"Pakanallinen" pääsiäinen, Ištar ja muita hölmöjä salaliittoteorioita

Kirjoittanut:

Ossi Tammisto

Seurailen jonkin verran englanninkielisiä apologeettisia eli kristinuskoa puolustavia Youtube -kanavia. Monesti ne kristinuskoa koskevat mielikuvitukselliset väitteet ja niiden torjumiset saavat välillä suorastaan huvittumaan: nämäkö todella ovat jonkun mielestä uskottavia syytöksiä ja järkeviä kritiikin kohteita?

Kun nyt kuitenkin pääsiäisen aikoihin sain nähdä ihan suomeksi jonkun kirjoittavan pääsiäisen pakanallisista juurista perustellen tätä muun muassa Easter -nimen taustoilla sain havaita, että mitä pöhköimmät jutut saattavat levitä myös tänne. Niinpä kirjoitan nyt juuri tästä ja parista muusta pääsiäisjutusta vielä näin jälkijunassa. Todetaan heti alkuun, että pitääkseni tämän luettavan pituisena en syvenny kaikkiin yksityiskohtiin kovin pitkälle (tai ainakin yritän olla menemättä), mutta lähteistä pääsee syvemmälle.

Nykytiktokkarit skotlantilaisen pastorin oppilaina

Englanninkielisessä maailmassa, varsinkin nykyään Tiktok -videoilla, kiertää näet väite pääsiäisen pakanallisista kytköksistä ja kuinka kyseessä olisi alkujaan Astarten eli Ištarin juhla. Katsokaas, Ištar ja Easter. Selvä yhteys, eikö vain?

No eihän se ole. Väite Ištarin ja pääsiäisen yhteydestä putkahtaa esiin vuonna 1853, kun Skotlannin vapaakirkon pastori Alexander Hislop julkaisi pamflettinsa The Two Babylons, jossa hän uutterasti  pyrki osoittamaan katolisen kirkon pakanallisuuden. Vuonna 1858 teos ilmestyi laajennettuna kirjana. Hänen teorioitaan ovat sittemmin hyödyntäneet niin uuspakanat kuin ateistitkin hyökätessään kristinuskoa vastaan. Mitä lie Hislop tästä tuumisi?

Alexander Hislop (1807-1865) oli Skotlannin vapaakirkon pastori, jonka inho katolista kirkkoa kohtaan sai hänet kehittelemään mitä mielikuvituksellisempia väitteitä, jotka ovat sen jälkeen palvelleet myös kristinuskon vastustajien työkalupakissa. Wikimedia Commons: File:Alexander Hislop.jpg - Wikimedia Commons

Hislop hyödynsi teoksessaan runsaasti Austen Henry Layardin julkaisuja tämän tutkimuksista Ninivessä, joka oli löydetty aivan hiljan, vuonna 1851. Tämä antoi vaikutelman Hislopin teoksen perustumisesta uusimpaan tutkimukseen. Vaikutelma oli varsin pettävä.

Mitä Hislop siis väittää? Erillisessä pääsiäistä koskevassa luvussa hän aloittaa näin:

"Then look at Easter. What means the term Easter itself? It is not a Christian name. It bears its Chaldean origin on its very forehead. Easter is nothing else than Astarte, one of the titles of Beltis, the queen of heaven, whose name, as pronounced by the people Nineveh, was evidently identical with that now in common use in this country. That name, as found by Layard on the Assyrian monuments, is Ishtar."

Eli hän selittää, kuinka pääsiäisen englanninkielinen nimi olisi peräisin kaldealaisesta uskonnosta ja Astarte -jumalattaresta, jota assyrialaiset kutsuivat Ištariksi. Tästä sitten tehdään mitä monimutkaisempia johtopäätöksiä. Muun muassa mainitaan häntä juhlitun huhtikuussa aikana, jota pakanalliset britit olisivat kutsuneet nimellä Easter-monath.

Astarten alttari on on itse asiassa löytynyt Britanniasta. Tämä ei sinänsä yllätä, sillä monietnisessä Rooman valtakunnassa väestö ja myös väen uskonnot liikkuivat laajalti. Emme voi tietää levisikö hänen kulttinsa myös alkuperäisväestön parissa vai oliko kyse vain niiden uskonnosta, jotka olivat muuttaneet nykyisestä Lähi-Idästä. Joka tapauksessa alttari oli nimetty Astarten, ei Ištarin nimellä, joten yhteys jälkimmäisen ja Easter -sanan välillä vaikuttaa hataralta.

700-luvulla anglosaksikronikoitsija Beda Venerabilis (n. 673-735) kirjoitti kronikassaan De temporum ratione kirjoitti siitä, miten entisiaikojen englantilaiset ("Antiqui autem Anglorum populi") olivat kutsuneet eri kuukausia. Huhtikuuta oli kutsuttu nimellä Eosturmonath ("Aprilis Eosturmonath"). Myöhemmin Beda kertoo, mitä tuo nimi hänen tietääkseen tarkoitti ja miten se vaikutti pääsiäisen nimeen. Hänen mukaansa Eosturmonath käännettiin nykyään pääsiäiskuukaudeksi ja se oli saanut nimensä jumalattarelta nimeltä Eostre, jonka kunniaksi vietettiin juhlia huhtikuussa. Bedan aikana väki oli alkanut kutsua kristillisen pääsiäisen aikaa vanhalla, kyseiseen ajanjaksoon totutulla nimellä.

Beda 1100-luvun koodeksin tulkitsemana. Wikimedia Commons: 
File:E-codices bke-0047 001v medium (cropped).jpg - Wikimedia Commons

On ollut jonkun verran erimielisyyttä siitä oliko kyseessä vain Bedan itsensä keksimä selitys nimelle ja oliko Eostre -nimistä jumalatarta olemassakaan. Sitäkin on spekuloitu oliko kyseessä paikalliseen kieleen taipunut versio Astartesta. Tuo nimi ei joka tapauksessa ole Britannian roomalaisaikakaudelta, koska se on germaaninen ja juontaa siis Britanniaan Rooman valtakunnan hajotessa tunkeutuneilta angleilta ja sakseilta, ei kelttiläisiä kieliä puhuneilta briteiltä tai latinaa puhuneilta roomalaisilta.

Bedan lisäksi frankkilainen historioitsija Einhard (n. 775-840) mainitsee Kaarle Suuren elämäkerrassaan Vita Karoli Magni, että Kaarle antoi kuukausille nimet omalla kielellään eli germaanisella frankin kielellä, kun frankit olivat aiemmin kutsuneet niitä osin latinaksi, osin "barbaarisilla nimillä" (barbaris nominibus). Tässä yhteydessä huhtikuusta tuli ostarmanoth.

Eostre/Ostara Johannes Gehrtsin (1855-1921) tulkitsemana. Wikimedia Commons: 
File:Ostara.png - Wikimedia Commons

Paljon puhetta, vähän villoja

Mutta mitä tämä kertoo pääsiäisen alkuperästä? Ei oikeastaan mitään. Nimittäin, kuten Hislop itsekin toteaa oli pääsiäistä kyllä vietetty jo varhaisista ajoista asti kristittyjen parissa. Hänen mukaansa tämä juhla, nimeltään "Pasch" tai "Passover" oli kuitenkin aivan eri kuin katolisen kirkon Hislopin aikana viettämä juhla ja joka ei ollut, kuten Hislop korostaa, Easter.

Tässä Hislop on suorastaan herttaisen englanti-keskeinen. Pääsiäisen nimi kun on tuota juurta lähinnä englannissa sekä saksassa (Ostern). Sen sijaan lukuisissa kielissä sen juurena on kreikan kielen pääsiäistä merkitsevä sana πασχα, jonka juuret ovat aramean sanassa פַּסְחָא ('pasḥā'), joka puolestaan tulee heprean sanasta פֶּסַח ('pesaḥ'). Ja mitä tulee Hislopin pyrkimyksiin kytkeä yhteen katolisuus, epäjumalanpalvonta ja pääsiäinen Easter -sanalla, niin monissa katolisissa maissa juuri on nimen omaan kreikkalainen (esimerkiksi ranskaksi Pâques, espanjaksi pascua, italiaksi Pasqua...) 

(Sivuhuomiona: meikäläinen pääsiäinen muodostuu päästä -verbistä, pääsiäisenä kun päästään paastosta, ja toki ensimmäisenä pääsiäisenä juutalaiset pääsivät pois Egyptin orjuudesta. Sana tunnetaan ainakin Agricolalta asti, mutta voi olla vanhempikin.)

Mikä merkittävintä, on nimi katolisen kirkon käyttämällä kielellä eli latinaksi pascha. Jos siis kuvitellaan, että kyseessä on ollut jokin katolisen kirkon juoni muuttaa pääsiäisen vietto pakanajumalattaren palvonnaksi, niin miksei tuo nimi ole edes käytössä niissä maissa, joissa katolilaisuus on valtavirtaa?

Vinkkinä kaikille: jos jostain syystä haluatte lähteä kritisoimaan katolista kirkkoa tai kristinuskoa yleisesti, niin tämä ei sitten ole kovin hyvä lähdeteos. Wikimedia Commons: File:The Two Babylons (7th Edition).jpg - Wikimedia Commons

Johdonmukaisuus ei toki muutenkaan ole Hislopin vahvaa alaa, vaikka hän peittääkin sen informaatiovyöryllä. Hän esimerkiksi väittää, että 40-päiväinen paasto ennen pääsiäistä on peräisin babylonialaisen jumalattaren palvojilta. Hän näyttää tyystin unohtavan, että Jeesus itse paastosi ennen julkisen toimintansa aloittamista 40 päivää (Luuk. 4:1-13), ja että Israelin kansa vaelsi erämaassa 40 vuotta, jotka ovat varsin johdonmukaisia juuria tuolle paastojaksolle.

Suomessa Hislopia on käyttänyt auktoriteettinaan ainakin vuonna 1937 adventistien Aikain Vartija -lehteen kirjoittanut Kaarlo Soisalo artikkelissaan, jossa hän perusteli sapatin eli lauantain asemaa ainoana kristillisenä pyhäpäivänä. Hän vyöryttää esiin joukon lähteitä Hislopin lisäksi, mutta hän ei tunnu itsekään ymmärtävän mitä lainaa ja millä perustein. Hän esimerkiksi toteaa Rooman kirkon kerskaavan siitä, miten se on tehnyt pakanallisesta Eostresta pääsiäisen ja että juhla on englanniksi edelleen Easter. 

Tästä sitten jatketaan parilla lisälainauksella Eostresta, jonka jälkeen aletaan väittää, etteivät kristityt ennen Nikean kirkolliskokousta olisi viettäneet pääsiäistä, vaikka hieman aiemmin on todettu, että silloin vain päätettiin yhteinen ajankohta pääsiäiselle. En tiedä, mitä adventistit nykyään tuumivat Hislopista, mutta Jehovan todistajat ovat ainakin käyttäneet häntä ahkerasti lähteenään, myös pääsiäistä koskien: Search — Watchtower ONLINE LIBRARY

Hislopia aiemmin itse lähteenään käyttänyt ja tämän pohjalta oman kirjansa kirjoittanut Ralph Woodrow on kirjoittanut, kuinka hän otti oman kirjansa pois levityksestä tajuttuaan, kuinka huteralla todellisuuspohjalla Hislopin väitteet ovat. Hislop sekoittelee surutta yhteen erilaisia myyttejä ja nimiä luoden sekavan, mutta äkkinäisiä vakuuttavan keitoksen. Lisäksi jokainen sellainen asia, josta Hislop ei pidä löytää kyllä vastineensa Babyloniasta, mutta niinpä myös vaikkapa polvillaan rukoilu ilmenee Raamatun lisäksi pakanauskonnoissa, ja muutenkin samankaltaisuuksia löytyy, jos niitä haluaisi etsiä. Samankaltaisuus ei vain aina merkitse riippuvuussuhdetta.

Hislopin väitteiden moderni leviäminen

Tämä ei estä Hislopin aloittamien väitteiden elämistä, ja ne ovat vain kehittyneet eteenpäin. 2000-luvulla oheinen meemi on valloittanut Internetiä (ruksit on lisätty muistuttamaan, ettei lukijan kannata jakaa tätä kuvaa):

Itse asiassa jo tässä kohtaa voinee todeta, että vuonna 2013 kuvan jakoi sekulaaria maailmankatsomusta ajava Richard Dawkins Foundation for Reason and Science, jota julkaisua jaettiin ainakin 226 000 kertaa. Tämän jälkeenkin kuvaa tai sen variantteja on jaettu ainakin satoja tuhansia kertoja. Luultavasti moni suomalainenkin on sen vuoksi väitteeseen törmännyt. Sen jakoi myös niin ikään sekulaaria katsomusta edistävä Center for Inquiry, joka kuitenkin on julkaissut sivuillaan artikkelin, jossa pahoittelee sitä, ettei tullut tarkistaneeksi väitteen todenperäisyyttä ennen sen levittämistä.

Kuvassa toistuu Hislopin etymologiaväite, jota on vielä täydennetty lisäväittein. Ištarin symboleiksi väitetään pupu ja munat, mikä väitteen mukaan alleviivaa hänen juhlaansa hedelmällisyyden ja seksin juhlana. Lisäksi väitetään keisari Konstantinus Suuren muuttaneen pääsiäisen koskemaan Jeesusta.

Kumotaan muutama pääsiäiseen liittyvä väite

Noh, tuota noin, Ištarin tunnuseläin oli leijona, joka lähinnä hotkii suuhunsa nuo väitetyt puput. Munatkaan eivät kuuluneet hänen tunnuskuviinsa. Kuten edellä ilmeni pääsiäistä kyllä vietettiin jo aiemmin, Konstantinuksen aikana vain päätettiin yhteinen ajankohta, mitä ennen oli ollut kilpailevia pääsiäisen ajankohdan laskutapoja kuitenkin niin, että kaikki mielsivät viettävänsä samaa juhlaa. Niihin voidaan palata ehkä toiste tarkemmin.

Munilla ja niiden koristelulla on toki yhteyksiä erinäisten uskontojen menoihin, mutta kristityillä on tältä osin oma, kristillisestä teologiasta nouseva perustelunsa tälle. Legendan mukaan Magdalan Maria olisi ollut Rooman keisari Tiberiuksen kuultavana koskien uskoaan. Maria olisi silloin ottanut käteensä kananmunan ylösnousemuksen vertauskuvana, kananmunan kuolleen kuoren alta kun näet murtautuu elämä, ja julisti Kristuksen ylösnousemusta. Keisari olisi silloin todennut, että väite on yhtä todennäköinen kuin se, että nyt esillä oleva muna muuttuisi punaiseksi. Silloin näin ihmeenomaisesti tapahtui.

Äskeinen on luultavasti pelkkää legendaa, mutta se sisältää pääsiäismunien symboliikan lähtökohtia ja sitä, millä niitten koristelua perusteltiin. Tärkeä juuri munien ja pääsiäisen yhteiselolle oli edellä mainittu 40 päivää kestävä pääsiäispaasto. Silloin paastottiin näet myös munista. Niinpä munat laitettiin talteen ja niillä voitiin sitten herkutella pääsiäisenä. Tavaksi tuli myös koristella niitä. Suklaamunilla yllätyksineen on niilläkin kristillinen ulottuvuutensa: haudan sisältä löytyykin iloinen yllätys.

Pääsiäispupuja minulla ei ole tarvetta puolustella, en ole niiden suuri ystävä. Mutta todettakoon kuitenkin, että kyse on varsin myöhäisestä perinteestä, jonka juuret eivät juonna Astarteen eivätkä ilmeisesti edes keskiajalle asti. Kyseessä lienee keväiseen ajankohtaan ja luonnon virkoamiseen liittyvää rekvisiittaa. Tosin jotkut ovat selittäneet asiaa niin, että protestantit olisivat halunneet jatkaa pääsiäismunien jakamista, mutta ilman niiden kirkollista siunaamista, jolloin ne toi pääsiäispupu. Jos joku tietää väitteen todenmukaisuudesta lisää niin kertokoon.

Näinpä myös virpomisvitsoja kyseenalaistetun tänä pääsiäisenä sillä perusteella, että paju oli pakanoiden pyhä puu. Puhutaanpa tämäkin nyt sitten alta pois. Virpovitsojen heilutteluhan juontaa siitä, kuinka Jeesuksen tullessa Jerusalemiin heilutettiin palmunoksia. No, meillä Suomessa ei ole palmuja, mutta paju kukkii pääsiäisen aikaan, siksi palmusunnuntaina heilutetaan pajunoksia. Noidaksi pukeutuminen ei oikeastaan kuulu palmusunnuntaihin, vaan on pitkäperjantain ja pääsiäisen välisen lauantain perinne, johon ajatuksellisesti kuuluu se, että Jeesuksen ollessa haudassa ovat pahan voimat valloillaan. Näiden kahden perinteen sekoittuminen on valitettavaa, sillä se hämärtää niiden merkitystä, varsinkin virpomisen.

Pysykää tarkkoina!

Tämä teksti pääsi taas venähtämään. Toivottavasti kuitenkin opitte, että kaikista yhtäläisyyksistä ei kannata vetää kovin suuria johtopäätöksiä ja että jos historiallinen väite on yhtä aikaa tiivistetty yhteen meemiin ja kyseenalaistaa perinteisen historiatulkinnan kannattaa sen väitteet tarkastaa, niin kuin tämänkin tekstin.

Lähteet: 

RIB 1124. Altar dedicated to Astarte. Roman Inscriptions of Britain. Verkkoversio: https://romaninscriptionsofbritain.org/inscriptions/1124

Louis Baudoin-Laarman: Easter not derived from name of ancient Mesopotamian goddess. AFP Fact Check, 2.4.2021. Verkkoversio: Easter not derived from name of ancient Mesopotamian goddess | Fact Check

Carolyn Emerick: Ēostre - Real Goddess or Bede's Invention? HubPages 12.5.2015. Verkkoversio: Ēostre - Real Goddess or Bede's Invention? - HubPages

Einhard: Early Lives of Charlemagne. V. 1905 englanninkielinen käännös. Verkkoversio: Early Lives of Charlemagne

Paul Fidalgo: Holy Ishtar! Our Own False Claim Rises from the Dead. Center for Inquiry, 5.4.2021. Verkkoversio: Holy Ishtar! Our Own False Claim Rises from the Dead | Center for Inquiry

Kaarina Heiskanen: Punastunut pääsiäismuna ällistytti Rooman keisarin. Lehteri, 18.3.2016. Verkkoversio: Punastunut pääsiäismuna ällistytti Rooman keisarin - Lehteri

Alexander Hislop: The Two Babylons or the Papal Worship Proved to be the Worship of Nimrod and His Wife. 1858, v. 1916 painos. Verkkoversio: The Two Babylons, 1853 - Alexander Hislop

Virpi Hyvärinen: Puput ja tiput kuuluvat pääsiäiseen. Kirkkotie, 30.3.2022. Verkkoversio: Puput ja tiput kuuluvat pääsiäiseen – Kirkkotie

Johanna Laakso: Pashajuttu, mutta tulipahan kirjoitettua. Kieliö - sekalaista aattelehdintaa kielestä ja kielistä, 30.3.2018. Verkkoversio: Pashajuttu, mutta tulipahan kirjoitettua – Kieliö – sekalaista aattelehdintaa kielestä ja kielistä

Spencer McDaniel: No, Easter Is Not Named after Ishtar. Tales of Times Forgotten, 6.4.2020. Verkkoversio: No, Easter Is Not Named after Ishtar - Tales of Times Forgotten

Roger Pearse: Easter: A translation error in Bede, De Ratione Temporum. Roger Pearse 25.3.2024. Verkkoversio: https://www.roger-pearse.com/weblog/2024/03/25/easter-a-translation-error-in-bede-de-ratione-temporum/

Kaarlo Soisalo: Kristityn ainoa pyhäpäivä. Pakanallis-kirkolliset pyhäpäivät ja juhla-ajat. Sabatti ja sunnuntai. Aikain Vartija 6/1937. Verkkoversio: 01.06.1937 Aikain vartija : sanomalehti oikean kristillisen siveyden edistämiseksi no 6 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Jon Sorensen: No, Easter Is Not a Pagan Holiday. Catholic Answers, 4.4.2023. Verkkoversio: No, Easter Is Not a Pagan Holiday | Catholic Answers Magazine

Ralph Woodrow: The Two Babylons: A Case Study in Poor Methodology. Christian Research Journal volume 22, number 2 (2000). Christian Research Institute. Verkkoversio: The Two Babylons: A Case Study in Poor Methodology - Christian Research Institute

Pelikaani Kristuksen vertauskuvana

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Pelikaani, tuo suomalaisille kovin eksoottinen lintu, on vanha kristillinen symboli, johon voi meikäläisessäkin kirkkotaiteessa törmätä silloin tällöin. Mutta miksi? Mikä tekee pelikaanista kristillisen? Syvennytäänpä yhdessä tähän aiheeseen.

Raamatun tekstejä ja legendaa

Raamatussa pelikaani esiintyy pari kertaa, mutta ne kohdat eivät anna valaistusta aiheeseemme. 3. Moos. 11 ja 5. Moos. 14 määrittelevät pelikaanin yhdeksi niistä linnuista, joita ei sopinut syödä. Psalmin 102 jakeessa 7 on vielä vuoden 1933 käännöksessä kirjoitettu seuraavasti: "Minä olen kuin pelikaani erämaassa, olen kuin huuhkaja raunioissa.", mutta vuoden 1992 käännöksessä kohta kuuluu näin: "Minä olen kuin huuhkaja autiomaassa, kuin pöllö, joka asustaa raunioissa." En tunne hepreaa sen vertaa, että osaisin ottaa kantaa kumpi lintu on oikein. Vuoden 1776 käännöksessä lintujen nimet ovat muuten kerrassaan veikeitä: "Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa."

Antependium eli alttarin etuosaa peittävä tekstiili, johon on kuvattu poikasiaan verellään ruokkiva pelikaani. Tekstiilin on laatinut ruotsalainen tekstiilitaiteilija Sofia Widén (1900 -1961). Domus: Aikakauslehti sisustustaidetta, taideteollisuutta, maalaus- ja kuvanveistotaidetta varten 8-10/1930: 
01.01.1930 Domus : aikakauslehti sisustustaidetta, taideteollisuutta, maalaus- ja kuvanveistotaidetta varten no 8-10 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Pelikaanin merkitys on kuitenkin muualla. Ammoin näet luultiin, että mikäli pelikaani ei löydä poikasilleen ruokaa se lävistää rintansa nokkansa kärjellä ja ruokkii jälkeläisensä omalla verellään. Nokan yläpuolen verenpunainen kärki tuki tämän myytin muodostumista yhdistettynä siihen, kuinka pelikaanit saattoivat nyppiä itsestään sulkia nokallaan ja tapaan seistä niin, että nokka lepää rintaa vasten.

Varhaisimpia kirjallisia lähteitä tälle väitteelle on tuntemattoman kreikkalaisen kirjoittajan mahdollisesti 100-luvulla, viimeistään 300-luvulla, kirjoittama Fysiologos -niminen bestiaari. Bestiaareissa kuvaillaan erilaisia eläimiä, lintuja, taruolentoja, kiviä sekä kasveja niin, että näihin kuvauksiin liittyy tarina sekä symbolinen ja moraalinen merkitys.

Ensinnäkin Fysiologos yhdisti psalmin 102 sanat "minä olen kuin pelikaani erämaassa" Jeesukseen, joka oli yksin messiaanisessa tehtävässään ja kärsimyksessään. Sitten hän kertoo, kuinka pelikaaninpoikaset hyökkäävät kasvaessaan vanhempiaan vastaan, jolloin nämä iskevät poikasensa kuoliaaksi. Tämän jälkeen ne surevat lapsiaan kolme päivää, kunnes kolmantena päivänä emo iskee kylkeensä ja vuodattaa verensä kuolleiden poikasten päälle. Silloin veri herättää ne kuolleista.

1200-luvulta oleva teos selostaa Fysiologoksen tietoja pelikaanista kuvituksen kera. Kuten monesta muustakin tyylin teoksesta huomaa saattoi pelikaanin ulkomuoto olla tekijälle täysin vieras.
Wikimedia Commons: File:A Pelican Feeding her Young - Google Art Project (lgHqUJaXPUhT9Q).jpg

Tämän jälkeen kirjoittaja kertoo, kuinka "näin meidän Herramme teki". Luoja on tehnyt meidät kaikki, ja me olemme lyöneet häntä palvelemalla luotuja Luojan sijaan. Tämän vuoksi "Herra nousi ristillä korkeuteen ja jumalattomat iskivät hänen kylkeensä ja avasivat sen, niin että veri ja vesi virtasivat siitä ikuiseksi elämäksi".

Varovaiset kirkkoisät tarinan välittäjinä ja tulkitsijoina

Tämän tarinan on, ehkä Fysiologoksen kautta, tuntenut ainakin pohjois-afrikkalainen kirkkoisä Augustinus (354 - 430). Psalmin 102 selityksessään hän näet viittaa pelikaania koskevaan väitteeseen ja soveltaa sitä samalla tavoin kuin Fysiologos. Hän on kuitenkin selvästi varovainen puhuessaan aiheesta, sillä sekä ennen että jälkeen jutun kertomisen hän toteaa, että väite voi olla totta tai valhetta. Silti hän toteaa, että jos se on totta on se hieno vertauskuva siitä, mitä Jeesus Kristus on tehnyt. Hän löytää myös 5. Moos. 32:39:stä raamatullisen perustan ajatukselle surmaamisesta ja henkiin herättämisestä: "Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän". Tällä hän vertasi kääntymistä kristityksi vanhan elämän kuolemisena ja uuden syntymisenä.

Myös nykyisen Espanjan alueella vaikuttanut kirkkoisä Isidorus Sevillalainen (n. 560 - 636) mainitsee legendan Etymologiae -ensyklopediassaan. Hänkin kertoo asiasta varsin varovasti todeten, että "On kerrottu, jos se voi olla totta...". Kirkkoisät eivät olleet mitään oppimattomia kaikkiin tarinoihin suoraa päätä uskovia. He tiedostivat kertomuksen epävarmuuden, mutta koska he eivät olleet itse katsomassa miten pelikaanit toimivat eivät he voineet olla varmoja sen valheellisuudestakaan. Augustinukselle merkitsi enemmän kertomuksen symboliarvo kuin se onko kyse luonnontieteellisestä faktasta.

Mosaiikkityö pelikaanista ruokkimassa poikasiaan verellään Aachenin tuomiokirkossa Saksassa. 
Wikimedia Commons: File:Aachen - Aachener DOM (18) -.jpg - Wikimedia Commons

Myöhemmin keskiajalla legenda muotoutui enemmän siihen suuntaan, jossa pelikaani ruokkii verellään nälkäisiä poikasiaan. Ehkä alkuperäinen legenda tuntui turhan brutaalilta, ja tämä versio sopi myös esimerkiksi ehtoollisen vertauskuvaksi. Silti myös aiempaa kertomusta voitiin hyödyntää.

Esimerkiksi nykyisen Ranskan Normandiasta kotoisin ollut Guillaume le Clerc de Normandie, joka eli 1200-luvun alussa, kirjoitti legendasta omassa teoksessaan Bestiaire divin ('Jumalallinen bestiaari'). Hän soveltaa kertomusta näin (tämä on oma käännökseni englanninkielisestä käännöskatkelmasta):

"Me olemme hänen poikiaan, hänen pieniä poikasiaan, jotka kuin ilkeät rikolliset hyökkäävät vasten hänen kasvojaan palvelemalla niin usein luotua, mikä johtaa meidät häpeään. Me kiellämme hänet täysin palvoessamme kiveä ja puuta. Tämän vuoksi hän tulee vihaiseksi, hylkää ja ajaa meidät pois [---]. Sitten Isä säälii meitä lähettäen Maahan rakkaan Poikansa, todellisen Jumalamme, Jeesuksen Kristuksen. Jumala tulee ihmiseksi meidän syntiemme tähden. Hänet ympärileikattiin ja kastettiin, ja meidän pelastukseksemme hän koki tuskan ja kärsimyksen, antoi pidättää ja vangita itsensä, antautui sidotuksi ja syljetyksi, ripustettavaksi pyhälle ristille, kruunattavaksi piikein sekä naulattavaksi käsistään ja jaloistaan. Täynnä sääliä Pelastaja antoi lävistää kylkensä ja, todellakin, veri ja vesi virtasivat ulos. Tämän veren kautta me olemme kaikki parannetut [---] Jumala on todellinen pelikaani. Hän pelasti meidät ja toivotti meidät tervetulleeksi takaisin armoonsa."

Italian Urbinossa on 1400-luvun alussa maalattu pieneen kappeliin ristiinnaulitun Jeesuksen 
yläpuolelle pelikaani ruokkimaan poikasiaan verellään. Symboliikka on tässä aivan ilmeinen.
Wikimedia Commons: File:Urbino, Oratorio di San Giovanni Battista 07.JPG - Wikimedia Commons

Pelikaani lauluissa, taiteessa - ja kuninkaallisessa käytössä

Ainakin 1300-luvulta lähtien pelikaani ei ollut Kristuksen vertauskuvana ainoastaan bestiaareissa, vaan myös lauluissa sekä rukous- ja messukirjoissa. 1200-luvulla Tuomas Akvinolainen (1225 - 1274) kirjoitti hymnissään Adoro te devote, kuinka Kristus on "Pie Pelicane, Jesu Domine" ('Hurskas pelikaani, Herra Jeesus'). Kaunokirjallisuudessa siihen ovat viitanneet muun muassa Dante (1265 - 1321) ja myöhemmin Shakespeare (1564 - 1616).

Pelikaani päätyi kirkkotaiteeseen sekä useisiin vaakunoihin, ja sen käyttö säilyi myös reformaation yli. Kuvatyyppi tunnetaan nimellä "Pelikaani hurskaudessaan" (englanniksi "Pelican in her piety"). Tosin joskus sen tulkinnat saattoivat kokea erikoisia muutoksia. Englannin kuningas Henrik VIII vertasi englannin reformaation keskeistä vaikuttajaa Thomas Cranmeria (1489 - 1556), jolle kuningas antoi vuonna 1544 uuden kolmella pelikaanilla varustetun vaakunan, juuri pelikaaneihin sanoen näiden lintujen merkitsevän sitä, kuinka Cranmerin tulisi pelikaanin tavoin olla valmis vuodattamaan vertaan poikastensa puolesta, jotka on kasvatettu uskossa Kristukseen.

Henrikin tytär, kuningatar Elisabet I (1533 - 1603) venytti symbolia vielä pidemmälle. Hän näet vertasi itseään pelikaaniin kansakunnan itsensäuhraavana äitinä. Tästä artikkelissaan kirjoittanut Jonathan Jong toteaakin ivallisesti, että toisinaan protestantit ovat tuhonneet kuvia fyysisesti, mutta välillä tätä on tehty sisällöllisesti.

Vuonna 1575 ilmeisesti Nicholas Hilliardin (1547 - 1619) maalaama muotokuva Elisabet I:stä, 
niin sanottu "Pelikaanimuotokuva", sillä hänellä on siinä yllään "Pelikaani hurskaudessaan" -tyyppiä 
esittävä koru. Kuten edellä tuli mainittua liitti Elisabet symbolin koskemaan myös itseään. Wikimedia 
Commons: File:Nicholas Hilliard Elizabeth I The Pelican PortraitFXD.jpg

Yksityiskohta yllä olevasta maalauksesta, jossa pelikaani erottuu tarkemmin.

Wikimedia Commons: File:The Pelican Portrait - detail 01.jpg

Toisaalta tämä kristillinen symboli on päätynyt amsterdamilaiseen synagogaankin, missä se on ilmeisesti saanut uuden sovellutuksen kolmen poikasen edustaessa kolmea yhdistynyttä juutalaista yhteisöä, jotka yhdessä juovat samasta tradition lähteestä. Symbolista on siis ollut moneksi.

Pelikaani hurskaudessaan esiintyy myös heraldiikassa, ja muissakin kuin uskonnollisissa 
yhteyksissä, kuten tämä Yhdysvaltain Louisianan osavaltion lippu todistaa. 
Wikimedia Commons: File:Flag of Louisiana.svg - Wikimedia Commons

Pelikaani Suomessa

Suomalaiseen luontoonhan pelikaani ei kuulu, mutta kolmasti se on todistetusti vieraillut ilmatilassamme: Turussa vuonna 1605, Karjaalla 1839 sekä Pyhäjoella 1925. Ei ihme, ettei vierailuja ole ollut enempää, sillä jokainen näistä kolmesta tänne asti eksyneestä ammuttiin.

Silti pelikaanin symboliarvo on täälläkin jossain määrin tunnettu, sillä siitä löytyy viittauksia maamme hengellisessä lehdistössä ainakin 1900-luvun alkupuolella. Tulkinnat ovat yleensä vastanneet pitkälti yleiskristillistä linjaa, mutta onpa meilläkin tehty myös sovellutuksia. Näin sanailee Tampereen talouskoulun pitkäaikainen johtajatar Helmi Koskimies (1869 - 1947) Kotimaa -lehdessä vuonna 1925: 

"Eräällä matkalla kävin eräässä vanhassa kirkossa, joka oli korjauksen alaisena. Veistos uuden saarnatuolin yläpuolella kuvasi pelikaania, joka hakkaa oman povensa verille ruokkiakseen ympärillä olevia poikasiaan omalla verellään. Ryhmä oli liikuttavan kaunis. Ajattelin sitä katsoessani: ainoastaan se mitä sydämestä lähtee, menee sydämeen. Ainoastaan siitä, mitä antaumuksen tuskalla on ruokittu, tulee aikaan samallainen ruokkija. Pelikaanipoikasesta tulee pelikaani, joka elättää poikasiaan sydänverellään. Sanotte, että tämä on luonnollista. Mutta luonnollista on myöskin, että ainoastaan se lapsi, joka on alttiiksiantavalla rakkaudella kasvatettu antaa vastalahjana parastaan - ensin koulussa, sitten elämässä. Juuri tämä onkin kasvatuksen päämäärä: saada kasvatti vapaaehtoisesti, iloisella antaumuksella antamaan parhaansa, olkoon sitten tehtävä suuri tai pieni, koulun arkiset askareet tai vaativa elämäntehtävä."

Ennen kaikkea sen jäljet ovat näkyneet kuitenkin kirkkotaiteessa siellä täällä. Vaikuttava esimerkki tästä oli sotien myötä tuhoutunut Koiviston kirkon alttari-ikkuna, jonka oli maalannut v. 1928 Lennart Segerstråhle ja joka oli aikanaan Suomen suurin lasimaalaus. Siinä oli maalauksen alaosassa, Jeesuksen alapuolella, kuvattuna pelikaani ruokkimassa poikasiaan sydänverellään.

Koiviston kirkon alttarilasimaalauksesta löytyi myös pelikaani. Tästä kuvasta sitä on vaikea erottaa, mutta siellä se on, Jeesuksen alapuolella. Wikimedia Commons:
File:Koivisto church altar.jpg - Wikimedia Commons

Pelikaani löytyy myös vuonna 1933 valmistuneesta Noormarkun kirkosta, josta olen sen itse bongannut. Tosin sitä ei välttämättä ole moni kirkkovieras nähnyt, se kun on sakastissa oven yläpuolella. Ehkä sen tarkoituksena on muistuttaa saarnaamaan sekä alttaripalvelusta toimittamaan menevää pastoria siitä, kuinka hänen on ruokittava itseuhrautuvasti laumaansa Kristuksen (ja pelikaanin) esimerkin mukaisesti.

Pelikaani poikasineen komeilee myös Noormarkun kirkon sakastissa. 
Kuva itse otettu.

Pelikaani löytyy myös useista muista Suomen kirkoista. Usein se on saarnatuolin yläpuolella. Useimmiten tuolla paikalla nähdään kyyhkynen Pyhän Hengen vertauskuvana, mutta joissain kirkoissa on valikoitu symboliksi pelikaani. Näin esimerkiksi Kangasalan, Karjaan, Kökarin, Orimattilan, Siuntion ja Helsingin Paavalin kirkoissa. Varmasti niitä on muuallakin, sekä esimerkiksi lasimaalauksissa. Kommenteissa voitte kertoa, mitkä paikat jätin Suomesta mainitsematta.

Pelikaani komeilee Kangasalan kirkon saarnastuolin yläpuolella, 
tosin ilman poikasiaan. Ehkä pastori ja kirkkokansa ovatkin niitä poikasia, 
joita ruokitaan verellä? Wikimedia Commons: 
File:Kangasalan kirkon saarnastuolin pelikaani.JPG

Symboli ei ole riippuvainen luonnontieteestä

Pelikaanisymboli esiintyy siis hyvinkin laajasti, ja se on väkevä kuva huolimatta siitä, että kyseessä ei ole luonnontieteellinen fakta. Toisaalta se ei olekaan riippuvainen siitä, sillä jo Augustinus käytti tarinaa sillä tavoin, että vaikka se ei olisikaan totta, niin tarinana se on erinomainen vertauskuva Jeesuksen toiminnasta ja työstä. Kuten Guillaume le Clerc de Normandie kirjoitti, on Jumala todellinen pelikaani, toteuttaen tuon vertauskuvan sisällön täydellisesti. Näin tämä symboli on edelleen käyttökelpoinen.

Näin luovasti symbolia käytettiin Skotlannissa, kun väkeä yritettiin vuonna 1944 sodan tiimellyksessä 
saada luovuttamaan verta. Juliste julistaa: "Sinun veresi voi pelastaa elämän". Jälleen vertauskuva toimi: oli tarve antaa vertaan toisten elämäksi. 
Wikimedia Commons: File:Poster The Scottish National Blood Transfusion Association.JPG - Wikimedia Commons

Lähteet:

Augustine: Exposition on Psalm 102. New Advent. Verkkoversio: CHURCH FATHERS: Exposition on Psalm 102 (Augustine)

Matti Etelänsaari: Eläimellistä symboliikkaa. Tampereen ev.lut. seurakunnat, 4.10.2013. Verkkoversio: Eläimellistä symboliikkaa - Etsikko

Guillaume le Clerc. The Medieval Bestiary. Verkkoversio: Medieval Bestiary : Encyclopedia : Guillaume le Clerc

Isidore of Seville: Etymologies. Cambridge University Press 2006. Verkkoversio: The Etymologies of Isidore of Seville

Jonathan Jong: Christian Symbolism: The Pelican in Her Piety. St Mary Magdalen School of Theology. Verkkoversio: Christian Symbolism: The Pelican in Her Piety — St Mary Magdalen School of Theology

Kangasalan kirkko: 250-vuotias kivikirkko. Kangasalan seurakunta. Verkkoversio: Kangasalan kirkko: 250-vuotias kivikirkko

Helmi Koskimies: Kaksi kaswattajatyyppiä Aleksis Kiven "Paimentytössä". Kotimaa 27/1925, 8.4.1925. Verkkoversio: 08.04.1925 Kotimaa no 27 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Koulu & kirkko: Kristillisiä symboleja - P-T. Suomen ev.lut. kirkko. Verkkoversio: Kristillisiä symboleja - P-T - Koulu ja kirkko

Kökarin kirkko. Kökarin kunta. Verkkoversio: Kökarin kirkko

Orimattilan kirkko täytti 150 vuotta v. 2016. Orimattilan seurakunta. Verkkoversio: ORIMATTILAN KIRKKO TÄYTTI 150 VUOTTA V. 2016

Remigijus Oželis: Pelican: a Christian symbol Depicting the Sacrifice of Jesus Christ. Bogoslovni vestnik/Theological Quarterly 83 (2023) 2, 391—401. Verkkoversio: Ozelis.pdf

Paavalinkirkko. Kirkko Helsingissä, 29.10.2021. Verkkoversio: Paavalinkirkko

Pelikaani. Tiedonportailla.fi. Verkkoversio: Pelikaani (Pelecanus onocrotalus)

Saarnastuolit. Siuntion seurakunta. Verkkoversio: Saarnastuolit

Richard Stracke: The Pelican Symbol. A Guide to Christian Iconography: Images, Symbols, and Texts. Verkkoversio: The Pelican Symbol in Christian Iconography

Diklah Zohar: Bloodsucking Pelicans, a Dutch Jewish Symbol? 10.11.2020. Verkkoversio: Bloodsucking Pelicans, a Dutch Jewish Symbol?