Kirjoittaja: Ossi Tammisto
JULIANA SÖDERBORG (1745-1799)
Suomalaisten herätysliikkeiden historialle ovat ominaista
yllättävät johtohahmot ja merkkihenkilöt. Toisinaan johtajana ja kokoavana
hahmona on voinut toimia paikallinen pastori, mutta hyvin usein nämä
johtohenkilöt ovat nousseet mitä erilaisimmista taustoista. Tällä kertaa
nostamme esiin satakuntalaisen porvarintyttären joka 25-vuotiaana aloitti
toiminnan, joka ei oikeastaan synnyttänyt uutta liikettä, mutta voimisti
olemassa olevaa liikehdintää ja lujitti sen keskinäistä yhteyttä saavuttaen
monella tapaa legendaarisen maineen. Tällä kertaa siis esittelyssä porilainen
kuuluisuus, joka veti väkeä koolle kuin Yö konsanaan, eli Juliana Söderborg.
Nuoresta asti
kansankokoajaksi
Juliana Söderborg, omaa sukua Malmberg, syntyi 27.
maaliskuuta 1745 Porissa porilaisen porvarin Gustaf Malmbergin ja tämän vaimon
Anna Matintyttären tyttäreksi. Vanhempien mainitaan olleen hartaita
kristittyjä, ja heiltä luultavasti Juliana oppikin uskonoppinsa perusteet. Jo
nuoruudessa Julianalta löytyi intoa kristillisen sanoman levittämiseen.
Varhaisin tieto hänen astumisestaan hengelliselle näyttämölle on vuodelta 1770,
jolloin hän 25-vuotiaana alkoi pitää julkisia rukoushetkiä vanhempiensa
kodissa. Mikä sai hänet ryhtymään tähän juuri silloin ja miksi hän koki
kutsumuksekseen juuri tällaisen toiminnan jää historian hämäriin.
|
Porin kaupungin kartta Julianan kuolinvuodelta 1799. Tässä kaupungissa hän teki pääosin elämäntyönsä, vaikka halu Jumalan sanan jakamiseen vei häntä usein myös kaupungin ulkopuolelle. Wikimedia Commons. |
Elettiin hengellisesti vilkasta aikaa, ja 1770-luku tulisi
muodostumaan erilaisten pietististen kansanherätysten ajaksi ympäri maan. Vielä
saman vuoden lopulla tulisi Merikarvialla asuva Anna Rogel (1751-1784) alkamaan
oman horrossaarnaajan 'uransa', ja vaikka Julianan seurat alkoivatkin aiemmin
on Rogelin toiminta varmasti antanut alettuaan myös Julianan toiminnalle lisää
vettä myllyyn, varsinkin kun näiden kahden naisen välille syntyi ystävyyssuhde.
Väkeä alkoikin tulla Poriin sankoin joukoin, eikä joskus satoihin noussut lauma
mahtunut taloon sisälle, vaan osa oli pihalla sekä viereisellä kadulla. Väkeä
tuli laajalta alueelta, ja vuoden 1774 helluntaina heitä kerrotaan olleen
sadoittain aina Tyrväältä, Huittisista, Loimaalta, Eurajoelta, Raumalta ja
Uudestakaupungista asti. Tästä
kokoontumisesta oli kuitenkin seurauksensa.
Kirkkoherran ja
pormestarin silmätikuksi
Kuten myöhemmin tarkemmin kuvataan, ei Juliana noudattanut
rukous- ja hartaushetkissään mitään määrättyjä kaavoja, vaan ne elivät
tilanteen ja hänen oman harkintansa mukaan. Vuonna 1726 oli Ruotsin
valtakunnassa säädetty konventikkeliplakaatti, joka kielsi kansan omaehtoiset
hartauskokoukset. Itse asiassa perheitten omaan hartauselämään rukouksineen,
Raamatun lukuineen ja opetuksineen jopa kehotettiin, mutta useamman perhekunnan
sekä toisilleen vieraiden ihmisten kokoontuminen oli kielletty epäjärjestyksen
ja väärien oppien pelossa. Vaikka kristityt kuinka olisivat yhtä perhettä, niin
tässä ei selvästi enää ollut kyse mistään kotihartaudesta.
Niinpä Porin kirkkoherra Mikael Lebell* sekä Porin
pormestari Lars Sacklén päättivät pistää touhulle pisteen. 29. toukokuuta 1774
järjestettiin Porin kirkossa kirkonkokous, jossa käsiteltiin Juliana Malmbergin
toimintaa. Sen yhteydessä todettiin, että porvari Gustaf Malmberg -vainajan nyt
29-vuotias tytär Juliana Malmberg on nyt neljä vuotta pitänyt joka päivä kodissaan
rukoushetkiä, joihin on tultu niin kaupungista kuin maaseudultakin. Aluksi
kirkkoherra ei ollut ryhtynyt estämään toimintaa, sillä se vaikutti
kohtuulliselta ja hyödylliseltä. Kuitenkin kirkkoherra oli huolestunut
kuultuaan Julianan alkaneen muuttamaan ja lisäilemään omiaan virallisten
rukoushetkien sisältöihin ja alkaneen pitää puheita ja saarnoja, mistä
kirkkoherra oli häntä varoittanut.
Varoituksista huolimatta toiminta oli jatkunut, väki
lisääntynyt ja mikä pahinta myös muita naisia sekä eräs Yyteristä kotoisin
ollut 18-vuotias vuokraajanpoika Jaakko Antinpoika olivat alkaneet myös puhua,
osa eräänlaisessa horrostilassa. Näitten pitämien ankarien Jumalan lakia
painottaneiden saarnojen kerrottiin ahdistaneen ihmisiä ja saaneen aikaan
fyysisiä kohtauksia. Kokouksien mainitaan kestäneen joskus jopa yli yön.
Kuultaviksi olikin nyt kutsuttu yhteensä 15 henkeä, Julianan
lisäksi 12 naista sekä kaksi miestä. Porvarissäätyä olivat Julianan lisäksi
porvari Rosellin vaimo Sofia Pietarintytär sekä tämän tytär Kaisa Rosell. Kaksi
oli työmiesten vaimoja, yksi vahtimestarin, yksi räätälin, yksi talollisen,
neljä piikaa, joista Beata Matintyttären kerrottiin olevan myös
kirkonvaivainen. Priita Matintytärtä luonnehdittiin vain sanalla 'nainen'.
Miehiä edusti edellä mainittu Jaakko Antinpoika sekä rusthollari Iisakki Laurén
Kokemäensaaresta. Tämä sekä Beata Matintytär ja piika Helena Heikintytär eivät
saapuneet paikalle.
|
Porin pormestari Lars Sacklén (1724-1795) yritti pistää Julianan toiminnalle suitsia. Tiedä sitten johtuiko osin siitä, että Sacklénin omakin työväki kävi Julianan kokouksissa. Wikipedia. |
Väkeä alettiin sitten kuulustelemaan kirkkoherran kysellessä
näiltä näiden uskonkäsityksistä. Suurimpaan osaan kysymyksistä ei kuitenkaan
tullut joko vastausta lainkaan tai sitten se johdettiin aina koskemaan
herätystä ja Pyhän Hengen vaikuttamaa mliki välitöntä kääntymystä. Juliana
Malmberg kuitenkin osasi vastata lähes kaikkiin kysymyksiin. Tämä osoittaa
hänet joukon oppineimmaksi ja siten luonnolliseksi johtohahmoksi. Kiistakysymykseksi
nousi kuitenkin kysymys siitä luuliko hän Jumalan ja esivallan asettaman
saarnaviran olevan riittämätön seurakunnan opettamiseen ja johdattamiseen
autuuden tielle ja että oliko hänellä itsellään lupa ryhtyä moiseen tehtävään.
Malmberg vastasi, ettei voinut pitää itseltään kiellettynä sitä, että hän
käytti Jumalan hänelle antamaa lahjaa ja että Pyhä Henki oli kutsunut hänet opettamaan. Hän ei voinut käsittää, miten voisi olla kiellettyä jakaa toisille
Jumalan sanaa ja miksi se työ kuuluisi vain papeille.
Tämä maininta on muuten näin nykyajasta katsottuna
kiinnostava . Meidän aikamme vinkkelistä kun tässä voisi nähdä varhaisen
esimerkin siitä, miten naiset alkavat raivata tietään kohti pappeutta, mutta
Julianalle kyse näyttää olleen ennemmin kristityn maallikon oikeudesta julistaa
kristillistä sanomaa toisillekin. Olihan joukossa kaksi miestä, joitten olisi
periaatteessa ollut mahdollista kouluttautua ja päästä papinvirkaan, ainakin
rusthollarille se olisi varmaan voinut olla mahdollista, mutta nyt he olivat
naisten kanssa samassa joukossa ollessaan maallikkopuhujia. Kyse oli ennen
kaikkea maallikkojen oikeudesta julistustyöhön.
Erilaisia kohtauksia ja muita vastaavia seuroissa ilmenneitä
ilmiöitä Juliana piti vähintään Jumalan sallimina ja siis siksi hyvinä
ilmiöinä. Pormestari mainitsi Julianan ennustaneen vuoden alussa, että Poria
uhkaisi ennen maaliskuuta yleinen onnettomuus ja hävitys. Pormestari mainitsi
omienkin vuokraajiensa, torppariensa ja palvelusväkensä olleen yötäkin myöten
Julianan kokouksissa ja näiltä pormestari oli saanut tietonsa. Itse asiassa
edellä mainittu Jaakko Antinpoikakin oli pormestarin vuokramiehen poika. Voi
olla, että muun huolen lisäksi pormestari oli huolissaan alustalaistensa
työtehosta, kun yökaudet seuroissa kukkuivat. Sekä pormestari että kirkkoherra varoittivat ankarasti paikalle
kutsuttuja enää jatkossa toimimasta vastoin määräyksiä. Mahdollisesti
seurauksena oli myös sakkoja, sillä Julianan osalta asia kerrotaan vedetyn myös
Porin raastuvanoikeuteen, mutta sen arkistot ovat kauan sitten palaneet.
Työ jatkuu ja
perhekin tulee perustettua
Julianan toiminta jatkui kyllä myöhemminkin, mutta ehkä nuhteluilla
oli jokin vaikutus. Häneltä ei nimittäin ole tiedossa muita ennusteluja kuin
pormestarin mainitsema, joten niistä hän ainakin luopui. Hänen kerrotaan myös,
oman kokoustoimintansa ohella, osallistuneen ahkerasti seurakunnan
jumalanpalveluksiin ja käyneen usein myös ehtoollisella. Oliko näin ollut myös ennen kuulustelua en tiedä. Kun kokoontumisissa ei
ilmennyt häiriöitä, eivät viranomaiset niihin enää juuri puuttuneet. Konventikkeliplakaatti
näyttää olleen työkalu, joka tarvittaessa otettiin esille, mutta jolla ei nähty
tarpeelliseksi alati hutkia.
Juliana avioitui vuonna 1778 eli vasta 33-vuotiaana itseään
kuusi vuotta nuoremman Henrik Aleksander Söderborgin (s. 1751-1825) kanssa,
joka oli lähteestä riippuen joko kersantti tai vääpeli. He saivat avioliittonsa
aikana yhden lapsen, pojan nimeltä Johan Jeremias 26. toukokuuta 1781. Pariskunta
oli ilmeisesti uskonnollisissa näkemyksissään yhteneväinen ja siten
kokoustoimintakin sujui yhteisymmärryksessä. Mies Henrikin arvellaan olleen
hiljainen ja syrjäänvetäytyvä ja siksi jättäneen mielellään asioitten hoidon ja
johdon toimeliaalle ja tarmokkaalle vaimolleen. Olihan se sikälikin luontevaa,
että väki tunsi Julianan jo ennestään juuri näissä merkeissä. Juliana olikin
tuttu ja hyvissä väleissä hyvin monien aikansa herätyskristillisten hahmojen
kanssa. Rogel tuli jo mainituksi, minkä lisäksi hänen ystäväpiiriinsä kuului
Siikaisista Poriin vuonna 1770 muuttanut Anna Lagerblad (1747-1811), joka oli
tunnettu saamistaan näyistä ja sai asua Söderborgien luona. Tästä
naiskolmikosta Juliana oli muuten ainoa, joka oli perheellinen.
|
Tässä Porin 1703 valmistuneessa kirkossa Juliana kävi jumalanpalveluksissa. Kirkko selvisi vuoden 1801 palosta miltei ainoana rakennuksena, kertoman mukaan Julianan ystävän Anna Lagerbladin rukoillessa koko palon ajan kirkon sisällä yhdessä myöhemmin mainittavan Julianan luottomiehen Isak Lembergin kanssa. Kirkko kuitenkin tuhoutui 1852 Porin liekehtiessä toisen kerran. Wikimedia Commons. |
Söderborgien asuntoon kuului suuri sali, jossa seurat usein
pidettiin. Isosta koosta huolimatta seuraväki ei aina mahtunut sisälle, vaan
osan oli kuunneltava porttikäytävän puolelta. Seurojen ohjelma oli yksinkertainen:
luettiin kappale Raamatusta tai jostain hartauskirjasta, laulettiin paljon ja
pidettiin rukouksia. Talon isäntä, vaikka hiljaiseksi edellä mainittiinkin piti
myös puheita, joissa tarkkaan esiteltiin armonjärjestyksen eri asteet. Emäntä
oli kuitenkin se, joka oli päävastuussa. Hänen puheittensa oppia luonnehditaan
hyvin evankeliseksi ja käytännölliseen kristillisyyteen tähdänneeksi. Juliana
oli myös ahkera ja innokas rukoilija, muttei rukoustavoissaan mitenkään
kaavamainen. Hän saattoi johtaa rukouksen niin polvillaan tai kasvoillaan
maassa maaten, kumartuneena pöytää tai tuolia vasten taikka istualtaan. Rukous
saattoi olla hiljaista tai äänekästä, pitkä tai aivan lyhyt. Mitään tiettyä
kaavaa ei siis ollut muotoutunut.
Kirjavinkkejä ja armollista
uskonoppia
Ei Juliana pelkästään omasta päästään oppiaan ammentanut,
vaan hän myös luki paljon. Raamatun ohella hänelle rakkaimpia kirjoja olivat
saksalaisen David Hollatzin (1704-1771) Armon
järjestys autuuteen sekä kirja nimeltä Hengellisten
ahdistusten speili. Näistä
erityisesti ensin mainittu oli Julianalle tärkeä, sillä hänen kerrotaan
lausuneen: "Jos sinulla on kaksi
hametta tai kaksi lakkia mene ja myy toinen ja osta Armonjärjestys." Teos
olikin aikanaan eräänlainen bestseller, sillä vuosina 1745-1826 siitä otettiin
9 painosta ja esimerkiksi Euran alueella se oli perunkirjoitusten perusteella Lutherin
Vähä katekismuksen jälkeen toisiksi yleisin kirja. Ehkä tähän vaikutti myös
Julianan suosittelut sen ohella, että se melko pienen kokonsa vuoksi oli
hinnaltaan edullinen opus.
Juliana luki varmasti kaikenlaista muutakin, sillä hänet
muistetaan melkoisena lukutoukkana. Matkustaessaan tapaamassa uskonystäviään
myös maaseudulla hänen kerrotaan aina lukeneen matkallaan jotain kirjaa. Hänen
sanotaan käyneen ahkerasti katsomassa sairaita antaen näille niin ruumiillista
hoitoa kuin hengellistä virvoitusta. Lohduttaessaan näitä hän saattoi käyttää
omia sanoja, mutta hän saattoi myös lukea ääneen jostakin hartauskirjasta.
Mitä tulee Julianan oppiin, antaa siihen valoa eräs hänen
usein toistamansa mielilause: "Olen
lunastettu, olen lunastettu, olen lunastettu." Hänen kerrotaan
teroittaneen ja korostaneen sitä, että pelastus ja autuus Kristuksessa oli
valmistettu aivan kaikille ja se kuului myös suruttomille, joka termi siis
kuvaa ihmistä, joka ei sure syntejään eli ei usko tekevänsä syntiä. Sen
vastinparina ei siis ole surullinen uskovainen, vaan uskovaisen ajatellaan
tuntevan murhetta tekemästään synnistä ja katuvan sitä. Jokaiselle, joka
kääntyy Kristuksen puoleen oli Julianan mukaan armo tarjolla. Hän tosin
pelkäsi, että tällainen vapaan armon julistus voitaisiin ymmärtää myös väärin
ja saada ihmiset liian itsevarmoiksi ja välinpitämättömiksi oman sielunsa
tilasta ja siksi hän olikin tyytyväinen, kun toiset tasapainottivat hänen omaa
julistustaan lainsaarnalla ja parannuskehotuksilla. Tästä esimerkkinä voi
mainita sen, kuinka eräs Beata -niminen innokkaasti Jumalan laista puhunut
nainen vieraili hänen luonaan. Tällöin Söderborg kehotti tätä viemään
sanomaansa maaseudulle, sillä hän oli huomannut etteivät hänen omat evankeliset
saarnansa olleet tehneet siellä riittävää vaikutusta. Silti hän oli valmis puolustamaan
omaakin julistustaan moitteilta. Jonkun väittäessä hänen julistustaan liian
avaraksi oli Söderborg vastannut näin: "Karja menestyy parhaiten, jos ei sitä suljeta liian ahtaaseen
laitumeen, vaan kun se saa laveammalta hakea ruokansa."
Juliana Söderborgin mainitaan olleen luonteeltaan hellä ja
sydämellinen ja että koko hänen olemukselleen antoi leimansa suuri rakkaus
kaikkia ihmisiä kohtaan. Tätä rakkautta hän pyrki osoittamaan niin sanotusti
julkisyntisillekin yrittäen voittaa heidät Herran omiksi hyvyydellä ja
rakastavalla mielellä. Esimerkiksi hänen kerrotaan ottaneen kotiinsa lepäämään
kadulla maanneita juoppoja. Onpa häneltä talletettu juopuneisiin liittyen
tällainenkin lausahdus: "Tuo kurja
on täynnä karvaita juomia, mutta me toiset viheliäiset olemme täynnä epäuskoa."
Jos lause on todenperäinen kuvannee se Söderborgin ymmärtäväistä asennetta
siihen, kuinka eri ihmisten heikkoudet poikkeavat toisistaan. Yhtenä Julianan
vaatimattomuutta korostavana piirteenä on mainittu, ettei hän sallinut itseään
kutsuttavan rouvaksi, vaan vain Julianaksi. Siksipä itsekin rohkenen häntä
tässä välillä sinutella.
Kuninkaan edessä
rukoilua ja kuoleman jälkeen oma tribuuttikappale
Julianaan liitetään myös sellainen kertomus, että kun
Ruotsin kuningas Kustaa III vieraili sotavuosina 1788-1789 Suomessa olisi
Julianalla ollut mahdollisuus pitää kuninkaan teltan edessä rukoushetki. Tämä
olisi sitten tehnyt kuninkaaseen niin suuren vaikutuksen, että hän olisi
antanut Julianalle luvan saarnata vapaasti ja siten siis kumonnut
konventikkeliplakaatin hänen osaltaan. Tarinan epäperäisyyttä on perusteltu
sillä, ettei kuningas tiettävästi käynyt Porissa eikä Juliana varmaankaan olisi
käynyt etelässä kuningasta tapaamassa. Voi olla, tosin edellä jo ilmeni, että
hän liikkui myös Porin ulkopuolella. Ainakaan kuninkaalla tuskin olisi ollut
halua mainostaa mitään erivapauksia, eri puolilla valtakuntaa kun olisi
varmasti ollut jono pietistejä ja muitakin vastaavaa vapautta toivomassa.
|
Epäselväksi jää, kohtasivatko kuningas Kustaa III (1746-1792) koskaan toisiaan. Juttuna ainakin hyvä. Wikimedia Commons. |
Aiemmin syytetyn penkillä ollut Juliana sai vuosien varrella
osakseen arvostusta. Niinpä hänen kuoltuaan 16. kesäkuuta 1799, 54-vuotiaana,
mainitaan häntä saattaneen hautaan suuri kansanjoukko ja myös kaupungin
korkeimmat viranomaiset olivat läsnä hänen hautajaisissaan. Mainitaan
laitilalaisen talonpojan Henrik Mäen kirjoittaneen hänestä muistovirren
kuultuaan kuolinuutisen. Kyseinen tribuuttikappale alkoi sanoilla "Jo työmies palkan sai" ja siinä
kerrotaan vainajan työskennelleen Raamatun Elian ja Johannes Kastajan tavoin,
tosin näistä hieman poiketen "äärettömäll'
rakkaudell' Eik lain vasaran tulell'!" Lauluntekijän mukaan ei koko
Suomessa ollut toista joka "sieluja
autuuden tietä Sill' halull' etsei viedä." Tekijä toivoi pääsevänsä
tapaamaan Julianan Taivaan ilosalissa, jonne "Herra on Sinun valin', Jos kuulisin vaan kaukaa, kuink' virtes siellä
pauhaa." Omalta osaltaan tämä laulu kertoo siitä suuresta
arvostuksesta, jota Juliana Söderborgia kohtaan tunnettiin. Tämä laitilalaisen
runoilijan ihailijateos sai uuden painoksen Porissa vielä vuonna 1880, 81
vuotta Julianan kuoleman jälkeen.
Maallinen ja
hengellinen jälkipolvi sekä Julianan pitkä perintö
Julianan pojasta tuli sittemmin opettaja Ahlaisiin, missä hän
kuoli naimattomana. Niinpä Julianalla ei ole elossa olevia jälkeläisiä, mies
Henrik meni ilmeisesti uudelleen naimisiin ja sai vielä lisää lapsia.
Hengellistä perintöä kantoi eteenpäin ainakin yksi sukulainen, sillä
Noormarkussa elänyt omia virsirunoja säveltänyt Kaisa Juhantytär (1782-1856)
oli Julianan pikkuserkku. Yksi Julianan luottohahmoihin kuulunut oli räätäli
Isak Lemberg, joka Julianan kuoltua tuli laajasti arvostetuksi ja luotetuksi
johtohahmoksi toimien Raumalta käsin aina vuoteen 1829 asti, jolloin kuoli. Julianaan kohdistuvaa kunnioitusta myös myöhemmin kuvastaa sekin, että vuosikymmeniä myöhemmin rukoilevaisten parissa kiisteltäessä oikeasta rukoustavasta vetosi maallikkosaarnaaja Matti Paavola (1786-1859) muun muassa Julianan esimerkkiin siitä, että hyviä rukoustapoja oli useita eikä mitään tiukkaa sääntöä ole syytä tehdä.
Julianan elämässä näyttävät vaihdelleen vaino ja
yhteiskunnallinen arvostus. Voi olla, että porvarillinen perhetausta auttoi
häntä, ainakin se oli ilmeisesti mahdollistanut hänelle lukeneisuuden, joka
nosti osaltaan hänet herätysliikeväen keskeiseksi hahmoksi. Verkostoituneena
hän paitsi piti yhteyttä myös loi yhteyksiä, sillä kun hänen seuroihinsa
kokoonnuttiin laajalta alalta ja hän myös itse kiersi sai hän aikaan sen, että
tämä siellä täällä elänyt herännyt kansa muotoutui laajemmaksi liikkeeksi, kun
nämä ihmiset eri puolilta tutustuivat toisiinsa ja kuuntelivat samoja
opettajia.
Juliana ei pitänyt itseään täydellisenä opettajana,
rukousten johtaminen näyttää olleen hänelle leimallisinta, mutta siksi hän
saattoikin ohjata toisia täydentämään
omalla julistuksellaan työtään. Näin myös nämä muut, usein tuntemattomammat
opettajat saivat myös kuulijoita ja puheet monipuolisuutta. Lisäksi jakamalla
vastuuta hän varmisti osaltaan sen, ettei liikehdintä kuivunut kokoon hänen kuoltuaan.
Lisäksi on hyvä muistaa, että kaikki tuo toiminta tapahtui normaalien
jumalanpalvelusten rinnalla niitä täydentäen, lähinnä alkuvaiheessa jossain
määrin kilpaillen. Vaikka tähän malliin siirtyminen saattoi tapahtua jossain
määrin pakosta oli Juliana Söderborg joka tapauksessa osaltaan johdattamassa
suomalaista herätysliikeväkeä siihen systeemiin, josta tuli pitkiksi ajoiksi
vallitseva.
*Lebell on useassa kirjoituksessa
sekoitettu poikaansa Fredrik Lebelliin.
Lähteet:
Reinh. Grönvall: Eräs
hengellisen liikkeen edustaja viime vuosisadalta. Juliana Söderborg. Vartija -lehdestä
nro 1/1898. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/832456?page=14
Harri Heino: Hyppyherätys
- Länsi-Suomen rukoilevaisuuden synnyttäjä. 1976.
Yrjö Hormia: Rukoilevaisen
kansan hengellisiä äitejä. 1956.
Kaisa Kautto: Kaisa
Juhantyttären (1782-1856) elämänhistoria ja muistivihkoon kätketty minuus. Kulttuurihistorian
pro gradu -tutkielma,Turun yliopisto. Maaliskuu 2020. https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/149211/opinn%C3%83%C2%A4ytety%C3%83%C2%B6.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852:
Mikael Lebell. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=6054>.
Luettu 12.1.2021.
Lilli Lilius: Naisia
uskonnon alalta. Koti ja yhteiskunta -lehdessä nro 5/1892. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/920092?page=6
Naisten osuudesta
Suomen kirkon historiassa. II. Sunnuntaitervehdys -lehdessä nro 8/1912. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/836486?page=1
Jouko Ruohomäki: Karismaattisuuden
kutsu. Karismaattisen kristillisyyden historiallinen kehitys
helluntailiikkeeksi. 2009.
Irma
Sulkunen: Söderborg, Juliana. Biografiskt
lexikon för Finland. http://www.blf.fi/artikel.php?id=4946