29.8. Johannes Kastajan kaulanleikkauspäivä

Vielä vuonna 1907 suomalaisessa almanakassa oli merkittynä 29. elokuuta kohdalle "Joh. Kast. k.l.". Lyhenteellä oli karu merkitys: "Johannes Kastajan kaulanleikkauspäivä". Tutustutaanpa tähän muistopäivään ja sen perinteisiin.

Kreikkalainen ikoni 1700-luvun jälkipuoliskolta kuvaa Johannes Kastajan mestausta sarjakuvamaiseen tapaan. Taaempana pää on jo leikattu. Ylhäällä taivaat avautuvat vastaanottamaan Johannesta. Wikimedia Commons: File:The Beheading of St John the Baptist - Google Art Project.jpg - Wikimedia Commons

Surkeat syntymäpäivät

Muistopäivän taustat ovat traagiset. Johannes Kastajahan oli Raamatussa Jeesuksen aikaan elänyt parannussaarnaaja, joka kastoi Jeesuksen ja kehotti ihmisiä seuraamaan tätä. Johannes Kastaja vangittiin, kun hän moitti kuningas Herodes Antipasta (k. v. 39 jälkeen) siitä, että tämä oli ottanut vaimokseen veljensä Filippoksen vaimon, Herodiaan. Kuningas, tai oikeammin neljännesruhtinas, hän kun sai hallita vain osaa valtakunnasta roomalaisten luvalla, ei kuitenkaan uskaltanut mestata Johannesta, joka nautti laajaa kansansuosiota.

Kuninkaan syntymäpäivillä Herodiaksen tytär, siis Herodeksen tytärpuoli, tanssi juhlaväelle. Kuningas lupasi tanssista ihastuneena tytölle lahjaksi mitä vain tämä keksi pyytää, jolloin tyttö kysyi äidiltään neuvoa. Herodias käski pyytää Johannes Kastajan päätä. Kuningas ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin suostua, olihan hän antanut lupauksen vieraidensa kuullen. Niin pyöveli mestasi vankilassa Johanneksen ja antoi tämän pään vadille asetettuna tytölle, joka antoi sen äidilleen.

Giovanni Andrea Ansaldo (1584-1638) on maalauksessaan noin v. 1630 kuvannut Salomen antamassa äidilleen Johannes Kastajan päätä, teloituspaikan näkyessä taustalla. Herodias esiintyy kuvassa uhkaavana ja Johannesta vielä kuolleenakin vihaavana. Muu seurue taas seuraa tilannetta vakavana, jopa murheissaan, Herodes ehkä hieman katuvankin näköisenä. Wikimedia Commons: File:Andrea Ansaldo - Herodias presented with the Head of the Baptist by Salome - Google Art Project.jpg - Wikimedia Commons

Tapahtumasta ei kerrota vain Raamatussa, vaan juutalainen historioitsija Josefus (n. 37 - n. 100) on kirjoittanut Johanneksesta kirjassaan Juutalaisten muinaisajat, vaikkei kirjassaan käsittele mestauksen syytä. Hän myös mainitsee tytön nimeksi Salome, Raamatussa häntä ei nimetä.

Tämä syntymäpäivien karu käänne on muuten eräs perustelu sille, miksi Jehovan todistajat eivät vietä syntymäpäiviä. Syntymäpäivien vietto mainitaan Raamatussa vain kahdessa yhteydessä (toinen on 1. Moos. 40:20, jossa kerrotaan Egyptin faaraon teloituttaneen syntymäpäivänään ylimmäisen leipojansa), ja molemmissa joku surmataan. Tähän voidaan kuitenkin todeta vastaväitteeksi, että kertomuksissa ei puhuta mitään siitä, oliko väärin kokoontua viettämään syntymäpäiviä, vaan näistä syntymäpäivistä kerrotaan meille siksi, mitä niiden yhteydessä tapahtui. Tiedämme näistä kertomuksista, että noina aikoina oli tapana viettää syntymäpäiviä, ja toivottavasti ymmärrämme, että surmatyöt ovat kurja tapa viettää syntymäpäiväänsä.

Raamatun kuvauksen perusteella mestaus osuisi ilmeisesti muutamaa viikkoa ennen pääsiäistä, mutta kun 300-luvulla keisari Konstantinus Suuri ja hänen äitinsä Helena vihityttivät Sebastessa kirkon Johanneksen haudan päälle 29. elokuuta alettiin mestauksen muistoa viettää tuona päivänä. Idässä tuo päivä vakiintui jo 300-luvulla, leviten länteen 400-luvulla ja ollen siellä yleinen 800-luvulta alkaen.

Suomalaista viettoa ja perinteitä

Suomen osalta varhaisin tieto päivän viettämisestä on vuodelta 1324, jolloin se oli yksinkertainen kirkkojuhla. Missale Aboense:ssa vuodelta 1488 päivää kutsutaan nimellä Decollatio Johannis, kaula on latinaksi 'collum'. Mikael Agricola kutsui vuoden 1544 Rukouskirjassaan päivää nimellä Johannesen Castaijan caulan lecaus. Virsikirjojen kalenterissa se säilyi vuoteen 1845, ja almanakassa tosiaan aina vuoteen 1907, tosin lyhennetyllä nimellä. Katolinen ja ortodoksinen kirkko viettävät tätä muistopäivää edelleen, kun taas luterilaisessa kirkossa sen teemoista puhutaan, jos puhutaan, muina Johannes Kastajan muistopäivinä, kuten tämän syntymäpäivänä eli juhannuksena, ehkä myös 3. adventtina.

Vielä vuoden 1907 almanakasta elokuun 29. päivän kohdalta Johannes Kastajan mestauksen muistopäivä löytyy, vaikkakin lyhenteenä. Yliopiston Almanakkatoimisto

Synkän teeman vuoksi mistään varsinaisesta juhlapäivästä ei ole ollut kyse. Päivä on kuitenkin ollut pyhä, eikä suomalaisessa perinteessä silloin ole saanut muokata peltoa eikä kylvää ruista viljaonnen menettämisen uhalla. Toisaalta niittyjen ja ojien perkaamiseen niissä kasvavista pajuista, pihlajista sun muista tämä päivä soveltui. Ehkä taustalla oli mielleyhtymä katkaisemiseen. Vihdissä esimerkiksi sanottiin, että tänä päivänä katkaistut puut kuivuvat niin, etteivät enää kasva ja Tyrväällä uskottiin puun tappamiseen riittävän tänään senkin, että pistää naskalilla puun kuoren rikki.

Kuten edellä tuli todettua viettää ortodoksinen kirkko edelleen tätä muistopäivää, jota se kutsuu nimellä "Herran edelläkävijän ja kastajan Johanneksen mestaus", ja ortodoksisessa kalenterissa onkin tänäänkin Johanneksen ja sen johdannaisten nimipäivät. Heillä on muuten runsaasti muitakin Johannekseen liittyviä muistopäiviä, luterilaisille yhteneväisesti syntymän muistopäivä, joka ortodokseilla on kiinteästi 24.6., mutta lisäksi Johanneksen vanhempien profeetta Sakariaan ja vanhurskaan Elisabetin muistopäivä 5.9., Johanneksen sikiämisen muistopäivä 23.9., Johannes Kastajan teofanian jälkeinen muistopäivä 7.1., hänen kunniallisen päänsä ensimmäisen ja toisen löytymisen muistopäivä 24.2. sekä kunniallisen pään kolmannen löytymisen muistopäivä 25.5. Melkoinen määrä tilaisuuksia muistella Johannes Kastajaa, eikö?

Mestauksen muistopäivä poikkeaa näistä surullisen teemansa vuoksi. Siksi se on ortodokseilla paastopäivä. Karjalan ortodoksien parissa tunnettiin edellä mainittu katkaistujen puiden kuivumiseen liittyvä perinne, ja päivää kutsuttiinkin myös Kuiva-Iivanaksi. Salmin alueella ajateltiin, että jos tuona päivänä poimii marjoja kuivuu tuo marjastuspaikka niin, ettei siellä kasva marjoja enää koskaan.

Antonio Cabral Bejaranon (1798-1861) maalauksessa pyöveli asettaa Johanneksen pään Salomen pitelemälle vadille. Maassa lojuvassa ristissä lukevat latinaksi Johanneksen Jeesuksesta lausumat sanat: "Ecce Agnus Dei", "Katso, Jumalan Karitsa". Wikimedia Commons: File:Degollación del Bautista, de Antonio Cabral Bejarano (Real Academia de Bellas Artes de San Fernando).jpg - Wikimedia Commons

Vaikka marjojen poimintakielto liittynee ensi sijassa työnteon välttämiseen pyhäpäivänä, on siihen voitu liittää myös kielto syödä marjoja. Kansanperinne on näet ainakin Suistamolla sisältänyt ajatuksen, että tuona päivänä marjojen sisältämä neste on Johannes Kastajan verta.

Johannes Kastajan surmaamisesta kuultuaan Jeesuksen mainitaan menneen yksinäisyyteen, ilmeisesti Johanneksen kohtaloa surrakseen (Matt. 14:13). Jos itse Jeesus näki tarpeelliseksi pysäyttää hetkeksi toimintansa Johanneksen muistoksi, niin ehkä tällä muistopäivällä on tarkoituksensa tänäkin päivänä.

Lähteet:

Herran edelläkävijän ja kastajan Johanneksen mestaus 29.8. Suomen ortodoksinen kirkko. Verkossa: Herran edelläkävijän ja kastajan Johanneksen mestaus 29.8. - Suomen ortodoksinen kirkko

Jouko N. Martikainen ja Osmo Vatanen (toim.): Muistopäivien kirja. Sanctorale. Väyläkirjat 2024.

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. Vuoden 1985 painos.

24.8. Pärttylin päivä eli apostoli Bartolomeuksen päivä

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

24. elokuuta seisoo kalenterissa Pertun nimipäivä, ruotsinkielisessä kalenterissa Bertel ja Bertil. Aiemmin tuolloin kalentereissa ovat seisoneet Bartholomeus, Bartolomeus, Pertteli, Perttuli, Perttyli, Pärttyli. Nämä ovat kaikki variantteja ensin mainitusta apostoli Bartolomeuksesta. Mutta kuka hän oli, ja miksi hänen muistopäivänsä on ollut merkittävä entisaikoina? Selvitetäänpä tämä.

Bartolomeus Sistiiniläiskappelin katossa Michelangelon kuvaamana 1535-1541. Bartolomeuksella on toisessa kädessään nylkyveitsi ja toisessa oma nahkansa, jotka liittyvät karulla tavalla hänen elämäntarinaansa, kuten lukemalla eteenpäin selviää. Wikimedia Commons: File:Last judgement.jpg - Wikimedia Commons

Salaperäinen apostoli

Bartolomeus mainitaan Uudessa testamentissa ainoastaan apostoleita luetellessa eikä Johanneksen evankeliumissa mainita häntä lainkaan. Siksi hänen onkin perinteisesti ajateltu olevan sama henkilö kuin Johanneksen evankeliumissa mainittu Natanael, sillä tämä ei puolestaan esiinny toisten evankeliumien luetteloissa. Natanaelista puolestaan löytyisikin Johannekselta muutakin aineistoa kuin pelkkä nimi. 

Bartolomeushan eli Βαρθολομαίος, 'Bartholomaios', merkitsee lähinnä "Tolmain poikaa", Natanael puolestaan "Jumala on antanut", jolloin on mahdollista spekuloida miehen olleen Natanael Tolmainpoika. Idässä käsitys näiden kahden yhteydestä vakiintui 800-luvulla ja lännessä parisataa vuotta myöhemmin. Kuitenkin tästä on pitkin kirkon historiaa oltu montaa mieltä, enkä kykene tässä syventymään kysymykseen siinä määrin, että voisin muodostaa omaa näkemystäni aiheesta.

Bartolomeus esiintyy veitsineen muun muassa Sauvon kirkon seinämaalauksissa. Itse otettu.

Raamatun ulkopuolinen perimätieto kertoo Bartolomeuksen saarnanneen evankeliumia Intiassa, jonne hän olisi jättänyt Matteuksen evankeliumin, sekä Armeniassa ja joutuneen surmatuksi ristillä, mitä ennen hänet oli nyljetty elävältä. Tämän vuoksi hänellä onkin tunnuskuvanaan kädessään nylkyveitsi, toisinaan hän kantaa myös nahkaansa.

Eusebios mainitsee osan näistä tiedoista Kirkkohistoriassaan. Hänen mukaansa Aleksandriassa kristillistä koulua johtanut, 200-luvun alkupuolella kuollut Pantenus olisi matkannut intialaisten luo ja huomannut, että joillakuilla siellä oli jo entuudestaan Matteuksen evankeliumi ja että nämä olivat oppineet tuntemaan Kristuksen. Pantenuksen välittämän tiedon mukaan apostoli Bartolomeus oli tämän kirjan heille antanut. Ilmeisesti muuten antiikin lähteissä on voitu puhua myös Persian itä- ja eteläosista Intiana, mikä ehkä on uskottavampi Bartolomeuksen saarna-alue, varsinkin kun se ei ole kaukana myöskin Bartolomeuksen kohteena olleesta Armeniasta.

Bartolomeuksen kunnioitus maailmalla ja meillä

Bartolomeuksen muistoa kunnioitetaan maailmalla erityisesti niillä paikkakunnilla, joilla on hänelle omistettu kirkko. Esimerkiksi Italian Fiumalbossa kaupunki valaistaan päivän aattona tuhansin kynttilöin illan huipentuessa ilotulitukseen.

Pärttylinaattona valaistua Fiumalbon raittia v. 2011. Wikimedia Commons: 
File:Fiumalbo - Aia Chioccia San Bartolomeo 2011.jpg - Wikipedia

Kolkkoa kaikua päivän nimelle tuo puolestaan vuoden 1572 Ranskassa tapahtunut Pärttylinyön verilöyly, jossa ilmeisesti kuningas Kaarle IX:n sijaishallitsija Katariina de' Medicin yllytyksestä katolilaiset väkijoukot murhasivat tuhansittain hugenoteiksi kutsuttuja Ranskan protestantteja.

Pärttylinyön verilöyly on antanut Pärttylin nimelle karmean kaiun. Tämän maalauksen aiheesta on tehnyt hugenottitaiteilija François Dubois, joka oli aikalainen, joskin epäselvää oliko hän myös silminnäkijä. Bartolomeukseen tätä onnetonta tapausta ei yhdistä muu kuin päivämäärä. Wikimedia Commons: File:La masacre de San Bartolomé, por François Dubois.jpg - Wikipedia

Vaikka Bartolomeuksen päivä on ollut Suomessa pyhäpäivä aina vuoteen 1772 asti (jolloin, kuten lukijat täältä muistavat, Kustaa III karsi pyhäpäiviä: Kirkkohistorian kahinaa: Naissaarnaajia ja villiä hurmosta: Oriveden herätys 1770-luvulla ) ei hänen muistonsa ole ollut täällä kovin vahva. Silti hänelle on omistettu ainakin pari kirkkoa. Näistä tunnetumpi on Perttelin kirkko nykyisessä Salossa. Koko entinen Perttelin kuntakin sai nimensä kyseiseltä apostolilta, vaikkakin suomalaistuneessa muodossa, ja Bartolomeus esiintyy Perttelin vanhassa vaakunassakin. Paikka on tunnettu Perttelinä jo 1400-luvun alkupuolelta, joten myös edeltävä kirkko on omistettu hänelle. Vielä luterilaisena aikana paikkakunnalla on pidetty pärttylinmarkkinoita.

Bartolomeus on nylkyveitsineen pääosassa tässä Gustaf von Numersin suunnittelemassa Perttelin vaakunassa. Pertteli liitettiin Saloon v. 2009. Wikimedia Commons: File:Pertteli.vaakuna.svg - Wikipedia

Toinen Perttelin kirkko sijaitsee Laitilan Soukaisten kylässä, missä pieni, ilmeisesti 1700-luvulla rakennettu kyläkirkko on omistettu tälle apostolille. Ehkä sitä ovat edeltäneet aiemmat samalle pyhälle omistetut puukirkot. Soukaisissa ja sen lähikylissä Valvaisissa ja Vahantaustassa mainitaan Pärttyliä sekä sitä seuranneita sunnuntaita ja maanantaita vietetyn aikoinaan juhlavin menoin, joskus riehakkaastikin, ilmeisesti 1800-luvun lopulle asti.

Kainuussa Pärttylin päivä oli kirkollisesti merkittävä päivä, sillä Puolangalla ja Suomussalmella oli tapana mennä Pärttylin sunnuntaina joukolla kirkkoon vieden samalla papille tämän kesältä kertyneet saatavat eli voit ja vasikannahat. Muillakin Kainuun paikkakunnilla vietettiin Pärttyliä samaan tapaan, tosin Ristijärvellä ja Kajaanissa vasta viikkoa myöhemmin, jotta voitiin ensin osallistua muiden juhliin.

Varsinais-Suomessa 1500-luvun alussa rakennettu Perttelin kirkko kantaa Bartolomeuksen muistoa. Pertteli tiedetään jo 1400-luvulta, eli myös tätä edeltänyt kirkko on ollut saman apostolin nimikko.
Wikimedia Commons: File:Perttelin kirkko.jpg - Wikimedia Commons

Paltamossa isännät saapuivat pappilaan jo lauantai-iltana voikontteineen ja emännillä oli ruustinnalle tuliaisiksi juusto- ja leipänyytti. On pohdittu oliko jokin alueen kirkoista ollut ennen Bartolomeukselle pyhitetty ja sen myötä ajankohta oli vakiintunut papinsaatavien maksuun, kun ennenkin oli silloin joukolla kokoonnuttu yhteen. Väenkokoukset tarkoittivat toki muutakin kuin kirkollisia menoja, ja osan nuorista neidoista ajatuksia kuvastaa vanha sananparsi "Ennen kesä lehmättä kuin Perttulin yö pojitta".

Ajan merkkinä ja sään määrittäjänä

Pärttyliä on kansanperinteessä pidetty monesti syksyn alkuna. Kasvukausi päättyy, vedet jäähtyvät, linnut valmistautuvat lähtöön eivätkä luonnon eläimet enää tässä kohtaa lisäänny. "Mikä pisti Pertun päähän,, teki mustikan mustaksi, teki yön pimeäksi, toipa pellolle kokkosen, toipa tulta tupasehen". "Ei sikiä siipilintu päivän Perttulin perästä". Syysviljojen kylvö pitikin tehdä ennen Pärttyliä. Niinpä Sakkolassa sanottiin: "Kylvä, kynnä uutisel, Lauri [10.8.], Pärttyli välil, jos on vanhast varoa, ala panna Pietärilt [29.6.]!"

Laitilan Soukaisten kylän vaatimaton kyläkirkko on omistettu sekin Perttelille eli Bartolomeukselle. 
Senkin juuret ulottuvat luultavasti paljon kauemmas kuin nykyisen kirkon fyysinen olomuoto.
Wikimedia Commons: File:Laitila Perttelin kirkko.jpg - Wikimedia Commons

Vaikka monen muun touhun loppu oli Pärttylissä, niin metsälintujen pyynnin puolestaan ajateltiin alkavan juuri silloin, samoin jäniksen pyynnin, Peräpohjolassa myös peuran. "Tee Perttuna permiä, sata sadinta, viisikymmentä vipua, jollet niillä mitään saa, olet kovan onnen lapsi".

Säätäkin Pärttylinä on ennusteltu, kuten muinakin vanhoina merkkipäivinä. "Mitä päivä Pärttylinä, sitä sää sinä syksynä". Joskus sen on sanottu ennustavan koko talvikauden ilmoja: "Minkälainen päivä Pärttylinä, sitä matka Maariaan".

Bartolomeuksen kirkolliseen puoleen liittyvää perinnettä ei ole kansanperinteessä paljon, mutta sentään jotakin. Töysässä on tiedetty Pärttylin joutuneen nyljetyksi ja siksi on sateesta tuona päivänä todettu: "Jos Pertteli ei saa pitää nahkaansa kuivana, niin ei liioin maamies saa viljaansa laariin kuivana".

Muistetaan Pärttyli

Bartolomeus ei siis ole apostoleista tunnetuimpia, eikä hänestä tosiaan paljoa tiedetä, ellei hän sitten ole Johanneksen esittelemä Natanael. Siitä huolimatta hän on kuulunut apostolien valittuun joukkoon ja tehnyt oman osansa evankeliumin levittämisessä, ehkä jopa niissä maissa, jotka perimätieto tuntee. Perimätieto kertoo myös miehestä, joka on ollut valmis kärsimään sen puolesta, minkä on uskonut oikeaksi. Siis kärsimään, ei laittanut muita kärsimään.

Bartolomeus kannattaa siis muistaa, eikä ainoastaan siksi, että voi todeta syksyn todellakin saapuneen. Vaikka hauska ajanmerkki sekin.

Ahvenanmaan Kumlingen kirkon seinämaalauksissa Bartolomeus kantaa paitsi nylkyveistä
 myös omaa nahkaansa. Wikimedia Commons: File:Kumlinge church Saint Bartholomew.jpg - Wikimedia Commons

Lähteet:

Eusebius Kesarealainen: Eusebiuksen kirkkohistoria. Alkuteos vuosina 311, 314 ja 325. Suomentanut Ivar A. Heikel 1937, Verkkoversio: Eusebiuksen Kirkkohistoria / kreikan kielestä kääntänyt sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Ivar A. Heikel. - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Jouko N. Martikainen ja Osmo Vatanen (toim.): Muistopäivien kirja. Sanctorale. Väyläkirjat 2024.

SKVR XIII2 4939. SKVR -tietokanta. Verkossa: http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kvr-076507

Jukka Vehmas: Valko ja Soukainen. Laitilan kylien varhaisvaiheet -sivusto. Laitilan Oppaat ry 2006. Verkossa: Laitilan kylien varhaisvaiheet

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. Vuoden 1985 painos.

Ortodoksipiispat pelastivat Bulgarian juutalaiset holokaustilta

 Kirjoittanut: Ossi Tammisto

Kirjastossa osui käsiini Ikonimaalari -lehti 1/2017, jonka teemaksi mainittiin kannessa Ihmeet. Sitä selatessa silmäni osuivat hyvin kiinnostavaan artikkeliin, joka loi itselleni uuden näkökulman holokaustin kauheisiin vaiheisiin. Tämä näkökulma oli yllättävä erityisesti siksi, että se antoi tuohon synkkään ajanjaksoon valonpilkahduksen: rohkeiden ihmisten toiminta saattoi pelastaa lukemattomien ihmisten hengen. Niinpä haluan täällä kertoa siitä, miten erityisesti kahden ortodoksipiispan rohkea toiminta pelasti Bulgarian noin 50 000 hengen juutalaisyhteisön joukkotuholta. Tekstini perustuu valtaosin kyseiseen artikkeliin, mutta jotakin yritin poimia muualtakin.

Bulgaria Saksan asetoverina

Bulgaria oli vuodesta 1941 Saksan liittolainen ja myötäili tämän politiikkaa. Maassa oli säädetty juutalaisvastaisia lakeja, jotka olivat aiheuttaneet juutalaisten virkamiesten erottamisia. Lisäksi juutalaisten oikeus valita asuinpaikkansa oli rajallinen ja juutalaisten ja kristittyjen väliset avioliitot oli kielletty.

Kuvassa Bulgarian kuningas Boris III ja Saksan johtaja Adolf Hitler kättelevät. Bulgaria oli Saksan liittolainen ja pyrki siksi myötäilemään Saksaa myös juutalaispolitiikassaan. Wikimedia Commons: File:Boris III de Bulgarie en compagnie d'Hitler.jpg - Wikipedia

Saksan liittolaisena Bulgaria sai haltuunsa alueita Jugoslaviasta ja Kreikasta. Keväällä 1942 Saksa pyysi Bulgarialta alueillaan olevien juutalaisten luovuttamista Saksaan. Aluksi suostuttiin vain miehitettyjen alueiden juutalaisten luovutukseen, jotka maaliskuussa 1943 kuljetettiin Treblinkan tuhoamisleirille Saksan miehittämään Puolaan. Siellä surmattiin noin 11 000 Makedonian ja Traakian juutalaista. Myös suunnitelmat Bulgarian oman juutalaisväestön luovuttamisesta etenivät.

Tieto miehitettyjen alueiden juutalaisten luovuttamisesta oli kuitenkin johtanut vastalauseisiin opposition ja ortodoksisen kirkon parissa. Kuten edellä ilmeni ei tämä vastustus auttanut, mutta tämän jälkeen Bulgarian ortodoksinen kirkko ryhtyi entistä voimallisempaan vastarintaan. Kirkko oli toki aiemminkin suhtautunut varautuneesti maan juutalaislakeihin sekä Saksan vaatimuksiin juutalaisten luovuttamisesta, mutta luovutusten alettua alkoi kirkon avoin vastarinta.

Bulgaria toisen maailmansodan aikana. Tummemmalla on alue ennen sotaa. Lännessä ja etelässä miehittämänsä alueet Bulgaria joutui luovuttamaan sodan jälkeen, mutta pohjoisessa Mustaanmereen rajautuva alue jäi osaksi Bulgariaa myös sodan jälkeen, kuten tämän kirjoituksen lopussa ilmenee. Bulgaria olikin ainoa Saksan liittolainen toisessa maailmansodassa, jonka pinta-ala oli sodan loputtua suurempi kuin sen alkaessa. Wikimedia Commons: File:Map of Bulgaria during WWII.png – Wikimedia Commons

Ortodoksipiispat ryhtyvät vastarintaan

Kuultuaan aikeista luovuttaa 8000 Bulgarian juutalaista ja vielä 800 pääkaupunki Sofiasta päätti Sofian metropoliitta Stefan vaatia Bulgarian kuningas Boris III:ta pysäyttämään hankkeen. Stefan oli jo pitkään vastustanut juutalaisten aseman heikentämistä maassa ja nyt hän uhkasi, että mikäli kuningas ei suostu suojelee kirkko näitä luovutettaviksi aiottuja avaamalla näille kirkkojen ja luostarien ovet heille piilopaikoiksi. Stefan kirjoitti kuninkaalle:

"Sydämeni vuotaa verta! Aavistan, että meitä vielä rangaistaan ankarasti siitä, mitä teemme juutalaisille, koska tekomme ovat kunniattomia ja vahingoksi kansallemme."

Metropoliitta Stefan (1878-1957) oli rohkea kirkonmies, joka ei epäröinyt nousta itseään kuningasta vastaan. Wikimedia Commons: File:Стефан (Шоков).jpg - Wikipedia

Tämän jälkeen Stefan saarnasi vielä Sofian katedraalissa juutalaisvainoja vastaan todeten niiden olevan vastaan pitkää bulgarialaisten suvaitsevaisuuden perinnettä.

Plovdivin kaupungissa juutalaisten maasta vieminen eteni ripeämmin kuin pääkaupungissa. 10. maaliskuuta 1943 Plovdivin asemalle koottiin karjankuljetusvaunuihin 8500 juutalaista, joista 1500 oli kaupungin omaa juutalaisväestöä.

Kun Plovdivin metropoliitta Kiril kuuli tästä hän riensi asemalle mukanaan joukko seurakuntalaisiaan. Asemansa antamalla auktoriteetilla hän onnistui pääsemään bulgarialaisten ja saksalaisten sotilaiden sekä SS-miesten ohi vaunujen luokse. Siellä hänen kerrotaan lausuneen kovaan ääneen Vanhan testamentin Ruutin kirjan säkeitä:

"Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani."

Kiril myös rohkaisi vaunuissa olevia juutalaisia luvaten, ettei anna kuljettaa heitä pois. Silminnäkijöiden mukaan hän myös uhkasi mennä ratakiskoille makaamaan, jos juna lähtisi liikkeelle.

Metropoliitan protesti johtikin siihen, että juutalaisten annettiin palata koteihinsa. Kirilin alaisuudessa toiminut pappi Dimtar Petrov puolestaan väärensi ilmeisesti yli tuhat kastetodistusta Plovdivin juutalaisille siinä toivossa, että ne estäisivät näiden luovuttamista.

Kirkon ja useiden merkittävien bulgarialaisten vaikuttajien protestit saivat aikaan sen, että kuningas ja hallitus pistivät juutalaisten siirtohankkeen jäihin toukokuussa 1943, ja kuningas Boriksen äkillinen kuolema saman vuoden elokuussa hautasi sen lopullisesti.

On pohdittu sitä mitkä seikat protestien lisäksi saattoivat vaikuttaa hankkeesta luopumiseen. Syiksi on arveltu Saksan tappiota Stalingradin taistelussa ja siten Saksan sotaonnen kääntymistä. Liittoutuneiden on myös väitetty uhanneen Bulgariaa seurauksilla, mikäli se luovuttaa juutalaisväestönsä.

Metropoliitta Kiril (1901-1971) laittoi itsensä henkilökohtaisesti likoon juutalaisten puolesta uhaten menevänsä makaamaan kiskoille, jos juutalaisilla lastattu juna yrittäisi liikkua. Wikimedia Commons: File:BASA-1318K-1-5972-12-Cyril of Bulgaria.jpg - Wikipedia

Bulgarian juutalaiset kärsivät, mutta selviytyvät

Ei juutalaisten elämä silti tuon päätöksen jälkeenkään mitään juhlaa Bulgariassa ollut. Hallitus näet määräsi 20 000 juutalaista karkotettavaksi Sofiasta maaseudulle. Näiden omaisuus takavarikoitiin ja miehet suljettiin bulgarialaisille keskitysleireille. Nämä olivat siis vankilamaisia leirejä, eivät tuhoamisleirejä, joihin tuo sana usein yhdistetään.

Juutalaiset yrittivät vedota ortodoksikirkon suojeluun, mutta huolimatta metropoliitta Stefanin vastalauseista karkotukset toteutettiin ja Sofian metropoliitan tiloihinkin tehtiin ratsia. Tällöin takavarikoitiin esimerkiksi 490 juutalaisten tekemää kastepyyntöä, joista 386 aikuisille ja 104 lapsille. Stefan ei tämänkään myötä vaiennut, vaan kertoi työtovereilleen kohtaamistaan uhkauksista ja totesi, että ihmisten tulisi tietää ettei valtion pitäisi olla hyvä toisille ja julma toisille.

Tästä kärsimyksestä huolimatta Bulgarian juutalaisten osa oli parempi kuin monien muiden. Koko juutalaisväestö näet selvisi läpi sodan. Syksyllä 1944 puna-armeija valtasi Bulgarian. Vaikkei se tuonutkaan maalle silkkaa onnea ja autuutta oli kuitenkin nyt varmaa, ettei maan juutalaisia luovutettaisi natsien käsiin. Sodan jälkeen lähes koko Bulgarian juutalaisväestö muutti Israeliin niin, että vain 2020-luvun alussa juutalaisia oli Bulgariassa väestönlaskun mukaan vain runsas tuhat, kun taas Israelissa taustaltaan bulgarianjuutalaisia arvioitiin olevan 75 000. Ilmeisesti uusi hallinto ei miellyttänyt, ja vanhakin oli varmasti jättänyt epävarmuuden tulevaisuuden turvallisuudesta. Liian suuri oli ollut valmius luovuttaa heidät surman suuhun.

Kuvassa bulgarianjuutalaiset siirtolaiset nousevat maihin Israelissa Haifan satamassa vuonna 1948.
Wikimedia Commons: File:Ontschepen van emigranten (oliem) uit Bulgarije van het transportschip Bulgaria , Bestanddeelnr 255-1144.jpg - Wikipedia

Mielenkiintoisena seikkana muuten todettakoon, että Bulgaria oli ainoa Saksan liittolainen toisessa maailmansodassa, jonka alue oli sodan jälkeen laajempi kuin ennen sotaa. Vaikka lännessä ja etelässä miehitetyt Makedonian ja Traakian alueet piti luovuttaa sai Bulgaria kuitenkin pitää Romanialta ottamansa Etelä-Dobrudzhan alueen. Tämä alue olikin bulgaarienemmistöinen.

Tarinamme sankaripiispat jatkoivat työtään kommunistisessa Bulgariassa. Sofian metropoliitta Stefan kuoli jo vuonna 1957. Plovdivin metropoliitta Kiril puolestaan valittiin vuonna 1953 Bulgarian patriarkaksi, arvonimi, jota Bulgarian kirkon johtajalla ei ollut ollut sitten 1300-luvun lopun.  Kiril kuoli vuonna 1971. Kumpikin kirkonmies on saanut kuolemansa jälkeen Israelin korkeimman oikeuden johtaman komission antaman arvonimen "vanhurskas kansakuntien joukossa" 11. marraskuuta 2001. Vuonna 2011 sai ensiesityksensä Georgi Andrejevin säveltämä oratorio, joka käsitteli Kirilin toimia juutalaisten pelastamiseksi.

Historiassa on paljon esimerkkejä urheudesta ylivoimaisen ongelman edessä, sankareita, jotka pahuuden vyöry murskaa ja jotka saavat ehkä pelastettua muutamia, mutta eivät saa suuressa kuvassa aikaan muutosta. Bulgariassakaan ei sen miehittämien alueiden juutalaisia kyetty pelastamaan. Kuitenkin varsinaisen Bulgarian juutalaisväestö pelastui ilman, että se koitui heidän auttajiensa kohtaloksi. Siksi se luo valoa tuohon muuten niin synkkään ajanjaksoon muistuttaen, että senkin keskeltä löytyi inhimillisyyttä ja kristillistä lähimmäisenrakkautta.

Israelilainen muistomerkki, jolla kunnioitetaan surmattuja Traakian ja Makedonian juutalaisia sekä niitä bulgarialaisia, jotka kamppailivat juutalaisten pelastamiseksi. Wikimedia Commons: File:Bulgarian Jews Holocaust Memorial, Israel.jpg - Wikipedia

Lähteet:

Tapani Kärkkäinen: Kuinka Bulgarian juutalaiset pelastuivat. Ikonimaalari 1/2017.

Popgueorguiev Stoyan. Yad Vashem. The World Holocaust Remembrance Center. Verkkoversio: Popgueorguiev Stoyan