Kirjoittanut: Ossi Tammisto
ARVID UTTER (1836-1898)
Vien teidät lukijani jälleen Sauvon kirkkomaalle, jonka vainajia olen ennenkin esitellyt. Nyt nostan esiin peräti kaksi pappishautaa, joista vanhempi kytkeytyy vahvasti uudempaan. Uudemmassa lepää kirkkoherra, jota ei enää varmaan juuri missään muisteta, mutta joka aikanaan oli vahvasti osallisena siinä, että evankelinen herätysliike levisi Tampereelle ja kasvoi vahvaksi liikkeeksi Mynämäellä. Muutakin merkityksellistä tämä sankarimme ehti elämässään. On siis syytä kertoa Arvid Utterin tarina.
Pitäjänapulaisen pojasta Sauvon kirkkoherran perheeseen
Arvid Utter syntyi 10. tammikuuta 1836 Vehmaan kappeliseurakunnassa Lokalahdella pitäjänapulainen Arvid William Utterin ja tämän vaimon Sofia Magdalena Cedersteinin pojaksi. Isä siirtyi sitten vuonna 1835 Nousiaisten pitäjänapulaiseksi ja lopulta Hämeenkyrön Viljakkalan pitäjänapulaiseksi vuonna 1845, missä hän vaikutti loppuikänsä vuoteen 1862. Noilla paikoilla siis nuori Arvidkin varttui. Isän virantoimitukseen liittyy monenlaista epämääräistä tarinaa, mutta me keskitymme tällä kertaa poikaan.
 |
| Lokalahden vuonna 1763 valmistunut kirkko oli Utterin isän työpaikkana tarinamme sankarin syntyessä. Kellotorni on kirkkoa vanhempi. Kuva 1900-luvun alkupuolelta, kuvan lähde Wikimedia Commons: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Lokalahti_Church_pre_1927.jpg |
Arvid opiskeli Turun lukiossa ja tuli ylioppilaaksi 18. syyskuuta 1858. Hän suoritti yliopistossa teologisen erotutkinnon 28. toukokuuta 1861 ja vihittiin papiksi 31. heinäkuuta 1861. Ensimmäiseksi työpaikaksi tuli kappalaisen sijaisuus Sauvossa sekä siinä ohessa armovuodensaarnaajana ja pitäjänapulaisena toimiminen vuosina 1861-1862. Tuolloin seurakunnan kirkkoherrana toimi Carl Reinhold Danielsson. Tämä oli aloittanut seurakunnassa vuonna 1825 pitäjänapulaisena, kohonnut 1828 kappalaiseksi ja vuonna 1859 kirkkoherraksi, jossa virassa hän toimi kuolemaansa 1883 asti.
Danielsson oli syntynyt Punkalaitumella 1799, mutta sukunsa sauvolaistui melko tehokkaasti, sillä Rosalia-tytär hankki Vahtisten tilan (ja tappeli sitten paikkakuntalaisten kanssa tontin luovuttamisesta kansakoulua varten) ja poika Emil otti sukunimekseen Gammal ja hankki Paddaisten kartanon.
Syy miksi kerroin näin paljon Danielssoneista on se, että myös Utter liittyi heidän perheyhteyteensä. Hän näet avioitui 21. helmikuuta 1862 esimiehensä tyttären, vuonna 1831 syntyneen Fanny Alexandra Danielssonin kanssa. Ehkä appiukko ajatteli vävypojan aikanaan seuraavan hänen omaa urakehitystään. Utterit saivat neljä lasta, joista aikuiseksi eli kolme. Poika Arvid Wolter Ferdinand seurasi isäänsä pappisuralla, toinen poika Walfrid Wolmar toimi opettajana ja tytär Allen Arvida Alexandra perusti Turkuun yksityisen lastentarhan.
.jpg) |
| Kirkkoherra Danielssonin hauta on Sauvon kirkon pääsisäänkäynnin edustalla. Hän teki Sauvossa pitkän pappisuran ja hänen tyttärensä avioitui nuoren Utterin kanssa tämän ollessa Sauvossa ensimmäisessä papinpaikassaan. Itse otettu. |
"Rakas Utteri" Tampereen evankelisen herätyksen isänä
Utterin urapolku siirtyi kuitenkin hyväksi toviksi pois Sauvosta. 1. toukokuuta 1862 Utter siirtyi Kiikan kappalaisen apulaiseksi. Seuraavana vuonna hän oli 20. toukokuuta 1863 Ahlmanin koulun opettajana Pirkkalassa.
Pirkkalan lyhyelle kaudelle sijoittuu myös eräs Utterin pappisuran loistonhetkistä. Siitä myös ilmenee, että Utter on jossain kohtaa elämäänsä solminut siteet kirkon sisällä vaikuttaneeseen evankeliseen herätysliikkeeseen. Se tapahtui viimeistään Kiikassa, jossa evankelisuus oli vahvassa nousussa. Toisaalta hänen vaimonsa veli, Frans Ivar Alfred Gammal, oli viimeistään samoihin aikoihin liittynyt evankelisiin, joten vaikutteet ovat voineet tulla monesta suunnasta.
 |
| Kiikan kirkko ei ollut kauaa Utterin toiminnan näyttämönä. Hän itse asiassa haki myöhemmin kirkkoherranvirkaa lähitienoolta eli Tyrväältä, mutta sinne häntä ei valittu. Kuvan lähde Wikimedia Commons: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Kiikka_church.JPG |
Utter oli käynyt koulunsa Tampereella ja hänen työpaikkanaan toiminut koulutalo oli Harjun alueella, vain viisi kilometriä Tampereen keskustasta. Niinpä hän kävi kaupungissa ja näyttää siltä, että hänestä tuli Tampereen evankelisen herätyksen eräs alullepanija ja johtaja.
Maallikkosaarnaaja J. Vesterback kirjoitti helmikuussa 1864 evankelisen liikkeen isälle, tuolloin Kemiön kirkkoherrana toimineelle Fredrik Gabriel Hedbergille kirjeen, joka käsitteli Tamperetta: "Suurimmassa kiireessä täytyi minun tätä teille ilmoittaa, ja samassa saan vielä täältä T-lta sanoa, että täällä on Herran Henki tehnyt vallan ihmeitä. Täällä on saarnattu mies muistit sitä saastaista tekopyhyyden oppia. - - - Ja nyt tuli se rakas Utteri, joka saarnaa niin erinomaisella Jumalan Henken voimalla ja niin yksinkertaisesti, että se oikein suuresti ihmetyttää. Nyt on ilmestynyt paljo kristityitä täällä, ja niin vapaita, että he tunnustavatkin niin rohkeasti Kristusta, jonka tähden he ovat vetäneet päällensä Perkeleen ja koko hänen lahkokuntansa. - - - Ja voi kuinka ihmeellinen Herran johdatus se oli, että Hän lähetti tämän Utterin tänne vapauttamaan niitä vaivaisia orjuuden vankeja." Myöhemmin Vesterbackin julkaistessa Nuorukainen -lehteä julkaistiin siinä myös Utterin kirjeitä.
23. joulukuuta 1863 Utter nimitettiin Merimaskun kappalaiseksi. Toiminta Tampereen seudulla oli siis lyhyt, mutta menestyksekäs, sillä evankelinen liike voimistui ja jatkoi elämäänsä kaupungissa aina nykypäivään asti. Merimaskun toiminnasta en löytänyt tietoa, paitsi että hän haki ilman menestystä Vehmaan toisen kappalaisen virkaa. Mutta Mynämäen kappalainen hänestä tuli 15. huhtikuuta 1868, tosin hän astui virkaan vasta 1. toukokuuta 1869. Sinne evankelisuutta oli tullut jo ennen hänen saapumistaan, mutta hänen aikanaan se alkoi voimistua nopeasti.
 |
| Utterin Merimaskun kaudesta ei minulla ole juuri sanottavaa, mutta useamman vuoden hän tässäkin kirkossa palveli. Kuvan lähde Wikimedia Commons: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Merimasku_church_and_bell_tower_2_AB.jpg |
Mynämäen evankelisena paimenena
Tälle Mynämäen evankeliselle herätykselle oli ominaista runsas laulaminen. Kerrotaan työmiesten ottaneen laulukirjat mukaansa päivätyöhön lähtiessään ja veisanneen koko päivällistunnin. Iltaisin kokoonnuttiin tupaan ja laulettiin taas. Liike kasvoi ja Mielismäen sekä Aikkisten tuvat vakiintuivat kokoontumispaikoiksi.
Utterin esimies, kirkkoherra Gustaf Lönnmark kylläkin moitti saarnoissaan Utterin saarnoja siitä, ettei niissä ollut ensinkään lakia ja kehotti kansaa välttämään "hihhuleita". Siitä huolimatta liike jatkoi leviämistään ja levisi myös Karjalan kappeliin sikäläisten räätäli Vilhelm Kajanderin ja talollinen Vihtori Vuorisen käytyä Utteria jututtamassa. Liike levisi myös Mietoisiin vaikuttaen monessa muussakin lähikunnassa.
Evankelisen liikkeen keskusjärjestö Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys perustettiin vuonna 1873. Siinä oli kutsujäsenyys, ja myös Utter kutsuttiin jäseneksi vuonna 1876. Hän siis nautti luottamusta, mistä kertoo sekin, että kun yhdistys valmisti 1880-luvulla omaa saarnakokoelmaa nimeltä Terveellinen Oppi oli Utter yksi niistä, joita oli pyydetty kirjoittamaan teokseen ja joka kirjoitti erityisen paljon.
 |
| Mynämäen massiivisessa kivikirkossa Utter sai olla näkemässä evankelisen liikkeen nousua siitä huolimatta, että kirkkoherra häntä omissa saarnoissaan moittikin. Kuvan lähde Wikimedia Commons: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Myn%C3%A4m%C3%A4en_kirkko2.jpg |
Nuorukaisen mentorina ja muutto Tenholaan
Mynämäellä ollessaan Utter tutustui myös v. 1861 Turussa syntyneeseen Wilhelm Kajanderiin. Tämä köyhistä oloista tullut nuorimies oli vaikeuksista huolimatta päässyt opintielle ja viettäessään aikaa Mynämäellä asuneen tätinsä luona tutustui Utterin poikiin ja sitä myöten myös isään. Arvid Utter otti Kajanderin pian suojatikseen ja syntyi läpi elämän kestänyt ystävyys. Kajanderin päästyä opinnoissaan pidemmälle hänestä tuli lukukausien ajaksi Utterin poikien läksyjen kuulustelija, joka asui heidän kanssaan, ja loma-ajat vietettiin pääosin Utterin kappalaistilalla Mynämäen Hemmilässä. Tällä ystävyydellä oli suuri vaikutus Kajanderin opinnoille ja hengelliselle kehitykselle.
Utter valittiin Tenholan kirkkoherraksi 12. maaliskuuta 1879, mutta taaskin meni tovi, 1. toukokuuta 1881 asti, ennen kuin hän astui virkaan. Tuosta ajasta ei minulla ole juuri tietoa. Kuitenkin 1882 edellä mainittu Kajander tuli ylioppilaaksi. Hänellä oli Utterin lisäksi toinen mynämäkeläinen tukija, kruununvouti Springert, jonka ansiosta hän saattoi jatkaa opintojaan yliopistoon. Hän suuntasi lainopilliseen tiedekuntaan, mikä tuotti ilmeisesti tuotti Utterille suurta murhetta, olihan hän toivonut, että hänen suojattinsa olisi lähtenyt pappisuralle.
 |
| Tenholan keskiaikaisessa kivikirkossa Utter toimi seurakunnan kirkkoherrana. Kiehtova yksityiskohta ottaen huomioon sen, että Utterin pappisura alkoi ja päättyi Sauvossa on se, että Tenholan kirkon taustalla on ilmeisesti ainakin osin sama tekijäjoukko. Kuva Wikimedia Commons: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Tenholan_kirkko.jpg |
Joululomalla Kajander suuntasi Utterin pappilaan. Nuorimies oli ahdistunut, koko lukukausi tuntui menneen aivan hukkaan. Utter lohdutti häntä ja kohteli muutenkin rakkaudellisesti lausuen sanoja, jotka vaikuttivat Kajanderiin pysyvästi. Epäilykset tehtyä valintaa kohtaan voimistuivat ja kevätlukukauden aikana 1883 Kajander kirjoittautui jumaluusopilliseen tiedekuntaan.
Loma-ajat Kajander vietti edelleen Utterin perheen kanssa pappilassa, joka tosiaan oli nyt Tenholassa. Seillä hän tutustui myös Utterin tyttären Allen Arvida Alexandran opettajattareen, neiti Elin Margaretha Lovisa Welleniukseen. Tästä kohtaamisesta sukeutui vähitellen rakkaus, ja kihlaus tapahtui Tenholan pappilassa 1886. Kajander vihittiin papiksi 1887 ja 1894 hänet oli valittu jo Tuusulan kirkkoherraksi toimittuaan kyseisessä seurakunnassa pappina jo aiemmin. Utter oli siis ollut oikeassa pitäessään pappisuraa suojatilleen sopivana.
Takaisin Sauvoon ja ikäviä oppiriitoja
Utterista itsestään oli tullut vuonna 1890 Sauvon kirkkoherra. Appiukko Danielsson oli aikaa sitten kuollut, mutta valituksi tulemista saattoi edesauttaa se, että edellinen kirkkoherra oli ollut evankelinen hänkin, nimittäin tässä blogissa jo aiemmin esitelty Hegesippus Hippolytus Hjerpe: https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/05/kirkkohistorian-henkilokuvia-hegesippus.html Edelleen jatkuneista kytköksistä evankelisuuteen kertoo osaltaan vuonna 1892 Sauvossa pidetty lähetysjuhla, jossa puhui Utterin lisäksi muun muassa entinen Ambomaan lähetti Pietari Kurvinen, yksi aikansa tunnetuimpia evankelisia julistajia. Kansaa tosin ei ollut Sauvossa paljon koolla huolimatta kauniista ilmasta.
 |
| Tällaisena kohosi Sauvon kirkon itäpääty vuonna 1906 Carl Frankenhaeuserin kuvaamana. Museoviraston Historian kuvakokoelma: https://www.finna.fi/Record/museovirasto.BA2D3888D36A02F2BE2D65C072872026 |
Vielä vanhoilla päivillään Utter joutui olemaan mukana evankelisuutta repineessä kiistassa. Asia on monimutkainen lyhyesti selitettäväksi, mutta kyse oli kiistasta koskien evankelista julistusta. Niin sanotut vapaat maallikot eli maallikkosaarnaajat, jotka eivät olleet työyhteydessä Evankeliumiyhdistykseen julistivat tavalla, joka osan mielestä korosti liiaksi pelastuksen objektiivista puolta jättäen parannussaarnan kokonaan pois. Osan katsottiin opettavan myös niin sanottua lihanpyhyyttä eli synnittömyysoppia. Iso joukko evankelisia pappeja vaati näiden julistajien tuomitsemista yhdistyksen johdon yrittäessä tasapainotella näiden kahden ryhmittymän välillä.
Nämä vapaita maallikkoja kritisoineet lähettivät joulukuun lopussa 1895 Evankeliumiyhdistyksen johtokunnalle laajan kirjelmän, jonka oli allekirjoittanut 55 pappia ja kolme lähetyssaarnaajaa. Yksi näistä papeista oli Utter. Siinä moitittiin yhdistystä siitä, ettei se ollut päättäväisesti tuominnut vapaita maallikoita vaan sen sijaan antanut aihetta epäillä, että se näitä kannattaisi. Väärinkäsitysten välttämiseksi vaadittiin tuolloin jo kuolleen liikkeen perustajaisän Hedbergin vuosia aiemmin kirjoittaman, Jumalan lain hylkäävän julistuksen tuomitsevan protestin julkaisemista sekä yhdistyksen lehdissä että omana vihkonaan. Kirjojen kustantamisessa ja palkattujen saarnaajien valinnassa pitäisi olla varovaisempi ja yliasiamiehen pitäisi julkisesti tuomita väärä opetus.
Kiista kuitenkin kärjistyi ja molemmilla laidoilla olevat hylkäsivät Evankeliumiyhdistyksen ja osa jopa koko evankelisuuden. Utter kuitenkin pysyi yhdistyksen jäsenenä, ja osallistui vuonna 1896 keräykseen evankelisen liikkeen isän Hedbergin hautamuistomerkin kustantamiseksi Kemiöön. Toki hän kuoli melko pian, kuten kohta ilmenee, mutta toisaalta moni oli eronnut jo näiden vuosien välillä. Niinpä Utter näyttää edelleen mieltäneen itsensä osaksi liikkeen päälinjaa kritiikistään huolimatta. On muuten kiinnostavaa, että Utteria itseään oli aikanaan Mynämäellä moitittu siitä, ettei hän olisi saarnannut lainkaan Jumalan lakia, ja nyt hän oli syyttämässä muita samasta. Oliko hänen oma julistustapansa muuttunut vai olivatko nuo syytteet olleet liioiteltuja ei valitettavasti ole tiedossani.
Kuolevaa lohduttamassa
Näinä vuosina Utter joutui seuraamaan murheella myös ystävänsä Kajanderin tilannetta. Tätä jo nuoruudessa vaivannut maksatauti voimistui vuoden 1895 aikana ja vaikka välillä tauti oli kurissa parin vuoden ajan tilanne paheni jälleen, mihin saattoi liittyä myös Kajanderin suuri työmäärä. Kun oheen tuli vielä ensimmäinen sydänkohtaus aavisti Kajander loppunsa pian tulevan. Tähän viittaa sekin, että kuultuaan pienen tyttärensä kuolleen hänen poissa ollessaan lausui kyynelehtivä isä: "Ei hän odottanut isäänsä." Keskustelut vaimon kanssa saivat synkän sisällön: miten lapset kasvatetaan, kun isä olisi poistunut tästä ajasta.
Kajanderin elämään ja hänen koskettaviin viime vaiheisiinsa lienee syytä palata tarkemmin eri kirjoituksessa. Ennen kuolemaansa 5. elokuuta 1898 hän sai kuitenkin ystävältään Utterilta kirjeen, jonka kerrotaan tuottaneen hänelle suurta lohtua päätellen jo siitäkin, että Kajander luki sitä useasti viimeisinä päivinään. Kirjettä on lainattu Kajanderin elämänkuvauksessa, ja koska se antaa ikkunan Utterinkin uskonnäkemykseen lainaan sitä myös tässä. Lisäksi pian ilmenee, että niihin sisältyi tiettyä kohtalokkuutta.
Kirjeessä Utter kertoo ottaneensa "sydämen murheella" vastaan tiedon ystävänsä sairauden tilasta, sillä se vei lopullisesti hukkaan toiveet nähdä hänet vielä entisessä terveydessään. Utter kehotti kuitenkin ottamaan kaiken Jumalan kädestä: "Kuitenkin, kun ajattelen, että se on rakas Herra, joka armosta on sinut kutsunut valtakuntaansa ja on käyttänyt sinua valtakuntansa palvelukseen - että se on hän, joka nytkin on pannut sinut sairasvuoteelle joko sinun koettelemiseksesi taikka puhdistamiseksi, taikka kutsuakseen sinut kotiin ijankaikkiseen lepoon, niin en minä voi sanoa muuta kuin: "kaikki Herran tiet hyvyys ja totuus.""
 |
| Wilhelm Kajanderista tuli Utterin suojatti ja läheinen ystävä. Utter lohdutti häntä kirjeellään kuoleman lähestyessä aavistamatta, että hän samalla valmistautui omaan pikaiseen kuolemaansa. Kotimatkalla 1902. |
Utter käsitteli myös sitä ristiriitaa, mikä ihmisten mielissä nousee nuoremman kuollessa ennen vanhempaa, mitkä lienevät olleet hänen omiakin kysymyksiään: "Lyhytnäköisyydessämme ajattelemme usein, että sellaisten raihnaisten vanhusten kuin minun ja monen muun olisi vuoro erota täältä ja miesten, jotka ovat vielä nuoruutensa kukassa, pitäisi saada vielä toimia täällä. Mutta meidän ajatuksemme eivät ole Herran ajatukset eivätkä meidän tiemme hänen tiensä.
Ei Herra meitä tarvitse, vaikka hän suuresta armostaan tahtoo käyttää meitä jonkun ajan, lyhemmän tai pitemmän, täällä hänen avullansa työskennelläksemme niinkauvan kuin päivä on, ja kootaksemme vieraita karitsan häihin."
Utter lohdutti ystäväänsä vielä seuraavin, väkevin sanoin: "Rakas veli! Ajattele kuinka onnelliset me olemme kaikkien surujen ja vaihtelevien tunteittenkin ohella, kun meillä on Herran oma sana ja lupaukset ja otamme sen sanan vastaan, joka todistaa, että me Jeesuksen veren kautta olemme puhtaat, vanhurskaat ja autuaat ihmiset, mieluisat ja rakkaat Isän silmissä, vieläpä hänen omat rakkaat lapsensa, jotka hän kasteessa on uudesti synnyttänyt. Meidän ei pidä kuitenkaan koskaan luottaa kokemuksiimme, joita olemme kohdanneet, vaan joka päivä tarttua samaan armoon, samaan Jeesukseen, sillä hän sanoo: "pysykää minussa ja minä teissä", ja taas: "Minä olen elämän leipä, kuka ikänä tulee minun tyköni ei hänen pidä isooman ja jokainen, joka minuun uskoo, ei hän koskaan janoo." Minun sydämellinen toivoni olisi, jos Jumala suo, että sinä vielä tulisit terveeksi, mutta jollei se ole Herran tahto, niin en minä tiedä korkeampaa toivomusta kuin tämä: olkoon Herra Jesus sinun kaikkesi täällä ja ijankaikkisesti siellä."
Yllättävä kuolema
Kajanderin hautajaiset olivat 10. elokuuta Tuusulassa. En tiedä, oliko Utter hautajaisissa, ainakin hautaan siunaamisen suoritti evankelisen liikkeen johtohahmo, tuolloin Tyrvään kirkkoherra Johannes Bäck. Mahtoikohan Utter tietää, että selvittäessään ystävälleen ajatuksiaan kuolemasta ja kunkin lähtöhetken arvaamattomuudesta hän samalla prosessoi omaa lähtöään. Ainakin hänen omaisilleen Utterin lähtö tuli yllätyksenä, kun hän kuoli 20. lokakuuta 1898 iltapäivällä puoli kuuden aikaan äkilliseen sydänhalvaukseen. Hän oli tuolloin 63-vuotias. Vanha oli seurannut nuorempaa.
 |
| Utterin kuolinilmoitus, joka julkaistiin Uusi Suometar -lehdessä nro247/1898, 25.10.1898. |
Kuten todettua ei Utter ollut eronnut Evankeliumiyhdistyksestä huolimatta osallistumisestaan sen kritiikkiin. Sanansaattaja -lehdessä julkaistussa yhdistyksen vuosikertomuksessa Utter mainitaankin vuoden aikana kuolleiden maininnan arvoisten jäsenten joukossa, joita oli useita. Ensimmäiseksi mainitaan kuitenkin Kajander, jonka kerrotaan olevan tunnettu innokkaana evankeliumin saarnaajana. Utterista ei ole erityistä mainintaa. Hänestä ei myöskään julkaistu erityistä muistokirjoitusta liikkeen julkaisuissa, tosin hänet mainitaan monessa kohtaa Kajanderin muistokirjoituksessa. En tiedä, kertooko tämä viileistä väleistä, sillä muistokirjoitus ei ollut mikään itsestäänselvyys.
Hautajaiset pidettiin Sauvossa 28. lokakuuta 1898. Sauvon suuri kirkko oli reunojaan myöten täynnä kansaa, niin pieniä kuin suuriakin. Suurin joukoin oli lähdetty saattamaan kirkkoherraa. Ruumissaarnan piti Karunan kappalainen Anton Sederström, minkä jälkeen pastori Väinö von Creutlein toimitti ruumiin siunauksen lausuen ensin liikuttuneena kaipauksen sanoja omasta ja seurakunnan puolesta. Mukana toimituksessa oli myös Paimion rovasti Axel von Creutlein. Musiikista vastasi muutaman seurakuntalaisen avustamana kanttori Ljungqvist.
.jpg) |
| Utterin komea hautamuistomerkki kohoaa Sauvon kirkon pohjoispuolella. Samaan hautaan on laskettu myös hänen vaimonsa. Jalustassa ovat Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumin 5. luvun 24:stä jakeesta. Itse otettu. |
Leskellä ja naimattomalla Ellen-tyttärellä oli ilmeisesti toimeentulovaikeuksia, sillä he joutuivat anomaan ylimääräisiä armovuosia itselleen. Utterin kuoleman jälkimaininkeja elettiin Sauvossa vielä huhtikuussa 1901, kun Sauvon pappilalla järjestettiin hänen kuolinpesänsä huutokauppa. Siinä myytiin muun muassa hevosia, lehmiä, sonni, lampaita, erilaisia työvälineitä sekä 6 pappilan mailla olevaa 'ylimääräistä' rakennusta muualle siirrettäviksi. Mikäli kauppaa tehtiin lesken hyväksi ei hän siitä kauaa ehtinyt hyötyä, sillä Fanny Alexandra Utter, omaa sukua Danielsson, kuoli 26. heinäkuuta 1901, 70 vuoden iässä. Hänet haudattiin miehensä viereen Sauvon multiin.
Unohdettu Utter
Kuten edellä mainitsin ei Utteria käsittääkseni enää juuri muisteta. Tampereella hänen vaikutuksensa oli ratkaisevuudestaan huolimatta lyhyt eikä siksi ole jättänyt tietääkseni pysyvää muistoa edes paikalliseen evankeliseen yhteisöön. On jopa niin, ettei evankelinenkaan tutkimus ole aina tajunnut juuri hänen olevan tuo "rakas Utteri".
Luultavasti Utterin asettuminen liikkeen oppositioon heikensi hänen jälkimainettaan, ja kun hän kuitenkin pysyi evankelisena liittymättä mihinkään muuhun ei hän jäänyt historiaan siitäkään. Sauvossa evankelisuus puolestaan hiipui Utterin jälkeen, minkä vuoksi hän ei sielläkään ole jäänyt erityisiin muistoihin.
Tästä huolimatta ja juuri siksi halusin nostaa Utterin esille. Ensinnäkin muistutukseksi siitä, että suurten nimien lisäksi on lukematon joukko heitä, jotka eivät jää yleiseen tietoisuuteen, mutta jotka ovat saattaneet olla ainakin paikallisesti aivan ratkaisevassa roolissa, kuten Utter Tampereella ja Mynämäellä. Utterin osuus evankelisen liikkeen kriisissä 1890-luvulla kertoo ainakin minulle siitä, miten vaikea asema on hengellisen liikkeen kiistoissa ja jakaantumisissa niillä, jotka eivät ole jyrkästi mitään puolta. Voin erehtyä, mutta oletan näin olleen Utterin kohdalla, sillä hän ei eronnut Evankeliumiyhdistyksestä, vaikka oli kritisoinut sitä voimakkaasti.
Samalla halusin täydentää palasen verran Sauvon hautuumaan henkilöhistoriaa. Sen keskellä seisovassa kirkossa hän tahtoi olla ensi sijassa evankeliumin julistaja, ja sitä kertovat myös hänen hautakivessään olevat Jeesuksen sanat: "joka kuulee minun sanani ja uskoo sen, joka minun lähetti, hänellä on ijankaikkinen elämä". (Joh. 5:24) Tuon iankaikkisen elämän sanoma sai aikaan sen, mitä tapahtui Tampereella ja Mynämäellä, sen toivoa hän julisti Kajanderille ja siinä toivossa hän itsekin kuoli.
Lähteet:
Autio, Veli-Matti: Ylioppilasmatrikkeli 1853-1899: Arvid Utter. Verkkojulkaisu: https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/1853-1899/henkilo.php?id=17774 Luettu 27.7.2022.
Borg, Nathanaël: Wilhelm Kajander. Kotimatkalla 1902. Verkkoversio: digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1009766?page=99
Hippakuntain sanomia. Koti ja koulu: Sanomia lasten kasvattajille nro 6/1866, 17.2.1866. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/921423?page=1
Kertomus Suomen Lutherilaisen Ewankeliumi-Yhdistyksen waikutuksesta wuoden 1898 kuluessa, annettu sen wuosikokoukseen heinäkuun 5 p:nä 1899. Sanansaattaja nro 20/1899, 16.10.1899. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/827437?page=5
Kortekangas, Paavo: Kirkko ja uskonnollinen elämä teollistuvassa yhteiskunnassa. Tutkimus Tampereesta 1855-1905. (1965)
Koskenniemi, Lauri: Suomen evankelinen liike 1870-1895 (1967).
Koskenniemi, Lauri: Suomen evankelinen liike 1896-1916 (1984).
Kujanen, Hannu: Sauvon historia II (1996).
Kuollut. Aamulehti nro 244/1898, 21.10.1898. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/507293?page=3
Lundén Cronström, Ingegerd: Släktbok. Ny Följd. (1952). Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/2096955?page=101
Prowasti Arwid Utter. Sanomia Turusta nro 245/1898, 22.10.1898. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/691476?page=2
Sauwon uutisia. Aura Maaseutupainos nro 85/1892, 21.10.1892. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/721655?page=3
Takala, Lauri: Suomen evankelisen liikkeen historia III. 1852-1873. (1948).
Tili. Sanansaattaja nro 21/1896, 2.11.1896. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/827367?page=16
T.k. 26 p:nä kuoli. Turun Lehti nro 89/1901, 30.7.1901. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1051165?page=3
Tuorstaina, perjantaina ja lauwantaina. Turun Lehti nro 43/1901, 11.4.1901. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1050934?page=4
Utter, Arvid. Suomen papisto 1800–1920 -verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017 (viitattu 27.7.2022). Linkki julkaisuun: https://kansallisbiografia.fi/papisto/henkilo/3114
A.W.U.: Frans Ivar Alfred Gammal. Kotimatkalla -vuosikirjasta 1924. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/992287?page=43
Ylimääräisiä armowuosia. Uusi Aura nro 157/1899, 11.7.1899. Verkkoversio: digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/743918?page=1
Wiimeiseen lepoonsa. Uusi Aura nro 253/1898, 1.11.1898. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/743608?page=2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti