Jokin aika sitten kirjoitin tässä blogissa Vuoksenlaakson metodistiseurakunnan erikoisen syntytarinan: https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/10/kirkonpaikkakiistasta-suomen.html . Liikumme tässäkin kirjoituksessa aivan lähiseudulla, samalla vuosikymmenellä ja jopa samassa aihepiirissäkin, mutta silti tämänkertainen tapauksemme on hyvin erilainen. Siihen kuuluu Vuoksenrannan tavoin oman evankelis-luterilaisesta kirkosta erillisen seurakunnan perustaminen, mutta myös kokonaisen kirkon siirtäminen ja aseellista rukoushuoneen oven vartiointia. Olemme taas Vuoksen rantamilla, mutta suuntaamme nyt Vuoksenrannan sijasta Vuokselaan.
 |
| Vuokselan sijainti Luovutetun Karjalan kartalla. Kannakselle oli 1900-luvun alkupuolella työlästä perustaa uutta seurakuntaa ilman riitaa, kuten tämäkin esimerkki osoittaa. Wikimedia Commons. |
Kirkonsiirto-operaatio
aloittaa kamppailun seurakunnan keskuksesta
Vuonna 1905 perustettiin Valkjärven alaisuuteen Vuokselan rukoushuonekunta. Sellaista oli toivottu alueelle jo pitemmän aikaa ja edeltävänä vuonna 1904 olivat innokkaimmat asian puuhamiehet ostaneet itselleen huutokaupasta Antrean vanhan puukirkon. Tällä myynnillä oli rahoitettu Antrean uuden kirkon rakentamista. Kun sitten seuraavana vuonna tuli tuomiokapitulin päätös rukoushuonekunnasta tuli kirkon ostaneille Uudenkylän miehille hoppu kuljettaa se omaan kyläänsä varmistaakseen sen kirkon sijaintipaikaksi. Hankkeen keskeisenä puuhamiehenä oli maanviljelijä Daniel Fabian Jääskeläinen ja työhön osallistui 40-50 kyläläistä hevosineen. Kuljetus suoritettiin ensin hevosilla ja sitten proomuilla Vuoksea pitkin.
Uuteenkylään perustettiin rukoushuoneyhdistys ja kirkko pystytettiin kylän korkeimmalle paikalle. Tosin ensin rakennuksesta myytiin ne osat, joita tässä uudessa rukoushuoneessa ei tarvittu. Niitten myymisellä saatiin itse asiassa peitettyä koko kauppahinta, mutta samalla rakennus ei enää muistuttanut alkuperäistä ulkomuodoltaan eikä tekotavaltaan. Kokoa sillä kuitenkin oli, sillä siihen kuului peräti 850 istumapaikkaa, eli tätä puolta oli selvästi pidetty olennaisena. Jumalanpalvelusten suhteen ei turhia aikailtu, vaan niitä alettiin pitää jo ennen kuin rakennus oli kunnolla kasassakaan. Sitä käyttivät niin Valkjärven seurakunnan papit kuin myös Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen puhujat, sillä seudulla oli evankelisen herätysliikkeen kannatusta. Pytinkiä ei koskaan vihitty varsinaiseksi kirkoksi, minkä vuoksi puhutaan Uudenkylän rukoushuoneesta.
 |
| Entisestä Antrean kirkosta tuli komea rukoushuone Uuteenkylään, vaikka ulkomuoto matkan varrella hieman kärsikin. Museoviraston Historian kuvakokoelma, Karjalan Liiton kokoelma. https://www.finna.fi/Record/museovirasto.4423650DF2F6A5D0DE9D7183DEC7572F |
Vuokselan
seurakunta syntyy, taistelu yltyy
Siitä ei näet koskaan tullut Vuokselan kirkkoa. Kun 1912 perustettiin Vuokselan seurakunta, johon liitettiin sekä Valkjärven, Sakkolan että myös Muolaan kyliä alkoi kiistely kirkon sijainnista toden teolla. Merkittävä osa seurakuntalaisista halusi seurakunnan kirkon Päiväkiven alueelle. Päiväkivi on sikäli merkittävä paikka, että se mainitaan jo vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa ja osoitti siis, missä raja tuolloin kulki. Kiista miltei kaatoi koko seurakunnan ja kunnan perustamishankkeen, mutta tuomiokapituli ei luovuttanut, kehotti luopumaan erimielisyyksistä. Hieman kiistelyä helpotti, kun Vuosalmen kylän väki päättikin liittyä Äyräpäähän Vuokselan sijasta, mutta väkimäärä toki siitä laski. Seurakunnan toiminta aloitettiin 1913, vaikkei varsinaista kirkkoa vielä ollutkaan. 25.11.1916 kirkonpaikasta äänestettiin, jolloin Lammasniemi sai 3097, Uusikylä 1643 ja Liuhaniemi 28 ääntä.
Vuoteen 1920 asti käytettiin kuitenkin Uudenkylän rukoushuonetta, olihan se kuitenkin jo pystyssä. Tämän jälkeen jumalanpalvelukset olivat kunnantalolle Virkkilään, joka sijaitsi aivan Päiväkiven vieressä. Tämä luonnollisesti suututti Uudenkylän väen, mistä kahinoista kertoo purevasti Käkisalmen Sanomissa joulukuussa 1920 ilmestynyt pakina Riitelevä seurakunta. Siinä nimimerkki 'Timoteus' kirjoittaa "Ei Ahvenanmaan kysymys, Balkanin kuuluisat levottomuudet eikä Meksikon veriset kansalaissodat ole olleet niin sitkeitä ja vaikeasti ratkaistavia, kuin Vuokselan seurakunnan kirkon paikka. Maailman sota käytiin loppuun viidessä vuodessa, mutta riita Vuokselan kirkosta jatkuu yhä edelleen, vaikka se sai alkuunsa vuosia ennen maailmansotaa."
Vaikka kirjoitus on laadittu humoristisella tyylillä on siinä myös kerrottu kiinnostavia yksityiskohtia kirkonpaikkakiistasta Virkkilän ja Uudenkylän välillä. Siinä kerrataan vaiheet, jotka johtivat jumalanpalvelusten siirtymiseen kunnantalolle, minkä jälkeen kerrotaan uuskyläläisten aktivoitumisesta sekä kunnan että seurakunnan luottamuselimissä. Lisäksi kerrotaan, miten urkujen siirrosta Uudestakylästä Virkkilään tuli melkoinen operaatio, sillä uuskyläläisten kerrotaan yhdessä vuosalmelaisten ja muitten lähikyläläisten kanssa estäneen asein varustautuneina virkkiläläisiä siirtämästä urkuja. Virkkilän väki päätti pyytää maaherralta virka-apua, ja uuskyläläiset puolestaan aikoivat luottamuselimissä siirtää päätöksen kirkon rakentamisesta hamaan tulevaisuuteen.
 |
| Uudenkylän rukoushuoneessa oli ainakin komeasti tilaa. Museoviraston Historian kuvakokoelma, Karjalan Liiton kokoelma. https://www.finna.fi/Record/museovirasto.8935249673F66C640390A56C3639CB30 |
Kirkkovaltuuston kokouksessa tämä asian siirtämishanke ei kuitenkaan toteutunut, sillä seurakunnan v.t. kirkkoherra piti virkkiläläisten puolta eikä ottanut uuskyläläisten asiaa lainkaan käsittelyyn. Niinpä paukut päätettiin keskittää kunnanvaltuuston kokoukseen. Siellä sitten uuskyläläiset olivat ankarasti vaatineet kaikkien kirkollisten välineiden poistamista kunnantalolta eikä urkuja nyt ainakaan saanut sinne tuoda. Eivätpä uuskyläläiset aavistaneet, että heidän ollessaan joukolla kunnanvaltuustossa kamppailemassa olivat virkkiläläiset uudella urkujenhakureissulla, mikä nyt onnistuikin, kun ei ollut estäjiä. Eikä kunnanvaltuustossakaan saavutettu voittoa, sillä puheenjohtaja ei suostunut ottamaan asiaa edes esityslistalle.
Vielä 1923 heinäkuussa järjestettiin kirkkoneuvoston vaatimuksesta seurakunnan kokous, jossa haluttiin äänestää kirkon paikasta vielä kerran. Vastapuoli totesi kuitenkin, että asia on jo aikoja sitten päätetty, minkä lisäksi uuden äänestyksen pito olisi hätiköity siinä mielessä, ettei Vuosalmen kylän eronpyyntöä Vuokselasta oltu vielä ratkaistu. Lisäksi odotettiin kirkollis- ja opetusministeriön luvattua vierailua. Niinpä äänestettiin, jolloin asian lykkäämisen puolesta annettiin 580 ääntä ja asian päättämiseksi heti 740 ääntä. Niinpä päätettiin äänestää siitä, ketkä kannattavat Uudenkylän rukoushuoneen tonttia. Tosin äänestyksen arvoa heikensi se, että kaikki lykkäystä kannattaneet poistuivat. Jäljelle jääneet äänestivät ja tulokseksi tuli Uudenkylän puolesta 721 ääntä, joista Uudestakylästä tuli 622 ja Vuosalmesta, joka oli siis siirtymässä osaksi toista kuntaa ja seurakuntaa, tuli 99. Kokouksessa mainitaan käytetyn paljon valtakirjoja, joista monet hylättiin ja kokouksen kerrotaan kestäneen iltamyöhään saakka.
Uuskyläläisten vastarinta osoittautui lopulta turhaksi, ja jumalanpalvelukset pidettiin edelleen kunnantalolla Virkkilässä, kunnes kirkko aikanaan vuonna 1929 valmistui Lammasniemeen Virkkilän kylään. Siihen mahtui 600 henkeä.
 |
| Virkkilän kylään v. 1929 kohonnut Vuokselan kirkko. Wikimedia Commons. |
Hävinneitten uusi
suunnitelma: aivan oma seurakunta
Kun Uudenkylän väki oli jo ennen uuden kirkon valmistumista huomannut jääneensä tappiolle syntyi heidän joukossaan uusi, rohkeakin ajatus: perustetaan sitten oma seurakunta. Vuonna 1923 voimaan tullut uskonnonvapauslaki antoi näet siihen mahdollisuuden, ja jo edellä mainittu Vuoksenlaakson metodistiseurakunta näytti esimerkin siitä, että silläkin tavalla voi toimia. Uudenkylän asukkaista varsinkin evankeliset olivat kuitenkin tietoisen luterilaisia, eikä heitä viehättänyt ajatus metodisteiksi kääntymisestä.
Kylälle oli tullut kuitenkin jonkin verran evankelista Paimen-lehteä, jonka kautta oltiin saatu tietoa siitä, miten muualla Suomessa oltiin perustettu tunnustukseltaan luterilaisia vapaaseurakuntia ja että näitä oli perustettu jo syksyllä 1923. Tämän myötä syntyneistä kirkoista on tässäkin blogissa ollut puhetta jo aiemmin ainakin seuraavissa kirjoituksissa: https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/05/kun-kirkolliskokous-uhkasi.html ja https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/08/esperanton-yllattava-aikaansaannos.html . Näitten tietojen johdosta lähetti maanviljelijä Viktor Sihvo 27.7.1925 kirjeen näitä seurakuntia perustaneista papeista ehkä tunnetuimmalle, Heino Pätiälälle ja kertoi tälle omaa seurakuntaa kannattavan hankkeen takana olevan peräti 1000 kyläläistä. Samalla tiedusteltiin luterilaisten vapaaseurakuntien oppitunnustusta, sillä hankkeen takana olleet halusivat pysyä luterilaisessa opissa eivätkä halunneet naapuriensa tapaan metodisteiksi.
Ei seurakuntaa saa
kevein mielin perustaa
Tuntemattomasta syystä Pätiälä ei vastannut kirjeeseen, jolloin postinhoitaja Edvard Pulkki lähetti vastaavan kirjeen Paimenen toimitukselle 13.10.1925, jossa hän toivoi jonkun pastorin tulevan selvittämään asioita paikkakunnalle. Sieltä pastori A. Aijal Uppala vastasi heti ja kehotti kääntymään pastori Kauko Valven puoleen, mikä kirjeenvaihto johti Valven saapumiseen Uuteenkylään 20.12.1925, jolloin järjestettiin kokous. Siellä Valve yllätti paikalliset. Sen sijaan, että hän olisi avosylin toivottanut kaikki liittymään osaksi sitä seurakuntien joukkoa, jossa hänkin toimi pastorina, pisti hän kyläläiset pohdinnan paikalle. Hän sanoi, että mikäli heillä oli riitaa seurakunnan ulkonaisista asioista, joihin myös kirkon sijainti kuului, oli heidän kristittyinä kyettävä sopimaan sellainen erimielisyys. Jos taas kyseessä olivat oikeasti opilliset ja sielun asiat, oli hän valmis Jumalan sanan mukaisesti auttamaan. Eli jos jonkun mielestä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa oli heidän mielestään opillisia ongelmia oli syytä jatkaa eteenpäin, muussa tapauksessa, hoitakaa itse omat riitanne.
Tämä sai kokousväen jakautumaan kahtia. Osan ilmeet synkkenivät, sillä heille kyse oli puhtaasti ulkonaisen järjestäytymisen muodosta ja he olivat kiinnostuneita siitä, montako isäntää tulee mukaan ja minkä kokoiseksi tulee veroperuste. Toiset sen sijaan innostuivat ajatuksesta, että saataisiin uskossa ja opissa yksimielinen seurakunta. Jotkut totesivat: "Nyt ollaan oikealla tiellä." Mitään päätöksiä kokous ei tehnyt, vaan asia jäi mietintään.
 |
| Kuva Suomen Vapaan Evankelis-Luterilaisen Kirkon perustamiskokouksesta 28.5.1928. Eturivin pukumiehet ovat vasemmalta lukien kirkon pastorit Kauko Valve, V.I. Salonen ja A. Aijal Uppala (tuolloin vielä Wegelius). Kuten Vuokselassa saatiin nähdä, he olivat kaikki kolme tiukkoja periaatteen miehiä, mikä oli saanut heidät myös hylkäämään pappeuden Suomen evankelis- luterilaisessa kirkossa. Luterilainen 5/1928. |
28.12.1925 ne, jotka olivat innostuneet Valven puheista
pitivät neuvottelun. He olivat päätyneet ajatukseen perustaa oma luterilainen
seurakunta, vaikka kysymys pastorin saamisesta huolestuttikin. Kuitenkin
päätettiin edetä. Selvisi, että mukaan halusi liittyä 78 aikuista, joilla oli
68 lasta, yhteensä siis 146 henkeä. Heti seuraavana päivänä Vuokselan
seurakunnasta erosi 12 henkeä, sitä seuraavana päivänä 10 perhettä ja muitten
oli tarkoitus seurata pian perässä. Edvard Pulkki kirjoittikin tämän johdosta
30.12.1925: "Nyt olemme siis
turvattomia. Emme kuulu mihinkään paikallisseurakuntaan eikä meillä ole
paimenta. Meillä on myös kaiken järjestyksen puute ja etukädessä pastorin
puute. Tämmöisessä olotilassa oleminen on aivan tukalaa. Pyydämme, että
uskonveljet siellä ryhtyvät meitä auttamaan ja toivomme, että Herramme Jeesus
taas johdattaisi lampaansa kokoon ja antaisi meille hoitajan. Pyydämme teiltä
ohjausta asian eteenpäin viemisessä..."
Seurakunta syntyy
tarkan selvittelyn seurauksena
Kolme viikkoa myöhemmin kylään saapuivat pastorit Kauko Valve ja V.I. Salonen. He suorittivat tehtävänsä 17.-20.1.1926. Vieläkään he eivät halunneet päästää kyläläisiä helpolla ja ottivat sen sijaan riskin väen vielä suuremmasta vähenemisestä. Ensin he opettivat, miten oikealla tavalla pitäisi kokoontua tunnustuksellisena luterilaisena paikallisseurakuntana. Tätä opetettiin sekä saarnatilaisuuksin että lapsia opettamalla. Sitten kaikki aikuiset, jotka halusivat liittyä seurakuntaan tutkittiin henkilökohtaisesti. Siinä haluttiin sekä selvittää heidän vakaumuksensa luonne että vahvistaa sitä. Hommassa kului kaksi päivää, sillä halukkaita tulijoita oli tässä kohtaa 69 aikuista. Moni oli siis jättäytynyt tässäkin kohtaa pois, ehkä pastoreiden menettelyn vuoksi, ja näistä 69:stä ilmeisesti myöskin osa karsiutui pois, sillä vuoden 1926 lopun jäsentietojen mukaan tähän uuteen seurakuntaan kuului 35 aikuista ja 44 lasta, yhteensä 79 henkeä.
Tiistaina 19.1.1926 pidettiin Vuokselan Vapaan Evankelis-Luterilaisen Seurakunnan perustamistilaisuus Juho Sihvon talossa klo 4 iltapäivällä. Lyhyen saarnan jälkeen kysyttiin kaikilta liittyviltä joukko kysymyksiä, jotka laitan tähän mukaan osoittamaan, että mukaan tulijoiden sitoutumisesta haluttiin varmistua:
1. Olivatko kaikki
ilmoittautuneet tyytyväisiä suoritettuun tutkimukseen vai olisiko sitä vielä
jatkettava?
2. Onko joku tulossa
tähän seurakuntaan vastenmielisesti tai muusta syystä kuin nauttiakseen Jumalan
armon lohdutusta sanan ja sakramenttien kautta?
3. Onko yhdelläkään
seurakuntaan haluavalla mitään selvittämätöntä joko opin tai vaelluksen asioissa?
4. Olivatko tutkitut
valmiit vapaalla ja turvallisella omallatunnolla tulemaan oman luterilaisen
paikallisseurakunnan jäseniksi?
Kun näihin kysymyksiin oli vastattu, lausui Valve: "Koska siis nyt olette kaikki näkevän Jumalan kasvojen edessä omalla suullanne sekä toimitetussa ilmoittautumisessa että tässä julkisesti vastanneet olevanne valmiit astumaan vapaan ev.-lut. seurakunnan jäseniksi, niin toteamme, että Jumalan armosta on nyt vihdoin tullut se toivottu ja kauan odotettu hetki, jolloin tekin tahdotte jälleen tunnustaa sekä ruumiinne että sielunne Herran, teidän Jumalanne, kokonaiseksi omaisuudeksi, sen yhteisellä kalliilla valalla vahvistaa ja vihdoinkin kokoontua murheellisesta ja kauan kestäneestä hajaannuksesta kristilliseksi ja ev.lut. seurakunnaksi tällä paikkakunnalla."
Tämän jälkeen seurasivat vielä konfirmaatiokysymykset, ja myönteisten vastausten jälkeen Valve totesi: "--- niin toteamme ja juhlallisesti julistamme Kristuksen sananpalvelijoina sen Hänen sanansa perustuksella ,jonka Hän on sanonut Matt. 18:20: 'Missä kaksi tai kolme on kokoontunut Minun nimeeni, siinä Minä olen heidän keskellään', että te nyt olette koossa kristillisenä evankelis-luterilaisena seurakuntana tällä paikkakunnalla täällä Vuokselassa. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen." Tätä seurasi vielä yhteinen synnintunnustus, synninpäästö, apostolinen uskontunnustus, Isä meidän sekä Herran siunaus. Lopuksi veisattiin "Jumala ompi linnamme". Sen jälkeen pidettiin seurakuntakokous, jossa päätettiin seurakunnan saarnaviran hoidosta.
 |
| Tähän Uudenkylän rukoushuoneen saarnastuoliin saivat niin Valve kuin muutkin hänen kirkkonsa papit kavuta, vaikka kirkko säilyikin yhä rukoushuone- yhdistyksen omistuksessa. Museoviraston Historian kuvakokoelma, Karjalan Liiton kokoelma. https://www.finna.fi/Record/museovirasto.66FDA8F23C8D8D618A8867363B39F755 |
Seurakunnan lyhyt
tarina
Seurakunta ei siis ollut suuren suuri, mutta kohtuullisen kokoinen siihen nähden, että kaikki olivat samalta kylältä. Tila ei tällä erää riitä käsittelemään sen vaiheita lähemmin. He saivat käyttää Uudenkylän rukoushuonetta, vaikka eivät omistaneet sitä, sillä se kuului yhä rukoushuoneyhdistykselle. Seurakunnan maallikkoesimiehinä toimivat vuosien varrella esimerkiksi Edvard Pulkki, Atanasius Sihvo, Ville Voutilainen, Jooseppi Juvonen ja Jooseppi Thusberg. Muut vastaavat seurakunnat Kannaksella olivat Viipurissa ja Kuolemajärvellä, mutta ne olivat edellä mainitun Pätiälän johtamia ja siis eri kirkkoa. Tiedä sitten, harmittiko Pätiälää tässä kohtaa se, ettei ollut ehtinyt tai muistanut vastata vuokselalaisten kirjeeseen.
Pastorina toimi ensin Valve Lahdesta käsin, sitten Pölläkkälässä asunut R.G. Wegelius ja lopuksi A. Aijal Uppala. Sota sitten lopulta hajotti tämän seurakunnan ainakin osan jäsenistöstä ilmeisesti hakeuduttua muihin vastaaviin seurakuntiin uusilla kotiseuduillaan. Vuokselan väestöä näkyy sijoitetun ainakin Hämeenlinnan seudulle, missä Uppala itse toimi pastorina. Niinpä sulautuminen tähän seurakuntaan oli varmasti luonnollista.
 |
| Uudenkylän rukoushuone tuhoutui sodan kuohuissa, mutta ei tämä Virkkilään rakennettu kirkkokaan tämän vuonna 2013 otetun kuvan perusteella mitenkään hehkeimmillään ole. Wikimedia Commons. |
Syyllistyikö Valve
tilaisuuden tärväämiseen vai selviytyikö tulikokeesta?
Vuokselan kirkkokiistassa on monenlaisia kiinnostavia ulottuvuuksia. Kylien välisenä kamppailuna kirkon sijainnista se muistuttaa vastaavaa kiistaa Vuoksenrannassa. Myös siihen haetussa ratkaisussa on jotain samankaltaista. Lopputulos oli kuitenkin kovin toisenlainen, ja massaliike kutistui alkuasetelmaan verraten pieneksi joukoksi. Tässä keskeisenä tekijänä oli Kauko Valven ja kollegoidensa tiukka linja. He eivät olleet halukkaita hyödyntämään tilaisuutta suin päin, vaan halusivat pitää kiinni niistä periaatteista, joiden mukaisesti heidän aiemmatkin seurakuntansa olivat syntyneet siitä huolimatta, että he menettivät siinä yhteydessä potentiaalisia jäseniä.
Ratkaisua voi pitää siinä mielessä kehnona, että kirkko, joka Valven ja Uppalan sekä kumppaneiden johtamista seurakunnista syntyi, Suomen Vapaa Evankelis-Luterilainen Kirkko (nykyään Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko) jäi lopulta varsin pieneksi. Vuoden 1926 lopussa heidän 11 seurakunnassaan oli 415 jäsentä, joitten joukossa Vuoksela oli 79 jäsenellään suurin, tosin aikuisjäsenissä se jäi neljänneksi. Joka tapauksessa voi miettiä, millainen voimanlisäys olisi ollut, mikäli mukaan olisikin tullut sellaisia kansanjoukkoja, kuin mitä oli ollut ajamassa tuota oman kirkon asiaa. Vuoksenrannan esimerkki naapurista osoittaa, että se olisi ollut aivan mahdollista. Vuokselassa olisi voinut olla yhtä paljon jäseniä kuin mitä oli nyt koko kirkolla, ehkä enemmänkin, ja se olisi tehnyt kirkkoa tunnetummaksi.
Toisaalta nuo tunnustukselliset seurakunnat olivat syntyneet juuri siksi, että ne kritisoivat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon liian löyhää sitoutumista luterilaiseen tunnustukseen ja ettei heidän mielestään siihen sitoutumista valvottu kylliksi papiston tai jäsenistön keskuudessa. Pikavoiton nostaminen Vuokselasta olisi voinut muuttaa alkuunsa koko uuden kirkon luonteen ja rapauttanut sen uskottavuutta niin ulkopuolisten silmissä kuin sisäisesti. Naapurikunnan metodistien esimerkki oli tässä myös varoittava, sillä metodistit olivat saaneet ulkoisen kritiikin lisäksi myös sisäistä arvostelua kyseisen seurakuntahankkeen vuoksi. Itse asiassa Uppalan ja Valven porukka oli jo erkaantunut Pätiälästä ja tämän johtamista seurakunnista siksi, että heidän mielestään Pätiälä ei sitoutunut riittävästi tunnustukseen. Niinpä heiltä olisi ollut melko epäjohdonmukaista nyt katsoa läpi sormien ilmeisen epäopillisia liittymissyitä. Mielenkiintoinen kysymys olisi sekin, mikä kaikki olisi mennyt toisin, jos Pätiälä olisi vastannut ja Vuokselaan olisikin tullut hänen johtamansa Suomen vapaan evankelis-luterilaisen seurakuntaliiton seurakunta. Ehkei hänkään olisi innostunut näin maallisesta erosyystä.
Vaikka jäikin pieneksi antoi tuo seurakunta tuossa vaiheessa ja myöhemminkin evakkojen myötä tuolle tuoreelle kirkolle suhteellisesti merkittävän voimanlisäyksen ja antoi osalle kyläläisistä ratkaisun heidän kaipuuseensa omasta seurakunnasta. Samalla se oli kirkon pastoreille testi siitä, olivatko he valmiita pitämään kiinni periaatteistaan. Vaikkei noita periaatteita jakaisi voi mielestäni suhtautua tuohon johdonmukaisuuteen arvostuksella. Lisäksi ne, jotka tulivat seurakuntaan mukaan saivat tälle hankkeelleen ja halulleen syvempää sisältöä kuin vain sen, ettei kirkko saa olla Virkkilässä. Yksi uuden seurakunnan jäsenistä, Ester Pulkki, totesi myöhemmin: "Me saimme enemmän kuin osasimme toivoa." Se on paljon sanottu.
Lähteet
Erkki Kansanaho: Kirkko Karjalassa. 1985.
Tietoja tapahtumista Kesäkuun 1. p:stä Heinäkuun 1 p:ään 1916. Keis. Senaatin Kirkollisasiain toimituskunnasta. Suomen Kirkon Julkisia Sanomia nro 6/1916. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/838024?page=3
Timoteus: Riitelevä seurakunta. Käkisalmen Sanomat -lehdessä 30.12.1920, nro 148. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1232720?page=3
A. Aijal Uppala: Tunnustukselliset seurakunnat syntyvät. 1976. Teoksen verkkoversio: http://www.luterilainen.com/files/kirjasia/AAU_Tunnustuks.pdf
Vuokselan kirkkoriita. Karjala -lehdessä 6.7.1923, nro, 151. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1413261?page=2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti