Teijon kirkko ja vedenpaisumus, jota ei koskaan tullut

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Teijon vanhan ruukkikylän vierellä kohoavalla kukkulalla seisoo maamerkkinä piskuinen kirkko, jonka keskeltä nouseva torni tekee lievästi itämaisen vaikutelman. Aivan mitätön ei kirkko ole kooltaan, sillä sinne mainitaan mahtuvan noin 100 henkeä, ja ainakin kauneimpia joululauluja laulettaessa kirkon mainitaan olevan täynnä.

Mutta miten kirkko on päätetty rakentaa tähän kylään? Sepä onkin varsin kiehtova tarina, jonka opin oltuani hiljan seudulla vierailemassa. Nyt kerron oppimani teillekin.

Teijon kirkko on kylänsä kaunis maamerkki sekä erään erikoisen tapauksen muistomerkki. Kuva itse otettu.

Robert Bremeristä Teijon isäntä

Teijon ruukinpatruuna Robert Bremer (1777-1844) oli varsin omalaatuinen mies. Hän toimi vuosina 1814-1841 Teijon ja ruukin omistajana. Ruukki oli yhdessä Kirjakkalan ruukin kanssa oli perustettu v. 1686 Lauritsa Creutzin toimesta. Bremer peri isännyyden isältään Joseph Bremeriltä, joka oli puolestaan ollut edellisen omistajan Johan Jakob Kijkin vävy.

Isä Joseph luovutti tosiasiassa isännyyden Robertille jo v. 1811. Joulukuussa 1810 näet Perniön pastori Gustaf Rancken, Teijon saarnaaja Fredrik Lundberg sekä Teijon puutarhuri Fredric Engblom todistivat, että

"--- että herra ylitirehtööri Joseph Bremer häntä kohdanneen ilmeisen heikkomielisyyden johdosta on tullut sangen levottomaksi talossaan ja jo useiden viikkojen aikana on osoittanut sellaista olotilaa, että se todistaa hänet kykenemättömäksi hoitamaan talouttaan ja tehdasliikettä."

Tästä syystä Joseph Bremeristä tuli holhouksen alainen 68-vuotiaana v. 1811 ja Robertista tuli Teijon tehdastilayhtymän hoitaja. Rasitteena olivat epäluulot ja riidat sisarusten kanssa. Kun isä-Joseph kuoli 1814 hajosi suuri omaisuus osiin. Robertille jäivät Teijon tehtaan työpajat ja laitokset sekä Teijon säteritila, Talonpojan Teijon tila tuli velipoika Carl Otto Bremerille ja Kirjakkalan tehdas Hans Henric Bremerille. Robertin ja Hansin välille muodostui isoksi ongelmaksi kilpailu raudan erottamisprosessissa tarvittavasta puuhiilestä. Perinnönjako määritteli asian niin, että Teijolla oli oikeus käyttää ostohiiltä, kun taas Kirjakkalan tuli polttaa hiilensä omien metsiensä puista. Saumattomasti ei järjestelmä kuitenkaan toiminut, ja Robert joutui vähän väliä vaatimaan seudun talonpoikia myymään hiilensä hänelle eikä Kirjakkalaan. Sen verran harmia asiasta oli, että v. 1831 Robert osti Kirjakkalan itselleen kokonaan velaksi sen vaihdettua omistajaa jo pariinkin otteeseen.

Oheinen Kijkien hautakivi ei koskaan tullut käyttöön, mutta päätyi lopulta kirkon seinälle. Kuva itse otettu.

Robert ei välttämättä ollut täysin kotonaan näissä kuvioissa. 1790-luvulla hän oli opiskellut Uppsalassa, missä hän oli opiskellut innokkaasti luonnontieteitä. Näissä hänen opinnoissaan oli kuitenkin haaveksiva sävy, ja hän oli viehättynyt eräänlaiseen ennustamiseen. Pian hän oli lopettanut opintonsa ja lähti hakemaan käytännön oppia Ruotsin vuoriteollisuuspaikkakunnilta. Aivan valmistautumattomana hän ei siis ruukin johtoon tullut.

Suomen siirtyminen osaksi Venäjää vuosien 1808-1809 Suomen sodan seurauksena aiheutti sen, että ruotsalaisen malmin hyödyntäminen suomalaisessa rautateollisuudessa vaikeutui. Robert Bremer halusi korjata asian ja löytää malmilähteitä Suomesta. Lisätäkseen tietoa malminetsinnästä hän julkaisi kirjankin v. 1819, Kort Försök till Uppställning af Malmletningskunskapen. Itse esiintymien etsimisessä oli kuitenkin haasteita. Kolme kaivosta avattiin, mutta Suomusjärven Salmijärven malmi oli huonolaatuista ja Perniön Saaren esiintymä tyhjeni nopeasti. Pitkäikäisemmäksi muodostui vain Perniön Vihiniemen kaivos.

Ruukinpatruunan villit teoriat ja ennustukset

Monenlaista muutakin hanketta ruukkinsa eteen Bremer harrasteli, ja hänen kaivoslaboratorionsa saattoi olla ensimmäinen yksityinen laatuaan Suomessa. Hänellä oli kuitenkin moninaisia harrastuksia. Hän tutki uskontoa, tähtitiedettä, meteorologiaa, lääketiedettä, kasvatusoppia, geologiaa ynnä muuta. Hänellä oli oma ajanlasku, joka oli 15 vuorokautta gregoriaanista jäljessä. Omalaatuiset uskonnolliset ja luonnontieteelliset ajatukset näkyivät myös toimintana, esimerkiksi silloin, kun hän lähetti Venäjän keisari Nikolai I:lle jumalallisiin ilmoituksiin perustuvan tiedonannon, jonka mukaan Suomi tulisi julistaa puolueettomaksi vapaavallaksi, jonka hallitusmuoto olisi teokraattinen. Tiedoksianto ei tiettävästi aiheuttanut keisarissa toimenpiteitä.

Kuuluisammaksi ja merkittävämmäksi muodostui hänen säähän liittyvän ennustelunsa. Hän katsoi  sääilmiöiden johtuvan "niistä voimien jakautumisista, joiden alaiseksi maan kaasupiiri kiertotähtien eri vaikutuksista joutuu". Kiertotähdet aiheuttivat maalle erilaisia kausia, joista jokaisen vaihtuessa tapahtui yleinen vedenpaisumus, "Luonnon suurin voimanilmaus". Tästä hän julkaisi v. 1822 28-sivuisen kirjan Grunderne till Luft och Tid jemte deras Skiften och fördelning för Året 1823 efter Frälsarens Christi Födelse, det Nittonde i en 36-årig Jordcirkel, Sjunde i en 12-årig varm Jordkrets, Första i en 3-årig kall Jordcykel, Fjerde i en 4-årig Solcykel, i Jordcykeln ett Koldeår, i Solcykeln ett Gasår.

Bremerin mukaan maa siirtyisi suureen kaasukauteen vuonna 1826, mistä seuraisi suuri vedenpaisumus. Tarkemmin tämä tapahtuisi 15. helmikuuta 1826. Marsin, Venuksen ja Maan keskinäinen asento saisi aikaan nelipäiväisen lämpimän rankkasateen, joka upottaisi ainakin Turun ja koko Lounais-Suomen. Bremer otti itse ennustuksensa hyvin vakavasti. Hän levitti varoittavia lehtisiä sekä rakennutti kolmimastoisen kaljaasin, jota kutsui "Arkiksi" ja johon hänen oli tarkoitus pelastaa perheensä ja tärkeimmät työntekijänsä. Mainitaan, että hän asetti mallin Arkistaan Vasaramäelle Turun edustalle Uudenmaan maantien viereen kaiketi ihmisiä varoittamaan. Kerrotaan myös, että Bremerillä oli makuuhuoneensa ikkunassa pitimillä kiinni soutuvene siltä varalta, että vedenpaisumus yllättäisi hänet yöaikaan.

Jonkinlaista paniikkia mainitaan osan turkulaisista kokeneen helmikuun 15. päivän lähestyessä, mutta ilmeisesti ainoa sade, joka Turussa nähtiin oli pieni lumisade. Bremerin ennustukset olivat osoittautuneet virheellisiksi. Lisäksi hän oli saanut sakot siksi, että hänen katsottiin lietsoneen paniikkia.

Ei tullut tulvaa, mutta tuli kirkko

Olisi luullut, että Bremer olisi vajonnut syvään häpeään epäonnistumisensa myötä. Ehkä näin kävikin, mutta pian Bremerillä oli asialle selitys. Hän nimittäin kiitti Jumalaa, joka oli estänyt vedenpaisumuksen syntymisen. Bremerhän ei ollut perustanut ennustettaan Raamatun teksteihin vaan omiin luonnontieteellisiin teorioihinsa. Hän myös päätti rakennuttaa kiitollisuutensa osoituksena kirkon Teijoon vuonna 1829. Tämä vuosi oli Bremerin itse kehittämän ajanlaskun mukaan Jumalan ensimmäinen hallitusvuosi.

Aivan tyhjästä ei kirkkoajatus toki syntynyt. Teijon ruukilla oli kartanossa ollut oma kirkkosali ja jo aiemmin oli ollut pohdinnassa erillisen kirkkorakennuksen valmistus. Itse asiassa jo vuonna 1824 Bremer oli maininnut siihen tarvittavien rakennusaineiden olevan hankittuna. Kuitenkin kirkkoneuvosto antoi luvan rakennushankkeelle vasta v. 1827. Voi kuitenkin olla, että Bremerin ennustukset olivat hidastaneet prosessia hänen osaltaan ja ennustuksen lopputulos puolestaan vauhdittanut sitä.

Bremerin suunnittelema kirkko on ulkoasultaan omaleimainen. Sen sanotaan olevan Suomen pienin kivikirkko. Kuva itse otettu.

Bremer suunnitteli kirkon itse ja sen ulkomuoto jäljitteli kiinalaista pagodia. Se otettiin käyttöön v. 1830. Sisustus on osin kirkkoa vanhempi. Vuodelta 1770 peräisin oleva saarnatuoli on peräisin kartanossa olleesta kirkkosalista, samoin alttaritaulu ja pari muuta taulua ovat luultavasti olleet siellä. Sieltä lienevät peräisin myös saarnan kestoa mittaava tiimalasi sekä kristallikattokruunu.

Saarnatuoli, tiimalasi ja alttaritaulu palvelivat jo kartanon kirkossa. Kuva itse otettu.

Pari erikoisuuttakin sisustuksesta löytyy. Ensinnäkin parven alla on seinään kiinnitettynä hautakivi, joka ei ole koskaan ollut käytössä. Ruotsinkielinen teksti kuuluu suomeksi:

"Ruukinpatruuna Hans Hinr. Kijkin, hänen puolisonsa ja perheensä hautasija. Autuaat ovat he, jotka nukkuvat Herrassa. Teijon ruukki toukokuun 5 P:nä 1792."

Hans Henrik Kijk, Robert Bremerin eno, ei kylläkään kuollut tuona ajankohtana. Hän on kuitenkin rakennuttanut Teijon hautausmaalle hautakappelin, ja ilmeisesti laatta on alkuaan tarkoitettu sinne.

Toinen huomioni kiinnittänyt seikka oli ruotsinkielinen raamatunlauselaatta seinällä. Sen ikää ei minulle osattu kertoa. Siihen oli kirjoitettuna Jobin kirjan 19. luvun jakeet 25-27 (suomeksi tässä tuolloin käytössä olleen suomennoksen eli Biblian mukaan):

"Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova. Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan. Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani."

Tähän laattaan on kirjoitettu Jobin kirjan vaikuttavat sanat. Kuva itse otettu.

Kohta "hän on tästälähin maan päällä seisova" kuuluu 1930 -luvun suomennoksessa "viimeisenä hän on seisova multien päällä", vuoden 1992 suomennoksessa "Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä". En tunne hepreaa niin hyvin, että osaisin kommentoida käännöstä, mutta jos laatta on Bremerin teettämä jään pohtimaan onko kyseessä vain lohdullinen muistutus siitä, että Jumala on läsnä kuolemankin koittaessa, vai voiko siinä olla viittaus Bremerin ajatukseen Jumalan alkaneesta hallintokaudesta? En osaa sanoa, sisältyykö tuolloin käsittääkseni käytössä olleeseen ruotsinkieliseen Kaarle XII:sta Raamattuun vastaavia vivahteita, sillä en rohjennut yrittää uppoutua tällä kertaa vanhan ruotsin saloihin.

Itseironiaa ja Jumalan kunniaa

Bremer osasi todistetusti suhtautua itsekin hieman huumorilla erehdykseensä. 1830-luvulla näet hänen pieni sukulaispoikansa huomautti, ettei ennustettu vedenpaisumus koskaan toteutunut, mihin Bremer vastasi: "Niin, katsos poikaseni, minä laskin sillä kertaa hiukan väärin". Huumoria tarvittiinkin, sillä Robertin "Arkki" oli otettu käyttöön tavarankuljetuksessa ja sen ollessa Turun satamassa ihmiset yleisesti nimittivät sitä arkiksi. Omiensa parissa Bremer oli kuitenkin ilmeisesti pidetty. Hän oli ottanut muun muassa tavaksi jakaa työväelleen lahjoja jouluna ja pitää heille juhlat juhannuksena.

V. 1841 hän luovutti tehdasyhtymän Viktor Zeborille ja Joris Eggertille. Ajatus oli, että pojat hoitaisivat omaisuutta yhdessä, mutta jo v. 1842 veljekset sopivat, että Kirjakkala on Joriksen ja Teijo Viktorin. Robert kuoli v. 1844.

Mitä tuumata kaikesta tästä? Oliko ruukinpatruuna Robert Bremer aivan hassahtanut mies? Valitettavaa kyllä on, mikäli hän aiheutti turhaa levottomuutta kanssaihmisissään. Toisaalta hän toimi vilpittömässä tarkoituksessa ja uskoi ennusteensa perustuvan ennen kaikkea tieteeseen. Toisaalta hänen reaktiotaan voi pitää hyvin sympaattisena, jopa esikuvallisena. Hän ei jäänyt voivottelemaan erehdystään, vaan kiitti siitä, ettei onnettomuutta tullutkaan. Tämän seurauksena kohoaa Teijon kylän vieressä edelleen viehättävä kirkko, jonka portin yllä kaiutetaan myös Robertin ja hänen Brita-vaimonsa muistoa:

"Ad Gloriam Dei / hoc Templum / aedificaverunt / Robertus et Brita Bremer / Anno 1830"

(Jumalan kunniaksi tämän temppelin rakennuttivat Robert ja Brita Bremer vuonna 1830)

Kirkon oven yläpuolella olevat tekstit kaiuttavat Bremerien sekä kirkon myöhempien remonttien muistoa "Ad Gloriam Dei", 'Jumalan kunniaksi'. Kuva itse otettu.

Lähteet:

Höijer, Erkki: Teijon tehdas puolivuosisataa sitten. Otava no 11/1912. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/500180

K. L.: Eräs menneen ajan teollisuusmiessuku. Piirteitä Teijon Bremerien elämästä ja toiminnasta. Kotimainen tuotanto -lehdessä no 1/1934. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/970641?page=25

Teijo. Uusi Aura no 311/1926. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1704686?page=7

https://www.teijonkirkko.fi/

Teijon kirkon esitteet sekä historiakansio Mathildedalissa Kaarnalaiva -liikkeen yläkerrassa olevassa näyttelytilassa.