Habent sua fata libelli, "kirjoilla on kohtalonsa", on tapana sanoa. Joittenkin kirjojen kohtalo on ollut tavallista värikkäämpi, jopa niin, että niiden matka on ollut loppua alkuunsa kuin kanan lento. Tällä kertaa ajattelin kertoa teille siitä, kuinka erään kristillisen klassikon julkaisu suomen kielelle koki paitsi ihmeellisiä vastoinkäymisiä myös vielä ihmeellisempiä pelastumisia.
"Pietismin isoisä" ja totista kristillisyyttä
Saksalaisen Johann Arndtin teoksilla on ollut ystävänsä, jos kohta
vihollisensakin, monissa eri maissa ja kirkkokunnissa. Wikimedia Commons.
Saksalainen Johann Arndt (1555-1621) kuuluu luterilaisen kristillisen kirjallisuuden suuriin nimiin. Häntä voi kutsua tavallaan "pietismin isoisäksi", sillä "pietismin isänä" tunnettu Philipp Jakob Spener (1635-1705) piti häntä edeltäjänään. Arndtin kynästä syntyi useampi merkittävä teos, jotka levisivät saksankielisen alueen ulkopuolellekin. Meillä Suomessa on yksi levinneimmistä ollut hänen rukouskirjansa Paratiisin yrttitarha, johon muuten on liitetty Saksassakin lukuisia ihmeenomaisia kertomuksia, kuinka tulipalossa tai tuleen heitettynä rukouskirja on säilynyt vahingoittumattomana. Epäilemättä se on antanut kirjalle tarunomaisen hohteen ja edistänyt osaltaan sen levikkiä.
Kuitenkin hänen suurteoksensa Totisesta kristillisyydestä (jossa 'totinen' muuten viittaa ensi sijassa todelliseen, ei naama peruslukemilla vietettävään kristillisyyteen) koki nimen omaan Suomessa kaikkein erikoisimmat vaiheet. Kyse on oikeastaan neljästä kirjasta, joille sitten myöhemmin koottiin Arndtin kirjoituksista viides ja kuudeskin osa.
Levikkiä yli kirkkokuntarajojen sekä harhaoppisyytöksiä
Kiehtovana yksityiskohtana mainittakoon, että sittemmin Venäjän Pihkovan arkkipiispaksi tullut ukrainalaissyntyinen ortodoksi Simon Todorski (1701-1754) opiskeli Saksan Hallessa ja käänsi nuo Arndtin neljä kirjaa Totisesta kristillisyydestä kirkkoslaaviksi, minkä myötä ne pääsivät vaikuttamaan myös Venäjällä ja ortodoksisessa kirkossa. Tämä vaikutusalue voi tuntua yllättävältä, mutta toisaalta jo varhain kerrotaan roomalaiskatolisellakin puolella ihmetellyn, miten kerettiläinen Arndt voi kirjoittaa niin hyvää. Hänen tyylinsä näyttää siis ylittäneen tunnustuskuntien rajoja, tosin omien parista moinen herätti myös harhaoppisyytöksiä.
 |
| Simon Todorskin käännöksen nimiölehti. Wikimedia Commons. |
Luterilainen teologi Lucas Osiander kutsui Arndtin pääteosta helvetin kirjaksi ja Arndt itse onnistui olemaan hänen mielestään yhtä aikaa ainakin paavilainen, kalvinisti, pelagiolainen, schwenkfeldiläinen ja weigeliläinen (jos kirja olisi käännetty jo tuolloin kirkkoslaaviksi olisi Osiander varmaan liittänyt tähän sisäisesti ristiriitaiseenkin listaansa myös ortodoksin). Osianderin mielestä Arndt oli teologisesti kuin mehiläinen, joka lensi keräilemässä hunajaa joka kukasta.
Kuitenkin esimerkiksi merkittävä puhdasoppisen luterilaisuuden edustaja Johann Gerhard (1582-1637) kuului Arndtin ystäviin ja tukijoihin. Häntä yhdistää Arndtiin myös hänen teostensa suomennosten hankala alku. Gerhardin kaksi teosta Pyhät tutkistelemukset sekä Jumalisuuden harjoitus ilmestyivät suomeksi joko 1678 tai 1680 Gabriel Tammelinin (1641-1698) kääntämänä. Painos kuitenkin tuhoutui yhtä kappaletta lukuun ottamatta tulipalossa. Äkkinäisempi voisi muuten luulla, että tämä auttaisi ajoittamaan painoksen valmistumisen, mutta ei, sillä Turussa roihusi sekä vuonna 1678 että 1681. Uusi painos saatiin kuitenkin kuningas Kaarle XI:n tuella jo 1688. Vuoden 1732 painoksessa Gabrielin poika, Turun piispa Lars Tammelin (1669-1733) kirjoittaa esipuheessa, että tulipalo olisi ollut 1678, jolloin Turussa "uusi ja wanha kirkkokatu suurimman osan kans mätäjärwestä ja pitkin karjakatua ylöspaloi." Kuten jatkosta ilmenee, löytyy tässäkin Arndtia ja Gerhardia yhdistävä piirre.
 |
| Johann Gerhard oli paitsi Arndtin tukija myöskin kohtalotoveri siinä, että kirjansa olivat Suomessa herkkiä palamaan. Wikimedia Commons. |
Suomentaminen etenee yskähdellen
Mutta mennäänpä nyt Arndtin suomennoksiin. Paratiisin yrttitarha suomennettiin jo viimeistään 1700-luvun alkupuoliskolla, mutta Totisesta kristillisyydestä antoi odottaa itseään. Pappismies Henrik Renqvist (1789-1866) on kertonut jonkun verran näistä vaiheista osana oman käännöstyönsä vaiheita. Aluksi oli eräs oululainen kauppamies H. N. kääntänyt kirjaa suomeksi 30 luvun verran, mutta sitten kuolema keskeytti urakan. Sitten oli kuopiolainen kruununvouti Jakob Johan Malmberg, jonka työn kautta saatiin suomeksi englantilaisen baptistisaarnaajan John Bunyanin (1628-1688) pääteokset, kuuluisimpana Kristityn vaellus, tarttunut urakkaan. Hän sai käännettyä ensimmäisen kirjan, mutta sitten hänen aikansa ei enää riittänyt.
Niinpä kuopiolainen Pietari Väänänen (1781-1846) pyysi vuonna 1814 Henrik Renqvistiä selvittämään, olisiko Turussa joku suomea ja ruotsia taitava henkilö, joka kääntäisi koko teoksen sadan riikintaalerin palkkiota vastaan. Teos oli siis tarkoitus suomentaa ruotsinkielisestä käännöksestä. Renqvist oli lähtöisin ilomantsilaisesta Kukkosen suvusta ja opiskeli teologiaa Turussa. Renqvist ei löytänyt ketään, joten ryhtyi hommaan itse.
Renqvist sai myöskin käännettyä ensimmäisen kirjan. Mikä lie siinäkin ollut, että sitä ensimmäistä käännettiin niin moneen otteeseen, eikö edellisten käännösjälki kelvannut, ollut saatavilla taikka korjasivatko seuraajat aina edellisten kieliasua? Joka tapauksessa sitten opiskelut veivät ajan ja voimat, minkä lisäksi Renqvist pelkäsi, olisiko tämän suurteoksen painattamiseen varoja ja olisiko ihmisillä varaa ostaa sitä.
 |
| Tässä kuvassa jo iäkästä Renqvistiä pyydettiin nuorena etsimään joku kääntämään Arndtia. Kun muita ei sattunut löytymään otti hän reippaana kaverina homman itselleen. Wikimedia Commons. |
Renqvist ei kuitenkaan heittänyt kynäänsä menemään, vaan toteutti kirjallishengellistä kutsumustaan kääntämällä ja julkaisemalla joukon pienempiä hengellisiä kirjasia. Renqvist muuten halusi yleensä myydä kirjojaan halvalla, sillä hänen ensisijainen pyrkimyksensä oli levittää kristillistä sanomaa kirjallisuuden kautta, ei tehdä kirjoilla tiliä, mikä muuten aiheutti joskus vaimolle haasteita saada perheen talous tasapainoon...
Kirja painoon ja... palamaan
Vuonna 1825 jo useamman vuoden pappina toiminut Renqvist oli tovi sitten määrätty tunnettujen, mutta tähän yhteyteen liian moninaisten vaiheiden myötä työpaikaltaan Liperistä Porvooseen odottamaan tarkempaa sijoituspaikkaansa, joksi muodostui Svartholman linnoitus. Nyt oli aika ottaa vanha käännöstyö esiin ja jatkaa Arndtin kanssa askaroimista. Siinä sivussa tuli käännettyä ja julkaistua muutakin, mutta 1827 kaikki neljä kirjaa oli lopultakin käännetty. Eipä siinä muuta kuin käsikirjoitus Turkuun ja painoon.
Painotyö pääsikin hyvään alkuun Frenckellin kirjapainossa, mutta osa saattoi jo vuosiluvusta aavistaa, ettei Turku, kirjat ja vuosi 1827 ole hyvä yhdistelmä.4. - 5. syyskuuta 1827 riehui näet Turun palo, joka vei saaliikseen koko painoksen ja myös käsikirjoituksen. Ottaen huomioon tuonaikaiset työmenetelmät ei varmuuskopiota tainnut olla. Uutisen täytyi olla Renqvistille valtava järkytys: vuosien työ oli savuna ilmassa.
 |
| Gustaf Wilhelm Finnbergin maalaus palaneesta Turusta. Monen muun ohessa siellä paloi myös painotuotteita, kuten Renqvistin suurtyö. Wikimedia Commons. |
Nyt tarinaan tulee kuitenkin kiehtova käänne. Turussa oli vähän ennen paloa vieraillut Eurajoelta kotoisin ollut suutari ja kirjansitoja Johan (Juhana) Dahlberg, joka kuului sikäläisten heränneiden, rukoilevaisten joukkoihin. Tuolloin oli ehditty painaa Arndtin teoksen ensimmäinen kirja. Kirjansitoja kun oli ei Dahlbergia häirinnyt se, ettei kirja ollut vielä kansissa, vaan hän osti sen arkkeina suoraan kirjapainosta.
Iloinen yhteydenotto ja uusi alku
Tämän nivaskan sitten näki Dahlbergin luona vieraillessaan rukoilevaisiin kuulunut raumalainen kauppias J. M. Ilvan. Hän piti kirjasta niin kovasti, että hän kirjoitti Renqvistille kiitoskirjeen ja lähetti samalla 18 riikintaaleria kehoituksena jatkaa aloitettua työtä. Ilmeisesti Ilvan ei edes tiennyt, mitä kirjalle oli käynyt ja että hän oli nähnyt ainoan kappaleen, joka teoksesta oli jäljellä.
Renqvist kuitenkin hoksasi, mikä onni onnettomuudessa oli tullut hänen osakseen, ja hän vastasi Ilvanille. Tämä toimitti Renqvistille Dahlbergin omistaman kappaleen ja vielä 150 riikintaaleria lisää korottomana lainana, jotta Renqvist voisi ostaa paperia uuteen painokseen. Nyt nähtiin, että kirjan halusi julki joukko muitakin. Mikkelin seudun herätykseen kuuluneilta Joutsan heränneiltä tuli Salomon Häkkäsen (k. 1868) välittämänä 250 riikintaaleria, Porvoosta tuli 100 riikintaaleria ja liperiläiseltä talolliselta Iivari Sahlmanilta 100 paperiruplaa. Renqvist sai siis raha-apua paikoista, joista hänet olivat viranomaiset ajaneet aiemmin pois sekä aivan uusilta tuttavuuksilta. Kaiken lisäksi Dahlberg oli ostanut myöskin palossa tuhoutuneen Renqvistin oman kirjan Lyhykäinen Itse-koettelemus ja Parannuksen Neuvo, joten se oli mahdollista painattaa uudelleen, varsinkin kun Ilvan lähetti sen vahinkojen peittämiseksi vielä 100 riikintaaleria.
Vahinko oli tästä kaikesta huolimatta ollut kova, ja vasta 1832 saatiin Arndtin teoksen ensimmäinen kirja painosta. Hyvää oli selvästi odotettu, sillä toinen painos otettiin jo 1834. Seuraava osa ilmestyi vuonna 1835. Sitten tuli pidempi tauko, tosin jo julkaistuista otettiin uusia painoksia.
Vuonna 1843 ilmestyi kolmas osa, jälleen Renqvistin kääntämänä. 16 vuotta oli mennyt tulipalon vahinkojen korjaamisessa hänen osaltaan, eivätkä aika ja voimat riittäneet enää neljänteen osaan. Hän sai avuksi myöskin Ilomantsista lähtöisin olleen papin Gregorius Monellin (1811-1884, syntyjään Mononen). Tämä käänsi kirjan ja Renqvist oikoluki sen. Matkaan tuli kuitenkin mutka, sillä neljännen osan alkuosassa oli runsaasti vanhentuneita luonnontieteellisiä käsityksiä eikä tuomiokapituli siksi halunnut antaa painatuslupaa. Renqvist oli yrittänyt oikoa niitä, muttei riittävästi, ja lopulta päädyttiin painattamaan vain teoksen jälkiosa vuonna 1847. Lopulta myös alkuosa voitiin painaa vuonna 1849. Koko alkuperäinen teos oli nyt saatu suomeksi.
Vuonna 1877 ilmestyivät myös myöhemmin mukaan lisätyt viides ja kuudes osa, mutta niihin ei 1866 kuolleella Renqvistillä ollut osuutta. Arndtilta suomennettiin myös joukko muita teoksia, ja esimerkiksi edellä mainittu Monell suomensi Arndtin saarnakokoelman eli postillan vuonna 1861. Siitä ja Totisen kristillisyyden eri versioista otettiin myöhemminkin uusia painoksia.
Miksi välittää Arndtista?
Arndtin kirjojen vaikutus on ollut suuri Suomen herätyskristillisyydelle. Jo ennen suomennoksia häntä luettiin, ja esimerkiksi tämän blogin ensimmäisen kirjoituksen kohde Johan Wegelius vanhempi ( https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/04/kirkkohistorian-henkilokuvia-johan.html ), kirkollisen pietismimme pioneeri, kuului Arndtin ihailijoihin. Myös Pultavan taistelun jälkeen Venäjälle vankeuteen viedyt Ruotsin armeijan upseerit lukivat Arndtia. Välillisesti hän vaikutti moniin kirjoittajiin, kuten Johan Wegelius Nuoremman postillaan ( https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/04/kirkkohistorian-henkilokuvia-johan_18.html ). Tämä kutsui Arndtia nimellä "se suuri Kirkon opettaja". Ja vaikka evankelisen herätysliikkeen isänä pidetty Fredrik Gabriel Hedberg heitti heränneistä lähdettyään miltei kaiken pietistishenkisen kirjallisuuden romukoppaan, niin Arndtin Paratiisin yrttitarha pysyi hänen lukemistossaan ja rukoushetkissään elämän loppuun asti.
Arndt -suomennoksista tutuksi jo tässä kirjoituksessa tullut Renqvist nousi kunnioituksessaan melkoisiin sfääreihin, kun hän kirjassaan Pyhän Raamatun Ytin (1835) rinnasti sen alkusanoissa Raamatun ja Arndtin toteamalla, että joka näitä kahta seuraa ei joudu harhaan. Hänen kääntämiään Totisen kristillisyyden kahta ensimmäistä osaa myytiin vuoteen 1850 mennessä 11 000 kappaletta, varsin kunnioitettava määrä.
Nykyään Arndtia itseään ei ehkä niin paljon Suomessa lueta, mutta ei hän aivan unohtunut ole, sillä Paratiisin yrttitarhasta on otettu uusi painos vuonna 2013 ja Totisesta kristillisyydestä -teoksen yksittäisistä osista näyttää olevan tuoreehkoja painoksia. Yhtenäisenä se on kuitenkin taidettu painaa viimeksi 1927, ellei minulta ole jäänyt jokin painos huomiotta. Postillastakin otettiin aikanaan useampi painos, mutta tuorein lienee vuodelta 1899.
 |
| Arndtia suomeksi: Postilla vuodelta 1899, Totisesta kristillisyydestä vuodelta 1927 sekä Paratiisin yrttitarha vuodelta 2013. Itse otettu. |
Tämä kirjoitus halusi välittää paitsi kirjan käännöksen moninaiset vaiheet myös jotain siitä, miksi Arndtin kääntämisellä oli merkitystä. Hän on ollut suomalaisen herätyskristillisyyden merkittävä oppi-isä paitsi suoraan myös välillisesti häneltä vaikutteita saaneiden kautta. Hänen omien teostensa agendan voisi kai tiivistää hänen omiin sanoihinsa Totisesta kristillisyydestä ensimmäisessä osassa: "Nämä kirjoitukseni opastavat sinua, rakas kristitty, miten saat yksinomaan uskon kautta Kristukseen syntisi anteeksi, mutta myöskin, miten sinun on Jumalan armoa oikein käytettävä pyhässä elämässä ja osoitettava ja kaunistettava uskoasi kristillisellä vaelluksella."
 |
| Kuvassa Pihkovan arkkipiispa Simon Todorski siunaa lukijoita ja suosittelee lukemaan Arndtia. |
Lähteet:
Ilmari Salonen: Henrik Renqvist I. 1930.
Ilmari Salonen: Henrik Renqvist II. 1931.
Osmo Tiililä: Rukoilevaisten kirjoja. 1961.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti