Kirjoittaja: Ossi Tammisto
Olen aiemmin täällä blogissa käsitellyt ristinmerkin teon historiaa ja taustoja: Kirkkohistorian kahinaa: Miksi tehdään ristinmerkki? Ristinmerkin historia Välimeren rannoilta Pohjolan perukoille Nyt haluaisin esitellä teille erään toisen tavan, joka ainakin suomalaisessa luterilaisessa kristikunnassa on tällä hetkellä varsin paikallinen eli lokaali, sillä se keskittyy pitkälti Satakunnassa ja Vakka-Suomessa vaikuttavan rukoilevaisuus -nimisen herätysliikkeen pariin, mutta tarkemmin tutkittuna kyseessä onkin hyvin kansainvälinen eli globaali ilmiö. Tervetuloa tutkimusmatkalle!
En muista milloin kuulin ensi kertaa, että rukoilevaisten parissa on tapana notkistaa polvia, siis käytännössä niiata, kun Jeesuksen nimi mainitaan ja kuulijat ovat seisaallaan. Joka tapauksessa olen saanut muutaman kerran todistaa tämän tradition elävyyttä, esimerkiksi liikkeen kesäjuhlilla kirkkokansan laulaessa seisaallaan vanhaa ruokarukousta, päättäen sen polvien notkistukseen tai kumarrukseen:
"Jeesuksen nimeen nyt
Me menemm kauniist pöytään.
Ja Herran sanan pääll
meit syömäst juomast löytään.
Me siitä hyvän saamm
vaan saakoon kiitoksen
se pöydän Herra suur
ain nimeen Jeesuksen."
Lisäksi olen nähnyt polvien notkistamista syntymäpäiväseuroissa, joissa on laulettu virsikirjassakin (numerolla 345) olevaa rukoilevaisvirttä "Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää", joka siis kuuluu laulaa seisten. Erään pienemmän rukoilevaisryhmän jäsenen kautta olen puolestaan kuullut, että on jonkin verran vaihtelua siinä missä kaikissa tilanteissa tätä notkistamista tapahtuu. Heidän mukaansa ennen ei olisi sitä tehty niin paljon kuin liikkeen valtauomassa nykyään tehdään, mutta kuten jatkossa ilmenee on tämä 'ennen' siinä tapauksessa hyvin suhteellinen käsite.
Rukoilevaisuudessa ylläpidetään monia vanhoja tapoja, kuten näkyy myös edellä lainatusta, 1700-luvun ABC-kirjasta löytyvästä ruokarukouksesta. Mutta jostakin tavat ovat saaneet alkunsa. Mistä siis tämä?
 |
| Tällainen kuva löytyi isovanhempieni yli 20 vuotta sitten saamasta kortista. Kortin on valmistanut rukoilevaistaustainen Eurajoen kristillinen opisto ja siinä esiintyvää ruokarukousta käytetään tietääkseni edelleen rukoilevaisten parissa. |
"Että Jesuksen nimeen pitää kaikki polvet heitänsä kumartaman"
Raamatullisena perusteluna olen kuullut rukoilevaisten käyttävän Raamatun Filippiläiskirjeen kohtaa, jonka mukaan jokaisen polven on notkistuttava Jeesuksen nimeen (näin ainakin 1930-luvun raamatunkäännöksessä), tai kuten se rukoilevaisten suosimassa vanhassa 1700-luvun raamatunkäännöksessä kuuluu:
"Että Jesuksen nimeen pitää kaikki polvet heitänsä kumartaman, jotka taivaassa ja maan päällä ja maan alla ovat, ja kaikki kielet pitää tunnustaman, että Jesus Kristus on Herra, Isän Jumalan kunniaksi." (Fil. 2:10-11).
Olenpa kuullut sellaisen pilke silmäkulmassa annetun selityksen, että kun kerran Taivaassa kaikkien on notkistettava Jeesuksen nimelle polviaan, niin on hyvä harjoitella jo nyt. Asiasta tarkemmin kysyttäessä en ole kuullut juuri muita perusteluita, sillä tuon Filippiläiskirjeen kohdan katsotaan yksin olevan kyllin jykevä perustelu. Eikä siinä mitään, mutta utelias sielu halusi tietää lisää.
Oletan rukoilevaisalueille sijoittuvan sen Toveritar -lehdessä v. 1936 julkaistun muisteluksen noin 15 vuotta aiemmin tapahtuneesta kastetilaisuudesta, jossa kirjoittaja oli saanut nähdä eräällä pihalla kastetun kolme lasta. Kertoja oli ihmetellyt, kuinka yhtenä kummeista toiminut vanha nainen notkisti vähän väliä polviaan. Eräs nainen oli kauhistunut kertojan tietämättömyyttä ja selittänyt, että kummi notkisti polvensa Jeesus-nimelle.
 |
| Muistaakseni tässä vuoden 2012 rukoilevaisten kesäseurojen jumalanpalveluksessa Luvian kirkossa sain todistaa sitä, miten kirkkokansa palveluksen päätteeksi lauloi edellä lainatun ruokalaulun ja lausuessaan "ain nimeen Jeesuksen" joko kumarsi tai niiasi. Rukoilevaistapaan jumalanpalvelus oli toteutettu 1600-luvun lopun kirkkokäsikirjan mukaisesti. Huomaa myös, että monet naiset ovat peittäneet päänsä joko huivilla tai hatulla. Tämä tapa on rukoilevaisten parissa yleinen, muttei pakollinen. Kuva itse otettu. |
Voin kuitenkin olla väärässä tämän muiston sijoittamisessa, sillä tapa ei ollut ominainen vain Satakunnan ja Vakka-Suomen rukoilevaisalueilla. Tästä löysin pienen todisteen Kersti Bergrothin Sininen kirja -aikakausjulkaisusta. Sen numerossa 5/1929 näet on Bergrothin äidin, Lydia Bergrothin muisteluita siitä, kun hänen miehensä Adiel Bergroth valittiin v. 1875 Viipuriin suomen kielen lehtoriksi.
Lydia Bergroth kertoo heidän ensimmäisestä käynnistään "vanhaan suomalaiseen kirkkoon", joka sijaitsi Keisarikadun varrella meren rannalla. Kyseessä oli Viipurin maaseurakunnan kirkko, ja Bergroth mainitseekin kirkkokansan olleen maalaisväestöä. Itse asiassa Bergrothin mukaan maalaismummot saattoivat istua niiden kaupunkilaisten syliin, jotka olivat erehtyneet istumaan heidän paikalleen. Saarnaamassa oli pastori Johannes Witikka.
Bergroth kertoo myös, että "Kaikki niiasivat tai kumarsivat joka kerta kun Jeesuksen nimi lausuttiin". Tämä mainitaan erityisenä huomiona lisäten, että kirkossa "vallitsi suuri kirkkokuri ja hartaus, ja sentähden pidimme siitä". Tästä huomaa, että tapa on kiinnittänyt Bergrothien huomiota ja se ei siis ole ollut tuolloin aivan tavallista, mutta ei ilmeisesti aivan vierastakaan.
 |
| Tässä Viipurin maaseurakunnan kirkossa Bergrothin pariskunta sai seurata kirkkokansan Jeesuksen nimeä kohtaan osoittamaa kunnioitusta. Kirkko oli alun perin rakennettu v. 1481 Viipurin dominikaaniluostarin kirkoksi. Tämä on sikäli osuvaa, että juuri dominikaanit luultavasti toivat Suomeen tämän tavan kumartaa Jeesuksen nimeä, kuten myöhemmin tästä tekstistä ilmenee. Vaikka viipurilainen kirkkokansa ei ehkä sitä tiennytkään jatkoivat he siis hyvin vanhaa perinnettä kirkkonsa osalta. Wikimedia Commons: File:Viipuri municipality church.jpg - Wikimedia Commons |
Piispallisia ohjeita
Tavan esiintyminen rukoilevaisalueen ulkopuolella ei oikeastaan ole mikään ihme, sillä se ei rukoilevaisten omankaan todistuksen perusteella ole heidän keksimänsä. Pastori Miika Tarna on pitänyt 5. heinäkuuta 1936 Porissa rukoilevaisten kesäjuhlilla esitelmän, joka on julkaistu Länsi-Suomen Herännäis-Lehdessä. Siinä hän toteaa, kuinka 1700-luvulla alkanut herätys otti käyttöön kirkon opettamat tavat, joita olivat muun muassa polvirukous sekä kumartaminen Jeesuksen nimeä mainittaessa. Näistä jälkimmäistä Tarna sanoo piispojen kiertokirjeissään jo 1600-luvulla ohjeistaneen papistoa opettamaan kansaa näin toimimaan.
Sittemmin Helsingin piispana toiminut Samuel Lehtonen puolestaan on kirjoittanut vanhaluterilaisen tavan olevan se, että jumalanpalveluksessa kirkkokansa kumartaa laulettaessa pientä kunniaa (eli "Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen") sekä aina silloin, kun Jeesuksen nimi mainitaan.
Kyseessä on siis vanha kirkollinen tapa, eikä se ollut myöskään vain 1600-luvun luterilaisten piispojen keksintö. Päiväjumalanpalvelusta käsittelevässä kirjassaan on Eino Wilhelms käsitellyt erilaisia rukousasentoja. Hän mainitsee pään tai yläruumiin taivuttamisen kunnioituksen merkkinä esiintyvän liki kaikissa kristillisissä kirkoissa ja vertaa tätä juutalaiseen tapaan kumartua silloin, kun Jumalan nimi mainitaan. Hän mainitsee myös, että roomalaiskatolisessa kirkossa tämä korvataan usein nopealla polventaivutuksella.
Näin siis olemme löytäneet tavan yleiskristillisen, jopa juutalaisesta hurskauselämästä juontavan juuren. Samalla polvientaivutuksen taustalta löytyy kumarrus, joka toki voi osaltaan liittyä tähän notkistamiseenkin.
Notkistus siivon kielenkäytön opettajana
Tähän väliin on kerrottava hauska löytö Evankeliumiyhdistyksen Lasten Lehdestä vuodelta 1897. Siinä ollut kirjoitus käsitteli Jeesuksen nimeä ja sen tärkeyttä. Kirjoituksessa viitattiin myös Filippiläiskirjeen kohtaan ja kysyttiin lukijalta, notkistaako hän polviansa Jeesuksen nimeen. Mahdollisesti kirjoittaja tarkoittaa enemmän kunnioittavaa suhtautumista kuin fyysistä toimintaa, mutta hän kertoo kertomuksen, joka osoittaa hänen tuntevan sellaisenkin tavan.
Kertomuksen tapahtumapaikkaa ei mainita, mutta siinä esiintyy kristitty afrikkalainen (josta tekstissä käytetään ajan tavan mukaan nykyään käytöstä poistunutta sanaa) ja tämän isännästä, joten mahdollisesti näyttämönä ovat Yhdysvaltain eteläosat. Afrikkalainen rakasti suuresti Jumalaa ja kunnioitti Jeesuksen pyhää nimeä, mutta hänen isäntänsä ja tämän vieraat lausuivat toistuvasti tätä nimeä ajattelemattomasti ja turhaan. Päivällisillä seisoi palvelija (vai orja?) isäntänsä tuolin takana. Vilkkaassa keskustelussa seurue lausui useasti Jeesuksen nimen mitä erinäisimmissä yhteyksissä. He huomasivat pian palvelijan notkistavan toistuvasti polviaan ja kysyivät syytä siihen. Tämä vastasi: "Minä olen oppinut rakastamaan ja kunnioittamaan Jumalani ja Vapahtajani pyhää nimeä, niin suuresti, ett'en voi muuta kuin notkistaa polviani joka kerta kun sitä kuulen mainittavan". Tämä oli saanut seurueen häpeämään puheitaan.
Äskeinen kertomus on sikäli kiehtova että löysin nykyaikaisia katolilaisia tekstejä, joissa kehotetaan harjoittamaan Jeesuksen nimelle kumartamista myös messun ulkopuolella varsinkin silloin, mikäli kuullaan Jeesuksen nimeä lausuttavan turhaan, eli rikottavan käskyä "Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä..". Tämän näet toivotaan toimivan ajatuksien herättäjänä sen suhteen, miten sopii puhua. Näin on myös toimittu.
Paavi, dominikaanit ja Jeesuksen nimi
Kumartaminen on ollut ja on osa niin itäisen kuin läntisenkin kristikunnan hurskauselämää. Koska Suomen alue on ollut keskiajalla pääosin katolisen kristikunnan vaikutuskenttää on tavan luterilaisia, varsinkin rukoilevaisia, juuria järkevintä etsiä sieltä suunnasta.
Jeesuksen nimeä kohtaan liittyy toki monenlaista muutakin kunnioitusta. Kirkollisesti sitä muistetaan ainakin uudenvuodenpäivänä, mistä olen kirjoittanut täällä: https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2024/01/11-uudenvuodenpaiva-seka-jeesuksen-nimi.html Ortodoksisessa kirkossa tärkeässä Jeesuksen rukouksessa puolestaan juuri Jeesuksen nimi on keskeisessä roolissa. Emme mene kuitenkaan tällä erää muuhun kuin tähän kumartamiseen, jotta teksti ei paisuisi liikaa.
 |
| Paavi Gregorius X (n. 1210-1276, paavina 1271-1276) halusi levittää helppoa tapaa osoittaa kunnioitusta Jeesuksen nimeä kohtaan. Tällä oli vaikutusta myös Suomeen. Wikimedia Commons: File:NoccoloAndMaffeoPoloWithGregoryX (Gregory X).JPG - Wikimedia Commons |
Kuten edellä tuli mainittua puhuu Filippiläiskirje siitä, kuinka Jeesuksen nimeen pitää jokaisen polven notkistua. Keskiaikaisessa katolisessa jumalanpalveluksessa pääosin seistiin, mutta jatkuva polvistuminen jumalanpalveluksessa olisi ollut haasteellista ja ilmeisesti siksi sitä ei laajalti harrastettu. Niinpä paavi Gregorius X kirjoitti vuonna 1274 dominikaanijärjestölle toiveestaan, että jollain fyysisellä tavalla voitaisiin kunnioittaa Jeesuksen nimeä.
Kirjoituksessaan paavi mainitsee äskettäin Lyonissa pidetyssä kirkolliskokouksessa (joka pidettiin vuosina 1272-1274) käydystä keskustelusta, jossa oli pidetty hyödyllisenä kehottaa uskovia astumaan kirkkoon nöyryydellä ja antaumuksella. Myöskin oli katsottu sopivaksi, että uskovat osoittaisivat suurempaa kunnioitusta nimeä kohtaan, joka on yli kaikkien muiden nimien, ainoa nimi, joka oikeuttaa pelastukseen, nimittäin Jeesuksen Kristuksen nimeä, joka on lunastanut ihmiset synnin orjuudesta.
Tästä johtuen sekä viitaten edellä mainittuun Filippiläiskirjeen kohtaan apostolisena käskynä esitettiin toivomus, että lausuttaessa tuota nimeä varsinkin ehtoollista toimitettaessa tulisi jokaisen kumartaa päänsä merkkinä sydämensä polvien sisäisestä taivutuksesta. Kumarrus siis korvasi polvistumisen, mutta mielessään kumartujan tuli myös polvistua.
Dominikaanit ottivat paavin kehotuksen vakavasti ja järjestö alkoi aktiivisesti levittää Jeesuksen Pyhän Nimen kunnioittamista saarnaamalla siitä, perustamalla Pyhän Nimen Seuroja sekä omistivat alttareita Jeesuksen Pyhälle Nimelle.
 |
| Keskiajalla läntisessä kristikunnassa kehittyi yleisimmäksi kristogrammiksi eli Kristuksen nimen lyhennelmäksi IHS, joka sisältää Jeesuksen kreikankielisen nimen kolme alkukirjainta ja on latinaksi lyhenne sanoista "Iesus Hominum Salvator", "Jeesus, ihmisten pelastaja". Tämä kuva on Rooman Jeesuksen Kaikkein Pyhimmän Nimen kirkosta (Chiesa del Gesú), ja siinä enkelit kunnioittavat Jeesuksen pyhää nimeä. Wikimedia Commons: File:IHS monogram Gesu.jpg - Wikipedia |
Suomessa oli keskiajalla kaksi dominikaanikonventtia eli luostaria, ja dominikaaneilla oli suuri vaikutus Suomen alueen kirkolliseen elämään. On siis todennäköistä, että he levittivät tämän tavan myös Suomeen.
En tiedä, kuinka elävä tapa on nykyään Suomen katolilaisten parissa. Kuitenkin löysin ainakin vuodelta 1936 Uskon Sanoma -lehden kirjoituksen, jossa tätä tapaa selvästi suositellaan: "Jeesuksen nimelle hän aina taivuttaa päänsä. Oikein kiltit tytöt tekevät Jeesuksen nimelle niiauksen". Lehden vastaavana toimittajana toimi suomalainen katoliseksi kääntynyt ja sen jälkeen papiksi vihitty Adolf Carling.
 |
| Adolf Carling (1882-1966) oli kiehtova persoona. Hän liittyi nuorena katoliseen kirkkoon ja oli tultuaan papiksi vihityksi ensimmäinen suomenkielinen katolinen pappi Suomessa sitten reformaation. Julkaistessaan v. 1936 lehdessään lainaamamme kirjoituksen hän toimi samalla Terijoen katolisen seurakunnan esimiehenä. En tiedä tunsiko hän suosittelemansa hartaudenharjoituksen luterilaisia noudattajia. Wikimedia Commons: File:Adolf Carling.tif - Wikimedia Commons |
Tavan nykyisestä levinneisyydestä ja rukoilevaissaarnaajan ohjeet
Löysin useamman ulkomaisen kirjoituksen, joissa valiteltiin sitä, kuinka kumartaminen Jeesuksen nimelle on harvinaista katolisessa kirkossa nykypäivänä. Minulla on yhden kerran verran kokemusta katolisesta jumalanpalveluksesta, joten joudun luottamaan näihin arvioihin. Vuoden 1969 Institutio Generalis Missalis Romani kylläkin toteaa, että kumarrus tehdään mainittaessa Jeesuksen nimi, mutta myöskin kun Jumalan kolme persoonaa mainitaan yhdessä sekä kun Neitsyt Marian tai sen pyhän, jonka kunniaksi kyseistä messua vietetään mainitaan.
Ehkä kumartamista onkin vähentänyt osin se, että kun se tehdään useamman nimen kohdalla on se kärsinyt inflaatiota. Tämä on vain omaa arveluani. Joskus vähemmän on enemmän.
Joka tapauksessa lukemissani teksteissä kovasti toivotaan perinteen elpymistä. Sen osalta on hyvä huomata, että kyseessä on myös suomalainen luterilainen perinne. Ehkä se voisi elpyä myös muiden kuin rukoilevaisten parissa, joko niiauksena tai kumartamisena. Onhan tuolla tavalla pitkä perinne, ja kuten rukoilevaiset tietävät, myös Filippiläiskirjeen tuki.
Otetaan tähän vielä porilaisen rukoilevaissaarnaajan J. A. Nylénin (1853-1941) kirjasessaan Muutama sana Rukouksesta eli Rukoilewaiset ja Rukouksen wäärinkäyttämisestä (1903) esittämä perustelu rukoilevaisten rukoustavoille, joka sopii hyvin perustelemaan muutakin fyysistä hartaudenharjoitusta:
"Niinkuin ennen syntiä tehtäissä ruumis totteli sisällä asuwia waikutuksia, joka yllytti pahuuteen, niin uudessa mielessä, johon ihminen on tullut, tulee ruumiin olla hengelle alamainen, ja tämä koskee kaikkiin kristillisyyden harjoituksiin, myöskin rukoukseen."
 |
| Rukoilevaissaarnaaja J. A. Nylénin perusteluissa on pohtimisen aihetta myös muiden suuntausten edustajille. Suomen Kuvalehti 50/1928. |
Lähteet:
L. Bergroth: Kuvia kaukaa. Sininen kirja -aikakauslehdessä 5/1929, 1.5.1929. Verkkoversio: 01.05.1929 Sininen kirja no 5 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Grace Elaine Brown: Catholics Should Absolutely be Bowing At The Name Of Jesus! Graceful Catholic 1.6.2021. Verkkoversio: Catholics Should Absolutely be Bowing At The Name Of Jesus! - Graceful | a Catholic Homemaking Blog
Jeesukseen liittyvät symbolit. Kirkkonummen seurakunnat. Verkkoversio: Jeesukseen liittyvät symbolit - Kirkkonummen seurakunnat
Kaarlo Setä: Uudenwuoden päiwänä. Lasten Lehti 1/1897, 15.1.1897. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/932138?page=6
Philip Kosloski: Why Catholics bow their heads at the name of Jesus. Aleteia 1.2.2020. Verkkoversio: https://aleteia.org/2020/01/02/why-catholics-bow-their-heads-at-the-name-of-jesus
Samuel Lehtonen: Yhdessä ja yhteen ääneen. Perustietoa jumalanpalveluksesta. Kirjaneliö 1973, s. 38.
Antonio Ortiz: Bowing at Holy Names at Mass and Elsewhere. Catholic Culture. Verkkoversio: Library : Bowing at Holy Names at Mass and Elsewhere | Catholic Culture
Raatajaäidin tytär: Äidit ja kirkko. Toveritar: Suomen Sos. Dem. Työläisnaisliiton äänenkannattaja 1/1936. Verkkoversio: 01.01.1936 Toveritar : Suomen sos.-dem. työläisnaisliiton äänenkannattaja no 1 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Salve Regina. Uskon Sanoma 5/1936, 1.5.1936. Verkkoversio: 01.05.1936 Uskon sanoma no 5 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
M. Tarna: Herran tuli. Esitelmä, pidetty länsi-Suomen herännäiskansan kesäkokouksessa Porissa 5 p. heinäkuuta 1936. Länsi-Suomen Herännäis-Lehti 1/1937. Verkkoversio: 01.01.1937 Länsi-Suomen herännäislehti no 1 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Eino Wilhelms: Päiväjumalanpalvelus. Sen osat ja niiden merkitys historiallisen kehityksen valossa. Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura 1957, s. 86. Verkkoversio: Päiväjumalanpalvelus : sen osat ja niiden merkitys historiallisen kehityksen valossa / Eino Wilhelms. - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
.JPG){kind=link}
