"Jeesuksen luo" - Sauvon kappalainen Torsten Leonard Salminen (1891-1933)

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

 TORSTEN LEONARD SALMINEN (1891-1933)

Seuraavaksi esitelty pappismies ei kuulu kirkkohistoriamme tunnetuimpiin. Työuransa hän teki pääasiassa Vesilahdella ja Sauvossa ja päätti päivänsä hieman yli 40-vuotiaana Sauvon kappalaisena. Kuitenkin hän nautti omana aikanaan ilmeistä suosiota ja arvostusta, mikä näkyi myös hänen massiivisiksi muodostuneista hautajaisistaan. Ennen kaikkea hän oli mies, jolla oli vahva kutsumustietoisuus, minkä lisäksi blogistin kotiseuturakkaus kiinnitti huomioni häneen. Siksipä hän on mielestäni tämän tarinan arvoinen.

Tämän kirjoituksen päähenkilö Torsten Leonard 
Salminen oli mies, jolla oli missio, ja sitä toteuttaakseen 
hän eli. Elämän kevät 5/1933.

Vesilahdella sodan uhreja lohduttamassa

Torsten Leonard Salminen syntyi Somerolla 26. kesäkuuta 1891. Hän opiskeli Forssan yhteiskoulussa ja sai vuonna 1919 saarnata sen 20-vuotisjuhlassa. Vuonna 1911 hänestä tuli ylioppilas ja 1916 hänet vihittiin papiksi. Pastoraalitutkintonsa hän suoritti 1919. Vuosina 1917-1920 hän toimi Vesilahdella ylimääräisenä pappina tehden niin kirkkoherran apulaisen kuin v.t. kappalaisen työtehtäviä, välillä hän oli Jokioisten v.t. kirkkoherranakin. Vaikka aika Vesilahdella jäikin lyhyeksi jäi se kuitenkin sikäläisten mieleen, sillä kun häntä saatettiin aikanaan vuonna 1933 haudan lepoon laskettiin arkulle myös Vesilahden seurakunnan seppel. Sen yhteydessä muisteltiin, kuinka vuonna 1918 monien vesilahtelaisten kodit savusivat raunioina johtuen sisällissodan taisteluista. Vielä noin 35 vuotta myöhemmin muisteltiin sitä, miten Salminen oli tullut kotinsa menettäneiden seurakuntalaisten tilapäisiin savupirtteihin rukoilemaan yhdessä näiden kanssa ja lohduttaen heitä uudella, paremmalla kodilla Jumalan luona.

Juoksuhautoja ja raunioita Narvan kylästä Vesilahdelta.
Näillä seuduin Salminen lohdutti heitä, jotka olivat sisällissodan 
kuohuissa menettäneet kotinsa. Wikimedia Commons.

Vuonna 1919 Salmisesta yrittivät jotkut saada Vesilahdelle vakinaista kappalaistakin, sillä hänen sanottiin "vaatimattomalla ja herttaisella käytöksellään kuin myös sydämiä lämmittävillä saarnoillaan" voittaneen seurakuntalaisten myötätunnon. Hän ei kuitenkaan saanut virallista vaalisijaa eikä onnistunut saamaan neljättä eli ylimääräistä vaalisijaa, vaikka saikin yli 2800 ääntä seurakunnan koko äänivaltaisten määrän ollessa 6600, joista osa ilmeisesti kuolleita tai seurakunnasta pois. Asiasta kirjoittanut epäilikin vaaditun äänimäärän päättäneiden tahallaan vehkeilleen, jotta saisivat Salmisen ulos vaalista. Joka tapauksessa äänimäärä kertoo hänellä olleen melkoisen kansansuosion.

Tarmonpesä saapuu Sauvoon

Vuonna 1920 hän tuli hoitamaan Varsinais-Suomen Sauvon  kappalaisen virkaa, ja kaksi vuotta myöhemmin hänet valittiin tehtävään vakinaiseksi. Silloisen kirkkoherran Johan Wilhelm Wartiaisen kanssa hänellä oli yhteistä innostus pyhäkoulu- ja diakoniatyöhön. Näiden lisäksi hänelle olivat läheisiä lähetys- ja lastensuojelutyö, joiden kummankin harrastus lisääntyi voimakkaasti hänen virkakaudellaan. Pyhäkoulujen saralla edistys oli hyvin näkyvää, sillä 1920-luvun lopulla Sauvossa toimi säännöllisesti seitsemän pyhäkoulua, joissa oli yhteensä 11 opettajaa ja noin 170 lasta.

Hänen kerrotaan olleen hyvä saarnaaja. Lisäksi hän oli iloisen sekä ulospäin suuntautuvan luonteensa vuoksi suosittu mies seurakuntalaisten keskuudessa. Eräs häntä muistellut seurakuntalainen sanookin, että hän kylvi valoisaa ja reipasta mieltään seurakuntalaisten keskuuteen. Sama henkilö kertoi Salmisen olleen ahkera, hyväsydäminen ja rauhaa rakentava. Tästä huolimatta hänet muistettiin suorasanaisena saarnaajana, joka tähtäsi henkilökohtaisen uskonvakaumuksen syntymiseen.

Seurakunnallisen työn ohella hän toimi aktiivisesti myös kunnallisissa tehtävissä, ollen puheenjohtajana holhous- ja valtioverolautakunnassa ja varapuheenjohtajana Kirkonkylän kansakoulun johtokunnassa. Hänen mainitaan olleen innokas Kansallisen kokoomuspuolueen kannattaja ja aktiivinen Sauvon Kansallisseuran jäsen, jopa sen varapuheenjohtaja. Tämä on hieman ristiriitaista sen kanssa, että eräässä muistokirjoituksessa muistelija kehuu, kuinka vainaja ei monien virkaveljien tavoin  ollut mukana tämän maailman taloudellisten, valtiollisten ja yhteiskunnallisten asioiden selvittelyssä, vaan oli pyhittänyt elämänsä kokonaan Jumalan valtakunnan työhön. Tässä voi olla kyse siitä, että Salmisen toiminta tuolla saralla oli niin paikallista, ettei muistelija tiennyt siitä. Ihan hyvä muistutus myös lähdekritiikistä.

Salmisen kuva kuvasarjasta, jossa on 
Turun nuorisojuhlien puhujia eri aikoina.
Ylimpänä on Frans Hannulan kuva. Sikälikin 
pidän oikeana väittää, että Salminen toimi Hannulan
hengessä ja yhtenä hänen työnsä jatkajista.
Herättäjä 25/1926.

Paikallisen aktiivisuuden lisäksi hän harjoitti julistustyötään kirjallisesti myös laajemmalla alalla. Hän oli mukana Suomen Lähetysseuran Elämän kevät -nimisen nuortenlehden toimituksessa ja kirjoitti myös Herättäjä -nimiseen kristilliseen viikkolehteen. Niihin hän näyttää kirjoittaneen ahkerasti.  Hän myös piti puheita esimerkiksi Turun lähetysjuhlilla, jotka juonsivat juurensa 1900-luvun alun Hannulan herätykseen, entisen lähetyssaarnaajan Frans Hannulan työn kautta syntyneeseen herätykseen Lounais-Suomessa. Salminen näyttää toimineen jossain määrin samassa hengessä lähetystyön ja ihmisten henkilökohtaisen uskonvakaumuksen syntymisen ollessa hänelle tärkeitä.  Tuota liikehdintää oli ollut jossain määrin hänen ensimmäisellä työpaikallaan Vesilahdella, ja Sauvossa Hannulan herätys oli siivittänyt oman lähetyshuoneen rakentamista. Hän sai siis työskennellä sellaisilla työaloilla, joilta löytyi hänen linjansa ymmärtäjiä ja tukijoita.  Hän ei näytä juuri pyrkineen Sauvoa suuremmalle työkentälle, paitsi vuonna 1930 hänen hakiessa synnyinpitäjänsä Someron kirkkoherranvirkaa sitä kuitenkaan saamatta.

Kohti kuolemaa muita kuolemaan valmistellen

Torsten Salminen kuoli 42-vuotiaana keuhkotaudin murtamana lauantaina 8. huhtikuuta 1933, jättäen jälkeensä vaimon ja viisi lasta. Kuolema ei tullut yllätyksenä, sillä tauti runteli ja heikensi häntä pidemmän aikaa. Eräs seurakuntalainen pohtikin muistokirjoituksessaan, oliko työn määrä aiheuttanut Salmisen aikaisen poisnukkumisen, sillä työtä oli ollut paljon ja Salminen oli tehnyt sitä voimiaan säästämättä.

Suru oli vieraillut perheessä jo 
aiemmin, kun 1927 kuoli perheen 
poika Jaakko Hemminki. Herättäjä 
nro 28/1927.

Jälkikäteen katsoen saattoi pitää enteellisenä hänen kirjoitustaan Elämän kevät -lehdessä vuoden 1932 alussa, vain muutama kuukausi ennen taudin puhkeamista: "Me emme tiedä, mitä tämä vuosi tuo mukanansa, mutta yhdestä asiasta saamme olla varmat: vaihdelkoot ajat miten tahansa, ristin mies, Jeesus Kristus, ei lepää. Hän etsii meitäkin vielä, koska on antanut uuden vuoden, armonvuoden. Älkäämme häntä paetko, vaan juoskaamme hänen avattuun armosyliinsä! Hän ei meitä jätä, ei hylkää, mutta muistakaamme, että teemme juoksumme, ennenkuin on siirrytty rajan yli. Kiire on, ystävät, raja saattaa olla jo lähellä!" Syksyn alkaessa jo sairaana hän kirjoitti samaan lehteen "Kesä loppui! Näemmekö enää uutta kesää? Kunpa kumminkin kerran pääsisimme ikuisen kesän maahan!"

Salminen ei antanut kynänsä vaipua vielä myöhemminkään. Joulun alla hän julkaisi Elämän kevät -lehdessä kirjoituksen Seimi, jossa hän kirjoitti siitä, kuinka Jeesus tuli köyhään seimeen, jotta kaikki voisivat mennä hänen luokseen. Ja vielä hän aivan viimeisimpiin kuuluvassa kirjoituksessaan halusi kytkeä oman nähtävästi läheisen loppunsa toisten herättelemiseen: "ei kestä kauan, ennenkuin meidän kohdallamme kuuluvat sanat: maasta olet sinä tullut! Kuinka on käynyt sielun silloin, jos se ei ollut pelastettu? Ei ole leikintekoa astua kerran tuomarin eteen tekemään tiliä elämästänsä. Siksi täytyy täällä löytää Jeesus ja oppia hänet tuntemaan ja saada häneltä synnit anteeksi." Loppuun asti hän jaksoi miettiä myös muiden kuin omaa kohtaloaan.

27. helmikuuta 1933 oltiin vielä vietetty Torstenin nimipäiviä, jolloin lapset lauloivat hänelle hänen kolme suosikkilauluaan, kuten tämän: "Jeesus nimi ihanin Sielulle uskovan Se lievityst' tuo tuskihin Luo rauhan runsaimman." Ja kun Salmisen lähdön hetki oli koittamassa palmusunnuntain aattona 8. huhtikuuta kysyi hänen vaimonsa "Menetkö, Totti, jo Jeesuksen luo" oli tämä vastannut "Minne minä muuallekaan menisin, kuin Jeesuksen luo." Ja niin hän lähti, tuo pastori, Jeesuksensa luo.

Salmisen kuolinilmoitus. 
Herättäjä 15/1933.

Valtavat hautajaiset lumipyryn keskellä

Hautajaisista 16. huhtikuuta, pääsiäispäivänä, tuli suuri tapaus. Vainaja tuotiin aikaisin kotoaan Hallelan kappalaisentalosta kirkkoon kirkkoneuvoston jäsenten kantamana, sillä vainaja oli etukäteen toivonut, että hänen mustassa arkussa lepäävä ruumiinsa olisi kirkossa koko päiväjumalanpalveluksen ajan. Jumalanpalveluksen jälkeen mustiin puettu kirkko täyttyi ääriään myöten saattoväestä, sillä huolimatta sankasta lumipyrystä oli kansaa tullut ei vain Sauvosta, vaan myös Karunasta ja Paimiosta sekä Salmisen vanhasta virkapaikasta Vesilahdelta, kuten edellä tulikin mainituksi.

Sauvon kirkko on iso, mutta tuona lumisena pääsiäisenä 
sekin tuli täyteen. Wikimedia Commons.

Varsinainen surujuhla alkoi klo 1 päivällä, missä ruumissaarnan piti Paimion kirkkoherra Johannes Cantell tekstinään 2. Kor. 3:7-9, 12, 13, 18. Hän käsitteli Vanhan ja Uuden testamentin sananpalvelijoiden viran kirkkautta. Siinä hän puhui siitä, kuinka saarna, joka liikkuu lain ja evankeliumin rajoilla olematta kunnolla kumpaakaan ei ole voimaa vaan se voi jopa tylsistyttää omantunnon ja haitata Pyhän Hengen työtä ihmissydämissä. Vaikka evankeliumin saarnan kirkkaus onkin suurempi, koska se tuo mukanaan iankaikkisen elämän, niin ei saa syrjäyttää myöskään lainsaarnaa, sillä se on toinen puoli sitä pelastussaarnaa, jonka kautta ihminen tulee autuaaksi. Pastori Salmisen ansioksi ja julistuksen voimaksi hän arvioikin sen, että tämä osasi pitää selvät rajat jumalanvaltakunnan ja maailman välillä julistaen lain lakina, jolloin se ei antanut kuulijalle rauhaa tämän synnissä. Cantell arvelikin, ettei vainajan voimakas ja sydämestä lähtenyt julistus Sauvossa helposti unohdu.

Ruumissaarnan jälkeen Karunan kirkkokuoro esitti pari laulua kanttori Jooseppi Sundvallin johdolla, ja sitten pastori V. Hahta piti entiselle työtoverilleen liikuttavaksi mainitun muistopuheen, jota seurasi ruumiinsiunaus viiden pastorin, joista kolme kirkkoherroja, avustamana. Seppeleitä laskettaessa ilmeni hyvin Salmisen monipuolinen toiminta, sillä omaisten jälkeen toi ensin seppeleen opettaja Selim Koskinen Sauvon seurakunnan puolesta, mitä seurasivat Karunan seurakunnan, kunnallislautakunnan, kirkkoneuvoston,  tuomiorovastikunnan papiston, Herättäjä-lehden, Elämän kevät-lehden, Sauvon kristillisen toveriliiton, Vesilahden kristillisen nuorisoliiton, erilaisten seurakunnan piirien ja monen muun seppeleet, joista haudalle syntyi myöhemmin melkoinen kumpu seurakunnan nuorten naisten kokoamana. Salminen haudattiin Sauvon hautausmaalle samaan hautaan, jossa jo lepäsi hänen pienenä kuollut Jaakko-poikansa.

Torstenin hauta. Samaan paikkaan on haudattu hänen poikansa 
ja paljon myöhemmin menehtynyt vaimonsa. Itse otettu.

Torsten Leonard Salmisen perintö

Salmisen muisto on Sauvossa hiipunut, samoin moni hänelle rakas toimintamuoto on hiipunut. Silti hän oli aikanaan hyvinkin vaikuttava persoona, mikä huokuu hänestä kirjoitetuissa muistokirjoituksissa. Hän kuuluu niihin pappismiehiin, joilla ei ole ollut mitään merkittävää virka-asemaa, mutta jotka ovat uskollisesti omalla paikallaan tehneet kutsumustyötään. Siinä työssä ei pyritty rakentamaan maanpäällisiä monumentteja, vaan kokoamaan sieluja taivaaseen. Tätä Salmisen elämän johtotähteä kuvaa hyvin hänen Elämän kevät -lehdessä olleen muistokirjoituksensa viimeinen lainaus hänen teksteistään, joka saa olla tämänkin kirjoituksen loppuna:

"Rakkaat nuoret! Tahtoisin teille oikein vakavasti sanoa: Kysykää, pääsettekö taivaaseen! Kysykää sitä Herralta ja jos tunnette tarvetta, kysykää myös toisiltanne! Ei ole elämässänne tärkeämpää kysymystä kuin tämä. Ja joka sitä kysyy, hän saa vastauksen. Vasta sitten, kun tämä kysymys on selvä, kun Kristuksen armo on kirkastunut ihmiselle ja synnit on anteeksi saatu, tulee elämä ihanaksi. Pimeys häviää, ja taivaallinen valo täyttää sydämen. Silloin myös muutkin kysymykset selviävät, kun ensinnä on saatu sydämeen taivaanvaltakunta."

Lähteet:

Forssan Yhteiskoulun 20-vuotisjuhlat. Hämeen Sanomat nro 123/1919. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1169245?page=3

Hautauksia. Uusi Aura -lehdessä nro 103/1933. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1939142?page=3

Timo Junkkaala: Hannulan herätys. Tutkimus Lounais-Suomen lähetysherätyksestä 1894-1914. 1986.

Hannu Kujanen: Sauvon historia II. 1996.

Pakinaa Vesilahdesta. Aamulehti nro 247/1919. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1157010?page=8

Past. T. L. Salminen. Kunnallislehti nro 15/1933. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1870197?page=4

Past. T. L. Salminen. Uusi Aura -lehdessä nro 96/1933. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1939103?page=4

Pastori T.L. Salmisen surujuhla Sauvossa. Somero -lehdessä nro 16/1933. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1916773?page=2

Someron kirkkoherran vaali. Uudenkaupungin Sanomat nro 75/1930. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1936563?page=3

Surujuhla Sauvossa. Pastori T. L. Salmisen hautaus. Kotimaa -lehdessä nro 29/1933. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1867169?page=3

T. L. Salminen. In memoriam. Herättäjä -lehdessä nro 16/1933. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1884112?page=4

Torsten Leonard Salminen. Elämän kevät -lehdessä nro 5/1933. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/988282?page=3

Torsten Salminen IN MEMORIAM. Kunnallislehti nro 16/1933. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1870187?page=4