JOHAN WEGELIUS NUOREMPI (1693-1764)
Tällä kertaa esiteltävänä on edellisen esitellyn poika,
Johan Wegelius Nuorempi. Kun hänen isänsä oli tunnettu pietistisen
kristillisyyden pioneerina Suomessa, on poika puolestaan tunnettu erityisesti
kirjallisesta tuotannostaan, jonka kautta hän on toiminut useiden sukupolvien
opettajana. Siitä lisää myöhemmin.
Johan Nuorempi näki päivänvalon Tukholmassa, missä
isä-Wegelius oli vaatimassa kuninkaalta oikeutta jouduttuaan harhaoppisyytteiden
vuoksi erotetuksi virasta. Valittaminen kannatti ainakin silloin, ja isä saikin
jo samana vuonna kappalaisen viran Paimiosta, jonne koko perhe muutti, samoin
1697 Tyrväälle isän tultua sinne kirkkoherraksi. Alkeisopetuksen nuorempi Johan
sai kotonaan, missä hän luultavasti ammensi kiintymyksen pietistiseen
uskonkäsitykseen. Opiskeluaikana se näet tuskin ainakaan kehittyi, sillä hänen
käydessään katedraalikoulua tuomittiin kaksi näkyvää pietistiä, Petter Schäfer
sekä Isaacus Laurbecchius, ja alettuaan yliopisto-opinnot Turun akatemiassa
1709 hän saattoi huomata, että opettajakunta oli hyvin pietistivastainen ja
piti varoittavia luentoja "uusista opeista". Nämä eivät ilmeisesti
horjuttaneet sympatiaa pietismiä kohtaan, mutta ilmeisesti hän tuona aikana
ammensi itselleen ne laajat opilliset tiedot, jotka näkyivät myöhemmin hänen
tuotannossaan.
Wegeliuksen aikana Enontekiön kirkko sijaitsi Markkinan kylässä. Siitä on tämä muistomerkki yhä kertomassa. Wikimedia Commons. |
1713 Wegeliuksen yliopisto-opinnot keskeytyivät, kun hän
pakeni muun perheensä kanssa pohjoiseen pakoon Ison vihan väkivallantekoja.
Wegeliukset elivät sitten vuosia Lapin erämaissa Enontekiön tunturiseuduilla.
Isä-Wegelius harjoitti alueella saarnatointa, mutta hänelle Lapin erämaat
edustivat joka tapauksessa elämän ehtoopuolen koettelemuksia, kun taas
nuoremmalle Wegeliukselle se oli hänen omien sanojensa mukaan "ristin
korkeakoulu", jossa hänellä olivat opettajina nälkä ja sairaus. Hän kävi
myös Norjan puolella, missä häneen teki syvän vaikutuksen Thomas von Westenin
saamelaisten parissa tekemä lähetystyö. Näillä kokemuksilla oli merkittävä
rooli hänen myöhemmällä urallaan.
1719 Wegeliuksen onnistui siirtyä Upsalaan suorittamaan
loppuun Turussa alkamansa opinnot. 1720 hän sai pappisvihkimyksen ja nimityksen
Enontekiön kappalaiseksi. Luultavasti hän ajatteli nyt voivansa seurata von
Westenin esimerkkiä, ja olihan hänellä kokemustakin seudusta. Hänen terveytensä
oli kuitenkin ilmeisesti mennyt piloille, sillä hän ei enää kestänyt pohjoisen
ankaria oloja ja joutui luopumaan tehtävästä jo 4 vuoden kuluttua. Hän yritti
Tyrväälle isänsä seuraajaksi, mutta epäonnistui. Sitten Härnosandin
tuomiokapituli nimitti hänet Tornion koulun rehtoriksi, mihin vaikutti hänen
Lapin-tuntemuksensa.
Tornio 1600 - 1700-lukujen taitteessa. Wikimedia Commons. |
Tornio ei ollut mikään merkittävä keskus, eikä uusi virka erityisen loistelias. Wegeliuksen elämää varjostivat koko hänen elämänsä ajan jos ei köyhyys niin ajoittainen niukkuus, sairaus ja kuolema. Hän sai vaimonsa Margareta Törnerin kanssa 10 lasta. Kaikki Torniossa syntyneet 8 lasta kuolivat alle vuoden ikäisinä ja kahdesta vanhemmasta lapsesta 15-vuotias Johannes kuoli 1740 ollessaan matkalla aloittamaan opintoja Turun akatemiassa. Ainoastaan lapsista vanhin, tytär Kristiina eli aikuiseksi. Torniossa Wegelius kuitenkin toimi yli 30 vuotta. Toisaalta kaupunki oli 1700-luvun alkupuolella tärkeä erilaisten uskonnollisten liikkeiden etappina, minkä lisäksi koulutyö pakotti Wegeliuksen seuraamaan ajan kirkollista elämää ja teologiaa. Älyllistä vireyttä kehitti myös ranskalaisen retkikunnan vierailu näiden suorittaessa Tornionlaaksossa maapallon muotoa koskevia astemittauksia. Latinantaitoisena Wegelius kykeni seurustelemaan näiden oppineiden ulkomaalaisten kanssa ja osallistui myös heihin työhönsä, esimerkiksi hänen paikallistuntemuksensa auttoi löytämään hyvät mittauspaikat. Vierailu sai hänessä aikaan pysyvän kiinnostuksen luonnontieteisiin ja hän alkoi tehdä säännöllisiä meteorologisia havaintoja, joista hän raportoi vuosittain Kuninkaalliselle tiedeakatemialle. Oma sairaus sai aikaan myös kiinnostuksen lääketieteeseen ja hän kokosi aiheeseen liittyvää tietämystä 200-sivuiseen käsinkirjoitettuun lääkärikirjaansa. Tämä kaikki tuki hänen elämäntyönsä tärkeintä osaa eli kirjallista työtä.
Wegeliuksen elämän varsinainen suurtyö oli hänen postillansa
eli saarnakirjansa Se pyhä ewangeliumillinen walkeus
taiwallisesa opisa ja pyhäsä elämäsä. Se oli
kaksiosainen ja sisälsi 79 saarnaa ja 2 300 sivua. Kirja oli ajateltu
erityisesti suomenkielisille ja saamenkielisille syrjäseutujen asukkaille,
jotta näiden olisi ollut mahdollista harjoittaa paremmin kotihartautta
kirkkomatkojen ollessa pitkiä. Saamelaiskielille oli yritetty kääntää
suoraankin hengellistä kirjallisuutta, mutta eteläisiin kielimuotoihin perustuvana
se ei miellyttänyt Tornionjokilaakson saamelaisia, joista ainakin osa sanoi
lukevansa mieluummin suomeksi kuin tuolla kielimuodolla kirjoitettuja kirjoja.
Enontekiön saamelaisten nimissä lähetetty tätä koskeva anomus Uumajan maaherralle 1736 kumpusi varmasti
osin siitäkin, että entistä kappalaista arvostettiin seudulla edelleen. Kirja
valmistui jo syksyllä 1737, mutta sen painatus vaati varoja sekä painoluvan.
Matkan varrella oli monia mutkia, kirjaa pidettiin muun muassa tarpeettoman
laajana. 1. osa painettiin lopulta 1747 ja 2. osa 1749, esipuhe oli päivätty jo
10.4.1742, mikä kertoo osaltaan prosessin pituudesta. Keskeisin esikuva
postillan saarnoissa on tutkimuksen mukaan saksalainen pietismin isä Spener,
joka oli jo Wegeliuksen isän esikuva ja kirjeenvaihtotoveri. Se siis oli
osaltaan levittämässä speneriläistä pietismiä Suomeen.
Kirjan levikki oli aluksi vaatimaton,
mikä aiheutti taloudellista murhetta, mutta ajan kuluessa siitä tuli
suoranainen menestys. 1700-luvun lopulla siitä oli tullut Tornionjokilaakson
levinnein hartauskirja, muiden jäädessä levikissä kauas taakse. Tämä on
huomionarvoista siinäkin mielessä, että se oli myös tällaisista kirjoista
suurin ja kallein. Ainakin parissasadassa taloudessa oli tuohon aikaan kyseinen
teos, minkä lisäksi vaikutusta laajensi se, että tiedetään ihmisten
kokoontuneen hartauskokouksiin kuulemaan siitä ääneen luettuja saarnoja
isollakin joukolla. Vaikutus ei ulottunut ainoastaan Tornionjokilaaksoon, vaan
kirja levisi myös Pohjanmaalle ja Savoon sekä muuallekin. Herännäisjohtaja
Paavo Ruotsalainen omisti teoksen ja suhtautui siihen suurella kunnioituksella.
Anekdootti keskustelusta koskien Lutherin postillan suomentamisesta kertoo
Ruotsalaisen melkoisesta kunnioituksesta Wegeliuksen postillaa kohtaan: "Niinpä niin Lutheruskin oli sotamies,mutta
hänen poikansa Wegelius rakensi minulle temppelin." Tämä siitä
huolimatta, ettei Ruotsalainen ollut opillisesti mitenkään orjallinen
Wegeliuksen seuraaja. 1836-1838 ilmestyi postillan 2. painos, jonka
kielellisestä uudistuksesta Ruotsalainen ei pitänyt, sillä Ruotsalainen
mainitsi tätä kirjaa paljon lukeneensa ja pitävänsä sitä selvänä suomena, mikä
vahvistaa kirjan merkitystä hänelle. 1848 toimitti herännäispappi Niilo Kustaa
Malmberg postillan 3. painoksen ja 1895-1896 Raumalla rukoilevaiset ottivat 4.
painoksen. Kustantajien esipuhe kertoo, millä rakkaudella myös Lounais-Suomen
rukoilevaisseuduilla suhtauduttiin postillaan: "Postilla on johdattanut tuhansia sieluja totuuden tuntoon sekä
herättänyt ja edistänyt kristillistä elämää Suomen kansassa. Suurten herätysten
aikana tämän vuosisadan keskipaikkeilla tätä kirjaa ahkerasti ja hartaasti
luettiin." Rukoilevaisjohtaja Kustaa Ilvanin kuolinvuoteellaan
lausumat sanat sopivat alleviivaamaan postillan merkitystä ainakin osalle
suomalaista herätyskristillisyyttä: "Wegeliuksen
postilla on kristinuskon tuki Suomessa." Myös Elias Lönnrotin
tiedetään käyttäneen lyhennellen Wegeliuksen postillaa saarnatessaan joskus
maallikkona Sammatin kirkossa.
Postillan keskeinen merkitys pakotti viipymään tovin sen
vaikutushistoriassa. On kuitenkin vielä katsottava, miten Wegeliuksen elämä
kulki päätökseensä. Hän halusi saatuaan postillan päästä seurakuntavirkaan,
mutta useista hauista huolimatta häntä ei onnistanut. Lopulta 1756 hänet
valittiin Oulun kirkkoherraksi. Tosin huonoa lupaili se, että hänen piti ennen
Ouluun muuttoa käydä Tukholmassa hakemassa lievitystä yhä pahemmaksi tulleeseen
sairauteensa. Niinpä hänen Oulun vuotensa, 7 vuotta, eivät olleet seurakunnan
hoidon kannalta niin tehokkaita kuin hän olisi toivonut. Parhaansa hän koetti, ja hänen ystävänsä
Mattthias Pazelius, joka oli Limingan kirkkoherra kertoo hänen olleen loppuun
asti mieleltään tasainen ja tyytyväinen, ystävällinen keskustelija sekä nauravainen.
Työn suhteen arvio oli kuitenkin karu: "Vireydellä
virkansa toimituksessa ei ollut muuta rajaa kuin voimien täydellinen
puuttuminen."
Silti tuona aikana syntyi vielä yksi merkittävä teos,
rippikirja seurakunnan jäsenten valmistamiseksi ehtoolliselle ja hengellisen
elämän tehostamiseksi. Siinä vaikutti se esikuva, jonka Wegelius oli
nuoruudessaan saanut Norjan von Westeniltä, minkä lisäksi Spenerin katekismus
oli myös mallina. Yxi Tarpellinen Coetus
ja Tutkiskelemus Rippi-Wäen canssa ilmestyi 1762, ja se sai suuren levikin,
minkä vuoksi siitä otettiin uusi painos vuosina 1765 ja 1777. Senkin pitkää
arvostusta kuvaa se, että rukoilevaisjohtaja Daniel Dahlberg kustansi siitä
Porissa vielä vuonna 1884 uuden painoksen.
Rippikirjan ilmestymisen jälkeen olikin Wegeliuksen elämä jo
ehtoossa. Kevättalvella Oulun tienoilla liikkunut kuumesairaus tarttui
häneenkin eikä hän sitä enää kestänyt. Pazeliuksen mukaan tämä oli aavistanut
pian kuolevansa ja kirjoitti vapisevalla kädellä ystävälleen: "Aica ongin jo lähteä, Jesuxen Nimeen, hyvin
tulduas." Kuolema koitti 13.5.1764. Lounais-Suomen Nousiaisissa
vaikuttanut pietistihenkinen pappi Abraham Achrenius laati hänestä muistorunon,
joka julkaistiin. Achrenius oli tehnyt runonsa Wegeliuksen postillan
innoittamana, mikä osaltaan kertoo laajasta arvostuksesta ja vaikutuksesta.
Wegelius mitä ilmeisimmin tunsi vetoa julistustyöhön, mutta
hänen uransa seurakuntapappina jäi kahdeksi lyhyeksi pätkäksi eikä
terveysongelmien vuoksi ollut menestyksekäs. Kuitenkin kirjoistaan hän rakensi
sellaisen saarnatuolin, josta hänen sanomansa kaikui ympäri Suomen vielä yli sadan vuoden jälkeenkin.
LÄHTEET
Erkki Kansanaho: Wegeliuksen
postillan lähteet ja teologia. 1950.
Erkki Kansanaho: Wegelius, Johan nuorempi (noin 1693 - 1764) (Kansallisbiografia)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti