Ahlaisten sokea rukoilevaismatriarkka Ämttöön Esteri

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

"ÄMTTÖÖN ESTERI" (1817-1895)

Blogissa on aiemmin nostettu esiin rukoilevaisuuden parista pohjoissatakuntalainen naisvaikuttaja, Severiina Santasalo Kankaanpäästä ( https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2021/04/kankaanpaan-hurskaasti-herannyt.html ). Tälläkin kertaa liikutaan samoissa hengenmaisemissa ja samassa herätysliikkeessä, mutta hieman lännempänä ja vähän varhaisemmissa ajoissa. Ahlaisten kunnan Ämttöössä eli maallisin silmin vaatimatonta elämäänsä nainen, joka saavutti omiensa parissa suuren maineen.

Merkintä Esterin syntymästä 27.3.1817 ja kolme päivää myöhemmin tapahtuneesta 
kasteesta Ahlaisten syntyneiden ja kastettujen kirjassa vuosilta 1805-1817.

Sokeana valoon

Ester, tai "Ämttöön Esteri", millä nimellä hänet tunnettiin, syntyi 27. maaliskuuta 1817 Ahlaisten Kellahdessa, ruotsinkielisessä kirkonkirjassa Källfjärd. Hänen vanhempansa olivat torppari Johan Emtö eli ilmeisesti Ämttöö sekä tämän vaimo Juljana Andersdotter eli ilmeisesti Juliaana Antintytär. Pienokainen kastettiin ripeästi, 30. maaliskuuta. Kellahdessa sijaitsi Kellahden kartano, jonka alustalaisia Esterin perhe ja Ämttöön torppakin oli. Ester oli lapsista seitsemäs, tosin yksi vanhempi sisarus oli kuollut kaksivuotiaana ennen Esterin syntymää. Esterille syntyi vielä myöhemmin ainakin pikkuveli.

Esterin lähtökohtia voisi siis kuvata varsin vaatimattomiksi. 15-vuotiaana hänen kerrotaan tulleen jonkinlaiseen hengelliseen herätykseen, mutta hän ei ollut silloin vielä valmis astumaan sille tielle. Hänen sanotaan rukoilleen: "Päästä minut vähäksi aikaa maailmaan, mutta älä anna minun jäädä sinne." Tätä välivaihetta ei kuitenkaan kestänyt montakaan vuotta, sillä Esteri jättäytyi kokonaan ja pysyvästi Jumalan omaksi siinä vaiheessa, kun hänen silmiensä valo alkoi sammua hänen ollessaan vasta alle 20-vuotias. Hänen kerrotaan murheellisena valitelleen myöhemmin tuotakin lyhyttä 'suruttomuuden' aikaa. En tiedä, pitikö hän sokeuttaan seurauksena tuosta ajasta vaiko ei.

Ämttöön torpan väkeä Ahlaisten vuosien 1814-1820 rippikirjassa, 
Esteri oli lapsista seitsemäs.

Esteri vietti koko lopun elämänsä sokeana, ja äkkiseltään voisi ajatella, ettei hänellä siten voisi olla ollut mitään erikoista roolia missään. Hän tarvitsi koko loppuelämänsä toisten apua sokeutensa vuoksi. Helpotusta toi varmaan se, että Ämttöön torppaa piti hänen veljensä perheineen, ja vuonna 1867 tapahtuneeseen kuolemaansa asti äiti Juliaana näyttäisi asuneen samassa mökissä tyttärensä kanssa. 

Esteristä tuli kuitenkin "Jumalan seurakunnan vaivainen", josta toiset rukoilevaiset pitivät huolta ja kuljettivat häntä seuroihin ei ainoastaan Ahlaisten alueella vaan myös Porin maaseurakuntaan ja aina Pomarkkuun asti. Esteri näet tuli mukaan Satakunnassa vaikuttaneeseen rukoilevaiseen herätysliikkeeseen. Tosin varsinkaan 1800-luvun alkupuolella ei välttämättä ollut niinkään selkeitä herätysliikkeitä vaan ympäri maata vaikuttavia paikallisia herätyksiä, jotka kytkeytyivät toisiinsa erilaisin sitein ja muotoutuivat erillisiksi liikkeiksi luodessaan rajaa joihinkin toisiin herätyksiin.

"Jesuksen weren kiitos!" Ahlaisten rukoilevaisista

Tutustutaan lyhyesti Ahlaisten rukoilevaisuuden yleiskuvaan, niin hahmotamme sen hengellisen maiseman, johon Ämttöön Esteri asettuu. Ahlaisten herätysten synnystä ei ole tarkkaa tietoa, mutta rukoilevaisuuteen se on kytkeytynyt viimeistään vuoden 1831 aikoihin, jolloin eräs Satakunnan alueen tunnetuimmista rukoilevaisjohtajista, Raumalla syntynyt Ernst Gustaf Ilwan (1804-1867) muutti paikkakunnalle. Myös rukoilevaisuuden hurmoksellinen muoto hyppyherätys levisi alueelle, kuten pian ilmenee. Muistutan taaskin, että nämä herätykset eivät olleet mitenkään organisoituja, mistä syystä jonkun elämässä erilaiset virtaukset elivät sulassa sovussa, joku toinen taas saattoi tehdä jyrkän rajan vaikka hurmoksellisuuteen.

Nykyään Poriin kuuluvan Ahlaisten sijainti kartalla. Varsinaiset 
rukoilevaisuuden valtamaat olivat etelämpänä, mutta Esterin aikaan 
liike oli elinvoimainen myös Ahlaisissa.

Ilwanin kerrotaan tuoneen rukoilevaisuuteen tuolloin yleisen, joskaan ei koko liikettä kattavan tavan pitää miehillä pitkiä partoja. Voi olla, että Ahlaisten rukoilevaiset myös käyttivät jo vanhan kansanherätyksen tapaan muita vaatimattomampaa puvunpartta. Hurmoksellisia piirteitä ilmeni ainakin osalla seudun rukoilevaisista pitkään, kuten voidaan nähdä pastori Emil Teodor Gestrinin kuvauksesta hänen vieraillessaan ensi kertaa vuonna 1858 rukoilevaisseuroissa:

" - - jo ensimmäisessä seurassa piti Waimo Karvian [Merikarvia] pitäjästä pitkät rukoukset suurella huudolla ja pauhinalla, niinkuin olisi ankarimmasti saarnannut, josta joka loukosta uikutettiin ja sitte alkasi 80 wuotinen akka, joka jo käwi sauwan nojalla, hyppimään ympäri huonetta, niinkuin nuori neittonen, huutain lakkaamatta: Jesuksen weren kiitos!"

Gestrin sai myöhemminkin tottua seuroissa virkansa puolesta vieraillessaan, että joku saattoi kesken seurojen alkaa hyppiä iloista. Hän toimitti virkaansa sekä Pomarkussa että Ahlaisissa, ja hänen mukaansa erityisesti Ahlaisissa rukoilevaisuus oli voimakasta. Vuonna 1847 rukoilevaisia vastaan oli nostettu syyte jumalanpalveluksen häiritsemisestä, jolloin Ahlaisten kappelin kirkkoneuvoston kuultavana oli myös Ilwan. Ilmeisesti muut kokivat rukoilevaisten rukousasennot, huokaukset ja osan tunteenpurkaukset häiritsevinä.

Sokeasta näkevien opastajaksi

Ahlaisten Kellahti, jossa Ämttöökin sijaitsi mainitaan erityisenä hurmoksellisen rukoilevaisuuden keskuksena muuhun paikkakuntaan verrattuna. Vuonna 1905 kirjoitetussa tuktkimuksessa mainitaan, etteivät "hyppääjät" ole vielä hävinneet Ahlaisista, ja vielä myöhemminkin Ahlaisissa on esiintynyt sellaista rukoilevaisuutta, johon on liittynyt hurmoksellisia piirteitä.

Vähitellen Esteri sai liikkeessä eräänlaisen hengellisen äidin aseman. Hänen vaatimattomassa kodissaan vieraili vähän väliä uskonystäviä läheltä ja kaukaa, usein aivan tungokseen asti. Kertoman mukaan eniten kävijöitä tuli Eurasta, Eurajoelta ja Kankaanpäästä. Tämä kertoo hänen laajasta tunnettavuudestaan. Ainakin myöhemmin häntä on arvostettu koko rukoilevaisliikkeen piirissä. Useimmat hänen luonaan käyneet seuravieraat ovat ilmeisesti edustaneet rukoilevaisuuden pääuomaa, mutta myös tunnettu hurmoksellisen suunnan puhuja Kustaa Sjöroos toi ilmeisesti Esterille ruokaa Eurajoelta saakka. Hän nautti siis luottamusta yli ryhmärajojen. Tämä ei ollut mikään itsestäänselvyys, sillä tiedetään pääsuunnan ja hurmoksellisen suunnan saarnaajien joskus vältelleen toistensa kohtaamistakin.

Yhtenä Esterin vieraana voisi mainita Ämttöössä usein käyneen kankaanpääläisen hengellisen äidin Briitta Honkasalon. Kerran hän vieraili Esterin luona jouluviikolla. Briitta huomasi kuitenkin Esterin ruokavarojen vähäisyyden ja päätti lähteä juhlapyhiksi ystäviensä luo Poriin, ettei kuluttaisi köyhän Esterin niukkoja varoja.

Miten sitten Esteri suhtautui tähän huomaavaisuuteen? No hermostui, kielsi Briittaa lähtemästä ja moitti tätä epäuskoiseksi lausuen: "Voihan Jumala tehdä ruokaa vaikka tuosta pihalumesta". Briitta kuitenkin lähti, mutta vielä samana päivänä Esterin pihaan ajoi eurajokelainen rukoilevaisisäntä mukanaan runsaat antimet, jotka Esterin ystävät halusivat antaa tälle joululahjana. Esterin vieraat toivatkin usein ruokatavaroita mukanaan ja myös Esterille, joista hän sitten toisille vieraille auliisti jakoi. Sanottiinkin, että Ämttöön Esterin tuvassa "aina oli pidot".

Ahlaisten 1796 valmistuneen kirkon Esteri näki vain nuoruudessaan, 
mutta ahkerasti hän siellä kävi, ehtoollisellakin säännöllisesti. Kun halvaus 
esti kulkemisen sai hän sen kotiinsa nautittavakseen. Wikimedia Commons.

Mikä sitten veti väkeä Esterin luo? Hänellä kerrotaan olleen kaunis lauluääni, jossa toiset kuulivat "taivaallisen sävelen". Hän myös piti seuravieraille lyhyitä puheita. Oman elämänsä kokemuksia hän kuvasi toteamuksella: "Jumala on minua kuolettanut, mutta hän on myös minua virvoittanut lohdutuksellaan." Varmaan juuri oman elämän vaikeudet auttoivat häntä siinä, että hän kykeni auttamaan toisia vaivattuja. Sokeana hän ei voinut lukea, mutta laulut, rukoukset ja raamatunpaikat pysyivät tehokkaasti hänen mielessään. Sitä kertovat osaltaan hänen vuoden 1891 kirjeessään rouva Laureenille esittämänsä kielikuvat hänen kuvatessaan elämänvaellustaan:

"Tämä oli ääretön armo, jonga Herra teki meille langenneille lapsille sulasta rakkaudesta ja tämä makso ja armo on ollut minun lohdutukseni, sillä muutoin olisin raadollisuudessani hukkunut niiden moninaisten kovain sisällisten kiusausten ja kojetusten sekä murhetten alla, jolla Herra on minua kojetellut tässä korpi ja erämaan vajelluksessa, sillä ei minun elämäni ole ollut täällä Ruusuin ja Kukkasten päällä, vaan se on ollut sidottuna Orjantappurain seassa, mutta kiitetty ja ijankaikkisesti ylistetty olkoon Herra minun Jumalani, että hän minua on kurittanut rakkaudessa ja kohtudella sanansa jälkeen, sillä niin on kirjoitettu, että vaiva saattaa kärsivällisyyden, kärsivällisyys kojettelemuksen ja kojettelemus toivon, ja toivo ei anna häpiään tulla, rakkain ja aina sydämestä ikävöity sisareni Herrassa."

Jeesuksen ristillä suorittaman lunastustyön arvo korostui Esterin puheissa. Hän puhui mielellään Jeesuksen haavoista ja veren armossa oli hänen oman ilonsa ja rauhansa perustus, kuten hän edellä mainitussa kirjeessä toteaa: "--- ja nyt ei minulla ole mitään, vaan Jeesus yksinänsä ja hän on minulle nyt kaikki kaikessa ja händä en päästä engä enä eri vaikka vuotaisi sydän veri, vaan händä tahdon rakastaa ja piinaansa kunnioittaa, ja kiitetty olkoon Herra tämän ristin kärsimisen ja vaivan edest, ---". Hänellä kerrotaan olleen erityinen rakkauden armolahja, jolla hän voitti ihmisten sydämet ja veti heitä puoleensa. Hän myös piti suuressa arvossa seurakuntien paimenia.

Esterin tietoja Ahlaisten vuosien 1870-1879 rippikirjasta. Hänet mainitaan sokeaksi ja 
mikäli oikein ymmärrän on häntä katekismuskuulusteluissa tentattu Svebiliuksen katekismuksen 
mukaisesti, mikä olikin rukoilevaisten suosima katekismus, jos kohta monen muunkin. Kuvassa 
ei näy se, että sokeudestaan huolimatta hän osallistui säännöllisesti kahdesti vuodessa ehtoolliselle.

Tuprutteleva kilvoittelija

Esteri oli tarkka siitä, ettei hänen kuultensa sopinut puhua pahaa toisista. Hän itse sanoi: "Emme saa takanapäin toisiamme vikoilla. Tulkaa minullekin edessäpäin puhumaan vioistani." Hän myös myönsi itsessään näitä vikoja olevan, ainakin sen, ettei hän osannut luopua piipun polttamisesta. Hän koki olevansa siinä asiassa yhtä huono kuin ulkokullatut ihmiset.

Rukouselämässä Esterin kerrotaan olleen palava ja väsymätön, ja yhä uudelleen hän heittäytyi kasvoilleen tai polvilleen lattialle rukoukseen. Hänen mielestään tällainen rukoustapa oli syntiselle ihmiselle ainoa sovelias Jumalan lähestymiseen.

Vuodet toivat mukanaan uusia vaivoja. Vanhoilla päivillään häntä vaivasi halvaus, joka pakotti hänet vuoteenomaksi. Jo aiemmin mainitussa vuonna 1891sanelemassaan kirjeessä hän mainitsee olleensa nyt seitsemän vuotta halvattuna: "Tällä seitsemännellä sairauteni vuodella, eli vuoden ajalla, jossa olen Herran fangina maannut hänen kätensä alla ---"

Esterin kuolemassakin näkyi se, miten monet kokivat hänet itselleen tärkeäksi ja rakkaaksi. Hän kuoli 15. lokakuuta 1895 78-vuotiaana, kuolinsyyksi on merkitty "Halpaus". Köyhän sokean mökinmummon hautajaiset olisivat jääneet vaatimattomiksi, mutta vapaaehtoisin lahjoituksin väki kustansi hautajaiset sekä muistojuhlan suurelle vainajan muistoa kunnioittamaan kokoontuneelle seuraväelle. Rukoilevainen kansa rakasti vaikuttajiaan ja tämä rakkaus veti heidät myös tämän muorin haudan äärelle.

"Uskon kautta --- hän vielä puhuu, vaikka hän kuollut on" (Hepr. 11:4, rukoilevaisten suosiman käännöksen mukaan)

Esterin muisto säilyi hänen kuoltuaankin. Rukoilevaisten pää-äänenkannattajassa, Länsi-Suomen Herännäislehdessä muisteltiin häntä vuonna 1935 artikkelissa "Pyhä siemen säilyy". Otsikko kuulostaa kummalliselta: mistä siemenestä voidaan puhua naimattomana ja lapsettomana eläneen ja kuolleen mökinmuorin kohdalla? Artikkelissa sanotaan: "Esterin kuoleman jälkeen on pyhä siemen säilynyt Ämttöön suwussa. Seuroja on siellä jatkuwasti pidetty. Esterin weljenpoika Kustaa Tuomela on hiljainen rukoilewainen ja  hänen poikansa oli Anton Tuomela, jota kohtasi äkkikuolema 20.5.1935."

Tämä Anton oli ollut seuramatkalla Porissa ja yöpynyt Söörmarkussa, jossa oli aamulla pitänyt palavat rukoukset koko Suomen kansan puolesta, mutta sitten matkaa jatkaessaan saanut sydänhalvauksen. Hänen kerrotaan olleen mies, jolla oli rukouksen henki ja joka huokaili alati "Herra auta ja armahda", muttei omannut suuria puhujan ja veisaajan lahjoja. Onkohan hän Harri Heinon rukoilevaistutkimuksessaan mainitsema "Ämttöön Anttoni", jonka kerrotaan pitäneen puheitaan hurmostilassa? 

Hänen hautajaisseuroissaan 26.5. esitettiin toive, että pyhä siemen saisi säilyä ja Ämttöössä saataisiin edelleen kokoontua seuroihin, tuossa paikassa, jossa niin moni oli saanut paljon hengelliselle elämälleen. Vielä samana kesänä tämä toteutuikin, kun Antonin poika Wieno Tuomela avioitui Jenny Peltomaan kanssa 29.6.1935 ja häitä juhlittiin tanssien sijaan seuroja viettämällä. Esteri oli kuollut ilman jälkeläisiä, mutta hänen hengellinen perintönsä eli hänen kodissaan ja suvussaan vielä ainakin 40 vuotta hänen kuolemansa jälkeenkin.

"Riemuitse sinä hedelmätöin, joka et synnytä: iloitse riemulla ja ihastu sinä, joka et raskas ole; sillä yksinäisellä on enempi lapsia kuin sillä, jolla mies on, sanoo Herra." (Jes. 54:1, rukoilevaisten suosiman vuoden 1776 raamatunkäännöksen eli Biblian mukaisesti).

Sokean muorin sanoitus

Ämttöön Esteri herättää kiehtovia mielikuvia. Vaatimaton, sokea mökinmummo Ämttöön torpassa piippuaan poltellen, joka samalla kuitenkin oli monien itseään korkeammassa asemassa oleva hengellinen äiti. Hän ei nähnyt ympäristöään, mutta hänen hengelliset näköalansa olivat valtavat. Hän ei lopulta voinut kävellä, mutta hänen sosiaaliset verkostonsa ulottuivat ympäri maakuntaa. Haluan lopettaa tämän kirjoituksen yhden rukoilevaisten laulukirjoista, Halullisten sielujen hengellisten laulujen lauluun 196, joka on lisätty kokoelmaan 1953 ja jonka perimätieto väittää olevan itsensä Ämttöön Esterin sepittämä. Jos näin on, se kertoo meille jotakin hänen hengellisestä mielenmaisemastaan.

"Sen minä tunnen minun tunnossani,

että Jesus on niin hyvä

ja hänen rakkautensa

niin arvaamattoman syvä,

ja hänen rakkautensa

niin arvaamattoman syvä.

Majani maassa on niin matala,

mutta taivaass' on  kotoni korkee,

ja niillä on sinne osallisuus,

joilla on usko oikee,

ja niillä on sinne osallisuus,

joilla on usko oikee.

Taivaan korkiassa kodossa

on ilo, riemu ja rauha,

vaan täytyy täällä ensin vähän

murheen kiveä jauhaa,

vaan täytyy täällä ensin vähän

murheen kiveä jauhaa.

Taivaan korkiassa kodossa,

mun rakkaan Isäni helmass',

saan minä kiitosta veisata

juuri kaikkein pyhäin seurass',

saan minä kiitosta veisata

juuri kaikkein pyhäin seurass'."

Lähteet:

Ahlaisten seurakunnan kuolleiden ja haudattujen luettelo 1885-1909. https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=16171&pnum=16

Ahlaisten seurakunnan rippikirja 1814-1820. http://digihakemisto.appspot.com/edit?kuvanumero=142&kuid=4739737&amnimeke=Ahlaisten+seurakunnan+arkisto&sarnimi=P%C3%A4%C3%A4-+ja+rippikirjat&aynimi=Rippikirja+1814-1820+%28I+Aa%3A11%29&ay=42898&sartun=53027.KA&atun=182184.KA&ay2=89278

Ahlaisten seurakunnan rippikirja 1863-1869. https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ahlainen/rippikirja_1863-1869_mko1-13/298.htm

Ahlaisten seurakunnan rippikirja 1870-1879. https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ahlainen/rippikirja_1870-1879_mko14-35/487.htm

Ahlaisten seurakunnan syntyneiden ja kastettujen luettelo 1805-1817. http://digihakemisto.appspot.com/edit?kuvanumero=90&kuid=4943875&amnimeke=Ahlaisten+seurakunnan+arkisto&sarnimi=Syntyneiden+ja+kastettujen+luettelot&aynimi=Syntyneiden+ja+kastettujen+luettelo+1805-1817+%28I+C%3A4%29&ay=43337&sartun=53043.KA&atun=182184.KA&ay2=92004

Heino, Harri: Hyppyherätys - Länsi-Suomen rukoilevaisuuden synnyttäjä. Suomen Kirkkohistoriallinen Seura, 1976.

Heino, Harri: Rukoilevaisuus tällä vuosisadalla. Hurmoksellisuus Länsi-Suomen rukoilevaisuuden jakajana 1895-1970. Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisuja, 1977. https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/2242091?page=1

Hormia, Yrjö: Rukoilevaisen kansan hengellisiä äitejä. 1956.

Mattila, K.: Pyhä siemen säilyy. Länsi-Suomen Herännäis-Lehti, nro 9/1935. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/991471?page=3

Rosendal, Mauno: Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla III - 1845-1852. 1912. http://doctrinepublishing.com/showbook.php?file=76025-0000.txt

Suomen kirkkohistoriallisen seuran pöytäkirjat liitteineen 1892-1897. 1898. https://archive.org/stream/pytkirjatliitei01seurgoog/pytkirjatliitei01seurgoog_djvu.txt