Sivut

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Pomarkun pasuuna ja näkijä Johan Pomlin (1776-1836)

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

JOHAN POMLIN (1776-1836)

Suomessa on ollut vuosisatojen varrella monenlaista pappia. Jotkut ovat tulleet vanhoista pappissuvuista, toiset ovat olleet pappeina sukunsa ensimmäisiä. Jotkut ovat hakeneet itselleen menestyksekästä virkauraa, toisilla taas on saattanut olla kutsumuksena toiminta vuosikymmenet samalla paikkakunnalla. Jotkut ovat olleet tasaisia puurtajia, joitten työstä ei ole jäänyt valittamista, mutta ei suuria muistojakaan, kun taas toiset ovat jättäneet jälkeensä lukemattomia muistoja ja tarinoita. Tällä kertaa liikumme Lounaisessa Suomessa tutustumassa sellaiseen pappismieheen, joka lähti pappisuralle vaatimattomista oloista ja teki työuransa kahdella pienellä paikkakunnalla, mutta oli silti eräänlainen legenda jo eläessään. Tämä on Pomarkun apupapin, Johan Pomlinin tarina.

Vaikka Pomlin olikin Vakka-Suomen 
poikia, tuli Pohjois-Satakunnan 
Pomarkusta hänen tärkein työkenttänsä.
Wikimedia Commons.

Torpan pojasta papiksi

Johan Pomlinin varhaisvaiheet ovat jonkin verran epäselviä. Hän syntyi 8. helmikuuta 1776 Vehmaalla Nuhjalan Uudentorpan torpparin Jakob Jakobssonin ja tämän vaimon Valborg Ericsdotterin neljänneksi lapseksi, tosin yksi isosisko kuoli jo ennen Johanin syntymää. Käytän kirkonkirjoihin merkittyjä nimiä, koska en halua arvailla millainen nimien oikeasti käytössä ollut muoto olisi voinut olla. Johanin synnyttyä oli perhe muuttanut jossain vaiheessa Pummaisten torppaan, edelleen Vehmaalla, mutta sieltäkin muutettiin pois ennen vuotta 1781. Muuttokohde vain on jäänyt kirkonkirjoihin merkitsemättä. Vuonna 1912 Pomlinista kirjoitettu artikkeli väittää jostain syystä hänen syntyneen Mynämäellä ja että isä olisi ollut sotamies. Voi siis olla, että jossain vaiheessa perhe on siirtynyt naapuripitäjään Mynämäen puolelle. Joka tapauksessa on ilmeistä, että Johanin lähtökohdat elämään olivat vaatimattomat, ja myöhemmin hänen kerrotaan leikillisesti kutsuneen itseään "Turvekaton Jussiksi", mikä varmaan on viitannut hänen kotitaustaansa.

Vuonna 1781 Vehmaalle tuli 2. kappalaiseksi Anders Björkqvist, jonka tarina on jo aiemmin tässä blogissa kerrottu: https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/07/bestseller-kirjailijaksi-kuolemansa.html En tiedä, oliko nuori Johan hänen vaikutuspiirissään vai muuttiko perhe ennen sitä pois Vehmaalta. Kuitenkin hänen myöhempiä elämänvaiheitaan katsellessani se tuntuisi luontevammalta. Björkqvist oli toki taustaltaan talollissuvusta eli sikäli korkeammalta, mutta hän selvästikään ei ollut kotonaan säätyläistön parissa ja hänelle uskon asiat olivat tärkeämpiä kuin arvoasemat. Samaa on nähtävissä myös Johanin pappisuralla.

Vehmaan kirkko oli pystyssä myös Pomlinin lapsuudessa. 
Epäselväksi jää, kävikö Pomlin perheineen siellä kuulemassa 
Björkqvistin saarnoja, mutta hengenheimolaisia heistä kuitenkin tuli.
Wikimedia Commons.

Opintielle hän näet lähti, miten lie sille päässyt. Hänestä tuli 19. helmikuuta 1789 Turun katedraalikoulun oppilas, jossa yhteydessä mukaan tuli myös sukunimi Pumlin, myöhemmin Pomlin. Ylioppilas hänestä tuli 15. kesäkuuta 1796 ja pari päivää myöhemmin hän liittyi Boreaalisen eli pohjoisen Varsinais-Suomen osakunnan jäseneksi. Lopulta Pomlin vihittiin papiksi 15. heinäkuuta 1801.

Pietistipappien piiriin ja Pomarkkuun

Ensimmäinen virkapaikka löytyi vanhojen kotikulmien läheltä Mietoisista kappalaisen apulaisena. Jollei jo aiemmin niin viimeistään tässä vaiheessa Pomlin solahti sisään pietisti-piireihin, sillä tuo seutukunta oli erityisen otollista, mikäli halusi tutustua sen henkisiin pappismiehiin: Vehmaalla oli 2. kappalaisena jo aiemmin mainittu Björkqvist, joka tuli sittemmin tunnetuksi laatimastaan saarnakokoelmasta, postillasta. Nousiaisissa oli kirkkoherrana Anders (Antti) Achrenius, aikanaan hyvin kuuluisan aiemman Nousiaisten kirkkoherran Abraham Achreniuksen poika ja Halullisten sielujen hengelliset laulut -laulukokoelman laatija, ja Taivassalon kirkkoherrana toimi Elias Lagus, joka suomensi laulukokoelman Siionin virret, joka edellä mainitun laulukokoelman tavoin kului herätyshenkisen kansan käsissä. Pomlinin myöhempiä vaiheita tarkastellessa on selvää, että nämä lähiseurakuntien papit ovat olleet hänelle esikuvina ja mentoreina.

Mietoisten kirkosta tuli Pomlinin 
ensimmäinen palveluspaikka.
Wikimedia Commons.

Mietoisten ajasta ei ole Pomlinin osalta paljon sanottavaa, tai jos en minä sitä tähän hätään löytänyt. Hän oli siellä vuoteen 1812 asti, jonka jälkeen häntä kutsui pohjoinen Satakunta ja Pomarkku, jonne hän siirtyi apupapiksi. Tosin sitä korkeampaa pappia ei Pomarkussa ollutkaan, sillä se oli tuolloin osa Ulvilaa, jossa seurakunnan kirkkoherrakin oli. Pomlinista kerrotaan, että hänellä oli kulkiessaan veisata ja puhella ääneen, ja näin hänen kerrotaan tehneen myös sillä pitkällä taivalluksellaan, jonka hän tuohikontti selässä suoritti uuteen virkapaikkaansa yli mäkien ja halki suomaiden. Maantietä ei näet Pomarkkuun vielä kulkenut. Seutu oli näet varsin syrjäinen ja oma kirkkokin seudulle oli valmistunut vasta vuonna 1802, siis kymmenen vuotta aiemmin.

Perille päästyä oli pappila autio ja tyhjä, sillä kukaan ei ollut valmistautunut uuden papin tuloon. Eipä siinä, Pomlin taivalsi kirkon lähellä sijainneeseen Ranta-Rossin taloon ja pyysi sieltä yösijaa. Ilmeisesti hän oli kuullut talossa pidettävän toisinaan heränneiden seuroja. Matkamiestä ei kummeksuttu, sillä niitä oli usein liikkeellä. Kukaan ei udellut matkamiehen suunnitelmista eikä hänkään niistä alkanut tarinoimaan, vaan istui sivupenkille kuuntelemaan talonväen keskustelua uudesta papista, jonka pitäisi olla tulossa paikkakunnalle. Muitten mennessä levolle hänkin meni pitkälleen penkilleen ja nukkui konttinsa tyynynään. Aamulla yllätys oli melkoinen, kun muitten pukeutuessa kirkkoon menoa varten matkamies kaivoi papinpuvun kontistaan ja puki sen ylleen. Tämän jälkeen talonväki ja Pomlin keskustelivat enemmän ja totesivat nauttivansa siinä määrin hengenyhteyttä, että Pomlin päättikin, ettei edes halua asua pappilassa vaan jäi Ranta-Rossin taloon huonemieheksi.

Voimallinen saarnaaja ja näkyjen näkijä

Pomlinin saapuminen ei jäänyt erikoisimmaksi tapaukseksi hänen Pomarkun-ajallaan. Jo hänen ulkomuotonsa sanotaan herättäneen huomiota, sillä hän kulki vanhoissa ja kuluneissa vaatteissa, takkuisella tukalla ja hoitamattomalla parralla. Torpparin poika ei ollut oppinut herraskaisille tavoille. Kuitenkin hänen silmissään paloi outo tuli, ja ääni oli syvä ja läpitunkeva. Ja se ääni kaikuikin voimakkaana Pomarkun kirkossa. Pomlin saarnasi jykevästi Jumalan lakia herätellen ihmisiä synnin unesta. Hänen kerrotaan saarnanneen joskus jopa tuntikausia innolla ja voimalla iskien nyrkkiään saarnatuolin laitaan niin, että kirkko kajahti.  Ei hän kuitenkaan pelkästään ankaraa lain saarnaa suustansa ladellut, vaan hän osasi puhua lempeästikin, vakuuttaen usein: "Ei mikään saata Jumalan lapsia Herrasta erottaa." Pomlinin julistus jakoi pomarkkulaisia kahtia: toisten todetessa heidän saaneen hullun papin toiset taas iloiten totesivat, että juuri tällaista pappia paikkakunnalle oli kaivattukin. Seudulla kun tosiaan oli jo ennestään herännyttä väkeä, joka luki Björkqvistin postillaa ja käytti juuri niitä laulukirjoja, joitten tekijät Pomlin tunsi jo Mietoisten ajaltaan.

Pomarkun vanha kirkko oli vielä melko uusi Pomlinin 
palvellessa siellä, ja sen seinien sisällä kaikuivat hänen 
jykevät saarnansa. Wikimedia Commons.

Pomlin ei selvästikään ollut mikään tavanomainen saarnamies. Kuten edellä kerrottiin hän saattoi saarnata joskus pitkiäkin aikoja, mutta toisinaan hän saattoi valitella omaa huonouttaan ja sai sanotuksi vain joitain harvoja sanoja, jolloin kansa sanoi, ettei Pyhä Henki tällä kertaa antanut hänen puhua. Joskus taas Pomlin itse sanoi, että "Jos minä nyt puhun, te ette voi sitä kestää", ja hänen saarnojensa aikana kerrotaankin ihmisten taintuneen maahan ja saarnan jälkeen työntyneen itkien ja parkuen ulos kirkosta.

Pomlinilla väitetään myös olleen ennaltanäkemisen lahja. Tarinat ovat varmaan kasvaneet ja värittyneet matkan varrella, mutta jostakin tämäkin väite on lähtenyt liikkeelle. Kerrotaan esimerkiksi, että eräänä adventtisunnuntaina hän oli kehoittanut kirkkokansaa rukoilemaan joulurauhaa, sillä "eivät nämäkään pyhät mene onnellisesti ohi, väijyyjän käden kautta tulee murhia". Joulunpyhät menivät kuitenkin rauhallisesti, mutta loppiaisena Pomlin sanoi: "Tähän asti on Jumala suojellut, mutta pyhät eivät ole vielä lopussa, väijyyjän jalka on oven edessä, rauhaa tulisi rukoilla." Vielä samana päivänä Honkakosken kylässä Pietin Matti surmasi Anttilan talon isännän maantiellä siksi, että isäntä oli pidättänyt tältä palkan tämän pitämien ylimääräisten vapaapäivien vuoksi.

Eräänä toisena pyhänä taas sanotaan Pomlinin huudahtaneen kesken saarnansa: "Juuri nyt, ihan tällä hetkellä menee kylän isoin juoppo helvettiin!" Tämä tietysti hätkäytti kirkkokansaa, varsinkin kun he kuulivat myöhemmin Tervamäen Sakarin menneen päihtyneenä saunan lauteille, jossa hän oli jumalanpalveluksen aikana kuollut. Toisella kertaa taas kirkkoon oli tuotu esirukouspyyntö erään sairaan puolesta, joka oli Pomlinille tuttu, herännyt mies. Pomlin oli lausahtanut surullisena: "Tässä olisi tehtävä esirukous sairaan puolesta, mutta me voimme tehdä kuolleen edestä kiitoksen, sillä juuri tällä hetkellä sairas kuoli kotonansa." Jälkeen sitten kerrottiin miehen kuolleen juuri samaan aikaan, kun Pomlin oli saarnatuolissaan. Tämänkaltaiset tapaukset ja kertomukset loivat Pomlinille melkoisen maineen.

Näkyjen näkeminen tai erilaisten tiedon sanojen saaminen ei ollut satakuntalaisessa herännäisyydessä mitenkään tavatonta. 1700-luvulla oli Merikarvialla vaikuttanut horrossaarnaaja Anna Rogel (1751-1784), Porissa puolestaan Juliana Söderborg (1745-1799) ja Anna Haapakoski (1741-1811), eivätkä he olleet ainoita, vaikkakin kuuluisimpia. Yksi Rogelin kanssa hyvissä väleissä ollut oli Kankaanpäässä asunut maallikkopuhuja Matti Pukanhaava (1751-1833), joka vieraili myös Pomarkussa ja ystävystyi Pomlinin kanssa. Pomlin antoi täyden tunnustuksen Pukanhaavan kristillisyydestä, ja selvästikin Pomlin laskettiin heränneiden joukossa 'omien' joukkoon. Lisäksi Pomlinilla oli hyvät välit Porissa toimineeseen rouvaan nimeltä Walborg Ikalin (1774-1848), joka oli sikäläisen, myöskin hurmoksellisuuteen taipuvaisen liikkeen keskeisiä hahmoja. Vaikka Pomlinin vanha tuttu Björkqvist olikin postillassaan varoitellut antamasta liian suurta painoa hurmosilmiöille näyttää Pomlin tulleen ainakin hyvin juttuun niitä korostavien piirien kanssa. Toki on muistettava, että säilyneissä tiedoissa hänestä korostuvat juuri tämäntyyppiset ilmiöt erikoisuutensa vuoksi eikä niistä välttämättä saa kattavaa kuvaa hänen hengellisyydestään. Oli muuten Pomlinilla välillä myös esimiehensäkin tuki, sillä vuosina 1824-1827 Ulvilan kirkkoherrana toimi Bengt Jakob Ignatius (1761-1827), joka oli yhdessä Achreniuksen kanssa ollut tekemässä Halullisten sielujen hengelliset laulut - kokoelmaa.

Jylisevän saarnaajan vaatimaton kotielämä

Arkielämässään Pomlinin kerrotaan olleen rauhallinen ja vähäpuheinen. Hän tosiaan eli Ranta-Rossin talossa vaatimatonta elämäänsä. Tämä oli varmastikin toimiva järjestely, sillä hän ei vaikuta olleen kovin käytännöllinen taloudenhoidossaan. Hän ei kysellyt palkkansa perään, vaan jos joku toi vapaaehtoisesti jotakin otti talon emäntä sen vastaan ja vei aittaan. Rahojaan Pomlin säilytti tuohisessa tuvan penkillä ja jakeli siitä tarvitseville sitä mukaa kun rahaa tuli. Kun hänelle tuotiin juustoja, joulupaisteja ja muita lahjoja hän pyysi viemään ne ennemmin  Nevamummuna tunnetulle köyhälle heränneelle vanhukselle kylän laidalla tai muille paikkakunnan köyhille. Kuten edellä jo ilmeni oli myös hänen vaatetuksensa vaatimaton, ja jossain vaiheessa paikkakunnan heränneet naiset tekivät hänelle kotitekoisesta sarasta puvun, jota hän sitten piti vuosikaudet niin kotona kuin virkatoimissa.

Pomlin eli vuosia naimattomana, kunnes lopulta 50 ikävuoden huitteilla solmi avioliiton asumansa talon tyttären, tuolloin noin kolmekymppisen Juliaanan kanssa. Tämän äiti kuitenkin huolehti edelleen Pomlininkin taloudenhoidosta. Pitkää avio-onnea ei valitettavasti parille suotu, sillä Juliaana kuoli jo seuraavana vuonna. Tämän jälkeen Pomlin eli loppuikänsä naimattomana.

Koska Pomlin jakoi rahoistaan auliisti köyhille saattoi joillekin tulla halu hyötyä tästä. Kerran Rein -niminen ruotusotilas tuli kurillaan pyytämään Pomlinilta rahaa viinan ostoon. Mies saattoi yllättyä, kun Pomlin ojensi rahat sanaakaan sanomatta. Jonkun ajan kuluttua Rein tuli uudelleen samalla asialla, ja todisteena edellisten rahojen käytöstä oli miehen hiprakkainen olemus. Pomlin ojensi nytkin rahat, mutta tällä kertaa saatesanoilla: "Toivottavasti et tule kolmatta kertaa." Jokin papin sanoissa ja olemuksessa iski Reinin sisimpään, sillä viinat jäivät ostamatta ja mies raitistui. Pomlinin olemuksella saattoi muutenkin olla paikkakuntalaisiin voimakas vaikutus, sillä nekin, jotka eivät kuuluneet heränneisiin suhtautuivat häneen kunnioituksella. Jo lausutuksi aiotut kirosanatkin kuulemma kuivuivat huulille, kun papin nähtiin olevan liikkeellä.

Haudan levosta kaikuu veisuu

Lopulta  Pomlinin pasuunan ääni vaikeni ja hän kuoli Pomarkussa  21. marraskuuta 1836, toimittuaan seurakunnassa 24 vuotta. Hänen kuolemaansakin liittyy tarina. Tuolloin oli lukkarina Aappo Soini, joka oli viinaan menevä ja uskonnollisesti välinpitämätön. Hänen kerrotaan Pomlinin sairastellessa ivanneen tätä ja pyytäneen kertomaan kuoltuaan mihin päätyi. Lauantai-iltana iltakelloja soittaessaan lukkarin kerrotaan kuulleen kaunista veisuuta viikolla haudatun Pomlinin haudalta ja laulun sanat ja sävelet tekivät häneen vahvan vaikutuksen. Väitetäänpä Pomlinin itsensäkin ilmestyneen hänelle. 

Joka tapauksessa lukkarista tuli tämän jälkeen ehdottoman raitis mies ja hän liittyi heränneisiin. Hänen myös kerrotaan samana yönä kirjanneen ylös sen laulun, jonka oli kuullut haudasta kuuluvan. Tätä laulua on sitten kutsuttu 'Pomlinin virreksi' ja se lisättiin jossain vaiheessa Halullisten sielujen hengellisiin lauluihin ja on siellä numero 112. Oli laulun alkuperä mikä hyvänsä on tarina ainakin vaikuttava, ja ehkä siksi on syytä tähänkin laittaa muutama laulun 21 säkeistöstä:

1. Mä lähdin kylvööni leikkaamaan, Enkelein seuraan veisaamaan Karitsall, kiitost' lakkaamatt' Istuimen edess' loppumatt'.

2. Mun sielun' taivaan vaunuilla, Tuhanten huiluin lauluilla, Tuotiin istuimen etehen, Suuren seuran kanss' enkelein.

3. Nyt sain mä nähdä Jesuksen Ja Kolmeyhteisen istuimen, Mull' kruunu kallis kannettiin Ja puku kaunis annettiin.

4. Mun työni runsaasti maksettiin, Ja vaivan' paljoll' palkittiin, Jota tein murheen korvessa, Nyt saarnaan suuress' hovissa.

5. Muistakaat' vanhat ystävän', Odotan teitä perässän' Tääll' taivaass' yhteen tulemaan, Ijäistä iloo noutamaan.

6. O mikä ilo minulla, Senlainen on myös sinulla, Jesus on meidän veljemme, Kaikk' taivaan pyhät sukumme.

10. Te kalliit saarna-veljeni, Toivotan teill' mun onneni, Ett' olisimm' kaikk' niin maalissa Suurimmass' taivaan salissa.

21. Nyt lopetan mä veisuni, Menestyi hyvin reisuni. Jesuksen veren haavoissa Ijäisest' lepään rauhassa! Amen!

Pomlin sai leposijansa Pomarkun vanhan kirkon hautuumaalta. 
Tarinan mukaan hän pisti veisuuksi vielä haudan levossakin. 
Wikimedia Commons.

Pomlin osana rukoilevaisuuden historiaa

Pomlinin kuoltua menetti seudun herännyt väki viimeisen ystäväpappinsa seudulla. Näihin aikoihin kuitenkin syntyi yhteys Itä-Suomessa vaikuttavaan Henrik Renqvistiin ja tämän julkaisemat kirjat olivat suosittuja. Tässä yhteydessä myös tasaantui hurmoksellisuus, joka ei muutenkaan ollut kaikkialla tätä kansanherätystä määrittänyt tekijä, vaikka sen rooli näkyvine ilmiöineen varmasti laajempaa huomiota kiinnittikin.

Näin seudun herännäisyys kehittyi edelleen olemassa olevaksi rukoilevaisuus -nimiseksi herätysliikkeeksi. Se ei ole liikkeenä suuren suuri, mutta siellä missä Satakunnassa ja Varsinais-Suomen Laitilan tienoilla liikkeen seuroja vietetään kaikuvat Achreniuksen Halullisten sielujen hengelliset laulut sekä Laguksen Siionin virret. Näin liike kantaa edelleen sitä kansanherätyksen liekkiä, joka roihusi Satakunnassa ja Vakka-Suomessa 1700-luvun lopulla ja jonka yhtenä tulenkantajana oli myös Johan Pomlin. Hänen persoonassaan yhdistyivät Vakka-Suomen herännyt papisto ja Satakunnan hurmoksellinen herännäisyys, joista ensimmäisten kirjallinen perintö elää edelleen.

Lähteet:

E. W. Elowaara: Johan Pomlin. Ylhäältä apua - lehdestä, nro 3/1912. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/840967?page=13

Halullisten sielujen hengelliset laulut. Laulu nro 112.

Raimo E. Harju: Kuka kukin oli Pomarkussa 1804-1809. http://suku.tahti.net/pomarkku/Kuka_kukin_oli_Pomarkussa_1804-09_Tahdille.pdf

Harri Heino: Hyppyherätys - Länsi-Suomen rukoilevaisuuden synnyttäjä. 1976.

Aarne Kaitila: Matti Paavola ja Satakunnan herännäisyys. Satakunta: kotiseutututkimuksia 1911, nro II. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1112598?page=196

Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Johan Pomlin. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=11014>. Luettu 21.10.2020.

Pappisluettelo - Mietoinen. Suomen Sukututkimusseura. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=PRIESTS&ID=331&TYPE=HTML&LANG=FI

Pappisluettelo - Nousiainen. Suomen Sukututkimusseura. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=PRIESTS&ID=358&TYPE=HTML&LANG=FI

Pappisluettelo - Pomarkku. Suomen Sukututkimusseura. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=PRIESTS&ID=409&TYPE=HTML&LANG=FI

Pappisluettelo - Taivassalo. Suomen Sukututkimusseura. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=PRIESTS&ID=537&TYPE=HTML&LANG=FI

Pappisluettelo - Vehmaa. Suomen Sukututkimusseura. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=PRIESTS&ID=608&TYPE=HTML&LANG=FI

Mauno Rosendal: Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla I 1796-1835. 1902. http://www.gutenberg.org/files/49688/49688-8.txt

Ilpo Sinkko: Matti Pukanhaava - Pohjois-Satakunnan hengellinen isä ja sielunhoitaja. http://www.rukoilevaisuus.com/pukanhaava.php?

Vehmaan seurakunnan rippikirja 1776-1781. https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/vehmaa/rippikirja_1776-1781_ap/99.htm sekä https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/vehmaa/rippikirja_1776-1781_ap/147.htm

O. Vihantola: Pomarkun pappi. Heräävä nuoriso -lehdestä, nro 6-7/1928. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/983459?page=24

5 kommenttia:


  1. Tuo mainittu lukkari Aappo Soini oli esi-isäni. 1887 syntynyt Fammuni oli isälleni puhunut, että jostarin syystä lukkaria kutsuttiin nimellä "suruton Soini". Fammu kuoli jo 1960-luvulla, 1924 syntynyt isäni eli vuoteen 2015. Hänen kanssaan usein tämän nimityksen syytä pohdimme. Oletimme sen liittyvän johonkin sellaiseen, että lukkarilla oli heränneiden silmissä liian maalliset elkeet. Parikymmentä vuotta on asia juttu mieltäni kaivanut. Tässäpä taisi tulla selitys! Ikävä, että ei isäni sitä ehtinyt kuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mielenkiintoista, kiitos kun kerroit ja mukavaa, jos kirjoitukseni sai antaa uutta tietoa esi-isästäsi, vaikka toki sääli, että vanhemmat polvet ovat jääneet asian suhteen pimentoon. Mielenkiintoista sinänsä, että minun lähteeni kertovat kääntymyksestä, mutta siitä huolimatta nimitys "suruton Soini" on näköjään elänyt ainakin suvussanne. Ehkä se on sointuvuutensa vuoksi pysynyt puheissa, ja muu osa jutusta on unohtunut suvun piiristä, vaikka toisaalla siitä onkin kirjoitettu. Toisaalla eräs kertoi muistavansa lapsuutensa Pomarkusta renkutuksen: "Pomarkku on pieni kappeli, jossa pappi ja lukkari tappeli..." Ehkä tämäkin viittaa Soinin ja Pomlinin huonoihin väleihin. No, nyt sitä voi sitten halutessaan täydentää kauniilla lopulla ja etsiä käsiinsä tuon mainitsemani laulun, jota väitetään esi-isäsi kirjoittamaksi, vaikka alkuperäislähteeksi tarina antaakin Pomlin-vainajan...

      Poista
  2. Sehän tuossa kiinnostaa onkin, että nimitys on tietona säilynyt! Fammuni, tuon lukkarin pojanpojan tytär, oli erittäin uskonnollinen ja kirjoitti runovärssyjä. Olisipa saanut tientää tuosta "lukkarin kuulemasta virrestä", niin olisi ollut riemuissaan!

    VastaaPoista
  3. Erikoinen jatkumo tuli Johan Pomlinin nimelle, vaikka hän ei itse lapsia saanutkaan.
    Viimeisenä elinvuotenaan tuo pappismies hän kastoi erään aviottomana syntyneen poikalapsen Johaniksi. Kun mainittu lukkari Aappo Soini jäi leskeksi, hän meni naimisiin tuon poikalapsen äidin kanssa. Aikuistuttuaan poika ryhtyi suutariksi ja otti sukunimen Pomlin! Oma oletukseni on, että tuo nimenotto tapahtui edesmennyttä kastepappia kunnioittaen. https://www.geni.com/people/Juho-Pomlin/6000000074796436941

    VastaaPoista
  4. Olipa mielenkiintoista entisenä Pomarkkulaisena lukea tätä. Siinä Pomarkun vanhan kirkon vieressähän hänen hautamuistomerkkinsäkin on. Mielenkiintoista kuvitella hänen saapumistaan Pomarkkuun, kun tietäkään ei vielä kerran ollut. Siinähän on neva ennen Pomarkkua... Nyt kätevästi autolla pääsee, ja suolla luontopolkua kulkea. Ja entäpä sitten Pomarkkuun päästyään, joutuiko ylittämään joenkin, vai oliko mainittu Rossi silloin kirkon puolella jokea? Rosseja on Pomarkussa useampikin paikka.

    VastaaPoista