Kirjoittaja: Ossi Tammisto
Erilaisia kirkollisia jakaantumisia on kristikunnan historia täynnä, niin suuria kuin pieniä. Näiden joukossa Skotlannin Vapaakirkon synty on monella tapaa erikoislaatuinen, ja siihen luomme nyt katseemme. Todettakoon kuitenkin heti, ettei kyseessä ole suora rinnakkaisilmiö Suomen Vapaakirkolle. Jälkimmäinen syntyi 1800-luvulla allianssihenkisestä herätyskristillisyydestä ja sen teologinen linja vastaa nykyään monella tapaa baptistisesta perinteestä, kun taas Skotlannin Vapaakirkko nousee selkeästi reformoidusta traditiosta.
Kiista oikeudesta nimittää pastoreita nousee
Skotlannin kirkollinen historia on kaikkinensa mielenkiintoinen ja paikoin traaginenkin. Reformaatio kohtasi sen reformoidussa eli kalvinistisessa, tarkemmin presbyteerisessä muodossa, mutta päätyminen Englannin kanssa saman kruunun alaisuuteen johti pitkään kamppailuun anglikaanisuuden ja presbyteerisyyden välillä. V. 1690 presbyteerisestä Skotlannin kirkosta tehtiin virallisesti Skotlannin valtionkirkko.
Jo 1700-luvun aikana tästä kirkosta erosi joitain pieniä ryhmiä syistä, joita ei tällä kertaa käsitellä. Sen sijaan kiinnostuksemme kohdistuu 1800-luvulla syntyneeseen lohkeamaan. Sen käynnistäjänä nähdään v. 1834 alkanut kiista koskien seurakuntien oikeutta valita seurakunnilleen paimenet. Tuohon aikaan näet vallitsi patronaattioikeus, mikä antoi tietyille suurmaanomistajille oikeuden valita seurakuntaan pastori kysymättä muiden seurakuntalaisten mielipidettä. Tämä tuntui epäoikeudenmukaiselta, varsinkin kun monesti nämä valitut saattoivat olla enemmistölle epämieluisia.
 |
| Myöhempi kuvaus Marnochin seurakunnan jäsenten ulosmarssista kirkostaan protestina sille, etteivät he olleet saaneet valita itse uutta pastoria v. 1837 edesmenneen tilalle. Seurakuntalaiset olisivat valinneet edellisen pastorin apulaisen, mutta patronaattioikeuden omaavat valitsivat toisin. Kun jälkimmäisten ehdokas 21. tammikuuta 1841 asetettiin virkaansa mainitaan yhtä lukuun ottamatta kaikkien seurakuntalaisten marssineen ulos. Wikimedia Commons: File:The Intrusion At Marnoch.jpg - Wikipedia |
Tästä syntyi kiista, joka kesti kymmenen vuotta. Koska Skotlanti oli osa Ison-Britannian ja Irlannin Yhdistynyttä Kuningaskuntaa ja Skotlannin kirkko oli Skotlannin valtiokirkko ei kiistaa voitu ratkaista Skotlannissa, vaan se vietiin Englannin parlamentin päätettäväksi. Vaikka sen 36:sta skotlantilaisesta edustajasta 25 puolsi patronaattioikeuden kumoamista, päätti parlamentin enemmistö jättää valitukset huomiotta. Päinvastoin määrättiin rangaistuksia niille papeille, jotka olivat kirkon itsensä tekemien päätösten perusteella vastustaneet valtion toimenpiteitä pappisvirkojen täytössä.
Jutun olisi voinut olettaa olevan selvä, parlamentti oli osoittanut mahtinsa. Mutta Skotlannissa kuohui. Maallinen valta oli kajonnut kirkolliseen itsemääräämisoikeuteen perusteilla, jotka eivät nousseet hengellisistä, vaan maallisen vallankäytön periaatteista. Lisäksi kyseessä oli englantilainen esivalta, joka oli jälleen kerran puuttunut skotlantilaisten asioihin. Oli siis sekä hengellisiä että isänmaallisia syitä olla tuohtuneita.
Luotettiin kuitenkin siihen, ettei mitään tapahtuisi, ei ainakaan suuressa määrin. Vaikka päätökseen tyytymättömillä oli jopa enemmistö kirkolliskokouksessa, eivät nämä voineet vastustaa parlamentin päätöstä, olihan kyseessä valtionkirkko. Vain sen ulkopuolella he voisivat toimia oman päänsä mukaan, mutta tämän uskottiin houkuttelevan vain harvoja, sillä eroavien olisi luovuttava kaikista kirkoista, kouluista ja pappiloista, jotka olivat valtionkirkon omaisuutta.
Suuri ulosmarssi
Niinpä 18. toukokuuta 1843 Edinburghissa pidettävässä Skotlannin kirkolliskokouksessa odotettiin kyllä purnausta, muttei mitään vakavampaa. Puhetta johti tavan mukaan kuningatar Viktorian edustajan lordikomisario, jälleen yksi merkki ulkopuolisesta määräysvallasta.
 |
| David Welshin historialliseksi tehtäväksi tuli johtaa vapaakirkollisten ulosmarssia. Wikimedia Commons: File:DP142369 Dr Welsh.jpg - Wikimedia Commons |
Silloin kokouksen varsinainen esimies eli moderaattori, tohtori David Welsh (1793-1845) luki vastalauseen niiden puolesta, jotka aikoivat jättää kirkon tämän kysymyksen vuoksi, sillä seurakuntien itsemääräämisoikeudesta ei voitu tinkiä. Tätä oli osattu odottaa, ja hiljaisuus olikin täydellinen Welshin lukiessa vastalauseensa selkeällä äänellä. Hän totesi, että normaalisti tässä kohtaa pitäisi käydä läpi työjärjestys, mutta koska kirkon vapautta oli loukattu valtiovallan toimesta oli Welshin vastustettava kokouksen normaalia jatkamista, minkä hän perusteli lukemallaan asiakirjalla.
Tämän jälkeen hän astui alas istuimeltaan ja alkoi kulkea kohti ovea, kumartaen toki tavan mukaan lähtiessään lordikomisariolle, joka vastasi kumarrukseen.
Mutta seuraava näky sai lordikomisarion järkyttymään. Rivi toisensa jälkeen alkoi tyhjetä, kun ainakin (lähteissä pientä vaihtelua) 193 kirkolliskokouksen jäsentä, joista 123 pastoria ja 70 seurakuntien vanhimpia lähti kulkemaan Welshin perässä. Lukujen vaihtelua selittää ehkä osin se, että muutamien mainitaan pyörähtäneen vielä takaisin penkkiin muistaessaan, kuinka oma pappila ja kirkko jäisi muuten taakse. Tällaiseen sitten suhtauduttiin varsin nihkeästi kansan keskuudessa. Kerrotaan eräästä pastorista, joka oli kovaan ääneen julistanut eroavansa ensi tilassa. Kun hän sitten seuraavan kerran saapui aikeensa peruneena valtiokirkkoon saarnaamaan oli joku asettanut ovelle pölkyn ja mestauskirveen...
 |
| Piirros, joka kuvaa vapaakirkon perustajien ulosmarssia kirkolliskokouksesta. Kyläkirjaston Kuvalehti 8/1901: 01.08.1901 Kyläkirjaston Kuvalehti no 8 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto |
Joka tapauksessa ulosmarssijoiden joukko oli suuri, ja niinpä harvalukuiseksi jäänyt kokous latistui huomattavasti tunnelmaltaan, eikä lordikomisario varmaan tuntenut itseään kovin itsevarmaksi lukiessaan kokoukselle kuningattaren kirjeen, jossa kehotettiin kokousta taipumaan parlamentin tahtoon ja luvattiin sen koituvan kirkon parhaaksi.
Näitä sanoja eivät ulosmarssijat kuitenkaan kuulleet eivätkä välittäneetkään kuulla. Suuri väkijoukko oli odottanut jännityksellä, mitä sisällä tapahtuisi, ja ulosmarssijat otettiin riemulla vastaan. Monet liittyivätkin tähän juhlasaattoon, jonka kärjessä oli edellä mainittu tohtori Welsh, vasemmalla puolellaan tohtori Gordon ja oikealla puolella hankkeen varsinainen johtaja, 63-vuotias Thomas Chalmers. Edinburgh Review -lehden toimittaja lordi Jeffrey huudahti kulkueesta kuullessaan: "Ylpeilen maani puolesta. Ei missään muussa maassa voisi tällaista tapahtua". Tässä taisi kansallistunne sekoittua uskonnolliseen innostukseen, ehkä mennä sen ylikin.
 |
| Thomas Chalmersista tuli vapaakirkon ensimmäinen moderaattori eli johtaja. Hän oli nuorempana ollut omien sanojensa mukaan järkeisopin saarnaaja ja kuulunut "maltillisiin", kunnes vakava sairaus muodosti käänteen hänen elämässään. Hänen mukaansa hän saarnasi "niin kauan paljasta siveyttä, että lopuksi seurakunnassani ei ollut ainoatakaan siveellistä ihmistä". Tällä hän halusi kertoa, kuinka pelkkään moraaliin keskittyvä saarna ilman oikeaa evankeliumia on hyödytöntä. Wikimedia Commons: File:Thomas Chalmers from the Met.jpg - Wikipedia |
Skotlannin Vapaakirkko perustetaan
Joukko kokoontui sitten Tanfield Hall -nimiseen paikkaan perustaakseen virallisesti Skotlannin Vapaakirkon. Tilaan mainitaan mahtuneen 3000 henkeä ja se oli ääriään myöten täynnä. Siellä Chalmers valittiin kirkon yleiskokouksen esimieheksi ja hänen eteensä pöydälle oli asetettu luopumiskirja, johon pastorit ja vanhimmat kävivät kirjoittamassa nimensä sen merkkinä, että he luopuivat viroistaan valtionkirkossa.
Tästä tapahtumasta maalasi David Octavius Hill (1802-1870) massiivisen maalauksen, joka valmistui v. 1866. Hill oli kuitenkin ollut itse läsnä kokouksessa, ja toisen läsnäolijan, kaleidoskoopin keksijän David Brewsterin (1781-1868) kehotuksesta hän alkoi ikuistaa tapahtumaa tauluksi. Hän on kuvannut siinä peräti 456 tunnistettavaa henkilöä. Tämä onnistui siksi, että Brewster kehotti hyödyntämään valokuvausta taulun tekemisessä. Hill ja Robert Adamson (1821-1848), jotka perustivat Skotlannin ensimmäisen valokuvausstudion, ottivat lukuisia valokuvia henkilöistä, joiden tiedettiin osallistuneen kokoukseen, ja näiden avulla Hill rakensi oman maalauksensa. 1,5 m x 3,5 m kooltaan oleva maalaus valmistui v. 1866. Kuvatekstissä olen maininnut joitain taulussa esiintyviä esimerkkeinä siitä, kuinka moninainen joukko lähti vapaakirkkoa perustamaan.
 |
| Hillin maalaukseen on ikuistettu valtava määrä kokouksen osanottajia. Puhemiehen paikalla istuu Chalmers avoin Raamattu edessään. Hänestä vasemmalla istuu David Welsh kädessään kirkolliskokouksessa lukemansa vastalausepaperi. Toisella puolella Chalmersista istuvat hänen kolme vävyään, joista yksi, William Hanna, toimitti myöhemmin appensa teoskokoelman ja kirjoitti elämäkerran. Oikealla olevaan pilariin nojaava, suurta paperia käsissään pitävä mies on arkkitehti, joka suunnitteli vapaakirkolle kokoushuoneen Tanfield Hall:in mukaan. Pöydän ääressä odottaa kynä kädessä vuoroaan runoilija Horatius Bonar. Vasemmalla lähellä pöytää on nuottipaperi ja äänirauta käsissään lukkari, joka ulosmarssillaan jätti S:t Andrewsin kirkon ilman lukkaria. Lukkarin takana on lääkeopin professori ja kloroformin keksijä James Simpson. Alhaalla oikealla hattunsa päällä kirjoittava mies on sanomalehtimies ja kirjailija Hugh Miller. Pöydän kulmalla kirjoittava parrakas mies on aikansa tunnetuin skotlantilainen lähetyssaarnaaja Alexander Duff, joka toimi Intiassa. Wikimedia Commons: File:Disruption forming Free Kirk.jpg - Wikimedia Commons |
Vapaakirkon perustajia oli siis huomattava joukko. Noin kolmasosan Skotlannin kirkon jäsenistä sanotaan liittyneen vapaakirkkoon, noin 450 pastoria Skotlannin kirkon 1200 pastorista, liki kaikki gaelia puhuvat skotlantilaiset sekä lähetyssaarnaajat sekä enemmistö Ylämaiden väestöstä.
Vapaakirkolliset avoimen taivaan alle
Thomas Chalmers oli perustanut Skotlannin sisälähetysliikkeen ja onnistunut sen kautta parantamaan varsinkin Glasgowin köyhien oloja. Sisälähetyksen toimesta oli parissa vuosikymmenessä myös rakennettu noin 200 uutta kirkkoa ympäri Skotlantia.
 |
| Teos, jossa on kuvattu pastoria perheineen jättämässä kotipappilaansa. Vapaakirkkoon liittyneet pastorit joutuivat jättämään kirkkonsa ja pappilansa riippumatta siitä, kuinka suuri osa seurakuntalaisista seurasi heidän ratkaisuaan, sillä omaisuus oli kirkon, ei seurakuntalaisten. Wikimedia Commons: File:Leaving The Manse.jpg - Wikipedia |
Mutta näitä eivätkä mitään muitakaan kirkkoja eivät vapaakirkon perustaneet saaneet itselleen. Ei ollut väliä sillä, kuinka suuri osa seurakunnasta seurasi paimeniaan, yhtään kirkkoa tai pappilaa ei saatu mukaan. Näin jäivät sekä seurakunnat että paimenet kodittomiksi. Lisäksi monet patronaattioikeuden omaavat, jotka usein olivat suurtilallisia kieltäytyivät myymästä maata vapaakirkollisille ja kielsivätpä maillaan jopa ulkoilmajumalanpalvelusten pidon.
 |
| George Harveyn maalaus Thomas Guthriestä saarnaamassa ulkona Glenin alueella. Wikimedia Commons: File:Harvey-preaching-in-the-glen.png - Wikipedia |
Eräällä saarella tällainen mahtimies kielsi majoittamasta vapaakirkollista pastoria. Niinpä tämä lähetti perheensä muualle ja asui itse pienessä purjelaivassa, mistä eräs kirjailija kynäili kauniisti: "uiva pappila ulkopuolella ihmisten suvaitsemattomuutta, mutta ei ulkopuolella Jumalan lempeää suojelusta".
 |
| Kun kirkkoja ei vielä ollut omasta takaa, piti olla luova. Vapaakirkon pastori saarnaa seurakunnalleen veneestä käsin. Wikimedia Commons: File:Preaching At The Sea-Side.jpg - Wikipedia |
Monia jumalanpalveluksia pidettiinkin alkuun ulkosalla, metsissä, meren rannalla, missä milloinkin. Samalla alkoi todella määrätietoinen toiminta kirkkojen saamiseksi. Uusi kirkko tunsi vastuuta Skotlannista ottaen kunnianhimoiseksi tavoitteekseen olla läsnä jokaisella Skotlannin paikkakunnalla, tosin jättäen osan Ylämaasta ulkopuolelle, koska sillä suunnalla oli alkuun pappispulaa.
Uhrialttius oli valtaisa. Vuoden aikana rakennettiin noin 500 kirkkoa kouluineen ja pappiloineen sekä perustettiin oma lähetysyhdistys, jonka tulot olivat pian suuremmat kuin mitä oli ollut jakamattomassa Skotlannin kirkossa. Lähetystyötä tehtiin ainakin Intiassa, Afrikassa, Kiinassa sekä juutalaisten parissa. Myös kirkkojen määrä kasvoi vielä myöhemminkin.
Vaikeudet eivät toki lakanneet. Esimerkiksi Strontianissa oli 500 henkeä liittynyt vapaakirkkoon ja yritti pyytää alueen maanomistajalta lupaa rakentaa uusi kirkko. Tämä kuitenkin kieltäytyi, sillä piti vapaakirkkoa haitallisena, jopa epäkristillisenä. Niinpä päädyttiin hyvin luovaan ratkaisuun: rakennettiin kelluva kirkko, joka sijaitsi Loch Sunartissa 150 metrin päässä rannasta.
 |
| Vapaakirkollisten ongelmanratkaisu oli hyvin luovaa. Jos maalle ei saanut rakentaa kirkkoa, rakennettiin se vesille. Wikimedia Commons: File:Towing The Iron Church Into Loch Sunart.jpg - Wikipedia |
Teologisestihan vapaakirkko oli samalla presbyteerisellä pohjalla kuin Skotlannin kirkkokin, vaikkakin linjaltaan sitä konservatiivisempi ja kirkon itsemääräämisoikeutta korostavampi. Kuitenkin kun patronaattioikeus v. 1874 poistettiin Skotlannin kirkosta ei vapaakirkko välittömästi kokenut tarvetta liittyä takaisin. Taustalla saattoi olla kaunaa sekä sitä, että uudet polvet olivat kasvaneet vapaakirkossa, mutta myöskin kokemus siitä, että riippumattomuus valtiosta oli ollut toimiva ratkaisu.
Ennen Vapaakirkon syntyä oli Skotlannissa syntynyt myös muita itsenäisiä presbyteerikirkkoja, ja jotkut lähtivätkin niihin. Enemmistö kuitenkin identifioi Vapaakirkon oikeaksi Skotlannin kirkoksi eivätkä vanhempien vapaakirkkojen tavoin olleet periaatteellisia valtiokirkon vastustajia, vaikka puuttumista hengelliseen päätöksentekoon vastustettiinkin. Heidän mielestään oli periaatteessa oikein, että valtion varoja voidaan käyttää kirkon tukemiseen, kun taas jotkut kannattivat täyttä riippumattomuutta. Kysymys oli hieman teoreettinen, sillä Vapaakirkko ei käsittääkseni saanut valtion tukea.
Vähitellen vanhempia vapaakirkkoja tai niiden seurakuntia alkoi liittyä Skotlannin Vapaakirkkoon. Vähitellen pyrkimys yhdistymisiin alkoi vaikuttaa myös vapaakirkon opilliseen linjaan. Ehkä tässä vaikutti myös perustajapolven vähittäinen väistyminen ja uusien aatteiden vetovoima.
Vuonna 1892 Skotlannin Vapaakirkko päätti, seuraten sekä Skotlannin kirkon että Skotlannin Yhdistyneen Presbyteerikirkon, jonka kanssa oli käyty yhdistymisneuvotteluja, lieventää sitoutumistaan reformoituun tunnustuskirjaan nimeltä Westminsterin tunnustus. Tämän johdosta joukko seurakuntia pääosin Ylämailla erosi vapaakirkosta perustaen Donald MacFarlanen (1834-1926) johdolla Skotlannin Vapaan Presbyteerikirkon. Tämä edelleen toimiva kirkko olisi ihan oman tarinansa arvoinen. He soveltavat lepopäivän pyhittämiseen liittyvää käskyä niin tiukasti, että jopa heidän nettisivunsa ovat suljetut sunnuntaisin, koska ei silloin kuulu viettää aikaa verkossa.
 |
| Vapaan Presbyteerikirkon kirkko Stornowayssä Ulko-Hebrideillä. Ulko-Hebridit ovat alue, jossa on edustettuna liki jokainen skotlantilainen presbyteerikirkkokunta, minkä lisäksi saariston eteläosissa on runsaasti katolilaisia. Presbyteerisessä pohjoisessa pyhäpäivän kunnioitus on voimissaan ja kaupat kiinni. Nykyään monet seurakunnat striimaavat suorana jumalanpalveluksiaan myös Suomessa, mutta tämä kirkkokunta toimii toisin: nettisivut ovat kiinni sunnuntaisin. Pois koneen äärestä ja kirkkoon siitä! Wikimedia Commons: File:Free Presbyterian Church - geograph.org.uk - 1244070.jpg - Wikimedia Commons |
Skotlannin Vapaakirkko lakkautetaan... Tai eipäs sittenkään
Vuonna 1900 Skotlannin Vapaakirkko yhdistyi edellä mainitun Yhdistyneen Presbyteerikirkon kanssa muodostaen Skotlannin Yhdistyneen Vapaakirkon. Uudella kirkolla oli 1620 seurakuntaa, tehden siitä miltei Skotlannin kirkon kokoisen.
Mutta jälleen vastarinta nousi juuri Ylämailla. 27 seurakuntaa, jotka sijaitsivat pääosin edellä mainitulla alueella kieltäytyivät yhdistymisestä ja julistautuivat Skotlannin vapaakirkon lailliseksi jatkumoksi ja siten sen omaisuuden haltijoiksi. Englannin parlamentin ylähuone totesikin heidän vaateensa lailliseksi. Tämä olisi jättänyt uutta yhdistyvää kirkkoa rakentavat puille paljaille, mutta tuomiota pidettiin sen verran kohtuuttomana, että Skotlannin Vapaakirkon jäännös saatiin suostumaan jakoon, jossa se sai kuitenkin liki puolet kirkon omaisuudesta. Tässä muuten 1900-luvun alussa laadittu suomalainen tietosanakirja on liki liikuttavan puolueellinen puhuessaan "sivistyksellisesti takapajulle" jääneestä Ylämaasta ja kuinka Skotlannin Vapaakirkko olisi toistamiseen joutunut aloittamaan tyhjästä, vaikka kumpikin osapuoli edusti kyseistä kirkkoa.
Uutta yhdistynyttä kirkkoa on luonnehdittu liberaalievankelikaaliseksi. Vuonna 1929 sen enemmistö päätyi yhdistymään Skotlannin kirkon kanssa, vain pienen osan jatkaessa itsenäisenä kirkkona vanhalla nimellään.
 |
| Backin Vapaaseurakunta Ulko-Hebrideillä on alueensa suurin seurakunta, jossa järjestetään tilaisuuksia sekä englannin että gaelin kielellä. Seurakunta on myös valmistanut Cd -äänitteitä perinteisestä säestyksettömästä psalmilaulusta gaeliksi. Aiemmin kyseinen laulutapa (gaeliksi tai englanniksi) oli normi Vapaakirkossa, mutta 2000-luvulla on hyväksytty myös säestyksen sekä muiden hengellisten laulujen käyttö, mikä tosin herätti närää osassa Vapaakirkon jäseniä ja johti jopa osan siirtymiseen tässä asiassa tiukempiin kirkkoihin. Wikimedia Commons: File:Back Free Church - geograph.org.uk - 194773.jpg - Wikipedia |
Skotlannin Vapaakirkko on puolestaan yhä olemassa, ja se on kasvanut 27 seurakunnasta yli sataan seurakuntaan. Skotlannin kirkon muuttaessa suhtautumistaan sallivaksi koskien samaa sukupuolta olevien avioliittoja useita Skotlannin kirkon pastoreita ja seurakuntalaisia liittyi 2010-luvulla Vapaakirkkoon jopa siinä määrin, että osa liittymisistä tapahtui kokonaisina seurakuntina. Lisäksi Vapaakirkko istuttaa aktiivisesti uusia seurakuntia.
Toisaalta vuosien varrelle on mahtunut myös hajaannuksia, ja Skotlannissa toimii nykyään kirjava joukko erilaisia presbyteerikirkkokuntia. Skotlannin Vapaakirkko on kuitenkin niistä selkeästi toiseksi suurin heti Skotlannin kirkon jälkeen, ja paikoin, esimerkiksi Ulko-Hebrideillä, sillä on jälkimmäistä enemmän seurakuntia.
Mitä Skotlannin Vapaakirkon tarina kertoo meille?
Tässä oli siis pätkä Skotlannin monipuolista kirkkohistoriaa. Skotlannin Vapaakirkon vaiheet ovat mielestäni kiehtovat, vaikka ne eivät olekaan kaikin osin voitokkaat tai kunniakkaat. Kuitenkin sen tarina on varsin inspiroiva kuvatessaan sitä, miten joukko periaatteen ihmisiä oli valmis toimimaan sen eteen, minkä kokivat oikeaksi ilman varmuutta tulevaisuudesta, joutuen rakentamaan paitsi kirkollisen organisaation myös konkreettisesti kaikki kirkot tyhjästä, eikä paikoin ollut edes saatu lupaa rakentaa niitä. Lisäksi on jotensakin kiehtovaa, että kirkko on edelleen olemassa, vaikka sen tarun olisi pitänyt päättyä jo noin sata vuotta sitten, ja että se on jopa tavoittanut aivan uusia ihmisiä ja alueita.
Onnistumisen edellytys tuolle oli tietysti perustajien into ja sitoutuminen sekä seurakuntalaisten uhrimieli. Monelle on varmasti ollut kova paikka jättää tutut kirkot ja pastoreilla pappilat, ja siellä missä valtaosa ei ole lähtenyt mukaan on jouduttu lahkolaisen leimaa. Vapaakirkko onnistui siksi, että sen jäsenet ymmärsivät seurakunnan koostuvan jäsenistään, ei ensi sijassa rakennuksista tai rakenteista. Ja juuri siksihän koko Vapaakirkko syntyi: seurakuntalaisten oli voitava itse valita paimenensa.
 |
| Vuonna 1893 valmistunut Skotlannin Vapaakirkon kirkkorakennus Skotlannin Invernessissä. Pääosin kirkkorakennukset ovat pieniä ja vaatimattomia, mutta osa on suurempia ja näyttävämpiä. Wikimedia Commons: File:Free North Church and Greig Street Bridge over river Ness Inverness Scotland (5123460913).jpg - Wikipedia |
Lähteet:
A - - nen: Skotlannin vapaakirkko. Suomen Viikkolehti 17/1929. Verkkoversio: 25.04.1929 Suomen Viikkolehti no 17 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Thomas Brown: Annals of the Disruption; with extracts from the narratives of ministers who left the Scottish establishment in 1843. (1893). Verkkoversio: #5 - Annals of the disruption - Full View | HathiTrust Digital Library
Free Church of Scotland: Free Church of Scotland
Free Presbyterian Church of Scotland: Homepage - Free Presbyterian Church of Scotland (Tällä sivulla on melko turha vierailla sunnuntaisin).
Kuvia Skotlannin vapaakirkon perustamisesta v. 1843. Kyläkirjaston Kuvalehti 8/1901. Verkkoversio: 01.08.1901 Kyläkirjaston Kuvalehti no 8 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Religion. Foggieloan. Verkkoversio: Religion - Foggieloan
Skotlannin vapaakirkko. Tietosanakirja 1916, toim. Jalmar Castrén, Jaakko Forsman jne.. Verkkoversio: 1487-1488 (Tietosanakirja / 8. Ribot-Stambul)
James A. Wylie: David Welsh, D.D. Teoksesta Disruption Worthies. A Memorial of 1843. (1881). Verkkoversio: Disruption worthies : a memorial of 1843, with an historical sketch of the free church of Scotland from 1843 down to the present time : Wylie, J. A. (James Aitken), 1808-1890 : Free Download, Borrow, and Streaming : Internet Archive
.jpg){kind=link}