Paimiolaisen pappisdynastian päihittäjä

NILS KRISTIAN SANMARK (1769-1839)

Kirjoittanut: Ossi Tammisto

Kävinpä männä viikolla Paimion hautuumaalla. Siellä silmiin osui useampikin hautamuistomerkki, joista nyt kerron teille tämän tarinan. Sen näet pystytti vainajan jälkipolvi kauan hänen kuolemansa jälkeen, 1900-luvun alkupuoliskolla. Niinpä syntyi halu selvittää kenen muistoa oli näin kauniisti kunnioitettu.

Kuvassa Sanmarkin hautamuistomerkki 
Paimion kirkkomaalla. Pahoittelen tekstin 
heikkoa erottuvuutta. Kuva itse otettu.

Nils Kristian Sanmark, tai hautakivessään Niilo Risto, syntyi 31.3.1769 Tyrväällä isänään kruununvouti Johan Sanmark. Sanmarkkista tuli ylioppilas 1787, maisteri 1792 ja pappi 1794. Ensin hän toimi Lempäälän kappalaisen apulaisena.

V. 1799 hän osallistui voittoisasti Paimion pitäjänapulaisen vaaliin. Siinä hän astui pahasti paimiolaislähtöisen Sevoniuksen suvun varpaille, nämä kun olivat pitäneet virkaa hallussaan yli 70 vuotta. Nytkin olisi ollut ehdolla edesmenneen kappalaisen Benjami Sevoniuksen vävy Erik Dammert. Tämä valittikin vaalista väittäen hoovioikeuden advokaatin, nimismiehen, Räpälän herran ja Dammertin langon eli Anders Lövenmarckin kiihottaneen kirkossa väkeä Sanmarkin puolelle. Hienot sukulaissuhteet, eikö?

Tuomiokapituli hylkäsi valituksen Lövenmarckin selityksen ja vaalin toimittaneen Sauvon kirkkoherran Johan Tolpon lausunnon perusteella, eikä kuninkaalle valittaminenkaan auttanut. Sanmark mainitaan hartaaksi, ahkeraksi ja pystyväksi papiksi. Dammert sai kuitenkin lopulta haluamansa viran, mutta sen väylänä oli uusi nöyryytys Sevoniuksen suvulle.

Tämän Paimion kirkon sananpalvelijan 
paikoista Sanmark kilvoitteli Sevoniusten 
kanssa. Sanmarkin hauta löytyy vasemmasta 
kulmasta. Kuva itse otettu.

1816 kuoli näet kappalainen Karl Gustaf Sevonius. Tämä oli pedannut pojastaan Karl Benjaminista itselleen seuraajaa hankkimalla hänet apulaisekseen. Paikkaa hakivat sitten pojan lisäksi Dammert eli edesmenneen kappalaisen lanko sekä Sanmark. Hakijoita oli yhteensä 14, ja tuomiokapituli asetti heistä 1817 ehdolle Sanmarkin, Pohjan kappalaisen Gustaf Bergströmin ja Lempäälän kappalaisen Gustaf Törnkvistin.

Luonnollisesti sekä Sevonius että Dammert valittivat, samoin tilallinen Juho Jaakonpoika omasta ja pitäjäläisten puolesta. Valitukset hylättiin huhtikuussa 1818 ja Sauvon kappalaisen Abraham Wesselin valvomassa vaalissa Sanmark keräsi potin ainoana paimiolaisehdokkaana. Näin Sevoniusten valta päättyi tuossakin virassa. Karl Benjam Sevonius sai lohdun vasta 1843, mutta sitäkin suuremman päästessään Paimion kirkkoherraksi.

Sanmark sai kappalaisena itselleen myös varapastorin arvonimen. Tarkkana ja säntillisenä hän hoiti usein myös kirkkoherran tehtäviä. Kuollessaan 3.6.1839 häneltä jäi leski, Loviisassa 1778 syntynyt Kristina Gustava Helleday, jonka kanssa hän oli avioitunut 1801. Kristina kuoli Paimiossa, Vistan Tillillä v. 1853.

Enempää en tällä erää saanut Sanmarkista kaivettua. Hän oli kuitenkin ilmeisen pystyvä ja pidetty työssään päihittäessään kahdesti vanhan paikallisen pappissuvun. Kyse ei liene ollut vastaehdokkaiden surkeudesta, sillä nämäkin saivat myöhemmin virat. Sanmark oli selvästi mies paikallaan ja onkin kaunista, että hänen jälkeläisensä ovat muistaneet häntä komealla muistokivellä. Pysähdy sinäkin sen luo, jos Paimion kirkkomaalla tallustat.

Lähde:
Juho Päiwiö: Paimion vaiheita (1940)

Sanmarkin muistomerkki on ammoisen kirkkoherra Fonseliuksen haudan vieressä. 
Ehkä kerron joskus hänenkin tarinansa?
Kuva itse otettu.