa, Kuustonen muutti Sauvoon marraskuussa 1898. Ja kun Kuustonen kuoli 1910, niin saman vuoden lopussa valittiin Sauvoon kiertokoulunopettajaksi evankelinen Saara Patjas (jonka olen esitellyt täällä: Kirkkohistorian kahinaa: Sauvon ja Perniön evankelinen opettajatar Saara Patjas ), joka toimi aktiivisesti paikkakunnan hengellisessä elämässä ja tuli näkemyseroista huolimatta kohtuullisesti toimeen kirkkoherra Vartiaisenkin kanssa. Hänen muutettuaan Perniöön 1920 en tiedä, tuliko soihdulle uutta kantajaa, ehkä sellainen vielä löytyy.

Edellä kuvattu joka tapauksessa osoittaa, että hengellisten liikkeittemme historia ei aina tai useinkaan ole suurmies tai -naishistoriaa, vaan monesti vähässä uskollisten työskentelyä omalla paikallaan. Tämän vuoksi halusin kertoa teille sen vähän, mitä Johan Henrik Kuustosesta löysin. Hänenkin tarinansa ansaitsee tulla muistetuksi.

Lähteet

Evankeliumi-, Jaappanilähetys- ja Nuorisoliitto-juhlia. Sanansaattaja 9/1910, 2.5.1910. Verkkoversio: 02.05.1910 Sanansaattaja no 9 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Haudan lepoon. Uusi Aura 21 A/1910, 27.1.1910. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/803448?page=5

Hilma Holmberg: Muistosanoja. Sanansaattaja 5/1910, 1.3.1910. Verkkoversio: 01.03.1910 Sanansaattaja no 5 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Härkölän Gammalista. Forssan Lehti 94 C/1921, 6.12.1921. Verkkoversio: 06.12.1921 Forssan Lehti no 94 C - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Lauri Koskenniemi: Maallikkosaarna - Evankelisen liikkeen voima.2008.

Hannu Kujanen: Sauvon historia II. 1996.

Kuukausikokoustaan piti Sauwon yhdistys wiime sunnuntaina. Tähti 36/1907, 6.9.1907. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/721091?page=2

Sauvo, rippikirja 1891-1901. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=21285&pnum=320

Sauvo, rippikirja 1901-1910. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=21286&pnum=377

Somero, muuttaneet 1892-1910. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17568&pnum=49

Somero, rippikirja 1871-1880. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=45429&pnum=306 ja muita sivuja samasta kirjasta.

Somero, rippikirja 1881-1890. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=45432&pnum=145 ja muita sivuja samasta kirjasta.

Somero, rippikirja 1890-1899. Verkkoversio: SSHY - Kuvatietokanta - Somero

Ypäjä, rippikirja 1841-1848. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=43218&pnum=9

Ypäjä, rippikirja 1849-1855. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=43452&pnum=10

Ypäjä, rippikirja 1870-1879. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=43455&pnum=9

Ypäjä, syntyneet 1838-1862. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=43464&pnum=31

Sauvon evankelinen kapteeni ja kartanonherra Frans Ferdinand de Pont

Kirjoittanut: Ossi Tammisto

FRANS FERDINAND DE PONT (1799-1868)

Tällä kertaa olemme jälleen Sauvon hautausmaalla, mutta kohteenamme ei ole mikään herätysliikejohtaja tai kirkonmies. Sen sijaan teemme lyhyen katsauksen erään upseerin elämään, joka risteää sekä merkittävien pappissukujen että evankelisen herätysliikkeen kanssa. Tämä on Frans Ferdinand de Pontin tarina.

De Pontien hautamuistomerkki Sauvon kirkon vieressä, takana Rosenlewien 
sukuhautoja. Kuva itse otettu.

Somerolta sotilaaksi ja Sauvoon

Frans Ferdinand de Pont syntyi 16. joulukuuta 1799 Somerolla Lahden kartanossa. Hänen vanhempansa olivat Mårten Reinhold de Pont (1750-1806) sekä Anna Charlotta Jägerhorn af Spurila (1763-1799). De Pont -suvun arvellaan olleen alkujaan Ranskasta tai Valloniasta, mutta suku tunnetaan Suomesta jo 1600-luvulla. Frans Ferdinandin isoisä Jacob Reinhold de Pont (1717-1788) perusti Somerolle vuosina 1748-1833 toimineen Åvikin lasitehtaan, setä Jacob Wilhelm de Pont puolestaan Urjalaan Nuutajärven lasitehtaan v. 1793. Frans Ferdinandin Jokioisilla syntynyt äiti oli puolestaan vanhaa suomalaista aatelia, jonka juuret olivat keskiajan Paimiossa. Annan isä Reinhold Johan Jägerhorn af Spurila (1716-1790) oli upseeri ja valtiopäivämies, joka sai lempinimen "aito suomalainen" hänen valittaessaan valtiopäivillä Suomea kohdeltavan holhoavasti ja että Suomea samalla tuettiin riittämättömästi.

Lahden kartano Somerolla oli de Pontin lapsuudenkoti. Kuvan on 
ottanut Esko Aaltonen ja se kuuluu Forssan museon Esko Aaltosen 
kokoelmaan: Lahden kartano. | Forssan museo | Finna.fi

Frans Ferdinandilla oli siis merkittäviä sukulaisia, mutta hänen lapsuuteensa kuului myös synkkiä varjoja. Äiti kuoli 27. joulukuuta 1799, pojan ollessa vain 12 päivän ikäinen. Isä otti Fransia ja tämän kahta isoveljeä huolehtimaan uuden vaimon, Fredrika Sophia Munck af Fulkilan (1765-1834), jonka suku oli somerolaista aatelia, jonka juuret ulottuivat 1500-luvulle Tanskaan. Tämän myötä Fransille syntyi vielä kolme pikkuveljeä. Isä Mårten kuoli kuitenkin vuonna 1806 Fransin ollessa seitsemän, jolloin lapsikatras jäi Fransin äitipuolen hoitoon.

Aikuisena de Pont lähti sotilasuralle. Hän erosi armeijasta 7. huhtikuuta 1831 staabikapteenin eli alikapteenin arvoisena. Kyseinen sotilasarvo sijoittui luutnantin ja kapteenin väliin. 13. maaliskuuta 1834 hän vuokrasi itselleen eversti Adolf Christierssonilta Sauvon Ruonankartanon 25 vuodeksi. Tosin jostain syystä vuokra-aika laskettiin alkaneen vuodesta 1827, eli olikohan asiaa valmisteltu pidempäänkin? Joka tapauksessa hän isännöi kartanoa vuoteen 1868 asti, eli alkuperäistä vuokra-aikaa pidennettiin. Lisäksi hän omisti Sauvossa myös Sunnanbergin talon.

Ruonankartanossa ja sen alaisilla mailla majaili melkoisesti väkeä, vaikka de Pontin kauden loppupuolella ei ollut enää sellaista väenpaljoutta kuin huippuvuonna 1830, jolloin Ruonankartanon väkimäärä oli 143, enemmän kuin yhdessäkään muussa Sauvon kylässä tai talossa. Vuonna 1860 väkimäärä oli 98, mutta silläkin määrällä se oli vain yhdellä hengellä jäljessä Saustilan kartanoa kilvoitellessa Sauvon suurimman kylän asemasta. Kartanolla oli kymmenen torppaa ja kaksi muonamiestä. Ruonankartanolla oli seppä ja räätäli sekä kolme renkiä ja kolme piikaa.

Sauvon kirkkomaalta löytyy de Pontien maallisten jäännösten viimeinen leposija, 
ja kuten myöhemmästä voi päätellä he saattoivat viihtyä kuvan kirkossa eläessäänkin. 
Kirkon oikealla seinällä pilkottaa asehuone. Kyseisessä nurkkauksessa seisoo de Pontien 
hautaristi. Kuva itse otettu.

Kodinrakentamiseen kaivattiin myös puolisoa, ja de Pont avioituikin vuonna 1840 Emilia Carolina Gadolinin (1813-1868) kanssa. Tämä oli kotoisin Mynämäeltä ja hänen vanhempansa olivat suomalainen kemisti, fyysikko ja mineralogi Johan Gadolin (1760-1852) sekä tämän vaimo Hedvig Magdalena Thileman (1776-1817). Isoisä oli puolestaan tähtitieteen, fysiikan ja teologian professori sekä Turun piispa Jakob Gadolin (1719-1802) ja isoäidin isä oli fysiikan, kasvitieteen ja teologian professori sekä Turun piispa Johan Browallius (1707-1755). Näin de Pont liittyi merkittävään kirkolliseen ja oppineeseen sukuun. Gadolinit eivät tosin olleet mikään vanha pappissuku, piispa Jakobin isä oli suvun ensimmäinen pappi ja Mynämäen kirkkoherra, tämän isä puolestaan oli ollut talollinen ja kuudennusmies Kalannin Hallun kylästä Maunusta.

Lapsia perheeseen syntyi seitsemän, Ebba Emilia Charlotta v. 1841, Ida Johanna Elisabeth v. 1842, Frans Johan Alfrid v. 1844, Elin Magdalena v. 1846, Frans Vilhelm Alfred v. 1849, Maria Mathilda Augusta v. 1852 ja Oskar Ferdinand v. 1854. Tosin näistä Frans Johan Alfrid kuoli jo noin kaksivuotiaana, mistä perhe ilmoitti Åbo Tidningarissa.

Ruonankartanon päärakennus v. 1950 Irja Sahlbergin kuvaamana. Rakennus on valmistunut 
v. 1794, mutta sitä on remontoitu eri aikoina. Kuva kuuluu Turun museokeskuksen kokoelmiin: 
Sauvon Ruonan kartanon päärakennus; ulkokuva | Turun museokeskus | Finna.fi

Sauvolaisen evankelisuuden jäljillä

Kuten mainittua vaimon suvussa oli kirkollisia kytköksiä, jotka eivät kylläkään viittaa herätyskristillisyyteen. De Pontin osalta tällainen kytkös kuitenkin löytyy. Marttilassa toimi pitäjänapulaisena Karl Isak Nordlund, blogissakin esitellyn Kleofas Immanuel Nordlundin (https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/04/kirkkohistorian-henkilokuvia-kleofas.html)isä. Hän oli vahvasti v. 1844 herännäisyydestä erkaantuneen evankelisen herätysliikkeen miehiä ja kävi kirjeenvaihtoa liikkeen johtohahmon Fredrik Gabriel Hedbergin kanssa. 17. marraskuuta 1848 Nordlund kirjoittaa tälle, että hänellä on ilo kertoa kohtaamistaan uskovista säätyläisistä, joihin kuului muun muassa Sauvosta kotoisin oleva kapteeni de Pont.

En ole nähnyt alkuperäistä kirjettä, joten en tiedä kerrotaanko de Pontista siinä enemmän. Tämän perusteella kuitenkin näyttäisi, että hän on ollut kytköksissä evankeliseen herätysliikkeeseen. Tähän olikin Sauvossa edellytyksiä. Vaikka kirkkoherrat eivät näytä de Pontin aikana tuota liikettä suosineen oli kuitenkin muussa papistossa evankelishenkisiä julistajia. Näitä olivat vuosina 1844-1845 kirkkoherran apulaisena toiminut Karl Elis Roos, kirkkoherran apulainen vuosilta 1852-1857 Gustaf Ferdinand Mellberg sekä kappalainen Karl Heikel vuosina 1862-1869. 

Lisäksi voisi mainita blogissakin esitellyn apupapin Arvid Utterin ( Kirkkohistorian kahinaa: "Se rakas Utteri" -Tampereen ja Mynämäen herättäjä, Sauvon kirkkoherra Arvid Utter ) vuosilta 1861-1862, mutta en ole varma oliko hän jo tuolloin evankelinen. Paljon myöhemminhän hänestä tuli Sauvon kirkkoherra. Edellä mainittu Heikel joka tapauksessa toimi Sauvossa de Pontin elämän loppuvuodet vieraillen välillä puhumassa Turussa ja hänen ystävänsä, kuten Gustaf Dahlberg ja Viktor Mauritz Roslin, evankelisia pappeja kumpikin, vierailivat puolestaan Sauvossa. Siellä he sanoivat kohdanneensa enemmän Jumalan sanan nälkää kuin Turun pohjoispuolella. Ilmeisesti tämä kertoo siitä, että heidän sanomansa siellä kelpasi.

De Pontien hautaristi sijaitsee Sauvon kirkon kulmassa lähellä asehuoneen länsiseinää. 
Seinässä erottuu oven hahmo, sillä aiemmin kulku asehuoneeseen kävi sen sivuilta eikä 
päädystä, kuten nykyään. Kuva itse otettu.

Lisäksi vuodesta 1861 lähtien naapurissa Angelniemellä oli kappalaisena blogissakin esitelty evankelinen Hegesippus Hippolytus Hjerpe (https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/05/kirkkohistorian-henkilokuvia-hegesippus.html), joka oli tunnettu loistavista saarnataidoistaan. Häntä tultiin kuulemaan naapuriseurakunnistakin, myös Sauvosta, eikä Ruonankartanosta ollut Angelniemelle pitkä matka. On siis mahdollista, että de Pont kulutti toisinaan Angelniemenkin kirkonpenkkiä. Laajasta kannatuksesta Sauvossa todistaa sekin, että kun Heikel muutti kappalaiseksi Janakkalaan anoi yhteensä 125 sauvolaista Hjerpeä hakemaan vapaaksi jäänyttä Sauvon kappalaisen virkaa, minkä tämä tekikin astuen virkaan vuonna 1869.

He kuolivat ylösnousemuksen toivossa

Tätä ei de Pont ehtinyt kuitenkaan nähdä. Hän näet kuoli 3. tammikuuta 1868 Sauvon Ruonankartanossa, 68-vuotiaana. Kuolinilmoituksen mukaan kuolemaa edelsi pitkä ja vaikea sairaus. Kaipaamaan jäivät erityisesti leski, kuusi lasta sekä kolme veljeä. Muistokirjoituksessa oli ruotsinkielinen runonpätkä, jossa puhutaan Jeesuksen nimessä nukahtamisesta ja levosta Jeesuksen uskossa, sekä raamatunkohta Johanneksen evankeliumista. Siinä olevat Jeesuksen sanat ovat nykysuomennoksen mukaan seuraavat: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin" (Joh. 11:25).

Frans Ferdinand de Pontin kuolinilmoitus. Åbo Underrättelser nro 9/1868:
21.01.1868 Åbo Underrättelser no 9 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Kauaa ei Emilia Charlotta elänyt leskenä, sillä hän kuoli jo 3. huhtikuuta 1868 hieman alle 55-vuotiaana, kuolinilmoituksen mukaan hiljaa ja rauhallisesti nukahtaen. Kaipaamaan jäivät kuusi lasta, veli sekä sisko. Ilmoituksessa on viittaus vanhan ruotsalaisen virsikirjan virteen 245. Oletan kyseessä olevan vuoden 1695 ruotsalainen virsikirja, jolloin kyseessä olisi virsi Jesus är min wän then bäste ('Jeesus on parhain ystäväni'), nykyisessä ruotsinkielisessä virsikirjassa numero 265, suomenkielisessä numero 273 ('Jeesus, parhain ystäväni'). 

Emilia Carolina de Pontin kuolinilmoitus. Helsingfors Dagblad nro 92/1868:
22.04.1868 Helsingfors Dagblad no 92 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

De Pontien jälkeenkin Ruonankartano pysyi vielä hetken suvun piirissä, sillä kartanon vuokraajaksi tuli heidän vävynsä, kapteeni Gustaf Ferdinand af Hällström, tytär Ida Johanna Elisabethin puoliso. Olikohan hän ollut jo aiemmin apuna kartanolla, mikäli de Pont oli tosiaan sairastellut pidempään? Joka tapauksessa hänen isännyytensä jatkui vain vuoteen 1872 asti, jolloin isännäksi tuli Mathias Gisiko. Tämä tuli tekemään merkittävän elämäntyön Sauvon kunnan luottamustehtävissä, mutta se olisikin jo toinen tarina...

De Pontien hautamuistomerkki hieman lähempää.
Kuva itse otettu.

De Pontien hautaristi kohoaa Sauvon kirkon asehuoneen vieressä. Sen takapuolelle on kirjoitettu ruotsinkielinen raamatunkohta Ps. 32:10, tosin oikeastaan siinä lukee vain jakeen loppuosa: "Den som hoppas uppå Herran, honom skall barmhertighet omfatta" ('joka Herraan turvaa, häntä ympäröitsee armo´ (v. 1938 raamatunkäännös). Näistä lukuisista kristillisistä teksteistä sekä Nordlundin kirjeestä uskallan ajatella, että de Pontit olivat tällaisia Herraan turvaavia. Näin heidän elämänsä antoi pienen välähdyksen Sauvossa 1800-luvulla vaikuttaneeseen evankelisuuteen.

Kuvan raamatunlause löytyy hautaristin takapuolelta. Se on julistamassa tämän pariskunnan 
lujaa luottamusta Herraan. Kuva itse otettu.

Lähteitä:

Döde. Helsingfors Dagblad nro 19/1868. Verkkoversio: 24.01.1868 Helsingfors Dagblad no 19 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Döde. Hufvudstadsbladet nro 19/1868. Verkkoversio: 24.01.1868 Hufvudstadsbladet no 19 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Dödsfall. Åbo Tidningar nro 100/1846. Verkkoversio: 23.12.1846 Åbo Tidningar no 100 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Hannu Kujanen: Sauvon historia II. 1996.

Mynämäen seurakunnan vihittyjen luettelot 1836-1891. Verkkoversio: Kuvien tarkastelu - Kansallisarkisto | Asiointipalvelu Astia (narc.fi)

Ruonankartano Sauvossa. Kunnallislehti nro 43/1927. Verkkoversio: 27.10.1927 Kunnallislehti no 43 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Sauvon seurakunnan rippikirja 1840-1848. Verkkoversio: Kuvien tarkastelu - Kansallisarkisto | Asiointipalvelu Astia (narc.fi)

Sauvon seurakunnan rippikirja 1856-1862. Runagård Boställe. Verkkoversio: SSHY - Sauvo , Rippikirja, 1856-1862 - Kuva 272 (sukuhistoria.fi)

Someron seurakunnan rippikirja 1796-1803. Lachtis Gård. Verkkoversio: Kuvien tarkastelu - Kansallisarkisto | Asiointipalvelu Astia (narc.fi)

Lauri Takala: Suomen evankelisen liikkeen historia II. 1844-1851. Toinen nide. 1937.

Lauri Takala: Suomen evankelisen liikkeen historia III. 1852-1873. 1948.