Kirjoitin hiljakkoin isostavihasta ja sen vaikutuksista Paimiossa seurakunnallisiin asioihin painottaen. Nyt aion tehdä saman Sauvon osalta, mutta tässä on mausteena mukana hieman enemmän myös muuta, sillä esimerkiksi kuuluisan sissisotilaan Tapani Löfvingin kohtalot risteävät siinä määrin Sauvoa ja jopa sen papistoa. Toivottavasti kestätte tämän ja nautitte tarinasta.
Sodan jyly saavuttaa Sauvon
Suuri Pohjan sota oli vuonna 1713 muuttunut Ruotsin kannalta dramaattisesti. Alku oli ollut kylläkin lupaava, kun sota vuonna 1700 oli alkanut ja Narvassa 20.11.1700 oli saavutettu venäläisistä komea voitto. Tosin sekin oli ollut kohtalokas ainakin yhdelle sauvolaiselle, kun kuninkaan henkivartiostoon kuulunut drabantti Bengt Johan Horn, muun muassa Sauvon Liesniemen haltija, haavoittui kuolettavasti. Sai hän tosin sen kunniaksi komean hautajaisvaakunan Sauvon kirkkoon. Noista hautajaisvaakunoista on Sauvon kirkko nykyäänkin tunnettu, niitä kun on aika liuta yhäkin jäljellä. Nyt oli tuo voittoisa mittelö kuitenkin kuin muisto vain, kun venäläisjoukot lähestyivät länttä.
 |
| Venäläiset laskevat Narvassa lippunsa Ruotsin Kaarle XII:sta edessä. Narva oli Kaarlen kunnian kenttä, mutta sauvolaiselle Bengt Johan Hornille se tiesi matkaa kotikirkon huomaan oman vaakunan alle. Wikimedia Commons. |
Ei ole tarkkaa tietoa siitä, milloin ensimmäiset venäläisjoukot saapuivat Sauvon kamaralle, mutta koska Turku joutui venäläisten haltuun elokuun lopussa olivat he varmaan pian Sauvossakin ruuanhakumatkoilla. Väkivaltaakin nähtiin, sillä esimerkiksi Kurksalon rälssilampuoti Johan Simonssonin mainitaan tulleen piiskatuksi hengiltä.
Vähitellen olot Sauvossa kuitenkin rauhoittuivat, oltiinhan lähellä miehityshallinnon päämajaa Turussa. Taakkaa paikallisväestölle toi kuitenkin esimerkiksi läheltä kulkenut kaleerireitti, sillä Sauvon etelärannan kylät oli velvoitettu majoittamaan ja muonittamaan kaleerien miehistöä. Niinpä esimerkiksi yksi harvoista paikkakunnalle jääneistä aatelisista, Strömsbölessä asunut kersantti Petter Branderin leski Margareta Lindelöf köyhtyi rutiköyhäksi tämän velvoitteen vuoksi.
Kirkkoherra karkuun, varamies maallisen vallan käyttäjäksi
Kuten äsken viitattiin oli paikkakunnan säätyläistö pääosin paennut Ruotsiin. Niin oli tehnyt vuonna 1713 myös Sauvon kirkkoherra Johannes Gezelius nuorin (1686-1733). Hän oli astunut virkaaan vuoden 1711 lopussa isänsä Turun piispa Johannes Gezelius nuoremman seuraajaksi, joka oli antanut tämän palkkapitäjänsä pojalleen helpottaakseen tämän mahdollisuuksia raamattuteoksen, joka oli isän, pojan ja isoisän valtava yhteishanke, toimittamisessa. Isä-Gezeliuksella on muuten ollut todella suuri vaikutus Sauvon kirkon nykyiseen sisustukseen, mutta siitä ehkä joskus toiste.
Varsinaisesti Gezelius nuorin oli Turun akatemian ylimääräinen teologian professori. Ehkä hän jonkun kerran ehti Sauvossakin piipahtaa ennen pakoaan, ja aikanaan hänen poikansa oli siellä Karunan kartanon isäntänä, joka jätti jälkensä historiaan vuosia kestäneellä kiistalla Karunan kappalaisen nimitysoikeudesta: https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/09/naimakauppoja-ja-kiistaa-papin.html . Hänet itsensä nimitettiin pian sodan jälkeen Porvoon piispaksi, ja niinpä sodanjälkeinen jälleenrakennus jäi hänen seuraajansa huoleksi.
 |
| Johannes Gezelius nuorin (1686-1733) ehti olla Sauvon kirkkoherrana vain pari vuotta ennen kuin lähti sotapakolaiseksi. Sodan jälkeen tie vei isän tavoin piispaksi, ei tosin Turkuun vaan Porvooseen. Wikimedia Commons. |
Papeitta ei Sauvo kuitenkaan isonvihan ajaksi jäänyt. Porissa syntynyt Johannes Johannis Bergbom (1677-1632) oli toimittuaan ensin Porissa kirkkoherran apulaisena tullut vaimonsa serkun Johannes Gezelius nuorimman seurakuntaan kirkkoherran apulaiseksi vuonna 1712. Yhteistyö sukulaismiehen kanssa jäi kuitenkin lyhyeen, kun Gezelius poistui seuraavana vuonna meren yli. Niinpä Bergbom toimi virkaatekevänä kirkkoherrana ja yritti yhdessä muun papiston kanssa pitää pakkaa kasassa. Hän joutui papillisen työnsä ohessa toimimaan myös tuomarin tehtävissä, virkamiehistä kun oli pulaa ja Kirkonkylän Tingbergissä asunut nimismies Anders Bergman oli viime tipassa paennut Kaarinan Vaarniemessä olleella ruotsalaisella kaleerilla.1718 Bergbomista tuli Korppoon vt. kirkkoherra ja kappalainen, jolloin hän poistui Sauvosta jättäen seurakunnan hoitamisen kappalainen Levanukselle, Karunan kappalainen Thorwöstille ja pitäjänapulainen Carpaeukselle.
 |
| Sauvon Kirkonkylän seutuja 1800-luvulta Senaatin kartastosta. Kartalla näkyvät tekstissä mainittu Kirkonkylä (kirkko merkitty ristillä), Lautkangar (Lautkankare), Kavaldo (Kavalo),Haarakallio, Hallela, jossa oli niin Löfvingin kuin kappalainen Levanuksen virkatalo, sekä Härmälä, jossa asui kiinnostava suomalais-venäläinen pariskunta. Wikimedia Commons. |
Oman kylän poika Andreas Levanus ja sissipäällikkö
Kappalainen Andreas Levanus (1689-1727) oli puolestaan syntyperäinen sauvolainen, sillä hänen isänsä Johannes oli hänen edeltäjänsä kappalaisena ja tämän isä oli puolestaan ollut rälssilampuoti Michel Bertilsson Kihtilän (Kittsböle) kylästä. Huvittava yksityiskohta on, että Turun akatemian konsistorin pöytäkirja kertoo Andreas Levanuksen pihistäneen opiskelijatoverinsa piipun 1709. Tupakkamiehen näpistys ei estänyt kuitenkaan paimenvirkaan pääsyä, kaipa se jotenkin selviteltiin, sillä 1710 hänet vihittiin papiksi ja kirkkoherran apulaiseksi Sauvoon, missä hän sitten 1712 seurasi isäänsä kappalaisena.
Pian tämän ylenemisen jälkeen koittikin sitten isonvihan miehitysaika, mutta Levanus jäi Sauvoon. Ehkä hän ei edes voinut lähteä, mutta myös kotiseuturakkaus saattoi vaikuttaa. Kuten edellä todettu papisto joutui työskentelemään myös miehityshallinnon palveluksessa. Osa teki tämän auliisti ilmiantaen Ruotsille lojaaleja sissejä. Nämä sissit tosin saattoivat saada vihamielisyyttä kansankin parissa, sillä miehittäjä kosti kansalle sissien teot. Levanus näyttää kuitenkin rohjenneen veljeillä myös vastarintaa jatkaneiden kanssa, mistä kertoo hänen kohtaamisensa sisseistä ehkä kuuluisimman, Tapani Löfvingin kanssa. Suotakoon siis pieni sekulaari syrjähyppy Löfvingin pariin ja hänen vaiheisiinsa tällä seudulla.
Tapani (Stefan) Löfving) (1689-1777) oli Narvassa suomalaisille vanhemmille syntynyt, Narvassa ja Käkisalmessa lapsuutensa viettänyt ja sieltä kirjuriksi Viipuriin 1703 muuttanut mies, joka erinäisten vaiheiden kautta päätyi 1711 liittymään Ruotsin armeijaan, omaten jo ennestään taistelukokemusta. Isonvihan alettua hän harjoitti aktiivista sissi- ja vakoilutoimintaa Ruotsin hyväksi. Hänen suuri maineensa perustuu osin siihen, että hän piti toimistaan päiväkirjaa, joka on säilynyt. Vaikka hän saattaa paikoin liioitella saavutuksiaan on päiväkirja kuitenkin hyvin kiinnostava lähde tuosta ajasta ja hänen elämästään.
Löfvingillä oli itäisestä taustastaan huolimatta side myös Sauvoon, sillä hänellä oli sotilasarvonsa myötä puustelli eli virkatila Sauvon Hallelassa, joka sijaitsee Sauvonjoen rantamilla lähellä Sauvon Kirkonkylää. Hallelan Alistalo oli katselmuskirjurin puustelli, ja siinä virassa Löfving ensimmäiseksi armeijassa toimi, joten kyse lienee siitä.
Samassa kylässä oleva Ylitalo oli puolestaan Sauvon kappalaisen virkatalo ja siis Andreas Levanuksen koti, jonka jo hänen isänsä ja edeltäjänsä kappalaisena, Johan Levanus, oli saanut virkataloksi. Näin Levanus ja Löfving luultavasti tapasivat toisensa esimerkiksi silloin, kun Löfving vuonna 1713 oleskeli ensin kolme-neljä päivää Hallelassa ja meni sitten Loimaalle hankkimaan eläimiä puustelliinsa saaden muutamia lampaita ja kaksi hevosta vanhoilla satuloilla, minkä lisäksi puustellille vietäväksi tarttui liuta 3-6 paunan kranaatteja.
Tämän jälkeen Löfving teki retken Huittisiin, minkä jälkeen tilanne miehitetyssä maassa alkoi käydä levottomaksi. Sen näki myös Peimarin seudulla, kun Paimiossa talonpojat olivat kokoontuneet vangitakseen Löfvingin ja tämän seuralaiset luovuttaakseen nämä venäläisille. Löfving ei ollut kuitenkaan mikään eilisen teeren poika, vaan sai rohkealla esiintymisellään paimiolaiset luopumaan aikeistaan. Niinpä matka jatkui Sauvoon Hallelan puustellille, sieltä taas Karunan kappelille ja Kråkelan kylään, mikä lienee sama kuin Karunan Kråknäs, myöhemmin Krookana tai Syvälahtena tunnettu. Ruotsalaista sotaväkeä suojelevia uhattiin talojen polttamisella ja Siperiaan viemisellä, mutta Löfving pakeni Paraisille vain kaksi yötä vanhan jään yli, yhden rahapussin pudotessa matkalla syvyyksiin.
 |
| Kråknäs oli yksi Löfvingin etapeista, tässä Senaatin kartaston mukaisesti kuvattuna. Wikimedia Commons. |
Löfving Levanuksen kestitettävänä
Seuraavan kerran Löfving saapui Sauvoon 28. elokuuta 1715. Päiväkirja mainitsee näet hänen tulleen Knutnäsiin, joka on Sauvon Karunassa sijaitsevan Nuuttiniemen ruotsinkielinen nimi. Hieman epäselvästi päiväkirja sanoo ensin hänen tulleen 30. päivä Koppholmiin eli Karunan Kupiluodon saarelle, mutta sitten hän kirjoittaa lähteneensä 31. päivä illalla veneellä Knutnäsistä Koppholmiin, jonne hän ja toverinsa jäivät yöksi. Kuitenkin puolenyön jälkeen he suuntasivat Sauvoon. Vihollismaaperällä piti ilmeisesti olla alati liikkeessä, ja liikkua silloin kun ei ollut katsojia.
Määränpää oli kuitenkin tuttuakin tutumpi, sillä Löfving kertoo, kuinka "maisteri Anders Levanius meitä niin kovin lämpimästi kestitsi". Oli siis menty tuttuun Hallelaan, kappalainen Levanuksen vieraiksi. Siellä oltiin 2. syyskuuta asti. Levanus otti tässä suuren riskin, sillä vaikka jossain muualla Löfving saattoi esiintyä väärällä nimellä ja valepuvussa tunnisti vanha naapuri tietysti hänet. Levanus vaikuttaakin olleen lojalisti, uskollinen Ruotsin kruunulle, ja ehkä muutenkin hyvissä väleissä Löfvingin kanssa. 2. syyskuuta illalla Löfving sitten marssi Sauvon kirkon ohitse yöpyen kuitenkin kylässä nimeltä Lautkangar, nykyinen Lautkankare, poistuen Sauvosta vasta 4. syyskuuta 1715.
 |
| Näillä vesillä toikkaroi myös Tapani Löfving. Kartalla muun muassa Koppholmin (Kupiluodon) iso saari, lahden pohjukassa oleva Knutnäs (Nuuttiniemi) ja alimman, Sauvon/Karunan ja Kemiön välisen vesistön pohjoisrannalla Strömsböle, jonka emännän ohiseilaavat venäläiskaleerit veivät vararikkoon. Wikimedia Commons. |
Sauvon Karuna tuli vielä myöhemminkin mainituksi Löfvingin päiväkirjassa, sillä toukokuussa 1719 Löfvingin purjehtiessa pitkin Saaristomerta kertoo hän, että hänen luokseen saapui "Karunan kappelista, Hintsholmista" talollisen poika kertomaan, miten venäläiset aikoivat ottaa kaksi miestä joka manttaalista laivastoonsa Ruotsiin hyökkäystä varten. Jo ennen mainitun ohella tämä kertoo siitä, että Löfvingillä oli Sauvossa ja Karunassa luottoväkeä enemmänkin.
Tätä kohtaa on muuten Matti Ruohonen omassa Löfvingin sauvolaisia ja karunalaisia vaiheita koskevassa kirjoituksessaan pitänyt merkkinä siitä, ettei Löfving tuntenut kovin hyvin seudun maantiedettä sijoittaessaan kappelin Hintsholmiin eli nykyiseen Hintsholman saareen, mutta olen tästä eri mieltä. Karuna muodosti 1600-luvun jälkipuoliskolta lähtien Sauvon kappeliseurakunnan, joten vaikka nimi Karuna oli sitä ennen viitannut vain Karunan kartanon maihin tarkoitti Karunan kappelista puhuminen tässä mitä luultavimmin koko Karunan kappeliseurakuntaa, johon Hintsholmakin kuului. Näin oletan nimien käytön sekavuudesta huolimatta.
Mites ne muut papit?
Tuohon aikaan oli Karunan kappalaisena Johannes Hermanni Thorwöst (1676-1721). Hän oli syntyisin Turusta ja oli ollut Jomalassa kirkkoherran apulaisena vuodet 1708-1710 ja tullut sitten 1711 Karunan kappalaisen Jakob Forsteruksen apulaiseksi, jolla jostain syystä on itsepäisen ja hankalan miehen jälkimaine. Forsteruksen kuoltua 1712 Thorwöst tuli hänen seuraajakseen ja pysyi Karunassa ja työssään koko isonvihan ajan. Ehkä hänkin kohtasi Löfvingin tämän Karunan-käynneillä, tosin Löfving ei häntä mainitse, toisin kuin Levanuksen.
 |
| Kun nyt karttojen makuun päästiin, niin tässä vielä kartta, jonka suurin saari on Karunan kappeliseurakunnan Hindsholm (Hintsholma), josta eräs rohkea talollisen poika lähti veneineen viemään tietoja Löfvingille. Wikimedia Commons. |
Pitäjänapulainen Henricus Nicolai Carpaeus (n. 1663-1731) oli kotoisin Turusta ja syyllistyi opiskeluaikanaan konsistorin pöytäkirjojen mukaan toistuvasti vallattomuuksiin. Kuitenkin tämä hulivilimme vihittiin 1695 Piikkiön kirkkoherran apulaiseksi ja toimi vuodesta 1696 siellä pitäjänapulaisena, kunnes 1699 siirtyi Sauvon pitäjänapulaiseksi ja sai virkatalonsa Mäkipäästä. Siellä hän pysyi koko isonvihan ajan. Perhe ainakin nautti luottamusta, tai ainakin Carpaeuksen poika Daniel.
Miehityksen aikana oli näet Abraham Salmberg ryhtynyt hoitamaan nimismiehen tehtäviä yhteistyössä venäläisten kanssa. Sauvolaiset olivat olleet tyytymättömiä tämän omavaltaisuuksiin ja erottivat tämän heti venäläisten poistuttua valiten tilalle Daniel Carpaeuksen, joka alkoi pitää nimismiehentaloa Kavalon rusthollissa.
Miehitys jätti jälkensä ja jälkeensä monella tapaa
Sauvossa oli ollut toisiin alueihin verrattuna kohtuullisen rauhallista, väkivallanteot olivat satunnaisia. Pakko-ottoja Venäjän sotaväkeen kuitenkin tapahtui, ja verot oli peritty kaikella tarkkuudella ja ankaruudella miehitysmaalta, olipa tehty niin, että jos jossain ei kerta kaikkiaan ollut mistä maksaa oli toisista taloista peritty näittenkin verot. Niitten korvaamisesta sitten saatiinkin rauhan tultua tapella talojen kesken. Näistä ei kuitenkaan tällä erää enempää, asiaa kuitenkaan väheksymättä.
Kuitenkaan venäläiset eivät pelkästään vieneet väestöä Sauvosta, vaan myös lisäsivät sitä. Enkä tällä nyt tarkoita pelkästään jälkeen jätettyjä lehtolapsia, kuten kävi Haverkallion (Haarakallio) aatelisneito Anna Catharina Blåfieldille, jonka kihlaama venäläisluutnantti jätti hänet yksin lapsen kanssa. Ei, tämä tapaus on jotensakin sympaattisempi.
 |
| Tästä vinkkelistä myös Löfving katseli Sauvon jo tuolloin ikivanhaa kirkkoa kävellessään eräänä yönä 1715 kohti Lautkankaretta. Myöhemmin erästä venäläistä Timoteusta toivottiin kovasti kunnon luterilaiseksi ja siten samalla tässä Herran huoneessa kävijäksi. Wikimedia Commons. |
Ainakin yksi venäläissotilas oli nimittäin halunnut ja onnistunut jäämään paikkakunnalle. Timoteus Terentejevits oli avioitunut Maria Mattsdotterin kanssa, joka oli ratsumiehen leski Sauvon Härmälästä. Timoteuksella oli kuitenkin sopeutumisvaikeuksia, sillä vielä vuonna 1724 oikeudessa käsiteltiin sitä, kuinka Timoteus ei osannut tehdä työtä "paikkakunnan tavan mukaan". Hänen vaimonsa Maria kuitenkin aneli, ettei hänen Timoteukseensa suhtauduttaisi kuin irtolaiseen, vaan että hänen annettaisiin olla rauhassa, jotta Timoteus ja Maria voisivat yhdessä pitää huolta lapsistaan.
Liekö kyse ollut kieli- vai muista vaikeuksista, mutta lautakunta totesi, ettei Timoteus kykene ollenkaan rengin töihin. Kuitenkin hänen todettiin olevan muuten siivo ja mukava mies, josta ei ollut kenellekään mitään haittaa. Niinpä oikeus katsoi kohtuulliseksi, että Timoteus sai jäädä Mariansa luokse. Marian käskettiin kuitenkin ahkerasti opettamaan miestään lukemaan, minkä lisäksi tälle oli opetettava luterilaista oppia. Näillä ehdoilla sai venäläis-sauvolainen rakkaustarina jatkua.
Summa summarum
Sauvo siis selvisi isostavihasta kohtuullisen helpolla, vaikka se aiheutti myös täällä köyhyyttä ja väen viemistä Venäjälle, kuitenkin vähemmän kuolemia kuin joillain muilla paikkakunnilla. Tämä ei kuitenkaan näytä johtuneen ainakaan mistään erityisen suuresta nöyristelylinjasta miehittäjiä kohtaan, sillä jonkinnäköisestä vastarintahengestä kielii se, että Löfvingillä oli täällä useampi talo, joihin hän uskalsi tulla ja majoittua sekä nauttia kestitystä, ihan kappalaisen taloa myöten.
Jotain ainakin viimeiseksi paikkakunnalla olleiden miehitysjoukkojen tai ainakin yhden heistä siivoudesta kertoo myös Timoteuksen tarina. Tuskin ainakaan hän on voinut ottaa osaa mihinkään väkivaltaisuuksiin tai riistämisiin, muuten on vaikea ajatella miten hän saattoi jäädä paikkakkunnalle ja olla siivon ja mukavan miehen vaiheessa. Mahtoikohan Maria opettaa hänestä lukutaitoisen ja kunnon luterilaisen, ja virtaakohan yhä joidenkin sauvolaisten suonissa tämän Sauvoon, tai ainakin sauvolaiseen Mariaan rakastuneen miehittäjän veri? Eipä sitä tarvitsisi ainakaan hävetä, sillä mielestäni on kiehtovaa, miten Sauvossa, jossa ainakin osa teki koko ajan yhteistyötä ruotsalaismielisen vastarintaliikkeen kanssa osattiin nähdä tuo yksittäinen miehitysjoukkojen entinen jäsen yksilönä, ei vain yhtenä vihollisista.
Lähteet:
Alifrosti, Kari & Luoto, Jukka: Sauvon historia I. 1990.
Juvelius, Einar W.: Suomen kansan aikakirjat IV. 1680-1721. 1930.
Nyberg, Folke (toim.): Tapani Löfvingin päiväkirja 1689-1720. 2001.
Ruohonen, Matti: Sissipäällikkö Tapani Löfving ja Karuna. Lehdessä Karunan kynttilä 2016. Lehden verkkoversio, kirjoitus sivuilla 7-8: https://www.karuna.fi/uploads/4/9/3/5/49352121/kk2016_small.pdf
Väänänen, Kyösti: Johannes Johannis Bergbom. Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721 -verkkojulkaisu. Studia Biographica 9. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011– (viitattu 10.9.2021). Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe201101191118; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-thp-000213
Väänänen, Kyösti: Henricus Nicolai Carpaeus. Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721 -verkkojulkaisu. Studia Biographica 9. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011– (viitattu 10.9.2021). Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe201101191118; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-thp-000400
Väänänen, Kyösti: Johannes Johannis Gezelius. Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721 -verkkojulkaisu. Studia Biographica 9. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011– (viitattu 10.9.2021). Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe201101191118; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-thp-000800
Väänänen, Kyösti: Andreas Johannis Levanus. Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721 -verkkojulkaisu. Studia Biographica 9. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011– (viitattu 10.9.2021). Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe201101191118; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-thp-001439
Väänänen, Kyösti: Johannes Hermanni Thorwöst. Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721 -verkkojulkaisu. Studia Biographica 9. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011– (viitattu 10.9.2021). Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe201101191118; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-thp-002520
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti