Sauvon ja Perniön evankelinen opettajatar Saara Patjas

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

SAARA PATJAS (1888-1955)

Tällä kertaa esiteltävä henkilö ei ole kuuluisuus. Hän oli opettajatar, joka oli syntyisin Karjalan Antreasta ja teki elämäntyönsä Varsinais-Suomen Sauvossa ja Perniössä. Ellen olisi törmännyt hänen muistokirjoitukseensa vanhassa vuosikirjassa en olisi itsekään koskaan kuullut hänestä. Kuitenkin sen luettuani ajattelin, että haluan kertoa hänen tarinansa, osin siksi, että se koskettaa  myös seutuja, jotka kiinnostavat minua henkilökohtaisesti, siksi, että se tarjoaa kiinnostavan ajankuvan, että myös siksi, että se tarjoaa esimerkin siitä, millä tavalla eri herätysliikkeet, tässä tapauksessa evankelinen herätysliike, levisivät eri alueilla ja millaiset persoonat tekivät tämän mahdolliseksi. Siksi toivon, että luet tämän Saara Patjaksen tarinan.

Tämän kirjoituksen päähenkilö Saara Patjas 
(1888-1955). Kotimatkalla 1957.

Lapsuus Karjalassa sekä hengellinen herääminen - "hulluksihan sinua luullaan!"

Saara Patjas syntyi 26. huhtikuuta 1888 Antrean pitäjän Sokkalan kylässä Karjalankannaksella. Hänen vanhempansa olivat talollinen Juho Tuomaanpoika Patjas sekä tämän vaimo Helena Juonaantytär Raami. Perheeseen kuului lisäksi viisi siskoa ja kaksi veljeä. Patjaksen mukaan hänen äitinsä oli hiljainen, kun taas isä oli puheliaampi ja kertoi lapsilleenkin uskonasioista. Jouluaamuina Patjas muisteli heränneensä aina siihen, kuinka hänen isänsä lauloi aikaisin ennen kirkkoon lähtöä virren: "Jo lakkaa sielu murheestas, iloiten vastaan riennä, jo tullut on Vapahtaja, Hän lasna syntyi piennä..." Isä toimi myös pyhäkoulussa opettajana.

Patjaksen synnyinpitäjä Antrea sijaitsi 
Karjalankannaksella, lähellä Viipuria.
Wikimedia Commons.

Antrea oli tuohon aikaan yhdessä Muolaan kanssa vahvimpia evankelisen herätysliikkeen kannatusalueita Karjalankannaksen maaseudulla. Myös Patjaksen perhe näyttää olleen mukana liikkeessä tai ainakin suhtautui siihen myönteisesti, sillä vähän yli kymmenvuotiaana Patjas pääsi ensi kertaa isänsä kanssa Viipurissa pidetyille evankeliumijuhlille, jolla nimellä kutsuttiin evankelisten isompia alueellisia juhlia. Ensimmäiseltä juhlareissultaan Patjas ei kuitenkaan paljoa muistanut, paitsi sen, että eräs rouva oli ihastunut nähdessään Patjaksen laulavan sydämensä pohjasta evankelisten laulukirjan Siionin kanteleen lauluja ja ilmoitti haluavansa tytön kasvatikseen ja lupasi järjestää koulutuksenkin. Isä oli kuitenkin vastannut: "Emme me Saarasta luovu."

Aikanaan Patjas kävi myös rippikoulun Antrean kirkkoherran Petter Alfred Erikssonin johdolla. Patjas muisteli myöhemminkin hänen opetuksiaan, jotka olivat tehneet ilmeisen vaikutuksen. Kuitenkin hän itse koki, että uskon ydin, autuus Jeesuksessa Kristuksessa, kirkastui omakohtaisesti vasta 16-vuotiaana, kun Antrean kirkonmäellä vietettiin evankeliumijuhlaa. Siellä puhuivat pastorit Verneri Niinivaara ja Heino Pätiälä, kummatkin evankelisia pappeja, joista Pätiälä tuli parikymmentä vuotta myöhemmin tunnetuksi oman luterilaisen kirkon perustamisesta (Siitä olen kirjoittanut esimerkiksi täällä: https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/08/esperanton-yllattava-aikaansaannos.html ). Tästä ei kuitenkaan ollut vielä kellään aavistustakaan, kun Pätiälä saarnasi käyttäen puheensa pohjana tätä Heprealaiskirjeen tekstiä: "Kristus meni ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkein pyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen." Tämän puheen myötä Patjas kertoi autuuden kirkastuneen hänelle, mikä teki hänet niin iloiseksi, että hän vielä kotimatkalla hevoskyydillä kulkien lauloi ja puheli onnestaan niin, että siskotkin jo toppuuttelivat sanoen, että hulluksihan sinua luullaan.

Pastori Heino Pätiälän (1880-1950)
saarna oli käänteentekevä Patjaksen 
elämässä. Kotimatkalla 1913.

Tuosta päivästä alkaen Patjakselle oli kuitenkin selvillä paitsi uskon sisältö myös se, että sitä piti julistaa muilekin. Hän seurasi isänsä jälkiä pyhäkoulun opettajaksi, osallistuipa hän 1908 järjestettyyn Suomen ev. lut. Pyhäkouluyhdistyksen vuosikokoukseenkin. Antreasta kokoukseen osallistui 13, yhteensä osanottajia oli 258. Kokous oli toki hyvin lähellä Antreaa, mutta sieltä tulleiden määrä kertoo myös melkoisesta aktiivisuudesta pyhäkoulutyössä.

Kauas läksit karjalainen - Karjalan kunnailta Varsinais-Suomen rantamille Sauvoon

Patjas harkitsi lähtöä lähetystyöhön, mutta hän haki samalla tuolloin Kotkassa toimineeseen seminaariin, jonne hänet hyväksyttiin syksyllä 1909. Sieltä hän myös valmistui ja jäi sitten opettajan työhön Suomeen. Ensimmäinen työpaikka vei hänet kauas länteen kotikonnuiltaan, sillä hänet valittiin vuoden 1910 lopussa yhdeksän hakijan joukosta kiertokoulunopettajattareksi Varsinais-Suomen Sauvoon.

Patjaksen ensimmäinen työpaikka 
vei hänet kauas Karjalasta Varsinais-
Suomen Sauvoon, tosin tuolloin Sauvo oli
kartassa kuvattua pienempi, sillä sen
länsiosa Karuna oli vielä itsenäinen kunta.
 Wikimedia Commons.

Sauvossa oli tuolloin jo perustettu kansakouluja, vuonna 1915 niitä oli silloisen Sauvon kunnan alueella (johon ei tuolloin kuulunut Karuna) viisi (Kirkonkylä, Alsböle, Ruona, Kouttu ja Korpela). Kansakoulujen rinnalla toimi kuitenkin edelleen seurakunnan ylläpitämä kiertokoulu. Vuoden 1915 tilastojen mukaan Sauvossa, jossa asui tuolloin 3214 asukasta, toimi 3 kiertokoulua, joissa oli kolme opettajaa, kaikki naisia. Oppilaita näissä oli yhteensä 279, kun kansakoulujen oppilaiden lukumäärä oli yhteensä 174. Kiertokoulunopettajan palkka oli Sauvossa noin 1350 markkaa, joka oli pienempi kuin Paimion 2000 markkaa, mutta suurempi kuin Karunan 960 markkaa. Opettajia oli edelleen kolme vuonna 1920, jolloin opettajina oli Saara Patjaksen lisäksi Erika Irene Charlotta Sinivuokko sekä Erika Vilhelmiina Ylenius. Kiertokoulussa opetettiin lukemista, raamatunhistoriaa, katekismusta, laulua, kirjoitusta, laskentoa ja maantietoa.

Evankelisuutta papille puolustamassa

Kiertokoulu oli siis seurakunnan ylläpitämä, ja siksi Patjaksen esimiehenä toimi seurakunnan kirkkoherra Johan Wilhelm Wartiainen (1849-1935, kirkkoherrana 1901-1935). Hänen edeltäjänsä virassa, Hegesippus Hippolytus Hjerpe (kirkkoherrana 1885-1888, jota ennen kappalaisena 1869-1879, hänestä olen kirjoittanut täällä: https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/05/kirkkohistorian-henkilokuvia-hegesippus.html ) sekä Arvid Utter (kirkkoherrana 1890-1898) olivat olleet evankelisen herätysliikkeen kannattajia kuten Patjaskin, mutta Wartiainen ei kyseisestä liikkeestä perustanut, vaan oli jo vuodesta 1887 Loimaan kappalaisena toimiessaan ottanut kielteisen kannan tuohon liikkeeseen, joka ei Vartiaisen mielestä synnyttänyt riittävästi siveellisesti korkeaa elämää, sillä hänen mielestään evankelisten elintavat eivät eronneet riittävästi 'maailman' tavoista.

Wartiainen itse kannatti niin sanottua raamatullista suuntaa eli beckiläisyyttä silloisen arkkipiispa Johanssonin tavoin. Lisäksi hän sai vaikutteita Lounais-Suomessa 1900-luvun alussa vaikuttaneesta Suomen Lähetysseuraan kytköksissä olevasta Hannulan herätyksestä. Wartiainen oli ilmeisen menestyksekäs evankelisuutta seurakunnasta juuriessaan, sillä vajaa parikymmentä vuotta kirkkoherrana oltuaan hän kirjoitti, miten vanhemmissa kristityissä oli vielä jälkiä evankelisuudesta Hjerpen ja Utterin ajoilta, mutta nuoremmat edustivat toisenlaista, Wartiaiselle mieleisempää kristillisyyttä.

Sauvon kirkkoherra Johan Wilhelm Wartiainen 
(1849-1935) suhtautui kielteisesti evankeliseen 
liikkeeseen, mutta tuli ilmeisesti kuitenkin Patjaksen
kanssa hyvin toimeen. Suomen Kuvalehti nro 47/1924.

Kaikki tämä huomioon ottaen on kiinnostavaa, että Patjaksen elämäkerturi kirjoittaa tämän ja Wartiaisen olleen hyviä ystäviä siitä huolimatta, ettei uskonasioista aina ollut yksimielisyyttä. Wartiainen kuulemma piti Patjasta taitavana opettajana varoittaen kuitenkin liittyen uskonasioihin: "Ei saa olla niin yksipuolinen." Patjas oli tähän ilmeisen sanavalmiina vastannut: "Ei ole yksipuolista kun uskon yleiseen vanhurskauttamiseen Golgatan sovintotyössä, jossa maailma autuaaksi tehtiin. Uskon kasteen armoon, jossa vihan lapsi uudestisyntyi ja puettiin Kristuksen vanhurskaudella omakohtaisesti. Kun tämän armon uskossa omistamme, voimme iloita autuudestamme ja lapsenoikeudestamme kalliin lunastusveren turvissa. Jumala varjelkoon, etten tältä tieltä poikkeaisi ja olkoon kerskauksenani Kristus ja hänkin ristiinnaulittuna." Wartiainen vastasi tähän vain: "Niin se on, niin se on."

Toinen esimerkki Wartiaisen suhteesta Patjakseen liittyi siihen, kun Wartiainen tuli tarkastamaan koulua ja meneillään oli laulutunti. Patjas oli juuri opettanut lapsille evankelisten laulukirjan Siionin kanteleen silloisen laulun numero 327. Sen kuudennen säkeistön loppu kuului tuolloin näin: "Vaan jos sä autuuden hylkäät tään, et helvettiä sä vältäkään." Eräs pikkutyttö, jolla oli hyvä lauluääni lauloi tuon kohdan voimakkaasti silmät kirkkaina Wartiaista katsellen. Tämä oli sen jälkeen silmät kyynelissä mennyt ja taputtanut tyttöä päähän sanomatta mitään.

Miten tämä sopii yhteen sen kanssa, että Wartiainen tunnettiin kielteisestä kannasta evankelisuuteen? Kertomukset voivat olla Patjaksen välittäminä vääristyneet hänelle edullisiksi, mutta toisaalta näissä esimerkeissä korostuu uskon vakavasti ottaminen. Wartiainenhan syytti evankelisia siitä, ettei heidän uskonsa hänen mielestään synnyttänyt oikeanlaista kristillistä elämää. Syytöksen oikeudenmukaisuudesta on mahdoton sanoa mitään, mutta mitä ilmeisimmin Patjas erottui tässä Wartiaisen silmissä edukseen. Asenne liikkeeseen yleisemmin ei ilmeisesti muuttunut, mutta Patjaksen hän hyväksyi.

Patjas olikin aktiivinen paikkakunnan kristillisessä elämässä alusta asti. Ainakin vuonna 1911 toimi Sauvon kristillinen nuorisoliitto, joka piti kuukausittaisia kokoontumisia. Lokakuussa 1911 uutisoitiin yhdestä näistä, jossa mainitaan opettajatar Saara Patjaksen lukeneen kertomuksen "Wuorille kiipeäminen ja kainalosauwat", minkä lisäksi neiti Aina Laaksonen esitti soololaulua ja kauppias William Järwinen luki heidän käsinkirjoitettua lehteään ääneen. Väkeäkin mainittiin olleen kohtalaisesti.

Vaikka Patjas ja Wartiainen olivat hyvissä väleissä oli Patjas niin hengellisesti kuin kouluasioissa itsenäinen. Vuonna 1913 päätettiin muodostaa komitea kehittämään kunnallista pientenlastenkoulua, ja asiaa pohtivaan komiteaan valittiin myös Patjas. Vaikka Wartiainen suositteli nykyisten kiertokoulujen säilymistä alkuopetuksen suorittajina asettui Patjas yhdessä muiden komitean jäsenten, kuten opettaja Selim Koskisen kanssa tukemaan periaatteellisista ja käytännöllisistä syistä kunnallista koulua. Asia ei tosin edennyt nopeasti, sillä Patjaksen lähtiessä seitsemän vuoden päästä paikkakunnalta hän oli yhä kiertokoulunopettaja.

Uuteen työpaikkaan, eli pysyvästi Perniöön

Vuonna 1920 Patjas tosiaan lähti Sauvosta Perniöön Wartiaisen erinomaisten suositusten siivittämänä. Perniössä hän ehti olla seurakunnallisen kiertokoulun opettaja vain kaksi vuotta, kun Perniöön tuli kunnallinen alakoulu. Tämä ei kuitenkaan ollut ongelma, sillä Patjas hankki pätevyyden sen opettajanvirkaan käymällä kahtena vuotena Jyväskylän seminaarin kesäkursseja. Sen jälkeen hän toimi Perniön Ylönkylässä opettajana kuolemaansa saakka, tosin hänen viimeisen sairautensa kestäessä yli vuoden teki hän opettajan töitä  vuoden 1954 syksyyn asti. Mainittakoon, että Sauvossakin kiertokoulu lakkasi, tosin vasta vuonna 1929, kun viimeinen kiertokoulunopettaja sai eläkkeen.

Nykyään Saloon kuuluva 
Perniö sijaitsee hieman 
itään Sauvosta. Täällä 
Patjas suoritti suurimman osan 
työurastaan. Wikimedia Commons.

Patjaksen kerrotaan olleen opettajana sydämellinen ja nauttineen lasten arvonantoa. Mikäli joku lapsista oli kuriton jäi tämä tunnin jälkeen opettajan kanssa luokkaan ja polvillaan rukoillen tunnustettiin rikkomus Taivaan Isälle ja sitten myös opettajalle. Kuulostaa varmasti monen mielestä erikoiselta, mutta toisaalta opettaja antoi mielihyvin tämän jälkeen anteeksi eikä sen jälkeen enää muistuttanut anteeksiannetusta rikkeestä. Uskonnontunneilla Patjas oli luonnollisesti elementissään, oppilaat opettelivat runsaasti niin virsiä kuin Siionin kanteleen lauluja. Kerran hänen kysyessään oppilailtaan kuka heistä on Jumalan lapsi ja taivaan perillinen nousivat koko luokan kädet. Koulun joulujuhlat ja päätösjuhla olivat kuin evankelisten evankeliumijuhlia, runoja lausuttiin, evankelisten lastenlehdestä luettiin kertomuksia ja Patjas piti puheen.

Patjas otti muutenkin aktiivisen roolin seudun hengellisessä elämässä. Jo maaliskuussa 1921 oli lehdessä ilmoitus pyhäkoulun aloittamisesta Perniön Lemun lastenkodissa, ja Saara Patjas ilmoitettiin toiseksi vetäjäksi yhdessä Selma Kanniston kanssa. Ylönkylään Patjaksen perustama pyhäkoulu, Perniön ensimmäinen, toimi ympäri vuoden. Lisäksi hän piti puheita häissä, hautajaisissa ja kastetilaisuuksissa pitäen aina jotakin raamatunlausetta puheensa lähtökohtana. Hänellä oli taito puhua sujuvasti ja havainnollisesti ja hänen äänensä oli kirkas ja esitystapansa selkeä. Nämäkin tilaisuudet hän piti evankelisessa hengessä Siionin kannelta laulattaen.

Kuva Perniöstä 1950-luvun paikkeilta. Kuvan oikeassa 
laidassa olevan kivikirkon hautuumaalla on myös 
Patjaksen viimeinen leposija. Wikimedia Commons.

Patjas olikin monella tavalla aktiivisesti mukana evankelisessa liikkeessä, sillä hän oli mukana myös Evankelisten Opettajien Liitossa. Ainakin vuosina 1922 ja 1923 hän toimi myös puhujana Liiton vuosijuhlilla, vuonna 1922 otsikolla "Tarvitsen sua, Jeesus".  Evankeliumiyhdistyksen vuosijuhliin hän osallistui miltei joka vuosi saaden muitakin matkalle mukaan. Hän alkoi järjestämään yhdistyksen tilaisuuksia kutsuen niihin puhujia Evankeliumiyhdistyksestä. Hän perusti myös Japanin-lähetysompeluseuran, jota hän johti ja jossa hän piti puheita 33 vuoden ajan. Hän myös levitti ahkerasti Evankeliumiyhdistyksen julkaisemia kirjoja ja lehtiä niin, että hänen oppilaansa tilasivat yhdistyksen Lasten Lehteä ja hän itse tilasi yhdistyksen lehtiä koko suvulleen sekä naapurilleen. Hartauskirjojakin hän lahjoitti moniin perheisiin, muun muassa Lutherin "Mannaa Jumalan lapsille".

Taas evankelisuuden puolustajana

Vaikka hänen toimintansa sekä virkisti jo vanhastaan evankelisia että toi myös aivan uutta väkeä mukaan sai hän osakseen myös vastustusta ja lahkolaissyytteitä. Eräs irvaili Japanin-lähetysinnolle suosittua Siionin kanteleen lähetyslaulua "Jaappaniin oi Jaappaniin" mukaillen: "Nyt lauletaan vaan Jaappaniin oi Jaappaniin, eikö muualla nyt enää pakanoita olekaan." Muunkinlaista vastustusta tuli Patjaksen ja hänen toimintansa osalle, ja tämä sanoi usein: "Kuka nyt taas mahtaa tulla uskoon, kun on niin vaikeata." Toisaalta tämä kertoo siitäkin, että hän uskoi juuri vastoinkäymisten ennakoivan voittoja hengellisellä rintamalla.

Hengellisten laulujen tärkeys sekä muistot lapsuuden Karjalasta näkyvät siinä, mitä hän sanoi voivottelujensa jatkoksi: "Muolaan ukko lauloi: 'Kun tästä elosta erkanen, uusi päivä valkenee ja kuuluu uuden virren humu, unohtuu pois ajan sumu'. Sekä 'Jumalan sydämessä on armo ennallaan.'" Ensimmäistä laulua en tunnista, mutta ainakin jälkimmäinen on edelleen Siionin kanteleessa, nimellä "On Isän sydämessä nyt armo ikuinen" (nro 282). Vuoden 1910 laitoksessa sen 1. säkeistö kuuluu seuraavasti: "Jumalan sydämessä On armo ijäinen. Se auennut on meille haawoissa Jeesuksen. Nyt siihen armoon aina Autuuten' perustan Ja elän turwallisna Kiusaksi saatanan." Hilpeällä melodiallaan höystettynä se kertoo jotain niin evankelisuudesta kuin myös Patjaksesta.

Iso voitto Patjakselle oli Turun tuomiorovasti Einar Candolinin pitämä piispantarkastus, jossa seurakunnan tilasta keskusteltaessa sai esittää kysymyksiä. Patjas kysyi: "Missä kohdassa eroavat evankeliumiyhdistys ja ev.luth. kirkko, kun yhdistystä pidetään täällä lahkona?" Tähän Candolin vastasi: "Ei missään kohdassa, vielä minä sanon, ei missään kohdassa. Ev. yhdistys tekee siunausrikasta työtä Suomen Siionissa." Tällainen korkean tason tunnustus oli varmasti Patjakselle suuri voitto.

Patjas ja evankeliset saivat osakseen myös 
saivat osakseen myös arvostelua, mutta 
tuomiorovasti Einar Candolinista (1869-1957) 
Patjas sai arvovaltaisen puolustajan.
Suomen Kuvalehti nro 1/1929.

Sairaita auttamassa ja itse autettuna

Patjas kävi ahkerasti katsomassa sairaita ja häntä myös pyydettiin sairaiden luo käymään. Näillä käyneillä hän lohdutti näitä Raamatun sanalla ja lauluilla. Myös hän itse sairasteli aina välillä, ja lopulta hänen viimeinen sairautensa koetteli häntä lähes vuoden ajan. Tuona aikana hänen sisarensa tytär Saara Mansikka hoiti hänen työtehtäviään, kuten myös aikaisempien sairauksien aikana. Patjas kuoli 13. heinäkuuta 1955. Hänet haudattiin Perniön kirkon viereen 23. heinäkuuta ja siunauksen toimitti pastori R. Rytilä, jolta Patjas oli pyytänyt tätä palvelusta jo 7 vuotta aiemmin. Saattoväki oli runsaslukuinen ja hänen oppilaansa heittivät hautaan oman ruiskaunokkivihkonsa sekä lauloivat laulun "Onpa taivaassa tallella lapsillekin, jotka Jeesusta rakastavat". Ylönkylän rukoushuoneella raikuivat Siionin kanteleen laulut sekä pidettiin suuri määrä puheita.

Patjaksen hautamuistomerkki seisoo Perniön kirkkomaalla.
Sitä sopii käydä tervehtimässä, jos siellä päin liikkuu.
https://fi.billiongraves.international/grave/Saara-Patjas/31385885

Lukiessa Patjaksen vaiheista huomaa, että elettiin kovin toisenlaisessa maailmassa kuin tänä päivänä. Patjakselle suorastaan julistuksellinen uskonnonopetus oli aivan luonnollinen asia, eikä hänen tavoillaan olisi mahdollista toimia opettajana nykypäivän Suomessa. Hänelle itselleen kyse oli lasten johdattamisesta iankaikkisen elämän tielle. Lisäksi on huomattava, että huolimatta uskonnollisen opetuksen tärkeyden korostuksestaan hänellä oli myös laajempaa koulutuksellista ymmärrystä, minkä osoittaa se, että hän jo Sauvossa ollessaan kannatti kunnallista koulua alkeisopetuksen suorittajaksi huolimatta siitä, että voisi kuvitella seurakunta-johtoisen kiertokoulun olevan parempi työkalu uskonnonopetuksen suhteen. Hän siis osasi ajatella myös muita puolia.

Karjalan tyttö teki siis elämäntyönsä kahdessa Varsinais-Suomen rannikkopitäjässä, ja tähän maakuntaan hän jäikin. Kuitenkin hän kantoi koko ikänsä mukanaan sitä hengellistä perintöä, jonka hän oli saanut jo kotoa Antreasta ja teki parhaansa sen levittämiseksi. Tuloksia on luonnollisesti vaikea mitata, ja jos jollain on niistä muistitietoa niin kuulen mielelläni. Patjas on joka tapauksessa osa sitä suurta herätysliikkeitten aktiivisten maallikkojen, naisten ja miesten, ketjua, joka mahdollisti kukin oman liikkeensä leviämisen ja voimistumisen kotiseuduillaan tavalla, johon yksikään kiertävä pappi tai maallikkosaarnaaja ei olisi pystynyt.

Lähteet:

Antrean syntyneiden ja kastettujen luettelot 1882-1889. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3309840

Saara Erjala: Saara Patjas. Kirjasta Kotimatkalla 1957. Suomen Lut. Ev. Yhdistyksen vuosijulkaisu. Toim. Toivo Rapeli, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys 1956.

Evankelisten Opettajien kokous. Paimen -lehdessä nro 8-9/1923.  https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/850036?page=14

Evankelisten Opettajien Liiton vuosijuhla. Paimen -lehdessä nro 7-8/1922. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/850023?page=28

Kiertokoulunopettajattareksi Sauwoon. Kotimaa lehdessä nro 129/1910. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/659438?page=3

Lauri Koskenniemi: Suomen evankelinen liike 1870-1895. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys 1967.

Kotkan seminaariin. Etelä-Suomi -lehdessä nro 99/1909. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/625348?page=2

Hannu Kujanen: Sauvon historia II. 1996.

Oikaisu. Uusi Aura -lehdessä nro 24/1914. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1192396?page=3

Osanottajat Suomen ew. luth. Pyhäkouluyhdistyksen wuosikokoukseen Wiipurissa elokuun 14-17 päivinä 1908. Pyhäkoululehti -lehdessä nro 9/1908. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/855165?page=15

Perniön kirkollisia tietoja. Salon Seudun Kunnallislehti nro 21/1921. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1223777?page=3

Sauwon kansakoulujohtokuntien yhteinen kokous. Uusi Aura -lehdessä nro 267/1913. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1192242?page=4

Sauvon krist. nuorisoliitto. Uusi Aura -lehdessä nro 238/1911. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1191076?page=4

Seurakunnallisten alkukoulujen opettajat v. 1920 alussa. Alkuopetus -lehdessä nro 11-12/1920. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/938342?page=7&ocr=true

Suomen kansanopetuksen tilasto. Tilastollinen yleiskatsaus Suomen kansakoulutoimeen lukuvuonna 1914-1915. Helsinki 1916. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/94086/xkansak_1914-1915_1916_dig.pdf?