Rovasti K.V. Tammisen (1882-1946) viimeinen saarnamatka

Kirjoittanut: Ossi Tammisto

Vanha pastori istuu junassa. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, sillä hän matkustaa usein. Tänäkin vuonna hän on ehtinyt ennen tätä lokakuun alun lauantaita käydä liki 60 paikkakunnalla. Onko matkapäiviä kertynyt 100 vai enemmän, kuka tietää, laskut ovat menneet sekaisin jo aikaa sitten. Evankelista ystäväkansaa on ympäri maan, ja liikkeen johtajalla on velvoitteensa sitä kohtaan. Ja kun velvollisuus kutsuu, mies matkustaa.

Tämä kirjoitus kertoo rovasti Kauko Veikko 
Tammisen (1882-1946) viimeisestä matkasta.
Kuva Nuorison ystävä nro 18/1936.

Mies monessa mukana

Eletään 5. lokakuuta 1946, ja junassa kohti Paimion asemaa istuu Kauko Veikko Tamminen, syntynyt 1882. Hän on evankelisen herätysliikkeen johtaja, joka on saanut nähdä liikkeen jakautumisen suomen- ja ruotsinkielisiksi järjestöiksi, ollut torjumassa sen sisällä syntynyttä tunnustusluterilaista vapaakirkollista liikettä puolustaen kuitenkin myöhemmin näitten oikeutta olemassaoloon ( Kun kirkolliskokous uhkasi uskonnonvapautta: Vuoden 1933 kirkolliskokous ja luterilaiset vapaakirkot ), ollut mukana valmistamassa uutta virsikirjaa, johtanut liikettään läpi sodan kauhujen... Hänen kaudelleen on mahtunut isoja asioita.

Ennen kaikkea hän on luotsannut evankelista kansaa kaikkien näiden vaiheiden läpi. Hän on saarnannut, hän on kirjoittanut, hän on toimittanut lastenlehteä, hän on sanoittanut lauluja, hän on kannustanut rakentamaan rukoushuoneita ja evankelisia kansanopistoja, vaikka mitä. Hän ei ole syntyjään tämän liikkeen piiristä, mutta sitä ei uskoisi, niin vahvasti hän näiden runsaan parinkymmenen vuoden aikana on asemoitunut tehtäväänsä. Hän on vetänyt linjaa ja suoristanut rivejä, mutta hän on etsinyt myös yhteyttä. Hänen elämäkertansa kirjoittaja käytti hänestä myöhemmin ilmaisua "avara ja tinkimätön", ja tuo ristiriitaiselta kuulostava sanapari kuvaa häntä mainiosti.

Nytkin hän on saarnamatkalla. Hänen ystävänsä Aatami Kuortti on tullut opettajaksi Varsinais-Suomen Sauvoon ja on kutsunut hänet puhumaan. Kuortissa, tuossa inkerinsuomalaisessa Neuvostoliitosta paenneesta papista olisi itsestäänkin paljon puhumista, mutta se jääköön näiden miesten keskinäiseksi muisteluksi tällä kertaa. Nyt tuo paljon kärsinyt pappismies on näet jättänyt vankileirin kauhut taakseen, alkanut elämän uudella paikkakunnalla ja on kutsunut Tammisen julistamaan siellä sitä hyvää sanomaa, joka on molemmille miehille rakas.

Tästä Lauttakylän rukoushuoneen saarnastuolista Tamminen julisti sanaa huittislaisille, ja jotkut  kertoivat myöhemmin nähneensä enkeleitä hänen ympärillään. Silloinen rukoushuone on jo purettu, 
mutta mikäli oikein ymmärrän on sama alttaritaulu myös nykyisessä rukoushuoneessa. Kuva Kevätkylvö nro 6/1939.

Enkelinäkyjä ja sovunhierontaa

Ei matkustamisessa tosiaan mitään erikoista ole, nytkin Tamminen on käynyt jo useammassa paikassa. Tosin epävarmuutta ehkä lisäisi, jos hän tietäisi, mitä eräät nuoret naiset olivat kokeneet hänen saarnatessaan 29. syyskuuta Huittisissa Lauttakylän rukoushuoneella. 18-vuotias Eeva Perko kertoi saaneensa siellä vahvan kokemuksen, ettei Tamminen elä enää kauan. Tämä oli saarnannut hyvin elävästi enkeleistä, ja Perko oli kokenut enkelien ympäröivän tämän. Hän oli myös huomannut, että Tammisen oli jotenkin vaikea puhua. Samoin Lahja Helkiö oli tuntenut suuren enkelin läsnäolon puhujan vierellä.

Ennen tätä matkaa hän oli ehtinyt vierailla myös Loimaalla tapaamassa Loimaan evankelisen kansanopiston rehtoria Pentti Niemeä. Loimaan opistolla elettiin herätysten ilmapiirissä, mutta sielläkin näkyi evankelista liikettä tuolloin vaivannut herätyshenkisten 'nuorten' ja uusia toimintatapoja vierastaneiden 'vanhojen' välinen ristiriita. Työläistaustainen Niemi painotti kristityn sosiaalista vastuuta tavalla, joka oli monelle liikkeen vanhan kaartin edustajalle vieras ( Herätystä, sosiaalista vastuuta ja Suomi-Neuvostoliitto -seuraa - Loimaan sodanjälkeinen herätys ja Pentti Niemi ). Tamminen itse pyrki toimimaan kiistassa välittäjänä, joka ymmärsi kumpaakin osapuolta. Loimaan tapaamisella löytyikin yhteisymmärrys, josta Tamminen oli eräälle työtoverilleen itkussa silmin kertonut. Ainakin Loimaalla liikkeen repeämä oli torjuttu, ja uusi herätys saatu sitä elävöittämään.

Paimion asemalta jatkui kyyti autolla kohti Sauvoa. Asemarakennus on yhä
olemassa, vaikka junat eivät siinä pysähdykään. Silläkin on muuten oma hengellinen 
ulottuvuutensa, sillä siinä toimi jokusen vuoden Paimion helluntaiseurakunta.
Kuva Uusi Aura nro 124/1922.

Sauvossa on juhlan tuntua

Nyt Tamminen on siis matkalla Sauvoon. Junan saapuessa  lauantaina 5. lokakuuta 1946 Paimion asemalle klo 16.40 jatkuu matka autolla Kuortin luo Sauvon Kirkonkylän kansakoululle eli niin sanotulle Vahtisten koululle, jonne auto saapuu klo 17 jälkeen. Jälleennäkeminen Kuortin ja Tammisen välillä on iloisen lämmin Tammisen toivottaessa sydämellisesti Kuorttien vielä melko tuoreelle kodille Jumalan rauhaa. Sauvo on Kuorteillekin vielä melko uusi tuttavuus, sillä he ovat asuneet siellä vasta vuoden. Kuorttien lapsetkin ovat kiinnostuneita Lasten Lehdestä tutun Veikko-sedän näkemisestä. Miehet muistelevat saunan lämmössä yhteisiä saarnamatkoja. Tamminen käy levolle klo 21.30, onhan huomenna rankka päivä edessä, niin lepopäivä kuin onkin.

Kuortin herätessä sunnuntaina 6. lokakuuta klo 7:30 hän huomaa, että Tamminen on jo jalkeilla. Viedessään tälle aamukahvia hän kysäisee, kuinka yö sujui. Tamminen vastaa: "En nukkunut hyvin. Syöttelit illalla minua niin kovasti, etten jaksanut nukkuakaan." Pian hän kuitenkin  lisää, ettei pahoittaisi isäntänsä mieltä: "Ei se uni aina ole saatavissa. Kyllä minä olen hyvin levännyt. Älä ole huolissasi."

Opettaja, entinen Inkerin kirkon pappi Aatami Kuortti (1903-1997) oli Tammisen innokas
isäntä. Hänen omat elämänvaiheensa olivat hyvin värikkäät ja suosittelen kaikille hänen 
vaiheistaan Neuvostoliitossa kertovaa kirjaansa "Kirkossa, keskitysleirissä, korvessa".
Kuva Kotimaa nro 10/1935.

Rauhoittelut ovat sikäli turhia, ettei Kuortti havaitse Tammisen olemuksessa mitään väsymyksen merkkejä. Molemmat iloitsevat kauniista sunnuntaiaamusta ja Tamminen toteaakin, että "Nyt on oikea juhlailma". Puoli kymmeneltä onkin aika lähteä kävelemään kohti Sauvon kirkkoa, jonne koululta on liki kilometrin matka. Perille miehet ehtivät kymmentä vaille kymmenen. Sakastissa on juuri meneillään kirkkoherra Albert Soverin toimittama rippikirjoitus, mutta samaan aikaan saapuu myös pastori Onni Aho, joka toivottaa Tammisen sydämellisesti tervetulleeksi.

Sauvo ei kuulu evankelisen liikkeen valtamaihin, vaikka yhteistä historiaa sillä ja liikkeellä onkin. 1800-luvulla oli siellä vaikuttanut liikkeen lahjakas saarnaaja Hegesippus Hippolytus Hjerpe ( Hegesippus Hippolytus Hjerpe, Perttelin profeetta, joka sai kuolla Sauvossa ), ja varmaan vuoteen 1920 asti paikkakunnalla kiertokoulunopettajana toimineen evankelisen Saara Patjaksen ( Sauvon ja Perniön evankelinen opettajatar Saara Patjas ) vaikutusta oli vielä jonkin verran havaittavissa. Joka tapauksessa kirkkokansaa tulee tänään runsain joukoin, muun muassa linja-autollinen nuoria Paimiosta. Siellä evankelisuutta onkin enemmän, mikä sopikin hyvin liikkeen hengellisen isän, Fredrik Gabriel Hedbergin, ammoiselle palveluspaikalle. Sauvon suuressa ja kauniissa kirkossa on juhlan tuntua.

Osapuilleen tällaisena Sauvon kirkko on kohonnut Tammisen ja Kuortin edessä 
heidän saapuessaan sinne lokakuisena sunnuntaiaamuna. Kuva Turunmaa nro 142/1938.

Kirkontäysi kansaa alkaa veisata. Päästään jo saarnavirteen asti. Sekin jää Kuortille mieleen: "Nyt tunnustan mä nöyrästi, Ett' olen outo aivan, Jos et sä neuvo, Herrani, En osaa tietä taivaan; Jos et sä itse paimenna, Mä pian eksyn laumasta, Kuin lammas eksyy korpeen." Tamminen nousee keskellä kirkkoa kohoavaan saarnatuoliin. Vakaalla äänellä kaikuvat "Armo teille ja rauha". Rukouksessa pyydettyään siunausta sanan saarnalle ja Sauvossa vietettävälle juhlalle ryhtyy Tamminen sananpalvelukseen.

Päivän evankeliumitekstinä on Joh.  11:21-45. Siinä kerrotaan Lasaruksesta, tämän kuolemasta ja henkiin herättämisestä. Tekstissä liikutaan siis kuoleman ja ylösnousemuksen maisemissa. Tamminen valitsee saarnansa teemaksi yhden lauseen, Raamatun lyhimmän jakeen: "Ja Jeesus itki". Hän pohdiskelee syytä Jeesuksen itkulle. Jeesushan tiesi, että pian Lasarus herätettäisiin kuolleista. Tammisen mielestä Jeesus ei itkenyt vain ottaakseen osaa suruun, vaan hän itki ihmisten epäuskon vuoksi. Jeesushan oli ilmoittanut etukäteen, ettei tämä tauti olisi kuolemaksi, vaan Jumalan kunniaksi. Nyt kukaan ei näyttänyt uskovan sitä. Ehkä Lasaruksen sisaret Martta ja Maria olivat ensin uskoneet sen, mutta kuoleman tultua he eivät enää olleet jaksaneet uskoa vaan sen sijaan sanoivat Jeesukselle, että jos tämä olisi ollut paikalla ei heidän veljensä olisi kuollut. Tätä epäuskoa Jeesus Tammisen mukaan itki.

Tästä saarnastuolista Tamminen piti viimeisen jumalanpalvelussaarnansa ja 
varoitti kuulijoitaan epäuskosta. Kuva Wikimedia Commons.

"Meidän on opittava turvautumaan Sanaan. Emme voi luottaa tunteisiimme. Kun Jumalan Sana sanoo meille, että olemme lunastettuja, niin jääkäämme uskomaan siihen. Olemmehan jo kasteessa Isän lapsiksi otettuja. [---] Niin, Jeesus itki. Hän itki ihmisten epäuskon vuoksi. Täytyneekö Jeesuksen itkeä sinun tähtesi?" Tamminen haluaa julistuksellaan puhutella kuulijoitaan, saada nämä miettimään omaa elämäänsä ja uskoansa.

Juhla jatkuu koululla

Jumalanpalveluksen päätyttyä Tamminen ja Kuortti pääseivät paimiolaisten linja-autossa takaisin koululle, jossa on tarkoitus jatkaa evankeliumijuhlaa klo 13. Kuortille ja hänen perheelleen tosin tämä tietää melkoista kiirettä, sillä hän kertoo olleen vain runsas puoli tuntia ruokailuun ja iltapäiväohjelman suunnitteluun. Näistä  jälkimmäisen tosin olisi kai voinut suunnitella hieman aiemminkin...

Rovasti Ahon pidettyä alkupuheen lauletaan evankelisten laulukirjaa Siionin kannelta ja sitten puhuu Tamminen itse. Tekstiksi hän on valinnut Room. 1:16-17: "Minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin ja myös kreikkalaiselle. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmenee uskosta uskoon, niinkuin on kirjoitettu: 'Vanhurskas on elävä uskosta'". Kuortti muistelee vielä jälkikäteen sitä lämpöä, jolla Tamminen pitkin puhettaan lausuu sanan "pelastukseksi" Kuortin tuntiessa suurta iloa, että sauvolaiset saivat kuulla tällaista sanomaa. Erityisellä tavalla Kuortin mieleen jäävät seuraavat Tammisen sanat: "Huomatkaamme, että apostoli ei sano uskosta tekoihin, vaan uskosta uskoon. Niinkuin me elämme päivästä päivään, niin myös saamme elää uskosta uskoon. Emme koskaan saa siirtyä uskosta omatekoiseen vanhurskauteen, vaan vanhurskas on elävä uskosta."

Sauvon Kirkonkylän kansakoulu sijaitsee oikeastaan Vahtisten kylässä ja rakennus 
tunnetaankin Vahtisten kouluna. Siellä majailivat myös Kuortit ja siellä vietettiin 
isännän muistiin pysyvästi syöpynyt evankeliumijuhla. Kuva Uusi Aura nro 106/1925.

Juhlan lopuksi Kuortti pyytää Tammista pitämään vielä loppupuheen. Silloin Tamminen siirtyy puhujanpaikalle ja sanoo opettajan kehottaneen häntä pitämään vielä puheen, mutta sen sijaan hän haluaa lukea aikoja sitten saamansa kirjeen. Siinä eräs nuori kertoi syvästä synnintunnostaan ja sielunhädästään. Sitten Tamminen kertoo saaneensa myöhemmin toisen kirjeen, jossa tuo sama nuori oli kertonut kaikkien epäilysten olevan poissa ja että hän tiesi olevansa lunastettu Jeesuksen veren kautta.

Sitten Tamminen kertoo, mitä näiden kirjeiden välillä oli tapahtunut: "Olin kirjoittanut tuolle sielun tuskissa olevalle ystävälleni kirjeen, jossa yksinkertaisesti olin kertonut, miten itselleni oli kirkastunut pelastus. Olin saanut pelastusvarmuuden erään Raamatun lauseen johdosta. Tämän lauseen olin ennen lukenut ja olin merkinnyt sen kohdalle kysymysmerkin. Eräänä päivänä totuutta etsiessäni luin sen uudelleen. Siitä tuli sieluuni ihmeellinen valo. Tämä lause on Efesolaiskirjeen 1 luvun 7 jakeessa. Se kuuluu: 'Meillä on  lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.' Tämän saman lauseen kautta kirkastui lunastusarmo tuolle syvässä synnintunnossa olevalle ylioppilaalle. Niin, meillä jokaisella  on lunastus Jeesuksen veren kautta. Meillä on lunastus!"  Näin Tamminen vie samalla kuulijansa oman kristillisen elämänsä käännekohtaan, vuosien 1903-1904 paikkeille, jolloin hän nuorena teologian opiskelijana toimi saarna-apulaisena Kurussa ja nuo Efesolaiskirjeen sanat osuivat kohdalle. On hän siitä monesti ennenkin puhunut, mutta jälkikäteen tuntuu puhuttelevalta se, että ne näin ylimääräisessä puheenvuorossa nousivat esille juuri tänään...

Iltaretkelle Sauvon pappilaan pyöräillen

Juhla päättyy, ja väki hajaantuu kukin taholleen. Illaksi on Tamminen kutsuttu käymään Sauvon pappilaan rovasti Soverin luo. Pappila on  näköyhteyden päässä kirkosta, mutta korkean mäen laella. Matkaa koululta on puolitoista kilometriä. Kuortti soittaa kaikki Sauvon autoilijat läpi, mutta kaikki ovat matkoilla, ketään ei saada hätiin. Niinpä Tamminen ehdottaa, että mennään pyörällä. Ilmeisesti jokin Tammisen terveydessä arveluttaa  Kuorttia, sillä hän kysyy voiko tämä pyöräillä. Siihen Tamminen vastaa pyöräilleensä kesällä useasti.

Ilmakuva vuodelta 1948 näyttää Sauvon Kirkonkylän ympäristön sellaisena kuin se oli Tammisen vieraillessa siellä.
Pohjoisesta hän tuli Vahtisten kylässä sijaitsevalle koululle (1), josta hän seuraavana aamuna käveli Sauvon kirkolle (2).
Illalla hän pyöräili Sauvon pappilaan (3) ja sieltä takaisin. Kulku on varmasti mennyt pitkin paikkakunnan selvästi kuvassa
erottuvaa pääväylää myöten. Koulun itäpuolella on tekstissäkin mainittu Vahtisten talo, joka on nykyään kotiseutumuseona. Kuvan lähde https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/?zoomLevel=10&coord=262221.40475576854_6697590.783669528&mapLayers=801+100+default,3400+100+ortokuva:indeksi&timeseries=1948&uuid=90246d84-3958-fd8c-cb2c-2510cccca1d3&noSavedState=true&showIntro=false

Niin miehet hyppäävät satuloille ja lähtevät polkemaan. Tamminen toteaa  koulun alamäen laskettuaan, että "Hyvinhän tämä menee", ja perille pappilaan päästään juuri iltauutisten kaikuessa radiosta. Kuortin tajuntaan iskeytyvät sanat , jotka kaikuvat radiosta juuri miesten päästessä eteiseen: "Ruotsin pääministeri Per Albin Hansson kuoli sunnuntaita vasten yöllä kello 2 sydänhalvaukseen..."

Pari tuntia menee jutellessa rovasti Soverin ja tämän rouvan kanssa. Lähtiessä veisataan virren 462 lopusta kolme viimeistä säkeistöä ja Kuortin mielestä Tamminen laulaa aivan erityisellä innolla sanat "Suo, että sanas kirkkaana saa keskellämme kaikua, ja kautta sukupolvien suo soida nimes kiitoksen".

Tällaisena Sauvon kirkko näyttäytyi miesten polkiessa sen ohi 
pappilasta takaisin koululle. Kuva Suomen matkailu nro 3/1938.

Kohtalokas paluumatka

Astutaan ulos pappilasta. Tamminen ihailee kirkasta kuutamoa ja toteaa, että "täällähän on valoisa kuin päivällä". Reippaasti hän laskee pyörällä alas pappilan mäkeä Kuortin seuratessa perässä. Saavutaan sitten koulun mäen alle, josta koululle on matkaa enää parisataa metriä, sen mäen alle, jota laskiessa Tamminen kehui matkan sujuvuutta. Nyt hän pysähtyy ja nousee pyörältään. Kuortti ennättää Tammisen luo ja kuulee, kuinka tämä hengittää raskaasti. Oikea käsi on rinnan päällä.

"Ottaa niin kovasti sydämeen", ähkäisee Tamminen.

"Jaksaisitko kävellä koululle? Minä taluttaisin molempia pyöriä",  ehdottaa Kuortti.

"Täytyy tässä hieman levähtää, en muuten jaksa nousta koulun mäelle",  Tamminen vastaa ja istuu tiensivuun.

"Onko sinulle ennen tällaista sattunut?", kysyy nyt Kuortti huolestuneena.

"On, mutta ei ole ollut näin vaikeata. Tämä on sellaista sydämen yskää", vastaa  Tamminen yskien ja yhä työläämmin hengittäen.

Kuortti kietoo ripeästi kaulaliinansa Tammisen kaulaan, laittaa oman päällystakkinsa tämän ympäri ja juoksee kiireesti koululle. Siellä hän soittaa jälleen kaikille Sauvon autoilijoille, mutta ketään ei saa kiinni. Hänen vaimonsa juoksee lähimmän autoilijan kotiin, sillä tämän luota kajastaa valoa, vaikkei sieltäkään vastattu puhelimeen. Sattumoisin koululla vieraisilla oleva naapuritalo Vahtisten emäntä sanoo rientävänsä kotiin valjastamaan hevosen, jotta rovasti Tamminen saataisiin sen avulla koululle. Kuortti rientää takaisin Tammisen luo ottaen samalla tämän arkipuvun taskusta kamferitablettirasian, jonka tämä on maininnut löytyvän sieltä. Voi onnetonta, että rasia ei ollut pyörämatkalla mukana, josko siitä olisi ollut apua...

Tästä koulun mäestä ei Tamminen enää omin avuin selvinnyt ylös, eikä hän perille 
päästyään enää elävänä rakennuksesta poistunut. Kuva Turunmaa nro 142/1938.

Tamminen löytyy samasta asennosta kuin mihin Kuortti on hänet jättänyt. Kuortti antaa hänelle rasian ja Tamminen ottaa pari tablettia. Kuortin vaimo juoksee paikalle kertoen läähättäen, että auton pitäisi saapua näillä minuuteilla. Kotosalla oli siis sittenkin oltu, ehkei kukaan vain kuullut puhelinta. Tämä ja autoilijan henkilöllisyys jääkööt tämän kirjoituksen osalta historian armeliaaseen hämärään. Rouva Kuortti pitelee polveaan juostessaan, sillä hän on kiireessä kaatunut matkalla. Kuortti katselee hermostuneena läheneviä valoja. Ne tuntuvat etenevän turhan hitaasti. Tamminen pitää saada pian lämpimään tästä kuun valaisemasta lokakuisesta illasta. Kello on tuossa vaiheessa 21.20.

Auton tultua perille Kuortit auttavat Tammisen autoon ja pian ollaankin Kuorttien kodin eli koulun edessä. Tamminen jaksaa nousta itse autosta ja Kuortti ehtii jo ajatella, ettei tässä ollutkaan sen suurempaa hätää. Vaivalloisesti Tamminen kulkee Kuortin tukemana heidän kamariinsa lepäämään ja hänen yltään autetaan päällysvaatteet sekä kengät. Samaan aikaan rouva soittaa sekä diakonissalle että terveyssisarelle.

Seututie 181 eli Sauvon-Kemiöntie on vetänyt mutkat suoriksi ja mäkeä tasaisemmaksi, 
eikä entiselle koululle ole enää kulkua samasta suunnasta kuin Tammisen aikaan. 
Kuvassa koulurakennus lokakuun alun asussaan. Kuva itse otettu.

Tamminen pyytää tuomaan jaloille lämpöpullon, ja nopeasti Kuortti täyttää toiveen. Sitten hän pitelee Tammista kädestä ja huomaa sen olevan hikinen ja kylmä. Kuortin kysyessä tuliko Tammiselle ulkona kylmä tämä vastaa: "Ei, ei minulla ole kylmä. Se johtuu sydämestä tuo käteni kylmyys. Onpa minusta nyt vaivaa sinulle ja rouvallesi". Samalla hän puristaa Kuortin kättä.

Saapuu diakonissa, ja pian myös terveyssisar. Samassa Tamminen saa voimakkaan sydänkouristuksen. Diakonissa antaa hänelle käsivarteen ruiskeen ja terveyssisar soittaa samalla Paimioon lääkärille. Hetken näyttää siltä, että ruiske auttaa, sillä Tammisen kasvoihin tulee eloa ja hengitys rauhoittuu, mutta vain hetkeksi. Seuraa uusi kouristus. Diakonissa pyörittää vakavana päätään ja kuiskaa Kuortille: "Kyllä hän menee".

Kuortti ei tahdo uskoa sitä. Eihän rovasti voi kuolla! Häntä tarvitaan vielä! Kuortti huokailee Jumalan puoleen, mutta ei auta, lähtö on jo käsillä. Tammisen kouristus menee ohi, hänen ilmeensä rauhoittuu. Hän sulkee silmänsä hengittäen rauhallisesti, nukahtaen. Hengityksen harventuessa, pieni hymynhäive kasvoillaan hän lipuu rauhallisesti kuolonuneen klo 21.40. Epätoivoisen Kuortin tehtäväksi jää soittaa omaisille Tammisen äkillisestä poismenosta.

Koulu siltä puolelta, mistä tie tänä päivänä kulkee sinne. Entinen koulu on nykyään paikallisen teatteriväen hallussa ja on hienosti kunnostettu. Rakennuksen pihalle voi tulla katsomaan laadukasta kesäteatteria tai muistelemaan evankelisen liikkeen patriarkkaa. Kuva itse otettu.

Suuri tammi evankelisessa metsässä kaatui

Johtajan kuolema tulee evankelisen liikkeen kannattajille järkytyksenä. Pitkäaikainen ja arvostettu johtaja on poistunut yllättäen, ja vaikka nimi onkin Tamminen on kuin suuri tammi olisi kaatunut ryskyen. Liikkeen sisäisissä ristiriidoissa olisi kaivattu edelleen hänen ohjaustaan, tarmolla hän oli työskennellyt sovittaakseen eri ryhmittymien välejä ymmärtäen kumpaakin osapuolta, välillä jyrähtäen, välillä rauhallisesti ohjaillen.

Nyt oli kuitenkin uusien astuttava hänen saappaisiinsa. Tammista eivät enää ajan murheet koskettaneet, hän oli saanut levon. Kauan sitten evankelinen pastori Hegesippus Hippolytus Hjerpe oli sanonut haluavansa kuolla Sauvossa, ja niin hän kuolikin. Nyt oli pyytämättä siellä kohdannut loppunsa toinen evankelinen pappismies. Kuolema tuli yllättäen, mutta kuitenkin niin, että kaikessa näytti olevan oma tarkoituksensa. Pienet vihjeet ennen ja jälkeen, Tammisen paluu uskonelämänsä tärkeimpään hetkeen... Kirkossa oli käsitelty Lasaruksen kuolemaa ja herättämistä kuolleista, ja samana päivänä Tamminen nukkui kuolonuneen odottamaan ylösnousemuksen aamua.

Lähteet:

Koskenniemi, Lauri: Avara ja tinkimätön. K.V. Tammisen elämä 1882-1946. SLEY-Kirjat 1994.

Kuortti, Aatami: Muistelmia rovasti K. V. Tammisen viimeisistä hetkistä. Sanansaattaja nro 22/1946.