perjantai 4. helmikuuta 2022

Kun Karunan kirkko muutti Helsinkiin

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, miten Karunan vanha puukirkko sai syntynsä (voit lukea siitä ja muuta mielenkiintoista kirkon varhaisvaiheista täältä: https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/09/naimakauppoja-ja-kiistaa-papin.html ). Mutta miten tuo pyhäkkö päätyi nykyiselle paikalleen Helsingin Seurasaareen? Siihen tarinaan tahdomme nyt katseemme kohdistaa, varsinkin kun tänä vuonna tulee täyteen 110 vuotta kirkon muutosta. Laitoin tähän juttuun tekstin pituuteen nähden runsaasti kuvia, älkää antako sen häiritä. Tällä kertaa ei valitettavasti Karunan nykyinen kaunis kivikirkko mahtunut mukaan kuviin.

Karunan kirkko valokuvattuna joskus ennen vuotta 1912. Oikealla puiden 
katveessa erottuu Olivecreutzin hautarakennus, joka on edelleen paikallaan 
ja auttaa hahmottamaan kirkon sijaintia. Sen ja kirkon välistä löytyy muuten 
blogissa aiemmin esitellyn kappalainen Henrik Vilhelm Possénin hauta: https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/04/kirkkohistorian-henkilokuvia-karunan.html . Kuva on Museoviraston Kansatieteen kuvakokoelmasta ja Seurasaaren kuvakokoelmasta ja vapaassa käytössä. https://www.finna.fi/Record/museovirasto.0AD01C504A9B7A5732B136BABBEF4A1B

Professori etsii kirkkoa

Seurasaaren ulkomuseon perusti vuonna 1909 professori Axel Olai Heikel. Hän halusi saarelle myös kirkon ja alkuperäisenä ajatuksena oli, että Keuruun vanha kirkko olisi siirretty sinne. Asiasta käytiin neuvotteluita, mutta keuruulaisten jyrkkä vastustus kaasi hankkeen.

Axel Olai Heikel (1851-1924) oli Seurasaaren ulkomuseon 
isä ja tärkeässä roolissa myös Karunan kirkon hankkimisessa sinne. 
Kuvannut Th. Nyblin, kuvan lähde Wikimedia Commons, 
https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Axel-Olai-Heikel.jpg

Pian katse kohdistui kuitenkin sisämaasta rannikolle, Varsinais-Suomen Karunaan. Siellä 1680-luvulla rakennettu ja 1770-luvulla uudistettu puukirkko oli jo 1800-luvun lopulla käynyt turhan pieneksi seurakunnan tarpeisiin. Erinäisiä korjaussuunnitelmia oli tehty, ja 1902 senaatti vahvistikin erään korjaussuunnitelman, mutta kappalainen Anton Wilhelm Sederströmin (jonka vaiheisiin Marttilassa kirjoittaja on tutustunut gradunsa kautta: https://www.utupub.fi/handle/10024/125656 ) johdolla kirkkoraati totesi, että uuden kirkon rakentaminen olisi viisainta. Sederströmin aikaan 1893-1905 sijoittuivat muuten myös kappeliseurakunnan irtaantumisen Sauvon seurakunnasta edistäminen sekä suomen kielen vahvistuminen jumalanpalvelus- ja hallintokielenä.

Asiaa palloteltiin sitten vuosia kirkkoraadin kannattaessa sekä uutta kirkkoa että itsenäistä seurakuntaa, kun taas kirkonkokous piti kumpaakin liian kalliina ajatuksena. 1906 tehtiin kuitenkin päätös uuden kirkon rakentamisesta, ja arkkitehdiksi tuli Josef Stenbäck. Tontin lahjoitti Karunan kartanon omistaja Eliel Blomqvist. Rakennustyöt alkoivat 1908 ja uusi kansallisromanttinen kivikirkko valmistui 1910. Uusi kirkko vihittiin käyttöön 9. lokakuuta 1910, mitä juhlistettiin suureellisin menoin. Tuomiorovasti Juuso Hedberg vihki kirkon käyttöön kahdella kielellä, ja molemmissa kirkoissa pidettiin jumalanpalvelukset suomeksi ja ruotsiksi.

Karunan kirkkoa Olivecreutzin haudan suunnalta Heikelin 1912 kuvaamana. 
Tässä ollaan jo muuttopuuhissa, mikä ilmenee vasemmalla erottuvista laatikoista.
Kuva Museoviraston Kansatieteen kuvakokoelmasta ja Seurasaaren kuvakokoelmasta 
ja on vapaassa käytössä. 
https://www.finna.fi/Record/museovirasto.55B148D7FE626DD2954206B6087B5FAA?imgid=1

Nyt sitten professori Heikelille tuli tieto, että Karunan suunnalla voisi olla joutilas kirkko. Uusi Suomi -lehden mukaan vanha kirkko olisi jäänyt Karunan kartanon omistajan vastentahtoisesti hoidettavaksi. Turussa Heikel sai vielä kuulla, että Karunan silloinen kappalainen Arttu Akseli Albin Ahonen oli käynyt seurakuntalaistensa puolesta Turun museon intendentin luona tarjoamassa ostettavaksi vanhassa kirkossa säilytettyjä öljyvärimaalauksia. Hinnaksi oli esitetty 5000 markkaa.

Karunan kirkossa oli edustava kokoelma vanhoja taideteoksia. 
Tässä on sakastin oven yllä olevan krusifiksin, josta tulee enemmän asiaa myöhemmin,
ympärillä "Ristiinnaulitseminen", jonka on hankkinut 1680-luvulla Karunan kartanon 
isäntä ja kirkon rakennuttaja Arvid Horn vaimonsa Maria Krusen kanssa, 
"Paavalin kääntymys", joka on 1600-luvun jäljennös Rubensin maalaamasta 
teoksesta sekä "Kristuksen kaste" 1600-luvulta. Kuva Museoviraston Kansatieteen 
kuvakokoelmasta ja Seurasaaren kuvakokoelmasta ja on vapaassa käytössä.
https://www.finna.fi/Record/museovirasto.952CA0513C007E145516DCA618AEAF75?imgid=1

Heikel kävi sitten Karunassa ja totesi, että vanhoja taide-esineitä uhkasi heitteille jäämisen vaara nyt käytöstä poistuneessa kirkossa ja ehdotti karunalaisille, että he antaisivat Antellin kokoelmien, Ateneumin taidemuseon perustan, lunastettavaksi paitsi kyseiset 15 taulua myöskin vanhan kirkon kellotapuleineen, ellei niitä sitten haluta Turkuun.

Kansallismuseokin katsoi aiheeksi puuttua asiaan ja totesi, että Karunan taideaarteiden paikan pitää olla Helsingissä. 5. maaliskuuta 1911 pidettiin sitten Karunan kappeliseurakunnan kirkonkokous, jossa seurakunta teki päätöksen antaa Antellin kokoelmien lunastaa edellä mainitut taulut, kirkon ja muun taidehistoriallisesti arvokkaan irtaimiston. Mikäli ostaja näin haluaisi sisältyisi myös kellotapuli tähän kauppaan.

Myös Heikelin tässä kuvaama Karunan kellotapuli siirtyi Seurasaareen. Kuten
myöhemmin tulee ilmi yritti eräs yksityishenkilö ostaa sen, jotta kirkosta jäisi 
edes jokin muistomerkki Karunaan. Kuva Museoviraston Kansatieteen 
kuvakokoelmasta ja Seurasaaren kuvakokoelmasta ja on vapaassa 
käytössä. https://www.finna.fi/Record/museovirasto.028B6888217470C975E148B3E796633C?imgid=1

Yksityiskohtia hiotaan

Ehtojakin  toki oli. Ostajan tuli sitoutua vastaanottamaan ja kunnossa pitämään rakennus joko sen entisellä paikalla tai muualle siirrettynä, oikeudella siirtää tämä velvoite toiselle taholle. Kirkossa ollut Mariaa ja Jeesus-lasta yhdessä Johannes Kastajan äidin Elisabetin sekä Katariina Aleksandrialaisen kanssa esittävä taulu, niin sanottu Santa conversatione eli Pyhä keskustelu tulisi jäljentää ja jäljennös toimittaa Karunan uuden kirkon käyttöön, hautausmaa tulisi kunnostaa siltä kohtaa, mistä vanha kirkko poistettaisiin ja uudet kellot tulisi hankkia vanhojen tilalle. Jäljennettävän taulun valinnasta tekee ymmärrettävän sekin, että Arvid Horn oli nimennyt kirkon vaimonsa mukaan Maria Elisabethin kirkoksi, erään lähteen mukaan kansan parissa "Maija-Liisa", joten taulu, joka sisälsi Raamatun Marian ja Elisabethin oli hyvin osuva muisto kirkosta.

Albert Edelfelt teki tämän piirroksen Karunan 'Santa conversatione' -taulusta 
vuonna 1871 ollessaan osa Suomen Muinaismuistoyhdistyksen taidehistoriallista 
retkikuntaa. Hän ei ollut ainoa, johon taulu teki vaikutuksen, ja siksi alkuperäisestä 
haluttiin jäävän kopio myös Karunaan kirkon ja taulujen muuttaessa. Kuva kuuluu 
Museoviraston Historian kuvakokoelmaan ja on vapaassa käytössä. 
https://www.finna.fi/Record/museovirasto.D7B203D160CEE2ED47761F0873178F8E

Kauppahinnaksi tuli 8000 markkaa. Pöytäkirjassa todettiin, että "oltiin tietoisia myydyn omaisuuden arvosta, jossa varsinkin eräillä tauluista oli suuri raha- ja taidearvo, mutta katsottiin seurakunnan arvoa alentavan, jos se rupeaisi hyödykseen tekemään kauppaa pyhillä esineillä, vaan pidettiin riittävänä, että seurakunnan käytännöllinen tarve tuli tyydytetyksi."

Antellin kokoelmien valtuuskunta sai tiedon päätöksestä huhtikuussa, ja valitusaika oli mennyt siihen mennessä jo umpeen. Valtuuskuntaa arvelutti kirkon vastaanottaminen, mutta Heikel sai asian järjestymään. Kesällä kävivät polyteknikko V. Kyander ja arkkitehti Stenbäck mittaamassa ja piirtämässä kirkon sekä laativat kustannusarvion kirkon siirtämisestä. He arvelivat sen olevan  17 000 markkaa. 19. lokakuuta 1911 valtuuskunta osti taulut sillä ehdolla, että vasta perustettava osakeyhtiö Aktiebolaget Fölisöns Friluftsmuseum, Osakeyhtiö ottaisi vastuulleen kirkon. Yhtiö sai senaatin vahvistuksen 30. marraskuuta 1911 ja siinä oli osakkaina 100 helsinkiläistä ja 2 kuopiolaista. Tämä yhtiö luovutti myöhemmin kirkon valtion muinaismuistoviranomaisille.

Muuttohommat alkavat

Yhtiö rekisteröitiin 28. maaliskuuta 1912 ja heti samana päivänä valtionarkeologi lähetti Turun tuomiokapituliin kirjelmän, jossa anottiin lupaa kirkon ja sen esineistön siirtämiseksi Helsinkiin. Kun lupa oli saatu lähti Heikel kansallismuseon kirvesmies O. Kivistön kanssa 28. toukokuuta Karunaan, jossa allekirjoitettiin kauppakirja ja maksettiin puolet kauppahinnasta eli 4000 markkaa. Kivistö sitten kuljetti kirkossa vielä olleet taulut pumpuliin pakattuina laivalla Helsinkiin Kansallismuseoon. Näin tehtiin siksi, että taulujen halkeilleen maalin pelättiin irtoavan kankaista tärisevässä junassa.

A.O. Heikelin ottamassa kuvassa näkyy, kuinka seiniltä on jo viety taulut 
ja niiden paikat erottuvat vaaleina laikkuina. Virsitaulun numero kiinnittää 
huomioni. Ilmeisesti kirkossa on pidetty jonkinlainen kirkon lähtöön liittyvä 
hartaushetki, ainakin tuo virsi sopisi siihen hyvin. Kyseessä on v. 1886 virsikirjan 
virsi 296, joka alkaa näin: "Miks suret, sielun', maailmaa, Miks ajallista tavaraa? Miks
pyydät katoovaa? 
Ah toivo, turvaa Herraan vaan, Ain' armolliseen 
auttajaan!"
Kuva Museoviraston Kansatieteen kuvakokoelmasta ja Seurasaaren kuvakokoelmasta ja 
on vapaassa käytössä. 

https://www.finna.fi/Record/museovirasto.C2DCD6A1EB5A36C43235970A05E7E5D4?imgid=1

12. kesäkuuta 1912 olivat Heikel ja Kivistö jälleen Karunassa odottamassa arkkitehti A. Tavastjernaa, joka oli laatinut suunnitelman kirkon siirtämiseksi. Helsingistä ei oltu saatu työhön rakennusmestaria, joten Kivistö sai homman 75 pennin tuntipalkalla sekä 1,50 markan päivärahalla koko siltä ajalta, joka kuluisi kirkon purkamiseen, kuljetukseen ja jälleenrakennukseen. Heikelin mukaan tämä päätös oli varsin edullinen.

Työhön osallistui pari helsinkiläistä sekä karunalaisia apumiehiä. Turusta vuokrattiin hinaajahöyry sekä suuri rautaproomu kuljetusta varten. Kirkkorannan laituria piti vahvistaa ja pienemmällä proomulla kuljetettiin rakennushirret syvemmällä uivaan ja ulapalle ankkuroituun proomuun.

Työmaa herätti luonnollisesti paikallisten huomiota, eikä suurilta tunteiltakaan vältytty. Monet karunalaiset tulivat katsomaan purkua haikeina ja hartaina. Eräs rouva näki ristiinnaulitun kuvan asetetun seinustalle vinoasennossa ja vaati, että se oli asetettava pystyyn. Sen jälkeen hän sanoi, ettei ollut koskaan ennen rohjennut koskea siihen, mutta nyt kosketti sitä kädellään, ikään kuin jäähyväisiksi.

Tämä krusifiksi on ilmeisesti v. 1500 tienoilta ja siten kirkkoa vanhempi, 
miten lie sinne päätynyt. Ainakin v.1804 asti se on ollut sakastin oven 
yllä. Sen näkeminen alas laskettuna sai ainakin yhden karunalaisnaisen 
liikutuksen valtaan.
 Kuva kuuluu Suomen 
kansallismuseon Seurasaaren ulkomuseon kokoelmiin ja on vapaassa käytössä.
https://www.finna.fi/Record/museovirasto.A9753AA32731B7F09754E9F6244E5E6B

Eräs toinen karunalaisrouva oli puolestaan halukas maksamaan 700 markkaa siitä hyvästä, että kellotapuli jäisi paikalleen ja karunalaisilla olisi edes jokin muisto vanhasta kirkostaan. Ulkopuolisille purkajille välittyi kuva, että kirkko oli karunalaisille rakas, ja se löi eräänlaisen pyhän leiman koko purkutyöhönkin. Monet karunalaiset muistelivat kirkon esineitä ja tauluja sekä morsiusryijyä, joihin liittyi suuria ja kalliita muistoja. Taideteoksista erityisellä kaipauksella muisteltiin Pyhän Ehtoollisen asettamista, Verorahaa, Kaitaa ja laviata tietä sekä Pyhää Yrjänää ja lohikäärmettä.

Yksi karunalaisten muistelemista taide-esineistä oli tämä ilmeisesti 
1600-luvulla (siis luterilaisena aikana) valmistettu pyhä Yrjänä ja lohikäärme. 
Yrjänän tai Yrjön miekkakäsi on katkennut, mistä johtuen taistelun asetelma 
näyttää veistoksen nykymuodossa varsin epätoivoiselta. Kuva kuuluu Suomen 
kansallismuseon Seurasaaren ulkomuseon kokoelmiin ja on vapaassa käytössä.
https://www.finna.fi/Record/museovirasto.1926A8889A653A7E6DB0411182B09030?imgid=1

Purkamis- ja lastaustyössä meni noin 4-5 viikkoa mukaan lukien hautausmaalla suoritetut työt. Kirkon lattian alla olleet luut kerättiin yhteen hautaan ja kirkkoa ympäröinyt kiviaitaus piti kuljettaa pois, mikä kustansi 300 markkaa. Kuljetus päästiin suorittamaan ihanassa heinäkuun helteessä, mistä laivamiehet olivat mielissään, heitä kun huoletti proomun korkea kansilasti. 20. heinäkuuta 1912 hinaajahöyry saapui Seurasaaren rantakalliolle matkattuaan 24 tuntia Karunan kirkkorannasta.

Karunan kirkkorannasta otettu kuva aluksesta, jonka lastina on osiin 
purettu Karunan kirkko. Kuva julkaistu Uusi Suomi -lehden numerossa 
212/1936.

Rakennustyötä viivästytti hieman samaan ajankohtaan osunut rakennustyöläisten lakko. Arkkitehti kävi kuitenkin selittämässä lakkokomitealle, että tämä urakka kuuluu yleisten töiden joukkoon, jolloin se saatiin lakosta vapaaksi ja työ saatiin päätökseen 9. marraskuuta 1912.

Kirkon muisto elää myös synnyinsijoillaan

Uudessa paikassaan kirkko sijaitsi korkeammalla kuin vanhassa ja kellotapuli oli nyt lähempänä kirkkoa kuin aiemmin. Karunalaisten mainitaankin lohduttaneen itseään sillä, ettei vanha kirkko joutunut häviöön ja häpeään, vaan nostettiin uudella paikallaan kunniaan.

Kirkko nykyisessä paikassaan Seurasaaressa. Kuvan  
lähde Wikimedia Commons, 
https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Karuna_museum_church_Seurasaari-Helsinki1.jpg

Kirkon sisustuksena on tosiaan paljon alkuperäistä sisustusta, joista seinillä olevat käden muotoiset kynttilänpidikkeet ovat olleet inspiraationa Karunan vaakunallekin pitäen näin vanhan kirkon muistoa yllä Karunassakin. Elimäen seurakunnalta saatiin 130 markalla 6000 kattopaanua katon toisen puolen päällystämiseksi, kirkonkello saatiin Liljendalista, urut puolestaan Vanajasta, jonne ne olivat tulleet Tuusulasta. Kaikkinensa kirkon kuljetus tuli Heikelin mukaan kustantaneeksi 11969 markkaa 12 penniä. Halukkaat voivat nähdä tässä jotain enteellisyyttä, päättyihän Karunan kunnan ja seurakunnan itsenäinen taival vuonna 1969. Heikel itse sai viimeisen leposijansa Seurasaareen siirtämänsä kirkon vierestä vuonna 1924 ja samaan hautaan on laskettu myös hänen vaimonsa.

Nämä kynttilänjalat, tai oikeammin kynttilänkädet, ovat innoittaneet 
myös Karunan nykyistä vaakunaa. Tavallaan sääli, ettei yhtään niistä 
jätetty Karunaan. Pitäisikö jonkun teetättää edes yksi kopio? 
Kuva kuuluu Suomen 
kansallismuseon Seurasaaren ulkomuseon kokoelmiin ja on vapaassa käytössä. https://www.finna.fi/Record/museovirasto.2339073BD98308700949EDDA50DC774F

Karunalaiset eivät enää haikaile kirkkoaan takaisin, mutta ylpeitä siitä edelleen ollaan, niin kuin ollaan myös nykyisestä kivikirkosta. Muistomerkki osoittaa sen alkuperäistä paikkaa, edellä mainittu vaakuna kantaa kirkon muistoa liehuessaan varsinkin kesäisin useiden karunalaisten lipputankojen viireissä, samoin kyläyhdistyksen lehti Karunan kynttilä kantaa nimessään kirkon muistoa. Ja onpa kirkossa esimerkiksi jokunen kynttelikkö ja muu esine vanhasta kirkosta, ja Pyhän keskustelun kopiokin on nykyään seurakuntatalossa.

Helsingin Seurasaaressa vieraillessa montaa karunalaista lie ilahduttanut kyltti, jossa kirkon alkuperäiseksi sijaintipaikaksi ilmoitetaan juuri Karuna. Vaikka Karuna on kuntakartalta kadonnutkin, on se Seurasaaressa yhä olemassa, kuten myös sen vanha puupyhättö.

Tähän loppuun vielä Karunan vaakuna. Yhteys noihin vanhan 
kirkon kynttilänpidikkeisiin on ilmeinen. Kuvan lähde Wikimedia 
Commons, https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Karuna.vaakuna.svg

Lähteet:

Ilmonen, K.R.: Kun Karunan kirkkoa kuljetettiin. Uusi Suomi -lehdessä nro 212/1936, 9.8.1936. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1802923?page=19

Kujanen, Hannu: Sauvon historia II. 1997.

Riska, Tove: Suomen kirkot. Turun arkkihiippakunta III osa. Turun tuomiorovastikunta I.1964.

Vuoden 1886 virsikirjan virsi 296. http://koraali.fi/1886/296.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti