Tarina ruotsalaiselta hautausmaalta: lähetysmies Johannes Neander (1846-1895)

JOHANNES NEANDER (1846-1895)

Matkatessani Ruotsissa majoituin myös Finspångin kunnassa vanhassa Risingen kirkonkylässä. Majapaikkana toimi vanha pitäjäntupa, joka nykyään on Ruotsin suomenkielisen Kansanlähetyksen lähetyskoti majatalopalveluineen. Vieressä sijaitsee entinen koulurakennus ja vastapäätä Risingen vuonna 1849 valmistunut kirkko. Mitä idyllisin kokonaisuus siis.

Uteliaisuuttani aloin selvittää, oliko paikkakunnalla vaikuttanut kirkkohistoriallisesti kiinnostavia henkilöitä. Silloin törmäsin Risingen kirkkoherrana vuosina 1886-1895 toimineen Johannes Neanderin (1846-1895) nimeen. Hänen vaiheensa alkoivat kiinnostaa, ja päätin etsiä hänen hautaansa kirkkomaalta. Ennen kuin ehdin sinne kävimme vilkaisemassa muutaman kilometrin päässä ollutta Risingen vanhaa kirkkoa. Silloin yllätyksekseni löysin Neanderin haudan sieltä, sitä erityisesti etsimättä. Tämä ja eräs myöhempi tapaus matkallamme vaikutti siihen, että vakuutuin tarpeesta kertoa Neanderin tarina.

Tässä kuvassa tarinamme päähenkilö on jo vanhempi 
pappismies. Hän ei kuitenkaan tullut pappissuvusta, vaan 
oli torpparin poika. Kuvan lähde Rötter.se: #194967 (rotter.se)

Saarnaajan pojasta saarnaaja

Johannes Neander syntyi 16. lokakuuta 1846 Ruotsin Vångassa Itä-Götanmaalla viidentenä yhdeksästä sisaruksesta, joista osa tosin kuoli pieninä. Hänen vanhempansa olivat torppari Anders Fredrik Nilsson (1810-1868) ja tämän vaimo Johanna Larsdotter (1816-1890). Isä Anders oli torpparintyönsä ohessa kolportööri, maallikkosaarnaaja, joka samalla levitti kristillistä kirjallisuutta. Häntä on pidetty yhtenä sen ajan Ruotsin tunnetuimmista maallikkosaarnaajista, joka yhdessä parin muun kanssa oli keskeisessä roolissa 1850-luvulla pohjoisella Itä-Götanmaalla alkaneelle evankeliselle eli roseniolaiselle liikehdinnälle. Anders kuoli saarnamatkalla Mästerbyn Ejmundsbyssä Gotlannissa vuonna 1868.

Neanderin isä Anders oli arvostettu maallikkosaarnaaja. 
Hänen esimerkkinsä oli varmaan innoittamassa nuorta Johannesta 
pappisuralle.
Kuvan lähde Svenska män och kvinnor. Biografisk uppslagsbok 5. Lindorm-O. (1949).

Tuolloin pojasta oli jo kovaa vauhtia kasvamassa sananjulistaja hänestäkin. Jo 14-vuotiaana hän oli päättänyt haluavansa pastoriksi. Hän alkoi opiskella vuonna 1862 18-vuotiaana ensin Linköpingissä, minkä mahdollisti apulaispastori Dahlbergerin antama yksityisopetus, hän näet oli huomannut pojan lahjakkuuden. Linköpingistä hän jatkoi vuonna 1863 Norrköpingissä ja tuli Uppsalan yliopiston opiskelijaksi vuonna 1868. Vuonna 1873 hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon ja vuonna 1876 teologisen tutkinnon saaden samana vuonna Uppsalassa pappisvihkimyksen.

Hän oli kuitenkin jo opiskelujen aikana ollut aktiivinen niin kristillisessä järjestötoiminnassa kuin myös opetustyössä, joista kumpikin puoli näytteli myös jatkossa keskeistä osaa hänen elämässään. Hän näet oli opiskeluaikanaan vuosina 1871-1874 Uppsalan kaupunkilähetyksen hallituksen jäsen sekä vuosina 1873-1876 Fjellstedtin koulun (Fjellstedtska skola) opettajana Uppsalassa. Kyseinen koulu oli nimetty pastori ja lähetysmies Peter Fjellstedtin (1802-1881) mukaan ja siellä painotettiin erityisesti klassisia kieliä eli latinaa ja kreikkaa.

Lähettien kouluttajana ja lähettäjänä

Vuosina 1876-1888 Neander toimi Johannelundin lähetysinstituutin rehtorina Tukholmassa. Instituutti koulutti lähetystyöntekijöitä ja evankelistoja vahvassa yhteydessä roseniolaisen herätyksen pohjalta syntyneeseen Evankeliseen isänmaansäätiöön (Evangeliska fosterlandsstiftelsen, EFS). Hän olikin samalla säätiön ulkolähetysosaston esimies toimittaen vuosina 1880-1888 myös järjestön lähetyslehteä.

Neanderin työkauteen osui myrskyisiä aikoja, kun Paul Petter Waldenströmin (1838-1917) subjektiivinen sovitusoppi sekä yksityinen ehtoollisenvietto johtivat Waldenströmin ja tämän kannattajien eroamiseen säätiöstä ja Ruotsin kirkosta perustaen oman vapaakirkon, Ruotsin lähetysliiton vuonna 1878 (Waldenström tosin erosi Ruotsin kirkon pappisvirasta vasta 1882).

Huolimatta hajaannuksen tuomista väen ja voimavarojen hupenemisesta Evankelisessa isänmaansäätiössä onnistuttiin 1860-luvulla aloitettua lähetystyötä Itä-Afrikassa jatkamaan, minkä lisäksi vuonna 1877 avattiin uusi lähetyskenttä Intiassa. Vaikka Neander ei varmasti tehnyt näitä ratkaisuja yksin kertovat ne hänen kyvykkyydestään toimia johtajana vaikeassa tilanteessa. Alettiinpa hänen kaudellaan myös kouluttaa Johannelundissa eritrealaisia kristittyjä evankelistoiksi synnyinseudulleen Afrikkaan, aloittaen neljästä.

Onesimus Nesib (n. 1860-1931) oli yksi ensimmäisistä Johannelundissa koulutetuista afrikkalaisista. Hän opiskeli siellä vuosina 1876-1881. Kuva Wikimedia Commons.

Kirkkoherran äkkikuolema

Vuonna 1886 hänet valittiin Risingen kirkkoherraksi, tosin hän astui virkaan vasta vuonna 1889. Risinge sijaitsee Itä-Götanmaalla pohjoiseen Neanderin synnyinpitäjästä Vångasta. Vuonna 1891 hänet valittiin lääninrovastiksi. Neander kuoli 25. helmikuuta 1895. Hän oli saarnannut tavalliseen tapaan laskiaissunnuntain messussa 24. helmikuuta, mutta yöllä hän nukkui huonosti ja heräsi pahaan päänsärkyyn. Päivällisajan tienoilla hän tunsi rinnassaan rajua kipua ja menehtyi pian saman päivän iltana.

Risingen vuonna 1849 valmistuneessa kirkossa sai Neander toimia sananjulistajana. Kuva itse otettu.

Hänet haudattiin 10 päivää myöhemmin Risingen vanhan kirkon hautausmaalle, jossa jo lepäsi 15-vuotiaana menehtynyt tytär Ester (1879-1894). Neander oli jo vuonna 1876 avioitunut Johanna Maria Edmanin kanssa. Lapsista täysi-ikäisiksi elivät tytär Anna Maria (1877-1955), joka avioitui opettaja Karl Oskar Wärnströmin kanssa, sekä poika Johannes Natanael Neander (1881-1929), valokuvaaja, joka avioitui Emelia Kristina Svenssonin kanssa. Kummallakin lapsista oli jälkeläisiä.

Neander julkaisi erityisesti lähetysaiheista kirjallisuutta. Sitä ei liene suomennettu, mutta vuonna 1887 Finland -lehdessä mainostettiin hänen skotlantilaisesta Intian-lähetistä Alexander Duffista tekemäänsä kirjasta ja vuonna 1889 samassa lehdessä Missionsbibliotek för folket -sarjan neljättä ja viidettä osaa. Postuumisti 1916 julkaistu saarna- ja kirjoituskokoelma Manande vittnesbörd ei liene levinnyt Suomessa.

Risingen keskiaikaisen pyhän Marian kirkon hautuumaalla on Neanderin, hänen vaimonsa sekä tyttärensä viimeinen leposija. Kuva itse otettu.

Uudenvuodenlaulun jäljillä

Kuitenkin ainakin jotkut Suomessa ovat tunteneet hänen laulunsa. Nyt pieni muisto matkaltani. Yövyimme myös Itä-Götanmaan Falketorpissa Evangelisk Luthersk Mission - Bibeltrogna Vänner -järjestön tiloissa. Kyseinen järjestö erkani Evankelisesta isänmaansäätiöstä vuonna 1911 katsottuaan sen lipsuneen Raamatun auktoriteetista Jumalan sanana myös Vanhan testamentin osalta. Tämä jako liikkeessä tapahtui siis vasta Neanderin kuoleman jälkeen.

Selailin majapaikkamme kirjahyllyä ja tartuin järjestön laulukirjaan Lova Herren. Silloin huomasin, että siellä on yksi Neanderin sanoittama laulu! Löytämässäni versiossa Neanderin laulu oli numero 132, alkaen sanoilla Huru hastigt de flyr, våra dagar och år. Jälkikäteen huomasin, että Lova Herren -kirjasta on tehty vuonna 2020 uusi versio, jossa laulun numero on 114 ja se alkaa nyt sanoilla Tänk så hastigt de flyr, våra dagar och år. Molemmissa se kuuluu uudenvuodenlaulujen osastoon. Neander on kirjoittanut laulun vuonna 1888, ja se on ollut myös EFS:n Sionstoner -laulukirjassa. Vuodesta 1986 lähtien EFS on käyttänyt Ruotsin kirkon virsikirjaa lisäviholla höystettynä, eikä Neanderin laulu ole enää mahtunut siihen.

Neanderin hauta osui silmiini aivan sattumalta, sillä olin aikonut etsiä sitä Risingen uudemmalta hautausmaalta. Kuva itse otettu.

Mutta on tuo laulu tunnettu myös Ruotsin rajojen ulkopuolella. Yhdysvalloissa ruotsalaiset siirtolaiset perustivat oman kirkon, lyhyeltä nimeltään Augustanasynoden. Vuonna 1891 heidän parissaan julkaistiin laulukirja Hemlandssånger, jonka uudenvuodenosastossa numerolla 44 oli myös tämä Neanderin laulu.

Mutta löysinpä todisteen siitä, että Neanderin veisu tunnettiin myös Suomessa, ja vielä kauan hänen kuoltuaankin. Löysin näet Kansalliskirjaston sivuilta lehden I Rätt Spår, joka oli ruotsinkielinen Suomen rautatieläisten kristillisen yhdistyksen lehti. Vuoden 1934 yhdessä numerossa oli lainattu laulusta pari säettä otsikolla Vid årsskiftet, ja vuonna 1935 lehdessä oli ruotsalaisen Natanael Beskowin (1865-1953) hengellinen kirjoitus. Monet varmaan tietävät hänen vaimonsa, lastenkirjailija ja kuvittaja Elsa Beskowin (1874-1953).

I Rätt Spår ("Oikeilla raiteilla") oli suomalainen 
rautatieläisten kristillinen lehti, jossa Neanderin laulukin tunnettiin.

Natanael Beskow sanoitti itse useita hengellisiä lauluja, joista meillä Suomessa tunnetuin lienee useampaan hengelliseen laulukirjaan päässyt Synnit poissa, autuutta oi ('"Utan synd" - saliga ord'), mutta tuossa kirjoituksessaan hän oli kuitenkin lainannut paria säkeistöä Neanderin laulusta. Artikkelin nimi oli När dödsbudet kommer..., ja siihen sopivat hyvin Neanderin ajan rientämistä kuvaavat säkeet.

Mutta millainen siis on tuo laulu? Siinä lauletaan ajan rientämisestä, sen oikein käyttämisestä ja pyydetään siihen Herran apua. Sanat kirjoittaessaan hän oli 42-vuotias. Kun luen hänen säkeitään vuosista, jotka pakenevat kuin virta, joka uppoaa mereen en voi olla ajattelematta niin hänen isänsä äkillistä kuolemaa kuin myös Neanderin omaa äkillistä lähtöä 48-vuotiaana. 

Lova Herren -kirjassa laulu on 5-säkeistöinen, mutta kirjoitan tähän alle ne säkeet, jotka oli kirjoitettu edellä mainittuun rautatieläisten lehteen ja yritän kyhätä jonkinlaisen raakakäännöksen näistä säkeistä heille, joilta ruotsi ei taitu:

1. Huru hastigt de fly, våra dagar och år,

ja, det såsom flöge vi bort.

Som den härliga sommar och blommande vår

är vårt jordeliv, ack, huru kort!

Som en nattväkt framskrider, omärkligt förgår,

så försvinna för oss våra år.

(1. Kuinka nopeasti karkaavat päivämme ja vuotemme,

kuin lentäisimme pois.

Kuin ihana kesä ja kukkiva kevät

on maallinen elomme, voi, niin lyhyt!

Kuin yövartio etenee huomaamatta päättyen

niin katoavat meidän vuotemme.)

2. Huru hastigt de fly, våra dagar och år,

lika strömmen, som sjunker i hav.

För var knäpp, varje slag, som här pendelen slår,

utav livet ett stycke klipps av.

Snart ock framme vid gränsen envar av oss står,

då de flytt, våra dagar och år.

(2. Kuinka nopeasti karkaavat päivämme ja vuotemme,

kuin virta, joka uppoaa mereen.

Sillä jokainen napsahdus, jokainen isku, jonka heiluri lyö,

leikkaa palasen elämästämme.

Pian myös jokainen seisomme sen rajan edessä,

jonka taa muuttivat nuo päivämme ja vuotemme.)

3. Huru hastigt de fly, våra dagar och år.

Uti stoftet vi böja oss ned.

Och vi bedja: för Frälsarens pina och sår,

för den smärta på korset han led,

ack, förlåt oss, o Fader, vår syndaskuld svår,

som vi hopat det lyktade år!

(3. Kuinka nopeasti karkaavat päivämme ja vuotemme.

Me tomussa kumarramme.

Ja rukoilemme: Vapahtajan piinan ja haavojen tähden,

hänen ristillä kärsimänsä kivun tähden,

oi, armahda meitä, oi Isä, vaikeassa syntivelassamme,

jonka kokosimme kuluneena vuonna!)

4. Och om nådigt du skänker oss ännu ett år,

o, giv kraft med förlåtens frid!

Låt oss märka, att städs vid vår sida du går,

att vi manligt må kämpa vår strid,

att vår fiende aldrig besegra oss får

i det kommande okända år.

(4. Ja jos armollisesti suot meille vielä yhden vuoden,

oi, anna voimaa anteeksiantamuksen rauhassa!

Anna meidän huomata, että palvelukseesi ottaen kuljet vierellämme,

että olisimme miehekkäät taistelussamme,

ettei vihollisemme koskaan kukistaisi meitä

tulevana tuntemattomana vuotena.)

(Täältä voitte lukea viidennen säkeistön sekä kuunnella ainakin yhden sävelvaihtoehdon laululle: Sionstoner 2023: O så hastigt de flyr )

Miksi muistella Neanderia?

Niin, koin siis, että Neanderin tarina on kerrottava, vaikka se ei herättäisikään suomalaisessa lukijassa suuria intohimoja. Mitätön mies hän ei ollut, olihan hänellä tärkeä rooli kristinuskon levittämisessä Itä-Afrikassa ja Intiassa.

Hänen maallinen elonsa päättyi yllättäen ja suhteellisen varhain. Kuitenkin omassa laulussaan hän oli itse tiedostanut ja tunnustanut elämän ailahtelevuuden ja lyhyyden. En tiedä paljonko hän ehti asiaa ajatella ennen yllättävää kuolemaansa, mutta hänen hautakivensä ainakin julistaa taivastoivoa, oikeastaan taivasvarmuutta. 

Siihen on näet kirjoitettu Luukkaan evankeliumin 18. luvun 31. jakeesta sanat: Se, vi gå upp till Jerusalem ("Katso, me menemme ylös Jerusalemiin"). Niin, Neander on kuollut, mutta hänen hautakivensä julistaa edelleen rohkeasti sen ääreen pysähtyville hänen muuttoaan Jumalan luo, taivaalliseen Jerusalemiin.

Neanderien hauta julistaa siirtymistä taivaalliseen Jerusalemiin. Kuva itse otettu.

Lähteet:

Lova Herren

Svenska män och kvinnor. Biografisk uppslagsbok 5. Lindorm-O. (1949). Verkkoversio: http://runeberg.org/smok/5/0450.html (hakusana 'Neander, Johannes' ja 437 (Svenska män och kvinnor : biografisk uppslagsbok / 5. Lindorm-O) (runeberg.org) (hakusana 'Nilsson, Anders Fredrik').

15.12.1928 Evangeliskt vittnesbörd no 24 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

10.12.1887 Finland no 287 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

21.12.1889 Finland no 298 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

18.12.1887 Finland no 294 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

01.10.1935 I rätt spår : tidskrift utgiven av Järnvägsmannens kristliga förening i Finland no 8 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

01.12.1934 I rätt spår : tidskrift utgiven av Järnvägsmannens kristliga förening i Finland no 10 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Mammas släkthistoria (rolferic.se)

Ruotsalaisen rovastin kymmenvuotinen taistelu hallitusta ja opetusjärjestelmää vastaan 1900-luvun alkupuoliskolla

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Lars Magnus Engström (1867-1951), 
joka uhmasi Ruotsin hallitusta yli 
kymmenen vuotta. Wikimedia Commons.

Kirkon historian murroskohdissa nousee usein esille voimakkaita persoonia, taistelijoita, jotka ovat valmiita puolustamaan kantaansa vaikka yksin suurta enemmistöä vastaan. Heidän kanssaan voi olla samaa mieltä tai heidän kantaansa voi pitää typeränä, mutta joka tapauksessa kukaan ei voi epäillä sitä, että he ovat vakaumuksessaan vilpittömiä. Blogisti törmäsi yhteen tällaiseen tapaukseen länsinaapuristamme ja haluaa jakaa sen nyt teille.

Nousujohteista pappisuraa

Tarinamme keskeinen henkilö Lars Magnus Engström syntyi Grinstadissa Ruotsin Dalslandissa 28. helmikuuta 1867. Hän opiskeli teologiaa Uppsalassa ja päätyi aikanaan papiksi kotiseudulleen Bolstadiin 1895. Vuonna 1914 hänestä tuli Bolstadin kirkkoherra ja 1918 eteläisen Dalslandin lääninrovasti. Vuotta aiemmin hän oli tehnyt Karlstadin piispan toimeksiannosta synodaaliväitöskirjan paikallisseurakunnasta  pappiskokousta varten. Siitä oltiin kuitenkin laajemminkin kiinnostuneita, sillä vuoteen 1928 mennessä siitä oli otettu jo kolmas painos.

 Voisi siis sanoa, että hän oli varsin arvossapidetty pappismies. Tuossa 420-sivuisessa teoksessaan  Lokalförsamlingen hän kirjoittaa pastorin yksilöllisyydestä ja sen tärkeydestä näin: "Pastorin individuaalisuus on Jumalan lahja, Jumalan uskottu leiviskä, Jumalan ihme. Sitä ei ole halveksittava. Sitä on kunnioitettava. Sitä ei ole hävitettävä. Se on pyhitettävä. Se on armolla hedelmöitettävä. Pyhän Hengen on alituisesti saatava siihen vaikuttaa ja sitä kasvattaa. Hänen on saatava uudistaa, puhdistaa ja muodostaa se. Muuten pastorista ei koskaan tule sitä, mitä hänestä on aiottu." Engström itse saikin lähitulevaisuudessa lähteä kulkemaan hyvin yksilöllistä tietä. Ja että pian ympäri Ruotsin hän olisi suorastaan käsite, Bolstadin rovasti, Bolstadsprosten.

Kirkon ja valtion hankala yhtälö: Vähä katekismus museoon

Vuonna 1919 Ruotsissa näet vahvistettiin uusi opetussuunnitelma. Tuolloin Ruotsissa kansakoulut olivat edelleen  seurakuntien yhteydessä ja vastuulla. Tätä yhteyttä ei tässäkään yhteydessä purettu. Kuvaavaa muuten tälle yhteydelle oli se, että opetusasioista vastaava ministeri oli ecklesiastikminister eli kirkollisten asioiden ministeri näin vapaasti suomennettuna. Nimitys vaihtui vasta 1968, kun syksyllä 1967 ministerinä aloittaneen Olof Palmen titteli vaihtui opetusministeriksi.

Mutta nyt mentiin jo reippaasti ohi aiheemme. 1919 kirkollisten asioiden ministerinä toimi sosialidemokraattien  Värner Rydén liberaalien Nils Edénin hallituksessa. Hänen opetussuunnitelmansa mukaisesti oli kristinuskon perusasiat vastedes käsiteltävä Vuorisaarnan käsittelyn yhteydessä ilman mitään erityistä oppikirjaa. Aiemmin oppikirjana käytettyä Martti Lutherin Vähä katekismusta sai lukea ainoastaan kerran läpi kirkkohistoriallisen todistuskappaleen muodossa kuudennella luokalla osana kirkkohistorian opetuksen uskonpuhdistusta käsittelevää osuutta. Perinteinen katekismuksen opinkappaleiden ulkoa opiskelu peräti kiellettiin. Kirkon kantilta tämä radikaali muutos oli iso ongelma, sillä perinteisesti kansakouluopetus oli mielletty kirkon kasteopetuksen jatkoksi. Tästä perinteestä haluttiin nyt selvästi valtion taholta irti. Ei auttanut esimerkiksi valtiopäivämies Karl Johan Ekmanin huomautus, että Vuorisaarna ei moraaliopetukseen keskittyvänä kykene tarjoamaan runkoa kokonaisvaltaiselle opetukselle kristinuskosta samalla tavalla kuin katekismus.

Värner Rydén (1878-1930)
halusi ministerinä siirtää 
Vähä katekismuksen uskonnon-
opetuksen keskiöstä historian
puolelle. Wikimedia Commons.

Kirkon puolella muutoksen seuraukset havaittiin pian. Opetuksen laatu vaihteli rajusti, sillä käytännössä jokainen opettaja joutui laatimaan oman oppikirjansa, kun mitään yleistä oppikirjaa ei ollut. Rippikouluissa huomattiin, että uuden opetussuunnitelman mukaan opetetut lapset omasivat hyvin puutteelliset tiedot kristinuskon sisällöstä. Vuonna 1929 Tukholman lapsille tehty koe antoi sekin karuja tuloksia, sillä suuri osuus lapsista tunsi hyvin huonosti esimerkiksi kymmenen käskyä. Toki on vaikea sanoa, johtuiko tämä vain uudesta opetussuunnitelmasta. Joka tapauksessa kirkon taholta oltiin tilanteesta hyvin huolestuneita.

Engströmin yksinäinen taistelu - kuninkaan sympatian tukemana

Yksi papeista ei kuitenkaan tyytynyt olemaan huolestunut. Engström ja hänen Bolstadin seurakuntansa valitsivat aivan oman tiensä. Engströmin johdolla siellä kieltäydyttiin noudattamasta uutta opetussuunnitelmaa, jonka vuoksi siellä opetettiin uskontoa enemmän kuin suunnitelma oli ohjeistanut, minkä lisäksi Vähä katekismus säilyi oppikirjana. Koska kirkkoherra oli viran puolesta pitäjän kansakouluneuvoston puheenjohtaja oli moinen mahdollista. Tässä hän selvästi noudatti oman kirjansa linjaa: "Pastori on seurakunnan hengellinen keskipiste, hän on kuin laivan perämies, sotajoukon päällikkö."

Mutta miksi hän vastusti päätöstä? Varmaan osin siksi, että hän piti vanhaa systeemiä uskonnonopetuksen kannalta parempana. Mutta hän perusteli asiaa myös sillä, että hänen mielestään tehty päätös oli laiton. Tätä kantaansa hän perusteli sillä, että aiempi koululaki oli valtiopäivien ja kirkolliskokouksen yhdessä säätämä, kun taas tämä uusi laki oli yksin valtiopäivien tekemä. Siksikään Engström ei katsonut voivansa hyväksyä sitä.

Kuningas Kustaa V (1858-1950)
suhtautui Engströmiin sympatialla 
eikä suostunut vahvistamaan hänen
erottamistaan. Wikimedia Commons.

Engström päätyi melko vaikuttavaan ratkaisuun ja päätti mennä kuninkaan puheille. Silloin kuninkaana oli Kustaa V. Engström oli valmis vaikka luopumaan virastaan ennemmin kuin alistuisi uuden lain vaatimuksiin. Odottaessaan kuninkaan puheille pääsyä hän huomasi, että muut vieraat olivat kuninkaan puheilla vain hyvin lyhyen aikaa ja hän murehti, ehtisikö selittää kuninkaalle asiansa. Kuningas antoi kuitenkin hänelle peräti puoli tuntia. Engström sai kertoa kuninkaalle kantansa ja totesi asian näin käsittävänsä Jumalan edessä. Kuningas puolestaan oli luvannut hänelle tekevänsä hallituksen istunnossa sen minkä voi. Engströmiä oli suuresti ilahduttanut kuninkaan tunnustus siitä, että hän itsekin usein etsi Jumalan edessä ratkaisua vaikeisiin kysymyksiin.

Eihän Ruotsin kuninkaalla enää ollut sellaista valtaa kuin joskus entisinä aikoina, mutta jotain hän saattoi tosiaan tehdä. Silloinen sosialidemokraattinen pääministeri Hjalmar Branting  totesi näet jossain vaiheessa Engströmin asiasta jyrkästi: "Me erotamme sen miehen virasta!" Tähän oli kuningas kuitenkin todennut tyynesti: "Sen erokirjan alle en minä kirjoita nimeäni." Niinpä Engström säilyi virassaan ja saattoi jatkaa omalla linjallaan.

Hjalmar Branting (1860-1925) 
olisi pääministerinä mielellään 
erottanut Engströmin virasta.
Wikimedia Commons.

Taistelua, tappioita ja ei voittoa, mutta parempaan suuntaan

 Joku hallinnossa tuli lausuneeksi, ettei Katekismusta olisi saatu poistettua, jos Ruotsissa olisi ollut kymmenen Bolstadin rovastin kaltaista, mutta Engström oli ainoa laatuaan. Hänen uransa ja asemansa kirkossa myös kärsi, sillä vuonna 1926 hänet jätettiin valitsematta Ruotsin kirkon ylimääräiseen kirkolliskokoukseen. Tämä huomioitiin myös Suomessa, sillä hänen tiedettiin edellisen syksyn kirkolliskokouksessa edustaneen pontevasti perinteistä luterilaista kantaa. Bolstadin rovasti, jonka urakehitys oli tätä ennen ollut kovin suotuisa ja joka oli ollut kirkolliskokouksen jäsen vuosina 1920 ja 1925 sekä pappiskokouksen puheenjohtaja 1917, oli maalannut itsensä nurkkaan.

Engström kuitenkin jatkoi linjallaan vuosikausia. Hän oli varmaan tässäkin sisäistänyt oman kirjansa ajatuksia: "Ensimmäisinä pappisvuosina käy taistelu suhteellisesti helpoimmin. Sitten moni väsyy jättäen taistelun sikseen. Mutta ei alku, vaan loppu kaunistaa työn." Rohkaisua hänelle varmasti antoi se, että hän ei ollut yksin, vaikka olikin kirkkoherroista ainoa, joka pitäytyi vanhassa käytänteessä. Vuonna 1927 näet luovutettiin kuninkaalle 350 000 hengen allekirjoittama anomus, jossa vaadittiin isien uskon kanssa sopusoinnussa olevaa uskonnonopetusta ja että uskonnonopetusta kouluissa olisi lisättävä. Siihen asti, että saataisiin laadittua kelvollinen oppikirja tulisi käyttää Vähä katekismusta ja sen vuonna 1878 laadittua selitystä. Tämä haluttiin toteutettavan vuonna 1929 Katekismuksen riemuvuotena. Tuo vuosi ei kuitenkaan tuonut Katekismuksen palautusta, vaan sen sijaan iskun jo kymmenettä vuotta vastarintaa tehneelle Bolstadille. Sen kouluneuvosto näet päätti tuolloinkin yksimielisesti pitää Vähää Katekismusta uskonnonopetuksen oppikirjana, jolloin kunnan kansakouluilta evättiin valtionavustus, yhteensä 11 500 kruunua.

Tukeakin kuitenkin tuli edellä mainitun anomuksen lisäksi . Eräs maakunnan lehdistä järjesti varainkeruun Bolstadin hyväksi, joka tuotti lyhyessä ajassa 100 000 kruunua. Lisäksi poliittisestikin alkoivat vapaammat tuulet puhaltaa ja hallitus tinki Katekismus-kiellossaan ja salli sen laajemman käytön, vaikka ei palauttanutkaan sitä entiseen asemaansa. Muutenkin uskonnonopetusta oli tarkoitus kehittää. Niinpä myös Bolstadissa joustettiin ja tyydyttiin uuteen linjaukseen.

Engströmin motiivit ja perintö

Oliko Engström vanhoillinen jääräpää? Hänet 1920-luvun kamppailujen keskellä tavannut suomalainen myöhempi professori ja piispa E. G. Gulin kuvaili hänellä olleen avoimen ja suoran luonteen, jonka kanssa oli helppo olla. Hän eli vaimonsa ja pienen palvelusväen kanssa, sillä avioliitto oli lapseton viettäen joka aamu ja ilta hartaushetkiä, joihin kuului virren veisuu, vanhojen hartauskirjojen luku ja harras rukous. Kodin kirjasto sisälsi valtavan valikoiman erityisesti vanhempaa luterilaista kirjallisuutta. Hänen suosikkejaan olivat juuri vanhemmat luterilaiset kirjailijat, joissa oli mukana pietistejäkin, kuten Scriver, Francke, Spener, Bengel, Arndt, Andreae, Schartau ja Svedberg. Myös suomalaisia kirjoittajia hän tunsi, esimerkiksi Henrik Renqvistin. Engströmin kirjoituksia itse asiassa julkaistiin myös suomalaisissa hengellisissä lehdissä. Engströmin kodissa vieraili ja majoittui vuosien varrella useita teologian opiskelijoita, joita hän tahtoi tukea neuvoin, taloudellisesti sekä esirukouksin auttaakseen näitä tulemaan uusiksi Ruotsin kirkon palvelijoiksi.

Engström oli selvästi vakuuttunut perinteisen luterilaisen opetuksen toimivuudesta, eikä halunnut tinkiä siitä. Me voimme ihmetellä sitä, oliko tosiaan välttämätöntä opettaa Vähä katekismusta juuri koulussa sen sijaan, että seurakunta olisi itse huolehtinut asiasta jotain muuta kautta, mutta on muistettava se tausta, josta tuolloin lähdettiin liikkeelle, eli että koulun uskonnonopetus oli ollut käytännössä osa kirkon omaa kastettujen opetusta. Engström halusi pitää tästä kiinni, sillä hän luonnollisesti katsoi kaikille olevan ainoastaan hyväksi oppia se usko, jota Vähä katekismus opetti.

LM Engströms gymnasium toimii Göteborgissa 
kunnioittaen nimellään Bolstadin rovastin muistoa. 
Wikimedia Commons.

Bolstadin rovastin muisto elää edelleen muun muassa Göteborgissa, jossa toimii luterilaiselta pohjalta toimiva 570 oppilaan oppilaitos LM Engströms gymnasium. Engström oli perustamassa  sitä vuonna 1924 ja koulun muuttuessa 1990-luvun alussa vapaakouluksi se otti Engströmin osaksi nimeään kunnioittaakseen yhden perustajistaan muistoa. Onkin varmasti osuvaa, että tämä perinteisen luterilaisen opetuksen puolesta taistellut on antanut nimensä tälle luterilaista profiilia kantavalle koululle, joka siis tietyllä tavalla jatkaa hänen perintöään.

Lähteet:

Bengt Birgersson: Missionsprovinsen i Sverige - näin kaikki alkoi. Teoksessa Yhdeksi ruumiiksi kastettuina. Piispa Matti Väisäsen 80-vuotisjuhlakirja. Toim. Petri Hiltunen, Esko Murto ja Juhana Pohjola, 2014.

Sigfrid von Engeström: Sisarkirkkojemme piiristä. Ruotsi. Teoksessa Suomen kirkon elämää. Toim. Lennart Gulin, Lauri Halla, Aleksi Lehtonen, Eino Sormunen ja J. H. Tunkelo. 1929. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/851463?page=95

E. G. Gulin: Luterilainen pappismies. Matkakuva Ruotsista. Lehdessä Kotimaa 24.7.1928, nro 55. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1556624?page=2

Lennart Gulin: Papin yksilöllisyys. Mietteitä papin persoonallisuuden kehityksestä. Lehdessä Kotimaa 12.2.1929, nro 12. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1556754?page=2

Håkan Theodor Ohlsson: Biografisk matrikel över Svenska kyrkans prästerskap. 1934. http://runeberg.org/bioprast/1934/0497.html

Ristiriita katekismuksen opettamisesta Ruotsissa. Lehdessä Herättäjä 5.4.1929, nro 14. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1751299?page=3

Ruotsin ylimääräinen kirkolliskokous. Lehdessä Herättäjä 1.10.1926, nro 40. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1533987?page=3

Sven Thidenvall: Kampen om folkkyrkan. Ett folkkyrkligt reformprograms öden 1928-1932.2000.

Uskonnonopetus Ruotsin kansakouluissa. Lehdessä Kristillinen kasvatus: Suomen kristillisen opettajaliiton äänenkannattaja 1.10.1927, nro 10. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/934101?page=17