perjantai 7. toukokuuta 2021

Grönlannin ristiretki - Tanskan kuninkaan toteutumaton haave

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Varmaan kaikki ovat kuulleet ristiretkistä, ja monet varmaan myös siitä, että niitä tehtiin Lähi-Idän lisäksi myös muualle, kuten Suomeen, vaikka ainakin ensimmäisen retken osalta yksityiskohdat ovatkin monella tapaa kiistanalaisia. Mutta monelle voi olla vierasta se, että täältä Pohjoismaista käsin suunniteltiin vakavasti hyvin mielikuvituksekasta hanketta, nimittäin ristiretkeä Grönlannin kautta Intiaan! Vieläpä aikana, jolloin ristiretket eivät enää olleet niin sanotusti muodissa. Mistä tässä oikein oli kyse, no sitä käsittelemme tällä kertaa.

Pohjoisen unioni ja ensimmäisen Kristianin suuret suunnitelmat

Vuonna 1397 meni Pohjolan kartta uusiksi, kun Tanska, Norja, Ruotsi sekä Schleswig-Holstein yhtyivät valtioliitoksi, Kalmarin unioniksi, kuningatar Margareta I:n valtikan alaisuuteen. Tämä teki siitä melkoisen alueellisen mahdin, vaikkakin se myös rakoili eri tavoin pitkin taivaltaan. Myös ristiretkiaate tuli uudelle unionille läheiseksi, osin siksikin, että kun Margareta naapureiden rajoilla aiheuttamista ongelmista johtuen oli kirjoittanut paaville oli tämä 1401 lähettänyt vastauksen, jonka mukaan alueen arkkipiispojen tuli saarnata ristiretkeä kaikkialla ja lupaili täysiä aneita niille, jotka taistelisivat Margaretan ja tämän jälkeläisten vihollisia vastaan. Hämmentävästi paavi sanoi tämän pitävän paikkansa oli sitten kyse pakanoista tai kristityistä vihollisista, mikä ei oikein sovi ristiretkien ajatukseen. Ehkä hän ajatteli muun muassa venäläisiä ortodokseja, joita saattoi katolisesta näkökulmasta pitää harhaoppisina ja jotka uhkasivat unionin itärajaa.

Kalmarin unionin valtapiiri noin vuoden 
1400 tienoilla. Sata vuotta myöhemmin 
unionin äärilaidalla sijainnut ja välillä 
tyystin unohdettu Grönlanti näytteli 
merkittävää osaa varsin mielikuvituksellisessa 
suunnitelmassa. Wikimedia Commons.

Joka tapauksessa unionin hallitsijoita kävi pyhiinvaellusmatkoilla Roomassa ja Jerusalemissa, osallistui Böömissä hussilaisia vastaan suunnattuihin ristiretkiin (kategoriaa "kristityt viholliset") ja olivat mukana Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin järjestämissä ristiretkitapaamisissa. (Ainakin kirjoittajan mielikuvituksessa kuulostaa varsin jännittävältä konseptilta). Kun osmanit eli turkkilaiset valloittivat Konstantinopolin 1453 lupasi Tanskan kuningas Kristian I lähteä ristiretkelle, mutta asia jäi.

1471 Saksan Regensburgissa pidettiin valtiopäivien yhteydessä ristiretkikokousta, ja silloin Kristian I:n lähettiläät ehdottivat hyökkäystä turkkilaisia vastaan kolmen rintaman avulla. Keisari ja saksalaiset ruhtinaat etenisivät maata pitkin Balkanilla,  paavi ja italialaisten kaupunkivaltioiden joukot hyökkäisivät Adrianmeren yli ja Kristian I johtaisi itse suurta pohjoiseurooppalaisesta ratsu- ja jalkaväestä koottua armeijaa Venäjän läpi kohti Jerusalemia. Kristianin taholta asiaan liittyi usko omiin sotilaallisiin voimiin sekä se, että hän uskoi olevansa se henkilö, jonka eräs profetia väitti vapauttavan Jerusalemin. Tosin profetiassa kuninkaan nimi oli Kristoffer, mutta mitäpä yksityiskohdista.

Kuvassa Kristian I (1426-1481) ja vaimonsa 
Dorothea. Kristianilla oli varsin 
suureelliset sotasuunnitelmat, 
mutta lopputulos oli paljon puhetta, 
vähän villoja. Wikimedia Commons.

Suunnitelma sai itse asiassa hyvän vastaanoton ja ristiretki oli tarkoitus aloittaa 24. huhtikuuta 1472. Emme kuitenkaan koskaan saa tietää miten tuo mielikuvituksekas suunnitelma olisi menestynyt, sillä Kristianin piti vielä saada ruotsalaiset mukaan yritykseen. Unioni näet rakoili pahasti, eikä Kristianilla ollut kontorollia Ruotsista. Nämä eivät innostuneet, niin kuin eivät tanskalaisvallasta muutenkaan, joten syntyi taistelu, jossa Ruotsin valtionhoitaja Sten Sture vanhemman johtamat ruotsalaisjoukot voittivat Brunkebergin taistelun 10. lokakuuta 1471.  Tämän seurauksena Kristian ei enää tohtinut lähteä vuosikausiksi sotimaan Pyhälle maalle ja koko hanke kuivui kokoon.


Grönlanti muistuu mieleen

Samoihin aikoihin oli kuitenkin tehty retki, joka osaltaan avaisi aivan uuden ajatuksen hyökkäysreitiksi. Vuoden 1470 tienoilla olivat näet Kristian I sekä Portugalin kuningas Alfonso V lähettäneet retkikunnan pohjoiselle Atlantille. Yhtenä ajatuksena oli saada yhteys Grönlantiin. Sinne oli Norjassa syntynyt viikinki Eerik Punainen perustanut 980-luvulla siirtokunnan, joka oli tullut vuonna 1261 Norjan kuninkaan Haakon IV:n alaisuuteen. Grönlannin vientituotteina olivat taljat, turkikset ja mursunhampaat, mutta sinne piti tuoda esimerkiksi puuta ja rautaa. 

Ennallistus Brattahliðin kirkosta. Tämäntyyppisen kirkon 
rakennuttivat Grönlannin ensimmäiset skandinaaviset 
asuttajat. Wikimedia Commons.
Ennen Haakonia he olivat ilmeisesti ainakin välillä purjehtineet Marklandiin eli todennäköisesti Labradorille puuta hakemaan, mutta Norjan alaisuudessa omia laivoja ei sallittu, vaan tilalle tuli erillinen yhteysalus. Se katosi vuonna 1367 tai 1369, eikä uutta tullut tilalle, sillä taljoja ja turkiksia sai vaikka Venäjältä ja norsunluu syrjäytti markkinoilla mursunhampaat. Kalmarin unionin synnyttyä ja Tanskan saadessa ylivallan Norjasta alkoi Grönlanti unohtua. Sen läntinen siirtokunta autioitui vuoden 1350 paikkeilla eikä Grönlannissa piispa Alfrin kuoltua 1377 ollut enää omaa piispaa. Titteli tosin säilyi niin sanottuna titulaaripiispan tittelinä, arvonimenä ilman konkreettista hiippakuntaa ja sen kaitsemista.

Se, mitä Hvalseyn kirkosta, viimeisten dokumentoitujen 
Grönlannin siirtokunnan häiden tapahtumapaikasta 
on jäljellä. Wikimedia Commons.
Viimeinen dokumentoitu vierailu siirtokunnassa oli 1406, kun joukko islantilaisia harhautui reitiltään ja vietti Grönlannissa neljä vuotta. He olivat osaltaan todistamassa siirtokunnan hiipumista, sillä he näkivät erään miehen joutuvan poltetuksi syytettynä noituudesta ja heidän mukanaan lähti 1410 Islantiin hääpari, joiden häitä he saivat todistaa Hvalseyn kirkossa. Sen jälkeen siirtokunta haipui historian lehdiltä eikä ole tietoa, milloin se tarkalleen lakkasi olemasta.

Täysin unohtunut se ei kuitenkaan ollut, minkä osoittaa edellä mainittu retkikunta. Sen väitetään yhyttäneen niin Grönlannin kuin Newfoundlandin, jonka nurkilla portugalilaiset harjoittivat kalastusta. Samalla reissulla kuikuiltiin merireittiä Intiaan. Siirtokuntia ei taidettu löytää, eikä kukaan varmasti tajunnut, että tässä kolkuteltiin vieraan mantereen portteja. Ylipäätään retken yksityiskohdat ovat jossain määrin kiistanalaisia.

Toisen Kristianin suuri suunnitelma

Tanskan kuningas Kristian II saikin sitten 1514 oikean kuningasidean. Kalmarin unioni suorittaisi ristiretken Grönlannin tuolla puolen oleville saarille laajempana missionaan Intiaan suuntautuva ristiretki. Tälle hankkeelle pyydettiin myös paavin valtuutusta osallistujille myönnettävien aneiden muodossa. Osin varmaan oli ajatuksena myös saada alue Tanskan hallintaan pitkän tauon jälkeen ja saada tälle hankkeelle virallisen ristiretken antama tuki. Tosin ei tuo Intia-osiokaan aikalaisten mielestä ollut niin hullu kuin meistä ehkä saattaa tuntua, sillä maapallon koko ei ollut vielä aivan selvillä ja Grönlannin jopa ajateltiin olevan kiinni Aasiassa.

Jos oli edellisellä Kristianilla ollut 
suuria sotasuunnitelmia, ei Kristian II (1481-1559)
ollut tässä ainakaan huonompi ristiretki-
hankkeineen. Wikimedia Commons.

Idea ei myöskään tullut Kristianille aivan tyhjästä, sillä ennen kuninkaaksi tuloaan hän toimi isänsä alaisuudessa Norjan varakuninkaana ja oli läheisissä väleissä Norjan arkkipiispan Erik Walkendorffin kanssa. Tämä keräsi aktiivisesti tietoa Grönlannista ajatuksenaan saattaa se jossain vaiheessa takaisin arkkihiippakuntansa kaitsentaan. Hän uskoi pohjoisesta löytyvän valtakunnalle monia mahdollisuuksia ja hänen jäämistöstään löytyi ohjeita miten toimia, jahka Grönlanti saavutetaan. Varmasti hän oli puhunut näistä ajatuksista myös Kristianille, varsinkin kun hän 1520 kirjoitti niistä itselleen paavi Leo X:lle.

Grönlantilaisesta haudasta löytyneet piispansormus 
ja mursunluinen piispansauvan koriste 1200-luvulta.
Wikimedia Commons.


Aivan heti idea ei saanut tuulta siipiensä alle, mutta vuonna 1519 alkoi tapahtua, kun paavi Leo X nimitti Grönlantiin uuden piispan Vincent Peter Kampen, suunniteltuna toimipaikkanaan Garðar, saaren vanha hiippakuntakeskus. Tämän oli tarkoitus olla mukana Kristianin ristiretkiarmeijassa ja vallata saari jälleen kristikunnalle, sillä Kristian oli luvannut vallata paikan takaisin pakanoilta. Sen verran siis tiedettiin ja muistettiin, että inuitit olivat levittäytyneet alueella siirtokuntalaisten alueen pienentyessä, tosin edelleenkään ei tiedetty, olisiko siirtokunnasta jotain jäljelläkin.

 Retkelle valittiin myös johtaja, tunnettu amiraali ja sittemmin myös merirosvousta harjoittanut Søren Norby. Tämä ilmoitti helmikuussa 1521 Kristianille, että laivasto alkoi olla valmiina lähtöä varten.  Kuitenkin joitain korjauksia oli vielä tehtävä ja sopivien puuseppien puutteen vuoksi ei olisi mahdollista lähteä  ennen kuin vasta pääsiäisen jälkeen.

Vielä syyskuussakaan matkaan ei oltu lähdetty, mutta hanke eli vielä, sillä kuninkaan kansleri Klaus Pedersen kirjoitti 21. syyskuuta 1521 kuninkaalle Roomasta käsin kuinka tämä  hanke ei tuottaisi ainoastaan kunniaa ja ylistystä vaan myös suuren ja iankaikkisen tuoton. Kiirettä tuli kuitenkin pitää, sillä espanjalaisten huhuttiin lähestyvän Grönlantia.

Søren Norby (k. 1530) oli monessa mukana, 
mutta Grönlannin sotaretki jäi häneltä 
tekemättä. Wikimedia Commons.
Homma meni kuitenkin puihin, ja kuten edellisen Kristianin aikana ruotsalaisista johtuen. Ruotsalaiset olivat taas kapinoineet, ja näiden antauduttua Kristian II päätti huolehtia, ettei vastarintaa enää syntyisi. Hän vakuutti yleistä anteeksiantoa ja kutsui valtakunnan ylhäisön kruunajaisiin, mutta hänellä olikin ketunhäntä kainalossa. Arkkipiispa Gustav Trollella oli kalavelkoja Ruotsin mahtimiesten kanssa, jotka olivat erottaneet hänet virasta ja hajottaneet hänen linnansa hänen väitettyjen tanskalaisyhteyksiensä vuoksi, ja nyt koitti koston hetki. 8.-9. marraskuuta 1520 mestattiin kuninkaanlinnan viereisellä Suurtorilla ainakin 80 henkeä.

Jos tällä piti rauhoittaa Ruotsi epäonnistui se pahasti. Ympäriinsä nousi kapinoita, ja niiden siivittämänä Ruotsin kuninkaaksi kohosi Kustaa Vaasa, joka, toisin kuin esimerkiksi isänsä, oli ollut sen verran epäluuloinen ettei ollut osallistunut Kristianin verisiksi päätyneisiin pitoihin. Tämä johti siihen, että Kristian menetti 1523 myös Tanskan ja Norjan kruunut ja joutui maanpakoon. Kalmarin unioni oli mennyttä, ja niin oli myös Kristianin ristiretkisuunnitelma. Reformaation toteutuminen Ruotsissa sekä Suomessa 1527 ja Tanskassa sekä Norjassa 1536 saivat aikaan sen, ettei Pohjoismaissa myöhemminkään kellään ollut intressejä ristiretkeen.

Risti ja tanskalaiset saavuttavat lopulta sekä Grönlannin että Intian

Tanska sai Grönlannin valtaansa 1700-luvulla, ja myös 
kristillinen sanoma teki saarelle paluun Hans Egeden 
julistamana, oma tarinansa sekin. Kuvassa Egeden 
patsas Grönlannin Nuukissa, taustalla Nuukin tuomiokirkko.
Patsas on herättänyt viime vuosina vilkasta keskustelua, 
mutta palataan siihen jos joskus kirjoitan Egedestä.
Wikimedia Commons.
Aivan unohtuneeksi ei Grönlanti toki jäänyt, ja 1605 Tanskan kuningas Kristian IV (kuningashuoneissa on tunnetusti joskus puutetta mielikuvituksesta nimien suhteen) lähetti retkikunnan etsimään tuota muinaista siirtokuntaa. Muutama inuiitti siepattiin mukaan, mutta yhtään viikinkien jälkeläistä ei löytynyt. Siirtokuntien jäänteitä löytyi vasta pastori Hans Egeden tehdessä alueelle lähetysmatkoja 1721, jolloin Tanskan valta alueella alkoi muodostua. Tutkijat ovat myöhemmin arvelleet eräästä löydetystä hautausmaasta, että se olisi poistunut käytöstä vuoden 1450 tienoilla, eli siihen mennessä väki on joko kuollut tai siirtynyt Islantiin taikka muualle.

Mitä Intiaan tulee saavuttivat tanskalaiset aikanaan senkin, tosin eivät ristiretkeläisinä. Tanskan Itä-Intian kauppakomppania perusti Etelä-Intian Tranquebariin siirtokunnan vuonna 1620 ja se säilyi Tanskan hallussa vuoteen 1845. Nikobaarien saaret kuuluivat Tanskalle 1750-luvulta vuoteen 1869 ja Serampore vuodet 1755-1839. Tranquebarissa alkoi myös luterilainen lähetystyö pietistisessä hengessä vuonna 1706, mitä pidetään luterilaisen kirkollisen maailmanlähetyksen alkuna. Näin risti oli mukana täälläkin, tosin varsin jälkijättöisesti.

Vaikka ristiretkeä ei tullutkaan sai Tanskan Itä-Intian
 kauppakomppania myöhemmin haltuunsa sieltä tukikohtia.
 Myös kristillinen sanoma tuli seudulle Bartholomäus Ziegenbalgin
saattelemana, oma kiinnostava tarinansa sekin, ehkä palataan siihenkin.
Tässä Ziegenbalgin muistomerkki Intian Tranquebarissa.
Wikimedia Commons.

Tällaiset toteutumattomat hankkeet kiehtovat mielikuvitusta. Me tiedämme, ettei Grönlannista Intiaan ole mikään unelmareitti, mutta olisiko Tanska voinut päästä voimalla mukaan siirtomaakilpaan alusta asti tuolla suunnitellulla retkellään? Olisiko Kanadasta tai vähän eteläisemmistäkin seuduista voinut tulla Tanskan valtapiiriä ja tanskan kieli kaikuisi mantereella englannin sijaan valtakielenä ja smørrebrød maistuisi hampurilaisten sijaan New Yorkissa vai mikä Ny Køpenhavn se olisikaan? Olisiko Tanska ollut pohjoinen suurvalta, jonka osana myös suomalaiset olisivat olleet jo varhain Amerikan metsiä kaskeamassa? Vähintään ajatusleikkinä mielenkiintoinen, mutta vastausta siihen tuskin löydämme. Joka tapauksessa, tanskalaisten kuninkaiden valloitussuunnitelmat ovat kiehtova historian alaviite.

Lähteet:

Catholic-Hierarchy: Bishop Vincent Peter Kampe, O.F.M. Obs. https://www.catholic-hierarchy.org/bishop/bkampev.html

Richard Hall: Matka viikinkien maailmaan. 2007.

Janus Møller Jensen: Denmark and the Crusades 1400 - 1650. 2005. https://www.sdu.dk/~/media/027AAE9BF1F24EC89501666C01F73FE4.ashx

Kurt Villads Jensen: Ristiretket. 2019.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti