Kirjoittaja: Ossi Tammisto
Pelikaani, tuo suomalaisille kovin eksoottinen lintu, on vanha kristillinen symboli, johon voi meikäläisessäkin kirkkotaiteessa törmätä silloin tällöin. Mutta miksi? Mikä tekee pelikaanista kristillisen? Syvennytäänpä yhdessä tähän aiheeseen.
Raamatun tekstejä ja legendaa
Raamatussa pelikaani esiintyy pari kertaa, mutta ne kohdat eivät anna valaistusta aiheeseemme. 3. Moos. 11 ja 5. Moos. 14 määrittelevät pelikaanin yhdeksi niistä linnuista, joita ei sopinut syödä. Psalmin 102 jakeessa 7 on vielä vuoden 1933 käännöksessä kirjoitettu seuraavasti: "Minä olen kuin pelikaani erämaassa, olen kuin huuhkaja raunioissa.", mutta vuoden 1992 käännöksessä kohta kuuluu näin: "Minä olen kuin huuhkaja autiomaassa, kuin pöllö, joka asustaa raunioissa." En tunne hepreaa sen vertaa, että osaisin ottaa kantaa kumpi lintu on oikein. Vuoden 1776 käännöksessä lintujen nimet ovat muuten kerrassaan veikeitä: "Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa."
Antependium eli alttarin etuosaa peittävä tekstiili, johon on kuvattu poikasiaan verellään ruokkiva pelikaani. Tekstiilin on laatinut ruotsalainen tekstiilitaiteilija Sofia Widén (1900 -1961). Domus: Aikakauslehti sisustustaidetta, taideteollisuutta, maalaus- ja kuvanveistotaidetta varten 8-10/1930:
01.01.1930 Domus : aikakauslehti sisustustaidetta, taideteollisuutta, maalaus- ja kuvanveistotaidetta varten no 8-10 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Pelikaanin merkitys on kuitenkin muualla. Ammoin näet luultiin, että mikäli pelikaani ei löydä poikasilleen ruokaa se lävistää rintansa nokkansa kärjellä ja ruokkii jälkeläisensä omalla verellään. Nokan yläpuolen verenpunainen kärki tuki tämän myytin muodostumista yhdistettynä siihen, kuinka pelikaanit saattoivat nyppiä itsestään sulkia nokallaan ja tapaan seistä niin, että nokka lepää rintaa vasten.
Varhaisimpia kirjallisia lähteitä tälle väitteelle on tuntemattoman kreikkalaisen kirjoittajan mahdollisesti 100-luvulla, viimeistään 300-luvulla, kirjoittama Fysiologos -niminen bestiaari. Bestiaareissa kuvaillaan erilaisia eläimiä, lintuja, taruolentoja, kiviä sekä kasveja niin, että näihin kuvauksiin liittyy tarina sekä symbolinen ja moraalinen merkitys.
Ensinnäkin Fysiologos yhdisti psalmin 102 sanat "minä olen kuin pelikaani erämaassa" Jeesukseen, joka oli yksin messiaanisessa tehtävässään ja kärsimyksessään. Sitten hän kertoo, kuinka pelikaaninpoikaset hyökkäävät kasvaessaan vanhempiaan vastaan, jolloin nämä iskevät poikasensa kuoliaaksi. Tämän jälkeen ne surevat lapsiaan kolme päivää, kunnes kolmantena päivänä emo iskee kylkeensä ja vuodattaa verensä kuolleiden poikasten päälle. Silloin veri herättää ne kuolleista.
 |
| 1200-luvulta oleva teos selostaa Fysiologoksen tietoja pelikaanista kuvituksen kera. Kuten monesta muustakin tyylin teoksesta huomaa saattoi pelikaanin ulkomuoto olla tekijälle täysin vieras. Wikimedia Commons: File:A Pelican Feeding her Young - Google Art Project (lgHqUJaXPUhT9Q).jpg |
Tämän jälkeen kirjoittaja kertoo, kuinka "näin meidän Herramme teki". Luoja on tehnyt meidät kaikki, ja me olemme lyöneet häntä palvelemalla luotuja Luojan sijaan. Tämän vuoksi "Herra nousi ristillä korkeuteen ja jumalattomat iskivät hänen kylkeensä ja avasivat sen, niin että veri ja vesi virtasivat siitä ikuiseksi elämäksi".
Varovaiset kirkkoisät tarinan välittäjinä ja tulkitsijoina
Tämän tarinan on, ehkä Fysiologoksen kautta, tuntenut ainakin pohjois-afrikkalainen kirkkoisä Augustinus (354 - 430). Psalmin 102 selityksessään hän näet viittaa pelikaania koskevaan väitteeseen ja soveltaa sitä samalla tavoin kuin Fysiologos. Hän on kuitenkin selvästi varovainen puhuessaan aiheesta, sillä sekä ennen että jälkeen jutun kertomisen hän toteaa, että väite voi olla totta tai valhetta. Silti hän toteaa, että jos se on totta on se hieno vertauskuva siitä, mitä Jeesus Kristus on tehnyt. Hän löytää myös 5. Moos. 32:39:stä raamatullisen perustan ajatukselle surmaamisesta ja henkiin herättämisestä: "Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän". Tällä hän vertasi kääntymistä kristityksi vanhan elämän kuolemisena ja uuden syntymisenä.
Myös nykyisen Espanjan alueella vaikuttanut kirkkoisä Isidorus Sevillalainen (n. 560 - 636) mainitsee legendan Etymologiae -ensyklopediassaan. Hänkin kertoo asiasta varsin varovasti todeten, että "On kerrottu, jos se voi olla totta...". Kirkkoisät eivät olleet mitään oppimattomia kaikkiin tarinoihin suoraa päätä uskovia. He tiedostivat kertomuksen epävarmuuden, mutta koska he eivät olleet itse katsomassa miten pelikaanit toimivat eivät he voineet olla varmoja sen valheellisuudestakaan. Augustinukselle merkitsi enemmän kertomuksen symboliarvo kuin se onko kyse luonnontieteellisestä faktasta.
Mosaiikkityö pelikaanista ruokkimassa poikasiaan verellään Aachenin tuomiokirkossa Saksassa.
Wikimedia Commons: File:Aachen - Aachener DOM (18) -.jpg - Wikimedia Commons
Myöhemmin keskiajalla legenda muotoutui enemmän siihen suuntaan, jossa pelikaani ruokkii verellään nälkäisiä poikasiaan. Ehkä alkuperäinen legenda tuntui turhan brutaalilta, ja tämä versio sopi myös esimerkiksi ehtoollisen vertauskuvaksi. Silti myös aiempaa kertomusta voitiin hyödyntää.
Esimerkiksi nykyisen Ranskan Normandiasta kotoisin ollut Guillaume le Clerc de Normandie, joka eli 1200-luvun alussa, kirjoitti legendasta omassa teoksessaan Bestiaire divin ('Jumalallinen bestiaari'). Hän soveltaa kertomusta näin (tämä on oma käännökseni englanninkielisestä käännöskatkelmasta):
"Me olemme hänen poikiaan, hänen pieniä poikasiaan, jotka kuin ilkeät rikolliset hyökkäävät vasten hänen kasvojaan palvelemalla niin usein luotua, mikä johtaa meidät häpeään. Me kiellämme hänet täysin palvoessamme kiveä ja puuta. Tämän vuoksi hän tulee vihaiseksi, hylkää ja ajaa meidät pois [---]. Sitten Isä säälii meitä lähettäen Maahan rakkaan Poikansa, todellisen Jumalamme, Jeesuksen Kristuksen. Jumala tulee ihmiseksi meidän syntiemme tähden. Hänet ympärileikattiin ja kastettiin, ja meidän pelastukseksemme hän koki tuskan ja kärsimyksen, antoi pidättää ja vangita itsensä, antautui sidotuksi ja syljetyksi, ripustettavaksi pyhälle ristille, kruunattavaksi piikein sekä naulattavaksi käsistään ja jaloistaan. Täynnä sääliä Pelastaja antoi lävistää kylkensä ja, todellakin, veri ja vesi virtasivat ulos. Tämän veren kautta me olemme kaikki parannetut [---] Jumala on todellinen pelikaani. Hän pelasti meidät ja toivotti meidät tervetulleeksi takaisin armoonsa."
 |
| Italian Urbinossa on 1400-luvun alussa maalattu pieneen kappeliin ristiinnaulitun Jeesuksen yläpuolelle pelikaani ruokkimaan poikasiaan verellään. Symboliikka on tässä aivan ilmeinen. Wikimedia Commons: File:Urbino, Oratorio di San Giovanni Battista 07.JPG - Wikimedia Commons |
Pelikaani lauluissa, taiteessa - ja kuninkaallisessa käytössä
Ainakin 1300-luvulta lähtien pelikaani ei ollut Kristuksen vertauskuvana ainoastaan bestiaareissa, vaan myös lauluissa sekä rukous- ja messukirjoissa. 1200-luvulla Tuomas Akvinolainen (1225 - 1274) kirjoitti hymnissään Adoro te devote, kuinka Kristus on "Pie Pelicane, Jesu Domine" ('Hurskas pelikaani, Herra Jeesus'). Kaunokirjallisuudessa siihen ovat viitanneet muun muassa Dante (1265 - 1321) ja myöhemmin Shakespeare (1564 - 1616).
Pelikaani päätyi kirkkotaiteeseen sekä useisiin vaakunoihin, ja sen käyttö säilyi myös reformaation yli. Kuvatyyppi tunnetaan nimellä "Pelikaani hurskaudessaan" (englanniksi "Pelican in her piety"). Tosin joskus sen tulkinnat saattoivat kokea erikoisia muutoksia. Englannin kuningas Henrik VIII vertasi englannin reformaation keskeistä vaikuttajaa Thomas Cranmeria (1489 - 1556), jolle kuningas antoi vuonna 1544 uuden kolmella pelikaanilla varustetun vaakunan, juuri pelikaaneihin sanoen näiden lintujen merkitsevän sitä, kuinka Cranmerin tulisi pelikaanin tavoin olla valmis vuodattamaan vertaan poikastensa puolesta, jotka on kasvatettu uskossa Kristukseen.
Henrikin tytär, kuningatar Elisabet I (1533 - 1603) venytti symbolia vielä pidemmälle. Hän näet vertasi itseään pelikaaniin kansakunnan itsensäuhraavana äitinä. Tästä artikkelissaan kirjoittanut Jonathan Jong toteaakin ivallisesti, että toisinaan protestantit ovat tuhonneet kuvia fyysisesti, mutta välillä tätä on tehty sisällöllisesti.
 |
| Vuonna 1575 ilmeisesti Nicholas Hilliardin (1547 - 1619) maalaama muotokuva Elisabet I:stä, niin sanottu "Pelikaanimuotokuva", sillä hänellä on siinä yllään "Pelikaani hurskaudessaan" -tyyppiä esittävä koru. Kuten edellä tuli mainittua liitti Elisabet symbolin koskemaan myös itseään. Wikimedia Commons: File:Nicholas Hilliard Elizabeth I The Pelican PortraitFXD.jpg |
Toisaalta tämä kristillinen symboli on päätynyt amsterdamilaiseen synagogaankin, missä se on ilmeisesti saanut uuden sovellutuksen kolmen poikasen edustaessa kolmea yhdistynyttä juutalaista yhteisöä, jotka yhdessä juovat samasta tradition lähteestä. Symbolista on siis ollut moneksi.
 |
| Pelikaani hurskaudessaan esiintyy myös heraldiikassa, ja muissakin kuin uskonnollisissa yhteyksissä, kuten tämä Yhdysvaltain Louisianan osavaltion lippu todistaa. Wikimedia Commons: File:Flag of Louisiana.svg - Wikimedia Commons |
Pelikaani Suomessa
Suomalaiseen luontoonhan pelikaani ei kuulu, mutta kolmasti se on todistetusti vieraillut ilmatilassamme: Turussa vuonna 1605, Karjaalla 1839 sekä Pyhäjoella 1925. Ei ihme, ettei vierailuja ole ollut enempää, sillä jokainen näistä kolmesta tänne asti eksyneestä ammuttiin.
Silti pelikaanin symboliarvo on täälläkin jossain määrin tunnettu, sillä siitä löytyy viittauksia maamme hengellisessä lehdistössä ainakin 1900-luvun alkupuolella. Tulkinnat ovat yleensä vastanneet pitkälti yleiskristillistä linjaa, mutta onpa meilläkin tehty myös sovellutuksia. Näin sanailee Tampereen talouskoulun pitkäaikainen johtajatar Helmi Koskimies (1869 - 1947) Kotimaa -lehdessä vuonna 1925:
"Eräällä matkalla kävin eräässä vanhassa kirkossa, joka oli korjauksen alaisena. Veistos uuden saarnatuolin yläpuolella kuvasi pelikaania, joka hakkaa oman povensa verille ruokkiakseen ympärillä olevia poikasiaan omalla verellään. Ryhmä oli liikuttavan kaunis. Ajattelin sitä katsoessani: ainoastaan se mitä sydämestä lähtee, menee sydämeen. Ainoastaan siitä, mitä antaumuksen tuskalla on ruokittu, tulee aikaan samallainen ruokkija. Pelikaanipoikasesta tulee pelikaani, joka elättää poikasiaan sydänverellään. Sanotte, että tämä on luonnollista. Mutta luonnollista on myöskin, että ainoastaan se lapsi, joka on alttiiksiantavalla rakkaudella kasvatettu antaa vastalahjana parastaan - ensin koulussa, sitten elämässä. Juuri tämä onkin kasvatuksen päämäärä: saada kasvatti vapaaehtoisesti, iloisella antaumuksella antamaan parhaansa, olkoon sitten tehtävä suuri tai pieni, koulun arkiset askareet tai vaativa elämäntehtävä."
Ennen kaikkea sen jäljet ovat näkyneet kuitenkin kirkkotaiteessa siellä täällä. Vaikuttava esimerkki tästä oli sotien myötä tuhoutunut Koiviston kirkon alttari-ikkuna, jonka oli maalannut v. 1928 Lennart Segerstråhle ja joka oli aikanaan Suomen suurin lasimaalaus. Siinä oli maalauksen alaosassa, Jeesuksen alapuolella, kuvattuna pelikaani ruokkimassa poikasiaan sydänverellään.
 |
| Koiviston kirkon alttarilasimaalauksesta löytyi myös pelikaani. Tästä kuvasta sitä on vaikea erottaa, mutta siellä se on, Jeesuksen alapuolella. Wikimedia Commons: File:Koivisto church altar.jpg - Wikimedia Commons |
 |
| Pelikaani poikasineen komeilee myös Noormarkun kirkon sakastissa. Kuva itse otettu. |
Pelikaani löytyy myös useista muista Suomen kirkoista. Usein se on saarnatuolin yläpuolella. Useimmiten tuolla paikalla nähdään kyyhkynen Pyhän Hengen vertauskuvana, mutta joissain kirkoissa on valikoitu symboliksi pelikaani. Näin esimerkiksi Kangasalan, Karjaan, Kökarin, Orimattilan, Siuntion ja Helsingin Paavalin kirkoissa. Varmasti niitä on muuallakin, sekä esimerkiksi lasimaalauksissa. Kommenteissa voitte kertoa, mitkä paikat jätin Suomesta mainitsematta.
 |
| Pelikaani komeilee Kangasalan kirkon saarnastuolin yläpuolella, tosin ilman poikasiaan. Ehkä pastori ja kirkkokansa ovatkin niitä poikasia, joita ruokitaan verellä? Wikimedia Commons: File:Kangasalan kirkon saarnastuolin pelikaani.JPG |
 |
| Näin luovasti symbolia käytettiin Skotlannissa, kun väkeä yritettiin vuonna 1944 sodan tiimellyksessä saada luovuttamaan verta. Juliste julistaa: "Sinun veresi voi pelastaa elämän". Jälleen vertauskuva toimi: oli tarve antaa vertaan toisten elämäksi. Wikimedia Commons: File:Poster The Scottish National Blood Transfusion Association.JPG - Wikimedia Commons |
Lähteet:
Augustine: Exposition on Psalm 102. New Advent. Verkkoversio: CHURCH FATHERS: Exposition on Psalm 102 (Augustine)
Matti Etelänsaari: Eläimellistä symboliikkaa. Tampereen ev.lut. seurakunnat, 4.10.2013. Verkkoversio: Eläimellistä symboliikkaa - Etsikko
Guillaume le Clerc. The Medieval Bestiary. Verkkoversio: Medieval Bestiary : Encyclopedia : Guillaume le Clerc
Isidore of Seville: Etymologies. Cambridge University Press 2006. Verkkoversio: The Etymologies of Isidore of Seville
Jonathan Jong: Christian Symbolism: The Pelican in Her Piety. St Mary Magdalen School of Theology. Verkkoversio: Christian Symbolism: The Pelican in Her Piety — St Mary Magdalen School of Theology
Kangasalan kirkko: 250-vuotias kivikirkko. Kangasalan seurakunta. Verkkoversio: Kangasalan kirkko: 250-vuotias kivikirkko
Helmi Koskimies: Kaksi kaswattajatyyppiä Aleksis Kiven "Paimentytössä". Kotimaa 27/1925, 8.4.1925. Verkkoversio: 08.04.1925 Kotimaa no 27 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Koulu & kirkko: Kristillisiä symboleja - P-T. Suomen ev.lut. kirkko. Verkkoversio: Kristillisiä symboleja - P-T - Koulu ja kirkko
Kökarin kirkko. Kökarin kunta. Verkkoversio: Kökarin kirkko
Orimattilan kirkko täytti 150 vuotta v. 2016. Orimattilan seurakunta. Verkkoversio: ORIMATTILAN KIRKKO TÄYTTI 150 VUOTTA V. 2016
Remigijus Oželis: Pelican: a Christian symbol Depicting the Sacrifice of Jesus Christ. Bogoslovni vestnik/Theological Quarterly 83 (2023) 2, 391—401. Verkkoversio: Ozelis.pdf
Paavalinkirkko. Kirkko Helsingissä, 29.10.2021. Verkkoversio: Paavalinkirkko
Pelikaani. Tiedonportailla.fi. Verkkoversio: Pelikaani (Pelecanus onocrotalus)
Saarnastuolit. Siuntion seurakunta. Verkkoversio: Saarnastuolit
Richard Stracke: The Pelican Symbol. A Guide to Christian Iconography: Images, Symbols, and Texts. Verkkoversio: The Pelican Symbol in Christian Iconography
Diklah Zohar: Bloodsucking Pelicans, a Dutch Jewish Symbol? 10.11.2020. Verkkoversio: Bloodsucking Pelicans, a Dutch Jewish Symbol?
.jpg){kind=link}
_-.jpg){kind=link}
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti