Ruotsalaisen rovastin kymmenvuotinen taistelu hallitusta ja opetusjärjestelmää vastaan 1900-luvun alkupuoliskolla

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Lars Magnus Engström (1867-1951), 
joka uhmasi Ruotsin hallitusta yli 
kymmenen vuotta. Wikimedia Commons.

Kirkon historian murroskohdissa nousee usein esille voimakkaita persoonia, taistelijoita, jotka ovat valmiita puolustamaan kantaansa vaikka yksin suurta enemmistöä vastaan. Heidän kanssaan voi olla samaa mieltä tai heidän kantaansa voi pitää typeränä, mutta joka tapauksessa kukaan ei voi epäillä sitä, että he ovat vakaumuksessaan vilpittömiä. Blogisti törmäsi yhteen tällaiseen tapaukseen länsinaapuristamme ja haluaa jakaa sen nyt teille.

Nousujohteista pappisuraa

Tarinamme keskeinen henkilö Lars Magnus Engström syntyi Grinstadissa Ruotsin Dalslandissa 28. helmikuuta 1867. Hän opiskeli teologiaa Uppsalassa ja päätyi aikanaan papiksi kotiseudulleen Bolstadiin 1895. Vuonna 1914 hänestä tuli Bolstadin kirkkoherra ja 1918 eteläisen Dalslandin lääninrovasti. Vuotta aiemmin hän oli tehnyt Karlstadin piispan toimeksiannosta synodaaliväitöskirjan paikallisseurakunnasta  pappiskokousta varten. Siitä oltiin kuitenkin laajemminkin kiinnostuneita, sillä vuoteen 1928 mennessä siitä oli otettu jo kolmas painos.

 Voisi siis sanoa, että hän oli varsin arvossapidetty pappismies. Tuossa 420-sivuisessa teoksessaan  Lokalförsamlingen hän kirjoittaa pastorin yksilöllisyydestä ja sen tärkeydestä näin: "Pastorin individuaalisuus on Jumalan lahja, Jumalan uskottu leiviskä, Jumalan ihme. Sitä ei ole halveksittava. Sitä on kunnioitettava. Sitä ei ole hävitettävä. Se on pyhitettävä. Se on armolla hedelmöitettävä. Pyhän Hengen on alituisesti saatava siihen vaikuttaa ja sitä kasvattaa. Hänen on saatava uudistaa, puhdistaa ja muodostaa se. Muuten pastorista ei koskaan tule sitä, mitä hänestä on aiottu." Engström itse saikin lähitulevaisuudessa lähteä kulkemaan hyvin yksilöllistä tietä. Ja että pian ympäri Ruotsin hän olisi suorastaan käsite, Bolstadin rovasti, Bolstadsprosten.

Kirkon ja valtion hankala yhtälö: Vähä katekismus museoon

Vuonna 1919 Ruotsissa näet vahvistettiin uusi opetussuunnitelma. Tuolloin Ruotsissa kansakoulut olivat edelleen  seurakuntien yhteydessä ja vastuulla. Tätä yhteyttä ei tässäkään yhteydessä purettu. Kuvaavaa muuten tälle yhteydelle oli se, että opetusasioista vastaava ministeri oli ecklesiastikminister eli kirkollisten asioiden ministeri näin vapaasti suomennettuna. Nimitys vaihtui vasta 1968, kun syksyllä 1967 ministerinä aloittaneen Olof Palmen titteli vaihtui opetusministeriksi.

Mutta nyt mentiin jo reippaasti ohi aiheemme. 1919 kirkollisten asioiden ministerinä toimi sosialidemokraattien  Värner Rydén liberaalien Nils Edénin hallituksessa. Hänen opetussuunnitelmansa mukaisesti oli kristinuskon perusasiat vastedes käsiteltävä Vuorisaarnan käsittelyn yhteydessä ilman mitään erityistä oppikirjaa. Aiemmin oppikirjana käytettyä Martti Lutherin Vähä katekismusta sai lukea ainoastaan kerran läpi kirkkohistoriallisen todistuskappaleen muodossa kuudennella luokalla osana kirkkohistorian opetuksen uskonpuhdistusta käsittelevää osuutta. Perinteinen katekismuksen opinkappaleiden ulkoa opiskelu peräti kiellettiin. Kirkon kantilta tämä radikaali muutos oli iso ongelma, sillä perinteisesti kansakouluopetus oli mielletty kirkon kasteopetuksen jatkoksi. Tästä perinteestä haluttiin nyt selvästi valtion taholta irti. Ei auttanut esimerkiksi valtiopäivämies Karl Johan Ekmanin huomautus, että Vuorisaarna ei moraaliopetukseen keskittyvänä kykene tarjoamaan runkoa kokonaisvaltaiselle opetukselle kristinuskosta samalla tavalla kuin katekismus.

Värner Rydén (1878-1930)
halusi ministerinä siirtää 
Vähä katekismuksen uskonnon-
opetuksen keskiöstä historian
puolelle. Wikimedia Commons.

Kirkon puolella muutoksen seuraukset havaittiin pian. Opetuksen laatu vaihteli rajusti, sillä käytännössä jokainen opettaja joutui laatimaan oman oppikirjansa, kun mitään yleistä oppikirjaa ei ollut. Rippikouluissa huomattiin, että uuden opetussuunnitelman mukaan opetetut lapset omasivat hyvin puutteelliset tiedot kristinuskon sisällöstä. Vuonna 1929 Tukholman lapsille tehty koe antoi sekin karuja tuloksia, sillä suuri osuus lapsista tunsi hyvin huonosti esimerkiksi kymmenen käskyä. Toki on vaikea sanoa, johtuiko tämä vain uudesta opetussuunnitelmasta. Joka tapauksessa kirkon taholta oltiin tilanteesta hyvin huolestuneita.

Engströmin yksinäinen taistelu - kuninkaan sympatian tukemana

Yksi papeista ei kuitenkaan tyytynyt olemaan huolestunut. Engström ja hänen Bolstadin seurakuntansa valitsivat aivan oman tiensä. Engströmin johdolla siellä kieltäydyttiin noudattamasta uutta opetussuunnitelmaa, jonka vuoksi siellä opetettiin uskontoa enemmän kuin suunnitelma oli ohjeistanut, minkä lisäksi Vähä katekismus säilyi oppikirjana. Koska kirkkoherra oli viran puolesta pitäjän kansakouluneuvoston puheenjohtaja oli moinen mahdollista. Tässä hän selvästi noudatti oman kirjansa linjaa: "Pastori on seurakunnan hengellinen keskipiste, hän on kuin laivan perämies, sotajoukon päällikkö."

Mutta miksi hän vastusti päätöstä? Varmaan osin siksi, että hän piti vanhaa systeemiä uskonnonopetuksen kannalta parempana. Mutta hän perusteli asiaa myös sillä, että hänen mielestään tehty päätös oli laiton. Tätä kantaansa hän perusteli sillä, että aiempi koululaki oli valtiopäivien ja kirkolliskokouksen yhdessä säätämä, kun taas tämä uusi laki oli yksin valtiopäivien tekemä. Siksikään Engström ei katsonut voivansa hyväksyä sitä.

Kuningas Kustaa V (1858-1950)
suhtautui Engströmiin sympatialla 
eikä suostunut vahvistamaan hänen
erottamistaan. Wikimedia Commons.

Engström päätyi melko vaikuttavaan ratkaisuun ja päätti mennä kuninkaan puheille. Silloin kuninkaana oli Kustaa V. Engström oli valmis vaikka luopumaan virastaan ennemmin kuin alistuisi uuden lain vaatimuksiin. Odottaessaan kuninkaan puheille pääsyä hän huomasi, että muut vieraat olivat kuninkaan puheilla vain hyvin lyhyen aikaa ja hän murehti, ehtisikö selittää kuninkaalle asiansa. Kuningas antoi kuitenkin hänelle peräti puoli tuntia. Engström sai kertoa kuninkaalle kantansa ja totesi asian näin käsittävänsä Jumalan edessä. Kuningas puolestaan oli luvannut hänelle tekevänsä hallituksen istunnossa sen minkä voi. Engströmiä oli suuresti ilahduttanut kuninkaan tunnustus siitä, että hän itsekin usein etsi Jumalan edessä ratkaisua vaikeisiin kysymyksiin.

Eihän Ruotsin kuninkaalla enää ollut sellaista valtaa kuin joskus entisinä aikoina, mutta jotain hän saattoi tosiaan tehdä. Silloinen sosialidemokraattinen pääministeri Hjalmar Branting  totesi näet jossain vaiheessa Engströmin asiasta jyrkästi: "Me erotamme sen miehen virasta!" Tähän oli kuningas kuitenkin todennut tyynesti: "Sen erokirjan alle en minä kirjoita nimeäni." Niinpä Engström säilyi virassaan ja saattoi jatkaa omalla linjallaan.

Hjalmar Branting (1860-1925) 
olisi pääministerinä mielellään 
erottanut Engströmin virasta.
Wikimedia Commons.

Taistelua, tappioita ja ei voittoa, mutta parempaan suuntaan

 Joku hallinnossa tuli lausuneeksi, ettei Katekismusta olisi saatu poistettua, jos Ruotsissa olisi ollut kymmenen Bolstadin rovastin kaltaista, mutta Engström oli ainoa laatuaan. Hänen uransa ja asemansa kirkossa myös kärsi, sillä vuonna 1926 hänet jätettiin valitsematta Ruotsin kirkon ylimääräiseen kirkolliskokoukseen. Tämä huomioitiin myös Suomessa, sillä hänen tiedettiin edellisen syksyn kirkolliskokouksessa edustaneen pontevasti perinteistä luterilaista kantaa. Bolstadin rovasti, jonka urakehitys oli tätä ennen ollut kovin suotuisa ja joka oli ollut kirkolliskokouksen jäsen vuosina 1920 ja 1925 sekä pappiskokouksen puheenjohtaja 1917, oli maalannut itsensä nurkkaan.

Engström kuitenkin jatkoi linjallaan vuosikausia. Hän oli varmaan tässäkin sisäistänyt oman kirjansa ajatuksia: "Ensimmäisinä pappisvuosina käy taistelu suhteellisesti helpoimmin. Sitten moni väsyy jättäen taistelun sikseen. Mutta ei alku, vaan loppu kaunistaa työn." Rohkaisua hänelle varmasti antoi se, että hän ei ollut yksin, vaikka olikin kirkkoherroista ainoa, joka pitäytyi vanhassa käytänteessä. Vuonna 1927 näet luovutettiin kuninkaalle 350 000 hengen allekirjoittama anomus, jossa vaadittiin isien uskon kanssa sopusoinnussa olevaa uskonnonopetusta ja että uskonnonopetusta kouluissa olisi lisättävä. Siihen asti, että saataisiin laadittua kelvollinen oppikirja tulisi käyttää Vähä katekismusta ja sen vuonna 1878 laadittua selitystä. Tämä haluttiin toteutettavan vuonna 1929 Katekismuksen riemuvuotena. Tuo vuosi ei kuitenkaan tuonut Katekismuksen palautusta, vaan sen sijaan iskun jo kymmenettä vuotta vastarintaa tehneelle Bolstadille. Sen kouluneuvosto näet päätti tuolloinkin yksimielisesti pitää Vähää Katekismusta uskonnonopetuksen oppikirjana, jolloin kunnan kansakouluilta evättiin valtionavustus, yhteensä 11 500 kruunua.

Tukeakin kuitenkin tuli edellä mainitun anomuksen lisäksi . Eräs maakunnan lehdistä järjesti varainkeruun Bolstadin hyväksi, joka tuotti lyhyessä ajassa 100 000 kruunua. Lisäksi poliittisestikin alkoivat vapaammat tuulet puhaltaa ja hallitus tinki Katekismus-kiellossaan ja salli sen laajemman käytön, vaikka ei palauttanutkaan sitä entiseen asemaansa. Muutenkin uskonnonopetusta oli tarkoitus kehittää. Niinpä myös Bolstadissa joustettiin ja tyydyttiin uuteen linjaukseen.

Engströmin motiivit ja perintö

Oliko Engström vanhoillinen jääräpää? Hänet 1920-luvun kamppailujen keskellä tavannut suomalainen myöhempi professori ja piispa E. G. Gulin kuvaili hänellä olleen avoimen ja suoran luonteen, jonka kanssa oli helppo olla. Hän eli vaimonsa ja pienen palvelusväen kanssa, sillä avioliitto oli lapseton viettäen joka aamu ja ilta hartaushetkiä, joihin kuului virren veisuu, vanhojen hartauskirjojen luku ja harras rukous. Kodin kirjasto sisälsi valtavan valikoiman erityisesti vanhempaa luterilaista kirjallisuutta. Hänen suosikkejaan olivat juuri vanhemmat luterilaiset kirjailijat, joissa oli mukana pietistejäkin, kuten Scriver, Francke, Spener, Bengel, Arndt, Andreae, Schartau ja Svedberg. Myös suomalaisia kirjoittajia hän tunsi, esimerkiksi Henrik Renqvistin. Engströmin kirjoituksia itse asiassa julkaistiin myös suomalaisissa hengellisissä lehdissä. Engströmin kodissa vieraili ja majoittui vuosien varrella useita teologian opiskelijoita, joita hän tahtoi tukea neuvoin, taloudellisesti sekä esirukouksin auttaakseen näitä tulemaan uusiksi Ruotsin kirkon palvelijoiksi.

Engström oli selvästi vakuuttunut perinteisen luterilaisen opetuksen toimivuudesta, eikä halunnut tinkiä siitä. Me voimme ihmetellä sitä, oliko tosiaan välttämätöntä opettaa Vähä katekismusta juuri koulussa sen sijaan, että seurakunta olisi itse huolehtinut asiasta jotain muuta kautta, mutta on muistettava se tausta, josta tuolloin lähdettiin liikkeelle, eli että koulun uskonnonopetus oli ollut käytännössä osa kirkon omaa kastettujen opetusta. Engström halusi pitää tästä kiinni, sillä hän luonnollisesti katsoi kaikille olevan ainoastaan hyväksi oppia se usko, jota Vähä katekismus opetti.

LM Engströms gymnasium toimii Göteborgissa 
kunnioittaen nimellään Bolstadin rovastin muistoa. 
Wikimedia Commons.

Bolstadin rovastin muisto elää edelleen muun muassa Göteborgissa, jossa toimii luterilaiselta pohjalta toimiva 570 oppilaan oppilaitos LM Engströms gymnasium. Engström oli perustamassa  sitä vuonna 1924 ja koulun muuttuessa 1990-luvun alussa vapaakouluksi se otti Engströmin osaksi nimeään kunnioittaakseen yhden perustajistaan muistoa. Onkin varmasti osuvaa, että tämä perinteisen luterilaisen opetuksen puolesta taistellut on antanut nimensä tälle luterilaista profiilia kantavalle koululle, joka siis tietyllä tavalla jatkaa hänen perintöään.

Lähteet:

Bengt Birgersson: Missionsprovinsen i Sverige - näin kaikki alkoi. Teoksessa Yhdeksi ruumiiksi kastettuina. Piispa Matti Väisäsen 80-vuotisjuhlakirja. Toim. Petri Hiltunen, Esko Murto ja Juhana Pohjola, 2014.

Sigfrid von Engeström: Sisarkirkkojemme piiristä. Ruotsi. Teoksessa Suomen kirkon elämää. Toim. Lennart Gulin, Lauri Halla, Aleksi Lehtonen, Eino Sormunen ja J. H. Tunkelo. 1929. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/851463?page=95

E. G. Gulin: Luterilainen pappismies. Matkakuva Ruotsista. Lehdessä Kotimaa 24.7.1928, nro 55. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1556624?page=2

Lennart Gulin: Papin yksilöllisyys. Mietteitä papin persoonallisuuden kehityksestä. Lehdessä Kotimaa 12.2.1929, nro 12. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1556754?page=2

Håkan Theodor Ohlsson: Biografisk matrikel över Svenska kyrkans prästerskap. 1934. http://runeberg.org/bioprast/1934/0497.html

Ristiriita katekismuksen opettamisesta Ruotsissa. Lehdessä Herättäjä 5.4.1929, nro 14. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1751299?page=3

Ruotsin ylimääräinen kirkolliskokous. Lehdessä Herättäjä 1.10.1926, nro 40. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1533987?page=3

Sven Thidenvall: Kampen om folkkyrkan. Ett folkkyrkligt reformprograms öden 1928-1932.2000.

Uskonnonopetus Ruotsin kansakouluissa. Lehdessä Kristillinen kasvatus: Suomen kristillisen opettajaliiton äänenkannattaja 1.10.1927, nro 10. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/934101?page=17