Nuutinpäivä 7.1. ja 13.1.

 "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi" on luultavasti monelle tuttu sanonta. Tuttua voi olla myös se, että Nuutinpäivänä loppuu joulun viettäminen ja joillain alueilla kiertävät nuuttipukit. Kalenterista puolestaan voi perinteitä huonomminkin tunteva tarkistaa, että Nuutin nimipäivä on 13. tammikuuta.

Mutta miten kyseinen päivämäärä liittyy jouluun? Entä kuka oli Nuutti? Ja miksi tämän kirjoituksen otsikossa on kaksi päivämäärää? Näihin kysymyksiin yritän seuraavaksi vastata, vaikka hämmentävä vyyhti tämä on. Mutta aletaan vaikka siitä, että kuka oli Nuutti.

Tanskalaisten Knuut-pyhimysten ihmeelliset vaiheet

Tämä kysymys vie meidät ajassa vajaan tuhannen vuoden taakse Tanskaan. Siihen aikaan William Shakespearen Hamlet -näytelmässä Marcelluksen lausumat sanat "On jotain mätää Tanskanmaassa" olisivat olleet kerrassaan kuvaavat. Valtataistelut näet repivät maata eikä korkea yhteiskunnallinen asemakaan turvannut henkikultaa. 

Tämän sai kokea myös Knud eli Knuut IV (s. 1043, kuningas vuosina 1080-1086). Hänen mainitaan olleen läheisissä väleissä kirkon kanssa, mahdollisen henkilökohtaisen hurskauden lisäksi myös siksi, että hän haki siltä tukea ylimysten vallan heikentämiseksi ja monarkian vahvistamiseksi. Vuonna 1085 hän vaati Knuut Suuren sukulaisen ominaisuudessa Englannin kruunua ja alkoi valmistella yhdessä Flanderin kreivin (jonka sisko oli Knuutin vaimo) ja Norjan kuningas Olavi III:n kanssa hyökkäystä Englantiin.

 Suunnitelma kuitenkin keskeytyi, sillä laivaston väki koostui paljolti talonpojista, joitten olisi pitänyt päästä sadonkorjuuseen. Knuut ei ollut uskaltanut lähteä liikkeelle aiemmin pelätessään Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisaria Henrik IV:ttä, joka oli huonoissa väleissä sekä Flanderin että Tanskan kanssa. Laivaston väki alkoi kyllästyä odotteluun ja valitsi puolestapuhujakseen Knuutin veljen Olufin. Knuut vangitsi epäluuloisena veljensä ja passitti tämän Flanderiin, mutta hyökkäyskin lykättiin myöhempään.

Sitten kuninkaan veropolitiikkaa vastustaneet ylimykset saivat liikkeelle talonpoikaiskapinan. Knuut pakeni lopulta Odensessa sijainneeseen kirkkoon, mutta kapinalliset murtautuivat sisään tappaen Knuutin seurueineen. Kuninkaaksi nousi velipoika Oluf, joka sai lisänimen Hunger, 'Nälkä', viitaten valtakautensa katovuosiin. Niiden perusteella häntä sitten epäiltiin veljensä kuoleman järjestämisestä, mistä Jumala olisi kostanut huonoilla sadoilla. Vuonna 1101, Olufin jo kuoltua, Knuutista tulikin Knuut Pyhä ja Tanskan suojeluspyhimys.

Knuut Pyhästä ei tullut Englannin valloittajaa, mutta pyhimyksenä hän jäi 
historiaan. Ohessa Christian Albrecht von Benzonin (1816-1849) tulkinta hänen 
kuolemastaan vuodelta 1843. Wikimedia Commons: File:Christian-albrecht-von-benzon, the death of Canute the Holy.jpg - Wikimedia Commons

Varsinainen Nuutti on kuitenkin Knuut Pyhän vähemmän tunnettu veljenpoika, Knud Lavard (s. n. 1090 - k. 7.1.1131). Lavard ei muuten ole nimi, vaan englannin lordia vastaava titteli. Knudin isä oli Tanskan kuningas Erik Ejegod, mutta tämän kuollessa oli Knud vasta alle kymmenvuotias. Niinpä kuninkaaksi tuli Knudin setä Niels eli Niilo Sveninpoika, joka oli myös Knuut Pyhän veli ja viides kuningas samasta veljessarjasta. Knud aikuistui ja pärjäsi ihan hyvin. V. 1115 setä teki hänestä Slesvigin jaarlin, hän soti lähitienoon slaavilaisia vendejä vastaan ja näiden ruhtinaan kuoltua sai itsensä nimitetyksi uudeksi ruhtinaaksi kukistaen myös vendiruhtinas Niklotin kapinan.

Niilon poika Maunu alkoi kuitenkin kadehtia serkkupojan menestystä pitäen tätä uhkana kruunulleen. Kun kuningas ei puuttunut asiaan tarttui Maunu toimeen ja murhautti Knudin 7.1.1131 tämän ollessa menossa tapaamaan serkkuaan, Knuut Pyhän tytärtä Ceciliaa.

Knud olisi voinut unohtua historian hämäriin, mutta hänen murhaamisensa johti kapinaan. Se huipentui Fotevikin taisteluun v. 1134, jossa Maunu sai surmansa ja kuningas Niilo pakeni joutuen itsekin myöhemmin surmatuksi. Monien taistelujen jälkeen Knudin poika, joka oli syntynyt vasta isänsä kuoltua, nousi valtaistuimelle v. 1157 saaden myöhemmin nimen Valdemar I Suuri. Hän järjesti myös sen, että isäukko julistettiin pyhäksi. Muistopäiväksi tuli 7. tammikuuta kuolinpäivän mukaan. Se on Knud Lavardin muistopäivänä edelleen ainakin Tanskassa, Islannissa ja Saksassa.

Knud Lavard kuvattuna Tanskan Vigerstedin kirkon seinämaalauksissa. 
Sotaisat varusteet ja kukkaseppele muodostavat hupaisan yhdistelmän.
Wikimedia Commons: File:Knut Lavard.jpg - Wikipedia

Kummallisia kalenterikiemuroita

Suomessakin oli sama päivämäärä aina vuoteen 1708 asti, jolloin nimipäiväksi muuttunut muistopäivä siirrettiin 13. tammikuuta kohdalle. Ruotsin puolella tuo muutos oli tehty jo 1600-luvulla. Koska loppiainen oli ollut viimeinen joulun pyhä oli Knudin eli Nuutin päivä vakiintunut joulun päätöspäiväksi. Kuten myöhemmin tästä ilmenee, muisti kansa tämän yhteyden vielä pitkään päivän vaihduttuakin.

Mutta miksi se sitten vaihtui? Kustaa Vilkuna on pohdiskellut asiaa Vuotuinen ajantieto -kirjassaan, ja olen paljolti hänen varassaan. Useissa keskiaikaisissa lähteissä joulurauha päättyi 7. tammikuuta eli vanhana Nuutin päivänä. Ajatus oli tosiaan se, että loppiainen pyhäpäivänä kuului vielä joulurauhan piiriin ja sitten koitti paluu arkeen. (Loppiaisesta olen kirjoittanut täällä: Kirkkohistorian kahinaa: 6.1. Loppiainen, idän tietäjien ja Jeesuksen kasteen juhla

Vanhoissa ruotsalaisissa kalentereissa oli kuitenkin 13. tammikuuta nimenä Octava epiphanie Domini, 'Herran ilmestymisen oktaava' eli siis kahdeksas päivä loppiaisesta. Toinen nimi päivälle oli 20.de dag jul eli 20. päivä joulua. Eräissä Ruotsin keskiaikaisissa maakuntalaeissa juuri tämä päivä esiintyy joulurauhan lopettajana.

Nuuttipukkiperinne ei ole vain suomalainen juttu. Tässä nuuttipukkeja, tai oikeammin "julknutar",
'jouluknuutteja' Ruotsista vuonna 1922. Wikimedia Commons: File:Julknutar 1922.jpg - Wikimedia Commons

Löytyi siis kaksi vaihtoehtoista joulurauhan päätöspäivää. Joidenkin tutkijoiden mukaan 20 päivän juhlakausi omaisi pitkät pohjoismaiset perinteet vuoden pimeimmän kuukauden ollessa pyhä ja vaarallinen aika, jolloin oli parasta pysytellä kotosalla. Tämä ilmeisesti esikristillinen (ja ehkä lähinnä enemmän Pohjanlahden länsipuolella?) vaikuttanut perinne korvautui kuitenkin loppiaisella ja sitä seuranneella Nuutilla niin, että se näkyi sananparsissakin, kuten "Knut körer Julen ut", tai suomalaisittain "Hyvä Tuomas [21.12.] joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi". Nimen näin vakiinnuttua se sitten vain siirrettiin tuon 20. päivän jakson kanssa sopivaan 13. tammikuuta. Kirkollisesti sitä saattoi sitten ajatella loppiaisen jälkipyhänä, joka siten korosti sen arvoa juhlana. 20 päivän joulujakso näkyy muuten hyvin ruotsalaisissa sanonnoissa, kuten "tjugondag Knut körs julen ut" tai "tjugondag Knut kastas granen ut", eli Nuuttina joulukuusi lentää ulos.

Nuuttina joulu siivotaan pois nuuttipukkien auttamana

1800-luvun lopulta oleva nuuttipukin naamari on varsin hurja ilmestys. 
Suomen kansallismuseon Kansatieteelliset kokoelmat: naamari; joulupukin naamari; nuuttipukin naamari | Suomen kansallismuseo | Finna.fi

Nuutin päivän merkitys on kuitenkin ollut lähinnä joulun lopetus ja paluu arkeen. "Knuutin knuppi, joulun loppu, sontarikko käteen, kaalikuppi eteen". Mutta jotta paluu arkeen onnistuisi piti joulu tietysti siivota pois, ja sen helpotukseksi tuhottava ylijääneet jouluoluet. Nuuttipukkiperinteen alkuperäisessä muodossa ovatkin nuoret miehet ja naisetkin kiertäneet hassusti pukeutuneina talosta taloon pyrkimyksenä juoda kylän oluttynnyrit tyhjiksi. Miehet saattoivat pukeutua naisiksi, naiset miehiksi. Miehillä oli yllään olkilyhteitä, turkki nurinpäin, liina silmillä maskina tai kasvot mustaksi noettu. Karnevaalimeininki siis.

Nämä seurueet saattoivat laulaakin, ja ilman juomaa jäädessään myös uhkailla. Joskus kiertely alkoi jo loppiaisiltana, mutta yleensä vasta Nuuttina. Ne talot, joista oli tarjottavia saatu merkittiin liidulla, etteivät muut erehtyneet samaan taloon tyyliin "Nuutti on saatu; On saatu". Runsas tarjoilu saattoi saada piirtämään niin monen haarikan kuvan kuin oli talossa tarjottu. Tuollainen piirros sai olla koko talven talon ylpeytenä. Olut voitiin myös kerätä saaviin ja kuljettaa kylän suurimpaan tupaan joulun viimeisiä pitoja varten.

Nuutti ja nuutinmorsian Iitin Myllylässä vuonna 1929. Iitti olikin itäisimpiä 
paikkoja, jossa nuuttipukkiperinne eli vielä varsin myöhään. Museoviraston 
Kansatieteen kuvakokoelma: nuutti ja nuutinmorsian | Museovirasto | Finna.fi

Nuuttipukit noudattivat pitkään alkuperäistä 7. tammikuuta ajankohtaa, vaikka luultavasti jo varhain on myös ollut siirtymää 13. tammikuuta. Vuonna 1972 työmarkkinajärjestöjen toiveesta loppiaisesta tuli kuitenkin liikkuva juhlapyhä, joka katkaisi loppiaisen ja Nuutinpäivän yhteyden. Vaikka loppiainen palasi vuonna 1992 vanhalle 6. tammikuuta paikalleen oli Nuutinpäivän vietto vakiintunut jo nimipäivälle 13. tammikuuta. Nyt sen palauttaminen voisi olla työlästä ihmisten totuttua nykyiseen, helposti kalenterista löytyvään päivään.

Nuuttipukkiperinteen alue on vaihdellut ja kaventunut. 1930-luvulle asti nuuttipukit kiersivät laajalti Varsinais-Suomessa sekä Etelä- ja Lounais-Hämeessä. Idempänä olivat nuuttipukit kiertäneet vielä vuonna 1939 Iitin Lyöttilän kylässä, mutta sitten talvisota, sorkkatauti ja jatkosota toivat niin pitkän tauon, ettei kiertäjiä sen jälkeen enää löytynyt. Nykyään perinne elää vahvimmin Satakunnan ja Vakka-Suomen tienoilla, ilmeisesti paikoin muuallakin. Kiertäjät ovat tosin nykyään lapsia ja olutpalkkiot ovat hävinneet. Tapa muistuttaakin lähinnä virpomista tai Halloween -karkkien keräämistä.

Tammikuussa 1960 otettu kuva nuuttipukkeina kiertävistä uusikaupunkilaisista 
lapsista kuvastaa perinteen nykymuotoa lasten naamiais- ja herkunkeruupäivänä.
Uudenkaupungin museo, Ugin museon valokuvakokoelma: nuuttipukit, naamioituneita lapsia nuutinpäivänä; henkilökuva | Uudenkaupungin museo | Finna.fi

Nuutinpäivän vietto on siis irronnut alkuperäisestä yhteydestään loppiaisen luota, siten myös ikävästi hämärtäen loppiaisen merkitystä. Kuitenkin se on nykyiselläänkin hauska perinne ja antaa myös mahdollisuuden venyttää joulun viettoa varsin pitkälle. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sen verran vanhoillinen, että ainakin tältä osin vastustan vuoden 1708 kalenteriuudistusta ja heitän kuusen vanhana Nuuttina 7. tammikuuta mäkeen. Kukin toimikoon tässä kuitenkin halunsa mukaan.

Lähteitä:

Canute IV. Britannica: Canute IV | Viking ruler, Christian reformer | Britannica

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto (1985)

6.1. Loppiainen, idän tietäjien ja Jeesuksen kasteen juhla

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

6.1. on loppiainen, ja nyt tutustumme tämän juhlan taustoihin ja perinteisiin.

Päivän suomenkielinen nimi viittaa siihen, kuinka se päättää 12 päivän joulujakson sen viimeisenä juhlapyhänä. Esimerkiksi Virossa päivä on "kolmekuningapäev", mikä viittaa Matteuksen evankeliumissa esiintyvään kertomukseen idän tietäjistä, jotka toivat Jeesus-lapselle lahjoja. Näitä on kutsuttu myös kuninkaiksi, tästä "kolmen kuninkaan päivä". Itse asiassa Matteus ei kerro mitään tietäjien lukumäärästä, mutta koska lahjoja oli kolmea lajia, kultaa, mirhaa ja suitsuketta, on lukumääräksi arvattu kolme.

Päivä on siis katolisessa kirkossa sekä monissa protestanttisissa kirkoissa muodostunut näiden tietäjien vierailun muistopäiväksi. Päivän kirkollisempi nimi epifania viittaa näyttämiseen, tietäjät näkivät  tähden, joka puolestaan näytti heille Jeesuksen. Toisin kuin monista seimiasetelmista voisi päätellä eivät nämä tietäjät näet vierailleet vastasyntyneen Jeesuksen luona, vaan he lähtivät liikkeelle vasta tämän synnyttyä: "Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: "Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme." (Matt. 2:1-2)

Tietäjien vierailun on teologisesti ajateltu kuvaavan sitä, kuinka Jeesus tuli maailman kaikkia kansoja varten, ei vain juutalaisia, joita edustivat synnyinyönä seimelle saapuneet paimenet, vaan myös muita kansoja varten, joita edustivat kaukaa tulleet tietäjät. Siksi loppiainen on myös lähetystyön pyhä. Tietäjien historia olisi kiinnostava tutkimuskohde, mutta saa jäädä odottamaan tulevaisuutta.

Tietäjien kumarrus Giotton (1266-1337) tulkitsemana. 
Wikimedia Commons: File:Giotto - Scrovegni - -18- - Adoration of the Magi.jpg - Wikimedia Commons

Katolisen kristikunnan perinteitä

Monessa katolisessa maassa päivään liittyy runsaasti juhlaperinteitä. Varsinkin Espanjassa ja muilla espanjan- ja katalaaninkielisillä alueilla vietetään Kolmen viisaan miehen juhlaa, espanjaksi nämä ovat los Reyes Magos, katalaaniksi els Reis Mags d'Orient. Kameleineen saapuville tietäjille voivat lapset lähettää kirjeitä, ja yöllä nämä saapuvat tuomaan lahjoja. Myös kulkueita järjestetään.

Ranskassa makea tapa juhlistaa päivää on "kuninkaiden kakku" (Galettes des rois), joka koristellaan pahvikruunulla ja jonka sisään kätketään papu tai jokin esine. Se, jonka kakkupalaan tuo kätketty asia osuu saa kruunun päähänsä ja on loppupäivän perheen kuninkaana.

Monessa katolisessa maassa lapset voivat pukeutua tietäjiksi tai kuninkaiksi ja kiertää talosta taloon laulaen ja keräten lähetystyölle lahjoituksia. He voivat myös kirjoittaa liidulla ulko-oveen seuraavat merkinnät (numerot vaihtelevat vuoden mukaan): "20*C+M+B*24". Niiden merkitys on "Jumala siunatkoon tätä taloa vuonna 2024". Kirjaimilla CMB on kaksoismerkitys, sillä ensinnäkin ne ovat lyhenne latinankielisestä siunauksesta "Christus Mansionem Benedicat" ('Kristus taloa siunatkoon'), mutta samalla ne sisältävät viittauksen perimätiedon vuosisatojen varrella tietäjille antamiin nimiin Caspar, Melchior ja Balthasar. Suomessa paikallinen katolinen kirkkokin noudattaa tätä perinnettä myyden tekstiä myös oveen kiinnitettävinä tarroina.

500-luvulla Sant'Apollinare Nuovon basilikaan Italian Ravennaan tehty mosaiikki 
antaa miehille nimet Balthassar, Melchior ja Gaspar. Nimiperinne on siis vanha.
Wikimedia Commons.

Luterilaisen Suomen vähäinen tapaperinne

Luterilaisessa Suomessa kansanperinne tähän juhlaan liittyen on ollut vähäistä. Yksi syy on siinä, että Nuutin päivä on läheisyytensä vuoksi imenyt itseensä pikemmin loppiaiseen sopivia tapoja. Aiemmin Nuutin päivä näet sijaitsi kalenterissa heti loppiaisen jälkeen ja koska loppiainen oli viimeinen joulun pyhäpäivä oli Nuutti varsinainen joulun lopettaja. Nuutin päivä on kuitenkin aivan oma tarinansa.

Monen muun juhlapyhän tavoin säätä toki tarkkailtiin. Jämsässä sanottiin, että "jos loppiaisena sataa lunta niin paljon, että hiiren jäljet peittyvät, niin sinä vuonna ei tule lumesta puutetta". Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjärvellä iso lumituisku tiesi huonoa: "Jos loppiaisena on jyväaitan polku ummessa, niin se joutaa olemaan ummessa koko seuraavan talven". Elettäessä savupirteissä saatettiin joulun aikaan lämmittää kiukaita koko valoisan ajan, sillä ihmiset toimittivat valoisan ajan ulkona askareitaan pirtin ollessa täynnä savua. Loppiaisena kuitenkin jo voitiin sanoa, että tuvasta tulee liian lämmin, jos koko valoisa aika lämmitetään. Päivä pidentyi ja päreitäkin tarvittiin vähemmän valaistukseksi. Myös tiernapoika -esitykset kantavat sisältönsä puolesta loppiaisen perinnettä viitatessaan tietäjiin.

Ortodoksiset perinteet

Suomessa on kuitenkin toinenkin traditio viettää tätä juhlapäivää. Ortodokseilla näet loppiainen on ensi sijassa Teofanian juhla, jolloin muistellaan Jeesuksen saamaa kastetta Jordan-virrassa. Se on ortodokseilla yksi 12 tärkeimmästä kirkollisesta juhlasta vuodessa. Teofania tulee sanana kreikasta ja merkitsee Jumalan ilmestymistä. Evankeliumeissahan kuvataan Jeesuksen kasteen yhteydessä Isän Jumalan äänen kuuluneen taivaista ja Pyhän Hengen laskeutuneen kyyhkysen hahmossa Pojan ylle. Vaikka kyse onkin syntymää paljon myöhemmästä tapahtumasta oli joulukin Jeesuksen syntymänä teofania ja läntisissäkin kirkoissa on voitu muistaa tänään myöskin Jeesuksen kastetta.

Karjalassa ja Inkerinmaalla tämä on ollut tärkeä juhla. Ortodoksiseen perinteeseen kuuluu edelleen loppiaisena suuri vedenpyhitys. Karjalassa tämän nimi on ollut vieristä ja Inkerinmaalla veseristä, viitaten sekä veteen että ristiin. Tämä vedenpyhitys suoritetaan joko kirkossa taikka luonnonveden äärellä ja siunatulla vedellä on voitu esimerkiksi siunata koteja. Kansanperinteeseen tämä on vaikuttanut niin, että Karjalassa on tarkkailtu enteitä vesipaikoilla. Inkerinmaalla on kristillisempänä kansanperinteenä piirretty ovenpieliin ja ikkunoiden sivuihin ristejä. Tämä tapa tuntuu katolisen kodinsiunaustavan sukulaiselta.

Venäjällä ortodoksinen kirkko järjestää loppiaisena ison kastautumisseremonian, johon voi osallistua runsaastikin väkeä. Silloin jäähän tehdään suuri ristin muotoinen avanto nimeltään Jordan (Иордань). Väki kastautuu siihen kolmesti, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kyse on Jeesuksen kasteen muistamisesta eikä siis varsinaisesta kastetoimituksesta. Koska Venäjän ortodoksinen kirkko käyttää juliaanista kalenteria on heidän loppiaisensa eri aikaan kuin meidän kalenterissamme.

Myös Ukrainassa voidaan kastautua ristinmuotoiseen avantoon loppiaisena, 
kuten kuvasta näkyy. Wikimedia Commons: File:Купання на Водохреща (15705711894).jpg - Wikimedia Commons

Kirjoittajan loppiainen sekä tietäjien sanoma

Kuten ilmeni ei Suomessa ole vahvaa luterilaista perinnettä loppiaisen viettoon. Tapoja voi kuitenkin lainata ja kehitellä uusiakin. Me olemme jo muutaman vuoden ajan askarrelleet lasten kanssa pahvisia Itämaan tietäjiä, joilla on voitu toteuttaa pieni esityskin. Kopioimme myös viime vuonna ranskalaisilta tavan leipoa Kuninkaiden kakku (joka oli hyvää) ja esikoisemme sai tuolloin mantelin ja kruunun. Toivottavasti ehdimme leipoa tänäkin vuonna. Kiinnitinpä myös yhteen oveen "20**C+M+B*23" -tarrankin. Näitä saa vapaasti kopioida tai kehittää jotain omaa, myös ortodoksien perinteissä on paljon arvokasta muillekin lainattaviksi.

Itseäni tietäjien tarinassa on puhutellut se, että vaikka he olivat nähneet tähden heidän tarvitsi kuulla juutalaisilta Vanhan testamentin ennustuksista ennen kuin he löysivät etsimänsä Jeesuksen (Matt. 2:5-6). Olen ajatellut sitä eräänlaisena yleisen ja erityisen ilmoituksen kuvauksena: heillä oli luonnon kautta (tähti) tieto Jumalan Pojasta, mutta vasta kirjoituksista (Raamatun ilmoitus) he saivat sen tiedon, että he saattoivat löytää ja tunnistaa hänet. Toivottavasti saatte kiinni ajatuksesta.

Tietäjien oppineisuus on monesti esille nostettu, tietäjäthän tietävät. Saksalainen teologi Kristian Scriver (1629-1693) on kirjassaan Sielun aarre käyttänyt tietäjiä yhtenä esimerkkinä siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikenlaisia ihmisiä. Lopetankin tämän tekstin lainaukseen Scriverin teoksesta ja toivotan hyvää loppiaista, vietitpä sitä läntisen tai itäisen perinteen mukaan tai vaikket viettäisi sitä lainkaan:

"§ 18. Älkää myös puolustelko itseänne säädyllänne, askareillanne ja toimituksillanne, sillä minä näen, että Jumala on armonsa kautta kutsunut, valaissut ja kääntänyt ihmisiä joka säädystä, kaikenlaisista ammateista. Jos olet kuningas, ruhtinas tahi hallitsija, tässä on Daavid, Hiskia, Josia, Konstantinus Suuri ja monta muuta, joita heidän ylhäisyytensä ja kunniansa ja heidän toimiensa laajuus ei ole voinut estää tosi jumalisuudesta. Jos olet hovimies, tässä on Obadja, 1 Kun. 18: 3, profeettain ystävä, tässä on Ebedmelek, Jer. 38: 7, joka piti huolta profeetta Jeremiasta, tässä on kuninkaanmies, Joh. 4: 47, tässä on Etiopian kuningattaren Kandaken kamaripalvelija, Apost. Tek. 8: 27, jotka ovat uskollisesti palvelleet maallisia herrojansa sekä myös Jumalaansa pyhyydessä ja vanhurskaudessa. Jos olet sotamies, tässä on Kapernaumin sadanpäämies, Mat. 8: 5, seur., jonka uskoa Herra kiitti suureksi, tässä on Kornelius, Apost. Tek. 10: 1, seur., Kaisareian sadanpäämies ynnä hänen jumalaapelkääväinen sotamiehensä, jotka todistavat, että sotamiehillekin on elämän tie avoinna. Jos olet oppinut, tässä ovat itäisen maan tietäjät, tässä on Nikodemus, Gamaliel, Paavali ja muut, jotka ovat olleet oppineita ei ainoastaan maailman edessä, vaan myös taivaanvaltakunnan asioissa ja ovat laskeutuneet kaikkine tietoinensa ristinnaulitun Jesuksen jalkain juureen. Jos olet ylöskantaja, rahastonhoitaja tahi muu sellainen, jonka tulee jollekulle herralle tehdä tiliä toimestansa, tässä on Kuusa, Luuk. 8: 3, kuningas Herodeksen vouti (jonka oppineet arvelevat olleen Kristuksen salaisen opetuslapsen, koska hän muutoin ei olisi sallinut vaimonsa matkustella Herran kanssa), tässä on Sakeus, Mateus ja muita, jotka ovat tulleet Herran Jesuksen ystäviksi ja seuraajiksi. Jos olet kauppamies, tässä on Lydia, Apost. Tek. 16: 14, purppuran myöjä, joka vastaanotti Kristuksen sydämmeensä ja apostolit huoneesensa. Jos olet käsityöläinen, tässä on Pietari, Andreas, Jakob, Johannes, kalastajat, tässä on Simon, parkkari (nahkuri), Apost. Tek. 10: 6, ja monta muuta. Jos olet renki tahi piika, tässä on Onesimus, Filem. 10, jonka Paavali käänsi vankina ollessaan, tässä on Rode, Apost. Tek. 12: 13, ynnä muita. Lyhyesti ei ole mitään säätyä, käsityötä, tointa, jonka kanssa jumalisuus ei voisi sopia yhteen. Se on tosin taivaallinen ja harvinainen kukkanen, mutta se kasvaa kuitenkin kaikenlaisessa maan laadussa, missä sitä vaan suositaan ja ahkerasti hoidetaan. Se voipi kyllä sallia muiden kukkien ja kasvien kasvavan ympärillänsä, kun sillä vaan on sijansa sydämmessä ja se saapi kietoutua Jesuksen Kristuksen ristin ympäri. Kaiken tämän lisäksi on hyvin muistettava, että kaikkien muiden askareiden tulee kohtuullisesti väistyä jumalisuuden harjoituksen tieltä, sillä ei milläkään muulla ole nykyisen ja tulevaisen elämän lupausta. 1 Tim. 4: 8. Mitä hyötyä on meille kaikesta hyörimisestä ja pyörimisestä? Mitä hyötyä on meille kaikista hyvistä elinkeinoista, kaikesta voitonhimoisesta ja edullisesta kaupasta, jos loppu on kadotus ja jos olemmekin voittaneet kaikki, mutta kadottaneet sielumme?" (Sielun aarre, I osa, s. 403)

Saksalainen Christian Scriver (1629-1693) sai vastata tämän tekstin 
loppuhartaudesta. Hän oli luterilaisen puhdasoppisuuden ajan merkittävimpiä 
hartauskirjailijoita. Wikimedia Commons.File:ScriverC1780.JPG - Wikimedia Commons

Lähteet:

20 * C+M+B + 24: Uuden vuoden 2024 kodinsiunaus. Fides: 20 * C+M+B + 24 : Uuden vuoden 2024 kodinsiunaus  | Fides (katolinen.fi)

Anna Ferrante: Loppiainen on Suomessa vapaa normipäivä - Euroopasta kelpaisi nämä perinteet: lahjanoita, Jeesus-torttu, avantokaste... Anna 5.1.2024: Loppiainen Suomessa ja Euroopassa: nämä perinteet haluaisimme (anna.fi)

Inkeriläistä kansanperinnettä. Inkeri.fi: Tapatieto – Inkeri

Loppiainen. Kirkkovuosikalenteri: Loppiainen (Epifania) - Kirkkovuosikalenteri

Christian Scriver: Sielun aarre  (1675-1696). Suomeksi: Sielun-aarre (webnode.fi)

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto (1985)

Tarvasjoen ortodoksinen sotilashautausmaa - muisto Krimin sodan ajoilta

Kirjoittaja: Ossi Tammisto 

Varsinais-Suomen Tarvasjoelta löytyy nähtävyys, joka voi hätäiseltä jäädä tyystin huomaamatta. Kun Valtatieltä 10 suuntaa Tarvasjoen SEOn kohdalta Hämeen Härkätietä pitkin kohti Tarvasjoen keskustaa kulkee reitti Paimionjoen vartta myötäillen. Vastaan tulee taloja, sitten risteys, josta pääsee Juvan vesivoimalaitokselle, jonka patoluukkujen mahdollista aukioloa kirjoittaja jännitti lapsuuden sukuloimisreissuilla. Ei kuitenkaan käännytä sinne, vaan jatketaan kohti keskustaa.

Talojen jälkeen tulee aukeampaa. Oikealla näkyy entinen Tarvasjoen uimahalli ja tapahtumapaikka Tarvashovi, jonka kunnian päiviin kuuluu muun muassa Metallican keikka siellä 14. joulukuuta 1984. Vasemmalla taas näkyy Tarvasjoen koulu.

Mutta hetkinen, juuri ennen koulun risteystä vasemmalla on tien laidassa pieni metsäsaareke. Ja tuossa metsäsaarekkeessa on aita, ja aidantolppien päissä on ristit. Ja aitauksen sisällä on kookas puinen ortodoksinen risti. Mistä onkaan kyse?

Hautausmaa on vaatimaton, mutta kaunis. Astu kanssani portista sisälle 
hautausmaan tarinaan. Kuva itse otettu.

Nyt olemme tämän tarinan näyttämöllä, nimittäin Tarvasjoen ortodoksisella sotilashautausmaalla. Taustalla vaikuttaa vuosina 1853-1856 käyty Krimin sota ja tarkemmin vielä sen Itämeren sotanäyttämö, vuosien 1854-1856 Oolannin sota, jolloin, laulun sanoin "kolmellasadalla laivalla / seilas' engelsmanni Suomemme rannoilla". Mutta mitä ihmeen tekemistä Mustanmeren ja Itämeren rannikoilla oli sisämaassa sijaitsevan Tarvasjoen kanssa?

"Ja se Oolannin sota oli kauhia"

Tuohon aikaan Tarvasjoki tunnettiin keskuskylänsä mukaan nimellä Euran saarnahuonekunta, jollaisena se oli Marttilan seurakunnan alainen. Saarnahuonekunnalla oli oma saarnaaja, tuolloin Adolf Lindman, joka jälkipolvien riemuksi piti varsin tarkkaa päiväkirjaa seurakuntansa elämästä toimikautenaan vuosina 1853-1859. Niinpä myös sota-aika tuli dokumentoiduksi. Päiväkirjasta ilmeneekin sodan näkyneen seudulla monin tavoin.

Krimin sodan aikaan Tarvasjoki (tuolloin nimeltään Euran saarnahuonekunta) oli vielä osa laajaa 
Marttilaa, kuten myös Koski Tl ja Karinainen. Wikimedia Commons: File:Marttilan pitäjä.svg - Wikimedia Commons

Aluksi sota näkyi juhlallisissa merkeissä, sillä 15. tammikuuta 1854 veisattiin kirkossa kiitosvirsi sen kunniaksi, että Venäjän armeijat olivat saavuttaneet Balkanilla loistavia voittoja. Saman vuoden huhtikuussa saatiin nähdä jo sotilaitakin, kun kasakat kuljettivat Ahvenanmaan Bomarsundin linnoituksen vankeja Härkätietä pitkin itään, pois sodan jaloista.

Toukokuussa 1854 saatiin tiellä nähdä suuria sotaväensiirtoja. Lindmanin mukaan "kuljetusliikenne oli loputonta" ja mielet alkoivat olla levottomia. Toukokuun lopussa saatiin nähdä jälleen uutta liikennettä, kun turkulaisia alkoi muuttaa Euralle sotaa pakoon.

30. heinäkuuta 1854 oli kaikki Marttilan pitäjän miespuoliset asukkaat kutsuttu Euran kestikievarin pihalle. Paikalla oli myös kuvernööri Cronstedt. Kokoontumisen syynä oli Suomen ruotujakoisen armeijan palauttaminen ja sen sanotaan päättyneen hurraa-huutoon. Sitä en tiedä, kuinka vilpittömällä mielellä tuo huuto kajautettiin.

R. W. Ekmanin maalaus vuodelta 1854 esittää Ruissalon taisteluita. Taulun 
nimenä on "Väkivaltainen tiedustelu Turun seudulla, kohtaus Oolannin sodasta".
Wikimedia Commons: File:Robert Wilhelm Ekman - Väkivaltainen tiedustelu Turun seudulla, kohtaus Oolannin sodasta - A I 457-306 - Finnish National Gallery.jpg - Wikimedia Commons

22. elokuuta 1854 sodan jyly kantautui Euraan asti, kun tykit pauhasivat brittiläisten sotalaivojen tulittaessa venäläisten asemia Ruissalon edustalla. 10. syyskuuta 1854 joutui 12 euralaista miestä vartiohommiin Marttilan Purhalan Uotilaan, sillä sinne oli sodan vuoksi siirretty Turun linnan vaarallisimpia vankeja säilöön.

19. marraskuuta 1854 alkoi seudulla majoittua pakolaisten lisäksi myös sotilaita, kun Hollannin prinssi Frederikin krenatöörirykmentin yksi pataljoona sijoitettiin Marttilaan ja Euraan. Sotaväen läsnäolo toi levottomuuksia näiden syyllistyessä näpistelyyn ja muuhun omavaltaisuuteen. Myös saarnaaja Lindman kertoo kärsineensä tästä, sillä pappilassa oli sotilaita yötä päivää saapastellen joka huoneessa. Eräänä iltana nämä pakottivat saarnaajan jostain syystä seuraamaan itseään pitkän matkan Prunkkalaan (nykyinen Aura) suuntaan, ehkä oppaaksi?

Euran saarnahuonekunnan saarnaaja Adolf Lindman (1821-1874) 
toimi Eurassa vuodet 1853-1859. Historian ystävänä hän piti Eurassa 
tarkkaa päiväkirjaa, joka on arvokas historiallinen lähde. Kuvassa hän 
on jo siirtynyt Turun vankilasaarnaajan tehtäviin. Kuvannut Johan Jakob 
Reinberg: Vinjetterat porträtt av fängelsepredikant vicepastor Adolf Lindman (Åbo 4.5.1821-Åbo 19.11.1874) sittande i knästycke iklädd prästdräkt. | Åbo Akademin arkistokokoelmat - Bildsamlingarna | Finna.fi

10. maaliskuuta 1855 saatiin kuulla keisari Nikolai I:n kuolleen, minkä johdosta 25. maaliskuuta aloitettiin Eurallakin kirkonkellojen surusoitto tämän muistoksi. Kelloja soitettiin joka päivä tunnin ajan klo 12-13, ja jokaisesta talosta oli määrätty yksi mies tähän tehtävään. Tämä surusoitto jatkui toukokuun 16. päivään asti, jolloin oli vielä keisarin kuoleman jälkeinen valituspäivä aamu-, päivä- ja iltajumalanpalveluksineen. 26. maaliskuuta vannoivat pitäjän talolliset ja 2. huhtikuuta papisto sekä kirkonpalvelijat vannoivat uskollisuutta uudelle keisarille Aleksanteri II:lle.

Vakoojajahtia ja sodalla rikastumista

Huhtikuussa marssi Euran kautta Turkuun Moskovan Linjarykmentin pataljoona, ja 20. huhtikuuta 1855 saapui Euran kestikievariin ahvenanmaalainen apulaisnimismies Daniel Nathanael Tennberg vakoojia metsästämään. 24. huhtikuuta alkaen alettiinkin kaikilta seurakunnan rajojen ulkopuolelle matkaavilta vaatia matkatodistusta. Huhtikuun lopulla nähtiin tiellä taas uudenlaisia kulkijoita, kun Turun kehruuhuoneen naisvankeja sekä Ahvenanmaan maanpetoksellisia, siis ilmeisesti vihollisen kanssa yhteistyötä tehneitä, kuljetettiin kohti itää.

Toukokuun alussa alettiin Euran Kirkonkylään rakentamaan kahta makasiinia, joihin oli tarkoitus mahduttaa 10 000 mattoa kruunun jauhoja ja ryynejä. Viljamatoksi kutsuttiin tuolloin niinisäkkiä, johon mahtui hiukan toista sataa kiloa. Päivittäin 500 hevosta toi kruunun viljaa Turusta Euraan varastoitavaksi. Euran lukkari Heikki Widgren toimi makasiininisännöitsijä Jegoroffin apulaisena ja sai Lindmanin tietojen mukaan 3 hopeakopeekkaa jokaiselta jauhomatolta. Lindmania harmitti, ettei kuljetuksissa tehty eroa arjen ja pyhän välillä, vaan työtä tehtiin kesken jumalanpalveluksenkin niin, että veisuun aikana ulkopuolella kirottiin ja räyhättiin. Sekin saattoi ärsyttää, että Widgrenin bisnesten vuoksi lukkarille tarvittiin sijainen.

Tarvasjoen kirkko kuvattuna v. 1927. Tässä kirkossa Lindman yritti 
hoitaa tehtäväänsä sodasta ja sairastelusta huolimatta. Lukkarin 
keskittyminen bisneksiin varsinaisen työnsä sijaan selkeästi ärsytti.
Tarvasjoen kirkko‎ (1927) | Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto | Finna.fi

Erinäisiä sotilasosastoja marssi vähän väliä Euran läpi, mutta 1. heinäkuuta Mikkelin Suomalainen Ruotujakoinen Tarkk'ampujapataljoona jätti ilmeisesti ikäviä matkamuistoja pikamarssillaan. Kaikki Euran hevoset oli koottu Prunkilaan näiden kuljetusta varten. Vähän tämän jälkeen piirilääkärin piti tulla Euralle, sillä siellä oli alkanut ilmetä sukupuolitautia. Muun muassa kaksi rippikoululaista täytyi lähettää Turkuun sairaalaan. Toki ajallinen yhteys mikkeliläisten ohikulun kanssa voi olla sattumaakin.

Sotaväen kohtalon talvi

Marraskuussa rakennettiin vielä kolmas viljamakasiini, tilavuudeltaan 9000 viljamattoa. Samoihin aikoihin Euran ja Marttilan alueelle majoitettiin suuriruhtinas Aleksandr Aleksandrovitsin Karabinieerirykmentin 5. ja 6. pataljoona. Ajankohta majoitukselle ei ollut parhain, sillä paikkakunnalla oli juuri ilmennyt isorokkoa, joka levisi tehokkaasti. Sotilaitten majailu tuskin oli tälle hidasteena.

Joulukuun puolivälissä edellä mainittu piirilääkäri kävikin tuomassa lääkkeitä isorokkoon. Oli kuitenkin toinenkin murhe, kylmyys. Joulukuun alussa pakkasta oli 20 astetta, kuun lopulla jopa 33 astetta. Tauti ja kylmyys niittivät satoaan, minkä merkkinä oli myös sotilassairaalan perustaminen Euraan. Saarnaaja Lindmanin mukaan siellä kuolleisuus oli suurta ja hoito huonoa.

Tilannetta yritettiin kyllä helpottaa. Tammikuun 1856 puolivälissä kruunu ajatutti Euraan 370 syltä polttopuuta ja rakennettiin neljäs kruununmakasiini, joka veti 9000 viljamattoa. Taas kulkivat sadat viljakuormat päivittäin Euraan, jossa oli nyt varastossa noin 30 000 mattoa erilaista viljaa. Sotilaita kuoli kuitenkin yhä runsain joukoin.

Myös paikallinen väki oli sairaana. Saarnaaja Lindman oli itse asiassa sairastanut heinäkuusta asti, eikä esimerkiksi 13. tammikuuta 1856 voitu pitää jumalanpalvelusta, koska koko seurakunnan papisto oli sairastunut. 17. helmikuuta 1856 piti Lindman pitkästä aikaa jumalanpalveluksen, mutta senkin kainalosauvojen varassa.

Helmikuun 18. päivä oli sotilaita kuollut niin paljon, että seurakunnan hautausmaa ei riittänyt. Euran kirkonkassan varoilla ostettiin 10 hopearuplalla  Euran Nokan ratsutilan mailta hautapaikka venäläisille sotilaille.  Lindmanin mukaan paikka oli "kaunis varjoisa metsikkö".

Aikaa on kulunut, mutta hautausmaa on yhä jollain tapaa sitä, mitä se oli Lindmanin aikaan: 
kaunis varjoisa metsikkö. Kuva itse otettu.

Sääolot jatkuivat vaikeina, mutta viljakuormat kulkivat. Jotkut sentään hyötyivät tilanteesta, mihin Lindman taisi viitata mainitessaan lukkari Widgrenin pukeutuneen 75 hopearuplan arvoiseen supinnahkaturkkiin.

Sotilaitten kuolleisuus pysyi korkeana, ja 9. maaliskuuta oli heidän hautausmaalleen ajettava lisää santaa. Ruumiita oli näet jouduttu hautaamaan useampia päällekkäin niin, että hädin tuskin puoli kyynärää maata oli päällimmäisten arkkujen peitteenä.

Sodan tuulet puhaltavat pois

Maaliskuussa saatiin paikkakunnan kiusaksi vielä sukupuolitautikin. 22. maaliskuuta kuoli myös viimeinen isorokkopotilas. Lindmanin mukaan kaikkiaan 7 henkeä oli kuollut tähän tautiin ja että myös rokotetut olivat sairastuneet, mutta yksikään näistä ei ollut kuollut. Tässä hän puhuu selvästi vain paikallisväestöstä, sotilaiden kuolinsyitä tai määriä hän ei mainitse. Kuun lopussa kevät alkoi jo edetä, mutta jokin rutto tappoi jonkun verran hevosia.

Kevät kuitenkin jatkoi etenemistään, ja se toi muutenkin toivoa. 30. maaliskuuta 1856 oli solmittu näet Pariisin rauhansopimus, joka päätti sodan. Sodan jäljiltä oli vielä kuitenkin trafiikkia jäljellä. Toukokuun alkupuolella yli 100 kuorma- ja ammusvankkuria majoittui hevosineen ja miehineen paikkakunnalla ja kaikkien paikallisten piti osallistua kyydityksiin ja majoituksiin.

11. toukokuuta veisattiin Euran kirkossa kiitosvirsi Pariisin rauhansopimuksen johdosta, ja 20. toukokuuta siirrettiin sotilassairaalat Eurasta Turkuun. 6. kesäkuuta 1856 lähtivät paikkakunnalta siellä edellisestä syksystä saakka majoitetut sotilaat.

Sodan jäljet hävisivät vähitellen paikkakunnalta, jossa ei ollut käyty yhtään taistelua, mutta koettu silti sodan rasituksia. Kruununmakasiinitkin tyhjennettiin vuoden 1858 loppuun mennessä ja myytiin purettaviksi vuoden viimeisenä päivänä. Noitten makasiinien muistona pidetään paikkakunnan vanhaa mainetta vilja-aittana, varsinkin siksi, että aitoista myyty vilja pääsi tehokkaaseen käyttöön siemenviljana.

Kuvassa Tarvasjoen kirkko sekä peltomaisemaa v. 1951. 
Maisema sopii mielikuvaan vilja-aitasta. Kuvaaja Matti 
Poutavaara, Museoviraston Kansatieteen kuvakokoelma: 
Kuva otettu joen penkereeltä pellon yli kohti kirkkoa. Joen ja kirkon välissä heinäseipäitä. Kirkon torni ja katto näkyy puiden takaa. | Museovirasto | Finna.fi

Hautausmaa unohdetusta arvostetuksi

Ainoaksi konkreettiseksi muistoksi sodasta jäivät sotilaiden hautausmaalla Härkätien varressa kasvaneet tuuheat lehti- ja havupuut, joiden katsottiin saaneen kasvuvoimaa vainajista. Kansan suussa alkoi kulkea tarinoita paikasta, joka tunnettiin "Ryssän hautausmaana". 1900-luvun alussa paikalla kasvoi iso kuusi, jonka alle kerrottiin haudatun everstin tai muun korkean sotaherran. Tätä kuusta lapset pelkäsivät. Väitettiin myös, että hevonen saattoi pysähtyä hautuumaan kohdalle eikä suostunut jatkamaan, ellei ensin luettu Herran siunausta tai Isä meidän -rukousta.

Vuonna 1971 ilmestyi Aulis Ojan kirjoittama "Tarvasjoen historia". Siinä hän mainitsee hautausmaan, tai siis sen metsikön ilman muistomerkkejä, sodan ainoana konkreettisena jäänteenä ja toteaa: "Olisi kai asiallista, että Tarvasjoen seurakunta pystyttäisi paikalle vaatimattoman muistokiven kertomaan jälkimaailmalle, mikä paikka on kysymyksessä". Paikka kun oli jäänyt hoitamattomaksi joutomaaksi.

Ojan toivomus herätti vastakaikua, sillä historiikin myötä paikan arvo ymmärrettiin. 1970-luvulla näet hautausmaa rauhoitettiin sekä aidattiin ja paikalle pystytettiin puinen ortodoksinen risti. Vuonna 2004 Tarvasjoen seurakunta rakensi uuden aidan ja pystytti uuden ristin. Näin kunnostettua hautausmaata juhlistettiin 5. syyskuuta 2004, jolloin pidettiin myös ortodoksinen vainajien muistopalvelus Turun ortodoksisen seurakunnan papin johdolla. Paikalla on nykyään myös hautausmaan historiasta kertova kyltti.

Paikalle pystytetty muistokyltti on arvokas ja informatiivinen. 
Kuva itse otettu.

Nykyään hautausmaa siis tunnetaan paikkakunnalla, ja siitä on pidetty huolta. Minusta se on hyvin kaunis asia. Nämä sotilaat kuolivat kaukana kotoa ja Tarvasjoen mullista tuli heidän viimeinen leposijansa. He olivat vierasta kansaa, vierasta kirkkokuntaakin, ja voi heitä pitää vieraan vallan edustajinakin. Tuolloin heidän tehtävänsä oli kuitenkin puolustaa seutua rannikkoa uhkaavilta vihollisilta, ja luultavasti paikallisetkin kokivat asian yhteiseksi.

Muistomerkki ei tee sotilaista sankareita, se ei ota kantaa sotaan. Se haluaa kantaa menneitten tapahtumien muistoa, niiden muistoa, jotka on haudattu tuolle metsäsaarekkeelle. Heitä ja elämän arvaamattomuutta voit sinäkin muistella, jos joskus ajat tuosta ohi ja sinulla on mahdollisuus pysähtyä hetkiseksi tien oheen tuolle pienelle hautausmaalle.

Kuvassa Tarvasjoen koulu. Kuvauspaikalta vasemmalla on kertomuksemme 
kohteena ollut hautausmaa. Wikimedia Commons: File:Tarvasjoen koulu.jpg - Wikimedia Commons

Lähteet:

Kimmo Gustafsson: Tarvasjoki oli venäläisten viimeinen leposija. Yle 31.3.2014: Tarvasjoki oli venäläisten viimeinen leposija | Yle

Kosken kuohuja ja maalaismaisemaa Tarvasjoella. Liedon kunta 11.12.2020: Kosken kuohuja ja maalaismaisemaa Tarvasjoella - Lieto

Itämainen sota ja Tarvasjoki. Tarvas-kotiseutulehti, 2/2004: Tarvas22004.pdf (aumanet.fi)

Adolf Lindman: Euran saarnahuonekunnan saarnaajan päiväkirja vuosilta 1853-1859. Suomentanut Aulis Oja, julkaissut Tarvasjoen seurakunta (1972)

Aulis Oja: Tarvasjoen historia. Tarvasjoen kunta ja seurakunta(1971).

Papin terveiset. Tarvas-kotiseutulehti, 2/2004: Tarvas22004.pdf (aumanet.fi)

Pirjo Poutanen (toim.): Hämeen Härkätiellä. (2002)

1.1. - uudenvuodenpäivä sekä Jeesuksen nimi- ja ympärileikkauspäivä

Hyvää alkanutta vuotta! Vuoden vaihtumiseen liittyvien perinteiden sijasta kerron teille kuitenkin tämän päivän kirkollisista traditioista. Lopuksi kuitenkin kerron sanasen myös vuoden vaihtumisesta sekä sen jälkeen annan maistiaisen yhden suomalaisen kirkkohistorian merkittävän evankelisen julistajan saarnasta, jossa hän kertoo muun muassa kumman nimi pelastaa, Hitlerin vai Jeesuksen. Monta teemaa, mutta lyhyehkö teksti, eli aloitetaan!

Ympärileikkauksen muisto

1. tammikuuta on näet ollut kirkkovuodessa ainakin keskiajalta lähtien Jeesuksen ympärileikkauksen sekä Jeesuksen nimen päivä, minkä vuoksi tällä päivällä ei ole kenenkään nimipäivää. Itse asiassa kyseinen juhla on vanhempi kuin ainakaan vuodenvaihteen ajoitus tälle paikalle kun puhutaan pohjoismaisesta kontekstista. Nykyinen uudenvuodenpäivä on näet ajallisesti joulun oktaavi, kahdeksas päivä eli varsinaisesta juhlasta viikon kuluttua vietetty jälkijuhla.

Jeesuksen ympärileikkaus Bysantin keisari Basileios II:n (958-1025) 
Menologionin kuvaamana. Wikimedia Commons: https://en.wikipedia.org/wiki/File:Menologion_of_Basil_047.jpg

Luukkaan evankeliumissa kerrotaan seuraavasti: "Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa" (Luuk. 2:21) 1. Mooseksen kirjan 17. luvussa säädettiin, että ympärileikkaus oli suoritettava juutalaiselle pojalle kahdeksan päivän ikäisenä.

Tapahtumasta ei Jeesuksen osalta kerrota enempää kuin tuon yhden jakeen verran. Kuitenkin kristillisessä teologiassa on asiaa käsitelty jonkun verran. Sen on katsottu olleen ensimmäinen kerta, kun Jeesus vuodatti verensä, mikä oli alkua sille sovitustyölle, joka huipentui hänen vuodattaessaan verensä ristillä. Lisäksi sen on katsottu osoittavan sitä, miten Jeesus synnyttyään ihmiseksi tahtoi tältäkin osin täyttää Jumalan asettaman lain ja tuli ympärileikattavaksi (tai no, Marian ja Joosefin myötävaikutuksella luonnollisesti tuossa iässä). Tähän on liitetty Paavalin kirjeen galatalaisille sanat: "Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan." (Gal. 4:4-5)

Eräs erikoisuus, mihin en tässä syvemmin mene, on Jeesuksen esinahka pyhäinjäännöksenä. Sehän on osa hänen ruumistaan, joka leikattiin irti paljon ennen ylösnousemusta, joten se olisi siten jäänyt maan päälle. Itse olen jotensakin skeptinen siitä, että kyseistä nahanpalasta olisi tosiaan säästetty ympärileikkauksen jälkeen. Turun Sanomat on kuitenkin vuoden 2023 maaliskuussa kirjoittanut aiheesta oheisen artikkelin, johon asiasta kiinnostuneet voivat tutustua: https://www.ts.fi/teemat/5925688 Itse ohitan sen tällä maininnalla.

Kirkollisen tavan vakiintuminen

Tähän aikaan Jeesuksen ympärileikkausta on voitu muistella ainakin siitä asti, kun Jeesuksen syntymää on juhlistettu 25. joulukuuta, mistä puolestaan olen kirjoittanut jokin aika sitten myöskin täällä blogissani: https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2023/12/joulun-ajankohdasta-ja-alkuperasta-seka.html Tokikaan kyseistä päivää tuskin vietettiin minään erityisenä juhlana varsinkaan kristinuskon ollessa ahtaalla, mutta kun kristinuskon asema vahvistui voitiin myös tätä päivää viettää kirkollisesti. Vuodelta 567 on tieto Ranskan alueelta vietetyistä gallialaisen riituksen messuista Jeesuksen ympärileikkauksen muistoksi. Kuitenkaan 600-luvulla juhlan teemana ei ainakaan Roomassa ollut ympärileikkaus, vaan joulun oktaavi.

Vanhimmat bysanttilaiset kalenterit 700- ja 800-luvuilta ilmoittivat tammikuun ensimmäisen päivän sekä ympärileikkauksen että Basileios Suuren (330-379) muistopäiväksi. Espanjassa on vietetty ympärileikkauksen muistoa ainakin ennen Isidorus Sevillalaisen (n. 560-636) kuolemaa, sillä hän kirjoitti teoksessaan Regula Monachorum, että "Sillä isät ovat halunneet määrätä pyhän ajan Herran syntymän päivästä Hänen ympärileikkauksensa päivään asti".

Isidorus Sevillalainen (n. 560-636) oli ahkera kirjoittaja, joka 
välitti myös tietoa aikansa kirkollisista tavoista. Tämä 900-luvun 
tulkintakin hänestä esittää miehen kirjoituspuuhissa. Wikimedia 
Commons:  https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Isidore_de_S%C3%A9ville.jpg

Vuodenvaihde Pohjolassa

Mutta miksi sanoin, että tämä juhla on ainakin Pohjoismaissa varhaisempi kuin uuden vuoden juhlinta? Vuoden vaihtumisenhan tähän päivään sijoitti jo Julius Caesar vuonna 46 eKr., mutta sillä ei pitkään ollut suurta merkitystä pohjoismaiselle tavan tallaajalle. Vasta keski- ja uuden ajan taitteessa alkoi tämä päivä tulla Suomenkin suunnilla käytäntöön ja 1500-luvun puolivälissä se määrättiin tilivuoden alkamispäiväksi. Tätä ennen oli Ruotsissa vuosi aloitettu joulusta ja Suomessa puolestaan myöhäissyksyllä, kun syystyöt oli saatu tehdyksi.

Vuodenvaihteen vakiinnuttua nykyiselle paikalleen alkoi siihen kertyä erilaisten enteiden tarkkailua. Osa niistä oli sijainnut aiemmin toisissa ajankohdissa. Esimerkiksi meidänkin tuntemamme tinojen valaminen sijoittui Varsinais-Suomessa pyhäinmiesten päivän aattoon eli siis ajankohtaan, jota suomalaiset ammoin pitivät vuoden vaihtumisen aikana. Kainuussa uudenvuoden tinoja kutsuttiin joulutinoiksi, mikä viittaa siihen, että niitä oli aiemmin valettu jouluaattona eli toisen ammoisen vuodenvaihteen vaiheilla.

Tinan valaminen on muodostunut erääksi suomalaiseksi uudenvuoden perinteeksi, 
mutta alkuaan niitä on valettu ihan muuna päivänä. Kirjoittaja ei henkilökohtaisesti 
välitä tällaisista ennustusleikeistä. Wikimedia Commons: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Bleigiessen-Ergebnis_(cropped).jpg

Monenlaista muutakin enteiden tutkimista tapahtui, kuten esimerkiksi palvelusväen tapa heittää illalla nukkumaan mennessä kenkänsä olan yli tai jalkojen välitse kohti talon peräseinää. Jos kärki näytti kohti ovea, tiesi se muuttoa talosta, jos perälle pysyttiin talossa seuraavakin vuosi. Yön yli vuodenvaihdetta valvoneille seuraava perinne voi olla haastava. Nimittäin jos vuoden ensimmäisenä päivänä noustiin varhain vuoteesta ja viritettiin nopeasti tulet takkaan pysyttiin virkeinä koko vuosi ja työt sujuivat. Aamu-uninen taas oli koko vuoden väsynyt. Muutenkin vuoden ensimmäisten puuhien katsottiin enteilevän vuoden erilaisten toimien sujumista.

Muitakin enteitä voisi kertoa, mutta niitä löytää muualtakin. Päivän kirkolliset teemat näkyvät monelle luultavasti lähinnä vain siten, että nimipäiväkalenteri näyttää tänään tyhjää tai mikäli saa itsensä toimitettua kirkkoon kuulemaan päivän raamatuntekstejä. Itse asiassa päivän kirkollinen vietto rajoittuneekin pitkälti jumalanpalvelusten teemoihin. Pitkä historia niillä kuitenkin on, osin jopa pidempi kuin vuoden vaihtumisen juhlinnalla.

Sana uudenvuodenpäiväksi: Jeesuksen vai Hitlerin nimi?

Itse lueskelen juuri yhden suosikkisaarnaajistani, Evankeliumiyhdistyksen ammoisen johtajan eli evankelisen herätysliikkeen keulamiehen Kauko Veikko Tammisen (1882-1946) saarnakokoelmaa "Ristin ihme" (1948). (Tammisen erikoisesta kuolemasta olen muuten kirjoittanut täällä: https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2021/10/rovasti-kv-tammisen-1882-1946-viimeinen.html ) Kirjassa on myös uudenvuodenpäivänä v. 1932 pidetty saarna Jeesus-nimestä. Poimin tekstistä muutamia kohtia, vaikkapa viritykseksi päivän kirkolliseen teemaan. On muuten kiehtovaa, miten Tammisen sanat koskien silloin vasta hiljan valtaan noussutta Saksan johtajaa osoittautuivat myöhemmin vielä osuvammiksi kuin hän ehkä ajattelikaan:

"[- - -] Me voimme antaa lapsellemme nimen, joka ei mitään merkitse, mutta Jumala ei niin tee. Nimi, jonka Jumala antaa, merkitsee sitä tehtävää, joka on tullut nimen saajan osaksi.

Johannes [puhe on Johannes Kastajasta] merkitsee: Jumala on armollinen, s.o. armo kohtaa Israelin kansaa, kun Messiaan aika nyt alkaa.

Samoin tämä Jeesus-nimi kuvaa sitä tehtävää, joka oli oleva tämän lapsen osana. Siihen nimeen jo kätkeytyi koko tulevan elämän ohjelma.

Mikä se tehtävä oli? Joosefille sanottiin: "Hän on vapahtava kansansa heidän synneistään."

[--- ] Ja tämä nimi, joka on ylhäältä annettu, kuvaa hänen tehtäväänsä. Ei hänelle ole annettu nimeä Mestari, opettaja. Hän on sitä ja meidän tulee ottaa vaarin hänen opetuksistaan. Hänelle ei myös annettu nimeä: Esikuva. Hän on kyllä sitä. Hän jätti meille esikuvan. Hän itse sanoo: Oppikaa minusta, minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Mutta se suuri pääasia, jota varten Hän tuli, on ilmaistu Hänen nimessään.

[---] Täällä on suuria nimiä yhteiskunnallisen ja valtiollisen elämän alalla, nimiä, jotka merkitsevät suurta pelastusta yhteiskunnallisesta ja valtiollisesta sekamelskasta. Mutta nämä nimet tarkoittavat vain pelastusta, joka kuuluu ajalliseen elämään. Ne eivät voi vapahtaa kuolemasta. Ne eivät voi antaa iankaikkista elämää. Kun Saksassa on alkanut ilmestyä lehtiin sellaisia kuolinilmoituksia, joissa sanotaan "Hän kuoli uskossa Hitleriin", ei sillä tarkoiteta, että Hitler voisi auttaa kuolemassa. Ne ovat jumalattomien ihmisten ilmoituksia, niiden, jotka eivät näe mitään muuta elämää olevaksi kuin tämän ja siinä he uskovat tämän mainitsemansa johtajan auttavan.

Mutta Herra Jeesus on tullut vapahtamaan synnistä ja kuolemasta. [---]

Ei sinun tarvitse paljoa oppia tullaksesi autuaaksi. Katso tuota nimeä: Jeesus.

Me sanomme: Jeesuksen nimessä kokoonnumme. Jeesuksen nimellä aloitamme vuoden päivän. Se on hyvä. Mitä sillä tarkoitamme? Emmekö sitä, että muistaen: olemme vapahdetut, teemme kaiken. "Kaikki mitä teette sanalla tai työllä, tehkää minun nimeeni". Tee sentähden päivän työsi Jeesuksen nimeen. Muista: minä olen lunastettu, vapahdettu. Ehkä silloin paha tuulesi häviää ja voit olla ystävällinen niillekin, jotka tuottavat sinulle harmia. Mutta ennen kaikkea, muista rukous. Tee se Jeesuksen nimeen. Rukoile vapahdettuna.

On ihana asia, että tänne alas on kirjoitettu nimi. Silloin on mahdollista, että vielä mahdottomampi asia tapahtuu, syntisen nimi kirjoitetaan taivaan kansalaisten luetteloihin."

(Ristin ihme, s. 46-50)

Oikein hyvää uutta vuotta jokaiselle!

Kauko Veikko Tamminen (1882-1946) oli lahjakas julistaja, 
jonka uudenvuodenpäivän saarnan ajattelin saattavan 
viehättää lukijoita. Itse olen tykästynyt Tammisen teksteihin.
Kuva Nuorison ystävä nro 18/1936.

Lähteet:

Feast of the Circumcision. New Advent: https://www.newadvent.org/cathen/03779a.htm

Kauko Veikko Tamminen: Ristin ihme. Saarnoja ensimmäisen vuosikerran teksteistä (1948)

Uudenvuodenpäivä. Kirkkovuosikalenteri: https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/maanantai-1-1-2024/

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto (1985)