Kirjoittaja: Ossi Tammisto
Itä-Suomen rukoilevaisuus eli renqvistiläisyys ei koskaan ollut maantieteellisesti erityisen laaja-alainen herätysliike, ja kun viime sotiemme aikana sen ydinalue eli Sortavalan seutu jäi rajan taakse ja renqvistiläinen kansa hajaantui evakkomatkalla katosi se kansanliikkeenä. Sen perintö saattaa vielä elää renqvistiläistaustaisten sukujen piirissä.
Olen aiemmin kirjoittanut täällä Ruskealan suntiosta Juhana Moilasesta, joka edusti tavallaan liikkeen viimeisiä vaiheita ennen hajoamista, joutuihan hän itsekin evakkomatkalle (löydät hänen tarinansa täältä: Kirkkohistorian kahinaa: Juhana Moilanen, Ruskealan rukoileva suntio ). Nyt nostan esille henkilön, jolla oli suora kosketus liikkeen alkuvaiheisiin itsensä liikkeen oppi-isän, pastori Henrik Renqvistin (1789-1866) kautta ja joka sai nähdä sekä liikkeen alennuksen että nousun vaiheet laskien matkasauvansa ennen kuin renqvistiläinen kansa temmattiin juuriltaan. Menkäämme siis Sortavalan maalaiskuntaan seuraamaan Eerik Laurikaisen (1846-1931) elämänvaiheita.
 |
| Eerik Laurikaisen kuva Karjalan Ääni lehden numerossa 98/1932.: Karjalan Ääni 98/1932 |
Henrik Renqvistin kastama poika
Eerik syntyi Sortavalan Tuoksjärven kylässä 22. joulukuuta 1846. Hänen isänsä Pekka (Syntyneiden kirjassa Petter) Maunonpoika Laurikainen (.s. 17. joulukuuta 1815) oli Renqvistin ystäviä ja toimi pyhäkoulunopettajana. Äiti Maria Ronka[i]nen oli 30-vuotias Eerikin syntyessä. Pojan kastoi 3. tammikuuta 1847 itse Renqvist, kummeina Staffan Ilves ja Anna Pennanen.
Isä oli torppari ja Eerikillä kolme isoveljeä ja kaksi isosiskoa sekä yksi pikkuveli. Vanhemmista sisaruksista Mauno (Magnus) (26.2.1841-30.9.1925) kävi Renqvistin rippikoulun v. 1858 ja oli myöhemmin tunnettu rukoilija renqvistiläisten parissa. Eerik kävi rippikoulunsa syksyllä 1865 ja konfirmoitiin 5. lokakuuta 1865. Perimätieto väittää Eerik Laurikaisenkin olleen Renqvistin rippikoululaisia, mutta on epävarmaa jaksoiko Renqvist vielä silloin pitää rippikoulua, hän kun kuoli 5. marraskuuta 1866.
Joka tapauksessa Laurikainen koki 1870-luvun alkupuolella henkilökohtaisen herätyksen. Hakalan Anna Lambergilla (vanhempi kahdesta samannimisestä renqvistiläisnaisvaikuttajasta) oli karjamökki Tuoksjärvellä, jossa pidettiin kesäisin usein seuroja. Nämä seurat kokosivat myös nuorta väkeä, ja tähän joukkoon kuului myös Eerik Laurikainen, joka siitä lähtien kulki aktiivisesti renqvistiläisen kansan yhteydessä.
25. lokakuuta 1874 Laurikainen avioitui Eeva Hyppösen (27.6.1856-2.8.1934) kanssa. Tämä oli myös renqvistiläiskodista, nimittäin Karmalan kylässä eläneen pyhäkouluopettajan ja seurapuhujan Simo Hyppösen tytär.
Tuokslahden kylään hengelliseksi isäksi
Vuonna 1875 Laurikaiset muuttivat joukolla naapurikylään Tuokslahden Haapakoskelle. Nuorenparin kera muuttivat Eerikin isä sekä veljet Pekka, Juhana ja Paavo sekä sisko Anna. Vanhaan kotitaloon Tuoksjärven Matkamäen juurelle jäivät vain veli Mauno vaimonsa sekä vastasyntyneen Pekka-poikansa kanssa.
 |
| Tässä neuvostoliittolaisessa kartassa on erikoisesta kirjoitusasusta huolimatta löydettävissä Laurikaisen elämän keskeiset paikat: lapsuudenkylä Tuoksjärvi, myöhempi kotikylä Tuokslahti sekä vaimon kotikylä Karmala. Wikimedia Commons: File:USSR map NP 35-11 Sortavala crop.jpg - Wikimedia Commons |
Aluksi uutta Tuokslahden tilaa isännöi isä Pekka, ja siitä kehittyi kylän suurin ja vaurain talo. Anna avioitui jo v. 1877 Kuokkaniemen kylässä asuvan renqvistiläisen ja pyhäkouluopettajan Antti Hyvärisen kanssa. Isä Pekka kuoli v. 1885 ja neljä vuotta myöhemmin Paavo. Tilanpito jatkui kolmen veljeksen voimin.
Eerik alkoi pitää Tuokslahdessa seuroja. Hänestä tuli vähitellen kylän hengellinen isä, jonka erityisalaa olivat henkilökohtaiset sielunhoidolliset keskustelut. Niillä hän ohjasi nuorempia ja kokemattomampia. Hänen vierailujaan sairaiden, niin ruumiillisesti kuin hengellisestikin, luona on kuvattu seuraavalla tavalla:
"Kun hänelle sana lähetettiin, niin hän jo kotona kantoi sairaan asian rukouksissa Herralle, oikealle sielun lääkärille. Myös koko matkan sairaan luokse hän sydämessään huusi Herralta apua, että voisi olla sairaalle avuksi. Kun hän sitten avasi oven, sairas hänet nähtyään jo ilostui ja sai uskon varmuutta ja epäilys poistui. Sitten painuttiin hartaan veisun jälkeen polvilleen Herran armojalkojen juureen. Siinä taas sairaan asia vietiin Jumalan sydämelle."
Eerik eli "Ierikkä" Laurikainen osasi henkisen avun lisäksi antaa myös ruumiillista apua, sillä hän oli taitava hieroja sekä tunsi useita yksinkertaisia lääkkeitä osaten esimerkiksi tehdä ajoksille hauteita, jotka saivat ne pehmenemään.
Renqvistiläisseuroissa
Laurikainen piti seuroja paitsi omassa kotikylässään Tuokslahdessa myös vanhassa kotikylässään Tuoksjärvellä, sekä lisäksi Kuokkaniemen kylässä, Uukuniemen Mensuvaarassa, Ruskealassa ja monessa muussakin paikassa. Hän kulki nämä matkat aina jalkaisin ja usein hänellä oli nuoria mukanaan. Hän ei kylläkään ollut mikään varsinainen seurapuhuja, hän piti harvoin puheita ja nekin istualtaan seurojen lopulla. Hän oli enemmän veisaaja ja yhteisten rukousten pitäjä.
Erityisen paljon Laurikainen käytti Olof Kolmodinin virttä "Ken Herran tuomion kiertää voi?" (v. 1886 virsikirjassa numero 224, nykyisen virsikirjan numero 159). Renqvistiläisyyden historiasta kirjoittanut Jorma Pakkanen näkee erityisesti sen 4. säkeistön kuvanneen renqvistiläisten tuntoja:
Laurikaisen seuroissa ja muuallakin pitämistä rukouksista on todettu, etteivät ne olleet kovin pitkiä, mutta antoivat syvän ja hartaan vaikutuksen. Niissä oli syvä oman turmeluksen ja mitättömyyden tunto, joka muistutti Jumalan vanhurskaudesta ja vihasta syntiä kohtaan. Lopuksi rukous muuttui sydämen kiitollisuudeksi Jumalalle sen vuoksi, että Kristuksessa on valmistettu sovitus niin kurjalle ja armoon ansiottomalle, ja siitä, että syntinen voi lähestyä Kaikkivaltiasta Jumalaa ja kuinka taivaassa iloitaan syntisen kääntymisestä.
Nämä rukoukset luettiin luultavasti polvillaan, tapa, joka yhdisti renqvistiläisiä edelleen vaikuttavaan Länsi-Suomen rukoilevaisuuteen, samoin kuin laulukokoelma Halullisten sielujen hengelliset laulut. Laurikaisen rukousten mainitaan tosiaan, etteivät ne olleet kovin pitkiä, mutta sisällön määrän perusteella voi miettiä kuinka pitkiä ne joillain saattoivatkaan olla.
 |
| Tuokslahden tie v. 1909 T. H. Järven kuvaamana. Tämä tie tuli varmasti Laurikaiselle hyvin tutuksi matkalla kylästä pois ja takaisin. Museoviraston kansatieteen kuvakokoelma: Tuokslahden tie | Museovirasto | Finna.fi |
Kyseiset seurat pidettiin mainitun Jaakko Pitkäsen tädin Helena Havukaisen eli "Havukan mummon" mökissä. Tämä oli tunnettu rukoilija. Seurojen jo alettua mökkiin saapuivat Jaakko Pitkänen, Ville Räty, Laurikaisen poika Pekka ja joku neljäs nuorukainen. Nämä nähtyään Laurikainen ilahtui alkaen pian innokkaasti rukoilla poikien puolesta.
Illalla pidettiin samassa kylässä vielä toiset seurat samassa kylässä Matti Paakkunaisen kotona, jossa oli "kahta kovempi löyly". Seuroista kotiin kuljettaessakin Laurikainen puhui nuorille uskon asioista. Ville Räty on itse kertonut, kuinka oli päiväseuroissa kokenut olevansa "kylmä kuin pakkasesta tuotu jäinen halko" saaden kuitenkin tuolla kotimatkalla elämälleen ne suuntaviivat, joiden mukaan hän jatkossa elämänsä suuntasi.
Nuorisosta huolehtimiseen liittyy sekin muisto, joka on talletettu Tuokslahden kansakoulun ensimmäisen opettajan E. A. Vesterlundin (myöh. Veiste) muistokirjoitukseen. Kansakoulu aloitti v. 1898 ja Vesterlund tuli sen opettajaksi. Eräänä aamuna Vesterlund ja Laurikainen kohtasivat koulun keittiössä. Opettaja oli kysellyt isännän kuulumisia, mihin tämä oli todennut vain, ettei mitään erikoista, kaloja oli saatu. Mutta sitten kysyikin isäntä opettajasta: "Mihin sinä, nuori opettaja, johdat näitä kylän lapsia? Taivaaseenko vai helvettiin tietä neuvot?" Tähän Laurikaisen sydämestä nousseeseen kysymykseen ei Vesterlund osannut vastata mitään, vaan purskahti itkuun ja lähti työhönsä. Raju kohtaaminen, mutta opettajan mainitaan kaivanneen muualle siirryttyään Tuokslahden aikojaan. Hän ja Laurikainen kuolivat sittemmin samana vuonna 1931, vain muutaman päivän välein.
Arkitöistä ja pyhistä matkoista huolehtien
Vaikka Laurikaisella luonnollisesti meni paljon aikaa matkoissaan hänen mainitaan huolehtineen tunnollisesti kotitöistään. Muistokirjoituksissa näkyvät tässä tietyt ajan asenteet, sillä Laurikaisen mainitaan pystyneen "myös naisten töihin", sillä esimerkiksi saran kutominen kuului hänen tehtäviinsä.
Kerran Laurikaisen päätettyä lähteä jalan Ruskealan kirkolle ehtiäkseen sunnuntain jumalanpalvelukseen kuulemaan rovasti Juho Jalkasen saarnaa. Veljet Pekka ja Juhana alkoivat kuitenkin estellä häntä, olihan rukiinleikkuun aika. Laurikainen nousikin sitten aikaisin lauantaiaamuna ja leikkasi 50 kuhilasta ruista, minkä urakan tehtyään käveli noin 30 km matkan Ruskealan kirkolle.
 |
| Ohran leikkuuta Tuokslahden kylässä v. 1910. Kuvannut Liina Cantell, Museoviraston Kansatieteen kuvakokoelma sekä Karjalaisen osakunnan kokoelma: ohraa leikataan | Museovirasto | Finna.fi |
Papin perässä matkustaminen ei ollut mitenkään tavatonta, sillä vaikka Laurikaisella oli omiensa parissa hengellisen ohjaajan asema arvosti hän suuresti pappisvirkaa. Hänen mainitaan jopa kärjistäneen joskus sanoen, että papin virka vie hänet taivaaseen. Hänestä sanottiin myös, että hän "vakaana kuin korven honka seisoi luterilaisen kirkkomme pohjalla", ja hänen esimerkkinsä nähtiin vaikuttaneen siten, etteivät muut suuntaukset saaneet juuri jalansijaa siellä, missä hän oli vaikuttanut.
Laurikainen arvosti myös suuresti lähetystyötä sekä raittiustyötä. Näissä hän seurasi Renqvistin perintöä. Viimeiseen asti hän pyrki osallistumaan lähetyskokouksiin ja pyrki tukemaan tätä työtä sikäli kuin varoja liikeni. Renqvistiläiset olivat tunnettuja kielteisyydestään sekä alkoholia että tupakkaa kohtaan.
Elämän ehtoo
Viime vuosinaan Laurikaisen mainitaan olleen harvasanainen ja varsinkin haluton puhumaan maallisista asioista. Hän saattoi istua päiväkausia tuvan penkillä sanattomana omissa mietteissään. Pakkanen kirjoittaa arvelun, että Laurikaisen avioliitossa ilmennyt kuorma saattoi painaa miestä hiljaiseksi. Pakkanen ei kerro tarkemmin mistä on kyse, mutta hän mainitsee Laurikaiselta kysytyn, miksei tämä enää rukoillut kotona ääneen, johon Laurikainen vastasi: "Pelkään, että paatuvat, jos sitä harjoitetaan suruttomalla mielellä".
Eerik Laurikainen eli Ierikkä päätti maallisen vaelluksensa 29. lokakuuta 1931. Kuollessaan hän oli liki 85-vuotias ja lieni viimeisiä renqvistiläisten joukossa, jotka olivat olleet kuulemassa itseään Henrik Renqvistiä. Häntä jäivät kaipaamaan kuolinilmoituksessa leski sekä poika ja tytär perheineen.
 |
| Laurikaisen kuolinilmoitus Karjalan Ääni -lehden numerossa 122/1931. Verkkoversio: 31.10.1931 Karjalan Ääni no 122 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto |
8. marraskuuta pidetyissä hautajaisissa mainitaan olleen runsaan saattojoukon, kun Laurikaisen tomumaja laskettiin Sortavalan maaseurakunnan uudelle hautausmaalle. Ruumiinsiunauksen toimitti seurakunnan 2. kappalainen Eino J. A. Pirinen, joka puhui samalla Laurikaisen elämän merkityksestä. Haudalle tuotiin useita seppeleitä ja kukkavihkoja samalla, kun omaiset ja naapurit pitivät muistopuheitaan, joiden välissä laulettiin.
Laurikaisen muisto ja vaikutus
Jaakko Pitkänen ja Mikko Räty laativat Laurikaisesta pitkän muistokirjoituksen, joka julkaistiin sekä Karjalan Äänessä että Kotimaassa. Niissä korostettiin vainajan merkitystä seudun hengelliselle elämälle. Vielä 19 vuotta Laurikaisen kuoleman jälkeen muisteli Laatokka -lehdessä Ville Räty, yksi Laurikaisen uskon tielle johdattamista, muisteli nuoruutensa herätysaikaa ja Laurikaisen osuutta siihen näin:
"Muistan myös miten henkinen pimeys oli kodissani ja kyläkunnassa, vaan oli yksi Jumalan herättämä sielu. Eerikkä Laurikainen, joka huuti yötä päivää Herran puoleen, että Herra herättäisi ihmiset synnin unesta, että eivät menisi helvettiin ja hukkuisi. Rakas Isä Taivaassa kuuli tämän rukouksen ja lähetti poikansa ansion tähden herätyksen kyläämme ja se oli niin valtava, että tuntui kuin kaikki lähtisivät taivaaseen."
Näitä sanoja mietin pohtiessani Laurikaisen merkitystä. Renqvistiläisyyttähän ei liikkeenä enää ole. Laurikainen toimi kuitenkin sen tulenkantajana omana aikanaan ja omalla paikallaan ja hän sai välitettyä sen seuraavalle sukupolvelle.
Osin hänen työnsä hedelmää oli esimerkiksi mainittu Ville Räty, joka kiersi sodan jälkeen saarnaamassa evakoille ympäri Suomea. Niinpä vaikkei varsinaista herätysliikettä enää olekaan saattaa sen perintö yhä elää monissa suvuissa tavalla tai toisella. Tämä on osin Laurikaisen työn tulosta.
On myös muistettava, että kristillisessä katsantokannassa jokainen sielu on mittaamattoman arvokas. Niinpä vaikkei kukaan enää eläisi renqvistiläisestä perinnöstä oli sillä suuri vaikutus niihin ihmisiin, joiden elämässä se vaikutti, ja tämä koskien myös niitä, jotka tulivat osallisiksi Tuokslahden kylän herätyksestä, jossa tämä "yksi Jumalan herättämä sielu", Ierikkä Laurikainen näytteli ratkaisevaa osaa.
Lähteet:
Hautauksia. Karjalan Ääni 10.11.1931, nro 126/1931. Verkkoversio: 10.11.1931 Karjalan Ääni no 126 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Jorma Pakkanen: Sortavalan renqvistiläisyys. Historiaa, luonnetta, henkilökuvia. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1960.
J[aakko]. P[itkänen] ja M[ikko] R[äty].: Muistosanoja edesmenneestä Erik Laurikaisesta. Karjalan Ääni 17.11.1931, nro 129/1931. Verkkoversio: 17.11.1931 Karjalan Ääni no 129 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
J[aakko]. P[itkänen] ja M[ikko] R[äty].: Erik Laurikainen. Piirteitä erään "rukoilevaisen" elämästä. Kotimaa 4.12.1931, nro 93/1931. Verkkoversio: 04.12.1931 Kotimaa no 93 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
M. R.: Muistosanoja E. A. Veisteestä, Kajaanin seminaarin lehtorista. Karjalan Ääni 7.11.1931, nro 125/1931. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1857985?page=3
Unto S. Räty: Rukouksen mailta. Tutkielma Sortavalan seudun rukoilevaisesta herätysliikkeestä. Sortavalan maaseurakunnan nuoret r.y., 1940.
Ville Räty: Nyt menneitä muistelen... Laatokka 26.1.1950, nro 20/1950. Verkkoversio: 26.01.1950 Laatokka no 20 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Sortavalan maaseurakunnan rippikirja 1860-1871: SSHY - Sortavala Msrk maaseurakunta, Rippikirja, 1860-1871 - Kuva 218
Sortavalan maaseurakunnan syntyneet 1845-1863: SSHY - Sortavala Msrk maaseurakunta, Syntyneet, 1845-1863 - Kuva 34
