Kirjoittaja: Ossi Tammisto
Tätä julkaistessani eletään Vapun aikaa, ja ehkä tähän kevään juhlaan sopii oheisen kaltainen hupijuttu.
Tämän kirjoituksen otsikossa olevaa Prunkkalaa ei helpolla kartalta löydä. Sen nimistä kuntaa tai seurakuntaa ei näet ole enää olemassa, kylä kylläkin on. Se sijaitsee Auran kunnassa Varsinais-Suomessa, ja kyseisen kylän mukaan nimettiin vuonna 1636 Liedon kappeliseurakunta. Itsenäinen seurakunta siitä tuli vuonna 1917, missä yhteydessä siihen liitettiin neljä kylää Pöytyän seurakunnasta. Niiden alueelle oli 1800-luvun lopulla kehittynyt rautatieaseman ympärille taajama, jota lähellä virtaavan Aurajoen mukaan alettiin kutsua Auraksi.
| Kartalla näkyy Auran kehitys Prunkkalan kappeliseurakunnasta Auran kunnaksi. Kuten näkyy on Auran nykyinen keskusta suhteellisen myöhäinen tulokas nykyisestä merkityksestään huolimatta. Wikimedia Commons: File:Lieto ja Aura alueliitokset.svg - Wikimedia Commons |
Uutta seurakuntaa luotaessa päätettiin tuo nimi antaa myös seurakunnalle ja niinpä seurakunnasta tuli Auran seurakunta. Nythän ei tosin ole enää Auran seurakuntaakaan, sillä se liitettiin vuoden 2021 alussa Liedon seurakuntaan. Auran kunta sen sijaan jatkaa itsenäistä taivaltaan.
Prunkkalan nimen häviäminen kartalta on sikäli sääli, että sen myötä on varmasti heikentynyt myös tietoisuus eräästä kansanperinteen hahmosta, Prunkkalan papista, liekö tosin ollut auralaisten osamotiivina nimenvaihdokselle. Prunkkalassa on tietysti ollut useitakin pappeja, mutta tämän tarinoiden sankarin nimeä ei kertomuksissa mainita. Mikäli kyseinen kirkonmies perustuu todellisuuteen on hän ollut jutuista päätellen aikamoinen persoona. Tosin hän on joka tapauksessa imenyt osaksi legendaansa myös erinäisiä yleisiä sananparsia tai tarinoita. Joitakin spekulaatioita henkilöllisyydestä on esitetty, mutta palataan niihin varsinaisen tarinan jälkeen.
Varoituksen sanana todettakoon, että osa tarinoista on hieman karkeita, vaikka olen suorittanut myös karsintaa. Olkoot nämä kuitenkin kuvastamassa kansan papistoon liittämää tarinaperinnettä, hyvässä ja pahassa.
![]() |
| Tuulispää -lehdessä 51-52/1915 oli kirjoitus Prunkkalan papista, ja otsakkeessa näinkin veikeä piirustus tästä saarnamiehestä ja hänen lukkaristaan: 24.12.1915 Tuulispää no 51-52 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto |
Tarinan mukaan prunkkalalaiset olisivat valittaneet Ruotsin kuninkaalle siitä, miten tuomiokapituli oli määrännyt heille huonon papin. Valituksista tympääntyneenä kuningas määräsikin sitten hovinarrinsa Prunkkalan papiksi. Tämän nimittäneen kuninkaan väitetään olleen Kustaa III.
Narrimaisia piirteitä Prunkkalan papin tarinaan liittyykin. Nakkilasta kerätyssä variantissa syyksi sanotaan papin palkkauksesta riitely, jolloin alituiseen rettelöiville prunkkalalaisille lähetettiin papiksi jumalaton hovinarri, jotta nämä tulisivat järkiinsä. Edelleen tässä Nakkilan kertomuksessa sanotaan kansan edelleen laajalti muistavan katkelmia tuon papin pilasaarnoista, mutta ne "ovat kuitenkin sellaisia, ettei niitä sovi eikä kannata kertoa". Erilaisia juttuja on sellainen liuta, ettei niitä kaikkia voi tässä kertoa, vaikka haluaisikin. Mainitaan kuitenkin muutamia, lisää löydätte vaikka lähdeluettelon kautta.
Prunkkalan papin kerrotaan saarnatessaan lyöneen kättään saarnastuolin laitaan. Lukkari, joka esiintyy useassa muussakin tarinassa joko kiusantekijänä tai rikostoverina, oli tämän tietäen lyönyt neuloja kärjet ylöspäin siihen kohtaan, mihin käsi yleensä osui. Tästä tietämättömänä pappi sitten innoissaan saarnassaan kysyi: "Ihminen, kuka sinut loi?", samalla iskien voimalla saarnastuolin laitaan, jolloin neulanterät osuivat käteen. Niinpä pappi karjaisi lauseensa jatkoksi: "Perkele!"
Eräällä saarnakerralla pappimme osoitti ihailtavaa luovuutta. Hänen oli näet tarkoitus saada piispalta valmis saarna, joka oli suljetussa kuoressa, jonka sai avata vasta saarnastuolissa. Hämmästyksekseen hän sai havaita paperin olevan tyhjä. Sitä silmäillessään hän sanoi: "Tyhjä on tämä puoli, tyhjä myöskin toinen puoli", mutta keksi sitten jatkaa: "Tyhjästä Herra käski ja kaikki luoduiksi tulivat" pitäen lopulta tyhjästä paperista kunnon saarnan. Tämä lienee esimerkillisimpiä papin saarnatarinoista.
Aina ei seurakunta jaksanut pappinsa puheita niin kuunnella, mutta löytyipä tältä solidaarisuutta nukkuvia seurakuntalaisiaan kohtaan. Niinpä hän keskeytti naisväen keskustelun kirkonmenojen aikana: "Pitäkää te muijat suunne kiinni että nuo miehet saavat rauhassa maata!" Toki tämän tarinan voi tulkita jonkinlaiseksi tuplapiikiksikin sanankuulijoille, tai oikeammin sitä kuulemattomille.
Tarvasjoelta on talletettu kertomus, jonka mukaan Prunkkalan pappi päätti kerran havainnollistaa esitystään. Saatuaan pääskysen kiinni aidan raosta pisti hän sen taskuunsa. Pitäessään saarnaa Pyhästä Hengestä hän lausui seurakunnalleen: "Te epäuskoiset pakanat, te ette koskaan usko minun sanojani. Jos minä sanon, että Isä on, niin te ette usko sitä. Jos minä sanon, että Poika on, niin te ette usko sitä. Jos minä sanon, että Pyhä Henki on, niin te ette usko sitäkään. Mutta jotta te uskoisitte, minä tahdon näyttää teille elävän Pyhän Hengen. Ja minä näytän teille elävän Pyhän Hengen." Silloin hän otti pääskysen taskustaan laskeakseen sen lentoon, mutta havaitsikin sen hengettömäksi todeten karkeasti: "Perkele, se onkin jo kuollut!"
Toinenkin lintujuttu löytyy, mutta se lienee ainakin myöhäinen, sillä se sisältää eksoottisemman linnun, papukaijan, jonka pappi olisi saanut eräältä merikapteenilta. Papin saarnassaan kysyessä "Mitä meidän on tehtävä sielujemme pelastukseksi?" oli papukaija huutanut "Pumputkaa, pumputkaa riivatusti!", sillä niin se oli kuullut kapteenin laivalla huutavan, kun pelastumisesta puhuttiin. Silloin pappi vihaisena heitti linnun alas saarnastuolista, siivekkään kiljuessa "Heitä minun palttooni myöskin", sillä näin kapteeni oli usein sanonut poistuessaan laivalta.
| Auran kirkon sisustusta v. 1926, ennen v. 1927 remonttia, jossa Ari Vilénin kertoman mukaan arkkitehti vakuutti kaiken vanhan säilyvän ennallaan. Arkkitehti vaihtoikin vain alttaritaulun, seinät, lattian ja penkit. Museoviraston Historian kuvakokoelma, Pohjola-yhtiöt kokoelma: lähikuva Auran kirkon kuorista | Museovirasto | Finna.fi |
Prunkkalan pappi ei ollut niitä kaikkein vakavimmin virkansa ottavia, ja niinpä päivistäkin saattoi mennä joskus sekaisin. Kerran hän oli sunnuntaina hajottamassa riihen kattoa tietämättä edes mikä päivä on. Nähdessään kansan kulkevan kohti kirkkoa hän alkoi pohtia "mikä nyt on, kun väkeä tulee, onkos pyhä nyt?" Siitä sitten laskemaan: "maanantaina myllyyn mentiin, tiistaina kotiin tultiin, keskiviikkona hulikka [taikina] tehtiin, tuarstaina leivottiin, perjantaina koira kuoli, lauvantaina haurattiin. On aina tänäpän pyhä."
Siitä sitten kiireellä hyppäämään alas riihen katolta, ja housuthan siinä hötäkässä repesivät. Kirkossa pappi sitten messutessaan pyysi kirkkokansalta housunpaikkaa: "mikä annas kyynärän, mikä kaks; mikä annas korttelin kolmattaaaa". Lukkarin ilkkuessa, että niistä vasta tulisikin kunnon roimahousut (millä käsittääkseni tarkoitetaan väljiä housuja) käski pappi tämän pitää suunsa kiinni.
Samaan tarinaan liittyy variantti, jossa lukkari päättää tehdä jekun risoissa housuissa olevalle papille. Papin näet julistaessa saarnastuolista "Jumalan sana on minulla suussani" tiputti lukkari ampiaispesän papin housujen reiästä, jolloin pappi alkoi huutaa: "Mutta tuhannen paholaista minulla on housuissani!"
Prunkkalan pappi ei maineestaan huolimatta kaivannut ulkopuolisten huomiota. Kerran näet kaksi miestä Tampereen läheltä kulkivat Prunkkalan kirkon ohitse ja päättivät mennä sen kuuluisaa pappia katsomaan. Toinen miehistä oli suuri, toinen pieni. Kun pappi näki heidät oven suussa sanoi hän: "Rakkaat seurakuntalaiset, tää meirän kirkkomme on niin sopimattomassa paikassa; nytkin tuli taas kaksi miestä sisälle: toinen on niinkuin Taavetti, toinen kun Koljatti". Miehet lähtivät äkkiä pois tuijottavan seurakunnan edestä.
| Prunkkalan, nykyisen Auran kirkko v. 1885 Kaarlo Vuoren taiteilemana. Museoviraston Historian kuvakokoelma: Auran kirkko ja kellotapuli | Museovirasto | Finna.fi |
Edellä mainittu artikkeli spekuloi myös tarinan mahdollista haittaa papin hankkimisessa, sillä kappalaiseksi oli vaikea saada hakijoita: "Kolmannen kerran peräkkäin on jo virka avonaiseksi julistettu ja ken voi taata, eikä nytkin turhaan. Kukaan ei tahdo Prunkkalan papiksi".
Tarinan vanhasta iästä kertoo sekin, että Aleksis Kiven v. 1870 kirjoittamassa romaanissa Seitsemän veljestä on nähty sen vaikutuksia, nimittäin kohtauksessa teoksen kahdeksannessa luvussa, jossa Lauri saarnaa Hiidenkiven päällä. Kieltämättä teksti muistuttaa paljon Prunkkalan papin nimiin laitettuja hupisaarnoja.
Mutta kuka oli Prunkkalan pappi? Se jäänee arvoitukseksi. Jotkut ovat ajatelleet, että kyseessä olisi voinut olla Turusta syntyisin ollut Mathias Corriander. Tämä oli syntynyt n. 1660 ja oli kotoisin Turusta. Siellä hän opiskeli Turun katedraalikoulussa ainakin v. 1685, muttei ilmeisesti koskaan tullut ylioppilaaksi, mutta vihittiin kuitenkin 1692 papiksi ja tuli Liedon apulaispapiksi toimien ilmeisesti Prunkkalan kappalaisen kuolinpesän armovuoden saarnaajana ja Prunkkalan kappalaiseksi naiden edeltäjänsä lesken. Corriander pysyi virassaan yli isonvihan myrskyjen. V. 1723 katkaisi jalkansa eikä voinut hoitaa virkaansa kahteen vuoteen. Hän kuoli Prunkkalassa 3. kesäkuuta 1742.
Pelkästään näiden tietojen perusteella on vaikea kytkeä häntä Prunkkalan papin legendaan. Toinen kandidaatti on ollut Berndt Johan Floor, joka syntyi Tammelassa 1785. Hänet vihittiin papiksi 1809 ja oltuaan apupappina Perniössä ja Naantalissa hän toimi pari vuotta, 1818-1820, Prunkkalan vt. kappalaisena. Kytkeminen Prunkkalan papin tarinaan liittyy ennen kaikkea siihen mitä tiedetään Floorin myöhemmistä vaiheista. Oltuaan armovuodensaarnaajana Hämeenkyrössä ja Sahalahdessa tuli hänestä 1826 Rymättylän kappalaisen apulainen. Hänet kuitenkin erotettiin v. 1828 juoppouden takia, mistä tuli myöhemmin 28.1.1829 vielä hovioikeuden päätös. Turun tuomiokapituli pani erottamisen täytäntöön 20.12.1829. Viive johtui siitä, että Floor oli paennut. Tosin hänen mainitaan eläneen myöhemmin kerjäläisenä Rymättylässä.
Ari Vilénin kirjoittama Auran seurakunnan historiateos nostaa esille vielä yhden ammoisen papin nimeltä Laurentius Canis. Hän olisikin muuten hyvä kandidaatti, mutta kovin lyhytaikainen. Ennen pappisvihkimystään 1642 hänet oli ehditty mainita kahdesti konsistorin pöytäkirjassa kelvottoman käytöksen vuoksi. Hän oli v. 1649 lyhyen aikaa Prunkkalan kappalainen, mutta menetti pian viran hurjatapaisuutensa vuoksi, Vilénin mukaan "jo kahden päivän perästä". Canis oli v. 1656 Turun hospitaalinsaarnaaja, mutta sopimattoman käytöksen vuoksi oli pidätettynä virasta ainakin 1657-1658. Ylipäätään Caniksen mainitaan olleen julkea ja hillitön mies, joka tuomittiin v. 1662 maanpakoon hänen solvattuaan piispa Terserusta. Kuitenkin hän kuoli Turussa ja haudattiin 1670 Turun tuomiokirkkoon.
Sanottakoon siis, että vaikkei legendojen Prunkkalan pappia olisi ollutkaan, niin inspiraation lähteitä Prunkkalassa kyllä piisasi.
Prunkkalan papin legenda elää
Prunkkalan papin legenda eli Atlantin takanakin. Siellä näet ainakin v. 1912 kirjoitettiin, kuinka Michiganin Franklinissa pidettiin suomenkielinen iltama, jossa ohjelman kuului mm. "Prunkkalan papin saarna", joka siis selvästikin oli yleisesti tunnettu viihde-esitys. V. 1922 puolestaan amerikkalaisessa Raivaaja -lehdessä muisteli eräs olojaan valkoisten vankina Suomessa ja kertoi tuolloin mutisseensa Prunkkalan papin kuulua lausetta: "tämä maailma on kupera ja kapera kuin pukin sarvi".
Prunkkalan muinaista pappia on muisteltu myös lähihistoriassa. Männä vuosina herätti Auran silloinen kirkkoherra vilkasta keskustelua, jolloin Prunkkalan pappia nostettiin nykyajan verrokiksi. Tosin värikkäiden pappien sarja on jatkunut muutenkin, sillä Auran nuorisopastorina 1944-1953 toimineesta Eero Hyttisestä mainitaan hänen pitäneen kovia saarnoja ja kerran kommentoineen saarnastuolista: "Minua syytetään siitä, että olen saarnannut kirkon tyhjäksi, mutta ei täällä ketään ennenkään ollut". Tästä nokkelasta retoriikasta olisi Prunkkalan pappikin voinut olla ylpeä. Elossa olevien sananpalvelijoiden arviointi jätettäköön tämän kirjoituksen ulkopuolelle.
Vuonna 2010 Turun Sanomien yleisönosastolla nimimerkki Kiroton nosti esiin sen seikan, että jos nyt oli syytetty kirkkoherraa sopimattomasta kielenkäytöstä, niin näin oli ollut paikkakunnalla ennenkin. Hän kertoi tarinan siitä, kuinka Prunkkalan pappi oli saarnassaan sanonut: "Kuinka on teidän lampaiden laita -menevätkö ne helevettiin". Silloin pappi olisi nähnyt ikkunasta, kuinka viereisen lammasaitauksen lampaat juoksivat karkuun ja huusi: "Nyt menee yksi, nyt menee kaksi ja nyt ne perkeleet menee kaikki!"
Nämä esimerkit osoittavat, että tarinat Prunkkalan papista eivät ole tyystin unohtuneet ja niitä voidaan käyttää keskusteltaessa nykytilanteestakin. Mutta kuten Prunkkalan pappi sanoi, "ajat vierivät ja me aikain kanssa", ja niinpä on aika päättää tämäkin kirjoitus. Laitetaan vielä lopuksi yksi esimerkki Prunkkalan papin saarnoista, muita variantteja voitte etsiä esimerkiksi tämän kirjoituksen lähdeluettelosta.
| Auran kirkon vanha alttaritaulu, joka on ostettu kirkon varoilla v. 1693. Jos siis Prunkkalan pappia on koskaan ollutkaan ovat hän ja tämä maalaus olleet varmastikin tuttuja toisilleen. Kuvaaja Iikka Kronqvist, Museoviraston Historian kuvakokoelma: Auran kirkon vanha alttaritaulu, öljymaalaus | Museovirasto | Finna.fi "Saarna, joka pidettiin Prunkkalan kirkossa Tuohikuun keskipaikkeilla tuossa pukin päivän tienoissa. Hupaista on, että taas olemme kokoontulleet tässä meille hyvin sopivassa paikassa. Senpä tähden tahdon esittää teille monesti parannetun saarnan. Toivon, että te kaikki ristissä sormin ja pystyssä korvin hartaasti sitä kuuntelette. Kun tuulee, niin hako humisee, ja kun sataa, niin pärekatto rapisee. Nämä kyllä näin merkilliset sanat ovat kirjoitettuina Kuppari Kirstin kirkkohameen kuudennessa poimussa. Mutta lammas on lauhkea eläin. Se ei pure eikä potkaise, ei niele eikä hotkaise. Sen päästä tulee hyvä puntarin perä, silmistänsä hyvä tirkistyslasi. Nahastansa tulee hyvät vällyt ja pälsyt ja sääristänsä hyviä rummun nappuloita. Hännästä saadaan hyviä ruutisarven tuppia ja suolista hyviä viulunkieliä, suuremmista rukinnyöriä, sekä papenoista kahveen pööniä. Hiljaa, lapset, lehterillä, taikka minä saarnaan koko päivän! Lapset tosin ovat Herran lahjoja, mutta p-n paljon heitä kuitenkin on. Juoksevat kuin tuonen sotakauriit, syövät pappilan räätikkäät ja nauriit. Pojat! Hyljätkää papumaani, niin papumaani hyljää teidät. Nämä kyllä näin merkilliset sanat löytyvät kirjoitettuna pappilan punaisen veräjän kuudennessa puolapuussa. Minun sanani pyörivät ja vyörivät teidän sydämissänne niin kuin pukin papenet siljältä kalliolta järveen, ja sanoo: plompis, plompis! Oi sinä totinen tuohikasa ja lautakasa! Varjele meitä ja ole meidän tukenamme vihaista pässiä vastaan. - - - Minä näin tänään, kuinka Laukkalan suuri härkä oli märkä. Ajatelkaas tämän asian päälle, niin te saatte elää. Rakkaat ystävät Herrassa, kalat kutevat merrassa oikein monessa kerrassa. Kyllä meidänkin pitäjässä kaloja on saatu, mutta sangen vähän pappilaan on tuotu. - Antakaa, niin teillekin annetaan ja yltäkyllin ravinnoksi kannetaan. Voi, hyvä seurakunta, meidän kirkkomme paikkaa! Näettekö, kuinka matkustavainen seisoo oven suussa kuin tuonen tien viitta. Juuri tämä, jolla leuatkin on kuin hohtimet, korvat kuin pohtimet. Ovatko kauniit kuvat? Silmät kuin hirmukan munat, sekä nenä räässä, niin kuin piilukirves jäässä! Vaikka mitäs minä ihmisiä pilkata tahdon. Tahdon vain heitäkin neuvoni kautta auttaa ja kuoppaan kaataa, että tekisitte hänelle penkkiin tilaa. Älkää tehkö oudostakaan pilaa! Taitaa teillekin matkaretki tulla pikemmin kuin luulla. Teidän tulee käsittää, että jokainen matkaretkellä on yötä, eikä hän suuresti kirppuja syötä. Ei hänellä ole kotia myötä. Vaan teidän tulee kiittää Luojaa, joka teidät on ottanut armonsa suojaan ja lahjoittanut teidät kauniilla muodolla ja lempeällä luonnolla, tiedolla, tahdotte luulla. Teidän tulee käsittää, että jokainen matkarethellä on yötä, eikä hän mitä teihin kuuluu, munaskuut ja monet muut, jotka Luoja tarkemmin tutkii, taidolla loistaa ja selkään hutkii." |
Lähteet
Floor, Berndt Johan. Suomen papisto 1800–1920 -verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017– (viitattu 29.4.2026). Artikkelin pysyvä tunniste https://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-spa-000043
Forssa 19 8/9 02. Länsisuomen Työmies 103/1902: 11.09.1902 Länsisuomen Työmies no 103 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Iltama Franklinissa. Työmies 13/1912: 17.01.1912 Työmies no 13 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Kihniö. Aamulehti 261/1913: 11.11.1913 Aamulehti no 261 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Kiroton: Prunkkalan papista. Turun Sanomat 14.9.2010. Verkkoversio: https://www.ts.fi/lukijoilta/159491
Kivi ja kansanperinne. Kansanperinnettä Seitsemässä veljeksessä. Tiet lähteisiin - Aleksis Kivi SKS:ssa: Tiet lähteisiin — Aleksis Kivi SKS:ssa
Pikku pakinaa. Etelä-Pohjanmaa 73/1906: 25.09.1906 Etelä-Pohjanmaa no 73 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Prunkkalan pappi. Käkisalmen Sanomat 48/1928: 28.04.1928 Käkisalmen Sanomat no 48 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Prunkkalasta huhtikuulla. Aura 50/1884: 29.04.1884 Aura no 50 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Lauri Simonsuuri (toim.): Kotiseudun tarinoita. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (2006, 1. painos 1951).
Maija Tammi: Pappina kuninkaan hovinarri. Turun Sanomat 18.3.2006: https://www.ts.fi/a/1074108028
Valkosen Suomen vankina. Raivaaja 58/1922: 11.03.1922 Raivaaja no 58 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
E. Vihervaara: Länsisuomalaista pilaa. Julkusta ja Prunkkalan papista. Kotiseutu 9/1914: 15.09.1914 Kotiseutu : Suomen kotiseutututkimuksen äänenkannattaja no 9 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Ari Vilén: Auran seurakunta 1917-2017. Auran seurakunta (2017).
Väänänen, Kyösti: Laurentius Jacobi Canis. Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721 -verkkojulkaisu. Studia Biographica 9. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011– (viitattu 29.4.2026). Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe201101191118; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-thp-000354
Väänänen, Kyösti: Matthias Georgii Coriander. Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721 -verkkojulkaisu. Studia Biographica 9. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011– (viitattu 29.4.2026). Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe201101191118; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-thp-000466

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti