Johan Wegelius Nuorempi (1693-1764), postillansa kautta koko Suomelle saarnannut

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

JOHAN WEGELIUS NUOREMPI (1693-1764)

Tällä kertaa esiteltävänä on edellisen esitellyn poika, Johan Wegelius Nuorempi. Kun hänen isänsä oli tunnettu pietistisen kristillisyyden pioneerina Suomessa, on poika puolestaan tunnettu erityisesti kirjallisesta tuotannostaan, jonka kautta hän on toiminut useiden sukupolvien opettajana. Siitä lisää myöhemmin.

Johan Nuorempi näki päivänvalon Tukholmassa, missä isä-Wegelius oli vaatimassa kuninkaalta oikeutta jouduttuaan harhaoppisyytteiden vuoksi erotetuksi virasta. Valittaminen kannatti ainakin silloin, ja isä saikin jo samana vuonna kappalaisen viran Paimiosta, jonne koko perhe muutti, samoin 1697 Tyrväälle isän tultua sinne kirkkoherraksi. Alkeisopetuksen nuorempi Johan sai kotonaan, missä hän luultavasti ammensi kiintymyksen pietistiseen uskonkäsitykseen. Opiskeluaikana se näet tuskin ainakaan kehittyi, sillä hänen käydessään katedraalikoulua tuomittiin kaksi näkyvää pietistiä, Petter Schäfer sekä Isaacus Laurbecchius, ja alettuaan yliopisto-opinnot Turun akatemiassa 1709 hän saattoi huomata, että opettajakunta oli hyvin pietistivastainen ja piti varoittavia luentoja "uusista opeista". Nämä eivät ilmeisesti horjuttaneet sympatiaa pietismiä kohtaan, mutta ilmeisesti hän tuona aikana ammensi itselleen ne laajat opilliset tiedot, jotka näkyivät myöhemmin hänen tuotannossaan.

Wegeliuksen aikana Enontekiön
kirkko sijaitsi Markkinan kylässä.
Siitä on tämä muistomerkki yhä
kertomassa. Wikimedia Commons.

1713 Wegeliuksen yliopisto-opinnot keskeytyivät, kun hän pakeni muun perheensä kanssa pohjoiseen pakoon Ison vihan väkivallantekoja. Wegeliukset elivät sitten vuosia Lapin erämaissa Enontekiön tunturiseuduilla. Isä-Wegelius harjoitti alueella saarnatointa, mutta hänelle Lapin erämaat edustivat joka tapauksessa elämän ehtoopuolen koettelemuksia, kun taas nuoremmalle Wegeliukselle se oli hänen omien sanojensa mukaan "ristin korkeakoulu", jossa hänellä olivat opettajina nälkä ja sairaus. Hän kävi myös Norjan puolella, missä häneen teki syvän vaikutuksen Thomas von Westenin saamelaisten parissa tekemä lähetystyö. Näillä kokemuksilla oli merkittävä rooli hänen myöhemmällä urallaan.

1719 Wegeliuksen onnistui siirtyä Upsalaan suorittamaan loppuun Turussa alkamansa opinnot. 1720 hän sai pappisvihkimyksen ja nimityksen Enontekiön kappalaiseksi. Luultavasti hän ajatteli nyt voivansa seurata von Westenin esimerkkiä, ja olihan hänellä kokemustakin seudusta. Hänen terveytensä oli kuitenkin ilmeisesti mennyt piloille, sillä hän ei enää kestänyt pohjoisen ankaria oloja ja joutui luopumaan tehtävästä jo 4 vuoden kuluttua. Hän yritti Tyrväälle isänsä seuraajaksi, mutta epäonnistui. Sitten Härnosandin tuomiokapituli nimitti hänet Tornion koulun rehtoriksi, mihin vaikutti hänen Lapin-tuntemuksensa.

Tornio 1600 - 1700-lukujen taitteessa. Wikimedia Commons.

Tornio ei ollut mikään merkittävä keskus, eikä uusi virka erityisen loistelias. Wegeliuksen elämää varjostivat koko hänen elämänsä ajan jos ei köyhyys niin ajoittainen niukkuus, sairaus ja kuolema. Hän sai vaimonsa Margareta Törnerin kanssa 10 lasta. Kaikki Torniossa syntyneet 8 lasta kuolivat alle vuoden ikäisinä ja kahdesta vanhemmasta lapsesta 15-vuotias Johannes kuoli 1740 ollessaan matkalla aloittamaan opintoja Turun akatemiassa. Ainoastaan lapsista vanhin, tytär Kristiina eli aikuiseksi. Torniossa Wegelius kuitenkin toimi yli 30 vuotta. Toisaalta kaupunki oli 1700-luvun alkupuolella tärkeä erilaisten uskonnollisten liikkeiden etappina, minkä lisäksi koulutyö pakotti Wegeliuksen seuraamaan ajan kirkollista elämää ja teologiaa. Älyllistä vireyttä kehitti myös ranskalaisen retkikunnan vierailu näiden suorittaessa Tornionlaaksossa maapallon muotoa koskevia astemittauksia. Latinantaitoisena Wegelius kykeni seurustelemaan näiden oppineiden ulkomaalaisten kanssa ja osallistui myös heihin työhönsä, esimerkiksi hänen paikallistuntemuksensa auttoi löytämään hyvät mittauspaikat. Vierailu sai hänessä aikaan pysyvän kiinnostuksen luonnontieteisiin ja hän alkoi tehdä säännöllisiä meteorologisia havaintoja, joista hän raportoi vuosittain Kuninkaalliselle tiedeakatemialle. Oma sairaus sai aikaan myös kiinnostuksen lääketieteeseen ja hän kokosi aiheeseen liittyvää tietämystä 200-sivuiseen käsinkirjoitettuun lääkärikirjaansa. Tämä kaikki tuki hänen elämäntyönsä tärkeintä osaa eli kirjallista työtä.

Wegeliuksen elämän varsinainen suurtyö oli hänen postillansa eli saarnakirjansa Se pyhä ewangeliumillinen walkeus taiwallisesa opisa ja pyhäsä elämäsä. Se oli kaksiosainen ja sisälsi 79 saarnaa ja 2 300 sivua. Kirja oli ajateltu erityisesti suomenkielisille ja saamenkielisille syrjäseutujen asukkaille, jotta näiden olisi ollut mahdollista harjoittaa paremmin kotihartautta kirkkomatkojen ollessa pitkiä. Saamelaiskielille oli yritetty kääntää suoraankin hengellistä kirjallisuutta, mutta eteläisiin kielimuotoihin perustuvana se ei miellyttänyt Tornionjokilaakson saamelaisia, joista ainakin osa sanoi lukevansa mieluummin suomeksi kuin tuolla kielimuodolla kirjoitettuja kirjoja. Enontekiön saamelaisten nimissä lähetetty tätä koskeva  anomus Uumajan maaherralle 1736 kumpusi varmasti osin siitäkin, että entistä kappalaista arvostettiin seudulla edelleen. Kirja valmistui jo syksyllä 1737, mutta sen painatus vaati varoja sekä painoluvan. Matkan varrella oli monia mutkia, kirjaa pidettiin muun muassa tarpeettoman laajana. 1. osa painettiin lopulta 1747 ja 2. osa 1749, esipuhe oli päivätty jo 10.4.1742, mikä kertoo osaltaan prosessin pituudesta. Keskeisin esikuva postillan saarnoissa on tutkimuksen mukaan saksalainen pietismin isä Spener, joka oli jo Wegeliuksen isän esikuva ja kirjeenvaihtotoveri. Se siis oli osaltaan levittämässä speneriläistä pietismiä Suomeen.

Kirjan levikki oli aluksi vaatimaton, mikä aiheutti taloudellista murhetta, mutta ajan kuluessa siitä tuli suoranainen menestys. 1700-luvun lopulla siitä oli tullut Tornionjokilaakson levinnein hartauskirja, muiden jäädessä levikissä kauas taakse. Tämä on huomionarvoista siinäkin mielessä, että se oli myös tällaisista kirjoista suurin ja kallein. Ainakin parissasadassa taloudessa oli tuohon aikaan kyseinen teos, minkä lisäksi vaikutusta laajensi se, että tiedetään ihmisten kokoontuneen hartauskokouksiin kuulemaan siitä ääneen luettuja saarnoja isollakin joukolla. Vaikutus ei ulottunut ainoastaan Tornionjokilaaksoon, vaan kirja levisi myös Pohjanmaalle ja Savoon sekä muuallekin. Herännäisjohtaja Paavo Ruotsalainen omisti teoksen ja suhtautui siihen suurella kunnioituksella. Anekdootti keskustelusta koskien Lutherin postillan suomentamisesta kertoo Ruotsalaisen melkoisesta kunnioituksesta Wegeliuksen postillaa kohtaan: "Niinpä niin Lutheruskin oli sotamies,mutta hänen poikansa Wegelius rakensi minulle temppelin." Tämä siitä huolimatta, ettei Ruotsalainen ollut opillisesti mitenkään orjallinen Wegeliuksen seuraaja. 1836-1838 ilmestyi postillan 2. painos, jonka kielellisestä uudistuksesta Ruotsalainen ei pitänyt, sillä Ruotsalainen mainitsi tätä kirjaa paljon lukeneensa ja pitävänsä sitä selvänä suomena, mikä vahvistaa kirjan merkitystä hänelle. 1848 toimitti herännäispappi Niilo Kustaa Malmberg postillan 3. painoksen ja 1895-1896 Raumalla rukoilevaiset ottivat 4. painoksen. Kustantajien esipuhe kertoo, millä rakkaudella myös Lounais-Suomen rukoilevaisseuduilla suhtauduttiin postillaan: "Postilla on johdattanut tuhansia sieluja totuuden tuntoon sekä herättänyt ja edistänyt kristillistä elämää Suomen kansassa. Suurten herätysten aikana tämän vuosisadan keskipaikkeilla tätä kirjaa ahkerasti ja hartaasti luettiin." Rukoilevaisjohtaja Kustaa Ilvanin kuolinvuoteellaan lausumat sanat sopivat alleviivaamaan postillan merkitystä ainakin osalle suomalaista herätyskristillisyyttä: "Wegeliuksen postilla on kristinuskon tuki Suomessa." Myös Elias Lönnrotin tiedetään käyttäneen lyhennellen Wegeliuksen postillaa saarnatessaan joskus maallikkona Sammatin kirkossa.

Postillan keskeinen merkitys pakotti viipymään tovin sen vaikutushistoriassa. On kuitenkin vielä katsottava, miten Wegeliuksen elämä kulki päätökseensä. Hän halusi saatuaan postillan päästä seurakuntavirkaan, mutta useista hauista huolimatta häntä ei onnistanut. Lopulta 1756 hänet valittiin Oulun kirkkoherraksi. Tosin huonoa lupaili se, että hänen piti ennen Ouluun muuttoa käydä Tukholmassa hakemassa lievitystä yhä pahemmaksi tulleeseen sairauteensa. Niinpä hänen Oulun vuotensa, 7 vuotta, eivät olleet seurakunnan hoidon kannalta niin tehokkaita kuin hän olisi toivonut.  Parhaansa hän koetti, ja hänen ystävänsä Mattthias Pazelius, joka oli Limingan kirkkoherra kertoo hänen olleen loppuun asti mieleltään tasainen ja tyytyväinen, ystävällinen keskustelija sekä nauravainen. Työn suhteen arvio oli kuitenkin karu: "Vireydellä virkansa toimituksessa ei ollut muuta rajaa kuin voimien täydellinen puuttuminen."

Silti tuona aikana syntyi vielä yksi merkittävä teos, rippikirja seurakunnan jäsenten valmistamiseksi ehtoolliselle ja hengellisen elämän tehostamiseksi. Siinä vaikutti se esikuva, jonka Wegelius oli nuoruudessaan saanut Norjan von Westeniltä, minkä lisäksi Spenerin katekismus oli myös mallina. Yxi Tarpellinen Coetus ja Tutkiskelemus Rippi-Wäen canssa ilmestyi 1762, ja se sai suuren levikin, minkä vuoksi siitä otettiin uusi painos vuosina 1765 ja 1777. Senkin pitkää arvostusta kuvaa se, että rukoilevaisjohtaja Daniel Dahlberg kustansi siitä Porissa vielä vuonna 1884 uuden painoksen.

Rippikirjan ilmestymisen jälkeen olikin Wegeliuksen elämä jo ehtoossa. Kevättalvella Oulun tienoilla liikkunut kuumesairaus tarttui häneenkin eikä hän sitä enää kestänyt. Pazeliuksen mukaan tämä oli aavistanut pian kuolevansa ja kirjoitti vapisevalla kädellä ystävälleen: "Aica ongin jo lähteä, Jesuxen Nimeen, hyvin tulduas." Kuolema koitti 13.5.1764. Lounais-Suomen Nousiaisissa vaikuttanut pietistihenkinen pappi Abraham Achrenius laati hänestä muistorunon, joka julkaistiin. Achrenius oli tehnyt runonsa Wegeliuksen postillan innoittamana, mikä osaltaan kertoo laajasta arvostuksesta ja vaikutuksesta.

Wegelius mitä ilmeisimmin tunsi vetoa julistustyöhön, mutta hänen uransa seurakuntapappina jäi kahdeksi lyhyeksi pätkäksi eikä terveysongelmien vuoksi ollut menestyksekäs. Kuitenkin kirjoistaan hän rakensi sellaisen saarnatuolin, josta hänen sanomansa kaikui ympäri  Suomen vielä yli sadan vuoden jälkeenkin.

LÄHTEET

Erkki Kansanaho: Wegeliuksen postillan lähteet ja teologia. 1950.

Erkki Kansanaho:  Wegelius, Johan nuorempi (noin 1693 - 1764) (Kansallisbiografia)