Ortodoksipiispat pelastivat Bulgarian juutalaiset holokaustilta

 Kirjoittanut: Ossi Tammisto

Kirjastossa osui käsiini Ikonimaalari -lehti 1/2017, jonka teemaksi mainittiin kannessa Ihmeet. Sitä selatessa silmäni osuivat hyvin kiinnostavaan artikkeliin, joka loi itselleni uuden näkökulman holokaustin kauheisiin vaiheisiin. Tämä näkökulma oli yllättävä erityisesti siksi, että se antoi tuohon synkkään ajanjaksoon valonpilkahduksen: rohkeiden ihmisten toiminta saattoi pelastaa lukemattomien ihmisten hengen. Niinpä haluan täällä kertoa siitä, miten erityisesti kahden ortodoksipiispan rohkea toiminta pelasti Bulgarian noin 50 000 hengen juutalaisyhteisön joukkotuholta. Tekstini perustuu valtaosin kyseiseen artikkeliin, mutta jotakin yritin poimia muualtakin.

Bulgaria Saksan asetoverina

Bulgaria oli vuodesta 1941 Saksan liittolainen ja myötäili tämän politiikkaa. Maassa oli säädetty juutalaisvastaisia lakeja, jotka olivat aiheuttaneet juutalaisten virkamiesten erottamisia. Lisäksi juutalaisten oikeus valita asuinpaikkansa oli rajallinen ja juutalaisten ja kristittyjen väliset avioliitot oli kielletty.

Kuvassa Bulgarian kuningas Boris III ja Saksan johtaja Adolf Hitler kättelevät. Bulgaria oli Saksan liittolainen ja pyrki siksi myötäilemään Saksaa myös juutalaispolitiikassaan. Wikimedia Commons: File:Boris III de Bulgarie en compagnie d'Hitler.jpg - Wikipedia

Saksan liittolaisena Bulgaria sai haltuunsa alueita Jugoslaviasta ja Kreikasta. Keväällä 1942 Saksa pyysi Bulgarialta alueillaan olevien juutalaisten luovuttamista Saksaan. Aluksi suostuttiin vain miehitettyjen alueiden juutalaisten luovutukseen, jotka maaliskuussa 1943 kuljetettiin Treblinkan tuhoamisleirille Saksan miehittämään Puolaan. Siellä surmattiin noin 11 000 Makedonian ja Traakian juutalaista. Myös suunnitelmat Bulgarian oman juutalaisväestön luovuttamisesta etenivät.

Tieto miehitettyjen alueiden juutalaisten luovuttamisesta oli kuitenkin johtanut vastalauseisiin opposition ja ortodoksisen kirkon parissa. Kuten edellä ilmeni ei tämä vastustus auttanut, mutta tämän jälkeen Bulgarian ortodoksinen kirkko ryhtyi entistä voimallisempaan vastarintaan. Kirkko oli toki aiemminkin suhtautunut varautuneesti maan juutalaislakeihin sekä Saksan vaatimuksiin juutalaisten luovuttamisesta, mutta luovutusten alettua alkoi kirkon avoin vastarinta.

Bulgaria toisen maailmansodan aikana. Tummemmalla on alue ennen sotaa. Lännessä ja etelässä miehittämänsä alueet Bulgaria joutui luovuttamaan sodan jälkeen, mutta pohjoisessa Mustaanmereen rajautuva alue jäi osaksi Bulgariaa myös sodan jälkeen, kuten tämän kirjoituksen lopussa ilmenee. Bulgaria olikin ainoa Saksan liittolainen toisessa maailmansodassa, jonka pinta-ala oli sodan loputtua suurempi kuin sen alkaessa. Wikimedia Commons: File:Map of Bulgaria during WWII.png – Wikimedia Commons

Ortodoksipiispat ryhtyvät vastarintaan

Kuultuaan aikeista luovuttaa 8000 Bulgarian juutalaista ja vielä 800 pääkaupunki Sofiasta päätti Sofian metropoliitta Stefan vaatia Bulgarian kuningas Boris III:ta pysäyttämään hankkeen. Stefan oli jo pitkään vastustanut juutalaisten aseman heikentämistä maassa ja nyt hän uhkasi, että mikäli kuningas ei suostu suojelee kirkko näitä luovutettaviksi aiottuja avaamalla näille kirkkojen ja luostarien ovet heille piilopaikoiksi. Stefan kirjoitti kuninkaalle:

"Sydämeni vuotaa verta! Aavistan, että meitä vielä rangaistaan ankarasti siitä, mitä teemme juutalaisille, koska tekomme ovat kunniattomia ja vahingoksi kansallemme."

Metropoliitta Stefan (1878-1957) oli rohkea kirkonmies, joka ei epäröinyt nousta itseään kuningasta vastaan. Wikimedia Commons: File:Стефан (Шоков).jpg - Wikipedia

Tämän jälkeen Stefan saarnasi vielä Sofian katedraalissa juutalaisvainoja vastaan todeten niiden olevan vastaan pitkää bulgarialaisten suvaitsevaisuuden perinnettä.

Plovdivin kaupungissa juutalaisten maasta vieminen eteni ripeämmin kuin pääkaupungissa. 10. maaliskuuta 1943 Plovdivin asemalle koottiin karjankuljetusvaunuihin 8500 juutalaista, joista 1500 oli kaupungin omaa juutalaisväestöä.

Kun Plovdivin metropoliitta Kiril kuuli tästä hän riensi asemalle mukanaan joukko seurakuntalaisiaan. Asemansa antamalla auktoriteetilla hän onnistui pääsemään bulgarialaisten ja saksalaisten sotilaiden sekä SS-miesten ohi vaunujen luokse. Siellä hänen kerrotaan lausuneen kovaan ääneen Vanhan testamentin Ruutin kirjan säkeitä:

"Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani."

Kiril myös rohkaisi vaunuissa olevia juutalaisia luvaten, ettei anna kuljettaa heitä pois. Silminnäkijöiden mukaan hän myös uhkasi mennä ratakiskoille makaamaan, jos juna lähtisi liikkeelle.

Metropoliitan protesti johtikin siihen, että juutalaisten annettiin palata koteihinsa. Kirilin alaisuudessa toiminut pappi Dimtar Petrov puolestaan väärensi ilmeisesti yli tuhat kastetodistusta Plovdivin juutalaisille siinä toivossa, että ne estäisivät näiden luovuttamista.

Kirkon ja useiden merkittävien bulgarialaisten vaikuttajien protestit saivat aikaan sen, että kuningas ja hallitus pistivät juutalaisten siirtohankkeen jäihin toukokuussa 1943, ja kuningas Boriksen äkillinen kuolema saman vuoden elokuussa hautasi sen lopullisesti.

On pohdittu sitä mitkä seikat protestien lisäksi saattoivat vaikuttaa hankkeesta luopumiseen. Syiksi on arveltu Saksan tappiota Stalingradin taistelussa ja siten Saksan sotaonnen kääntymistä. Liittoutuneiden on myös väitetty uhanneen Bulgariaa seurauksilla, mikäli se luovuttaa juutalaisväestönsä.

Metropoliitta Kiril (1901-1971) laittoi itsensä henkilökohtaisesti likoon juutalaisten puolesta uhaten menevänsä makaamaan kiskoille, jos juutalaisilla lastattu juna yrittäisi liikkua. Wikimedia Commons: File:BASA-1318K-1-5972-12-Cyril of Bulgaria.jpg - Wikipedia

Bulgarian juutalaiset kärsivät, mutta selviytyvät

Ei juutalaisten elämä silti tuon päätöksen jälkeenkään mitään juhlaa Bulgariassa ollut. Hallitus näet määräsi 20 000 juutalaista karkotettavaksi Sofiasta maaseudulle. Näiden omaisuus takavarikoitiin ja miehet suljettiin bulgarialaisille keskitysleireille. Nämä olivat siis vankilamaisia leirejä, eivät tuhoamisleirejä, joihin tuo sana usein yhdistetään.

Juutalaiset yrittivät vedota ortodoksikirkon suojeluun, mutta huolimatta metropoliitta Stefanin vastalauseista karkotukset toteutettiin ja Sofian metropoliitan tiloihinkin tehtiin ratsia. Tällöin takavarikoitiin esimerkiksi 490 juutalaisten tekemää kastepyyntöä, joista 386 aikuisille ja 104 lapsille. Stefan ei tämänkään myötä vaiennut, vaan kertoi työtovereilleen kohtaamistaan uhkauksista ja totesi, että ihmisten tulisi tietää ettei valtion pitäisi olla hyvä toisille ja julma toisille.

Tästä kärsimyksestä huolimatta Bulgarian juutalaisten osa oli parempi kuin monien muiden. Koko juutalaisväestö näet selvisi läpi sodan. Syksyllä 1944 puna-armeija valtasi Bulgarian. Vaikkei se tuonutkaan maalle silkkaa onnea ja autuutta oli kuitenkin nyt varmaa, ettei maan juutalaisia luovutettaisi natsien käsiin. Sodan jälkeen lähes koko Bulgarian juutalaisväestö muutti Israeliin niin, että vain 2020-luvun alussa juutalaisia oli Bulgariassa väestönlaskun mukaan vain runsas tuhat, kun taas Israelissa taustaltaan bulgarianjuutalaisia arvioitiin olevan 75 000. Ilmeisesti uusi hallinto ei miellyttänyt, ja vanhakin oli varmasti jättänyt epävarmuuden tulevaisuuden turvallisuudesta. Liian suuri oli ollut valmius luovuttaa heidät surman suuhun.

Kuvassa bulgarianjuutalaiset siirtolaiset nousevat maihin Israelissa Haifan satamassa vuonna 1948.
Wikimedia Commons: File:Ontschepen van emigranten (oliem) uit Bulgarije van het transportschip Bulgaria , Bestanddeelnr 255-1144.jpg - Wikipedia

Mielenkiintoisena seikkana muuten todettakoon, että Bulgaria oli ainoa Saksan liittolainen toisessa maailmansodassa, jonka alue oli sodan jälkeen laajempi kuin ennen sotaa. Vaikka lännessä ja etelässä miehitetyt Makedonian ja Traakian alueet piti luovuttaa sai Bulgaria kuitenkin pitää Romanialta ottamansa Etelä-Dobrudzhan alueen. Tämä alue olikin bulgaarienemmistöinen.

Tarinamme sankaripiispat jatkoivat työtään kommunistisessa Bulgariassa. Sofian metropoliitta Stefan kuoli jo vuonna 1957. Plovdivin metropoliitta Kiril puolestaan valittiin vuonna 1953 Bulgarian patriarkaksi, arvonimi, jota Bulgarian kirkon johtajalla ei ollut ollut sitten 1300-luvun lopun.  Kiril kuoli vuonna 1971. Kumpikin kirkonmies on saanut kuolemansa jälkeen Israelin korkeimman oikeuden johtaman komission antaman arvonimen "vanhurskas kansakuntien joukossa" 11. marraskuuta 2001. Vuonna 2011 sai ensiesityksensä Georgi Andrejevin säveltämä oratorio, joka käsitteli Kirilin toimia juutalaisten pelastamiseksi.

Historiassa on paljon esimerkkejä urheudesta ylivoimaisen ongelman edessä, sankareita, jotka pahuuden vyöry murskaa ja jotka saavat ehkä pelastettua muutamia, mutta eivät saa suuressa kuvassa aikaan muutosta. Bulgariassakaan ei sen miehittämien alueiden juutalaisia kyetty pelastamaan. Kuitenkin varsinaisen Bulgarian juutalaisväestö pelastui ilman, että se koitui heidän auttajiensa kohtaloksi. Siksi se luo valoa tuohon muuten niin synkkään ajanjaksoon muistuttaen, että senkin keskeltä löytyi inhimillisyyttä ja kristillistä lähimmäisenrakkautta.

Israelilainen muistomerkki, jolla kunnioitetaan surmattuja Traakian ja Makedonian juutalaisia sekä niitä bulgarialaisia, jotka kamppailivat juutalaisten pelastamiseksi. Wikimedia Commons: File:Bulgarian Jews Holocaust Memorial, Israel.jpg - Wikipedia

Lähteet:

Tapani Kärkkäinen: Kuinka Bulgarian juutalaiset pelastuivat. Ikonimaalari 1/2017.

Popgueorguiev Stoyan. Yad Vashem. The World Holocaust Remembrance Center. Verkkoversio: Popgueorguiev Stoyan