Kirjoittanut: Ossi Tammisto
Keskiaikaisissa kirkoissamme on säilynyt lukuisia keskiaikaisia puuveistoksia, jotka esittävät Raamatun henkilöitä tai muita pyhinä kunnioitettuja henkilöitä kirkon historiasta. Osa niistä on sen verran huonokuntoisia, ettei niiden esittämiä henkilöitäkään tunnisteta, osa taas on edelleen todella vaikuttavia taideteoksia.
On myös veistoksia, jotka menetettyään alkuperäisen merkityksensä ovat saaneet paikalliselta kansanperinteeltä aivan uusia merkityksiä. Olen tässä blogissa kertonut jo yhdestä tällaisesta, Piikkiön puujumalasta ( https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2021/12/piikkion-puujumala.html?m=1 ), ja nyt tahtoisin kertoa teille Kalvolan Vanhasta Uotista. Pahoittelut heti alkuun, etten saanut tähän julkaisuun kuvaa itse veistoksesta, mutta alempaa löytyy linkki, jonka kautta kuvia löytyy.
Kalvolan keskiaikaisia veistoksia: Olavit, Madonnat ja Kristus
Kalvolan (joka on vuodesta 2009 ollut osa Hämeenlinnaa) nykyinen kirkko on varsin nuori, vuosina 1919-1921 rakennettu Ilmari Launiksen suunnittelema graniittipyhäkkö. Se rakennettiin vuonna 1918 palaneen, 1800-luvun alussa valmistuneen puukirkon korvaajaksi. Kalvolassa oli kuitenkin kirkko jo keskiajalla, ja keskiajan lopulla alettiin tekemään jopa kivikirkkoa, josta tosin toteutui vain yhä pystyssä oleva sakaristo, joka sijaitsee noin 300 metrin päässä nykyisestä kirkosta.
Tuosta ammoisesta katolisesta kirkosta on säilynyt jokusia veistoksia, yhteensä viisi. Näihin kuuluvat myös kaksi Norjan kuningas Olavi Pyhää esittävää veistosta. Kyseinen kirkko olikin Olaville omistettu. Niistä vanhempi, ilmeisesti 1200-luvulla Gotlannissa valmistettu kuuluu Kansallismuseon kokoelmiin. Se näet luovutettiin tammikuussa 1872 Helsingin yliopiston historiallis-etnografiselle museolle yhdessä neljän muun esineen kanssa. Niistä on laadittu luettelo, jossa veistosta on kuvattu näin: "Pyhä Olavi (?) valtaistuimella, kruunua ja käsiä vailla, pahuus ja pakanuus ihmisen päättömässä haamussa jalkojen alla".
Tähän Olavi Pyhää esittävään veistokseen on välillä erheellisesti viitattu Vanhana Uotina. Vaikka sen kuvauksen kohde onkin sama on kyse silti eri veistoksesta. Museoviraston Rakennushistorian kuvakokoelma sekä Hämeen linnan kuvakokoelma (Huom.: ilmeisesti kyseessä on sama veistos kuin tämä Suomen kansallismuseon Historiallisiin kokoelmiin kuvattu huolimatta siitä, ettei sen alkuperäpaikkakuntaa ole mainittu: https://www.finna.fi/Record/museovirasto.3E799DB439CEFF2C3AAFDF290E2DE8B8?sid=4798158926&imgid=1 ) |
Myös muita luovutettuja veistoksia on kuvattu sangen hauskasti, kuten "Suuri madonnan kuva. Lapsi lepää luonnottomassa asennossa äidin kädellä ja pitelee päärynää. Kuvalla, joka seisoo jalustalla, on mahtanut olla oma kaappi. Myöhänpuolista, teknillisesti hyvää tekoa". Artikkelissa v. 1968 tätä veistosta kutsuttiin nimellä "Kalvolan kaunis madonna" ja sen mainitaan olleen yksi eniten valokuvattuja veistoksia Kansallismuseon kokoelmissa kauniiden kasvonpiirteidensä vuoksi. Toinen oli "Kruunatun naisen kuva, madonna lapsineen kai sekin, käsivarren asennosta arvaten, vaikka lapsi puuttuu. Manieroittua taiturin tekoa 1400-luvun lopulta". Tylyimmän arvion sai "Kristuksen kuva ristinpuusta, käsivarsia vailla. Raakatekoinen, maalaus halpaa".
Tähän Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta esittävään veistokseen on viitattu luonnehdinnalla "Kalvolan kaunis Madonna", vaikka lapsen asento onkin herättänyt kriittisiä kommentteja. Suomen kansallismuseon Historialliset kokoelmat: https://www.finna.fi/Record/museovirato.D18DD3E45206968D3035B9E37865FC7C?sid=4798149113&imgid=1 |
Vanhan Uotin seikkailut
Kalvolassa oli kuitenkin tosiaan toinenkin Olavi-veistos, joka ei tovereistaan poiketen päätynyt museoon. Se on valmistettu mahdollisesti Saksan Lyypekissä vuoden 1300 tienoilla, ja sillä on taustallaan kiehtova tarina. Kun näet sekin vuonna 1872 haluttiin museoon yhdessä muiden veistosten kanssa kieltäytyivät seurakuntalaiset. Veistos oli näet saanut nimen Vanha Uoti ja kerrottiin, että kerran olivat ilkikuriset pojat vieneet sen kirkosta ja viskanneet ojaan. Tämän seurauksena olivat Kalvolan pellot alkaneet kasvaa pelkkää rikkaruohoa ja viljantulo palasi vasta sen jälkeen, kun Vanha Uoti oli palautettu kirkkoon.
Jossain kohtaa Vanhan Uotin arvostus pääsi kuitenkin selvästi häviämään, sillä 1900-luvun alkupuolella kirjoittaa historioitsija Kaarle Soikkeli vierailleensa Kalvolan vanhassa kivisakastissa ja vetäneensä heinien ja rojun alta puuveistoksen kappaleita, muun muassa kaksi polvea, pään sekä rinnan. Ne koottuaan saatiin kasaan veistos, jonka paikalliset vanhukset ja keski-ikäisetkin tunnistivat Vanhaksi Uotiksi, jolloin vanhat tarinat palasivat mieleen. Soikkelin mukaan veistoksen takaraivossa ollut lovi viittasi siihen, että patsaalle on saatettu uhrata rahalahjoja.
Soikkeli löysi Vanhan Uotin Kalvolan keskiaikaisesta kivisakastista. Selim Lindqvistin v. 1887 laatima teos Kalvolan vanhasta sakaristosta. Museoviraston Historian kuvakokoelma |
Veistoksen surkuteltavaan tilaan saattoi vaikuttaa ojareissu, mutta sellainenkin muistitieto kerrottiin, että Uoti oli aiemmin ollut sakastin ikkunalla saaden ohikulkijoissa aikaan pelontapaista kunnioitusta. Kuitenkin kerran olisivat sakastissa pappi ja lukkari päätyneet nujakoimaan keskenään, missä hötäkässä Uoti putosi ikkunalta ja hajosi. Kumpi oli ensin, putoaminen vai ojassa rypeminen, siitä en saanut selvyyttä.
Joka tapauksessa Uotin arvostus oli sen verran ajan saatossa heikentynyt, että se vuonna 1904 lahjoitettiin ennemmin Vihdin kansanopistoon kuin korjautettiin. Kuitenkin vuonna 1918 tapahtui jotakin, joka on saattanut saada jonkun Uotin menneestä arvosta kuulleen mietteliääksi, sillä samana vuonna paloivat sekä Kalvolan kirkko että Vihdin kansanopisto.
Kalvolan vanha puukirkko paloi vuonna 1918. Selim Lindqvistin piirros v. 1887. Museoviraston Historian kuvakokoelma: https://www.finna.fi/Record/museovirasto.5A859F87757FA98616E577414D8F2F2B?sid=4798149113&imgid=1 |
Osin palanut Uoti heitettiin menemään, mutta löytyi jälleen talvella 1927. Vuonna 1992 veistos lahjoitettiin jälleen Kalvolan seurakunnalle, ja se sijaitsee nykyään kunniapaikalla Kalvolan nykyisen kirkon seurakuntasalissa. Valitettavasti en löytänyt Uotista julkaisuvapaata kuvaa, mutta tämän linkin takaa löytyy pari kuvaa veistoksesta, vaikkei sitä olekaan sivulla nimetty: https://www.hameenlinna-vanajanseurakunta.fi/kirkot-ja-tilat/kirkot-ja-kappelit/kalvolan-kirkko/kuvia-kalvolan-kirkosta
Kalvolan nykyinen kirkko on valmistunut vuonna 1921. Vanha Uoti on esillä kirkon seurakuntasalissa. Wikimedia Commons |
Mitä merkitystä on tarinalla vanhasta veistoksesta?
Joku voisi kysyä, että mitä väliä on koko Vanhalla Uotilla? Kyseessähän on rikkinäinen puuveistos, joka reformaation myötä menetti katolisen käyttötarkoituksensa, jonka muistot rappeutuivat ja saivat taikauskoisia piirteitä. Niinpä siihen kohdistunut arvostus ei edustanut kunnolla katolilaista eikä luterilaista teologiaa, ja lopulta se tyystin hylättiin. Linkin takaa löytyvistä kuvistakin näkyy, että se on kooltaan ja kunnoltaan varsin vaatimaton museossa olevaan kaimaansakin verrattuna, vaikka ilmeisen taidokasta työtä onkin kiharoine partoineen ja hiuksineen.
Toisaalta juuri nämä asiat tekevät veistoksesta kiinnostavan. Keskiaikaisia puuveistoksia on säilynyt melko runsaasti, Uotia upeampiakin yksilöitä, mutta harvemmalla on tällainen tarina kerrottavana. Tämä tarina kertoo myös siitä, ettei luterilaisuus syrjäyttänyt katolisia käytänteitä ja ajatuksia välittömästi, vaan niiden jäänteet saattoivat säilyä rappeutuneina jopa vuosisatoja.
Rappeutuminen on hyvin ymmärrettävää, kun tukena ei ollut papiston opetusta, ja säilymistä tuki toisaalta se, ettei varsinkaan aluksi ollut mitenkään selvää mikä kaikki oli välteltävää katolilaisuutta ja mikä sopi myös luterilaisille. Eihän näitä veistoksia näet poistettu kirkoista, sillä myös luterilaisuudessa tunnettiin ajatus pyhien kunnioittamisesta esimerkillisinä kristittyinä, vaikka heiltä ei katsottu voitavan pyytää esirukouksia. Mielenkiintoista on sekin, että juuri tähän veistokseen liitettiin näitä tarinoita, eikä sen suurikokoisempaan toveriin, toiseen Olaviin.
Joka tapauksessa Kalvolan Vanha Uoti on kiehtova kappale paikallishistoriaa sekä suomalaista kirkkohistoriaa. Jos siis liikutte Kalvolan suunnilla käykää katsomassa sitä, itse toivon joskus sen vielä näkeväni. Ja käykäähän Kansallismuseossa katsomassa sen entisiä seuralaisia!
Kalvolan jo lakkautetun kunnan vaakunassa oli kaksi piilukirvestä, joka viittasi hirrenveiston lisäksi Olavi Pyhään, jonka tunnus kyseinen kirves oli. Wikimedia Commons |
Lähteet:
Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (2007).
Neljä veistokuvaa Kalvolan kirkosta. Museovirasto: Kulttuuriympäristön palveluikkuna: hae_liite.aspx (kyppi.fi)
Saloila, Altti: Suomen ensimmäinen ratsastajapatsas ja 800 muuta kirkollista puuveistosta. Rajamme Vartijat 9/1968. Verkkoversio: 01.12.1968 Rajamme vartijat no 9 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Soikkeli, Kaarle: Pyhän Olavin palvelus maassamme I. Kyläkirjaston Kuvalehti 4/1914. Verkkoversio: 01.04.1914 Kyläkirjaston Kuvalehti no 4 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Soikkeli, Kaarle: Pyhän Olavin palvelus maassamme II. Kyläkirjaston Kuvalehti 5/1914. Verkkoversio: 01.05.1914 Kyläkirjaston Kuvalehti no 5 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Soikkeli, Kaarle: Kruunupää-vieras Pyhän Olavin kotimaasta. Uusi Suomi 127/1928. Verkkoversio: 03.06.1928 Uusi Suomi no 127 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Wennervirta, L.: Pyhä Neitsyt Suomessa. Joulutunnelma 1927. Verkkoversio: 01.12.1927 Joulutunnelma - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti