Kirjoittaja: Ossi Tammisto
Näin keskikesän juhlan kunniaksi ja ratoksi pieni juhannuskertomus Sauvosta vuodelta 1871, joka toki sopii muulloinkin luettavaksi. Se tuo kiehtovia väläyksiä tuon ajan juhannuksenviettoon sekä kuvauksen siitä, miten joukko taiteilijoita näki maalaispitäjän ikivanhan kirkon sekä tavat.
Taiteilijakiertue saapuu Sauvoon
Juhannuksen tienoilla vuonna 1871 saapui Sauvon Kirkonkylään mielenkiintoinen joukko. Kyseessä oli Suomen Muinaismuistoyhdistyksen lähettämä taiteilijaretkikunta, jonka tehtävänä oli dokumentoida Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan historiallisia taideaarteita, varsinkin alueen kirkoissa. Joukkoon kuulunut Emil Nervander (1840-1914) kirjoitti retkestä Hufvudstadsbladetissa julkaistavia matkakirjeitä, joihin tämäkin kirjoitus perustuu. Muista jäsenistä tunnetuin on varmasti myöhemmin taiteilijana mainetta niittänyt Albert Edelfelt (1854-1905), joka oli retken alkaessa vasta 16-vuotias.
Juhannuksenvieton kertoja Emil Nervander (1840-1914) hieman tässä kuvattuja tapauksia vanhempana. Hän oli retken aikaan noin 31-vuotias. Kuva Wikimedia Commons: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Emil_Nervander.jpg |
Seurueen matka oli juhannuksen aikoihin aivan alkutekijöissään, sillä he olivat lähteneet Helsingistä 16. kesäkuuta ja olivat ennen Sauvoa kiertäneet vasta ympäri Kemiönsaarta. Hieman epäselvää on milloin he tarkalleen saapuivat Sauvoon, sillä Edelfelt jäi hetkeksi Kemiön kirkkoon jatkamaan dokumentointia 21. kesäkuuta kun muut ilmeisesti jatkoivat jo kohti Sauvoa. Joka tapauksessa torstaina 22. kesäkuuta koko joukko oli ilmeisesti Sauvossa.
Albert Edelfeltin (1854-1905) omakuva vuodelta 1874. Kolme vuotta aiemmin hän vietti juhannusta Sauvossa. Kuva Wikimedia Commons: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Edelfelt.jpg |
Siellä he saivat kuulla, että paikkakunnalla oli ennen heitä vieraillut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lähettämä tutkija peräti parin viikon ajan ja valokuvannut ahkerasti kirkkoa. Niinpä retkikunta päätti keskittyä dokumentoimaan sellaisia taidemuistoja, jotka eivät soveltuneet valokuvattaviksi. He ikuistivatkin monta arvokasta yksityiskohtaa laatien esimerkiksi upean piirustuksen kirkon eteläsisäänkäynnistä, jota en valitettavasti pysty tähän tekstiin liittämään, sekä kirkon kuori-ikkunasta, jossa oli yhä keskiaikaisten lasimaalausten jäänteitä, jotka eivät varmasti olisi erottuneet mustavalkokuvassa.
Kirkon lumoissa ja kiireessä
Nervander kuvaili kirkkoa tavalla, missä kuvastuu sekä ihailu että arvostelu:
"Tuskin uskoo olevansa meidän päiviemme luterilaisessa
saarnatilassa, kun astuu sisälle kirkkoon. Kaikkialla näkee vanhojen aikojen
muistoja, joka pilarissa riippuu vaakunakilpiä - kuoriseinä on sellaisia aivan
täynnä - penkkien piiloissa näkee kypäriä ja haarniskoita, kirkon opettajat ja
profeetat katsovat lehterinkaiteesta alas kirkkoon, ja mitä kauneimmat
piispantuolit ja niin sanotut kuoripenkit siirtävät ihmisen aikaan, jolloin
myös tässä kirkossa korotettiin ylistyslauluja taivaan kuningattarelle, ja
jolloin suitsutusastiat lähettivät pilvenhaituvia kohti kattoon maalattuja
totisia enkeleitä ja kirkkoisiä. Mutta kirjava saarnatuoli ja rumat, joka
paikkaan pannut penkit muistuttavat meitä kuitenkin hyvissä ajoin siitä, missä
olemme."
Tämä piirros Sauvon kirkon kuori-ikkunasta sekä siinä olleiden lasimaalausten jäänteistä on osa retkikunnan satoa. Kuvan maalauksista ovat nykyään museon kokoelmissa kaikki lukuun ottamatta värikästä ruusuketta keskellä. Museoviraston Historian kuvakokoelma: https://www.finna.fi/Record/museovirasto.5BD93F28C7B25953215EF60484917EFE |
Kovin tylyn arvion siis antoi Nervander saarnatuolista. Se oli peräisin vuodelta 1651 ja maalattu uudelleen vuonna 1860, mikä saattoi selittää kirjavaa vaikutelmaa. Syytä penkkien tuomitsemiseen rumaksi en tiedä, mutta erikoislaatuiset Sauvon kirkon 1600-luvulta olevat penkit kylläkin ovat, osassa etuosan penkkejä kun on mahdollista vaihtaa istumasuuntaa kohti keskellä kirkkoa olevaa saarnatuolia. Seurueemme puurtaessa piirustustensa ääressä he saivat kerrassaan yllättävää seuraa:
"Käynnistämme kirkossa haluan kertoa
lajissaan erikoisen sattumuksen. Työskennellessämme kukin tahollamme
hiljaisessa kirkossa herätti huomiomme syvä ja vahva naisen ääni, joka lausui
juhlallisesti rukouksia. Katsoimme ympärillemme ja havaitsimme nuoren naisen,
joka alttaripöydällä seisten ja käsi ja katse kohotettuina ylös, jatkoi kovalla
äänellä raamatunlauseiden esittämistä. Äkkiä hän hyppäsi alas, käveli
rauhallisin, lujin askelin saarnatuoliin, josta hän puhui kuin äsken. Hän oli
onneton, mielenvikainen tyttö, joka oli livahtanut kirkkoon perässämme. Muutoin
hän oli hiljainen ja rauhallinen alkaen pian hänkin piirtää vanhoja kuvia,
kuten näki meidän tekevän."
Tytön henkilöllisyys jää arvoitukseksi, samoin kuin se, oliko hänen mielenvikaisuutensa tieto vai ryhmän jäsenten arvaus. Seurueen jäsenet eivät juuri tehneet tuttavuutta paikallisten kanssa, sillä heillä oli hoppu päästä juhannuksenviettoon Paraisille, missä seurueeseen piti liittyä uusia jäseniä. Niinpä he aikoivat työskennellä ahkerasti saadakseen pian sekä Sauvon kirkon että sen kappelikirkon Karunan hoidettua pois työlistalta.
Sauvon kirkko K. E. Ståhlbergin kuvaamana vuonna 1898. Suurin piirtein tällaiselta se kai näytti retkikunnankin vieraillessa, tosin puusto oli varmasti matalampaa. Museoviraston Historian kuvakokoelma: https://www.finna.fi/Record/museovirasto.F55467C8D45E9227CCD4312626FB88B0 |
Sekaannus ajanlaskussa
Niinpä 24. kesäkuuta oltiin iltaa myöten työn touhussa kirkon kuorin kattomaalauksia piirtäen. Kellon lähestyessä yhdeksää eräs joukosta lähti ulos tupakoimaan ja huomasi ihmetyksekseen, että sauvolaiset tulivat sankoin joukoin koristamaan omaistensa hautoja. Pian toinen seurueen jäsenistä tuli myös sisään ja kertoi ihmeissään, että sauvolaiset nähtävästi jo päivää ennen juhannusaattoa koristivat pihansa ja kuistinsa tuorein koivuin. Tämä innoitti seurueen entistä ahkerampaan työhön, jotta he pääsisivät viettämään juhannusta muualla kuin heidän mielestään liian totisessa ja juhlallisessa Sauvossa.
Silloin miehet kuulivat kirkonkellojen kauniin, juhlallisen äänen, joka julisti juhannuksen koittamista. Se paljasti heille saman tien heidän suuren erehdyksensä: he olivat menneet sekaisin päivistä, ja edessä oli nyt juhannus Sauvossa. Pian he toipuivat pettymyksestään ja päättivät, että he juhlivat juhannusta juuri siten kuin halusivat. Piirustukset jätettiin kirkonpenkeille odottamaan ja suorittiin vauhdilla kesäyöhön, joka auttoi virittymään juhannustunnelmaan:
"Kirkkotarhaan tultuamme nautimme lauhkeasta
kesäilmasta, joka tuulahti meitä vastaan. Taivas, joka päivällä oli ollut
hiukan pilvien peittämä, oli kirkastunut, mutta aurinko oli jo laskenut.
Hautakummuilla oli mitä kauneimpia valkoisia narsisseja ja kieloja
palmikoituina vaaleanharmaista lehdistä tehtyihin seppeleisiin. Jokainen tupa
oli koristettu vihreällä, ja tuntui sitä paitsi kuin koko luonto olisi
aavistanut hiljaisen, rauhallisen kesäillan merkityksen."
Tämä Carl Frankenhaeuser kuva Sauvon kirkon itäpäädystä vuoden 1906 heinäkuulta näyttää, että kirkkomaa on ollut varsin rehottava entisinä aikoina. Ehkä se oli tässä asussa myös retkikunnan vierailun aikana, tosin haudat koristeltuina. Museoviraston Historian kuvakokoelma: https://www.finna.fi/Record/museovirasto.BA2D3888D36A02F2BE2D65C072872026 |
Seurue asettui kirkon eteläpuolella olevalle korkealle kalliolle, joko Haarakalliolle tai Kallenmäelle. Mukanaan heillä oli muutama pullo punssia, jotka oli hankittu usean epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Herrat kohottivat maljoja juhannukselle ja kunkin kotiseuduille sekä lausuivat Runebergin nuoruuskauden runoja, jotka kuvailivat kauniisti juhannusta.
Tansseja järjestämässä
Siellä täällä erottui kokko valaisemassa kesäyötä sekä kajahteli riemulaukauksia. Sen sijaan laulua tai musiikkia ei kuulunut, ei näkynyt tanssia eikä juhannussalkoja. Miehet olivat kuitenkin päättäneet tanssia ja lähtivät siksi liikkeelle. Kalliolta tullessaan he tapasivat joukon väkeä, joka oli tulossa kohti Kirkonkylää läheiseltä sillalta, jonka luona oli sytytetty juhannuskokko. Kyseessä oli kaiketi Sauvonjoen ylittävä silta Sillankorvan kylän kohdalla.
Paikalliset kulkivat tiheänä, tummana juhlallisena joukkona jonkun laulavan hiljaisella äänellä taiteilijoiden mielestä surullista laulua. Retkikunnan jutustelu sai ainakin osan innostumaan tanssista, mutta kylällä ei kuulemma sopinut tanssia. Alettiin etsiä pelimannia, joka löytyi, muttei omistanut viulua. Kyseltiin lisää, jolloin eräs pitäjän parempaan väkeen kuulunut ilmoitti, että omistaa viulun, jota ei ole käytetty kuuteen vuoteen ja josta puuttui kvinttikieli. Pelimanni kyseli vielä hartsia, jota ei löytynyt, mutta sitten päätettiin tulla toimeen sillä mitä oli.
Kylän ulkopuolelta löydettiin sopiva avoin paikka tansseille, jossa "alkoivat nuoret piankin musiikin soinnukkaiden sävelien mukaan tanssia soreasti ja sievästi". Aika kului, kello tuli yhden ja jopa kahden, ja ainakin Nervanderin arvelun mukaan nämä ennalta suunnittelemattomat juhannustanssit tulisivat jättämään seudulle pitkäaikaisen muiston. Taiteilijat saatettiin majapaikkaansa pitkänä saattueena aina eteiseen saakka, minkä jälkeen kansaa viipyi pitkään ulkosalla laulamassa "haikeita, surullisia lauluja", kuten Nervander kirjoittaa. Selvästikään hänen ja sauvolaisten musiikkimaku eivät kohdanneet.
Seuraavana päivänä eli juhannuspäivänä matka sitten jatkui Karunan kirkon kautta kohti Paraisten Kuitiaa, mutta siitä ehkä tarinaa toisella kertaa.
Lähde:Nervander, Emil: Kesämatkoja Suomessa, Ahvenanmaalla ja Turun seudulla. (Markus Hiekkasen käännös teoksesta Sommarresor i Finland: på Åland och i Åbo-trakten v. 1872). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2009.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti