Vaikka Suomen alueella aateliston valta ei olekaan ollut yhtä suuri kuin monissa muissa maissa eikä meillä esimerkiksi ole ollut maaorjalaitosta, on aatelissääty kuitenkin monin paikoin omannut tiettyjä etuoikeuksia. Eräs näistä on ollut joillain paikkakunnilla esiintynyt patronaattioikeus eli oikeus nimittää jonkun tietyn kirkon pappi. Vuoden 1686 kirkkolaki näet määräsi, että jos joku rakennutti kirkon, saattoi vanhan kirkon uudelleen kuntoon tai antoi maa-alueen kirkolle tai pappilalle sai samalla siihen patronaattioikeuden. Aina tavallinen kirkkokansa ei ollut moisesta kovinkaan innostunut. Tästä löydämme esimerkin kun suuntaamme jälleen Varsinais-Suomen Sauvoon ja siellä Karunaan seuraamaan 1700-luvun lopun nujakointia kansan ja kartanonherran välillä.
 |
| Karunan vanha kirkko, tämän tarinan yksi päähenkilöistä, nykyisillä asuinsijoillaan Helsingin Seurasaaressa. Wikimedia Commons. |
Rakkautta ja
rakennushankkeita
Tarinamme juuret juontavat kuitenkin 1600-luvulle ja varsin sukurakkaaseen Arvid Horn af Åminneen. Siitä tarinasta voisi kertoa paljonkin, onhan kyse tavallaan Karunan entisen seurakunnan ja kunnan syntykertomuksesta. Ollaan tällä kertaa kuitenkin lyhytsanaisia sen osalta. Arvid oli halukas menemään naimisiin tuolloin leskeksi kahden vuoden avioliittonsa jälkeen tulleen serkkunsa Ingeborg Gyldenärin kanssa. Serkusavioliittoon tarvittiin kuitenkin kuninkaan erillislupa, minkä lisäksi serkusten vanhemmat olivat liittoa vastaan. Niinpä Arvid muitta mutkitta nappasi Ingeborgin Lohjalla sijainneeseen kartanoonsa, minkä lisäksi hän sieppasi erään Lohjan pappilassa tuolloin oleskelleen virattoman pappismiehen, joka viikon vankeuden jälkeen suostui vihkimään parin vuoden 1658 alussa.
Moisesta tempauksesta oli ensin suunnitteilla vakaviakin seurauksia, kuten avioliiton mitätöinti, mutta lopulta avioliitto hyväksyttiin, ehkä Horn-suvun asema oli sen verran vahva. Joitain sanktioita pari kuitenkin sai, joista osa oli kirkollisia: heillä ei ollut oikeutta istua säätynsä mukaisessa penkkipaikassa kirkossa eikä oikeutta osallistua ehtoolliselle. Avioliitto pysyi kuitenkin voimassa ja oli ainakin hedelmällinen, sillä pari sai kuusi lasta. Ingeborg kuoli kuitenkin 1670-luvulla ja Arvid avioitui vuonna 1680 toisen serkkunsa tyttären Maria Elisabeth Krusen kanssa. Eturiviin ei tälläkään kokoonpanolla ollut asiaa.
 |
| Karunan kartanolla ja sen isännillä oli perustavanlaatuinen rooli kartanon lähelle kohonneen kirkon vaiheissa. Tässä kartano vuoden 1911 asussa. Wikimedia Commons. |
Ilmeisesti tästä tuli Arvidille ajatus rakennuttaa Sauvossa omistamansa Karunan kartanon maille oma kirkko, ja tähän hankkeeseen ryhdyttiin vuonna 1685. Tosin aivan yksin hän ei halunnut hankettaan toteuttaa ja vetosikin silloisen kirkkoherran Jonas Wanzoniuksen kautta pitäjäläisiin. Kirkon arveltiinkin olevan hyödyksi useille sen kulmakunnan kylille ja koko pitäjä velvoitettiinkin antamaan rakennushankkeeseen puutavaraa. Mitenkään yllättävää ei ole, ettei se lähempänä Sauvon kirkkoa kuin Karunan kartanoa asuvia miellyttänyt, ja monesta talosta saatiin lautoja kysellä useampaan otteeseen. Esimerkiksi kellot ja naulat sekä runsaasti puutavaraa kartano hankki itse. Vielä sata vuotta myöhemmin väännettiin siitä, kuinka suuri kartanon osuus oli ollut. Kirkko sai vaimon mukaan nimen Pyhän Maria Elisabethin kirkko, tosin Maria oli tunnetusti Jeesuksen äiti ja Elisabeth Johannes Kastajan, joten raamatullistakin pohjaa nimellä oli. Ilmeisesti kansan suussa kirkkoa on aikoinaan kutsuttu myös "Maija-Liisaksi".
 |
| Karunan seutuja kuvattuna kartassa vuodelta 1870. Kirkko löytyy vasemman yläkulman läheltä meren rannalta. Wikimedia Commons. |
Karuna hallinnollisena
yksikkönä syntyy, ja kartano vaihtaa omistajaa
Aluksi kirkko katsottiin kartanon omaksi kappelikirkoksi ja sen pappi Olaus Ulsingius Hornin omaksi kotisaarnaajaksi. Horn halusi tästä kuitenkin virallisen kappalaisen, ehkä siksi, ettei joutuisi yksin maksamaan tästä tulevia kuluja. Heinäkuussa 1688 tuomiokapituli kuitenkin päätti tehdä Ulsingiuksesta kappalaisen ja siten Karunasta Sauvon kappeliseurakunnan, johon kuuluivat Sauvon pitäjän läntiset osat. Tuohon aikaan Sauvon emäkirkon vieressä oli vielä puukirkko, tuolloin näet toisessa kirkossa pidettiin suomen- ja toisessa ruotsinkielisiä jumalanpalveluksia, eli pitäjässä oli kolme kirkkoa. Kun karunalaiset eivät halunneet osallistua Kirkonkylässä olevan puukirkon korjauksiin perustelemalla sitä sillä, että heillä oli oma kirkkonsa todettiin käräjillä, että kirkko oli annettu karunalaisille heidän oman mukavuutensa vuoksi eikä se vapauta heitä mistään muista vastuista. Sikäli reilua, kun muistaa myös muun Sauvon osallistuneen kirkon rakentamiseen. Nämä velvoitteet varmasti lisäsivät kappeliseurakunnan väessä sitä ajatusta, että myös papin valinta kuuluisi heille, kun kaikki velvoitteetkin kuuluivat.
 |
| Karunan vanhan kirkon sisätiloja. Seinillä olevat kynttilänjalat ovat toimineet innoittajina Karunan vaakunalle. Wikimedia Commons. |
Karunan kartano päätyi sittemmin Horneilta maksamattomien velkojen vuoksi Gezeliuksille, tuolle tunnetulle piispasuvulle, jonka riveistä on noussut peräti kolme piispaa, mielikuvituksekkaasti nimetyt Johannes Gezelius vanhempi, Johannes Gezelius nuorempi sekä Johannes Gezelius nuorin. Meitä kiinnostaa kuitenkin eräs toinen Johan Gezelius, joka näköjään tympääntyi tähän nimisekamelskaan ja otti uuden sukunimen ja hänestä tuli Johan Olivecreutz (1721-1804). Hän opiskeli aluksi teologiaa suvun perinteiden mukaan, mutta teki lopulta elämäntyönsä valtiopäivämiehenä ja kartanonherrana. Hänen sanotaan työskennelleen Ruotsin itäisten osien eli Suomen kehittämiseksi.
Patronaattioikeudesta
tulee kiistakapula
Meitä kuitenkin kiinnostaa, mitä hän puuhasi Karunassa, omistihan hän tosiaan Karunan kartanon sekä Kemiön Västankärrin. Hänen aikanaan oli tullut hieman epäselväksi Karunan patronaattioikeuden luonne. 1730-luvulla se oli vielä tunnustettu, mutta 1743 oli papinvaali käyty niin, että seurakuntalaiset kertoivat ääneen alttarin edessä, kenelle kolmesta ehdokkaasta antavat äänensä. Paikalla oli myös Johanin äiti, kartanonemäntä ja piispanleski Helena Arnell. Hän äänesti enemmistön tapaan Erik Peranderia eikä hän varmaan nähnyt tarpeelliseksi hyödyntää patronaattioikeuttaan, kun lopputulos kelpasi hänelle muutenkin. Näin alkoi hämärtyä se, oliko oikeus voimassa enää lainkaan.
 |
| En löytänyt vapaasti käytettävissä olevaa kuvaa Olivecreutzista, mutta tässä hänen äitinsä Helena Arnell (1697-1751), joka suhtautui patronaattiin poikaansa rennommin. Wikimedia Commons. |
Tätä alkoi Johan Olivecreutz sitten selvittämään halutessaan 1769 kappalaiseksi Teijon saarnaajan Johan Sevonin. Edellisestä papinvaalista oli kovasti aikaa ja kun edellisessäkään ei oltu käytetty patronaattioikeutta tuli asia mutkikkaaksi. Kolmesti asiaa tuomiokapitulilta anottuaan sai Olivecreutz 1770 lopulta kielteisen vastauksen kuultuaan seurakuntaa sekä sen kirkkoherraa Mennanderia, joka oli samalla Turun piispa. Hänestä olemmekin tässä blogissa lukeneet jo Anders Björkqvistin tarinan yhteydessä: https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/07/bestseller-kirjailijaksi-kuolemansa.html
Seurakuntalaisten mukaan kartanolla ei ollut oikeutta patronaattiin, sillä Horn ei ollut rakentanut kirkkoa yksin, asiakirjoista ei ollut löytynyt vahvistusta kappalaisen nimitysoikeudelle eikä kartano ollut käyttänyt tällaista oikeutta. Pitäjänkokoukseen osallistuneet karunalaiset olivat valmiita tarpeen vaatiessa luopumaan koko kappelista ja rakentamaan uuden kirkon jonnekin muualle. Kovat olivat siis panokset.
Olivecreutz ei kuitenkaan halunnut luovuttaa vaan lähetti Tukholmaan valituksia perustellen patronaattia esimerkiksi sillä, että kirkko oli rakennettu kartanon maalle. Valitukset kuitenkin hylättiin 1771. Aatelisherra ei näyttänyt saavan haluamaansa. Mies ei kuitenkaan antanut periksi, vaan laittoi uuden anomuksen vetämään, ja sen käsittelyssä menikin vuosia. Tuon prosessin aikana karunalaisten oikeuksia puolusti muun muassa Matthias Calonius, mies, joka muistetaan hänen Suomen sodan aikana osoittamalleen uskollisuudelle Ruotsille, mistä huolimatta hän sai muotoilla Venäjän alaisen Suomen suuriruhtinaskunnan lainsäädännön. Muutenkin Karunan tapaus herätti laajaa kiinnostusta ja sitä seurasi myös tunnettu kasvitieteilijä Pehr Kalm.
Arkistojen
kätköistä löytyy ratkaisu
Lopulta penkomisen tuloksena löytyi Olivecreutzille ässä hihasta, kun Turun tuomiokapitulin pöytäkirjoista löydettiin merkintä vuodelta 1688, jossa Arvid Hornille oli yksiselitteisesti myönnetty täysi patronaattioikeus. Niinpä kuningas Kustaa III vahvisti Karunan kartanon omistajan oikeudet 29. joulukuuta 1779. Lisäperusteluna päätöksessä mainittiin Karunan kirkonkellossa oleva kirjoitus, yhdessä kirkon kelloista näet oli näet teksti, joka kuuluu suomennettuna seuraavasti: Jumalan pyhän ja kalliin nimen kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi, niin myös Herran nimeen vastarakennetun Karunan kappelin avuksi ja kaunistukseksi ovat tämän kellon lahjoittaneet herra Arvid Horn ja rouva Maria Elisabet Kruse, jotka myös ovat mainitun kirkon omalla kustannuksellaan rakentaneet ja kaikilla sen koristuksilla varustaneet v. 1685.
Aivan heti ei Olivecreutz päässyt kuitenkaan oikeuksiaan käyttämään. Jupakan venyessä oli tuomiokapituli nimittänyt Karunaan väliaikaisen saarnaajan Carl Lihrin. Tämä ikääntynyt ylioppilas ei ollut vielä edes suorittanut pappisvirkaan vaadittavaa tutkintoa. Hän oli kuitenkin taitava puhuja ja siksi karunalaiset olivat anoneet tämän vihkimistä papiksi. 1770 Lihr olikin suorittanut pappistutkinnon, tosin siinä hänen opilliset valmiutensa oli todettu heikoiksi. Karunalaiset pitivät kuitenkin saarnaajastaan, ja kun lopulta 1775 oli pidetty papinvaali oli Lihr saanut suurimman äänimäärän ja siten kappalaisen viran. Hän avioitui sauvolaisen Sidonia Lindelöfin kanssa ja toimi virassa peräti 25 vuotta.
Kun Lihr 1795 lopulta kuoli, pääsi Olivecreutz viimein käyttämään oikeuttaan ja kutsui kappalaiseksi Isak Forsellin. Tämän siirryttyä 1801 Nauvoon kappalaiseksi kartanonherra kutsui tilalle Turun linnanseurakunnan saarnaajan Johan Flomanin, joka oli sitten virassa vuoteen 1819 asti, kauan Olivecreutzin kuoleman jälkeenkin. Henrik Gabriel Porthanin mukaan Olivecreutz ei ollut osannut valita kahden vahvat suositukset omaavan ehdokkaan välillä, joten hän oli antanut arvan ratkaista, ja arpa suosi Flomania.
Kartanonherra
kirkon asioihin osallistumassa ja hautaa valmistamassa
 |
| Karunan vanha kirkko Helsingin Seurasaaressa. Kuvassa myös v. 1767 valmistunut kellotapuli. Wikimedia Commons. |
Jo aiemmin Olivecreutzin ja seurakuntalaisten välit olivat parantuneet, sillä vaikka mies oli tarkka oikeuksistaan ei hän kuitenkaan muuten puuttunut juurikaan kirkon- eli pitäjänkokousten päätöksiin. Hän myös kunnosti kirkkoa, sillä hänen toimestaan vuonna 1787 rakennettiin kirkon läntisen päätyseinän eteinen ja hän majoitti sekä muonitti rakentajamestari Anders Wahlbergin ja antoi tälle rakennuspuut. Hän myös lahjoitti seurakunnalle ehtoollisvälineet ja rakennutettuaan yhä hautausmaalla seisovan kivisen hautakappelin suvulleen hän teki aloitteen kivisen kirkonaidan rakentamiseksi, mihin myös suostuttiin. Toki hän käytti myös valtaa valvoen kirkonvarojen käyttöä ja sanoen joskus sanansa seurakunnan luottamusmiehiä koskevissa asioissa. Erikseen mainitaan kirkkoväärtinä olleen Anders Eknäsin jääneen toimeensa juuri kartanonisännän toivomuksesta. Mainittakoon, että Eknäs ei tässä ole sukunimi vaan talonnimi ja kyseessä oli siis Karunan Eknäsin eli Eikniemen silloinen isäntä.
 |
| Olivecreutzin hautakappeli talvisessa asussaan. Alunperin kirkko sijaitsi sitä vastapäätä. Kirkon entisen sijaintipaikan ja hautakappelin väliltä muuten löytyy blogissa aiemmin esitellyn Henrik Possénin hauta: https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/04/kirkkohistorian-henkilokuvia-karunan.html . Itse otettu. |
Olivecreutz tosiaan rakensi itselleen hautakappelin Karunan kirkkomaalle vuosina 1801-1802. Sen portin yläpuolelle oli kirjoitettu myös muista blogikirjoituksistani tuttu raamatunlause: Phil: 1 v 21. Christus är mitt lif och döden är min vinning. Olivecreutz kuoli 14. maaliskuuta 1804 ja haudattiin kyseiseen kappeliin. Vuonna 1855 hänen seuraansa liittyi hänen tyttärensä Margareta Helena Fleming, joka oli pysynyt koko ikänsä uskollisena lapsuudenkodilleen Karunan kartanolle huolimatta siitä, että osa suvun maaomaisuudesta oli Suomen sodan jälkeen Ruotsin puolella. Niinpä hän sai viimeisen leposijansa isänsä viereltä.
Mitä kaikesta
jäljellä? Kaksi kirkkoa, hautausmaa, hautakappeli ja identiteetti
 |
| Karunan nykyinen kirkko seisoo jylhänä meren rannalla näköetäisyyden päässä vanhan kirkon paikasta. Wikimedia Commons. |
Hautakappeli on siis yhä paikallaan, vaikka sen vieressä ollut puukirkko siirrettiin 1912 Helsingin Seurasaareen, oman tarinansa arvoinen prosessi sekin, mutta jääköön se toiseen kertaan. Hautausmaa on kuitenkin yhä paikallaan, samoin kartano, ja näköetäisyyden päässä on nykyinen, 1910 valmistunut kaunis kivikirkko. Sitä ei varmasti olisi ilman sen puista edeltäjää, eikä myöskään olisi ollut Karunan kappeliseurakuntaa, seurakuntaa eikä kuntaa, jotka kaikki vaikuttivat oman aikansa. Ei myöskään puhuttaisi Karunasta alueena kuten nykyään, ainakaan laajempana alueena kuin Karunan kartano, eikä olisi välttämättä sellaista karunalaista identiteettiä kuin nykyään paikkakunnalla ilmenee, tai ainakin se olisi jonkin muun nimistä. Eikä Helsingin Seurasaaressa olisi ainakaan sitä kaunista 1600-luvun puukirkkoa, joka sieltä nyt löytyy. Niinpä voi sanoa, että Hornin naimakaupoilla ja rakennushankkeilla on ollut syvällinen vaikutus seudulle ja että vaikka se aikanaan toikin silloisille karunalaisille työtä, vaivaa ja kiistoja ovat nämä kaikki nykyään osa sitä, mitä Karuna on.
 |
| Vanhan kirkon kynttilänjaloista innoituksensa saanut Karunan vaakuna on yksi Karunan tärkeimmistä symboleista, joka ylläpitää paikallisidentiteettiä vielä senkin jälkeen, kun kunta, seurakunta ja jopa alkuperäinen kirkko ovat hävinneet seudulta. Wikimedia Commons. |
Lähteet:
Voitto Ahonen: Valistusmies piispojen varjossa. Laamanni Johan Gezelius-Olivecreutzin elämä 1721-1804. 1990.
Luoto, Jukka & Alifrosti, Kari: Sauvon historia I. 1990
Tietosanakirja 1909-1922: http://runeberg.org/tieto/2/0885.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti