keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Kuninkaan edessä rukoillut Porin supertähti Juliana Söderborg

 JULIANA SÖDERBORG (1745-1799)

Suomalaisten herätysliikkeiden historialle ovat ominaista yllättävät johtohahmot ja merkkihenkilöt. Toisinaan johtajana ja kokoavana hahmona on voinut toimia paikallinen pastori, mutta hyvin usein nämä johtohenkilöt ovat nousseet mitä erilaisimmista taustoista. Tällä kertaa nostamme esiin satakuntalaisen porvarintyttären joka 25-vuotiaana aloitti toiminnan, joka ei oikeastaan synnyttänyt uutta liikettä, mutta voimisti olemassa olevaa liikehdintää ja lujitti sen keskinäistä yhteyttä saavuttaen monella tapaa legendaarisen maineen. Tällä kertaa siis esittelyssä porilainen kuuluisuus, joka veti väkeä koolle kuin Yö konsanaan, eli Juliana Söderborg.

Nuoresta asti kansankokoajaksi

Juliana Söderborg, omaa sukua Malmberg, syntyi 27. maaliskuuta 1745 Porissa porilaisen porvarin Gustaf Malmbergin ja tämän vaimon Anna Matintyttären tyttäreksi.  Vanhempien mainitaan olleen hartaita kristittyjä, ja heiltä luultavasti Juliana oppikin uskonoppinsa perusteet. Jo nuoruudessa Julianalta löytyi intoa kristillisen sanoman levittämiseen. Varhaisin tieto hänen astumisestaan hengelliselle näyttämölle on vuodelta 1770, jolloin hän 25-vuotiaana alkoi pitää julkisia rukoushetkiä vanhempiensa kodissa. Mikä sai hänet ryhtymään tähän juuri silloin ja miksi hän koki kutsumuksekseen juuri tällaisen toiminnan jää historian hämäriin.

Porin kaupungin kartta Julianan kuolinvuodelta 1799. 
Tässä kaupungissa hän teki pääosin elämäntyönsä, 
vaikka halu Jumalan sanan jakamiseen vei häntä 
usein myös kaupungin ulkopuolelle. Wikimedia 
Commons.

Elettiin hengellisesti vilkasta aikaa, ja 1770-luku tulisi muodostumaan erilaisten pietististen kansanherätysten ajaksi ympäri maan. Vielä saman vuoden lopulla tulisi Merikarvialla asuva Anna Rogel (1751-1784) alkamaan oman horrossaarnaajan 'uransa', ja vaikka Julianan seurat alkoivatkin aiemmin on Rogelin toiminta varmasti antanut alettuaan myös Julianan toiminnalle lisää vettä myllyyn, varsinkin kun näiden kahden naisen välille syntyi ystävyyssuhde. Väkeä alkoikin tulla Poriin sankoin joukoin, eikä joskus satoihin noussut lauma mahtunut taloon sisälle, vaan osa oli pihalla sekä viereisellä kadulla. Väkeä tuli laajalta alueelta, ja vuoden 1774 helluntaina heitä kerrotaan olleen sadoittain aina Tyrväältä, Huittisista, Loimaalta, Eurajoelta, Raumalta ja Uudestakaupungista asti.  Tästä kokoontumisesta oli kuitenkin seurauksensa.

Kirkkoherran ja pormestarin silmätikuksi

Kuten myöhemmin tarkemmin kuvataan, ei Juliana noudattanut rukous- ja hartaushetkissään mitään määrättyjä kaavoja, vaan ne elivät tilanteen ja hänen oman harkintansa mukaan. Vuonna 1726 oli Ruotsin valtakunnassa säädetty konventikkeliplakaatti, joka kielsi kansan omaehtoiset hartauskokoukset. Itse asiassa perheitten omaan hartauselämään rukouksineen, Raamatun lukuineen ja opetuksineen jopa kehotettiin, mutta useamman perhekunnan sekä toisilleen vieraiden ihmisten kokoontuminen oli kielletty epäjärjestyksen ja väärien oppien pelossa. Vaikka kristityt kuinka olisivat yhtä perhettä, niin tässä ei selvästi enää ollut kyse mistään kotihartaudesta.

Niinpä Porin kirkkoherra Mikael Lebell* sekä Porin pormestari Lars Sacklén päättivät pistää touhulle pisteen. 29. toukokuuta 1774 järjestettiin Porin kirkossa kirkonkokous, jossa käsiteltiin Juliana Malmbergin toimintaa. Sen yhteydessä todettiin, että porvari Gustaf Malmberg -vainajan nyt 29-vuotias tytär Juliana Malmberg on nyt neljä vuotta pitänyt joka päivä kodissaan rukoushetkiä, joihin on tultu niin kaupungista kuin maaseudultakin. Aluksi kirkkoherra ei ollut ryhtynyt estämään toimintaa, sillä se vaikutti kohtuulliselta ja hyödylliseltä. Kuitenkin kirkkoherra oli huolestunut kuultuaan Julianan alkaneen muuttamaan ja lisäilemään omiaan virallisten rukoushetkien sisältöihin ja alkaneen pitää puheita ja saarnoja, mistä kirkkoherra oli häntä varoittanut.

Varoituksista huolimatta toiminta oli jatkunut, väki lisääntynyt ja mikä pahinta myös muita naisia sekä eräs Yyteristä kotoisin ollut 18-vuotias vuokraajanpoika Jaakko Antinpoika olivat alkaneet myös puhua, osa eräänlaisessa horrostilassa. Näitten pitämien ankarien Jumalan lakia painottaneiden saarnojen kerrottiin ahdistaneen ihmisiä ja saaneen aikaan fyysisiä kohtauksia. Kokouksien mainitaan kestäneen joskus jopa yli yön.

Kuultaviksi olikin nyt kutsuttu yhteensä 15 henkeä, Julianan lisäksi 12 naista sekä kaksi miestä. Porvarissäätyä olivat Julianan lisäksi porvari Rosellin vaimo Sofia Pietarintytär sekä tämän tytär Kaisa Rosell. Kaksi oli työmiesten vaimoja, yksi vahtimestarin, yksi räätälin, yksi talollisen, neljä piikaa, joista Beata Matintyttären kerrottiin olevan myös kirkonvaivainen. Priita Matintytärtä luonnehdittiin vain sanalla 'nainen'. Miehiä edusti edellä mainittu Jaakko Antinpoika sekä rusthollari Iisakki Laurén Kokemäensaaresta. Tämä sekä Beata Matintytär ja piika Helena Heikintytär eivät saapuneet paikalle.

Porin pormestari Lars Sacklén (1724-1795) 
yritti pistää Julianan toiminnalle suitsia.
Tiedä sitten johtuiko osin siitä, että Sacklénin 
omakin työväki kävi Julianan kokouksissa.
Wikipedia.

Väkeä alettiin sitten kuulustelemaan kirkkoherran kysellessä näiltä näiden uskonkäsityksistä. Suurimpaan osaan kysymyksistä ei kuitenkaan tullut joko vastausta lainkaan tai sitten se johdettiin aina koskemaan herätystä ja Pyhän Hengen vaikuttamaa mliki välitöntä kääntymystä. Juliana Malmberg kuitenkin osasi vastata lähes kaikkiin kysymyksiin. Tämä osoittaa hänet joukon oppineimmaksi ja siten luonnolliseksi johtohahmoksi. Kiistakysymykseksi nousi kuitenkin kysymys siitä luuliko hän Jumalan ja esivallan asettaman saarnaviran olevan riittämätön seurakunnan opettamiseen ja johdattamiseen autuuden tielle ja että oliko hänellä itsellään lupa ryhtyä moiseen tehtävään. Malmberg vastasi, ettei voinut pitää itseltään kiellettynä sitä, että hän käytti Jumalan hänelle antamaa lahjaa ja että Pyhä Henki oli kutsunut hänet opettamaan. Hän ei voinut käsittää, miten voisi olla kiellettyä jakaa toisille Jumalan sanaa ja miksi se työ kuuluisi vain papeille.

Tämä maininta on muuten näin nykyajasta katsottuna kiinnostava . Meidän aikamme vinkkelistä kun tässä voisi nähdä varhaisen esimerkin siitä, miten naiset alkavat raivata tietään kohti pappeutta, mutta Julianalle kyse näyttää olleen ennemmin kristityn maallikon oikeudesta julistaa kristillistä sanomaa toisillekin. Olihan joukossa kaksi miestä, joitten olisi periaatteessa ollut mahdollista kouluttautua ja päästä papinvirkaan, ainakin rusthollarille se olisi varmaan voinut olla mahdollista, mutta nyt he olivat naisten kanssa samassa joukossa ollessaan maallikkopuhujia. Kyse oli ennen kaikkea maallikkojen oikeudesta julistustyöhön.

Erilaisia kohtauksia ja muita vastaavia seuroissa ilmenneitä ilmiöitä Juliana piti vähintään Jumalan sallimina ja siis siksi hyvinä ilmiöinä. Pormestari mainitsi Julianan ennustaneen vuoden alussa, että Poria uhkaisi ennen maaliskuuta yleinen onnettomuus ja hävitys. Pormestari mainitsi omienkin vuokraajiensa, torppariensa ja palvelusväkensä olleen yötäkin myöten Julianan kokouksissa ja näiltä pormestari oli saanut tietonsa. Itse asiassa edellä mainittu Jaakko Antinpoikakin oli pormestarin vuokramiehen poika. Voi olla, että muun huolen lisäksi pormestari oli huolissaan alustalaistensa työtehosta, kun yökaudet seuroissa kukkuivat. Sekä pormestari että kirkkoherra varoittivat ankarasti paikalle kutsuttuja enää jatkossa toimimasta vastoin määräyksiä. Mahdollisesti seurauksena oli myös sakkoja, sillä Julianan osalta asia kerrotaan vedetyn myös Porin raastuvanoikeuteen, mutta sen arkistot ovat kauan sitten palaneet.

Työ jatkuu ja perhekin tulee perustettua

Julianan toiminta jatkui kyllä myöhemminkin, mutta ehkä nuhteluilla oli jokin vaikutus. Häneltä ei nimittäin ole tiedossa muita ennusteluja kuin pormestarin mainitsema, joten niistä hän ainakin luopui. Hänen kerrotaan myös, oman kokoustoimintansa ohella, osallistuneen ahkerasti seurakunnan jumalanpalveluksiin ja käyneen usein myös ehtoollisella. Oliko näin ollut myös ennen kuulustelua en tiedä. Kun kokoontumisissa ei ilmennyt häiriöitä, eivät viranomaiset niihin enää juuri puuttuneet. Konventikkeliplakaatti näyttää olleen työkalu, joka tarvittaessa otettiin esille, mutta jolla ei nähty tarpeelliseksi alati hutkia.

Juliana avioitui vuonna 1778 eli vasta 33-vuotiaana itseään kuusi vuotta nuoremman Henrik Aleksander Söderborgin (s. 1751-1825) kanssa, joka oli lähteestä riippuen joko kersantti tai vääpeli. He saivat avioliittonsa aikana yhden lapsen, pojan nimeltä Johan Jeremias 26. toukokuuta 1781. Pariskunta oli ilmeisesti uskonnollisissa näkemyksissään yhteneväinen ja siten kokoustoimintakin sujui yhteisymmärryksessä. Mies Henrikin arvellaan olleen hiljainen ja syrjäänvetäytyvä ja siksi jättäneen mielellään asioitten hoidon ja johdon toimeliaalle ja tarmokkaalle vaimolleen. Olihan se sikälikin luontevaa, että väki tunsi Julianan jo ennestään juuri näissä merkeissä. Juliana olikin tuttu ja hyvissä väleissä hyvin monien aikansa herätyskristillisten hahmojen kanssa. Rogel tuli jo mainituksi, minkä lisäksi hänen ystäväpiiriinsä kuului Siikaisista Poriin vuonna 1770 muuttanut Anna Lagerblad (1747-1811), joka oli tunnettu saamistaan näyistä ja sai asua Söderborgien luona. Tästä naiskolmikosta Juliana oli muuten ainoa, joka oli perheellinen.

Tässä Porin 1703 valmistuneessa kirkossa Juliana kävi 
jumalanpalveluksissa. Kirkko selvisi vuoden 1801 palosta 
miltei ainoana rakennuksena, kertoman mukaan Julianan 
ystävän Anna Lagerbladin rukoillessa koko palon ajan kirkon sisällä
yhdessä myöhemmin mainittavan Julianan luottomiehen Isak Lembergin kanssa.
Kirkko kuitenkin tuhoutui 1852 Porin liekehtiessä toisen kerran.
Wikimedia Commons.

Söderborgien asuntoon kuului suuri sali, jossa seurat usein pidettiin. Isosta koosta huolimatta seuraväki ei aina mahtunut sisälle, vaan osan oli kuunneltava porttikäytävän puolelta. Seurojen ohjelma oli yksinkertainen: luettiin kappale Raamatusta tai jostain hartauskirjasta, laulettiin paljon ja pidettiin rukouksia. Talon isäntä, vaikka hiljaiseksi edellä mainittiinkin piti myös puheita, joissa tarkkaan esiteltiin armonjärjestyksen eri asteet. Emäntä oli kuitenkin se, joka oli päävastuussa. Hänen puheittensa oppia luonnehditaan hyvin evankeliseksi ja käytännölliseen kristillisyyteen tähdänneeksi. Juliana oli myös ahkera ja innokas rukoilija, muttei rukoustavoissaan mitenkään kaavamainen. Hän saattoi johtaa rukouksen niin polvillaan tai kasvoillaan maassa maaten, kumartuneena pöytää tai tuolia vasten taikka istualtaan. Rukous saattoi olla hiljaista tai äänekästä, pitkä tai aivan lyhyt. Mitään tiettyä kaavaa ei siis ollut muotoutunut.

Kirjavinkkejä ja armollista uskonoppia

Ei Juliana pelkästään omasta päästään oppiaan ammentanut, vaan hän myös luki paljon. Raamatun ohella hänelle rakkaimpia kirjoja olivat saksalaisen David Hollatzin (1704-1771) Armon järjestys autuuteen sekä kirja nimeltä Hengellisten ahdistusten speili.  Näistä erityisesti ensin mainittu oli Julianalle tärkeä, sillä hänen kerrotaan lausuneen: "Jos sinulla on kaksi hametta tai kaksi lakkia mene ja myy toinen ja osta Armonjärjestys." Teos olikin aikanaan eräänlainen bestseller, sillä vuosina 1745-1826 siitä otettiin 9 painosta ja esimerkiksi Euran alueella se oli perunkirjoitusten perusteella Lutherin Vähä katekismuksen jälkeen toisiksi yleisin kirja. Ehkä tähän vaikutti myös Julianan suosittelut sen ohella, että se melko pienen kokonsa vuoksi oli hinnaltaan edullinen opus.

Juliana luki varmasti kaikenlaista muutakin, sillä hänet muistetaan melkoisena lukutoukkana. Matkustaessaan tapaamassa uskonystäviään myös maaseudulla hänen kerrotaan aina lukeneen matkallaan jotain kirjaa. Hänen sanotaan käyneen ahkerasti katsomassa sairaita antaen näille niin ruumiillista hoitoa kuin hengellistä virvoitusta. Lohduttaessaan näitä hän saattoi käyttää omia sanoja, mutta hän saattoi myös lukea ääneen jostakin hartauskirjasta.

Mitä tulee Julianan oppiin, antaa siihen valoa eräs hänen usein toistamansa mielilause: "Olen lunastettu, olen lunastettu, olen lunastettu." Hänen kerrotaan teroittaneen ja korostaneen sitä, että pelastus ja autuus Kristuksessa oli valmistettu aivan kaikille ja se kuului myös suruttomille, joka termi siis kuvaa ihmistä, joka ei sure syntejään eli ei usko tekevänsä syntiä. Sen vastinparina ei siis ole surullinen uskovainen, vaan uskovaisen ajatellaan tuntevan murhetta tekemästään synnistä ja katuvan sitä. Jokaiselle, joka kääntyy Kristuksen puoleen oli Julianan mukaan armo tarjolla. Hän tosin pelkäsi, että tällainen vapaan armon julistus voitaisiin ymmärtää myös väärin ja saada ihmiset liian itsevarmoiksi ja välinpitämättömiksi oman sielunsa tilasta ja siksi hän olikin tyytyväinen, kun toiset tasapainottivat hänen omaa julistustaan lainsaarnalla ja parannuskehotuksilla. Tästä esimerkkinä voi mainita sen, kuinka eräs Beata -niminen innokkaasti Jumalan laista puhunut nainen vieraili hänen luonaan. Tällöin Söderborg kehotti tätä viemään sanomaansa maaseudulle, sillä hän oli huomannut etteivät hänen omat evankeliset saarnansa olleet tehneet siellä riittävää vaikutusta. Silti hän oli valmis puolustamaan omaakin julistustaan moitteilta. Jonkun väittäessä hänen julistustaan liian avaraksi oli Söderborg vastannut näin: "Karja menestyy parhaiten, jos ei sitä suljeta liian ahtaaseen laitumeen, vaan kun se saa laveammalta hakea ruokansa."

Juliana Söderborgin mainitaan olleen luonteeltaan hellä ja sydämellinen ja että koko hänen olemukselleen antoi leimansa suuri rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan. Tätä rakkautta hän pyrki osoittamaan niin sanotusti julkisyntisillekin yrittäen voittaa heidät Herran omiksi hyvyydellä ja rakastavalla mielellä. Esimerkiksi hänen kerrotaan ottaneen kotiinsa lepäämään kadulla maanneita juoppoja. Onpa häneltä talletettu juopuneisiin liittyen tällainenkin lausahdus: "Tuo kurja on täynnä karvaita juomia, mutta me toiset viheliäiset olemme täynnä epäuskoa." Jos lause on todenperäinen kuvannee se Söderborgin ymmärtäväistä asennetta siihen, kuinka eri ihmisten heikkoudet poikkeavat toisistaan. Yhtenä Julianan vaatimattomuutta korostavana piirteenä on mainittu, ettei hän sallinut itseään kutsuttavan rouvaksi, vaan vain Julianaksi. Siksipä itsekin rohkenen häntä tässä välillä sinutella.

Kuninkaan edessä rukoilua ja kuoleman jälkeen oma tribuuttikappale

Julianaan liitetään myös sellainen kertomus, että kun Ruotsin kuningas Kustaa III vieraili sotavuosina 1788-1789 Suomessa olisi Julianalla ollut mahdollisuus pitää kuninkaan teltan edessä rukoushetki. Tämä olisi sitten tehnyt kuninkaaseen niin suuren vaikutuksen, että hän olisi antanut Julianalle luvan saarnata vapaasti ja siten siis kumonnut konventikkeliplakaatin hänen osaltaan. Tarinan epäperäisyyttä on perusteltu sillä, ettei kuningas tiettävästi käynyt Porissa eikä Juliana varmaankaan olisi käynyt etelässä kuningasta tapaamassa. Voi olla, tosin edellä jo ilmeni, että hän liikkui myös Porin ulkopuolella. Ainakaan kuninkaalla tuskin olisi ollut halua mainostaa mitään erivapauksia, eri puolilla valtakuntaa kun olisi varmasti ollut jono pietistejä ja muitakin vastaavaa vapautta toivomassa.

Epäselväksi jää, kohtasivatko 
kuningas Kustaa III (1746-1792) 
koskaan toisiaan. Juttuna ainakin 
hyvä. Wikimedia Commons.

Aiemmin syytetyn penkillä ollut Juliana sai vuosien varrella osakseen arvostusta. Niinpä hänen kuoltuaan 16. kesäkuuta 1799, 54-vuotiaana, mainitaan häntä saattaneen hautaan suuri kansanjoukko ja myös kaupungin korkeimmat viranomaiset olivat läsnä hänen hautajaisissaan. Mainitaan laitilalaisen talonpojan Henrik Mäen kirjoittaneen hänestä muistovirren kuultuaan kuolinuutisen. Kyseinen tribuuttikappale alkoi sanoilla "Jo työmies palkan sai" ja siinä kerrotaan vainajan työskennelleen Raamatun Elian ja Johannes Kastajan tavoin, tosin näistä hieman poiketen "äärettömäll' rakkaudell' Eik lain vasaran tulell'!" Lauluntekijän mukaan ei koko Suomessa ollut toista joka "sieluja autuuden tietä Sill' halull' etsei viedä." Tekijä toivoi pääsevänsä tapaamaan Julianan Taivaan ilosalissa, jonne "Herra on Sinun valin', Jos kuulisin vaan kaukaa, kuink' virtes siellä pauhaa." Omalta osaltaan tämä laulu kertoo siitä suuresta arvostuksesta, jota Juliana Söderborgia kohtaan tunnettiin. Tämä laitilalaisen runoilijan ihailijateos sai uuden painoksen Porissa vielä vuonna 1880, 81 vuotta Julianan kuoleman jälkeen.

Maallinen ja hengellinen jälkipolvi sekä Julianan pitkä perintö

Julianan pojasta tuli sittemmin opettaja Ahlaisiin, missä hän kuoli naimattomana. Niinpä Julianalla ei ole elossa olevia jälkeläisiä, mies Henrik meni ilmeisesti uudelleen naimisiin ja sai vielä lisää lapsia. Hengellistä perintöä kantoi eteenpäin ainakin yksi sukulainen, sillä Noormarkussa elänyt omia virsirunoja säveltänyt Kaisa Juhantytär (1782-1856) oli Julianan pikkuserkku. Yksi Julianan luottohahmoihin kuulunut oli räätäli Isak Lemberg, joka Julianan kuoltua tuli laajasti arvostetuksi ja luotetuksi johtohahmoksi toimien Raumalta käsin aina vuoteen 1829 asti, jolloin kuoli. Julianaan kohdistuvaa kunnioitusta myös myöhemmin kuvastaa sekin, että vuosikymmeniä myöhemmin rukoilevaisten parissa kiisteltäessä oikeasta rukoustavasta vetosi maallikkosaarnaaja Matti Paavola (1786-1859) muun muassa Julianan esimerkkiin siitä, että hyviä rukoustapoja oli useita eikä mitään tiukkaa sääntöä ole syytä tehdä.

Julianan elämässä näyttävät vaihdelleen vaino ja yhteiskunnallinen arvostus. Voi olla, että porvarillinen perhetausta auttoi häntä, ainakin se oli ilmeisesti mahdollistanut hänelle lukeneisuuden, joka nosti osaltaan hänet herätysliikeväen keskeiseksi hahmoksi. Verkostoituneena hän paitsi piti yhteyttä myös loi yhteyksiä, sillä kun hänen seuroihinsa kokoonnuttiin laajalta alalta ja hän myös itse kiersi sai hän aikaan sen, että tämä siellä täällä elänyt herännyt kansa muotoutui laajemmaksi liikkeeksi, kun nämä ihmiset eri puolilta tutustuivat toisiinsa ja kuuntelivat samoja opettajia.

Juliana ei pitänyt itseään täydellisenä opettajana, rukousten johtaminen näyttää olleen hänelle leimallisinta, mutta siksi hän saattoikin ohjata  toisia täydentämään omalla julistuksellaan työtään. Näin myös nämä muut, usein tuntemattomammat opettajat saivat myös kuulijoita ja puheet monipuolisuutta. Lisäksi jakamalla vastuuta hän varmisti osaltaan sen, ettei liikehdintä kuivunut kokoon hänen kuoltuaan. Lisäksi on hyvä muistaa, että kaikki tuo toiminta tapahtui normaalien jumalanpalvelusten rinnalla niitä täydentäen, lähinnä alkuvaiheessa jossain määrin kilpaillen. Vaikka tähän malliin siirtyminen saattoi tapahtua jossain määrin pakosta oli Juliana Söderborg joka tapauksessa osaltaan johdattamassa suomalaista herätysliikeväkeä siihen systeemiin, josta tuli pitkiksi ajoiksi vallitseva.

*Lebell on useassa kirjoituksessa sekoitettu poikaansa Fredrik Lebelliin.

Lähteet:

Reinh. Grönvall: Eräs hengellisen liikkeen edustaja viime vuosisadalta. Juliana Söderborg. Vartija -lehdestä nro 1/1898. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/832456?page=14

Harri Heino: Hyppyherätys - Länsi-Suomen rukoilevaisuuden synnyttäjä. 1976.

Yrjö Hormia: Rukoilevaisen kansan hengellisiä äitejä. 1956.

Kaisa Kautto: Kaisa Juhantyttären (1782-1856) elämänhistoria ja muistivihkoon kätketty minuus. Kulttuurihistorian pro gradu -tutkielma,Turun yliopisto. Maaliskuu 2020. https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/149211/opinn%C3%83%C2%A4ytety%C3%83%C2%B6.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Mikael Lebell. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=6054>. Luettu 12.1.2021.

Lilli Lilius: Naisia uskonnon alalta. Koti ja yhteiskunta -lehdessä nro 5/1892. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/920092?page=6

Naisten osuudesta Suomen kirkon historiassa. II. Sunnuntaitervehdys -lehdessä nro 8/1912. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/836486?page=1

Jouko Ruohomäki: Karismaattisuuden kutsu. Karismaattisen kristillisyyden historiallinen kehitys helluntailiikkeeksi. 2009.

Irma Sulkunen: Söderborg, Juliana. Biografiskt lexikon för Finland. http://www.blf.fi/artikel.php?id=4946

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti