 |
| Kuvassa näkyy Konstantinopolin patriarkka Gregorios V:n vaiherikkaan elämän karu päätepiste. Tässä kirjoituksessa selviää, mikä johti hänet tähän tilanteeseen. Wikimedia Commons. |
Dimitsanan kylän poika lähtee koulutielle
Tuleva patriarkka syntyi vuonna 1745 Kreikan Peloponnesoksella Dimitsanan paikkakunnalla saaden kasteessa nimen Georgios. Hänellä oli opettajinaan kaksi pappismunkkia, näistä toinen hänen setänsä nimeltään Meletios. Täyttäessään 20 vuotta hän siirtyi Ateenaan jatkaakseen opintojaan vielä kaksi vuotta arvostetun opettajan Demetrios Vodaksen johtamana.
 |
| Gregorios varttui tässä Dimitsanan kylässä. Wikimedia Commons. |
Ateenasta Georgios lähti setänsä pappismunkki Meletioksen luo Smyrnaan. Se sijaitsee nykyisen Turkin länsirannalla ja on nykyiseltä nimeltään İzmir, mutta tuolloin maat molemmin puolin Aigeianmerta kuuluivat Osmanien valtakuntaan. Siellä Georgios opiskeli sikäläisessä oppilaitoksessa autellen samalla setäänsä. Sedän esikuva ehkä vaikutti siihen, että Georgios lähti Strofadeksen saarella sijainneeseen luostariin ja otti vastaan vihkimyksen munkiksi. Tässä vaiheessa hänen nimekseen tuli Gregorios (vaihda vain parin kirjaimen paikkaa ja poista yksi 'r'). Strofadeselta hän siirtyi vielä Patmokselle täydentämään opintojaan. Opiskelu sekä maisemanvaihdokset selkeästi maittoivat.
 |
| Gregorioksen kotitalo on yhä pystyssä Dimitsanassa. Wikimedia Commons. |
'Vääräuskoisten' piispaksi Smyrnaan
Kun opinnot alkoivat lopulta olla taputeltu Smyrnan metropoliitta Prokopios kutsui sankarimme luokseen. Prokopios vihki Greogorioksen ylidiakoniksi ja pian myöskin pappismunkiksi. Vuonna 1785 Prokopios valittiin Konstantinopolin patriarkaksi. Hän valitsi seuraajakseen Smyrnan metropoliitaksi tuolloin 40-vuotiaan Gregorioksen, joka vihittiinkin piispaksi saman vuoden lokakuussa Konstantinopolissa (nykyinen Istanbul). Gregorioksen sanotaan johtaneen hiippakuntaansa viisaasti ja toimeliaasti. Smyrna oli tuolloin rikas kaupunki ja Vähän-Aasian hellenismin keskus. Sitä kutsuttiinkin islamilaisessa Osmanien valtakunnassa "vääräuskoisten Smyrnaksi" juuri vahvan kristillisen vaikutuksensa vuoksi.
 |
| Vaikka Gregorioksen tie vei kauas Dimitsanasta, on hänen kotikylässään hänen patsaansa muistuttamassa kylän suuresta pojasta. Wikimedia Commons. |
Islamilaisen osmani-hallinnon alla kristityillä oli monia haasteita. Esimerkiksi uusien kirkkojen rakentaminen oli kielletty. Gregorios ryhtyi ratkomaan kirkkopulaa käyttäen myös luovuutta apunaan. Ensinnäkin hän korjautti vanhoja kirkkoja. Toisekseen hän rakennutti pienen ja rapistuneen pyhän Foteinen kirkon tilalle Smyrnan uuden ja upean katedraalin. Tässä hän onnistui siten, että sai projektin näyttämään vanhan kirkon korjaukselta. Lisäksi piispoilla oli oikeus rakennuttaa rukoushuoneita, ja Gregorios saikin kahteen kristittyjen asuttamaan kylään rakennutettua ensin rukoushuoneet, jotka sitten muutettiin kirkoiksi.
Monet koulut käyneenä Gregorios perusteli itsekin kouluja ja tuki varattomien oppilaiden koulunkäyntiä. Kirkon varoista tuettiin muutenkin köyhiä ja sairaita. Tämä kaikki antoi hänelle suuren kansansuosion, jonka hän tosin kerran oli vaarassa menettää asetuttuaan eräässä kristittyjen keskinäisessä kiistassa tietämättömyyttään vääryyttä tehneen puolelle. Tajuttuaan tämän hän meni kirkkoon ja piti puheen yksimielisyyden tarpeellisuudesta, minkä jälkeen hän tunnusti erehdyksensä ja koolla olevan kansan edessä maahan langenneena hän pyysi tätä itkien anteeksi.
Paikallisen touhuamisen lisäksi Gregorios ehti mukaan laajempiinkin kuvioihin, sillä hän oli kahtena vuotena Konstantinopolin pyhän synodin jäsenenä. Kirkkoremontit olivat niissäkin tehtävissä sydäntä lähellä, sllä hän huolehti Halkin saarella sijainneen Pyhän Johanneksen kirkon korjaamisesta.
Remppamies Konstantinopoliin remontoimaan taloja ja rakenteita
Vuonna 1797 Gregorioksen kontolle tulivat kaikkein korkeimman tason tehtävät, kun Konstantinopolin patriarkka Gerasimos III luopui tehtävästään. Pyhä synodi valitsi seuraajaksi yksimielisesti Gregorioksen, josta tuli Gregorios V. Mistään rauhallisesta edustustehtävästä ei ollut kyse. Kreikassa oli alettu valmistelemaan itsenäisyystaisteluja, mikä teki ortodoksisen patriarkan aseman Osmanien valtakunnan pääkaupungissa hyvin tulenaraksi. Gregorios ryhtyi tälläkin kertaa ensi töikseen remonttihommiin ja korjautti rappiolle päässeen patriarkaatin päärakennuksen ja sijoitti sinne kirjapainon julkaisemaan hyödyllistä hengellistä kirjallisuutta nykykreikaksi. Myös kouluja perustettiin ja Gregorios nosti esille saarnan merkitystä kansan kasvattajana.
Gregorios sai osakseen kunnioitusta uskoninnollaan, toimeliaisuudellaan, askeettisella olemuksellaan ja vaatimattomuudellaan. Lisäksi hänen kerrotaan suhtautuneen halveksuen esteisiin ja vaaroihin. Tätä piirrettä varmaan tarvittiin vuonna 1798, kun hän lepytteli sulttaani Selim III:ta, jolle oli kanneltu kapinahankkeista Epeiroksen alueella. Gregorioksen puheet säästivät alueen verilöylyltä.
 |
| Sulttaani Selim III (1761-1808) välillä kuunteli, välillä karkotti Gregorioksen. Wikimedia Commons. |
Gregorios huolehti kirkon kanonien noudatuksesta ja jumalanpalvelusten huolellisesta toimittamisesta. Kaikkia tämä ei miellyttänyt, eikä se että Gregorios vaati piispoja asumaan omien hiippakuntiensa alueella. Osa näistä oli näet tottunut viettämään aikaansa enemmän Konstantinopolissa, ja nämä mukaviin oloihin tottuneet piispat panettelivat Gregoriosta sulttaanille väittäen, ettei tämä pystyisi pitämään kristittyjä rauhallisina alamaisina sulttaanille. Panettelu upposi hedelmälliseen maaperään, ja puolentoista vuoden kuluttua nimityksestä Gregorios sai kenkää patriarkan hommista ja karkotettiin.
Luostarin rauhaa ja rauhoittelua ja sitten taas töihin
Karkotuksen alku meni Kreikkaa kierrellessä, mutta lopulta hänet määrättiin sijoitettavaksi Athokselle, tuolle Kreikan luostarikeskukselle, jossa hän asettui Ivironin luostariin. Hän oli Athoksella viisi vuotta ja kävi sinä aikana sen kaikissa luostareissa ja skiitoissa. Siinä olikin puuhaa, sillä Athoksella on 20 luostaria. Gregorios nousi täälläkin johtohahmoksi saarnaten kirkoissa ja ratkoen luostarien ja munkkien välisiä kiistoja.
 |
| Athos-vuori pohjoisessa Kreikassa on monen luostarin tyyssija, ja pariin otteeseen myös Gregorioksen koti. Wikimedia Commons. |
Tällä aikaa hänen vanhalla virkapaikallaan Konstantinopolissa oli patriarkan istuimella tuullut niin, että välissä oli ehtinyt toimia jo kaksi patriarkkaa. Vuonna 1806 pyhä synodi valitsi Gregorioksen uudelleen patriarkaksi. Kuulostaa ehkä kummalta, mutta Osmanien valtakunnassa ei mitenkään tavatonta, sillä ennenkin oli patriarkkoja erotettu ja palautettu taas virkaansa.
Gregorios palasi siis Konstantinopoliin niin papiston kuin kansankin iloisen vastaanoton saattelemana. Jos hänen karkotuksensa järjestäneet piispat kuvittelivat hänen karkotuksessa haudanneen reformihankkeensa, niin he saivat pettyä. Gregorios näet kielsi piispaksi vihkimisen pelkällä tittelillä ilman oikeaa hiippakuntaa sekä määräsi, että piispan kuollessa tämän omaisuus kuului hiippakunnalle. Gregorios ei selvästikään ollut helposti säikytettävissä.
Uusi karkoitus ja myrskyn enteitä
Tämä toinenkin virkakausi loppui lyhyeen, sillä 1808 Konstantinopolissa tehtiin vallankaappaus, ja uudeksi sulttaaniksi noussut Mehmed II käski Gregorioksen anoa eroa. Tällä kertaa Gregorios karkotettiin ensin Prinssisaarille, mutta sitten häntä järjestyksessä toisena seurannut patriarkka Jeremias IV (kuten huomaatte, patriarkan istuin oli hyvin tuulinen) siirsi hänet 1809 takaisin Athokselle. Saaden jälleen olla Ivironin luostarissa Gregorios tutki patristiikkaa ja sai taas viettää hänelle rakkaaksi tullutta luostarielämää seuraten kuitenkin koko yhdeksänvuotisen karkotuksensa ajan tarkasti sekä kirkon että valtakunnan tapahtumia.
 |
| Erityisesti tämä Ivironin luostari tuli Athoksella Gregoriokselle tutuksi ja rakkaaksi. Wikimedia Commons. |
Vuoden 1818 keskivaiheilla Gregorios sai yhteydenoton, joka oli kuin taivaanrannassa seilaava pieni pilvi, joka ennakoi tulevaa myrskyä. Salaisen "Ystävyysseuran" (Filiki Eteria), johon kuului runsaasti merkittäviä kreikkalaisia niin Osmanien valtakunnasta kuin muistakin maista, yhdyshenkilö otti häneen yhteyttä. Seuran päämäärä oli kansannousu ja Kreikan itsenäistyminen. Gregorios kannatti itsenäisyyttä, mutta kehotti silti pysymään kärsivällisinä, sillä hän ei uskonut ajan olevan vielä kypsä.
Vielä kerran patriarkaksi ja myrskyn keskelle
Saman vuoden aikana hänestä tuli kolmannen kerran Konstantinopolin patriarkka. Jälleen hän osoittautui tekijämieheksi, sillä hän julkaisi kiertokirjeen, jossa kehotti perustamaan uusia kouluja sekä varsinkin viljelemään kreikan kieltä, joka taito uhkasi monin paikoin unohtua kristityiltäkin. Oliko tällä yhteyttä itsenäisyyshankkeisiin, tiedä häntä. Hän pisti pystyyn myös "Armeliaisuusrahaston" ja organisoi sitä varten keräyksiä. Sen varoilla tuettiin vaikeuksissa olevia kristittyjä.
Helmikuussa 1821 alkoi myrsky nousta ja tapahtumat vyöryä, kun Ystävyysseuran johtaja Aleksander Ipsilantis aloitti kansannousun Moldavian alueella. Silloin suurvisiiri kutsutti luokseen patriarkan kysellen tältä, tietääkö tämä mitään mahdollisesti Kreikan Peloponnesoksella puhkeavasta kansannoususta. Gregorios ja tämän tulkki kiistivät tietävänsä yhtään mitään.
 |
| Taiteilijan näkemys Ipsilantiksesta aloittamassa kansannousua. Wikimedia Commons. |
Suurvisiiri tuskin uskoi herroja, sillä maaliskuun alussa 1821 alkoivat pidätykset sekä kuolemanrangaistukset. Pyhään synodiin kuuluneita piispoja pidätettiin, ja heti seuraavana päivänä mestattiin kaikki ne Konstantinopolin arvohenkilöt, joilla oli sukulaisia Moldovalakiassa eli kapina-alueella. Patriarkka esitti valituksen Osmanien valtakunnan hallitukselle eli Korkealle portille piispojen pidätyksestä ja vakuutti näiden syyttömyyttä, mutta sai vastaukseksi uusia pidätyksiä. Osa Ystävyysseuraan kuuluneista pidätetyistä murtui ja ilmiantoi toisia.
Kaupungin kaikki merkittävät kristityt määrättiin Fanarin kaupunginosaan, missä patriarkankin toimipiste sijaitsi. Verilöylyn vaara oli ilmeinen. Gregorios halusi suojella kristittyjä ja joutui siksi tekemään myönnytyksiä. Hän julisti Ipsilantiksen kirkonkiroukseen ja antoi Konstantinopolin johtavien kreikkalaisten kanssa vakuutuksen uskollisuudestaan valtakunnalle ja pyrkimyksistään säilyttää yhteiskuntarauha. Maaliskuun lopussa kapinalippu nousi kuitenkin myös Peloponnesoksella, mikä tiesi sitä, että Konstantinopolissa teloitettiin taas kreikkalaisia, varsinkin niitä, joilla oli sukua Peloponnesoksella. Mainittakoon muuten, että kapinalipun oli siellä ihan konkreettisesti kohottanut Patraksen piispa Germanos, kotoisin samasta Dimitsanan kylästä kuin Gregorios ja joka oli Gregorioksen virkaansa vihkimä.
 |
| Taiteilijan näkemys tilanteesta, jossa Patraksen piispa Germanos siunaa kapinalipun. Jotenkin tutun näköinen muuten tuo lippu, eikö? Wikimedia Commons. |
Kohti kohtalokasta pääsiäistä
Pääsiäinen teki tuloaan, mutta juhlamieli ei varsinaisesti ollut katossa. Korkealta portilta tuli käsky ilmoittaa Konstantinopolin kristityille, että kirkkoon saisi pääsiäisyönä kyllä mennä, mutta kaikki muu perinteinen juhlinta ja vierailut jumalanpalveluksen jälkeen oli kielletty. Gregorios totesi tästä seurassaan olleille piispoille: "Meidän kohdallamme toteutuu nyt profeetan sana: 'Minä muutan teidän juhlanne murheeksi (Aamos 8:10).'" Kerrotaanpa myös, että kun palmusunnuntaina patriarkka oli syönyt paastosääntöjen juhlan kunniaksi sallimaa kala-ateriaa oli tämä todennut mietteliäänä: "Tänä sunnuntaina minä syön kalaa, mutta ensi sunnuntaina kalat syönevät minua..." Gregorios mitä ilmeisimmin tajusi, että tällä kertaa ei selvittäisi pelkällä viraltapanolla.
Gregoriokselle tarjottiin tilanteen alati kiristyessä kyllä pakotietä. Venäjän suurlähetystö ehdotti useasti, että patriarkka ja yhä elossa olleet kristittyjen johtomiehet voisivat heidän avullaan paeta Odessaan. Gregorios kuitenkin tajusi, että tämä saisi aikaan hirmuisen koston kaupunkiin jääneiden joukossa ja vastasi siksi näin: "Älkää houkutelko minua pakenemaan. Kuinka voisin jättää laumani? Olen patriarkka pelastaakseni kansani, en syöstäkseni sen janitsaarien miekkojen tapettavaksi. Kuolemani saa aikaan enemmän hyvää kuin elämäni. Ulkomaalaiset kristilliset johtajat kokevat tappamiseni yhteisen kristinuskomme herjaamisena. Kreikkalaiset tulevat taistelemaan epätoivon vimmalla, mikä usein johtaa voittoon. Ei, en antaudu maailman pilkattavaksi, niin että ihmiset Odessan tai Korfun kaduilla osoittelisivat minua sormellaan ja nimittelisivät 'tappajapatriarkaksi'. Menen sinne, minne kansani kohtalo ja Jumala, jonka hallussa ovat kaikki niin jumalalliset kuin inhimillisetkin asiat, minua johtaa."
 |
| Taiteilijan tulkinta Gregorioksesta vähän ennen kuolemaansa. Wikimedia Commons. |
Pääsiäisenä, huhtikuun 10. päivänä Gregorioksen aavistukset kävivät toteen. Hän sai toimittaa tyynesti ja juhlallisesti liturgian patriarkaatin kirkossa, minkä ainoastaan hänen kyyneleensä välillä katkaisivat. Liturgian jälkeen hän vetäytyi hieman lepäämään, kun hänelle ilmoitettiin, että Peloponnesokselta tulleen laivan matkustajat olivat vahvistaneet siellä olevan käynnissä kansannousun. Muitten kysyessä huolestuneina sitä, mitä nyt tapahtuu oli patriarkkatyynesti todennut: "Tapahtukoon nyt ja aina se, mikä on Herran tahto!"
Saman päivän aikana saapui ulkominsteriön pääsihteeri yhdessä kreikkalaisen suuren dragomaanin eli päätulkin kanssa. Edellinen suuri dragomaani oli muuten hiljan mestattu. Patriarkka luuli kyseessä olevan tavallisen pääsiäisvierailun, mutta päätulkki kutsui ripeästi paikalla olleet piispat pyhän synodin istuntosaliin, missä hän ilmoitti, että Gregorios on pantu pois viralta siksi, että hänet oli katsottu epäluotettavaksi ja kiittämättömäksi Korkeaa porttia kohtaan.
 |
| Korkea portti tuomitsi Gregorioksen hirtettäväksi tähän porttiin. Sitä e ole sen koommin avattu. Wikimedia Commons. |
Janitsaarit pidättivät erotetun patriarkan välittömästi ja kuljettivat tämän vankilaan, jossa häntä kidutettiin. Kerrotaan, että hän ei muuten vastannut näiden pilkallisiin kysymyksiin, mutta kun häntä kehotettiin kieltämään uskonsa Kristukseen oli hän vastannut: "Kristittyjen patriarkan pitää kuolla kristittynä!" Samana päivänä, pyhän synodin valittua uuden patriarkan, Gregoriosta kuljetettiin vartioituna kansan keskellä, minkä jälkeen hänet raahattiin takaisin patriarkaattiin ja hirtettiin sen keskimmäisen portin kamanaan. Kyseistä porttia ei ole avattu sen jälkeen. Viimeisellä hetkellään enen hirttämistä Gregorios oli kohottanut kätensä siunaukseen ja sanonut: "Herra Jeesus Kristus, ota minun henkeni vastaan." Samalla sisäpuolella pyhän synodin piispat onnittelivat uutta patriarkkaa Eugenios II:ta luullen, että Gregorios oli tuomittu vain maanpakoon.
Kuoleman jälkeen kansallissankariksi
Gregorioksen ruumin mainitaan olleen hirressä kolme päivää, jonka jälkeen sitä raahattiin pitkin katuja ja heitettiin mereen. Kerrotaan kuitenkin, että Venäjän lipun alla purjehtineen kreikkalaisen laivan merimies olisi tunnistanut ruumiin ja se oli nostettu laivaan ja viety Odessaan, missä se haudattiin juhlallisesti Odessaan. Vuonna 1871, Kreikan vapaustaistelun 50-vuotisjuhlavuonna se kuljetettiin sitten Ateenan katedraaliin.
 |
| Gregorioksen maallisten jäännösten leposija Ateenan ortodoksisessa katedraalissa. Wikimedia Commons. |
Mitä tulee hirttämisen seurauksiin, niin se ei suinkaan hillinnyt kreikkalaisten kapinaintoa, vaan lietsoi sitä, kuten Gregorios oli aavistanutkin. Myös ulkovaltojen sympatiat kreikkalaisten asiaa kohtaan vahvistuivat ja kapina sai sekä huomiota että tukea. Asiaa ei auttanut se, että muitakin piispoja tapettiin. Gregorios oli siis oikeassa siinä, että hänen kuolemansa olisi hänen kansalleen hyödyksi näiden ponnistellessa kohti itsenäisyyttä. Niinpä hän on myös saanut etnomarttyyrin, kansallismarttyyrin arvonimen.
Tässä yhteydessä on vielä pakko mainita, että Gregorioksen kuoleman muisto säilyi vahvana kreikkalaisten mielissä. Se inspiroi myös erästä toista urheaa pappismiestä. Natsien johtaman Saksan miehittäessä Kreikkaa 1940-luvulla julkaisi Ateenan arkkipiispa Damaskinós avoimen kirjeen, jossa hän tuomitsi sen, miten Kreikasta oli kuljetettu 60 000 juutalaista keskitysleireille. Silloin SS-joukkojen komentaja Jürgen Stroop uhkasi teloittaa arkkipiispan. Damaskinós vastasi tähän ivallisesti: "Kreikan ortodoksikirkon perinteiden mukaan kirkkomme johtajia hirtetään - ei ammuta. Olkaa hyvä, kunnioittakaa perinteitämme!" Damaskinósta ei hirtetty eikä ammuttu. Ehkäpä viittaus Gregorioksen kohtaloon muistutti myös siitä, ettei piispojen teloitus ollut se kaikkein tehokkain tapa rauhoitella kreikkalaisia.
P.S.:Damaskinóksesta voisi vielä mainita, että hän pelasti tuhansia Kreikan juutalaisia teetättämällä näille väärennettyjä kastetodistuksia esittämään, että he olivat kreikkalaisia. Hänen mainitaan sanoneen, että hän on ottanut ristinsä, puhunut Jumalalle ja päättänyt pelastaa niin monta juutalaista kuin mahdollista. Ehkä vielä joskus teen oman blogitekstin hänestäkin.
 |
| Arkkipiispa Damaskinóksella (1891-1949) oli pokkaa pyytää samaa kohtelua kuin Gregorioksella, jos kerran pakko oli kuolla. Wikimedia Commons. |
Michael Iakovidis: Archbishop Damaskinos, the Greek Clergyman Who Stared Down the Nazis. Foundation for Economic Education, 4.1.2018. https://fee.org/articles/archbishop-damaskinos-the-greek-clergyman-who-stared-down-the-nazis/
Pyhä uusmarttyyri Gregorios V, Konstantinopolin patriarkka. Suomen ortodoksinen kirkko. https://www.ort.fi/pyha-uusmarttyyri-gregorios-v-konstantinopolin-patriarkka
Krysostomos Papadopoulos: Kreikan kirkon marttyyrielämä. Aamun Koitto -lehdessä nrot 23 ja 24/1933. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1371950?page=1 sekä https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1371948?page=2
United States Holocaust Memorial Museum: Athens. https://www.ushmm.org/information/exhibitions/online-exhibitions/special-focus/holocaust-in-greece/athens
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti