Salaman surmaama herännäissaarnaaja Simo Pylväs Ylivieskasta

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Selailinpa hiljan Olavi Kareksen teossarjaa Heränneen kansan vaellus osin yleisestä mielenkiinnosta, osin pohtien sitä, etten ole kovin paljon kirjoittanut tänne herännäisyyttä koskevia tekstejä. Ajattelin, josko sieltä löytyisi inspiraatio, ja löytyihän sieltä. Huomioni kiinnittyi ylivieskalaiseen herännäisvaikuttajaan Simo Pylvääseen sekä ennen kaikkea hänen erikoiseen kuolintapaansa, hän näet menehtyi omassa kodissaan salaman iskemänä. Uteliaisuuteni heräsi ja päätin tutustua mieheen hieman lisää. Selvisi, että hän oli arvostettu kynänkäyttäjä ja herännäisyyden vaiheiden taltioija. Pienestä tutkistelustani syntyi oheinen kertomus.

Tämä lyhyt uutinen kertoi useassa lehdessä ympäri Suomen tarinamme sankarin 
erikoisen lopun. Uusi Suometar 217/1899.

Hurmoksessa mukana ja sitä muistelemassa

Pylväs sai kokea monenlaisia herännäisyyden vaiheita. Hän sai nähdä ainakin sivusta seuraten liikkeen hiljaiselon kauden, "ukkojen ajan". Hän sai nähdä myös v. 1864 alkaneen elpymisen, kun Kalajokilaaksossa alkoi herätys, jonka myötä ilmeisesti hän itsekin tuli herätykseen. Tämä herätys ei sujunut täysin ongelmitta, sillä vanhan polven heränneiden ja herätykseen tulleiden nuorten välille syntyi jännitteitä, jotka kärjistyivät syystalvella 1866 ja keväällä 1867 erilaisina ääri-ilmiöinä. Tähän liittyi nuoren polven  profeetallisen arvovallan ottamista ja muita hurmosilmiöitä. Tätä vaihetta kutsutaan herännäisyyden historiassa nimellä "kiireen talvi", ja se voisi olla aivan oman kirjoituksensa väärti.

Tällä kertaa mainittakoon lähinnä, että varhemman herännäisyyden keskeisen johtajan Niilo Kustaa Malmbergin oppilaan, lapualaisen Arvi Logrenin vierailu Ylivieskassa lopetti hurmosilmiöt. Herännäisyyden paikallinen johto tuli Taneli Rauhalalle, jonka apumies Pylväästä tuli toimien usein Rauhalan kirjurina, Rauhala kun ei osannut kirjoittaa. Myöhemmin Pylväs kirjoitti herännäisyyden paikallisista vaiheista, ja hänen ansiostaan tiedämme paljon myös "kiireen talvesta". Tuota aikaa ja ilmeisesti omaakin osuuttaan siinä Pylväs pohdiskeli seuraavalla tavalla:

"Kertominen näistä asioista on minulle sangen arkaluontoinen. Olen pelännyt, että tulisin panettelemaan herännyttä kansaa kertomalla sen erehdyksiä eli varjopuolia, vaikka luonnollisesti minun ei käy keitäin muita pitäminen eli sanominen itseäni hulluimmiksi, koska olin eli pyysin olla etevin niissä toimissa, joita silloin kristillisyyden kiihkossa toimitettiin. Ajatellessani: lieneekö Jumalan varsinainen johdatus ollut se, että saattaa kutsumuksen kuulleita ihmisiä sillä tavalla eksymään saadakseen paremmin osoittaa heille heidän luontonsa huonouden ja hänen voimansa ja rakkautensa, täytyy panna käteni suuni päälle ja lopettaa kertoilemiseni."

Ylivieskan kirkonkylää v. 1908 Iivari Leiviskän kuvaamana. 
Museoviraston Kansatieteen kuvakokoelma: 
Ylivieskan kirkonkylä | Museovirasto | Finna.fi

Pohjanmaan ja Savon heränneiden yhteyttä lujittamassa

Rauhalan apumiehenä Pylväs sai olla mukana erilaisilla elpyvän herännäisyyden voimia yhteen koonneilla retkillä. Herännäisyyden heikompana kautena kun oli eri alueiden yhteydenpito heikentynyt. V. 1869 joulukuussa Pylväs oli mukana Nivalasta ja Ylivieskasta lähteneen joukon matkalla Iisalmen heränneiden luo, tavaten paikallisen johtohahmon Juhani Niskasen. Iisalmessa saatiin muistella menneiden herätysten suurista hetkistä alueella. Paikallisten mukaan heidän uskonsa oli yhä puhdas, mutta ainakin vieraat havaitsivat heissä jonkinlaista penseyttä ja uskon hedelmien puutetta. Pylväs kirjoitti keskusteluista kirjeessään:

"Tässä jouduin minä ajattelemaan: voi, hyvä Jumala, mitä auttaa meitä puhtaasti suulla puhua, oikein tunnustaa ja tuomita uskon asioista, jos hedelmät julki tuovat sen, ettei sydän usko, paremmin kuin villityt ja vääräuskoisetkaan".

Positiivisiakin kokemuksia Pylväs Iisalmella sai. Hän sai kuulla paikallisia kielilläpuhujia sekä harjoittaa yhteistä rukousta, mikä ei ollut tavallista Ylivieskassa pidetyissä seuroissa. Niinpä hän kotiin palattuaan arvioi:

"Saattaa niin olla, että Savon vanhojen heränneitten lahjoista saadaan lisätulta tännekin, Kalajoen heränneille uudistukseksi. Siellä kuulin puheita, joita en ennen ollut kuullut. Myöskin kerrottiin entisistä heränneistä ja niiden toimista, kuinka monen vaivaloisen matkan ja monen taistelun alla ovat oppineet tuntemaan elämän tietä".

Neljä huivipäistä naista Iisalmen pappilassa 1800-luvun lopulla. 
He saivat toimia malleina Venny Soldan-Brofeldtin maalaukselle 
"Heränneitä" (1898). Museovirasto, Historian kuvakokoelma sekä 
Ahon suvun kokoelma: 
neljä huivipäistä naista istuu Iisalmen msrk: pappilassa | Museovirasto | Finna.fi

Muitakin paikkakuntia tälle yhteysmatkalle oli osunut. Pylväs muisteli kirjeessä Rauhalan lausuneen Pyhäjärven läpi kulkiessa: "Voi Pyhäjärvi, jossa suuret herätykset ovat tapahtuneet ja jossa Jumala on suuret työt alkanut ja sen paikan niinkuin taivaaseen korottanut; nyt siellä ei mitään siitä äänestä jälellä ole". Surullinen muisto jäi myös Kiuruvedestä, jossa oltiin pyritty paikallisen herännäisvaikuttajan Erkki Pikkaraisen luokse, sillä tämä ei ottanut vieraita vastaan.

Pylväs teki muitakin matkoja, ainakin v. 1872 Suupohjaan, Etelä-Pohjanmaan läntisimpään osaan. Tästä matkastaan hän antoi oheisen selostuksen, ilmeisesti vastatakseen muiden uteluihin:

"Tästä reisuamisesta on moni kysellyt ja saattaa vastakin kysellä, millä asialla siellä käytiin. Asia ei ole sen suurempi kuin että kävin katsomassa ja oppimassa siellä etelänpuolessa niitä ihmisiä, jotka kutsumuksen kautta ovat ystävyyteen ja yhteen mieleen tämänpuolen heränneen kansan kanssa tulleet. Yleensä en muuta ymmärtänyt, kuin että sama Herra, jota täälläkin kutsutaan eläväin s.o. Jumalaa pelkääväisten Jumalaksi, on niittenkin armahtaja, ja että heitä samat suuret puutokset, penseys, Jumalan sanan halveksiminen y.m. vaivaa kuin kansaa täälläkin".

Ylivieskassa hengellisenä ja maallisena toimijana

Pylvään sanotaan olleen hiljainen ja vaatimaton mies. Hän sai nähdä herännäisyyden uuden nousun ja olla sitä rakentamassa toimien jonkun verran myös sielunhoitajana. Erään heränneen naisen mukaan hän oli ollut vierailemassa Pylvään luona, kun yksin kamarissa istuessa olivat ahdistukset ja kiusaukset kovasti vaivanneet. Silloin Pylväs oli huomaamatta tullut sisälle kamariin ja kuiskasi naisen korvaan: "Menkööt perkeleet helvettiin". Sanat olivat karkeat, mutta ilmeisesti oikeaan aikaan lausutut, sillä naisen olo helpotti.

Erityisen suurta arvoa on annettu Pylvään kirjoituksille koskien kotiseutunsa herännäisyyden historiaa. Tähän hänen mainitaan saaneen kehotuksen Wilhelmi Malmivaaralta. Herännäisyyden historiasta muun muassa neliosaisen kirjasarjan kirjoittaneen Mauno Rosendalin mukaan Pylväs käsitteli aiheitaan huolellisesti ja "kiitettävällä puolueettomuudella", viitaten erityisesti "kiireen talven" kuvauksiin.

Malmivaara kuului Pylvään arvostamiin pappeihin. V. 1885 hän kirjoitti tälle valittaen heränneiden keskinäisen yhteyden kylmää henkeä, nämä kun eivät keskustele toistensa kanssa kadotuksenalaisesta tilastaan eivätkä autuuden asioista, minkä seurauksena he erkanivat toistensa seurasta huonon omantunnon vaivoissa. Hän kuitenkin sanoo Malmivaaran käynnin ja puheiden olleen iloksi. !880-luvun lopulla osa Ylivieskan heränneistä lähetti lapsensa Kiuruvedelle Malmivaaran luo käymään rippikoulua, minkä teki v. 1889 myös Pylväs.

Pylvään nauttimaa jonkinlaista arvonantoa todistavat myös hänen erilaiset luottamustehtävänsä. Hän toimi jonkin aikaa muun muassa Ylivieskan "panttifoudina", jonka tehtävä oli ulosmitata kunnanverotuksen rästit. Vielä 1930-luvulla hänen kirjoitettiin etevänä kirjoitus- ja tilimiehenä olleen kyläteitä suunniteltaessa kirjurina ja jakomiehenä. Hän toimi myös seurakunnan kirkkoraadissa.

Kankaan rautatieasemalle vievä tie v. 1925 A. L. Backmanin kuvaamana. 
Mikäli oikein ymmärsin oli Pylväs mukana tämän tien laatimisessa. 
Lusto - Suomen Metsämuseo, Metsähallituksen kokoelma: 
Maantie, joka johtaa Kankaan rautatieasemalle. Tien vieressä on aitaa. Mies ajaa polkupyörällä. | Lusto - Suomen Metsämuseo | Finna.fi

Kuolema salaman iskusta

Pylvään mainitaan toivoneen itselleen äkkikuolemaa välttyäkseen tuskalliselta riutumiselta. Näin sitten kirjaimellisesti tapahtuikin, vieläpä hyvin rajulla tavalla. Hänen näet istuessaan perheensä kanssa 18. elokuuta 1899 päivällispöydässä iski salama häneen niin, että hän kuoli silmänräpäyksessä. Hänen heränneet ystävänsä sanoivat hänen menneen tulisilla vaunuilla taivaaseen, viitaten Vanhan testamentin profeetta Elian vaiheisiin.

Kuolintapa herätti selvästi huomiota, sillä siitä löytyi useampi uutinen saman vuoden sanomalehdistä. Kyseessä ei siis ole mikään muinaisaikojen legenda, vaan hyvin dokumentoitu tapaus. Sama lyhyt uutinen julkaistiin useammassa lehdessä, kuten Kokkola, Perä-Pohjolainen sekä Uusi Suometar. Niiden kirjoittajaksi mainitaan "P.P.", jonka arvelen olleen Ylivieskassa vaikuttanut lukkari, kansankirjailija sekä valtiopäivämies Pietari Päivärinta (1827-1913).

Joka tapauksessa Pylväästä jotain kirjoitettaessa on säännöllisesti muistettu mainita hänen erikoinen kuolemansa. Siihen on voitu myös liittää tuo maininta hänen toiveestaan, mikä antaa tapaukselle lisää ihmeenomaista hohdetta, sekä selityksen, joka on varmasti helpottanut hämmentyneitä uskonveljiä ja -sisaria. Kyseessä ei  tässä kerronnassa ollut taivaallinen rangaistus tai kohtalon oikku, vaan toivottu nopea loppu.

Perä-Pohjolainen -lehdessä huomioitiin muita lehtiä enemmän myös Pylvään 
vaimon kohtalo. En löytänyt tietoa siitä toipuiko hän saamastaan iskusta, oletan,
että kyllä. Perä-Pohjolainen 95/1899.

"Eräs kirje" Pylvään kynänkäytön näytteenä

Pylvästä muisteltiin vielä vuosia hänen kuolemansa jälkeen, mistä todistuksena on sekin, kuinka heränneiden Hengellisessä Kuukauslehdessä julkaistiin v. 1915 eräs Pylvään vanha kirje, otsikolla "Eräs kirje". Lehteä toimitti sama Malmivaara, johon Pylväs itse oli kohdistanut suurta arvonantoa. Kirjeen vastaanottajaa ei lehdessä mainita. Koska siinä kuuluu Pylvään oma ääni laitan sen tähän kirjoitukseni lopuksi hänen omaksi tervehdyksekseen.

"Ylivieskasta heinäk. 1896.

Rakas ystävä Herrassa!

Sen pienen keskustelun johdosta, jonka pidimme Lapuan asemalla yhtiökokousmatkalta lähtiessä, tämän kuun 3 p:nä, otin nyt kynän käteeni sinulle ensikerran kirjoittaakseni. Sinä sanoit, ettet ole voinut nykyaikoina liikkua heränneen kansan parissa, kun on näyttänyt, että sekä oma että ystävien elämä ei ole, niinkuin olla pitäisi. Tähän suuntaan lausutut puheet liikuttavat minua, jota aina samat kiusat tahtoisivat uuvuttaa, jos kohta en ole joutunut niiden orjaksi. Olen tuntenut, että ne ovat epäuskoisen sydämeni juonia, eli toisin sanoen sydämessä majailevan uskottomuuden hedelmä. Sillä sielun vihollinen pyytää meitä tämän kautta eksyttää pois siitä joukosta, jossa totuuden oppia julistetaan, saadakseen meidät kokonaan omiksi palvelijoikseen. Mutta kiitos olkoon Herralle, joka antaa meille vielä saarnata, että jos kohta me olemmekin kuolleet, niin vielä elää Hän, joka meidän edestämme kuollut ja ylösnoussut on. - Siis jos sinäkin olisit elämälläs saattanut heränneelle kansalle murhetta, ja maahan tallannut suruttomalla käytökselläsi sitä oppia, johon olet lapsuudestasi asti johdatettu, niin olisi siitä herännyt kansa sairas. Mutta jos sinussa on vielä itsessäsi sana tauti sinua vaivaamassa, olet kuitenkin yksi kipein jäsen sairastavassa ruumiissa.

Kun ryhdyin mielijohteitteni mukaan lausumaan sinulle, osoittaakseni ystävyyttäni, vaikka tämä käy hyvin huonosti, toivon kumminkin, että sinäkin pistät jonkun sanan minulle. Olet siksi suuri minun silmissäni, että suunikin tahtoo käydä nauruun ilon tunteesta nähdessäni kasvosi, joskus aivan kuin näkisin isäsi kasvot. Ei silti, ett olet hyvä maailman mies, mutta silti, kun olet perinyt suuremman rikkauden, Herran pelvon. Tässä mielentilassa en ole sinun suhteesi yksin, mutta koko Herran kansa, johon sinä ja minä olemme ilman omaa syytämme saaneet yhdistyä.

Sano minulta terveisiä, jolle se sopii, mutta ole enin perheesi kanssa tervehditty, sanoo yksi halpa ystäväsi vaivassa

Simo Pylväs"

Lähteet:

Olavi Kares: Heränneen kansan vaellus. Suomen herännäisyyden elämää ja vaiheita noin v:sta 1880 v:een 1930. I. (1941)

O. M.: Kyläteitten historiaa Ylivieskassa. Kaleva 56/1934, 9.3.1934.Verkkoversio: 09.03.1934 Kaleva no 56 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

P.P.: Ukkonen. Uusi Suometar 217/1899, 29.8.1899. Verkkoversio: 29.08.1899 Uusi Suometar no 217 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Simo Pylväs: Eräs kirje. Hengellinen Kuukauslehti 5-6/1915, 1.5.1915. Verkkoversio: 01.05.1915 Hengellinen kuukauslehti no 5-6 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Mauno Rosendal: Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla IV. 1853-1900. Kustannusosakeyhtiö Herättäjä (1915). Verkkoversio: The Project Gutenberg eBook of Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla IV. 1853-1900, by Mauno Rosendal

Rauhala Taneli. Nivala-Seura. https://nivalaseura.fi/henkilogalleria/rauhala-taneli/

Ukkonen. Kokkola 69/1899, 2.9.1899. Verkkoversio: 02.09.1899 Kokkola no 69 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Ukkonen. Perä-Pohjolainen 95/1899, 24.8.1899. Verkkoversio: 24.08.1899 Perä-Pohjolainen no 95 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Ukkonen. Työmies 199/1899, 29.8.1899. Verkkoversio: 29.08.1899 Työmies no 199 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Ylivieskan kirja. Toim. Aaro Harju & Erkki Laitinen (1981).

Paddaisten kartanon evankelinen jyvärenki Johan Henrik Kuustonen (1844-1910)

 Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Kuten lukijat ovat saattaneet havaita on blogistilla sydämessään erityisen lämmin kohta Sauvoa koskeville aiheille. Tämä siitä huolimatta, että ainakaan herätysliikehistorian osalta Sauvo ei näytä olleen mitään vahvimpia valtamaita, monen liikkeen osalta ei edes reunamaita. Välillä on joku papeista edustanut jotain herätysliikettä ja saanut aikaan paikallista aktiivisuutta, mutta paikkakunnalla ei vaikuta vaikuttaneen juuri paikallisia maallikkosaarnaajia, jotka olisivat pitäneet liekkiä yllä silloinkin kun pastorit ovat vaihtuneet.

Siksipä innostuin kun satuin törmäämään Johan Henrik  Kuustosen (1844-1910) muistokirjoitukseen evankelisen herätysliikkeen Sanansaattaja -lehdessä. Kuustonen oli Ypäjällä syntynyt ja Somerolta muuttanut Paddaisten kartanon jyvärenki eli muonarenki, jolla tarkoitettiin tilatonta, omillaan asunutta henkilöä, joka teki maanomistajalle päivätöitä. Samalla hän näyttää kuitenkin olleen paikkakunnalla ainakin osan väestöä arvostama uskonnollinen toimija, jonka muistoksi perustettiin jopa sananjulistusta tukeva rahasto. Tehkäämme siis lyhyt katsaus hänen elämänvaiheisiinsa.

Nimi Ypäjän kirkonkirjoissa

Johan Henrik syntyi kirkonkirjojen mukaan 8. toukokuuta 1844 Ypäjän Perttulan kylän Papalin talossa. Tuohon aikaan koko paikkakuntaa kutsuttiin Perttulaksi, joka sai nimen Ypäjä rautatieaseman tultua rakennetuksi Ypäjän kylään. Hänen vanhempansa olivat Papalin isäntä Matts Mattsson (eli luultavimmin Matti Matinpoika sekä tämän vaimo Brita. Johan Henrik oli kuopus perheessä, johon kuului myös isoveli ja kolme isosiskoa. Perheen isä kuoli v. 1849, ja äiti meni uusiin naimisiin Johan Henricssonin kanssa.

Kuustonen ei välttämättä ole koskaan itse tätä kastettaan koskevaa merkintää Ypäjän, 
silloisen Perttulan kirkonkirjoissa katsellut, niin myöhemmin tekstissä ilmenee, että 
juuri tällä merkinnällä oli hänelle suuri henkilökohtainen merkitys. Ypäjän syntyneiden kirja 
1838-1862.

20.4.1871 Johan Henrik avioitui Amanda Gustafsdotterin (s. 10.8.1855), kanssa, joka oli kotoisin Kosken Sorvaston kylästä. Sitten kadotan hänet pariksi vuodeksi, löytääkseni hänet Someron Kimalan kartanon Härkojan torpasta kartanon renkinä. Hänen mainitaan muuttaneen sinne Tammelasta, ilmeisesti vuonna 1873. Vaimoa hänellä ei enää ole, joten Amanda on ilmeisesti kuollut. Vuonna 1874 hän muutti saman kartanon Niinisaaren torppaan ja v. 1875 Someron Ollilan Sippuun, jolloin hänellä on vaimokin, Koskella 25. helmikuuta 1855 syntynyt Justina Wilhelmsdotter. 3. tammikuuta 1876 syntyi parin ensimmäinen lapsi, Olga Karolina. 

Pieni perhe oli pian taas muuttopuuhissa, sillä 1877 he muuttivat Someron Jurvalaan. Siellä syntyivät Sigrid Maria v. 1878 ja Axel Wilhelm v. 1880, mutta Olga menehtyi jo 1879. Vuonna 1882 Kuustoset muuttivat Härkölän tai Härkälän kartanoon palvelusväeksi. Perhekin kasvoi, Edla syntyi 1882 ja Ida Helena 1885. Jälkimmäisen syntymävuonna muutettiin Saarentakaan Anttilan torpan Nissilään, josta jo 1887 palattiin Härkölään. Siellä syntyivät v. 1891 Martti Maurits, v. 1895 Juho Henrik sekä v. 1897 Aarne William.

Kartanonisännän ja rengin uskonveljeys

Härkölän kartanon isännän, kollegireistraattori Emil Reinhold Gammalin mainitaan olleen hurskas mies. Hänen määräyksestään vouti piti joka aamu tilan väelle rukoukset, joissa Gammal itsekin oli usein mukana. Vilpilliseksi osoittautuneen työntekijän hän saattoi ripeästi erottaa. Gammal oli usein mukana hengellisissä juhlissa eikä sietänyt tällaisissa juhlapaikoissa mitään "markkinamyyntiä", vaan saattoi sellaista havaitessaan kaataa myyntipöydät.

Härkälän kartanon nykyinen päärakennus on Emil Reinhold Gammalin rakennuttama 
v. 1882. Kuustosen tullessa taloon rengiksi se oli siis aivan uudenkarhea. Wikimedia 
Commons: File:Härkälän kartano. Somero. 1.jpg - Wikimedia Commons

Isännän ja hänen renkinsä hengellinen katsantokanta näyttää käyneen yksiin, ja ehkä sekin vaikutti siihen, että kun Gammal vuonna 1896 osti Sauvosta Paddaisten kartanon muutti sinne myös renki Kuustonen, tosin hieman viiveellä, sillä Kuustonen muutti Sauvoon Someron Härkölästä vasta 9. marraskuuta 1898. Gammalille Sauvoon muutossa oli kyse paluusta, sillä hän oli syntynyt siellä vuonna 1840. Hänen isänsä oli Sauvon entinen kirkkoherra Karl Reinhold Danielsson ja Gammalin muuttaessa takaisin paikkakunnalle oli siellä kirkkoherrana hänen siskonsa Fanny Alexandran mies Arvid Utter, josta olen kirjoittanut oman blogikirjoituksensa. Utter oli evankelisen herätysliikkeen miehiä, ja ilmeisesti tätä hengellisyyttä edusti myös ainakin osa hänen vaimonsa suvusta.

Johan Henrikin (tai Sauvon rippikirjassa Juha Heikin) mukana Sauvoon muuttivat vaimo Justiina sekä pojat Martti Maurits, Juho Henrik sekä Aarne William. Vuonna 1899 Paddaisten isännyys siirtyi Gammalin kuoltua tämän leskelle Ida Gammalille. Kartanon mainitaan kovasti rappeutuneen ja köyhtyneen Gammalien isännyyden alla, mitä varmasti selittää osaltaan isännän menehtyminen. Kuustonen jatkoi kuitenkin talon palveluksessa.

Emil Reinhold Gammalin sammaloitunut hautamuistomerkki seisoo 
Sauvon kirkon hautausmaan pohjoispuolella lähellä kiviaitaa. Vieressä 
hänen siskonsa Fannyn ja lankonsa Arvid Utterin hauta. Kuva itse
otettu.

Sauvossa sananjulistajana

Tältä ajalta viimeistään löytyvät varmat merkit Kuustosen uskonnollisesta harrastuneisuudesta. Hänestä muistokirjoituksen Turussa laatinut Hilma Holmberg on näet viimeistään tällöin oppinut tuntemaan hänet. Kuvauksessa ei ole juurikaan ajallisia kiinnekohtia, ja esimerkiksi Holmbergin kuvaillessa, miten Kuustonen oli havainnut oman vanhurskautensa kelvottomaksi ja kurjaksi rääsypuvuksi, mutta Jumalan sanasta havainnut Golgatalla hänelle valmistetun sellaisen puvun, joka kelpaa Karitsan iankaikkisiin häihin jää epäselväksi ovatko nämä Kuustosen vai Holmbergin sanoja.

Kuitenkin autenttinenkin lausahdus löytyy, nimittäin Holmbergin kysyttyä Kuustoselta hänen autuutensa perustusta hän vastasi tavalla, joka sopii hyvin juuri evankelisen liikkeen katsantokantaan:

"Perttulan kirkonkirjat sen todistaa, että olen autuas Jumalan lapsi Kristuksen kuoleman perustuksella, koska olen kastettu ja vieläpä kasteen kautta oikein haudattu tähän Kristuksen kuoleman ja ylösnousemisen ihanaan voittoon." 

Vakuudeksi Holmberg mainitsee Kuustosen vielä siteeranneen apostoli Paavalia: "Laupeutensa kautta hän meidät autuaiksi teki, uuden syntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta." (Tiit. 3:5).

Vaurautta ei Kuustosen osalle ollut elämässä osunut, ja Holmberg toteaakin, ettei tämän maallinen elämä "juuri kehuttavaa ollut, köyhä kun oli ja suuri oli perhe elätettävänä". Kuitenkin seuraavasta ilmenee, että hän viimeistään Sauvossa on saanut jonkinlaisen aseman hengellisenä puhujana.

Syyskuussa 1907 Suomen kristillisen työväen liiton Tähti -lehdessä näet kirjoitettiin Sauvon kristillisen työväenyhdistyksen kuukausikokouksesta, johon oli osallistunut sateesta huolimatta yli sata henkeä. Sauvon kirkkoherra J. V. Vartiainen oli puhunut kristillisestä työväenaatteesta, mutta hengellisen puheen oli pitänyt "renki Kuustonen", mitä ilmeisimmin juuri tämän kirjoituksen päähenkilö.

Tähän nähden on kiinnostavaa, kuinka Holmberg sanoo Kuustosen saaneen "kokea mitä kristittynä eläminen merkitsee". Holmbergin mukaan tämä oli saanut osakseen paljon vastustusta niin oppineilta kuin oppimattomilta, sekä papeilta että maallikoilta. Tämä viittaisi toisaalta siihen, että Kuustosen julkinen esiintyminen hengellisten asioitten saralla on ollut tuota yksittäistä tilaisuutta laajempaa, toisaalta siihen, että se on herättänyt kielteistä huomiota. Itse asiassa edellä mainitusta Vartiaisesta tiedetään, että hänelle oli Loimaalla pappina ollessaan kehittynyt vahva antipatia evankelisuutta kohtaan. Voi siis olettaa, että hän on saattanut olla Kuustosen kanssa napit vastakkain. Silti he näköjään saattoivat myös sopia samaan tilaisuuteen puhumaan, vaikka mielenkiintoisesti kirkkoherralle tuossa edellä mainitussa tapauksessa jäi esitelmöinti, Kuustoselle julistus.

Kuoleman rajan takaakin sananjulistusta tukemassa

Kuollessaan oli Kuustonen palvellut isäntäväkeään 27 vuotta. Hän kuoli 8. tammikuuta 1910. Uusi Aura -lehdessä todettiin vainajan olleen Sauvossa yleisesti tunnettu raamatullisesta tiedostaan ja uskonnollisesta mielestään. Holmbergin mukaan Kuustonen nukkui kuolonuneen "autuaallinen hymy huulilla, herätäksensä vanhurskasten ylösnousemisen ihanana aamuna."

Kun Rosenlewien suku v. 1912 osti Paddaisten kartanon sanotaan sen päärakennuksen olleen 
masentavassa kunnossa päärakennuksen hirsikehikkoa peittävän laudoituksen ollessa monesta kohtaa rikki tai puuttuessa kokonaan, pärekaton ollessa huonokuntoinen ja seinäpintojen maalinkin ollessa rapistunut. Tässä Signe Branderin v. 1911 ottamassa kuvassa tilanne ei näytä aivan niin pahalta. 
Signe Brander 1911, Museoviraston Historian kuvakokoelma: Paddaisten kartano Sauvossa | Museovirasto | Finna.fi

Johan Henrik Kuustosen hautajaisia vietettiin 23. tammikuuta 1910. Hautaan siunauksen toimitti kirkkoherra Vartiainen. Samassa yhteydessä piti haudalla puheen viilari Evankeliumiyhdistyksen kolportööri Iivari Eskola, joka puhui Roomalaiskirjeen 6. luvun 23 jakeen pohjalta: "Sillä kuolema on synnin palkka, mutta ijankaikkinen elämä on Jumalan lahja Jesuksessa Kristuksessa meidän Herrassamme." Lehtikirjoituksen mukaan hän puhui sen perusteella "mieltäylentäviä sanoja kalmiston rauhaan lasketun muistoksi". Holmbergin mukaan Eskola oli lausunut "mieleen painuvia sanoja syntiinlankeemuksen hirveistä seurauksista", mutta oli myös lohduttanut läsnäolleita "sillä ihanalla totuudella, että ne, jotka täältä lähtevät kuten vainaja, Karitsa turvanaan eivät ole kuolleet, vaan ovat menneet kuolemasta elämään ja niin saavat ijankaikkisesti elää."

Hautajaisissa pidettiin useita puheita, ja tällaisten puheiden jatkuvuuskin päätettiin varmistaa. Hautajaisissa näet perustettiin J. H. Kuustosen rahasto, josta oli tarkoitus kustantaa Evankeliumiyhdistyksen puhujien matkarahat. En tiedä, kuinka pitkäikäinen rahastosta tuli, varsinkin kun evankelisuus osittain kirkkoherra Vartiaisen myötävaikutuksella pikku hiljaa hiipui Sauvossa, mutta ainakin 3. heinäkuuta 1910 Evankeliumiyhdistyksen pastori Werneri Niinivaara vieraili puhumassa Sauvossa ja juurikin Paddaisissa.

"Vanhurskaan muisto pysyy iäti"

Näin usein sanotaan, mutta pitääkö se paikkansa? Kuustosen edustama evankelisuus sekä kristillinen työväenliike hiipuivat Sauvosta, eikä hänen muistorahastostaankaan tainnut jäädä edes muistoa. Kuka jyvärenki Kuustosta muistaa?

Kristillisen katsantokannan mukaan hänet muistaa tietysti Jumala, mutta näkisin hänen muistamisellaan olevan syytä muillekin. Hän on eräs esimerkki heistä, jotka ilman koulutusta ja vaatimattomasta yhteiskunnallisesta asemasta käsin toimivat sananjulistajina ja levittivät oikeaksi kokemaansa sanomaa eteenpäin. 

Itse asiassa Kuustonen on tässä evankelisen liikkeen osalta paikallisesti osa kiehtovaa ketjua, jonka juuri oivalsin. Sauvossa toimi ensin kappalaisena 1869-1879 ja sitten kirkkoherrana 1885-1888 omana aikanaan arvostettu evankelinen sananjulistaja Hegesippus Hippolytus Hjerpe (jonka olen esitellyt täällä: Kirkkohistorian kahinaa: Hegesippus Hippolytus Hjerpe, Perttelin profeetta, joka sai kuolla Sauvossa ), sitten vuodet 1890-1898 jo aiemmin mainitsemani evankelinen kirkkoherra Utter. Tämän jälkeen Sauvoon tuli evankelisuuteen nurjasti suhtautunut kirkkoherra Vartiainen.

Kuitenkin juuri Utterin kuolinvuonna Kuustonen muutti paikkakunnalle, ikään kuin ottamaan vastaan soihdun eteenpäin kannettavaksi. Itse asiassa Utter kuoli lokakuussa, Kuustonen muutti Sauvoon marraskuussa 1898. Ja kun Kuustonen kuoli 1910, niin saman vuoden lopussa valittiin Sauvoon kiertokoulunopettajaksi evankelinen Saara Patjas (jonka olen esitellyt täällä: Kirkkohistorian kahinaa: Sauvon ja Perniön evankelinen opettajatar Saara Patjas ), joka toimi aktiivisesti paikkakunnan hengellisessä elämässä ja tuli näkemyseroista huolimatta kohtuullisesti toimeen kirkkoherra Vartiaisenkin kanssa. Hänen muutettuaan Perniöön 1920 en tiedä, tuliko soihdulle uutta kantajaa, ehkä sellainen vielä löytyy.

Edellä kuvattu joka tapauksessa osoittaa, että hengellisten liikkeittemme historia ei aina tai useinkaan ole suurmies tai -naishistoriaa, vaan monesti vähässä uskollisten työskentelyä omalla paikallaan. Tämän vuoksi halusin kertoa teille sen vähän, mitä Johan Henrik Kuustosesta löysin. Hänenkin tarinansa ansaitsee tulla muistetuksi.

Lähteet

Evankeliumi-, Jaappanilähetys- ja Nuorisoliitto-juhlia. Sanansaattaja 9/1910, 2.5.1910. Verkkoversio: 02.05.1910 Sanansaattaja no 9 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Haudan lepoon. Uusi Aura 21 A/1910, 27.1.1910. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/803448?page=5

Hilma Holmberg: Muistosanoja. Sanansaattaja 5/1910, 1.3.1910. Verkkoversio: 01.03.1910 Sanansaattaja no 5 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Härkölän Gammalista. Forssan Lehti 94 C/1921, 6.12.1921. Verkkoversio: 06.12.1921 Forssan Lehti no 94 C - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Lauri Koskenniemi: Maallikkosaarna - Evankelisen liikkeen voima.2008.

Hannu Kujanen: Sauvon historia II. 1996.

Kuukausikokoustaan piti Sauwon yhdistys wiime sunnuntaina. Tähti 36/1907, 6.9.1907. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/721091?page=2

Sauvo, rippikirja 1891-1901. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=21285&pnum=320

Sauvo, rippikirja 1901-1910. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=21286&pnum=377

Somero, muuttaneet 1892-1910. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17568&pnum=49

Somero, rippikirja 1871-1880. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=45429&pnum=306 ja muita sivuja samasta kirjasta.

Somero, rippikirja 1881-1890. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=45432&pnum=145 ja muita sivuja samasta kirjasta.

Somero, rippikirja 1890-1899. Verkkoversio: SSHY - Kuvatietokanta - Somero

Ypäjä, rippikirja 1841-1848. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=43218&pnum=9

Ypäjä, rippikirja 1849-1855. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=43452&pnum=10

Ypäjä, rippikirja 1870-1879. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=43455&pnum=9

Ypäjä, syntyneet 1838-1862. Verkkoversio: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=43464&pnum=31