Johan Wegelius Vanhempi (1660-1725), suomalaisen kirkollisen pietismin isä

Kirjoittaja: Ossi Tammisto Tämä teksti aloittaa kirjoitussarjan, jossa on tarkoitus esitellä lyhyesti erinäisiä kirkkohistorian enemmän tai vähemmän tunnettuja hahmoja, jotka kirjoittajan mielestä ansaitsevat syystä tai toisesta tulla muistetuksi.

JOHAN WEGELIUS VANHEMPI (n. 1660 - 1725)

Lähdetään liikkeelle Suomen herätysten historian varhaisvaiheista, nykyään varmaan monille tuntemattomasta pappismiehestä, Johan Wegelius vanhemmasta (joskus käytetty kirjallisuudessa myös nimimuotoa Juhana). Miksi vanhemmasta, no, se selviää kyllä. Täkynä sanottakoon, että ainakin seinäjokelaisten, pudasjärveläisten, paimiolaisten ja tyrvääläisten on syytä olla hänestä kiinnostunut, tietysti myös muiden.

Wegelius syntyi vuoden 1660 paikkeilla tuolloin Etelä-Pohjanmaan Ilmajokeen kuuluneessa Seinäjoen kylässä maatilan pojaksi. Hänen isänsä oli nimeltään Tuomas Uppa, talollinen, äiti Katariina Joosefintytär. Lapsena hänelle sattui tapaturma, minkä vuoksi pojasta ei arveltu olevan talon töihin. Niinpä hänet laitettiin opintielle. Kotipaikastaan hän muuten sai sukunimensä, sillä lähdettyään opintielle hän muotoili kotipaikkansa ruotsinkielisestä nimestä Väggälv (Wegelf) latinalaistetun version Weggelfius, mikä myöhemmin yksinkertaistui Wegeliukseksi. Opinnot alkoivat Oulun triviaalikoulusta, mistä sitten jatkettiin Uppsalan yliopiston kautta Turun akatemiaan. Sieltä sitten Wegelius siirtyi opettajaksi aiempaan opinahjoonsa Oulun triviaalikouluun, josta tämä ahkerana ja hyvänä opettajana pidettynä valittiin vuonna 1688 Pohjois-Pohjanmaan Pudasjärven seurakunnan kirkkoherraksi.

Elämä kuljetti Wegeliusta laajalti ympäri nykyisen Suomen alueen.
Syntymäkodistaan Seinäjoelta (1) valmistumaan Turun akatemiasta (2),
opettajaksi Ouluun (3) ja kirkkoherraksi Pudasjärvelle (4), Tukholman vali-
tuskierroksen kautta kappalaiseksi Paimioon (5) ja kirkkoherraksi Tyrväälle
(6) ja lopulta sotapakolaiseksi Enontekiön seuduille (7).

Asiat näyttivät siis olevan Wegeliuksella hyvällä mallilla, mutta Pudasjärvellä tulikin mutkia matkaan. Seurakunnan kappalainen Johannes Keckman oli myös tavoitellut virkaa ja oli siitä syystä Wegeliukselle katkera. Asiaa ei helpottanut se, että Wegelius puuttui Keckmanin liiketoimiin, kuten tämän harjoittamaan laittomaan kaupankäyntiin. Niinpä Keckman sai tuomiokapitulilta tiukat nuhteet. Keckman päätti kostaa ja kanteli vuonna 1690 sekä piispalle että tuomiokapitulille siitä, ettei Wegelius hänen mukaansa tunnustanut kirkon virallista oppia, vaan oli harhaoppiseksi tuomitun Laurentius Ulstadiuksen oppien kannattaja. Ulstadius olisi ihan oman selostuksensa arvoinen, mutta kuuluisin häneen liittyvä tapaus sattui vuonna 1688, jolloin hän keskeytti Turun tuomiokirkossa saarnan, joutui tappeluun, jossa menetti vaatteensa ja juoksi sitten alasti kirkon käytävää pitkin julistaen sille tuomiotaan. Voisi siis sanoa, ettei ehkä niitä, joihin kirkkoherra haluaisi nimensä yhdistettävän. Wegelius todellakin oli jo viimeistään nuorena pappina tullut pietismin kannattajaksi ja julisti parannuksen ja elävän uskon tarpeellisuutta, mutta Ulstadiuksen tapainen radikaali hän ei tiettävästi ollut.

Keckmanin mukaan Wegelius oli myös syyttänyt piispa Johannes Gezelius nuorempaa hengellisesti kuolleeksi ja harhaoppiseksi, mikä ei varmastikaan piispaa ilahduttanut. Hieman huvittava on syytös siitä, että Wegelius oli paheksunut virkaveljiensä taloudellisia harrastuksia, sillä juuri näistähän oli myös tuomiokapituli Keckmania moittinut. Kiinnostava puolestaan on se tapaus, joka liittyi Wegeliuksen vaimoon, herkäksi ja syvämietteiseksi mainittuun Kristina Laureukseen. Tämä näet oli kärsinyt syviä tunnonvaivoja erään lapsuudessa tekemänsä pienen varkauden vuoksi. Hänen miehensä vakuutti tämänkin synnin olevan Jeesuksen veressä anteeksiannettu, mutta vaimo vaati saada tehdä julkisen synnintunnustuksen. Vuoden 1690 elokuussa kappalainen Keckman oli sitten saanut luettavakseen Pudasjärven kirkossa Wegeliuksen vaimonsa puolesta kirjoittaman tunnustuksen, jossa oli vaimon tunnustus vanhasta varkaudestaan koko kirkkokansalle, minkä jälkeen pariskunta oli viettänyt yhdessä ehtoollista. Tunnustukseen liittyi kehotus koko seurakunnalle tehdä parannusta synneistään ja kerrottiin, miten heillä synninpäästön kautta oli mahdollisuus saada sydämeensä Jumalan rauha. Tämä tapaus muuten koettiin erityisen raskauttavaksi Wegeliusta myöhemmin tutkittaessa.

Tällainen syytelista sai piispa Gezeliuksen tarttumaan toimeen ja hän tutki asiaa Oulussa vuoden 1691 tammikuussa pidetyssä pappeinkokouksessa. Siellä Wegelius kiisti harhaoppisuutensa, sanoi opetuksensa olevan kirkon tunnustuskirjojen mukaista ja ettei hän koskaan ollut edes tuntenut Ulstadiusta saati kannattavansa tätä. Toiselta Suomessa vaikuttaneelta radikaalipietistiltä Pietari Schaeferilta hän sai erikseen hankittua kirjeen, jossa tämä totesi heidän oppiensa eroavan toisistaan. Sen sijaan hän mainitsi hengellisiksi auktoriteeteikseen 1600-luvun pietismin suuret nimet, saksalaiset Johann Arndtin ja Philipp Jakob Spenerin, joita piispakin oli suositellut. Spenerin kanssa hän oli ollut kirjeenvaihdossakin. Spener eräässä kirjeessään myös ilmoitti pitävänsä Wegeliuksen toteuttamaa julkista synnintunnustusta hyväksyttävänä sielunhoidollisena toimenpiteenä. Mitä taas tuli virkaveljien elintapojen kritisoimiseen ei Wegelius välittänyt tässä kohtaa turhasta diplomatiasta vaan heitti lisää vettä myllyyn. Hän esitti syytöksiä joittenkin virkaveljiensä jumalattomuudesta ja Pyhän Hengen puutteesta ja syytti Oulun rovastia päin tämän naamaa ahneeksi ja juopoksi. Kun häntä pyydettiin mainitsemaan pappeja, joilla hänen mielestään ei ollut edellytyksiä pappina toimimiseen oli hän sanonut: "Hyvät sananpalvelijat ovat harvinaisia; te täällä läsnäolevatkaan ette lihanmielisten ajatustenne vuoksi kykene hoitamaan pyhää sananpalveluvirkaa niinkuin teidän pitäisi." Näin ei varsinaisesti hankita ystäviä, menestystä tai vaikutusvaltaa eikä tästä sitten hyvää seurannut, sillä pappeinkokous totesi Wegeliuksen syylliseksi ja piispa pidätti hänet kirkkoherran virasta. Kuningaskin hyväksyi erottamisen ja tilalle nimitettiin kukas muu kuin Keckman.

Wegelius sai kuitenkin pitää pappisoikeutensa, ja häntä tutkittiin uudelleen saman vuoden toukokuussa, jolloin myös Pudasjärven asukkailta saatiin hänestä myönteinen lausunto ja muutenkin sekä tässä että kahdessa myöhemmässä tutkinnossa Wegeliuksen opetukseen oltiin tyytyväisiä. Piispa ja tuomiokapituli eivät kuitenkaan halunneet peräytyä aiemmasta tuomiostaan, mutta piispa piti kuitenkin mahdollisena, että Wegelius voisi saada kappalaisen viran jonkun tehokkaan kirkkoherran alaisuudessa, joka valvoisi tämän touhuja. Wegelius ei kuitenkaan tyytynyt tähän, vaan kääri hihansa ja kirjoitti valituskirjelmän itse kuninkaalle ja vei sen perille henkilökohtaisesti, jolloin hänen tapaustaan alettiin tutkia uudestaan. Tällä reissulla syntyi muuten myös selitys tuolle "vanhempi" -liitteelle, nimittäin poika Johan Wegelius nuorempi, joka aikanaan kirjoitti tunnetun ja arvostetun postillan, saarnakokoelman. Wegelius myös kirjoitti Spenerille pyytäen tältä suosituskirjettä, jonka Spener myös kirjoitti hänelle. Kuningas tutki asiaa tarkkaan neuvonantajiensa kanssa ja Oulun pappeinkokouksen päätökset todettiin täysin laittomiksi, mistä seurasi ankara nuhdekirjelmä piispalle ja tuomiokapitulille. Koska kuningas halusi kuitenkin pitää kiinni omasta arvovallastaan piti hän edelleen Wegeliuksen erottamisen Pudasjärveltä olleen oikea, mutta koska tämä nyt näytti olevan oikeaoppinen pitäisi hänelle antaa virka jostakin Turun läheltä.

Paimion kirkon seinään on kiinnitetty
muistolaatta Wegeliuksen kunniaksi.
Itse otettu.

1693 Wegelius nimitettiinkin kappalaiseksi Varsinais-Suomen Paimioon. Hänen sanotaan vaikuttaneen merkittävästi paikkakunnan hengellistä elämää elvyttävästi, ja väitetään hänen työnsä jäänteitä olleen havaittavissa vielä yli sata vuotta myöhemmin, kun evankelisen herätysliikkeen isäksi kutsuttu Fredrik Gabriel Hedberg toimi Paimiossa. Ilmeisesti kohentuneista suhteista piispa Gezeliukseen kertoo se, että tästä tuli yksi hänen Paimiossa syntyneen poikansa Daavidin kummeista. Hänen viimeiset kolme vuottaan Paimiossa olivat vaikeaa aikaa, sillä tuolloin elettiin nälkävuosia, esimerkiksi vuonna 1697 Paimiossa haudattiin 332 paimiolaista sekä 203 siellä nälkään kuollutta kulkijaa.

Samana vuonna Wegeliuksesta tuli Satakunnan Tyrvään kirkkoherra. Tätä tehtävää hän toimitti saaden osakseen arvostusta, mutta myös vaikeuksia. Piispan kanssa välit olivat korjautuneet hyviksi, ja Gezeliuksen kerrotaan sanoneen hänelle: "Minä rakastan sinua sydämellisesti, vaikka sinä monta harmaata karvaa olet tähän päähän tuottanut." Vuonna 1703 hän valmisti suomennoksen Johann Arndtin tunnetusta hartauskirjasta "Paratiisin yrttitarha", mutta sodan vuoksi se jäi julkaisematta. Isovihan miehitysaikana venäläinen sotaväki ruoski hänet, koska hän ei ollut riittävän nopeasti järjestänyt heidän vaatimiaan kyytejä ja veroja. Tuon jälkeen hän ei voinut vähään aikaan toimittaa virkaansa ja vaikka oli aiemmin päättänyt, ettei pakene työpaikaltaan joutui hän kuitenkin lähtemään perheineen eli vaimon ja seitsemän lapsen kanssa vuonna 1713 pohjoiseen miehitystä pakoon. Hän oleskeli sitten 8 ja puoli vuotta lähinnä Muonion ja Enontekiön erämaissa ja kansanperinteen mukaan hän siellä kalasti, opetti ja saarnasi. Vuonna 1722 hän pääsi palaamaan Tyrväälle, missä hän sitten eli kuolemaansa 1725 asti. Häntä muistettiin sielläkin pitkään suurella arvostuksella.

Johan Wegelius vanhempi oli speneriläisen, luterilais-kirkollisen pietismin ensimmäisiä merkittäviä edustajia maassamme. Siten hän on monien luterilaisen kirkon herätysliikkeitten edelläkävijä maassamme, ja edelleen sitä myöten tuntemisen arvoinen.

Lähteet:
Matthias Akiander: Historiska upplysningar om Religiösa rörelserna i Finland i äldre och nyare tider, V Delen. 1861.
Erkki Kansanaho: Hallen pietismin vaikutus Suomen varhaisempaan herännäisyyteen. 1947.
Erkki Kansanaho: Wegeliuksen postillan lähteet ja teologia. 1950.
Juho Päiwiö: Paimion vaiheita. 1940.
Uuras Saarnivaara: He elivät Jumalan voimassa III. 1975.
Jouko Vahtola ja Erkki Kansanaho: Wegelius, Johan (noin 1660 - 1725) (Kansallisbiografia)