lauantai 1. elokuuta 2020

Tarvasjoen "Hullu Herrasmanni", evankelinen viljelijämahtimies Johan Fredrik Fingerroos


JOHAN FREDRIK FINGERROOS 1845-1912

Tarvasjoen vuonna 1911 valmistunut seurakuntatalo seisoo kertoo
omaa tarinaansa suurten herätysten ajasta sekä rakennuttajastaan,
herätyksen miehestä. Itse otettu.
Varsinais-Suomessa nykyään Lietoon kuuluvan Tarvasjoen keskustassa on Tarvasjoen ylittävän sillan vieressä komea valkoinen rakennus, Tarvasjoen seurakuntatalo. Vähän matkan päässä omalla kummullaan seisoo Tarvasjoen keltainen puukirkko paikalla, jossa se Mikael Piimäsen suunnittelemana on seissyt vuodesta 1779. Sen ylemmän parkkipaikan vierestä avautuu portti hautausmaalle. Siinä, aivan blogistin sukulaisten hautojen lähellä kohoaa korkea tumma hautapaasi. Sen huipulla seisoo valkoinen kiviristi, jonka alla tähti- ja muiden kuvioiden sekä toisen valkoisen ristin alla komeilee vanhanaikaisilla kirjaimilla "Fingerroos Juho Fredrik". Tämä nimi liittyy aivan oleellisesti aluksi mainitun seurakuntatalon syntyyn, ja samalla tuon nimen kantaja liittyy myös suureen hengelliseen liikehdintään, joka yli sata vuotta sitten pyyhkäisi Tarvasjoen yli tehden siitä yhden evankelisen herätysliikkeen valtamaista.

Lapsuuden liekkimeri ja aherrusta oppimassa

File:Tarvasjoki church 03.JPG
Tarvasjoen 1779  valmistunut kirkko seisoi
paikallaan myös Fingerroosin syntyessä, aivan
tämän kotikylän Euran vieressä. Wikimedia
Commons.
Sankarimme syntyi Johan Fredrik Fingerroos -nimisenä Tarvasjoen, silloisen Marttilan seurakunnan Euran saarnahuonekunnan Euran kylän Tie-Knaapilla 5.2.1845. Hänen samanniminen isänsä oli syntynyt 1820 Paimiossa ja avioiduttuaan Tarvasjoella 1822 syntyneen Euran Sepästä kotoisin olleen Maria Kristiinan kanssa ja tullut Tie-Knaapin isännäksi. Isän mainitaan olleen ankara mies, joka edellytti kovaa työntekoa. Äiti puolestaan oli luonteeltaan lempeä ja hiljainen. Hän yritti opettaa lapsilleen kristillistä uskoa ja Fingerroos osasikin vielä vanhana miehenä ulkoa useita äitinsä opettamia virsiä.

Tarvasjoki.sijainti.suomi.2008.svg
Tarvasjoki sijaitsee Varsinais-Suomen
sisämaassa. Wikimedia Commons.
Tuolloin Euran ryhmäkylässä oli seitsemän taloa samalla mäellä. Fingerroosin ollessa 12-vuotias kylää kohtasi suuronnettomuus 9.5.1857. Nokan ratsutilan prännissä eli karjakeittiössä pääsi tuli valloilleen, mistä on epäilty niin piikojen huolimattomuutta kuin muurin huonokuntoisuutta. Palo alkoi seitsemän aikaan illalla ja levisi koillismyrskyn siivittämänä niin Knaapille kuin muihinkin taloihin.  Tuolloin saarnahuonekunnan saarnaajana toiminut Adolf Lindman piti tarkkaa päiväkirjaa, ja hän kertoo palosta näin: "Koko komea kylä oli nyt yhtenä tulimerenä,  josta kekäleitä lensi aina Suitsulan kylään saakka savun ja liekkien näkyessä Turkuun asti, jopa kauemmaskin.- - - Kun pimeys laskeutui tienoon ylle, mutta tuli vielä loimusi raunioissa, näky oli kaunis, mutta samalla kammottava. Kuu nousi ja katseli hävitystä alhaalla." Lindman iloitsi kuitenkin siitä, ettei ollut tuullut vastakkaiselta suunnalta, sillä silloin tuli olisi polttanut myös viereisen Kirkonkylän kirkkoineen, pappiloineen ja kruununmakasiineineen.
Tarvasjoen kyläkartta vuoden 1927 tilanteen
mukaan. Eura (11) sijaitsee aivan Kirkonkylän
(12) vieressä. Kekäleiden tavoittelema Suitsula on 8,
Fingerroosin myöhempi kotikontu Yrjäntilä on 13.
Wikimedia Commons.

Onneksi palo tapahtui keväällä, mikä helpotti jälleenrakennusta. Tie-Knaapi erkani tässä kohtaa parin muun talon tavoin ryhmäkylästä ja siirtyi Hämeentien varteen. Tässä kohtaa nuori Fingerroos sai kantapään kautta oppia rakentamisen taitoa, mistä oli hyötyä tulevaisuudessakin. Vuonna 1875 hän 30-vuotiaana avioitui 10 vuotta itseään nuoremman Emilia Wilhelmiina Nyströmin kanssa, joka oli Kättylän yksinäistilalta. Elämä isän kodissa oli työntäyteistä, sillä peltoja laajennettiin ja rauta-aura mahdollisti niittyjenkin raivauksen. Surua toi se, että ensimmäiset viisi lasta kuolivat kaikki pieninä.

Tarmokkaana tilallisena ja luottamushenkilönä
Fingerroosin kuva hänen muistokirjoituksensa
yhteydestä, sama kuva löytyy myös Tarvasjoen
seurakuntatalon seinältä. Kuvan arvokas herrasmies
ei epäröinyt tarvittaessa liata itseään eikä myöskään
myöhemmin välittänyt, mitä muut hänestä sanovat.
Kotimatkalla 1913.

Vuonna 1883 Fingerroos päätti ryhtyä rohkeaan hankkeeseen ja osti osin kotoa saaduilla rahoilla ja osin velaksi itselleen rappiolla olevan Yrjäntilän tilan, joka tunnetaan myös nimellä Herrasmanni. Maata siihen kuului 321 hehtaaria, joista 50 peltoa. Naapuruston kerrotaan surkutelleen Fingerroosia, jonka ajateltiin tuhlanneen koko omaisuutensa tilaan, jossa odotti varma köyhtyminen. Fingerroos kävi kuitenkin ankaraan työhön. Talouskeskus siirrettiin keskelle viljelyksiä, tehtiin uusi silta parempaan paikkaan ja joka vuosi raivattiin lisää peltoa niin, että sitä oli vuosisadan vaihteessa 150-160 hehtaaria, viljelysten ollessa paikkakunnan suurimmat. Myös karjaa kertyi ja komea kivinavetta kohosi. Eikä ihmekään, että työt etenivät, sillä isäntä itse raatoi työmiesten ohella niin, että jos joku kysyi isäntää kesäaikaan tämä kohta ilmestyi paikalle saappaat savessa ja kädet samaten. Työnantajana hänen kerrotaan olleen oikeudenmukaisen, mutta vaativan. Monista töistä annettiin urakkapalkka, joka oli hyvä, mutta niin oli oltava työjäljenkin. Vakituista väkeä kannustettiin usein kahdenkeskisillä kehuilla, joskus muitten näkemättä annetulla ylimääräisellä palkalla tai viinaryypyllä. Jos joku erehtyi kehuskelemaan muille olevansa ylimääräisen palkan vuoksi parempi työmies, sai hän sitten huomata muitten saaneen aivan saman. Fingerroosin koettua hengellisen murroksensa hänestä tuli suhteessa työmiehiinsä avoimempi ja luottavaisempi, suorastaan isällinen, vaikka antoikin edelleen suuren arvon ahkeruudelle.

Eikä tässä vielä kaikki, sillä Fingerroos toimi myös kunnallislautakunnassa ja oli sen esimies vuodet 1884-1895. Hänet muistettiin tarkkana talousmiehenä, jonka edistyksellisiä ajatuksia monet vastustivat. Hän ajoi esimerkiksi kansakoulun perustamista pitäen tärkeänä kaikkien kansalaisten sivistystason nostoa ja lasten pääsyä opintielle. Ehkä häntä kaihersi se, ettei itse ollut koskaan saanut muuta oppia kuin sen, mitä kotoa sai. Kouluasian tärkeyttä kuvaa se, että uskoontulonsa jälkeen hän luopui luottamustehtävistään, mutta suostui silti 1902 Suurilan koulun ensimmäiseen johtokuntaan esittäen siellä ilmaispaikkojen antamista vähävaraisille käyttäen tähän tarkoitukseen omia varojaan.

"Herrasmanni on tullut hulluksi!"

Mutta siis, iso, vauras tila ja arvostettuja luottamustehtäviä. Olisi voinut luulla, että kaikki oli mallillaan, mutta ainakin myöhemmin Fingerroos koki, että suhde Jumalaan oli tuolloin huonolla tolalla, ehkä se oli hänen kokemuksensa jo silloin.  Jo kotoa äidiltä saatu kristillinen perintö vaikutti taustalla, ja Fingerroos kävi kyllä kirkossa. Lisäksi tuolloin vaikutti Lounais-Suomessa voimakkaasti evankelinen herätysliike ja sen saarnaajia kulki Tarvasjoellakin. Fingerroos antoi näiden pitää seuroja myös Herrasmannilla ja istui itse näitä kuulemassa. Jokin kuitenkin oli esteenä. Mahtavien ystävien seura oli uskonasioita tärkeämpi, ja tämän Fingerroos ilmeisesti ainakin jälkikäteen koki tukahduttaneen hänen sisällään Pyhän Hengen äänen. Uskonelämä oli jäänyt vain ulkonaiseksi harrastukseksi, jota saattoi harrastaa pienessä määrin. Usko Kristukseen ei kuitenkaan ollut elämän ykkösasiana.

File:Pietari Kurvinen vuonna 1909.jpg
Pietari Kurvinen (1842-1925) vaikutti julistuksellaan
merkittävällä tavalla myös Fingerroosin uskonnolliseen
murrokseen. Kuva vuodelta 1909. Wikimedia Commons.
Tuohon aikaan entinen Ambomaan lähetyssaarnaaja, evankelisiin lukeutunutVarmaan silloin, kun Kurvinen palasi Afrikasta". Hänen saarnansa ravistelivat myös Fingerroosia rajusti. Entinen elämä alkoi maistua karvaalta, ja alkoi ahkera Raamatun luku. Aiemmat synnit alkoivat kuitenkin painaa omatunnossa yhä raskaampina ja kaikki näytti mahdottomalta. Niin kului aika lukien, itkien ja rukoillen. Uudenvuodenpäivä 1893 aukaisi myös uuden lehden Fingerroosin elämässä. Hän luki kamarissaan Martti Lutherin saarnakirjaa ja nousi yhtäkkiä seisomaan kertoen, kuinka hänen syntinsä ovat anteeksiannetut. Koko päivän saikin talonväki kuulla hänen kertovan löytämästään onnesta sekä kehotuksia uskoa itsekin heti omalle kohdalle syntien anteeksiantamus Jeesuksen sovintoveressä. Fingerroosin suuri löytö oli se, että "kaikkien ihmisten kaikki synnit ovat kerta kaikkiaan hukkuneet Jeesuksen veren virtoihin jo silloin kun se veri ristillä virtaili."
Pietari Kurvinen asui Turussa ja saarnasi sen ympäristössä. Kurvisen vaikutus seudulla oli melkoinen, vastasipa vuosia myöhemmin Karinaisissa eräs rouva kysymykseen, milloin kristinusko tuli Suomeen, että "

Fingerroos oli onnellinen, mutta paikkakuntalaiset kauhuissaan. Naapurit sanoivat, että "Herrasmanni" oli tullut hulluksi. Tästä Fingerroos vähät välitti, ja entiset ystävät saivat ihmeissään kuunnella, kun hän julisti oppimaansa ilosanomaa. Kodissaan hän alkoi joka päivä pitää pitkiä hartaushetkiä, jotka aamuisin saattoivat kestää monta tuntia. Työväkikin hämmästyi ennen niin ahkeraa isäntäänsä, joka näytti unohtaneen talon työt tyystin,  monet arvelivat talon nyt joutuvan häviöön. Mutta näin ei käynytkään, sillä hartaushetken päätyttyä paiskittiin sitten töitä senkin ajan edestä.

Samalla tarmolla uskonasioissa kuin maallisissakin

Fingerroosin elämässä alkoi nyt aivan uusi vaihe. Hänestä tuli pian innokas sananjulistaja. Tässä työssä kotikontu kävi pian ahtaaksi. Oli päästävä muuallekin autuuden sanomaa julistamaan. Niinpä Fingerroos talvisin matkasi ympäri Suomea puhujamatkoillaan. Jopa junamatkojen aikana hän kulki vaunusta vaunuun tiedustellen muilta matkustajilta uskonasioista ja laulaen Siionin kannelta, evankelisten laulukirjaa. Taas arveltiin talon joutuvan nopeasti tärviölle. Näihin epäilyihin Fingerroos itsekin viittasi muistitiedon tallentamassa esittelyssään: "Mää olen se hullu herrasmanni, joka olen saanut herätyksen, ja kyl mun taloni hyvin menee, vaikka mää tääl maailmassa kuljen." Tähän pärjäämiseen vaikutti ensinnäkin se, että hän aina lähtiessään määräsi talon työt matkan ajaksi  ja palasi kotiin juuri sopivasti silloin, kun aiemmin määrätyt työt olivat talosta loppuneet osallistuen tällöin itsekin uutterasti töihin. Oma roolinsa oli varmasti myös kotia emännöivällä Emilia-rouvalla, joka tunnettiin myöhemmin Rauhalinnan mammana. Hänen kerrotaan olleen hyvä niin köyhille kuin rikkaillekin. Lapsiakin oli taloon syntynyt viisi kappaletta, oma työnsä varmasti heissäkin.

Emännän työpanosta tarvittiin silloinkin, kun Fingerroos järjesti kesäisin kotonakin suuria evankeliumijuhlia, kuten evankelisten isompia kokoontumisia kutsuttiin. Pihapiiriin kohosi juhlaportti sekä katollinen saarnatuoli. Pihan pitkille penkeille saapui suuri joukko väkeä naapuripitäjiä myöten. Puhujina saattoi olla pappeja Helsingistä saakka ja osan vieraista majoittuessa tiesi se emännälle kovasti työtä, vaikka apulaisia olikin. Juhlakansa sai syödäkseen rusinasoppaa, kananmunia, voileipiä sekä kahvia ja limonadia kurkunkostukkeeksi. Väenpaljous veti myös tienvarsille kaupustelijoita, jotka myyskentelivät tuotteitaan ja saivat aikaan melkoisen markkinatunnelman. Näitten kaupustelijoitten vuoksi Fingerroosin juhlia myös paheksuttiin, vaikkeivät ne liittyneetkään häneen. Juhlillakin toki myytiin, mutta lähinnä lehtiä ja kirjallisuutta.

Kiistoja opettajan ja arkkipiispan kanssa, ja taas vaimoa tarvittiin

Yksi juhlien markkinahumua paheksuneista oli kiertokoulunopettaja Antti Pennanen. Hän oli uskonnollinen mies itsekin ja tunsi myös evankelisten perusteoksen, Fredrik Gabriel Hedbergin kirjan Uskonoppi autuuteen. Hän kuitenkin koki Tarvasjoella alkaneen liikehdinnän liian levottomaksi ja vieroksui maallikkosaarnaa, tai kuten hän ilmaisi: "Papit hylätään, eikä käydä kirkossa. Pian kaikki rengit ja piiatkin luulevat olevansa viisaampia, kuin teologiaa opiskelleet." Maallikkosaarnaajien puheissa esiintynyt puhe koko maailman autuudesta sai Pennasen julkaisemaan 1899 kirjasen Väärän uskon vastustus, jossa hän hyökkäsi niin evankelisuutta yleisesti kuin suoraan Fingerroosia vastaan esimerkiksi huomauttaen, että maanviljelijän pitäisi pysyä virassaan eikä lähteä saarnamatkoille. Erityisesti Pennasta huolestutti juurikin koko maailman autuuden oppi, jonka hän tulkitsi niin, että kaikki pelastuvat vaikkeivät uskoisikaan.

Fingerroos puolustautui noita syytöksiä vastaan ja sanoi Pennasen ymmärtäneen evankelisen julistuksen väärin. Fingerroos selitti, että ristillä Jeesuksen päälle oli laskettu koko maailman synti, jokaisen ihmisen synnit.  Niinpä hän kuollessaan maksoi koko ihmiskunnan syntivelan. Näin maailma Jeesuksen sovituskuoleman tähden oli pelastettu, vanhurskas ja autuas, siksi siis puhuttiin koko maailman autuudesta.  Fingerroos jatkoi, että tämän pelastuksen uskossa vastaanottava oli ilman omia ansioitaan autuas, mutta tämän sanoman torjuva taas omasta syystään kadotuksen oma, kun ei epäuskonsa tähden ottanut tarjolla olevaa pelastuksen lahjaa vastaan. Pennanen ja Fingerroos pääsivät myöhemmin sovintoon ja Fingerroos muisteli Pennasta lämmöllä tämän kuoltua 1903.
File:Gustaf Johansson (1844–1930), verkade som Finlands ärkebiskop 1899–1930.jpg
Arkkipiispa Gustaf Johanssonin (1844-1930)
ollessa Fingerroosilla päivällisillä oli tunnelma
niin lämmin, että se oli suorastaan kuuma. Wikimedia
Commons.

Vuonna 1899 Fingerroos oli osallisena myös toisessa kiistassa. Tuona vuonna oli näet piispantarkastus, ja arkkipiispa Gustaf Johansson, joka esiintyikin jo Saara Malista käsitelleessä tekstissä Kuopion piispana. Johansson haukkui niin evankeliset, heidän julistuksensa, maallikkosaarnaajansa ja laulukirjansa aivan lyttyyn. Fingerroos oli yrittänyt pyytää tarkastuksessa puheenvuoroa, mutta ei sitä saanut. Hänen luonaan oli kuitenkin arkkipiispan seurueelle päivällinen, joilla oli läsnä myös Fingerroosin arvostamia maallikkosaarnaajia kuten August Helenius ja J. E. Liljeroos. Tilanne oli siis tulenarka, ja Fingerroosin intouduttua kertomaan elämästään ja uskoontulostaan Johanssonille se leimahti arkkipiispan käskettyä Fingerroosin vaieta ja alkaessa riidellä Heleniuksen ja Liljeroosin kanssa. Sopivasti talon emäntä ilmoitti miehille ruuan olevan pöydässä juuri silloin, kun riita oli yltymässä. Monessa se vaimo tosiaan sai olla apuna.

Nuo mainitut maallikkosaarnaajat eivät olleet evankelisten kattojärjestön Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen saarnaajia, vaan niin sanottuja vapaita maallikoita, joilla oli väliin isojakin riitoja Evankeliumiyhdistyksen kanssa, vaikka samasta juuresta nousivatkin. Näistä Helenius muisteli myöhemmin, kuinka Fingerroos oli varsinkin tuolloin hyvää pataa heidän kanssaan. Heidän kanssaan hän sanoi Fingerroosin kulkeneen ja heitä hoitaneen, niin että joku oli kirjoittanut pilkallisesti lehteenkin: "Herrasman'in talo on tullut kulkusaarnaajain kestikievariksi." Hienoista katkeruutta on havaittavissa hänen kertoessaan tuosta ajasta. Fingerroos lähentyi näet myöhemmin suuresti juuri Evankeliumiyhdistyksen kanssa. Tähän varmaan vaikutti osaltaan se, että hänen tyttärensä Helmi avioitui Evankeliumiyhdistyksen työntekijän Emerik Lyytisen kanssa. Muualla on Fingerroosista mainittu, ettei hän tahtonut tehdä suurta eroa evankelisuuden eri ryhmittymien välillä.

Nousevan evankelisuuden paikallisena johtajana ja papinvaalin "kuninkaantekijänä"

Vuonna 1904 perustettiin Tarvasjoelle evankelisten Evankelis-Luterilainen Nuorukaisyhdistys ja Fingerroosista tuli puheenjohtaja. Sen toiminta alkoi reippaasti, sillä samana vuonna siinä oli jäsenenä jo 124 miestä ja 25 naista. Osa jäsenistä oli Karinaisten puolelta. Toiminta oli ilmeisen vilkasta, sillä esimerkiksi vuoden 1906 huhtikuussa pidettiin seuroja kahdeksana peräkkäisenä iltana eri kodeissa. 1.12.1906 yhdistys muutettiin nuorisoliitto-osastoksi Fingerroosin edelleen jatkaessa puheenjohtajana. Vuosittain pidettiin noin 30 hartaushetkeä ja neljä isompaa juhlaa. Japanin-lähetykselle perustettiin oma ompeluseura, 1909 perustettiin oma 402 kirjan kirjasto ja tehtiin omaa Nuorten ajatuksia -lehteä. Jäsenmäärä kohosi yli 200 henkeen. Tällöin Karinaisissakin oli jo oma osasto, eli kun ottaa huomioon Tarvasjoella vuonna 1910 asuneen 1813 henkeä ja osastossa olevan jäseninä vain aikuisia voi sanoa paikkakunnan olleen evankelisuuden valtamaita.

Papisto ei kuitenkaan liikkeestä juuri perustanut ja saattoi kehottaa väkeä olemaan menemättä evankelisten tilaisuuksiin. Niinpä kun Tarvasjoesta oli tulossa itsenäinen seurakunta lähti Fingerroos metsästämään sopivaa pappia kirkkoherraksi. Hän löysikin matkallaan Turussa olleille juhlille Kaarlo Kustaa Turtolan, jota pyysi hakemaan virkaan, jonka jälkeen hän alkoi voimallisen vaalikampanjan. Fingerroosin vävy, opettaja Vilho Mattila, kertookin tämän iloinneen suorastaan lapsellisesti Turtolan valinnasta 1910. Nyt oli oma mies pappina ja vuosien riitely papiston kanssa ohi.

Viimeiset rakennushankkeet ja elämän päätös

Rauhaniemen rukoushuone, Fingerroosin hengellisen työn
muistomerkki, valmistui 1911. Itse otettu.
Näinä vuosina Fingerroosilla oli myös isoja rakennushankkeita. Hän myi vuonna 1907 suurimman osan maistaan sekä päätilansa Herrasmannin päästäkseen vapaaksi suuren talouden siteistä voidakseen omistautua vielä enemmän julistustyölle. Hän rakensi itselleen uuden tilan, Rauhalinnan rakennuksineen vuoden 1908 aikana. 1910 hän ryhtyi vielä yhteen hankkeeseen alkaen rakennuttaa rukoushuonetta kotilastaan Knaapilta perimälleen tontille. Hän suunnitteli sen itse ja käytti esimerkiksi kokonaisen päivän Turussa siihen, että etsi sopivan näköisiä ikkunoita. 5.2.1911, Fingerroosin 66. syntymäpäivänä vihittiin tämä Rauhaniemen rukoushuone käyttöön noin 600 hengen juhlakansan ja useiden puhujien saattelemana.

Fingerroos itse ehti astua vain vajaan vuoden verran oman
rukoushuoneensa ovista sisään. Tosin se tapahtui usein, sillä
toiminta oli todella vilkasta. Itse otettu.
Nyt Fingerroos ajatteli olevan entistä suuremmat mahdollisuudet julistustyölle. Kirkkoherra Turtolan mukaan hän viime vuosinaan tuli aina sunnuntaisin ajoissa kirkolle jutellakseen sinne tulevien kanssa ja kehottaen näitä tarkkaan sanankuuloon. Hänen päivätyönsä alkoi kuitenkin olla lopuillaan. Vähän ennen vuoden 1911 joulua hän sairastui vakavasti. Tämä sairaus jäi hänen viimeisekseen. Tuon sairasajan hän käytti rukoillen kaikkien ystäviensä ja perheensä puolesta, että nämä pysyisivät Herraan uskovina koko elämänsä ja pääsisivät sinne, minne Fingerrooskin uskoi pian olevansa matkalla. 22.1.1912 poistui Fingerroos tästä ajasta. Hänet saatettiin suurella joukolla haudan lepoon.

Himmeä hiillos ja valkea seurakuntatalo
Tänä päivänä ovat evankelisen liikkeen suuruuden ajat Tarvasjoella menneisyyttä. Liike ei ole tyystin kadonnut paikkakunnalta, mutta jos se Fingerroosin aikana oli kuin hänen lapsuudessaan näkemänsä Euran kylän roihu on se nyt kuin himmenevä hiillos. Mikä on sen tulevaisuus siellä tietää yksin Herra, sillä historiassa on ennenkin nähty vanhojen herätysten hiillosten kohoavan uuteen liekkiin.

Fingerroosin elämän peruspilari on kirjattu
myös hänen hautakivensä perustuksiin ja asetettu
sen huipulle. Itse otettu.
Fingerroosin rakentama rukoushuone toimi pitkään evankelisten rukoushuoneena kuuluen rakentajansa perillisille. Vuonna 1968 Tarvasjoen seurakunta osti sen itselleen seurakuntataloksi. Vaikka seurakunta muuttuikin kappeliseurakunnaksi Lietoon liittymisen myötä vuonna 2015 on seurakuntatalo edelleen sen käytössä toimien erilaisten seurakunnan tilaisuuksien, myös paikkakunnan evankelisten tapahtumien, näyttämönä. Näin se täyttää edelleen rakennuttajansa tarkoitusta.

Fingerroosin hautapaadessa, sen perustuksissa lukee jo Kleofas Immanuel Nordlundin esittelyssä meille tutuksi tullut raamatunkohta Paavalin Filippiläiskirjeestä: "Kristus on minulle elämä ja kuolema on minulle voitto" (Fil. 1:21). Fingerroos pyrkikin noudattamaan tätä periaatetta voimallisesti elämässään vuosien ajan. Hänen sanotaan kuollessaan ylistäneen Jumalaa. Elämän oltua hänelle Kristus, oli kuolema hänelle voitto.

Lähteet:
August Helenius: Johan Fingeroos Herrasman. Totuuden ystäwä -lehdessä  1.1.1913, nro 1. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/839232?page=12

August Helenius: Johan Fingeroos Herrasman. Totuuden ystäwä -lehdessä  1.2.1913, nro 2. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/839231?page=13

August Helenius: Johan Fingeroos. Totuuden ystäwä -lehdessä  1.5.1913, nro 5. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/839236?page=10

Lauri Koskenniemi: Maallikkosaarna - Evankelisen liikkeen voima.2008.

Adolf Lindman: Euran saarnahuonekunnan saarnaajan päiväkirja vuosilta 1853-1859. Tarvasjoen seurakunta, 1972.

Emerik Lyytinen: Johan Fredrik Fingerroos. Teoksessa Kotimatkalla 1913. 1912. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/832784?page=49

Taimi Mäkinen: Muistoja menneiltä ajoilta. 3. Tarvasjoki. Paimen -lehdessä 10.6.1927, nro 2. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/850068?page=13

Kalervo Mäkinen: Seuratkaa heidän uskoaan. SLEY:n Lounais-Suomen piirin 50-vuotisjulkaisu. 1973.

Werneri Niinivaara: Johan Fredrik Fingerroos. Sanansaattaja -lehdessä 1.3.1912, nro 5. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/827734?page=11

Aulis Oja: Tarvasjoen historia.1971.

Pirjo Poutanen (toim.): Hämeen Härkätiellä.2002.

Ossi Tammisto: "Toivola tulee pakanain kirjaan" – luterilainen vapaaseurakuntaliikehdintä Marttilan seudun yhteisöissä 1920–1930 -luvuilla. Pro gradu -tutkielma, 2015. https://www.utupub.fi/handle/10024/125656

Erkki Urho Yrjänä.: Raivaaja-Rakentaja-Uskonmies : Johan Fredrik Fingerroos 1845–1912. Julkaistu Tarvas -lehdessä, 1995, 18. vsk, nro 2. http://www.aumanet.fi/TarvasKotiseutulehti/Tarvas21995.pdf

Väestösuhteet Suomessa vuonna 1910. Julkaissut Suomen Tilastollinen Päätoimisto, 1911. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/67285/vamu1910.pdf

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti