Kirkonpaikkakiistasta Suomen suurimmaksi metodistiseurakunnaksi - Vuoksenlaakson metodistiseurakunnan tarina

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

 Suomessa vaikuttaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lisäksi useita muitakin kristillisiä kirkkokuntia, joilla on seurakuntia ympäri maata. Näiden seurakuntien syntyhistoriat ovat hyvin moninaisia, osan kehittyessä pikkuhiljaa, osan käynnistyessä voimakkaan herätyksen siivittäminä. Yksi omalaatuisemmasta päästä olevista tarinoista on kuitenkin Vuoksenlaakson metodistiseurakunnalla, joka syntyi hyvin paikallisten kahinoitten tuloksena, mutta onnistui kuitenkin osoittamaan elinvoimaisuutensa jopa juuriltaan temmattuna.

Seurakuntarajat muuttuvat, kylät toisillensa suuttuvat

Vuoksenrannan seurakunnan sijainti Luovutetun
Karjalan alueella. Länsipuolella Antrea, josta kunta irtautui.
 Wikimedia Commons.

Vuonna 1913 Suomen senaatti antoi päätöksen uuden Vuoksenrannan seurakunnan perustamisesta ja irrottamisesta Antrean kunnasta ja seurakunnasta Karjalan Kannaksella. Asiaa oli ajanut muun muassa eduskunnassa aiemmin ollut Pietari Kuisma, kun taas istuva kansanedustaja Erkki Pullinen vastusti asiaa. Ihmekös toisaalta tuo, Kuisma näet asui tulevan Vuoksenrannan alueella, Pullinen varsinaisessa Antreassa. Niinpä päätöksen tultua ei se herättänyt silkkaa riemua, vaan heti alkuunsa syntyi valitus, joka johti suunnitellun rajan muuttamiseen alkuunsa. Sen jälkeen alkoi tulevan Vuoksenrannan alueella ankara kiista sekä tulevan kirkon paikasta että myös siitä, millainen se tulisi olemaan. Siinä sivussa muutettiin rajaa vielä uudemmankin kerran. Näin asian täytäntöönpano vain viivästyi.

Antrealainen kansanedustaja Erkki Pullinen 
(1871-1934) vastusti koko Vuoksenrannan perustamista, 
mutta kuten jatkosta ilmenee, olivat vuoksenrantalaiset 
sen verran lujatahtoista porukkaa, että turha niitä oli
yrittää vastustella. Wikimedia Commons.

Vähemmistön vastarinta oli ankaraa, mutta kirkon paikkaa koskevassa kiistassa Kankaalan kylä voitti Kaskiselän kylän. Tehtiin myös päätös rakentaa kirkko tiilestä arkkitehti Väinö Keinäsen laatimien piirustusten mukaan. Tosin jossain vaiheessa ehdotettiin myös sitä, että Antrean entinen puukirkko, joka oli 1904 ostettu Vuokselan Uuteenkylään ja rakennettu uudelleen sinne, pitäisikin nyt siirtää Vuoksenrantaan. Ilmeisen haluttu pytinki siihen nähden, että antrealaiset olivat siitä luopuneet. Kyseiseen rakennukseen liittyy aivan oma ja erittäin kiehtova seurakunnallinen kuvionsa, mutta palaamme siihen toivottavasti toiste.

Hautajaiset uuden seurakunnan synnyttäjinä, sekä sananen metodisteista

Kaskiselän väki ei kuitenkaan ollut halukasta luovuttamaan. Vuonna 1920 tapasi vuoksenrantalainen kauppias Yrjö Kuisma, lieniköhän edellä mainitun Pietarin sukulaismiehiä, tunnetun raittiusmiehen Matti Helenius-Seppälän hautajaisissa Helsingissä ollessaan metodistikirkon johtohahmoja. Nämä kertoivat metodistikirkon olevan todellinen "raittiuskirkko". Erikoinen mainoslause kirkkokunnalle, mutta on muistettava, että Kuisma tosiaan tapasi kirkon edustajat raittiustyöstään tunnetun miehen hautajaisissa, joten mitä ilmeisimmin tällainen vetosi häneen. Siitä Kuismalle syntyi ajatus perustaa Vuoksenrantaan metodistiseurakunta, johon kirkollinen oppositioryhmä voisi liittyä ja Kaskiselkään voitaisiin rakentaa oma kirkko. Villi ja rohkea suunnitelma alkoi kehkeytyä.

Lukija saattaa viimeistään tässä kohtaa kysellä keitä olivatkaan metodistit, eikä kysymys niin erikoinen olekaan, sillä kyseinen kirkkokunta ei ole koskaan ole ollut maassamme erityisen suuri. Esitellään se siis lyhyesti. Sen oppi-isä oli englantilainen John Wesley (1703-1791), joka oli kuolemaansa asti Englannin kirkon pappi. Hänen ympärilleen syntyi kuitenkin liike, jonka sanomaa sävytti voimakas pyhitysjulistus. Pyhitys eli Wesleyn kielenkäytössä 'toinen siunaus' tarkoitti ehdotonta rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan, minkä rakkauden Jumala lahjoitti vanhurskauttamalleen ihmiselle.

John Wesleyn (1703-1791) julistuksen 
ja ajatusten pohjalta syntynyt metodismi 
ei saanut Suomessa juurikaan massoja 
puolelleen, mutta Vuoksenrannassa siitä 
tuli menestystarina. Wikimedia Commons.

Yhdysvalloissa metodistit järjestäytyivät jo 1784 omaksi kirkkokunnakseen ja heistä tulikin merkittävä osa Yhdysvaltain hengellistä maisemaa. Metodistien toimintaan kuului myös selkeään uskonnolliseen ratkaisuntekoon tähtäävä evankelioimistyö sekä seurakuntakuri ja pienryhmätoiminta. Toisaalta piispallinen järjestys ja lapsikastekäytäntö tekivät siitä luterilais-enemmistöistä Suomea ajatellen vähemmän vieraan kuin monet muut uudemmat kristilliset suuntaukset.

Suomeen metodismi saapui  1860-luvun lopulla New Yorkissa kääntyneiden suomenruotsalaisten palattua Suomeen ja levittäessä sanaa ruotsinkielisten parissa. Ruotsin puolelta tuli saarnaajia, ja 1885 mennessä menestystä oli tullut sen verran, että suomenruotsalainen metodismi järjestyi erityiseksi Ruotsin alaiseksi piirikseen. Jo 1881 oli perustettu ensimmäinen seurakunta Vaasaan. Vähitellen toiminta laajeni myös suomenkielisten pariin,  mutta hitaasti, sillä 1880-luvun lopussa seitsemästä metodistiseurakunnasta vain yksi, Pori, oli suomenkielinen.

Järjestäytyneet seurakunnat eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä myös Viipurissa metodistien kokoustoiminta alkoi jo 1889 ja paikallinen toiminta järjestäytyi seurakunnaksi 1892. Jo 1893 seurakunnassa oli 80 täysjäsentä ja 34 koejäsentä.  Seurakunnan jäsenmäärä jatkoi kasvuaan ollen I maailmansodan aikoihin noin 400.  Viipuri oli siis heidän vahva paikkakuntansa, mutta muuten se ei juuri Kannaksella levinnyt, yksittäisiä kannattajia tosin oli siellä täällä ja Koivistolle syntyi 1910-luvulla pieni seurakunta.

Uusi seurakunta syntyy, kasvaa ja kukoistaa

Nyt kuitenkin kauppias Kuisman kohtaaminen Helsingissä laittoi pyörät pyörimään niin vuoksenrantalaisilla kuin myös metodisteilla. Vuoksenrannasta lähti lähetystö Viipuriin tutustumaan pastori Johannes Virtasen siellä johtamaan metodistiseurakuntaan ja Virtanen itse vieraili Vuoksenrannassa järjestäen siellä hengellisiä kokouksia. Virtasen mainitaan olleen erinomainen puhuja ja hän sai Vuoksenrannassa suuret joukot liikkeelle. Tämä kaikki luonnollisesti myötävaikutti seurakuntahankkeeseen, ja Marianpäivänä 1921 herastuomari Antti Jantusen kodissa perustettiin Vuoksenlaakson metodistiseurakunta, johon liittyi heti 300 jäsentä. Metodistikirkon piirikuntakokous oli antanut hankkeelle suostumuksensa ja näin seurakunta saattoi tulla sen osaksi.

Koska kiista kirkosta oli seurakunnan 
synnyn kannalta olennainen, kohosi jo 
vuonna 1922 Kaskiselän kylässä komea 
puukirkko. Lasten Ystävä nro 28/1923.

Koska kiista kirkonpaikasta oli ollut keskeisenä liikkeellepanevana voimana koko hankkeessa  oli se luonnollisesti myös ensimmäisenä uuden seurakunnan tarvelistalla. Heti seuraavana vuonna eli 1922 rakennettiin Kaskiselkään puukirkko, johon mahtui 500 henkeä. Tilalle olikin tarvetta, sillä kyseisen vuoden aikana seurakunta oli noussut maan suurimmaksi metodistiseurakunnaksi lähes 450 täysjäsenellään ja yli 180 koejäsenellään. Myös oma hautausmaa saatiin. Oma pappila valmistui 1927. Talkoohenkeä varmasti löytyi, mutta rahoitusta saatiin myös uskonveljiltä ja -sisarilta rapakon takaa Amerikasta. Huvittavaa sinänsä, Vuoksenrannan evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkko valmistui vasta vuonna 1935 ja oli metodistien kirkkoa pienempi, sinne mahtui 350 henkeä. Sitä ennen luterilaisten jumalanpalvelukset toimitettiin seurakuntatalossa.

Seurakunnasta voi siis sanoa tulleen melkoinen menestys, sillä sen jäsenmäärä jatkoi kasvua vielä useamman vuoden perustamisen jälkeen ollen korkeimmillaan vuonna 1933, jolloin jäseniä oli 808. Koko Vuoksenrannassa asui vuonna 1929 runsas 3700 henkeä, mikä antaa jonkinlaista kuvaa metodistiseurakunnan merkittävästä osuudesta. Sen jälkeen jäsenmäärä alkoi laskea, mutta oli vielä talvisodan alkaessa noin 700. Jäsenistön selkeä enemmistö asui Vuoksenrannassa, mutta jo seurakunnan nimessä esiintyvä Vuoksenlaakso kertoo, että seurakunta oli tarkoitettu myös lähiseudun väestön tavoittamiseen. 

Seurakunta oli jatkuvasti jäsenmäärältään Suomen suurin metodistiseurakunta, ja siellä järjestettiin vuosina 1923 ja 1929 Suomen metodistikirkon konferenssit. Se toimi myös jonkinlaisena esikuvana, sillä vuonna 1926 Säkkijärvelle syntyi hieman vastaavista syistä metodistiseurakunta, vaikkei siellä päästykään aivan Vuoksenrannan mittasuhteisiin. Lisäksi Vuokselassa perustetun luterilaisen vapaaseurakunnankin tapauksessa Vuoksenranta voidaan nähdä esikuvana. Kumpikin tapaus ansaitsee kuitenkin aivan omat esittelynsä, jotka toivottavasti saan aikanaan laadittua.

Kuntapolitiikkaa ja ruumiinsiirtoaikeita

Aivan kitkatta eivät asiat suinkaan sujuneet. Kun kunnallinen jako astui lopullisesti voimaan vasta 1924 yrittivät metodistiseurakunnan jäsenet saada seurakunnalleen vuonna 1921 myös kunnallista itsenäisyyttä, mitä Antrean kunnanvaltuustossa kannatti vain 4 edustajaa, esimerkiksi 4 vuoksenrantalaisen valtuutetun äänestäessä vastaan. Sitä tosin ei mainita, missä kannattajat asuivat. Ison jäsenmääränsä vuoksi metodistit olivat myös poliittinen voimatekijä, ja vuonna 1922 kunnallisvaaleissa Antreassa oli yhdeksän vaalilistaa, joista yksi oli Vuoksenrannan metodistien oma lista, jonka jäsenten mainittiin olevan edistyspuoluelaisia sekä kokoomuslaisia.

Myös edellä mainittu seurakunnan oma hautausmaa aiheutti ongelmia, tai oikeammin siitä tehtiin ongelma. Vuonna 1921 kirjoitettiin Karjala -lehdessä siitä, miten luterilaisen seurakunnan puolella oltiin äreissään siitä, että luterilaisen seurakunnan jäsenistä pari oli haudattu metodistien hautausmaahan. Suunniteltiin jopa näiden vainajien kaivamista ylös haudasta. Tähän sitten vastasi kirjoituksellaan kesäkuussa 1921 Viipurin metodistiseurakunnan pastori Johannes Virtanen, joka huomautti vainajien erikseen pyytäneen päästä haudattavaksi juuri tuolle hautausmaalle, mikä käy sikäli järkeen, että se oli sen kulmakunnan ainoa ja oma hautausmaa. Virtanen suhtautui erittäin kielteisesti koko ajatukseen ruumiiden siirtämisestä ja huomautti, että aikanaan kaikki kuolleet kyllä herätetään hautausmaahan katsomatta. Hän myös kirjoitti, hieman purevaan tyyliin: "Ja luulen, että meillä papeilla ja seurakuntalaisilla on parempiakin tehtäviä, kun ruumiita lajitella. Moni metodistivainaja lepää luteerilaisessa hautuumaassa ja lausun itse puolestani "Levätkööt rauhassa".

Vuoksenlaakson metodistikirkko oli komea rakennus, 
johon mahtui 500 henkeä. Tämä kuva on otettu Suomen 
Metodistikirkon yhteisen konferenssin yhteydessä vuonna 1923.
Lasten Ystävä nro 26/1923.

Sen  lisäksi, että metodistien oman hautausmaan käyttöön puututtiin, laitettiin heitä vielä kustantamaan luterilaisen seurakunnankin hankkeita. Nimittäin vuonna 1924 kirjoitettiin Maakansa - lehdessä siitä, kuinka metodistiseurakunnan jäseniä velvoitettiin, heidän valituksistaan huolimatta, osallistumaan luterilaisen seurakunnan pappilan rakennuskustannuksiin. Tämä varmaan oli omiaan katkeroittamaan mieliä.

Seurakunnan perustaa epäiltiin, mutta se säilyi jopa sodan jaloissa

Ylipäätään seurakunnan perustamisen vaikuttimia pidettiin ulkopuolisten silmissä omaneduntavoitteluna, isien uskosta luopumisena ja kevytmielisenä. Metodistien kannaltakaan se ei ollut ongelmaton tapaus. Vaikka se oli tuonut paljon uusia jäseniä ei se ollut metodistien yleisen jäsenhankintakäytännön mukainen. Tämä poikkeuksellinen kuvio altisti myös Metodistikirkon kokonaisuudessaan arvostelun alaiseksi. Moni varmasti ajatteli koko seurakunnan olevan varsin kevyellä pohjalla, samoin kuin jäsenten metodistisen identiteetin.

Joulukuussa 1939 seurakunnan kestävyydelle tuli ankarin mahdollinen koetinkivi, kun talvisota syttyi ja vuoksenrantalaiset joutuivat evakkotielle Pohjanmaalle ja Savoon. Seurakunnan pastori Toivo Rajamaa kiersi ahkerasti näiden hajallaan olevien seurakuntalaistensa luona pitäen ahkerasti seuroja, jotka pitivät laumaa kasassa ja yhteydessä toisiinsa. Myös luterilaisten mainitaan osallistuneen tilaisuuksiin, ainakin evakoille ne olivat varmasti myös hyvä tapa nähdä oman kotikulman väkeä.

Jatkosodan aikana elo- syyskuussa 1941 seurakunnan kirkko toimi kenttäsairaalana. Syksystä 1941 lähtien vuoksenrantalaiset saattoivat palata kotikonnuilleen ja keväällä 1942 metodistiseurakunnan väkeä oli palannut jo noin 600. Sota oli vienyt kirkosta penkit ja kirkonkellon, minkä lisäksi uunit oli purettu ja ikkunoita särkynyt. 10.5.1942, äitienpäivänä, kirkko oli taas kuitenkin käyttökunnossa. Vielä keväällä 1944 kirkkoa uusittiin punaisilla asbestilevyillä luottaen hyvään sotamenestykseen. Kesäkuussa 1944 kirkonkellot soivat kuitenkin viimeistä kertaa ja 15. heinäkuuta venäläisten tykistön osuma tuhosi kirkon.

Seurakuntalaiset olivat taas evakkotaipaleella, ja heidät sijoitettiin Päijät-Hämeeseen. Monen sijoituspaikka oli Asikkala, jonne Vesivehmaan kylään  edelleen vanhaa nimeään käyttävä Vuoksenlaakson metodistiseurakunta aloitti kirkon rakentamisen syksyllä 1949, ja valmista oli jo 1950. Seurakuntalaisten talkoohenki oli näyttänyt voimansa.

Vuoksenlaakson metodistiseurakunta elää yhä uuteen maaperään juurtuneena

Vuoksenlaakson metodistiseurakunta toimii siis nykyään kaukana Vuoksenlaaksosta, mutta toimii kuitenkin, ja vuonna 2017 sen jäsenmäärä oli 125. Se on siis ihmismäärältään kuin varjo seurakunnan suuruuden ajoista, tosin elinvoimainen varjo. Toisaalta voi kuitenkin havaita, että vaikka seurakunnan synty oli poikkeuksellinen ja hyvin paikallisiin kiistoihin perustuva kesti sen jäsenten metodistinen identiteetti jopa sen, että seurakunta revittiin juuri niiltä juurilta ja konnuilta, joita varten se perustettiin. Kertooko se siitä, että väelle vahvistui selkeä metodistinen identiteetti vai siitä, että seurakunta koettiin tärkeänä yhteyttä luovana tekijänä myös evakossa, tiedä häntä. Joka tapauksessa voi todeta, ettei tämä pian satavuotias seurakunta jäänyt pelkäksi hetken  päähänpistoksi.

Lähteet

Antrean kunnalliswaalit. Karjalan Aamulehti lehdessä 16.4.1922, nro 88. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1415706?page=3

Antti Hartikainen: Sodan koetteleman metodistiseurakunnan taival Karjalasta Vesivehmaalle. Seutuneloset -lehdessä 21.7.2017. https://www.seutuneloset.fi/paikalliset/802285

Hiukan lisää metodistien hommista Wuoksenrannassa. Maakansa -lehdessä 3.3.1921, nro 50. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1434712?page=3

Erkki Kansanaho: Kirkko Karjalassa. 1985.

Juha Seppo: Uskovien yhteisö vai valtionkirkko. Uskonnolliset vähemmistöyhteisöt ja evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen Suomessa vuosina 1923-1930. 1983.

Johannes Virtanen: Vuoksenrannan metodistit ja luteerilaiset. Karjala -lehdessä 4.6.1921, nro 126. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1408947?page=7

Vuoksenrannan metodistien eristäytymispyrkimykset. Karjala -lehdessä 3.5.1921, nro 100. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1408755?page=3

Wuoksenrannan seurakunnan pappila. Maakansa -lehdessä 19.10.1924, nro 240. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1436041?page=3