Nuutinpäivä 7.1. ja 13.1.

 "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi" on luultavasti monelle tuttu sanonta. Tuttua voi olla myös se, että Nuutinpäivänä loppuu joulun viettäminen ja joillain alueilla kiertävät nuuttipukit. Kalenterista puolestaan voi perinteitä huonomminkin tunteva tarkistaa, että Nuutin nimipäivä on 13. tammikuuta.

Mutta miten kyseinen päivämäärä liittyy jouluun? Entä kuka oli Nuutti? Ja miksi tämän kirjoituksen otsikossa on kaksi päivämäärää? Näihin kysymyksiin yritän seuraavaksi vastata, vaikka hämmentävä vyyhti tämä on. Mutta aletaan vaikka siitä, että kuka oli Nuutti.

Tanskalaisten Knuut-pyhimysten ihmeelliset vaiheet

Tämä kysymys vie meidät ajassa vajaan tuhannen vuoden taakse Tanskaan. Siihen aikaan William Shakespearen Hamlet -näytelmässä Marcelluksen lausumat sanat "On jotain mätää Tanskanmaassa" olisivat olleet kerrassaan kuvaavat. Valtataistelut näet repivät maata eikä korkea yhteiskunnallinen asemakaan turvannut henkikultaa. 

Tämän sai kokea myös Knud eli Knuut IV (s. 1043, kuningas vuosina 1080-1086). Hänen mainitaan olleen läheisissä väleissä kirkon kanssa, mahdollisen henkilökohtaisen hurskauden lisäksi myös siksi, että hän haki siltä tukea ylimysten vallan heikentämiseksi ja monarkian vahvistamiseksi. Vuonna 1085 hän vaati Knuut Suuren sukulaisen ominaisuudessa Englannin kruunua ja alkoi valmistella yhdessä Flanderin kreivin (jonka sisko oli Knuutin vaimo) ja Norjan kuningas Olavi III:n kanssa hyökkäystä Englantiin.

 Suunnitelma kuitenkin keskeytyi, sillä laivaston väki koostui paljolti talonpojista, joitten olisi pitänyt päästä sadonkorjuuseen. Knuut ei ollut uskaltanut lähteä liikkeelle aiemmin pelätessään Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisaria Henrik IV:ttä, joka oli huonoissa väleissä sekä Flanderin että Tanskan kanssa. Laivaston väki alkoi kyllästyä odotteluun ja valitsi puolestapuhujakseen Knuutin veljen Olufin. Knuut vangitsi epäluuloisena veljensä ja passitti tämän Flanderiin, mutta hyökkäyskin lykättiin myöhempään.

Sitten kuninkaan veropolitiikkaa vastustaneet ylimykset saivat liikkeelle talonpoikaiskapinan. Knuut pakeni lopulta Odensessa sijainneeseen kirkkoon, mutta kapinalliset murtautuivat sisään tappaen Knuutin seurueineen. Kuninkaaksi nousi velipoika Oluf, joka sai lisänimen Hunger, 'Nälkä', viitaten valtakautensa katovuosiin. Niiden perusteella häntä sitten epäiltiin veljensä kuoleman järjestämisestä, mistä Jumala olisi kostanut huonoilla sadoilla. Vuonna 1101, Olufin jo kuoltua, Knuutista tulikin Knuut Pyhä ja Tanskan suojeluspyhimys.

Knuut Pyhästä ei tullut Englannin valloittajaa, mutta pyhimyksenä hän jäi 
historiaan. Ohessa Christian Albrecht von Benzonin (1816-1849) tulkinta hänen 
kuolemastaan vuodelta 1843. Wikimedia Commons: File:Christian-albrecht-von-benzon, the death of Canute the Holy.jpg - Wikimedia Commons

Varsinainen Nuutti on kuitenkin Knuut Pyhän vähemmän tunnettu veljenpoika, Knud Lavard (s. n. 1090 - k. 7.1.1131). Lavard ei muuten ole nimi, vaan englannin lordia vastaava titteli. Knudin isä oli Tanskan kuningas Erik Ejegod, mutta tämän kuollessa oli Knud vasta alle kymmenvuotias. Niinpä kuninkaaksi tuli Knudin setä Niels eli Niilo Sveninpoika, joka oli myös Knuut Pyhän veli ja viides kuningas samasta veljessarjasta. Knud aikuistui ja pärjäsi ihan hyvin. V. 1115 setä teki hänestä Slesvigin jaarlin, hän soti lähitienoon slaavilaisia vendejä vastaan ja näiden ruhtinaan kuoltua sai itsensä nimitetyksi uudeksi ruhtinaaksi kukistaen myös vendiruhtinas Niklotin kapinan.

Niilon poika Maunu alkoi kuitenkin kadehtia serkkupojan menestystä pitäen tätä uhkana kruunulleen. Kun kuningas ei puuttunut asiaan tarttui Maunu toimeen ja murhautti Knudin 7.1.1131 tämän ollessa menossa tapaamaan serkkuaan, Knuut Pyhän tytärtä Ceciliaa.

Knud olisi voinut unohtua historian hämäriin, mutta hänen murhaamisensa johti kapinaan. Se huipentui Fotevikin taisteluun v. 1134, jossa Maunu sai surmansa ja kuningas Niilo pakeni joutuen itsekin myöhemmin surmatuksi. Monien taistelujen jälkeen Knudin poika, joka oli syntynyt vasta isänsä kuoltua, nousi valtaistuimelle v. 1157 saaden myöhemmin nimen Valdemar I Suuri. Hän järjesti myös sen, että isäukko julistettiin pyhäksi. Muistopäiväksi tuli 7. tammikuuta kuolinpäivän mukaan. Se on Knud Lavardin muistopäivänä edelleen ainakin Tanskassa, Islannissa ja Saksassa.

Knud Lavard kuvattuna Tanskan Vigerstedin kirkon seinämaalauksissa. 
Sotaisat varusteet ja kukkaseppele muodostavat hupaisan yhdistelmän.
Wikimedia Commons: File:Knut Lavard.jpg - Wikipedia

Kummallisia kalenterikiemuroita

Suomessakin oli sama päivämäärä aina vuoteen 1708 asti, jolloin nimipäiväksi muuttunut muistopäivä siirrettiin 13. tammikuuta kohdalle. Ruotsin puolella tuo muutos oli tehty jo 1600-luvulla. Koska loppiainen oli ollut viimeinen joulun pyhä oli Knudin eli Nuutin päivä vakiintunut joulun päätöspäiväksi. Kuten myöhemmin tästä ilmenee, muisti kansa tämän yhteyden vielä pitkään päivän vaihduttuakin.

Mutta miksi se sitten vaihtui? Kustaa Vilkuna on pohdiskellut asiaa Vuotuinen ajantieto -kirjassaan, ja olen paljolti hänen varassaan. Useissa keskiaikaisissa lähteissä joulurauha päättyi 7. tammikuuta eli vanhana Nuutin päivänä. Ajatus oli tosiaan se, että loppiainen pyhäpäivänä kuului vielä joulurauhan piiriin ja sitten koitti paluu arkeen. (Loppiaisesta olen kirjoittanut täällä: Kirkkohistorian kahinaa: 6.1. Loppiainen, idän tietäjien ja Jeesuksen kasteen juhla

Vanhoissa ruotsalaisissa kalentereissa oli kuitenkin 13. tammikuuta nimenä Octava epiphanie Domini, 'Herran ilmestymisen oktaava' eli siis kahdeksas päivä loppiaisesta. Toinen nimi päivälle oli 20.de dag jul eli 20. päivä joulua. Eräissä Ruotsin keskiaikaisissa maakuntalaeissa juuri tämä päivä esiintyy joulurauhan lopettajana.

Nuuttipukkiperinne ei ole vain suomalainen juttu. Tässä nuuttipukkeja, tai oikeammin "julknutar",
'jouluknuutteja' Ruotsista vuonna 1922. Wikimedia Commons: File:Julknutar 1922.jpg - Wikimedia Commons

Löytyi siis kaksi vaihtoehtoista joulurauhan päätöspäivää. Joidenkin tutkijoiden mukaan 20 päivän juhlakausi omaisi pitkät pohjoismaiset perinteet vuoden pimeimmän kuukauden ollessa pyhä ja vaarallinen aika, jolloin oli parasta pysytellä kotosalla. Tämä ilmeisesti esikristillinen (ja ehkä lähinnä enemmän Pohjanlahden länsipuolella?) vaikuttanut perinne korvautui kuitenkin loppiaisella ja sitä seuranneella Nuutilla niin, että se näkyi sananparsissakin, kuten "Knut körer Julen ut", tai suomalaisittain "Hyvä Tuomas [21.12.] joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi". Nimen näin vakiinnuttua se sitten vain siirrettiin tuon 20. päivän jakson kanssa sopivaan 13. tammikuuta. Kirkollisesti sitä saattoi sitten ajatella loppiaisen jälkipyhänä, joka siten korosti sen arvoa juhlana. 20 päivän joulujakso näkyy muuten hyvin ruotsalaisissa sanonnoissa, kuten "tjugondag Knut körs julen ut" tai "tjugondag Knut kastas granen ut", eli Nuuttina joulukuusi lentää ulos.

Nuuttina joulu siivotaan pois nuuttipukkien auttamana

1800-luvun lopulta oleva nuuttipukin naamari on varsin hurja ilmestys. 
Suomen kansallismuseon Kansatieteelliset kokoelmat: naamari; joulupukin naamari; nuuttipukin naamari | Suomen kansallismuseo | Finna.fi

Nuutin päivän merkitys on kuitenkin ollut lähinnä joulun lopetus ja paluu arkeen. "Knuutin knuppi, joulun loppu, sontarikko käteen, kaalikuppi eteen". Mutta jotta paluu arkeen onnistuisi piti joulu tietysti siivota pois, ja sen helpotukseksi tuhottava ylijääneet jouluoluet. Nuuttipukkiperinteen alkuperäisessä muodossa ovatkin nuoret miehet ja naisetkin kiertäneet hassusti pukeutuneina talosta taloon pyrkimyksenä juoda kylän oluttynnyrit tyhjiksi. Miehet saattoivat pukeutua naisiksi, naiset miehiksi. Miehillä oli yllään olkilyhteitä, turkki nurinpäin, liina silmillä maskina tai kasvot mustaksi noettu. Karnevaalimeininki siis.

Nämä seurueet saattoivat laulaakin, ja ilman juomaa jäädessään myös uhkailla. Joskus kiertely alkoi jo loppiaisiltana, mutta yleensä vasta Nuuttina. Ne talot, joista oli tarjottavia saatu merkittiin liidulla, etteivät muut erehtyneet samaan taloon tyyliin "Nuutti on saatu; On saatu". Runsas tarjoilu saattoi saada piirtämään niin monen haarikan kuvan kuin oli talossa tarjottu. Tuollainen piirros sai olla koko talven talon ylpeytenä. Olut voitiin myös kerätä saaviin ja kuljettaa kylän suurimpaan tupaan joulun viimeisiä pitoja varten.

Nuutti ja nuutinmorsian Iitin Myllylässä vuonna 1929. Iitti olikin itäisimpiä 
paikkoja, jossa nuuttipukkiperinne eli vielä varsin myöhään. Museoviraston 
Kansatieteen kuvakokoelma: nuutti ja nuutinmorsian | Museovirasto | Finna.fi

Nuuttipukit noudattivat pitkään alkuperäistä 7. tammikuuta ajankohtaa, vaikka luultavasti jo varhain on myös ollut siirtymää 13. tammikuuta. Vuonna 1972 työmarkkinajärjestöjen toiveesta loppiaisesta tuli kuitenkin liikkuva juhlapyhä, joka katkaisi loppiaisen ja Nuutinpäivän yhteyden. Vaikka loppiainen palasi vuonna 1992 vanhalle 6. tammikuuta paikalleen oli Nuutinpäivän vietto vakiintunut jo nimipäivälle 13. tammikuuta. Nyt sen palauttaminen voisi olla työlästä ihmisten totuttua nykyiseen, helposti kalenterista löytyvään päivään.

Nuuttipukkiperinteen alue on vaihdellut ja kaventunut. 1930-luvulle asti nuuttipukit kiersivät laajalti Varsinais-Suomessa sekä Etelä- ja Lounais-Hämeessä. Idempänä olivat nuuttipukit kiertäneet vielä vuonna 1939 Iitin Lyöttilän kylässä, mutta sitten talvisota, sorkkatauti ja jatkosota toivat niin pitkän tauon, ettei kiertäjiä sen jälkeen enää löytynyt. Nykyään perinne elää vahvimmin Satakunnan ja Vakka-Suomen tienoilla, ilmeisesti paikoin muuallakin. Kiertäjät ovat tosin nykyään lapsia ja olutpalkkiot ovat hävinneet. Tapa muistuttaakin lähinnä virpomista tai Halloween -karkkien keräämistä.

Tammikuussa 1960 otettu kuva nuuttipukkeina kiertävistä uusikaupunkilaisista 
lapsista kuvastaa perinteen nykymuotoa lasten naamiais- ja herkunkeruupäivänä.
Uudenkaupungin museo, Ugin museon valokuvakokoelma: nuuttipukit, naamioituneita lapsia nuutinpäivänä; henkilökuva | Uudenkaupungin museo | Finna.fi

Nuutinpäivän vietto on siis irronnut alkuperäisestä yhteydestään loppiaisen luota, siten myös ikävästi hämärtäen loppiaisen merkitystä. Kuitenkin se on nykyiselläänkin hauska perinne ja antaa myös mahdollisuuden venyttää joulun viettoa varsin pitkälle. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sen verran vanhoillinen, että ainakin tältä osin vastustan vuoden 1708 kalenteriuudistusta ja heitän kuusen vanhana Nuuttina 7. tammikuuta mäkeen. Kukin toimikoon tässä kuitenkin halunsa mukaan.

Lähteitä:

Canute IV. Britannica: Canute IV | Viking ruler, Christian reformer | Britannica

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto (1985)