Ortodoksipappi samuraitten maassa - "Japanin apostoli" Nikolai Japanilainen

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Nikolai Kasatkin (1836-1912)
päätyi diakonin pojasta Japanin 
arkkipiispaksi. Miten se 
tapahtui selviää lukemalla.
Wikimedia Commons.

 Monessa maassa kristillistä lähetystyötä on syytetty, joskus hyvästä syystä, kolonialismin käsikassarana toimimisesta. Tämän vuoksi myös sellainen lähetystyö, jonka tekijöiden motiivi on ollut puhtaasti iankaikkisuusasioissa on saanut monella kentällä epäilyttävän leiman. Mitä tulee keisarilliseen Venäjään ei sen taholta tehty ortodoksisen kirkon lähetystyö ollut suinkaan vapaana tästä varjosta, semminkin kun lähetystyö keskittyi pitkälti alueille, jotka oli saatettu keisarikunnan alaisuuteen ja lähetystyö näytti monesti pyrkimykseltä sitoa nuo alueet vahvemmin valtion alaisuuteen.

Moni lähetystyötä tehnyt pappi oli kuitenkin luultavasti ensi sijassa levittämässä sanomaa eikä tsaaria, ja muutenkin tuosta edellä mainitusta säännöstä oli poikkeuksia, joista loistavimman ajattelin esitellä teille. Ex oriente lux, "Idästä valo", kuten latinaksi sanotaan, mutta Nikolai Japanilainen lähti viemään tätä valoa äärimmäiseen itään, Nousevan auringon maahan, Japaniin.

Idästä itään

Tarinamme sankari syntyi Venäjän keisarikunnassa Smolenskin läänin alueella sijaitsevaan maalaiskylään vuonna 1836. Ortodoksidiakonin poika Ivan Dimitrovits Kasatkin jatkoi isänsä jalanjäljissä kirkollisella uralla ja aloitti opintiensä papiston lapsille tarkoitetussa koulussa, joka mainitaan ankeaksi. Ivan iloisena ja älykkäänä poikana opiskeli kuitenkin sellaisella tarmolla, että sai vapaaoppilasoikeuden Pietarin hengelliseen akatemiaan. Siinä sitten vaan maalaispojalle suihketta kainaloon ja isolle kirkolle.

Ollessaan neljännellä vuosikurssilla Ivan huomasi kiinnostavan ilmoituksen. Siinä haettiin pappia Japanin Hakodateen työskentelemään Venäjän konsulaatin kirkkoon. Ivanin osallistuessa samana iltana vigiliaan hän koki sen aikana vahvasti, että Jumala kutsui häntä lähetystyöhön Japaniin. Siitä lähtivät sitten pyörät pyörimään. Saatuaan opintonsa päätökseen hän vihkiytyi munkiksi ja totteli siitä lähtien nimeä Nikolai. Jo samalla viikolla hänet vihittiin diakoniksi ja papiksi, ja eikun suunta kohti itää.

Moskovan patriarkaksi päätynyt 
Innokenti ehti antaa Nikolaille 
sekä siunauksensa että hyvät 
neuvot työntekoa ajatellen. 
Wikimedia Commons.

Matkalla Nikolai kohtasi arkkipiispa Innokentin (alkuaan Ivan Venjaminov, 1797-1879). Tämä oli syntynyt Irkutskin alueella ja toteutti uutterasti lähetystyötä Siperian kansojen parissa ja oli ottanut munkkinimensäkin Irkutskin ensimmäiseltä piispalta. Hän antoi Nikolaille siunauksen tämän työhön Japanissa sekä hyödyllisiä neuvoja. Näiden kahden kohtaamisessa oli parikin kiehtovaa ulottuvuutta. Ensinnäkin molemmista tuli myöhemmin ortodoksikirkon pyhiä. Toisaalta idässä syntynyt ja siellä työskennellyt Innokenti antoi siunauksensa itään matkaavalle ja lännessä syntyneelle Nikolaille tietämättä, että hän itse tulisi tulevina vuosina nimitetyksi Moskovan patriarkaksi ja siirtymään länteen, kun taas Nikolain koko elämäntyö tapahtuisi Japanissa, idempänä kuin Innokenti oli koskaan työskennellyt.

Nihkeä vastaanotto, kovaa työtä ja yllättävä voitto

Nikolai saapui Japanin Hakodateen, Hokkaidon saarelle kesäkuussa 1861. Nikolain haavekuvissa hän oli lupautunut Japanille ja kuvitteli matkallaan runollisesti Japanin odottavan häntä kuin morsian kukkavihko kädessä, mutta tämä morsio nukkuikin sikeästi piittaamatta tästä intomielisestä sulhostaan hitustakaan. Japani oli vasta vähän aiemmin avautunut muulle maailmalle, mutta ulkomaalaisiin suhtauduttiin yhä avoimen vihamielisesti ja saivat osakseen kivillä heittelyä ja muuta väkivaltaa sekä uhkailua. Kristinuskoa pidettiin ilkeämielisenä lahkona, ja sen tunnustamisesta voitiin tuomita kuolemaan.

Kuvassa Hakodaten kaupunkia tänä päivänä. Etualalla 
Nikolain työn alueella näkyvä merkki, ortodoksinen kirkko.
Täältä alkoi ortodoksisuuden leviäminen Japaniin.
Wikimedia Commons.

Joku toinen olisi tässä kohtaa ehkä palannut satamaan odottelemaan paluukyytiä, mutta ei Nikolai. Nythän tässä olisi sitten aikaa opiskella japanin kieltä, että olisi valmis sitten kun ovet toivottavasti aukeaisivat. Tosin aluksi hänellä oli epätoivon hetkensä, mutta edellä mainittu Innokenti teki rohkaisevan yllätysvisiitin ja muistutti, kuinka tärkeää on oppia ensin kieli ja kulttuuri ennen kuin voi kuvitella saavuttavansa mitään.

Opinnoissa meni kahdeksan vuotta, mutta lopputuloksena hän osasi puhua kieltä syntyperäisen tavoin sekä perehtyi maan historiaan ja kirjallisuuteen. Koska hän oli ainoa pappi Hakodatessa piti hän huolta myös kaupungissa asuvien katolilaisten ja protestanttien hengenelämästä. Pikku hiljaa hän sai myös käännynnäisiä huolimatta viranomaisten ankarista kielloista.

Takuma Sawabe (1833-1913) 
aikoi aluksi estää Nikolain 
lähetystyön alkuunsa, mutta 
hänestä tulikin ensimmäinen 
käännynnäinen. Wikimedia 
Commons.

Ensimmäinen näistä oli varsin yllättävä. Takuma Sawabe oli samurai-sukua ja lisäksi shintopappi, joka opetti miekkailua eräälle lähetystön jäsenelle. Hän suhtautui suurella vastenmielisyydellä vierasta uskoa opettavaan Nikolaihin. Sawabe alkoi uhkailla Nikolaita ja ja hänen henkeään, mikäli tämä julistaisi Japanissa kristillistä uskoa. Nikolai piti päänsä kylmänä ja kysyi Sawabelta tiesikö tämä, mistä kristillisessä opissa on kyse. Tämän todettua, että ei totesi Nikolai, että ei ole viisasta tuomita jotain, mitä ei tunne ja pyysi saada kertoa Sawabelle uskonsa sisällön. Sawabe oli sitten antanut Nikolain kertoa hänelle kristinuskon sisällöstä, ja hän vaikuttui. Nikolain mukaan nämä juttuhetket jatkuivat niin, että seuraavina päivinä Sawabe teki kiivaasti muistiinpanoja ja kyseli paljon. Ehkä juuri kristinuskon armon sanoma puhutteli häntä, sillä hän oli Hakodatessa siksi, että varastettuaan juovuspäissään kellon oli häntä kehotettu tekemään rituaali-itsemurha seppuku, mutta hän oli välttänyt tämän häipymällä pohjoiseen. Nyt hän törmäsi uskontoon, joka tarjosi sovtuksen häpeään ilman tarvetta surmata itsensä.

Sawabe kutsui näihin keskusteluihin mukaan myös ystävänsä Sakai Tokurein, ja myöhemmin tuli vielä pari lisää. Nikolai ei voinut tehdä laajamittaista lähetystyötä, mutta hän keskittyikin nyt tekemään näistä harvoista aitoja ja rohkeita kristittyjä. Huhtikuussa 1868 hän kastoi Sawaben, Sakain sekä erään Uranon, samalla kun ovella oli vahti varmistamassa, ettei kukaan nähnyt toimitusta. Nämä olivat ensimmäiset kasteet, ja pikku hiljaa Nikolailla oli hoidossaan 15 japanilaista uskovaa siitä huolimatta, että lähetystyö oli edelleen kiellettyä.

Työ lähtee kovaan nousuun

1873 alkoivat olot helpottua, ja vaikkei täyttä uskonnonvapautta oltu vielä saatukaan alkoi avoimempi julistustoiminta tulla mahdolliseksi. Nikolai oli tosin jo ennakoinut ja matkustanut neljä vuotta aiemmn Venäjälle anoakseen lähetysaseman perustamista Japaniin, mikä olikin tehty 1870. Niinpä kun julkinen julistustyö tuli mahdolliseksi olivat puitteet valmiina, minkä lisäksi Nikolain salassa opettama pieni käännynnäisten joukko oli nyt valmis todistamaan uskostaan muillekin.

Työn keskus siirrettiin pian maan uuteen pääkaupunkiin Tokioon ja ympäri maan järjestettiin luentotilaisuuksia, toimitettiin jumalanpalveluksia, rakennettiin kirkkoja ja avattiin jopa koulujakin. 1875 vihittiin ensimmäinen japanilaissyntyinen pappi, nimittäin Sawabe, joka oli saanut kastenimekseen Pavel apostoli Paavalin mukaan, osuvasti sikäli, että kaimakin oli ennen kääntymistään vainonnut seurakuntaa.

Sawabesta tuli ensimmäinen 
syntyperäinen japanilainen 
ortodoksipappi. Wikimedia Commons. 

Venäjän ortodoksisen krkon pyhä synodi huomasi Nikolain tekevän hyvää työtä ja niinpä mies kutsuttiin synnyinmaahan vuonna 1880 piispaksi vihkimistä varten. Tämä oli Nikolain toinen matka Venäjälle hänen Japanissa olonsa aikana ja samalla viimeinen. Koskaan tämän jälkeen hän ei palannut synnyinmaahansa, vaan eli loppuikänsä Japanissa.

Nikolai jatkoi uutterasti työtään. Jotta saataisiin lisää paikallista papistoa hän perusti pappisseminaarin, jonka opetuksesta hän vastasi itse ja jonka toiminnassa hän oli mukana loppuikänsä. Teologisten aineiden lisäksi opetettiin venäjää, japania ja kiinaa. Näistä ensimmäinen ei ollut ainelistalla siksi, että Nikolai olisi kuvitellut venäläistävänsä japanilaiset, vaan sitä varten, että olisi mahdollista kääntää hengellistä kirjallisuutta maassa käytettäville kielille. Hän kyllä piti tässä uudessa kirkossa venäläiset liturgiset tavat ja perinteet, mutta silti hänen tarkoituksensa oli rakentaa aidosti japanilainen paikalliskirkko, jossa käytettäisiin japania ja jossa japanilaiset itse ottaisivat vastuun. Hän piti tietoisesti ulkomaalaisten lähettien määrän mahdollisimman pienenä, jotta tämä vastuunotto toteutuisi.

Japanin ortodoksisen kirkon kirkolliskokous vuonna 
1882. Nikolai on keskimmäinen alarivissä keskellä 
olevista kolmesta ortdoksipapista. Wikimedia 
Commons.

Yhtenä haasteena tässä oli tietysti se, ettei japaniksi ollut juuri ylipäätään kristillistä kirjallisuutta, saati ortodoksista kirjallisuutta. Niinpä Nikolai kaiken muun ohessa huhki käännöstöissä kääntäen vuosien varrella japaniksi melkein koko Raamatun sekä tärkeimmät ortodoksiset jumalanpalveluskirjat. Lisäksi käännettiin liuta venäläisiä teologisia teoksia, tässä varmaan saatiin myös niiltä oppilailta apuja.

Tokion ylösnousemuksen katedraali vuonna 1891.
Wikimedia Commons.

Isä meidän -rukous klassiseksi 
japaniksi Nikolain ja Nakai 
Tsugumaron kääntämänä. 
Wikimedia Commons.

Kasvua ja sota, joka vaaransi kaiken

Vastoinkäymisiäkin oli, sillä rahasta teki tiukkaa ja vastustustakin esiintyi. Monien paikallisten mielestä esimerkiksi käsky vihollisen rakastamisesta oli pelkuruutta ja mitä rahaan tulee, tuli sitä Venäjältä lähinnä yksityisiltä hyväntekijöiltä. Toisaalta tämä tuki tavoitetta omillaan seisovasta kirkosta. Kaiken keskellä Tokioon saatiin Nikolain toiveiden täyttymyksenä rakennettua ortodoksinen katedraali, joka paikallisten suussa sai nimen Nikolai-do, Nikolain talo. Siihen sijoitettiin myös hiippakuntakeskus ja pappisseminaari sekä naisopisto ja kirjapaino. Nikolai oli selvästi tehokas organisaattori, ja hän oli myös uranuurtaja. Hänen kirkossaan käyttöön ottamat yhteisöllisyyden ihanne sekä pappien valitseminen vaalilla otettiin Venäjällä käyttöön vasta vuosien 1917-1918 kirkolliskokouksessa, ja silloinkin ne jäivät vallankumouksen vuoksi toteutumatta.

Nikolai erään kääntäjätoverinsa,
Nakai Tsugumaron kanssa.
Wikimedia Commons.

Vuoden 1904 alussa laadittu kirkon vuosikertomus olikin sitten komeaa luettavaa, sillä ortodoksien määräksi mainittiin jo 28 230, jotka kuuluivat 260 "kirkolliseen yhteiskuntaan", millä tarkoitettaneen eri asteisesti järjestäytyneitä seurakuntia. Pappeja ja diakoneja oli yhteensä 39, ja näistä ainoastaan kolme venäläisiä ja loput kaikki japanilaisia. Nikolai oli lähettänyt väkeä myös Venäjälle opiskelemaan, ja niinpä pappisseminaarin ja kirkon muiden oppilaitosten 28 opettajasta 4 oli opiskellut Venäjän hengellisissä akatemioissa ja 2 pappisseminaarissa. Julkaisutyö oli myöskin vilkasta, sillä vuosittain julkaistiin pari-kolmekymmentä japaninkielistä vihkosta joko käännettynä tai suoraan japaniksi laadittuna.

Vuosi 1904 oli kuitenkin Nikolaille ja hänen kirkolleen oikea tulikoe. Silloin näet syttyi Venäjän ja Japanin välinen sota. Tämä kohdisti epäilevän katseen Japanin ortodoksiseen kirkkoon ja sen venäläiseen johtajaan. Kenelle ortodoksit ovat lojaaleja? Voiko heihin luottaa? Ovatko he Venäjän viides kolonna? Kaikki, mitä Nikolai oli vuosien varrella rakentanut oli nyt vaakalaudalla.

Nikolai ryhtyi toimenpiteisiin. Hän kehotti japanilaisia pappeja suorittamaan velvollisuutensa isänmaataan kohtaan ja rukoilemaan menestystä Japanin armeijalle, myös jumalanpalveluksissa. Samalla hän ilmoitti, ettei itse tämän vuoksi pysty osallistumaan sodan aikana jumalanpalveluksiin, sillä hän ei halunnut rukoilla omaa maataan vastaan. Kuitenkin hän pysyi koko sodan ajan Japanissa, vaikka se, ettei hän voinut ottaa osaa palveluksiin tuottikin hänelle murhetta.

Näillä ratkaisuillaan hän kuitenkin turvasi kirkkonsa toiminnan. Venäjällä ymmärrettiin hänen hankala tilanteensa, ja japanilaiset puolestaan kunnioittivat sekä ortodoksien esirukouksia että Nikolain oman uskollisuudenvalansa kunnioitusta. Ortodoksien työlle ei asetettu sodan aikana mitään rajoituksia, ja Japanin hallitus antoi jopa Nikolaille ja tämän johtamille papeille tehtäväksi huolehtia venäläisten sotavankien sielunhoidosta.

Nikolai vanhana arkkipiispana. 
Wikimedia Commons.

Nikolai Japanilaista esittävä 
ikoni Hakodatessa. Wikimedia 
Commons.

Kunnioitettu vanhus ja kirkon perustaja

Elämänsä viime vuosina Nikolaita arvostivat myös ei-kristityt, ja maalliset lehdetkin saattoivat viitata häneen "pyhänä arkkipiispana".  Hän itse tosin pohti joskus, oliko hän tehnyt väärin jättäessään kotimaansa Venäjän, jonka kirkot tyhjenivät jo hänen lähtiessään. Ehkä hän oli kuullut huolestuttavia uutisia kotimaansa kehityksestä ja mietti, olisiko hän voinut tehdä siellä sisälähetystä sen sijaan, että lähti ulkomaille. Japanissa hän kuitenkin pysyi loppuun asti.

Vuoden 1911 lopussa hän sairastui ja tammikuussa 1912 hän joutui sairaalaan. 3. helmikuuta 1912 hän nukkui pois saatuaan ensin sairaanvoitelun ja ehtoollisen. Hänen kuollessaan Japanissa oli noin 30 000 ortodoksia. Nikolain kylvämästä pienestä siemenestä oli versonut melkoinen puu. Kuolemasta uutisoitaessa jopa suomalaiset lehdet sanoivat häntä kutsutun Venäjän kirkon "viimeiseksi pyhimykseksi". Hänen haudastaan tuli pian japanilaisten pyhiinvaelluskohde, ja Venäjän ortodoksinen kirkko kanonisoi Nikolain nimellä Nikolai Japanilainen, jota hänestä oli käytetty jo hänen eläessään, vuonna 1970. Häntä on kutsuttu ortodoksisessa kirkossa Japanin apostoliksi ja siksi hän on saanut komeankuuloisen tittelin 'apostolienvertainen'.

Nikolain elämäntarina on kiehtova ja suorastaan tarunomainen. Hän ei toki onnistunut voittamaan kristinuskolle kuin pienen osan japanilaisista, mutta nollasta muutamaan kymmeneen tuhanteen pääseminen on melkoinen saavutus yhden ihmisen elämäntyöksi. Tässä häntä näyttää auttaneen hänen omistautumisensa ja rohkeutensa sekä se periaate, että vaikka hän tulikin Venäjältä, sai tukea sieltä ja levitti sikäläistä kristinuskon valtamuotoa oli hän kuitenkin Japanissa Kristuksen, ei Venäjän ja venäläisyyden lähettiläänä. Se myös auttoi hänen kirkkoaan selviämään sodan jaloista.

Lähteet:

Apostolienvertainen Nikolai, Japanin arkkipiispa ja valistaja. Suomen ortodoksinen kirkko. https://ort.fi/apostolienvertainen-nikolai-japanin-arkkipiispa-ja-valistaja

Nykyiset olosuhteet itämaisessa ortodoksisessa ekumenisessa Kristuksen kirkossa. Aamun koitto nro 26 / 1930. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1377631?page=4

Sawabe, Takuma. Portraits of Modern Japanese Historical Figures. https://www.ndl.go.jp/portrait/e/datas/96.html

Martin Schlunk: Kristillisen lähetystyön historia. (suom. toim. Matti Peltola 1973.)

Tietoja Jaapanin kr.-katolisesta seurakunnasta. Aamun Koitto nro 6 / 1905. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1377038?page=9

The Conversion of a Samurai. Journey to Orthodoxy. https://journeytoorthodoxy.com/2012/09/the-conversion-of-a-samurai/

Wenäjältä. Savon Lehti nro 21 / 1912. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1291030?page=4